Olen saanut tiedon Toreadorien olevan tänään poissa, joten aloitan työni tunkeutumalla primogenin kartanoon. Kuljen taas samaa reittiä viemäreitä pitkin tuuletuskanavalle ja siellä teen puhelun saamaani numeroon.
Amanda tekee niin kuin ohjeet käskivät, odottaa linjalla kunnes puhelimeen vastataan, ja hetken kuluttua sulkee puhelun. Menee neljännestunti, kun Amanda näkee tuuletuskanavan ritilän läpi valojen välkkyvän, ja sammuvan lopulta. Hetken päästä rakennuksen uumenista tuuletuskanavaa pitkin alkaa kuulua sähköistä hurinaa ja valot syttyvät himmeinä. Kuitenkaan varavoima ei riitä valvontakameroille. Hän kuulee juoksuaskelia käytävältä mutta tietää, että normaali sähkökatkos ei aiheuta epäilyksiä. Hetken kuluttua hän saa tekstiviestin, jossa on yksi sana, "makuuhuone."
En ole varma missä makuuhuone sijaitsee, mutta suunnistan parhaani mukaan kanavia pitkin oikeaan huoneeseen, katsoen sitä vielä varmistaen että reitti on selvä.
Hetken vaellettuaan Amanda on kiivennyt kanavia pitkin jo kolmanteen kerrokseen, kuin ihmeen ja tuurin kaupalla löytää huoneen. Siinäkään ei ole ikkunoita. Seinustalla on suuri koristeellinen piironki ja kampauspöytä. Keskellä huonetta takaseinällä on leveä pylvässänky, jossa punaiset samettivuodevaatteet. Sängyn kummallakin puolella on koristeelliset massiiviset yöpöydät, joilla kauniit tiffany-valaisimet. Huoneen nurkassa on valvontakamera, mutta se on pimeänä. Ovi näyttää olevan sisäpuolelta rautavahvistettu ja katossa on sprinkleri-järjestelmä tulipalojen varalta.
Avaan tuuletuskanavan luukun ja tiputtaudun sisään huoneeseen. Vaikka paikka onkin pimeänä, toimin hiljaa ja varovaisesti. Menen piirongille ja kokeilen ovatko sen laatikot lukossa.
Piirongin laatikot ovat lukittuja. Huoneessa vallitsee aavemainen hiljaisuus, ja heikolla teholla toimivat valot luovat varjoja nurkkiin.
Kokeilen kaikki mahdolliset laatikot ensin huoneesta, ennenkuin käyn tiirikalla piirongin kimppuun. Jos joku laatikko sattuisi sittenkin olemaan auki.
Kaikki laatikot ovat lukittuja. Amandan tutkittua laatikot, hän näkee kampauspöydän takana levyn.
Kurkistan pöydän taakse tarkastellakseni levyä tarkemmin.
Seinään upotetun kassakaapin ovi. Kassakaappi on vanhanaikainen, ja siinä on numerorullalla toimiva lukkomekanismi.
Siellä on kaikki tärkeä ja mielenkiintoinen, mutta miten saada se auki, mietin. Kokeilen taitojani siihen, käyttäen myös Auspexia herkentämään aistini, eritoten kuuloni.
Amanda kuulee herkistyneillä aisteillaan, miten kassakaapin sisältä kuuluu pieniä loksahduksia, mutta aikansa sitä rukattuaan hän tulee tulokseen, ettei saa sitä auki.
Unohdan kaapin ainakin toistaiseksi, toivoen että se ei pidä sisällään juuri sitä sormusta jonka Nosferatu elder haluaa. Käyn siis kiinni piirongin laatikkoon.
Vaivoin Amanda saa piirongin laatikoita auki, ja löytää yhdestä punaisen samettisen sormusrasian.
Huokaisen helpotuksesta, vaikken voikaan olla varma onko rasiassa edes sormusta sisällä, tai onko se edes oikea. Otan sen kuitenkin ja vilkaisen sisään.
Rasiassa on kantasormus, jossa vaakuna. Se on hieman kulunut ja naarmuinen, kertoo puhtaasta kullasta. Vaakuna on tehty arvokkaasta kivestä kaivertamalla, myös sinettinä käytettäväksi.
Kohautan olkapäitäni ja laitan sen taskuuni. Siitä ei ollut mitään puhetta minkälainen sormus on, joten en voi todellakaan tietää onko tämä oikea. Suljen laatikon ja yritän lukita sen.
Saan lukittua sen paljon helpommin kuin olin saada sen auki. Mutta se näyttää onneksi melko koskemattomalta vielä. Sitten luon silmäyksen huoneen ympäri, miettien mitä esinettä tai tavaraa se Gangrel oikein tarkoitti. Jotain vaatekappaletta vai jokin esine? Kurkistan yöpöydän laatikoihin, katsoen vain mitä ne sisältää ja olisiko siellä jotain mikä voisi vastata sopivaa esinettä. Luulisi ainakin, että jos siellä joku esine on, se on tärkeä. Tärkeä toisella tavalla mitä pidetään lukkojen takana tai vitriinissä. Henkilökohtaista.Kaikenlaista pientä esinettä löytyy, mutta kirjailtu liina pistää silmään. Se on koristeltu ja kaunis, jos nenäliinoista pitää. Otan sen käteeni ja taittelen sen siistiksi nyytiksi, laittaen taskuuni sormuksen kaveriksi. Suljen laatikon ja kapuan takaisin tuuletuskanavaan ja sitä kautta ulos. Sitten vielä kaupungissa sijaitseva Toreador elderin asunto. Siellä en olekaan vielä käynyt, mutta luulen sen olevan helpompi kuin äskeinen. Ja oletettavasti siellä ei ole edes turvakameroita. Suunnistan paikalle ja katson rakennusta kadulta. Korkea talo jonka kattohuoneisto on kohteeni. Kokeilen rakennuksen ulko-ovea, onko se auki.
Rakennuksen ulko-ovi on lukittu. Sen panssarilasisen eteisen läpi näkyy vartiokoppi, jonka takana kaksi hissiä. Vartija kääntää mikrofonia työpöydällään, ja Amanda kuulee hänen äänensä kaiuttimesta:
"Mikä on asianne, neiti?"
En odottanut näin näkyvää vastaanottoa enkä ollut varautunut tällaiseen lainkaan. Ei se estä silti minua kokeilemasta yksinkertaista pääsyä sisään, joten sanon:
"Sosiaalinen vierailu tuttavani luona."
"Kuka se tuttavasi on? Minulla on lista vierailuista, tai voin soittaa huonepuhelimella vieraallesi. Ellei hän toki ole antanut sinulle avainkoodia. Vierailijoiden avainkoodi on voimassa vuorokauden."
"Tämä on yllätysvierailu, hän ei tiedä tulostani. Mukava tapa yllättää tuttu näin, eikö?" Sanon ja suon oven läpi virkailijalle hymyn, josta hän näkee vain osan.
"Varmasti on. Valitettavasti tämä on vain korkean turvallisuusluokituksen talo, eli yllätysvierailut eivät käy. Lukee sopimuksessä," hän osoittaa takanaan olevaa kehystettyä taulua, missä on ilmeisesti talon säännöt. "Voin kylläkin soittaa henkilölle, jota tavoittelette? Tai soitatte itse hänelle ja pyydätte vuorokausiavainkoodin."
Ei minulla ole mitään keinoa saada avainkoodia, ainakaan näin lyhyellä varoitusajalla.
"Ei kiitos, ei tarvitse soittaa. Minä palaan myöhemmin," sanon vartijalle ja poistun paikalta hieman syrjemmälle. Kenties viemärit jälleen tarjoavat mahdollisuuden päästä talon kellariin ja sitä kautta tuuletuskanaviin, joita pitkin pääsen talon joka huoneistoon jos niin mielin.
Amandan lähtiessä kohti viemäreitä, hän näkee kukkalähetin kävelevän kukkavihko kädessään kohti rakennusta, josta itse juuri poistui tappion kokeneena.
Tilaisuus käyttää taitojani, totean ja pysäytän lähetin sanomalla:
"Hei. Kauniita kukkia." Lähestyn häntä ja vilkaisen nopeasti ympärilleni, miten näkyvillä olemme.
"Itse asiassa, juuri tuollainen kimppu minun pitäisi lähettää ystävälleni..."
Kukkalähetti katsoo Amandaa kysyvästi, mutta nähdessään hänen kasvonsa perääntyy askelia. Kauhu hiipii hänen kasvoilleen.
Virnistän nopeasti ja tartun käsilläni hänen kaulaansa, puristaen siitä voimakkaasti,alkaen raahata vastaan pyristelevää lähettiä parempaan piiloon lähimmälle hämärälle kujalle, puristaen yhä hänen kaulaansa.
Lähetti pudottaa kukkavihon ja alkaa huutaen tapella vastaan. Amanda saa kuitenkin miehen raahattua kujan pimeyteen, mutta huuto varmasti on herättänyt sivullisten huomiota.
Puristan hänen kaulaansa voimakkaasti niin kauan että hän ei enää pyristele otteessani tai edes pihahda, vilkuillen sitten nopeasti ympärilleni, onko paikalle tulossa ihmisiä katsomaan mitä on tapahtunut ja näenkö viemäriä kujalla. Se olisi hyvä paikka piilottaa ruumis ja vaihtaa vaatetusta.
Kukaan ei näytä tulevan, vaikka Amanda näkee kujan suussa uteliaan kurkistavan varjon. Se ei kuitenkaan kujalle uskaltaudu. Huudahtaa vain nopeasti ennen poistumistaan:
"Jos vielä kuuluu outoja ääniä, soitan poliisin!" Ihmisten välinpitämättömyys, tuossa ajassa uhri olisi jo kuollut.
Minun onnekseni ihmiset ovat niin välinpitämättömiä ja koska kukaan ei näytä tulevan paikalle, saan rauhan yrittää taidoillani muuntautua lähetin näköiseksi. En pysty muuntautumaan läheskään täysin lähetin näköiseksi, mutta kasvoni ovat hyvin erinnäköiset nyt ja kestävät ihmisten katseet. Nopeasti riisun lähetiltä housut, takin sekä hatun ja puen ne ylleni. Jätän oman takkini piiloon kujalle, jonne kukaan hetkeen on tulossa sillä huutokin on hetki sitten jo hiljennyt. Tehtäväni ei pitäisi viedä kauaa. Suljen puvun takin napit ja piilotan hiukseni lakin alle, lähtien pois kujalta. Noukin matkanvarrelta kukkavihon joka ei onneksi näytä pahasti kärsineeltä ja alan tutkia sitä tarkemmin, löydänkö siitä lappua kenelle osaisin sanoa sen tulevan.
Lapussa lukee: "Rakkaalle." Amanda kuitenkin tuntee lähetin lähetevihon povitaskussaan.
Kaivan vihon esiin ja luen siitä tarkempia tietoja.
Vihossa on lista, joissa toimitettujen lähetysten kohdalla on punakynällä rasti. Seuraava lähetys on se osoite, missä rakennuksessa Toreador elder Sam Moore asuu. Nimenä lukee Samantha Hills, asunto 139.
Laitan vihon takaisin povitaskuun ja kävelen rakennuksen ovelle, sanoen summeriin:
"Lähetys Samantha Hillsille."
Vartija tutkii hetken tietokonetta, ja ovisummeri pitää lyhyen piippauksen ja Amanda kuulee kun lukot aukeavat.
Aukaisen oven ja astun sisään. Vilkaisen nopeasti nimitaulua etsien oikeaa kerrosta Samanthan asunnolle.
Amanda huomaa nopealla vilkaisulla, että huonenumeroissa on myös kerrokset. Huone 139 tarkoittaa siis 13. kerrosta ja 9. huoneistoa siinä kerroksessa.
Alan mennä hissillä siis 13 kerrokseen ja oven numero 9 taakse.
Ennen kuin hissin ovet ehtivät sulkeutua Amandan takana, vartija työntää pampun ovien väliin estämästä niitä sulkeutumasta.
"Metallinpaljastin, neiti." Nähdessään Amandan kasvot, Amanda näkee pienen inhotuksen miehen kasvoilla. Vaikka Amanda on pystynyt kätkemään kirouksensa tällä kertaa, se ei tarkoita sitä, että hän olisi kaunis.
"Anteeksi, en huomannut," totean. Minulla ei ole mitään minkä pitäisi paljastimessa paljastua, joten astun ulos hissistä ja astun paljastimen läpi.
Metallinpaljastin pysyy hiljaa. Vartija näyttää hieman pahoittelevalta, kun Amandan, joka on nyt kukkalähetti, raahasi hissistä metallinpaljastimeen pampulla osoittaen.
"Pahoittelut, mutta turvallisuusmääräykset. Asiakkaat maksavat tästä."
"Ymmärrän. Nämä ovat ikäviä aikoja kun kehenkään ei voi luottaa," sanon ja nyökkään, astuen takaisin hissiin ja oikeaan kerrokseen, oikean oven taakse.
Hississä soi hiljaa rauhallinen taustamusiikki. Muzakia. Kerros, johon Amanda menee alkaa aulasta. Aulassa on juoma-automaatti, pehmeä penkki ja suuri viherkasvi, kuin hotellissa. Aulan seinät ovat lasisia ja niistä aukeaa näkymä kaupungille. 13. kerros vain ei ole kovinkaan korkealla, joten maisema on vierimmäisten talojen seinät. Aulasta lähtee kahteen suuntaan käytävät punaisilla matoilla, jotka ilmeisesti liittyvät kulman takana yhteen. Asuntoja on vain käytävän ulkopuolella. Käytävän sisälle jäävä alue on tyhjää, jonka pohjalla on sisäpuutarha katutasossa. Asuntoja on 10 tässä kerroksessa. Seinillä on kauniit paneloinnit ja joka oven välissä taidemaalaus. Kuin hotelli.
Viihtyisä rakennus, jos pitää hotellimaisesta lookista, totean ja menen oikean oven taakse, koputtaen siihen. Samalla vilkaisen kuitenkin käytävää mahdollisten kameroiden varalta.
Oven aukaisee nainen. Hänellä on yllään yöpaita ja aamutakki. Taustalta kuuluu television pauhuna.
"Lähetys neiti Hillsille," sanon ja vilkaisen hänen ohitseen, kuulenko tai näenkö asunnossa olevan jonkun muunkin hänen lisäkseen.
Nainen sanoo hieman nenäänsä nyrpistäen Amandalle:
"Minä olen." Hän huomaa kukkavihon ja tarttuu sen korttiin kääntäen.
"Saanko sen nyt, hän sanoo hieman iloisempana."
Ojennan puskaa hänelle niin että se osuu häntä rintakehään ja tungen itseni sisälle, vetäen oven kiinni perässäni.
"Minä voin tuoda sen haudallesi, ne sopisivat sinne paremmin," sanon ja käyn naisen kaulaan kiinni käsilläni, kuristaen.
Naisen pakokauhun huuto tukahtuu hänen kurkkuunsa, kun Amandan sormet kuristuvat sen ympärille. Kuristaessaan Amanda tuntee, miten omatunto häntä soimaa. Taas tarpeeton väkivallanteko. Mutta hän ravistaa sen mielestään.
Kun nainen lakkaa liikkumasta otteessani, puristan vielä hetken kunnes todella tunnen sykkeen lakkaavan. Lasken ruumiin lattialle ja alan tutkia huoneistoa muiden ihmisten varalta ja mahdollisen tuuletuskanavan varalta, jota pitkin pääsisin kattohuoneistoon.
Ainoat tuuletuskanavat mitä Amanda löytää, ovat liian pieniä sinne mahtuakseen. Ainoastaan repimällä tuuletuskanavan ritilä kokonaan irti ja mahdollisesti osa seinää, hän mahtuisi.
Revin ritilän irti ja kokeilen iskeä nyrkkini aukon reunaan, siinä olevaan seinään.
Kyprokki hajoaa suhteellisen helposti Amandan nyrkin alla. Hän tietää, että ihmisenä se tekisi kipeää.
Teen aukkoa isommaksi itselleni ja se pitää pientä meteliä, mutta en usko sen herättävän suurta huomiota. Onhan nyt jo myöhä, mutta silti. Kun aukko on sopivan kokoinen, ahtaudun siitä sisään ja suuntaan kulkuni ylöspäin. En tiedä tarkalleen missä kohti Sam Mooren asunto sijaitsee, mutta tuskin katolla montaa huoneistoa on.
Amanda aloittaa matkansa ilmastointikanavassa, yrittäen suunnata ylöspäin mahdollisimman paljon, kunnes hän on varma, ettei tästä kerroksesta pääse ylemmäs. Sitäpaitsi, kaikki huoneet joihin hän näkee ilmastointikanavan ritilöiden läpi vaikuttavat samalta asunnolta. Yhdessä huoneessa, ilmeisesti aulassa hän näkee rennossa oloasussa istuvan miehen lukevan muotilehteä, juovan viiniä ja polttavan sikaria. Amandan katsoessa häntä hän laskee hetkeksi lehden, ja katsoo ympärilleen.
"Aivan kuin joku katselisi minua," hän tuhahtaa ja juo lisää viiniä:
"Erinomaista vuosikertaa, malja herra Moorelle."
Käsitin että saan työskennellä rauhassa, mutta tilanne onkin näemmä toinen. Minun on pakko jatkaa matkaa huoneeseen, johon voin turvallisesti astua tuuletuskanavasta. Ongelmaa lisää huomattavasti se, jos aukot ovat täälläkin niin pieniä että niitä pitää suurentaa.
Aukot ovat tosiaan tuuletuskanavan sisäpuolelta suuria, mutta niiden ritilän kohdalta aukkoa on pienennetty kyprokkilevyllä. Valvontakameroita Amanda ei kuitenkaan ole yhtäkään tässä kerroksessa nähnyt.
Jatkan siis matkaani eteenpäin, etsien huonetta joka on tyhjä. En kyllä tiedä miten saan suurennettua ulosmenoaukkoa äänettömästi, mutta en voi jättää työtä keskenkään.
Amanda ainakin luulee olevansa mahdollisimman kaukana aulasta. Siivouskomeron yläpuolella. Siellä tuuletusaukko näyttää olevan hieman suurempi, mutta silti tulee tekemään tiukkaa, jos hän yrittää siitä ahtautua läpi reunoja tuhoamatta.
Ei auta muu kuin aukaista ritilä mahdollisimman hiljaa ja vielä hiljemmin yrittää tarttua aukon reunaan ja murtaa siitä palaa irti. Pääsen kuitenkin aukosta ahtautumaan murtamatta seinää. Se helpottaa huomattavasti, sillä nyt en jätä jälkiä vierailustani. Jokin tärkeä esine, kuten se liina primogenin luona ja sitten työni on tehty. Mutta se ei löydy siivouskomerosta, joten piiloudun varjoihin ja avaan ovea varovasti, kurkistaen sen raosta onko reitti vapaa.
Käytävä näyttää olevan vapaa. Amanda tosin kuulee käytävän päästä oven takaa aulasta miehen hyräilyn. Viini on tainnut tehdä vartijan iloiseksi.
Astun ulos huoneesta ja suljen oven hiljaa perässäni. Lähden käytävää pitkin hiljaa kyyryssä kulkien, etsien makuuhuonetta tai työhuonetta. Jommassa kummassa varmasti on jotain mitä Sam Moore pitää tärkeänä ja jossa on hänen hajunsa.
Amanda löytää ovista kurkistamalla ensin kylpyhuoneen, jossa roikkuu usea käsipyyhe. Sam Moorella taitaa olla hygienian kanssa tarkkaa.
Pyyhe ei oikein käy tarkoitukseen, sillä ne tuskin ovat keränneet hänen ominaishajuaan itseensä. Siellä tuskin mitään muutakaan sopivaa on, mutta nopeasti vilkaisen katseellani huoneen kuitenkin läpi.
Kylpyhuone on täynnä hygieniatuotteita, muttei mitään varsinaisen likaista, tai edes sellaista, mistä voisi kuvitella hajua riittävän. Ellei sitten ihmissusien vainu ole erinomainen.
Jätän kylpyoneen tuotteet kuitenkin viimeiseksi vaihtoehdoksi jollen mitään parempaa löydä, joten suljen oven ja jatkan kyyryssä kulkemista, etsien toista huonetta.
Kylpyhuoneen vieressä on pieni takkahuone, jossa kirjahylly jonka päällä on suuri litteä televisio.
Tutkailen huonetta tarkemmin katseellani, etsien jotain esinettä mikä voisi olla sopiva. Tuskin mikään varsinainen esine kuitenkaan käy, ellei se sitten ole useasti käytetty ja vain Sam Mooren käyttämä.
Huoneen ainoista esineistä silmiin pistää kaukosäädin, mutta huoneen yksinkertaisuuden ja pienuuden huomioon ottaen Amanda luulee, että tämä on aulassa olevan televisiohuone, jolloin kaukosäätimestä löytyisi hänen merkkejään.
Se siis ei käy ja jatkan matkaani eteenpäin, kohti seuraavaa huonetta.
Seuraava huone on ruokasali, jossa on pitkä pöytä jonka ympärillä ja päädyissä yhteensä kaksitoista tuolia. Amanda kuulee samaan aikaan askeleita käytävältä.
Ruokasali ei mielestäni tarjoa sopivia vaihtoehtoja etsimälleni esineelle, joten siirryn seinustalle pitämään silmällä käytävällä kulkijaa, minne hän menee.
Amanda näkee, miten ruokasalin ovet aukeavat.
Melkein liimaudun seinää vasten, nousten hitaasti seisomaan ja pitäen silmällä tilannetta.
Mies kävelee ruokasalin kautta keittiöön. Amanda kuulee jääkaapin oven aukeavan, ja hetken päästä leikkuulaudan kopinan. Mies valmistaa yöpalaa.
Sillä välin kun mies on keittiössä, livahdan salista pois takaisin käytävälle ja jatkan matkaani eteenpäin.
Seuraava huone mihin hän yrittää, on lukittu. Amanda alkaa tiirikoida lukkoa, ja saa sen helposti auki. Hän livahtaa huoneeseen sulkien oven hiljaa perässään siltä varalta, että aulan vartija palaa takaisin paikalleen yöpalansa kanssa. Huone näyttää työhuoneelta. Kannettava tietokone työpöydällä, mutta nykytekniikkaa pehmentää sulkakynä, mustepullo ja paperipino. Tuoli näyttää mukavalta ja kalliilta. Takana on kaapisto, joka näyttää olevan lukossa.
Tiirikoin kaapiston lukon ja se osoittautuu melkein yhtä helpoksi kuin tikkarin vieminen lapselta. Aukaisen sen ja tutkin sen sisältöä.
Kaapisto näyttää olevan täynnä papereita ja asiakirjoja vailla minkäänlaista järjestystä. Siellä on myös useita täysin arvottomia esineitä, joiden Amanda arvelee olevan muistoja, vailla sen kummempaa järjestystä.
Voisikohan niistä olla jokin sopiva, mietin katsoessani esineitä. Koska ne ovat lukkojen takana, oletan että ne ovat jollain tapaa tärkeitä ja sisältävät hajun omistajastaan. Otan käteeni lasipallon jonka sisällä on vettä ja valkoisia rakeita. Kun palloa ravistaa, rakeet leijuvat vedessä alaspäin, aivan kuin lumisade. Tungen sen taskuuni ja lähden samaa reittiä takaisin siivouskomeroon, mistä tulin.
Amanda pääsee asunnosta ulos. Vartija katsoo Amandaa vähän epäillen ja sanoo, ehkä itsekseen:
"Kestipä kukkien vieminen kauan."
"Vieraanvarainen emäntä," sanon ja kohautan lakkia tervehdykseksi, poistuen rakennuksesta ulos takaisin sille kujalle jonne takkini jätin. Riisun lähetin vaatteet ja puen oman takkini ylleni, lähtien kohti metrotunnelia. Matkalla soitan sirelleni ja sanon lyhyesti:
"Minun pitää saada tavata Gangrel uudestaan."
Anthony D'arc myöntyy Amandan pyyntöön. Hän sopii Amandalta sen enempää kyselemättä tapaamisen ja kertoo, että noutaa hänet torin laidalta.
Saavun torin laidalle, taskuni puolillaan täynnä tavaraa omieni lisäksi, mustan hupparini huppu vedettynä pääni ylle, tyytyväisenä ja jännittyneenä. Mutta myös ylpeänä itsestäni.
Anthony D'arcin Mercedes-Benz pysähtyy Amandan vierelle, ja takaovi aukeaa. Amanda astuu sisään ja auto lähtee ajamaan eteenpäin.
"Saitko sen," kysyy Anthony ensimmäisenä.
Kaivan taskustani sormusrasian ja ojennan sen Anthonylle sanoen:
"Tämäkö? Ole hyvä."
Anthony aukaisee korurasian vilkaisten sen sisältöä ja hävittäen rasian povitaskuunsa.
"Hienoa."
Nyökkään hymyillen ja käännän katseeni ikkunasta näkyviin maisemiin.
"Otitko itsellesikin jotain," kysyy Anthony Amandaa katsoen, vaikkakin Amandan katse onkin suuntautunut ikkunasta ulos.
"Ei, siellä ei ole mitään mikä minua kiinnostaisi," vastaan.
Anthony hymähtää.
"Jos niin sanot." Auto kulkee pois kaupungista kohti metsää, missä Gangrel pitää haveniaan.
Minua jännitti tunkeutua niiden kahden asuntoon, vaikka olin valmistautunut siihen ja sisimmässäni tiesin onnistuvani, mutta tehtävän melkeinpä ikävin osuus on tämä. Vierailla Gangrelin luona. Tosin nyt olemme jo jonkinlaisissa väleissä, eikä hän luultavasti tapa minua saatuaan tarvitsemansa esineet, mutta silti en mielelläni tapaisi häntä. Ehkä se johtuu hänen hyvin eläimellisestä olemuksesta ja siitä, etten tiedä miten pitkälle hänen eläimelliset vaistot vievät. Oma henkeni on kuitenkin kallis minulle ja en soisi sen päätyvän villin eläimen käsiin.
Anthonyn auto ajaa kuskin ohjaamana Gangrelin mökin pihaan. Anthony katsoo Amandaa.
"Hajusi on jo hänelle tuttu."
"Lohduttavaa," sanon hiljaa ja nousen autosta ulos, lähtien kävelemään kohti mökkiä varuillani. Jään seisomaan mökin läheisyyteen, uskaltamatta mennä ovelle suinpäin.
Mökin ovi aukeaa ja Amanda näkee Goremin kookaan turkiksilla vuoratun hahmon siirtyvän sisemmälle.
Astun avonaisesta ovesta sisään ja suljen sen perässäni, alkaen kaivaa samantien taskustani esiin haalimani esineet.
"Tässä," sanon ja pidän toisessa kädessäni kirjailtua liinaa.
"Tämä on primogenin ja tämä," näytän lasipalloa.
"Tämä on elderin. Riittävätkö nämä?"
"Sillä ei ole merkitystä, kumpi kuuluu kummalle." Gorem nuuhkaisee kumpaakin esinettä vuorotellen syvään. "Kuolleen tuoksu." Hän katsoo Amandaa petomaisilla silmillään. Amanda huomaa, miten Goremin piirteet ovat karvaisemmat ja eläimellisemmät kuin viimeksi. Kuin hän oikeasti olisi puoliksi eläin.
Peräännyn pienen askeleen verran ja katson häntä tietämättä mitä hän ajattelee tai miettii.
"Riittävätkö ne?" kysyn varoen toistamiseen.
"Riittävät. Mutta minun tehtäväni on toimittaa syötit eteenpäin, sinä tuot itse saaliin. Ja tiedä se, jos ihmissudet eivät saa repiä tätä," hän nuuhkaisee nenäliinaa syvään,
"he eivät ole mielissään." Gorem pitää tauon osoittaen Amandaa pitkällä mustuneella kynnellään:
"Ja hakevat saaliinsa."
Kohotan käteni eteeni kuin puolustaakseni itseäni ja sanon:
"Minä kyllä huolehdin että saaliit saapuvat paikalle. Ja haluan varmistaa että tarkoittaako se sitä, että kenenkään muun ei parane olla lähellä ellei halua saaliiksi?"
"Kun ihmissudet aloittavat raivonsa ja vihansa, ei, en suosittele kenenkään, edes itseni olevan lähellä."
Nyökkään ja sanon:
"Hyvä, sen halusin vain varmistaa. Aloitan mitä pikimmin kohtaamisen järjestämisen ja ilmoitan sinulle koska ajankohta on?"
"Minun ei sitä tule tietää." Gorem pitää tauon ja Amanda kuulee susien ulvovan.
"HE tietävät jo."
Käännän katseeni äänen suuntaan ja en pidä kuulemastani.
"Hyvä on, minä todellakin hoidan asian niin nopeasti kuin vain mahdollista," sanon ja astun lähemmäs ovea, kysyen näin lupaa poistua. En todellakaan viihdy täällä.
Gorem nyökkää. "Sudet ovat nälkäisiä."
Minäkin nyökkään nopeasti ja poistun. Autolle saavuttuani sanon nopeasti:
"Asia hoidettu, voimme poistua. Ja toivottavasti ei tarvitse enää palata takaisin."
Auto lähtee pois alueelta takaisin kaupunkiin. Anthony kääntyy Amandan puoleen ja sanoo:
"Toivon, että tiedät, mitä teet. Gorem ei ole Ventrue, ei edes Brujah. Koska halusit nähdä sen, ajattelin se on vapautesi. Mutta nyt olet sotkeutunut petoihin, ja elleivät nämä pedot saa mitä haluavat, he hakevat jotain tilalle." Anthony pitää pienen tauon ja jatkaa kulmaansa kohottaen:
"Ja sinä tiedät, kuka on korvike?"
Katson Anthonya ja sanon:
"En tiennyt mihin sotkeuduin, mutta minä kyllä aion pitää huolen siitä, että en jää korvikkeeksi."
Anthony nyökkää.
"En tiedä vieläkään, mitä teet. Tähdennän vielä sitä, että voisin saada sen tietooni, mutta koska vieläkään en ole kuullut mitään hälyyttävää keneltäkään, annan sinun tehdä mitä teet. Ehkä jonain päivänä, childeni, kohoat ylemmäs." Anthony pitää pienen tauon kun auto parkkeeraa torille.
"Primogen oli vaikuttunut sinusta."
"Hyvä niin," sanon hymyillen ja jatkan:
"Paras tapa oppia on tehdä itse omat virheet ja jos niistä ei selviä, tietää haukanneensa liian ison palan. En voi väittää tietäväni mitä teen, mutta minulla on haju siitä ja arvostan sitä, että annat minun tehdä omat virheeni itse. Kiitos tapaamisen järjestämisestä ja kyydistä, sire."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti