"Istuudu alas ja rauhoitu," sanoo Anthony seisten työhuoneensa nurkassa. Hän katsoo hiljaa ulos ikkunasta kaupungin katuvaloja. Hän ei katso mitään tiettyä, vaan eteensä kaupungin lävitse tyhjyyteen. Hetken toinen joutuu odottamaan, ennen kuin Anthony kääntyy. Hänen kääntyessään ikkunasta ulkoa kajastavat katulampun valot valaisevat hänen suutaan ja leukaansa. Huulia ei ole. Liha suun ympäriltä on mädännyt pois jättäen hänen hampaansa paljaaksi ikuiseen irvistykseen. Ennen kuin toinen näkee paremmin, on Anthony kätkenyt kauhistuttavan ulkomuotonsa komeaksi herrasmieheksi tuhansien naamioiden kasvoilla.
Anthony ei ole tyypillinen Nosferatu. Hän ei hiivi varjoissa eikä supattele Elysiumissa nurkassa kaltaistensa ja klaanilaistensa kanssa. Hän on herrasmies niiltä ajoilta, mitkä ovat jo kauan sitten unohdettuja, ja mitkä muistetaan etäisenä fantasiana enää mustavalkoisista elokuvista. Anthony ei myöskään koskaan näyttäydy julkisesti ilman tuhansien naamioiden kasvoja, eikä kenenkään tiedetä tietävän miltä hänen Nosferatun veren kiroamat kasvot näyttävät. Tai ne, jotka tietävät, vaikenevat siitä.
Elysiumin pihaan ajaa musta 40-luvun Mercedes-Benz. Kuski, jolla on koppalakki varjostaen hänen kuivuneita kasvoja nousee ylös aukaisten taaksepäin aukeavan takaoven. Kaappari-ovi vanhoilta mustavalkoisilta ajoilta. Auton takapenkilta astuu ensin kiiltävä lakerikenkä ulos hetkeksi, kuin esitellen itseään, ennen kuin Anthony nousee ulos autosta ja lähtee kapuamaan Elysiumin portaita. Hänellä on päässään musta hattu jossa harmaa nauha. Takki on kankainen, harmaan värinen ja pitkä. Sen kauluksissa ja hihansuissa on mustaa minkkiturkkia. Kädessä on musta kävelysauva, jossa pyöreä hopeinen nuppi. Hän tervehtii Elysiumin vartijalle tarttuen hattunsa lieriin astuessaan sisälle.
Vaikka herrasmiehen kasvot ovat kovuudestaan huolimatta komeat, kaikki aistivat, että hänen kasvonsa ovat vain naamio, joka peittää kirouksen.
Anthony on arvostettu kaupungin kaltaisten keskuudessa, mutta hänen statuksensa on jäänyt vanhimman asteelle. Hän itse toivoisi pääsevänsä ylemmäs, on jopa huhuttu hänen himoitsevan primogenin virkaa itselleen. Prinssi kunnioittaa häntä siitä huolimatta, ja hän tulee hyvin toimeen prinssin kanssa. Ehkä prinssiä viehättää Anthonyssä se kadotettu aika, mikä on jäänyt modernien jalkojen murskattavaksi.
"Teit vaikean kysymyksen, ystäväni," Anthony sanoo prinssille. Hänen kovat kasvonsa miltei taipuvat pieneen huvittavaan hymyyn. Prinssi kaataa heille toisen lasillisen korkealuokkaista siniveristä verta taidokkaisiin ja arvokkaisiin kristallisiin viinilaseihin.
"Anthony, joskus minä oikeasti mietin, onko yhtään klassikkoa, mitä et olisi jo lukenut.
Anthony on hyvin hienostunut ja älykäs. Hän nauttii myös suuresti klassikkoteoksista aina filosofiasta kaunokirjallisuuteen. Hänellä on laaja kirjasto harvinaisia painoksia.
"Mitä sinä muka aiot tehdä? Mitä sinä teet?" Huudahtaa vihainen Brujah nyrkkiään heristäen. Kaupungissa on yö muuttunut viikko viikolta painostavammaksi, ja kiivaimmat Brujahit ovat karvat pystyssä yhä useammin odottaen räjähdystä. "Aivan, et pysty tekemään mitään!"
Anthony katsoo hetken uhittelevaa Brujahia ja noukkii maasta tietä reunustavasta muurista pudonneen tiiliskiven. Hän murskaa sen palasiksi ja katsoo Brujahia. "Pystyn tekemään paljonkin." Hän taputtaa ohimoaan, "mutta minä myös tiedän koska tehdä."
Vaikka Anthony on yliluonnollisen voimakas, hän harvoin itse suoraan käyttää voimakeinoja. Hän pitää itseään herrasmiehenä ja käyttäytyy siten. Jos on ongelmia, hän laittaa kätyrinsä asialle itse likaamatta käsiään. Se ei ole raukkamaisuutta, eikä kyse ole siitä, etteikö hän pystyisi. Hän ei halua alentua eläinten tasolle, vaan mieluummin käyttää järkeään kuin voimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti