Lahja on pyöreäkulmainen viininpunainen kova muovinen laatikko, jossa kaksi lukollista salpaa ja pieni avain. Kannessa on kultauksella hänen nimensä. Justin näyttää innostuneelta.
"Voi hitsi, taidan arvatakin mikä se on!"
"Minä luulin että sinä tiedät jo mikä se on," tokaisen Justinille ja ihailen hetken pelkkää laatikkoa ja siinä olevaa kullattua nimeäni, kunnes avaan sen.
Laatikko on sisältä pehmustettu. Pehmusteet on muotoon leikatut, ja syvennyksessä on pistooli. Pistoolin vieressä on lipas. Ase on hyvinkin naisellinen muodoiltaan. Erilainen, kuin Johnin lukuisat aseet.
Olen erittäin yllättynyt lahjasta. Ei se mitenkään ihmeellistä ole, onhan mieheni poliisi, mutta en odottanut tällaista lahjaa merkkipäivänämme.
"Ase," sanon katsoen sitä ja sitten Johnia.
"Sinä hankit minulle aseen. Tiedät etten osaa ampua edes ilmakiväärillä." Otan sen käteeni ja tutkailen sitä. Onhan se omalla tavallaan jopa sieväkin.
"Tämä taitaakin tarkoittaa sitä, että alamme viettämään enemmän yhteistä aikaa kun opetat minua käyttämään tätä. Kiitos John. Seuraavan kerran kun naapurin Mike liimaa purkkaa partioautoosi, minä talutan hänet niskavilloista kotiovelleen ja osoitan rouva Herseytä tällä ja pakotan hänet rankaisemaan lapsiaan pahoista teoista," sanon hymyillen sievästi ja suutelen miestäni.
John halaa vaimoaan ja suutelee häntä otsalle:
"Aivan, enemmän yhteistä aikaa." Martha mutisee:
"Hyvin viehättävä lahja, John. Eihän nainen halua timantteja tai koruja." Justin virnistää:
"Luulen, että Charlyn naama olisi ollut enemmän mutrussa, jos meidän oma kyttämme olisi ruvennut korua ostamaan. Hopeiset armeijan tunnuslaatat?"
"Justin, millaisena sinä miestäni oikein pidät?" Kysyn leikillisesti virnistäen.
"Hänellä on tyyliä ja hän tietää kyllä millaisista koruista pidän. Täytyy myöntää etten odottanut tällaista lahjaa, ainakaan merkkipäivänämme, mutta totun nopeasti ajatukseen ja pidän aseesta nyt jo." Tutkailen lipasta ja kysyn:
"Onko tässä panoksia?"
John sanoo:
"Tuota, panoksia kyllä saa..." Justin nauraa:
"Meinasitko ruveta meidän tyhjiä kaljapulloja alkaa ampumaan?"
"Ei sentään. Lähinnä oman ja muiden turvallisuuden kannalta sitä kysyin. Etten vahingossa ammu niitä teidän pullojanne," vastaan ja uskallan nyt yrittää laittaa lipasta aseeseen.
Martha tarttuu äkisti Justinia käsipuolesta.
"Joku on aidan takana!" Justin taputtaa vaimoaan olkapäälle:
"Maailmassa on muitakin ihmisiä." Charlene näkee kanssa varjon. Kuin joku vakoilisi heitä. Hän haistaa ummehtuneen, pahan hajun.
"Täällä haisee, etkö huomaa?" Kysyy Martha peloissaan.
"Se on varmasti se sama mies jonka näin meidän pihalla. Mikä lie narkkari," sanon.
"En tiedä mistä hän on tänne eksynyt, mutta olisikohan aika kertoa hänelle ettei hän ole tervetullut?"
John sanoo:
"Minä voin passittaa hänet pois. Ellei se auta, soitan poliisit. Olen vapaalla." John käärii hihojaan ja lähtee marssimaan määrätietoisesti pihalta pois ja aidan toiselle puolelle. Justin katsoo jopa ihailevasti Charlenen miehen perään:
"Olet onnekas, kun miehesi pystyy suojelemaan sinua."
"Tiedän," vastaan itsekin katsoen ihailevaisesti mieheni perään. Hän näyttää niin vetävältä tuollaisena. Sankarini.
Takapihalta kuuluu pientä kamppailun ääntä ja Johnin parkaisu. Martha kiljaisee hieman ja Justin astuu uhkaavan askeleen eteenpäin:
"Mitä helvettiä?"
Nousen nopeasti ylös.
"John? Oletko kunnossa?" Kysyn ja lähden hänen peräänsä katsomaan mitä oikein on tapahtunut. Huomaan että kädessäni on yhä pistooli, mutta näen sen nyt hyvänä asiana jos se hullu narkomaani ei tajua lähteä pelkällä sanalla.
Charlene näkee, miten sama laitapuolenkulkija, joka heidän pihalla oli on kävelemässä hitaasti metsään. John pitää kiinni käsivarresta ja Charlene näkee sormien läpi verta.
"Se puri minua, helvetin narkkari." Justin tulee myös aidan taakse. Hänellä on metsästyskivääri.
"Oletko kunnossa John?" Hän ampuu ilmaan ja huutaa:
"Takaisin ei ole tulemista! Tai toivon, että tulet minun pihalleni, niin voin ampua sinut!"
Kauhistun nähdessäni verta Johnin kädessä ja menen hänen luokseen, kietoen käteni hänen ympärilleen ja ohjaan häntä sisälle.
"Martha, sinulla on varmasti puhdistusainetta. Pitää katsoa miten pahaa jälkeä tuo teki ja ehkä lähteä ensiapuun. Mitä kaikkia tauteja tuollakin mahtoi olla."
Martha on hieman järkyttynyt, mutta rientää hakemaan ensiapulaukkua. John katsoo kättään.
"Hitto, hyvä ettei repinyt palaa irti. Justin, soita poliisit, saavat ottaa tuon hiipparin kiinni. Minulla on huomenna työpäivä, luulen, että minulla ja sillä on kahdenkeskinen keskustelu edessä."
"Lukkojen taakse keskelle aavikkoa tuollaiset pitäisi kerätä. Saisivat tappaa toisensa siellä ja tekisivät kaikille palveluksen," sanon vihaisena ja Marthan tuotua ensiapuvälineet, katson tarkemmin Johnin haavaa ja alan puhdistaa sitä.
Haava näyttää ilkeältä. Kellertävää rasvakudosta näkyy selkeästi. John katsoo kättään:
"Onpa pahaa jälkeä, tuo pitää hoidattaa sairaalassa." Justin sanoo:
"Poliisiasemalla ei vastaa kukaan."
"Kyllähän siellä pitäisi joku olla vaikka sunnuntai onkin. Justin, voitko sinä olla kuskina? Samalla kai kun haava on hoidettu, voimme poiketa aseman kautta tekemässä ilmoituksen. Tuskin se sekopää kovin pitkälle pötkii siinä kunnossa."
Justin sanoo:
"Olen kyllä siemaissut muutaman oluen yli rajan, ja miehesi on poliisi." Martha sanoo:
"Minä ajan. Justin, tule kanssani autotalliin, en uskalla mennä yksin." Justin tuhahtaa:
"Hölmö nainen, jos täällä on yksi sekopäinen nisti, eihän se tarkoita, että kaupungissa olisi enemmän sellaisia? Ainakaan purevaa sorttia."
"Justin, tee nyt kuten vaimosi pyytää. Hänhän sanoi juuri ettei uskalla mennä yksin," sanon ystävällisesti vaatien.
Justin katsoo Johnia:
"Pärjäätkö kamu?" John nyökkää. Justin ja Martha menevät sisälle taloon.
"Charlene, minulla on hiukan huono olo."
"Voi John, yritä kestää. Hengitä syvään ja katso toisaalle haavasta," sanon miehelleni, pysyen kokoajan hänen lähellään.
"Onhan minua ammuttukin, rakas. Muistatko silloin kun pysäytin sen rattijuopon punaniskan?"
"Mutta silloin et ollut juuri syönyt raskasta lihaa aurinkoisena lämpimänä päivänä ja juonut muutamaa olutta siihen päälle," silitän lohduttavasti hänen selkäänsä ja alan jo vilkuilla missä Justin sekä Martha viipyvät.
Talon etupihalta kuuluu auton tööttäys. John nousee seisomaan.
"Jalat kantaa, en taida kuolla tähän," hän iskee silmäänsä.
"Toivottavasti tämä nyt ei vaikuta siihen, miten minä aion miellyttää sinua illalla."
"John rakas, tämä vaikuttaa siten, että minä olen se joka miellyttää sinua ja sinä saat vain nauttia kaikesta huomiosta." Kävelen Johnin vierellä autolle ja istutan hänet etupenkille.
"Huono vointi saattaa pahentua takapenkillä, siinä edessä saat raitista ilmaa," perustelen ja istuudun itse taakse.
Martha lähtee ajamaan kohti lähintä terveyskeskusta. Se on heidän asuntoalueensa laidalla. Kaupungin keskustan tuntumassa on suurempi sairaala, mutta sinne on hieman enemmän matkaa, ja keskustassahan suurin osa kaupunkilaisista tänään kuitenkin on. Kadut ovat autioita. Heidän pitkän kotikatunsa tien päässä seisoo mies pihallaan ilman paitaa tuijottaen talonsa seinää selkäpäin tielle.
"Mikä ihme tuotakin vaivaa? Tekeekö tämä kaunis lämmin ilma outoja ihmisille?" Kysyn tuijottaen kummissani seisovaa miestä.
Justin sanoo:
"En tiedä. Voi olla." He saapuvat terveyskeskuksen pihaan, jossa on muutamia autoja. Parkkipaikka vaikuttaa autiolta. Puistossa kävelee vanhus yksin tukeutuen kävelytukeen hoippuen. Hänellä on yllään hoitoasu ja hänen paljas ryppyinen takamuksensa vilahtelee sen avonaisesta selkämyksestä joka askeleella.
"Onko jossain jotkin urheilukisat, messut tai joku muu iso tapahtuma menossa kun joka paikassa näyttää olevan niin autiota?" Kysyn astuessa ulos autosta, auttaen Johnin ulos myös.
"Joku hoitajistakin on sivuuttanut täysin tuon potilaan."
Martha sanoo:
"Keskustassa ainakin on ne rokotukset, kai siellä jotain markkinatoimintaakin on, vetämässä ihmisiä." He näkevät kuinka hoitaja juoksee vanhuksen kiinni ja lähtee ohjaamaan häntä takaisin terveyskeskuksen suuntaan. Justin sanoo:
"Kadonnut lammas on pelastettu." John sanoo:
"Voitte ajaa kotiin ja jatkaa, tämä on auki. Selviän nyt itse. Älkää pilatko sunnuntaita. Ja olen poliisi, pääsen varmasti pian takaisin jatkamaan."
"John, minä en halua palata ilman sinua," sanon silittäen hänen selkäänsä.
John sanoo:
"Hyvä on. Menkää te edeltä Justin ja Martha. Ehkä pidänkin huomenna vapaapäivän ja avaamme konjakin illalla tämän jälkeen?" John ja Charlene jäävät terveyskeskuksen pihaan kun Justin ja Martha ajavat takaisin toivottaen heille onnea. Kävellessään sisälle, John yrittää tehdä puhelun.
"Outoa, vuoropäällikkö asemalla ei vastaa, ja minulla on hänen suora numeronsa. En tiennyt, että rokotukset ja markkinat työllistävät näin paljon poliisia. Onneksi itse en ole vuorossa."
"Totta. Ja sinä ansaitset kyllä sen vapaapäivän, joten otan ehdotuksesi enemmän kuin hyvillä mielin vastaan," sanon taluttaen Johin sisälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti