26. sessio - Lopetus

Chorus kysyy Amandalta, kun Amanda saapuu takaisin:
"No, nautitko? Pitkästä aikaa yksin tekemässä sitä, mitä sinä teet?"

"No en nyt sanoisi sitä sellaiseksi mitä minä teen. Kävin tapaamassa sireäni, ei siinä sen kummempaa. Syy miksi hän halusi tavata oli se, että hän kertoi minun olevan pätevä. Että minulla on tahtoa ja kykyä toteuttaa sitä ja hän haluaa että kohoan luottamuksessa ylemmälle taholle ja hänen kauttaan saisin etuja. Ei vain siksi koska olen elder, vaan koska olen D'arc. Siksi hän teki minulle ehdotuksen ja pyysi muuttamaan takaisin kartanoon." Sanottuani tämän, katson Chorusia tutkivasti. Miten hän tähän suhtautuu.

"Vau, olen sanaton." Chorus hymyilee.
"Onnittelut kunniasta ja luottamuksesta, joista saat nauttia."

"Kiitos. En vielä suostunut hänen pyyntöönsä, ensin kertomatta siitä sinulle," sanon vielä ja jatkan hänen tarkkailemistaan.

"Tietysti voit muttaa sinne. Eikö se ole kunnia? Ja mitä tiedän siitä, missä hän asuu, onhans se sentään... kartano." Amanda pystyy aistimaan Chorusin äänestä pienen pettymyksen.

"Onhan se kunnia ja sitä minä haluan, mutta tietysti ajattelen sinuakin."

"Niin, mutta tiedätkö, ei sekään olisi oikein, että asuisit täällä vain minun takiani, vaikka haluaisit oikeasti asua muualla."

"Mm, olet oikeassa. Et siis loukkaannu jos suostun vaikka se selvästi harmittaakin sinua?"

"En loukkaannu. En voi. Myönnän, etten ihan sitä odottanut nyt, mutta... en loukkaannu."

"Hyvä. Saat nyt käyttää sen rahasi miten tahdot. Minä tuota... ilmoitan Anthonylle päätöksestäni ja... lähden," sanon ja kohautan olkapäitäni. Tämä on minulle hieman ikävä tilanne, sillä inhimilliset tunteet saavat minut vieläkin punnitsemaan valintaani. Vaikka kyse ei ole mistään isosta asiasta eikä muutto tarkoita ettenkö enää näkisi Chorusia tai voisi olla hänen kanssaan tekemisissä, se siltikin tuntuu kuin pettäisin hänet.

Chorus nyökkää.
"Minulla on nyt töitä, pitää toimittaa se näytä. Nähdään joskus." Chorus lähtee kylpyhuoneeseensa ja sitä kautta alakertaa kohti.

Huokaisten istuudun alas ja otan puhelimeni esiin, tehden puhelun sirelleni:
"Jos tarjous on vielä voimassa, voisin... tai siis tartun siihen," sanon ehkä hieman apean kuuloisena.

"Hienoa, aloitan järjestelyt. Saat aluksi vanhan huoneesi, mutta voit vapaasti valita talon käyttämättömistä osista itsellesi huoneen, tai huoneita. Ne vaatinevat tosin kunnostusta. Joitain ovia ei ole aukaistu kymmeniin vuosiin."

"Mm, enköhän viihdy huoneessani hyvin."

"Tarvitsetko apua tavaroiden kantamiseen? Mitä muuten aiot tehdä entisellä asunnollasi? Prinssin pois menon jälkeen minä omistan koko kortteliston. Yhteensä neljä korttelia ja pieni kauppakeskus, ja metroasema. Haluaisitko metroaseman ja sitä ympäröivän korttelin alueeksesi?"

"Ei mennä vielä niin pitkälle. Enhän minä tiedä mitään alueen hallitsemisesta. Ja se asunto, mielelläni pitäisin sen. Siltä varalta jos tulenkin tarvitsemaan sitä. Ja onko entinen huoneeni tyhjillään, ilman mitään huonekaluja? Jos ei, niin en tarvitse mitään apua ja jos haluan hankkia jotain uutta, se varmasti järjestyy?"

"Teemme näin. Unohda muuttaminen. Osta tavarat ja ohjaa lasku minulle. Hinnalla ei ole väliä. Ethän sinä ole niin turhamainen, että satoja tuhansia laitat menemään jos saat vapaat kädet ja vapaan budjetin?"

"Ei, en ole." Vastaan ja naurahdan hieman.
"Jos mahdollista, tekisin tämän mahdollisimman pian."
 Aluksi luulin tyytyväni pelkkään vanhaan huoneeseeni, mutta toisesta siivestä viisi huonetta on minun ja yksi kylpyhuone. Kaikki huoneeni ovat sisustukseltaan tummanpuhuvia ja kalusteet pääosin rokokoo-tyylisiä. Tumman puun väriä tasoittaa ja piristää viininpunaiset ja siniset yksityiskohdat, kuten istuinpääliset, verhot, koristetyynyt sekä pienet koriste-esineet ja lamput. Tunnelma on huoneissani jollain tavalla painostavan raskas, mutta silti ne muutamat yksityiskohdat nostavat painoa ja saavat siitä tunnelmallisen ja ainakin omasta mielestäni erittäin rauhallisen. Oleskelutilassa on kivinen takka, jossa ajoittain palaa tuli luoden jälleen rauhallista tunnelmaa.
Kartanon käytävältä pääsee myös ullakkotilaan joka on jätetty osittain rakentamatta ja käyttämättä. Sieltä on pääsy talon päätyyn. Lankkulattiat natisevat ja päädyssä oleva pyöreä ikkuna on rikkoutunut, mutta sitä kautta pääseekin sopivasti kapuamaan katolle jossa olen jo ehtinyt vierailemaan useammin kuin kerran. Se on paikka missä saa rauhassa miettiä, satoi vettä tai räntää. Ja koko ullakkohuone pölykerrokiseen on kuin salainen piilopaikkani. Paikka jossa olen vain minä, sekä muutama vanha taulu joiden olemassaoloa kukaan ei enää muista.
Metrotunneli ja sen kortteli on nyt nimellisesti minun. Sireni hallitsee sitä yhä ja minä opettelen pyörittämään sitä jotta voin ottaa sen itselleni kokonaan.  Tähän asti kaikki on vaikuttanut yksinkertaiselta. Siellä ei pyöri kutsumattomia vieraita ja kukaan ei ole aiheuttanut hankaluuksia, eikä kukaan ole yrittänyt kaapata aluetta itselleen.
En ole aktiivisesti pitänyt yhteyttä Chorusiin. Syy lienee muuton aiheuttamasta ylimääräisestä työstä ja vaivasta ja nyt kun olen asettunut, yhteydenpidot ovat lähinnä nopeita pakollisia kuulumisen vaihtamisia. Mielessäni on vain ollut niin paljon muutakin ajateltavaa kuin hän, vaikka en tietenkään ole unohtanut hyvin alkavaa ystävyyttämme, enkä ole kääntänyt hänelle selkääni.

Brujahit ja Nosferatut ovat päässeet sopimukseen. Scar ja Fabio ovat kaupungin jaetut prinssit, mutta Amanda kuten kaikki korkea-arvoisimmat Nosferatut tietävät, että se, joka todella pyörittää kaupunkia on Nosferatu-klaani. Brujaheiden ei ole sitä tarvinnut tietää. Yksinkertainen manipulaatio on riittänyt, ja Brujahit ovat olleet hyvin suostuvia yhteistyöhön. Fabio on järkevä, ja tietää mihin kannattaa tarttua kiinni.Kaupungin vallan valitseminen hoidettiin kaikkien klaanien eldereiden ja primogenien kesken äänestämällä. Äänestys oli lähes yksimielinen. Muutama ei suostunut Brujahien ja Nosferatujen valtaan, mutta heidän oli pakko suostua siihen, etteivät he leimaantuisi toisinajattelijoiksi.
Brujahien ja Nosferatujen klaanit ovat voimakkaat. Toreadorit ovat heikoilla. Heillä ei ole enää selviä johtajia, mutta he ovat nimenneet itse uuden primogenin. Kenelläkään ei ole ollut mikään sitä vastaan, kuka loppujen lopuksi Toreadoreja johtaa, sillä sillä ei ole kaupungin voimakkaan ja yksimielisen hallinnon kannalta väliä. Tremeret ovat pysyneet taustalla. He eivät juurikaan ota osaa kaupungin politiikkaan ja kaikki, myös Amanda tietää, että niin kauan kuin kaupunki seuraa Camarillan viitoittamaa tietä, Tremeret eivät ala vastustaa.
Chorus on osittain palannut Tremereiden pariin. Hän ei siitä nauti, sen Amanda tietää. Mutta kuitenkin Chorus on tehnyt niin hieman itsensäkin takia. Hän haluaa kuulua johonkin, sillä jos hän katkaisisi suhteensa Tremere-klaaniin, hän jäisi ilman pohjaa. Sitäpaitsi näin hän saa myös oppia Thaumaturgyyn.
Amanda on tavannut myös Samin muutaman kerran. Sami on onnellinen. Amandalle se ei juurikaan merkitse mitään. Sami on hyödytön. Hän on ollut niin kauan alistettuna, että hänellä kestää nousta jaloilleen ja alkaa elää ja saavuttaa jotain.

Kaikki on mielestäni melko hyvin nyt. Olen tyytyväinen kaupungin valta-asetelmaan ja siihen, että Toreadorit pysyvät toissijaisina. Olen saanut heistä tarpeekseni kaiken tämän jälkeen. Chorus ja minä olemme jatkaneet elämää omia polkuja seuraten ja sekin tuntuu olevan oikein, vaikkei Chorus täysin tyytyväinen olekkaan.
On hiljainen ilta ja päätän mennä tervehtimään Chorusia. En ilmoita tulostani ja jos hän ei ole kotona, en pahastu sillä viihdyn hyvin yksinkin ulkona liikkuen. Koputan hänen oveen.

Chorus aukaisee oven. Hänellä on kädessään vaaleansininen muovinen lääkesäiliö.
"Ai, sinä. Odotin lähettiä." Hän taputtaa säiliötä.

"Sanoitko tuon pettyneenä nähdessäsi minut?" Kysyn virnistäen toisesta suupielestäni.

"Ei, en sanonut. Tule toki sisään." Chorus laskee säiliön puhelinpöydälle oven lähelle ja kävelee olohuoneeseen. Mikään ei ole juuri muuttunut.
"No, mitä olet pitänyt kartanostasi? Ja alueestasi? On hienoa, että sait juuri sen, mistä niin pidät. Metron. Tai no, yhden aseman. Mutta on sekin alku. Tulee mieleen Monopoly-lautapeli. Nyt sinulla on yksi, vielä kolme jäljellä." Chorus nauraa iloisesti. Hän on selvästi tyytyväinen Amandan vierailusta.

Naurahdan myös hiljaa.
"Olen pitänyt siitä hyvin paljon. Olen yksin, mutten kuitenkaan yksin tai yksinäinen. Ja asema, todellakin se on vain harjoitustasolla vielä mutta alku, kuten sanoit." Annan katseeni kiertää asunnossa ja kysyn:
"Entä sinä? Miten olet viihtynyt ilman minua? Et ainakaan ole tehnyt mitään silmiinpistäviä muutoksia."

"En ole tehnyt. Olen työskennellyt nyt enemmän. Tarkoitan siis opiskellut. Tremereiden Thaumaturgiaa. Alan ymmärtää jo sitä, vaikka se hieman hankalaa onkin vereni kautta. Minun pitäisi nauttia säännöllisesti Tremere-verta, mutta... en oikein tiedä. Minulla on muuten sinulle lahja, minkä tein. Minun on pitänyt antaa se jo jonkin aikaa, mutta se on aina jäänyt. Ja en ole mikään käsityö- tai askarteluihme."

"Mikä se sitten on?" Kysyn uteliaana.

"Se on vielä alakerrassa. Haluatko tulla katsomaan? Et ole sieläkään käynyt pitkään aikaan. Hitsi, olen aina tottunut työskentelemään siellä yksin, siis ennen kuin tapasin sinut. Mutta nyt se on ollut kovin kolkko. Kuulostanko säälittävältä." He lähtevät laskeutumaan portaita kammioihin.

"Ei, et kuulosta säälittävältä vaan oudolta, kuten aina," sanon seuratessani Chorusta.

Chorus pyytää Amandaa odottamaan käytävien risteyksessä, jossa on alttari. Hän tulee hetken päästä kantaen pitkää jalallista kynttelikköä. Kynttelikössä on viisi haaraa, joihin on liitetty pääkallot joiden päälaki on leikattu irti. Pääkallojen sisällä palaa kynttilät luoden valoa nenä- ja silmäaukoista.

"Teitkö sinä tuon minulle?" Kysyn katsoen kynttelikköä.

"Kyllä, tein sen. Ajattelin eräänä päivänä, että miten paljon hyviä osia menee hukkaan. Sitten muistin kuulleeni jostain, että Tzimiscet tekevät taidetta ihmisistä, joten ajattelin, että kokeilen tehdä jotain luista. Ei tämä vaikeaa ollut. Kynttelikkö antiikkikaupasta, tiivistemassaa rautakaupasta ja viisi pääkalloa ruumiista. Minulla on paljon luita tallella. Muutenkin ruumiita on helpompi hävittää, kun ne ovat... pehmeämpiä. Luuthan kestävät kauan, ja sarjamurhaajatkin jäävät aina kiinni siitä, kun metsästä löytyy uhrin luita. Ilman luita ei ole uhria. Höpisenkö liikaa taas?"

Nyökkään hymyillen ja tarkastelen kynttelikköä lähempää tarkemmin.
"Se on upea. Todella hieno ja siisti. Pidän siitä paljon, Chorus. Kiitos," sanon ja kosketan yhden kallon alaleukaa, yhä hymyillen.

"Mukavaa, että kelpaa. Mutta eihän se mikään kovin taidokas ole. Yritän tehdä jotain muutakin. Tällä hetkellä olen liimaamassa luita peilin ympärille. Teen luista kehyksen. Nämä eivät vain oikein sovi minun sisustukseeni, ja niitä ei oikein voi jälleenmyydäkään."

"Mistä ihmeestä olet saanut kipinän askarteluun? Onhan se varmasti mukavaa vaihtelua työlle ja lopputulokset ovat todennäköisesti erittäin mielenkiintoisia ja hienoja. Mutta mistä moinen into?"

"Mitä muuta olen tehnyt kuin katsonut elokuvia ja lukenut kirjoja?"

"Tarkoitatko että sittenkin kaipasit hieman vaihtelua elokuville ja kirjoille?" Kysyn naurahtaen.
"No, jokatapauksessa mielestäni hyvä ajatus. Tuota, joskus kun et ole kovin kiireinen työsi parissa, haluaisitko vierailla kartanossa?"

"Vierailisin mielelläni," vastaa Chorus. Hän vaikuttaa melko vaisulta. Tuntuu, kuin hän olisi vaipunut takaisin omaan yksinäisyyteensä. Portaikosta kuuluu ovikellon soitto kaiuttimesta.
"Ah, lähetti tuli. Suonet anteeksi?"

"Toki. Älä anna minun häiritä," sanon ja jään miettimään Chorusin elämää nopeasti ja sitä, miten tyytyväinen hän siihen oikeastaan on nyt. Tuo hänen yksinäisyys ei ole mielestäni hyvästä, mutta sitä on vaikea syrjäyttää.

Amanda ei ehdi kauan olemaan yksin alhaalla odottamassa Chorusia, kun hän saa Helleriltä tekstiviestin, jossa on osoite. Amanda tietää, että se on Hellerin kakkosklubi uusille Caitiff-jäsenille. Hell's Bells on klubin korni nimi. Osoitteen lisäksi tekstiviestissä on pyyntö saapua paikalle mitä pikimmin.

Menen yläkertaan ja kun Chorus on saanut hoidettua asiansa lähetin kanssa, sanon:
"Minun pitää mennä, pahoittelen. Ehkä sinä voisit seuraavaksi tulla vierailemaan luonani. Sinä et koskaan liiku kotoasi mihinkään muualle kuin sairaalaan ja ruokailemaan, joten pieni visiitti voisi tehdä hyvää. Ja ehkä voit tuoda lahjani samalla?"

"Kyllä, ehkä voin tulla kylään. Pidä itsestäsi huolta, Amanda."

Nyökkään ja poistun, mennen saamaani osoitteeseen. Naurahdan hieman nähdessäni sen klubin nimen ja astun sisään, silmäillen paikkaa.

Hellerin oma baari on nukkuva kulmabaari, mutta tämä on enemmänkin moottoripyöräilijöille suunnattu baari. Ei moottoripyöräkerholaisille, vaan pikemminkin jengiläisille oleva räkälä. Yläkerrassa on baari, jukebox sekä lava live-esiintyjille. Asiakaspaikkoja on viitisenkymmentä. Alakerrassa on biljardipöydät ja pienempi baaritiski. Alakerta myös suljetaan tarpeen tullen yksityistilaisuuksiin. Amanda ei ole kokenut ketään työntekijää merkittäväksi täällä, eikä kukaan ole yhtä "tuttu" kuin baarimikko. Helleriä ei näy, eli hän todennäköisesti on alhaalla. Alakertaan johtavien portaiden yläpäässä on ketju osoittamassa, että sinne ei ole menemistä. Jos joku ulkopuolinen sinne vahingossa eksyy, hän lentää hyvin nopeasti ulos.

Kävelen kuitenkin portaikolle olettaen että joku tulee paikalle ja sitten voin kertoa että minua odotetaan.

Portaikolla istuu hieman tukeva mies selin. Hänellä on nahkatakki jonka päällä farkkuliivit joissa Manowarin selkälippu. Amanda tietää, että hän on yksi Caitiffeista, joka on saanut jonkinlaisen portsarin paikan. Todennäköisesti kookas ulkomuoto kätkee myös voimaan liittyviä disciplinejä, muuten Heller tuskin olisi häntä tehtävään asettunut. Mies kääntyy ja katsoo Amandaa hieman. Hänen nenänsä on vino useista murtumista ja leuassa on koukun mallinen arpi muistuttamassa kuolleesta kuolevaisuudesta.
"Astu vaan yli, Amanda. Heller on alhaalla."

Yllätyn hieman että hän tiesi kuka olen. Toisaalta eipä täällä varmastikkaan kovin moni Nosferatu vieraile. Astun ketjun yli ja menen alakertaan.

Heller on pelaamassa biljardia. Amanda tunnistaa toisenkin Brujahin. Se, joka häneen tarttui joskus kauan aikaa sitten Hellerin kapakassa, kun hän ei vielä ollut saanut Hellerin luottamusta. Paikalla on myös loput neljä Caitiffia.
"Amanda, hyvä, että tulit."

"Hieno läävä," totean virnistäen, kävellessäni Hellerin luokse.
"Ja onneksi olkoon uusista leluistasi."

"Kiitän. Amanda, sinullahan on se alue. Metroasema ja kortteli. Mitä ajattelit tehdä sillä? Kerätä suojelusrahoja, tehdä ihmiskontakteja, sotia jengejä vastaan? Mitä teetkään, niin tarvitset pari tyyppiä, jotka ovat saaneet oppia kaduilta. Ja tietysti minulta," hän sanoo viimeisen lauseen selvästi ylpeänä.
"Valitse itsellesi kaksi Caitiffia. He ovat sinun. Tee heistä jengisi, kokoontumispaikkasi vartija, mitä tahansa, se ei minua kiinnosta vittuakaan. Enemmän minua kiinnostaa, että pääset eteenpäin, ja tämä on pieni korvaus siitä, mitä tähän asti olet saanut aikaiseksi. Mutta älä rupea ylpeäksi minua kohtaan, kakara."

"Ei tulisi mieleenikään," vastaan jälleen virnistäen ja tutkailen Hellerin Caitiffeja.
"Jengiä en kaipaa, mutta yleisesti alueeni voisi kaivata vartijoita," sanon ja katson Caitiffeja, osoittaako kukaan heistä minkäänlaista kiinnostusta vihjeeseeni. Kaikki neljä näyttävät jollain tavalla innostuneilta varmasti mistä vaan työstä ja vastuusta mitä saavat, joten osoitan kahta karskimman näköistä.
"Te kaksi. Te näytätte siltä kuin voisitte pitää alueeni kurissa jos joku alkaa siellä vittuilemaan. Ja aloitatte huomenna auringon laskettua."

Miehet astuvat eteenpäin.
"Kyllä, me teemme parhaamme. Sanot vain, mikä on homman nimi." Heller katsoo heitä ja nyökkää.
"Ja jos varustelua tarvitset, minulta saat alennusta."

"Tietysti he tarvitsevat jotain. He saavat valita mitä tarvitsevat ja sinä lähetät laskun minulle," siirrän katseeni Caitiffeihin ja jatkan:
"Selvitän yksityiskohdat huomenna, näytän teille alueen ja sen rajat ja muun paskan." Kerron mikä asema on kyseessä ja sovin tapaavani heidät siellä illan tullessa.

Heller vetää Amandan sivuun.
"Asiat ovat menneet rauhallisesti. Kukaan ei ole nostanut meteliä uudesta järjestelystä. Yksi asia minua ihmetyttää tosin, siresi."

"Mitä hänestä?"

"En luota häneen, ja haluan, että sinä tiedät sen. Hänkin saa tietää, minulle se on aivan sama. Mutta en kuitenkaan näe tarpeellisena, että hän tässä vaiheessa kuulee siitä. Jos olenkin väärässä en halua huonoon valoon."

"Toisaalta ymmärrän täysin epäluottamuksesi häntä kohtaan. Kehen Nosferatuun oikeastaan luotat edes täydellisesti? Minä en ole se joka asian hänelle ilmoittaa, ellet niin halua ja jos teillä on jotain erimielisyyksiä, toivon että selvitätte ne puhumalla. Ja näin meidän kesken, minäkään en luota Fabioon. En edes pidä koko jannusta. Ymmärrettävää? Siitä en tiedä mutta olemme samalla viivalla Heller."

"Paitsi, eikö puhe ollut, että sinun sirestäsi tulee primogen ennen tätä kaikkea? Jos hän olisi ollut primogen, niin hänestähän olisi tullut nyt kaupungin toinen prinssi. Kuitenkin, koska Scar siirtyi primogenista prinssiksi, niin nyt sinun siresi on primogen. Se ei mene yksiin. Hän haluaa valtaa, eikö, miksi hän ei tehnyt asian eteen silloin mitään, vaikka siitä olikin puhetta?"

"Ehkä parempi tapa saada sitä valtaa on asettaa joku toinen korkeammalle asemalle. Heller, minä en mielelläni keskustele tästä aiheesta kanssasi. Sireni motiivit eivät ole minun tiedossa ja se varmasti lisää epäilyksiäsi, mutta minä en haluaisi sotkeentua sinun epäilyksiin enempää mitä on tarvis. Minä en pidä siitä että Fabio ja Scar ovat kaupungin johtajia nyt, mutta minä hyväksyn sen ja uskon että siihen on omat syynsä."

Heller nyökkää.
"Kohtuullista. Mutta tiedät sen, etten minäkään ihan eilisen teeren poika täällä ole. Mitä valtaan tulee. Fabio ehkä hoitaa politiikan ja paskan puhumisen, mutta minä olen aina ollut se, joka tekee."

"Sitä en epäile. Mutta kuten Nosferatujen parissa, niin tässäkin on ajateltu varmasti sitä kokonaiskuvaa ja hyötyjä ja siksi sinä et ole ylemmällä pallilla. Minä itse näen tällaisen tuovan mahdollisuuksia enemmän. Kaikki kostautuu ja palkitaan aikanaan. Ja jos tulee jotain sanomista jostain, eikö ole parempi ettet ole itse sitä paskaa ottamassa niskaasi, vaan olet se joka tekee jotain sen korjaamiseksi ja saat taas lisää pisteitä, kunnes joku nätti sateinen yö saat palkkasi siitä kaikesta tekemisestä?"

"Kyllä, kyllä. En ole omaa statustani valitellutkaan. En itseasiassa haluaisikaan mitään ääretöntä vastuuta, sillä primogen on vastuussa prinssille ja prinssi Camarillalle. Minulla on siis välissä joku toimilleni ja niiden moralisoinnille."

"Hyvä. Mutta ehkä nyt ymmärrät tai näet ainakin paremmin tämän ratkaisun, miksi sireni ei ole korkeammassa asemassa."

"Saattaa olla. Mutta hän on silti D'arc, ja olen kuullut heistä tarinoita. Ei pahalla."

"En ottanut," sanon ja katson Helleriä en varsinaisesti virnistäen tyytyväisyydestä, mutta en peitä myöskään kasvoiltani näkyvää mielihyvää kun kuulen D'arcin suvun maineen kiirineen monien korviin. Eikä minulla ole mitään syytä yrittää kieltää sitä tai vakuutella Helleriä ettei tämän valtajärjestelyn takana olisi jotain D'arcmaista.

"Joka tapauksessa, sinäkin olet D'arc. Pidän silmäni sinussakin. Tarkasti."

Levitän käteni ja sanon:
"Katso niin paljon kuin haluat. Etköhän sinä huomaa ajan kanssa olenko luotettava vai en." Lasken käteni alas ja otan muutaman askeleen poistuakseni, mutta pysähdyn vielä ja kysyn:
"Onko tämä nyt se paikka josta sinut voi löytää vai jätätkö tämän noille?"

"Ei, tämä on noiden paikka. Minä hillun kapakassa, jos hillun. En vain halunnut noita sinne."

Nyökkään.
"Oliko tämä tässä? Minulla ei ole kiire mihinkään, mutta tämä paikka ei miellytä."

"Tämä oli tässä. Lähden muuten itsekin pois. Anna noille jätkille joku mesta alueeltasi, mistä löytävät sinut. Ellet halua antaa heti puhelinnumeroa ensi tapaamisella, sovi treffit."

"Katson jonkun paikan jossa voimme tavata. Kiitos vielä," sanon ja käännän katseeni niihin kahteen valikoimaani Caitiffiin.
"Asemalla auringon laskettua." Sanon heille ja poistun. Ennenkuin palaan kartanoon, kierrän oman alueeni ja etsin valmiiksi jotain sopivaa tapaamispaikkaa Caitiffeille. Korttelissa on eräs kuja jonka kautta pääsee rakennusten takapihoille. Roskiksia ja rottia, sekä viemäriluukku. Mutta ne eivät ole se mitä etsin, vaan vanhan tatuointiliikkeen alakerta. Liike on ollut toimimatta jo pienen tovin, mutta ehkä senkin saa elvytettyä tulevina aikoina. Liike ei ole siis kenenkään ihmisen omistuksessa tällä hetkellä, vaan mitä luultavimmin sireni. Valikoin sen siis tulevaksi tapaamispaikaksi ja palaan kartanoon. Kerron sirelleni Caitiffeista ja siitä liikkeestä.
"Se olisi sopiva paikka, ainakin näin aluksi. Voinko ottaa sen käyttööni?"

"Saat sen käyttöösi. Minä en sitä tarvitse, varsinkaan jos se ei ole toiminnassa." Anthony on levittänyt työpöydälle karttansa.
"Näytä vielä, missä se on?"

Osoitan sormellani oikeaa kohtaa kartalta.
"Kiitos. Uudet lukot ja avaimet niin teen siitä sopivan mestan."

"Se onkin alueellasi. Et edes olisi tarvinnut lupaa siihen." Anthony rullaa kartan.
"Sinun alueesi, sinun päätöksesi."

"Halusin vain varmistaa. Huomenna näytän niille kahdelle koko alueen ja järjestän sen alakerran kuntoon," sanon tyytyväisenä.

Anthony nyökkää.
"Se voi olla hidasta, saavuttaa jotain suurempaa. Tiedäthän, jopa ihmisten roskasakki, katujengiläiset voivat rakentaa pienen imperiumin. Ole kärsivällinen, niin se palkitaan."

Nyökkään Anthonyn neuvoille.
"Kaikki aikanaan, minä olen kärsivällinen," sanon hymyillen.

Anthony nyökkää takaisin.
"Kaikki aikanaan." Hän katsoo Amandaa.
"Et ole kovinkaan masentunut ollut Chorusista. Tunteesi, inhimillinen säälittävä ripe vanhasta elämästä on tainnut olla todettu kuolleeksi jo?"

"Ei, ei ihan niinkään. Olen ollut ihan tyytyväinen tähän järjestelyyn, mutta kun kävin tapaamassa häntä tänään, hänen outo olemuksensa ja yksinäisyyteen vaipuminen herättää jotain tuntemuksia. Ei sääliä, ei katumusta valinnastani, mutta jotain. En halua että hän on sellainen, mutta enpä minä siihen näemmä voi vaikuttaa. Pyysin häntä jopa vierailemaan täällä, mutta vastaus oli ehkä. En vain ymmärrä häntä."

"Suunnitelman muutos. En pakota sinua mitenkään mihinkään sosialisoimiseen, mutta hän ei ole tehnyt mitään, Tremereistä ei ole kuulunut mitään. Tiedätkö, osaako hän jotain... temppuja?"

"Temppuja? Tarkenna."

"Tiedäthän, Thaumaturgiaa esimerkiksi." Anthonyn ilme on ovela.

Olen jo melkein kertomassa mitä Chorus juuri tuosta kertoi minulle tänään, mutta se olisi paljastanut Chorusin olevan joku muu kuin Tremere.
"Ei ehkä niin hyvin kuin haluaisi. Mihin sinä haluaisit käyttää hänen taikapallotaikojaan?"

"En vielä mihinkään. Mutta tiedät minkälaisia Tremeret ovat, niin sisäänpäin kääntyneitä. Chorus toisaalta... hänestä voisi olla hyötyä joskus. En sano häntä hyväuskoiseksi, sillä se saisi minut kuulostamaan hyväksikäyttäjältä."

"Niin, ehkä hänestä voisi olla hyötyä joskus. En tiedä miten innokas hän on tekemään yhtään mitään kirjojen lukemisen lisäksi ja minä en halua pyytää häneltä mitään. Ainakaan nyt kun välimme ovat hieman kylmentyneet. Suosittelen yhä lämpimästi sitä teidän tapaamistanne. Minua ei yleensä kiinnosta mitä muut ajattelevat, mutta Chorusin kohdalla en halua todellakaan vaikuttaa siltä että minä olen aina se joka pyytää."

"Minulle se ei ole niin välttämätöntä, että tapaisin hänet. Hän on vain neonate, ja jos tapaisin jokaisen neonaten. Ymmärräthän?" Anthony nousee ylös ja kävelee ikkunalle.
"Tämä näky on kaunis. Minun kaupunkini." Hän kääntää katseen Amandaan, ja varjoista Amanda ei näe kuin hänen ilkkuvat silmänsä ja virnistävän suunsa valkoiset hampaat.

"Kyllä, minä ymmärrän," sanon hiljaa, katsoen häntä. En tiedä mitä hän ajattelee sisällään ja miksi hän katsoo minua noin. En ole koskaan pystynyt lukemaan hänen ilmeitään, eikä varmasti kukaan muukaan. Hän näyttää jopa pelottavalta.
"Sinun kaupunkisi ja sinun alaisesi, minä niihin mukaanlukien teen kuten haluat aj otan selvää mihin Chorus pystyy ja onko hän halukas todistamaan hyödyllisyytensä," jatkan yhä vaisusti.

"Vielä tänä yönä jos kiipeät katolle ikkunastasi, katso kaupunkia ja tunne, miten D'arc sen tulee omistamaan."

~THE END~

25. sessio - Keskusteluja tulevaisuudesta

Alusta puuttuu hieman teknisten ongelmien takia...

Chorus puristaa Amandan kättä ja sanoo:
"Ennen kuin palaamme, ruokaile. Haluan, että aistisi ovat hereillä kun onnittelen sinua. Siis, jos se sopii sinulle. Tai, ei pidä, ellet halua."

"Kierrä lenkki ja palaa puolen tunnin kuluttua. Siihen mennessä minä olen valmis." Irroitan otteeni hänestä ja poistun paikalta lähimmälle metrotunnelille, etsien sieltä käsiini jonkun sopivan viattoman ja sopivasti yksinäisen uhrin. Tälläkertaa uhrikseni päätyy nainen, joka on melko vahvassa humalassa ja todennäköisesti ei omista omaa taloa, saati ole vuokralla missään, mutta hengailee miesystävänsä kanssa vuokra-asunnossa miehen kustannuksella. Sellainen henkilö on niin kovin helposti houkuteltavissa syrjään ja nytkään minulla ei ole mitään ongelmia saada ravintoa itselleni. Jätän humaltuneen oloisen naisen istumaan seinää vasten ja jatkan matkaani metrolla Chorusin asuntoa kohti, kävellen lopun matkaa ja olen ennen häntä paikanpäällä. Vaihdan vaatetukseni siihen mustaan pvc-korsettiin jonka ostin lähiaikoina, mustaan sukkanauhavyöhön ja pitkiin polvien alapuolelle ulottuviin mustiin maihareihini. Alapäätäni ei siis peitä mikään, mutta se onkin tarkoitus. Puen pitkän takin ylleni peittääkseni vartaloni ja istuudun olohuoneeseen odottamaan Chorusin saapumista.

Chorus saapuu asunnolleen ja ennen kuin Amanda näkee hänet, hän kysyy keittiöstä:
"Olenko liian aikaisin?"

"Juuri sopivasti," sanon olohuoneesta ja odotan että hän saapuu paikalle. Kun hän näkee minut seisten olohuoneessaan takki ylläni, tuijottaen häntä melkein luonnottoman vaaleilla silmilläni, aukaisen takkini napit ja annan sen tipahtaa lattialle. Tuijottaen häntä yhä intensiivisesti, nostan toisen jalkani olohuoneen pöydän reunalle, antaen toisen käteni hyväillä korsetin puristuksessa olevaa rintaani.

Chorus katsoo Amandaa ja riisuu takkinsa heittäen sen tuolin selkänojalle. Hän puree hieman huultaan ja antaa veripisaran valahtaa.
"Kumarru," hän sanoo itsevarmepana kuin koskaan ennen missään asiassa.

En osannut odottaa tällaista, mutta katsoessani hänen suupielestään valuvaa veripisaraa, teen kuten hän pyytää ja kumarrun.

"Olet halunnut tätä?" Chorus sanoo nuolaisten veripisaran ja astuen hitaasti Amandaa kohti. Hänen askelluksessaan paistaa se tuttu epävarmuus ja ujous.

"Olen halunnut tätä," sanon katsomatta Chorusia silmiin, mutta näen hänen epävarmuutensa. En välitä siitä enkä tässä hetkessä voi vaikuttaa siihen mitenkään.

Chorus kävelee aivan Amandan eteen ja kumartuu hieman yltääkseen tarttuakseen hänen niskansa taakse. Hän katsoo Amandaa silmiin:
"Ennen kyseenalaistin sitä, mutta nyt voit valita." Chorus irrottaa Amandasta ja ottaa pienen veitsen taskustaan vetäen valkoisen kauluspaidan mustista housuista esiin ja viiltäen vatsaansa haavan, josta tursuaa pisara verta.

Katson ensin Chorusia silmiin mutta katseeni liukuu hänen vartaloaan pitkin alas hänen vatsaansa, jossa näen veripisaran. Tuijotan sitä hetken ja tunnen miten kuollut kehoni alkaa reagoida siihen, alkaen himoita sitä. Polvistuneena hänen eteensä kiedon käteni hänen ympärillensä ja nostan katseeni hetkeksi häneen, paljastaen esiin tulleet hampaani ja upotan ne nopeasti hänen tekemään haavaansa, imien hänen vertansa nauttien siitä. Se saa tuntemaan oloni kuin huumaantuneeksi mutta hallitsen itseni enkä juo paljoa, mutta se vähäkin mitä saan hänestä irti, on sanoinkuvaamattoman nautinnollista ja huumaavaa. Suljen silmäni ja hilliten itseäni irrottaudun hänestä suupieleni verestä valuen:
"Tämä oli minun valintani," sanon ja aukaisen silmäni, katsoen Chorusia silmiin.

Amanda herää Chorusin viereltä, mutta Chorus on jo noussut ylös. Olohuoneesta kuuluu vaimeaa ääntä televisiosta.

Nousen ylös ja menen olohuoneeseen sanoen: "Kaikki alkaa pian olla valmista ja normaali elämä voi jatkua."

Amanda puhuu seinille. Televisio on päällä, mutta Chorus ei ole huoneessa. Televisiosta ei tule mitään, mitä Amanda olisi uskonut Chorusin katsovan.

Hämmästyn tietenkin löytäessäni huoneen tyhjänä. Ei ole Chorusin tapaista nousta aikasemmin ylös kuin minä, saati lähteä mihinkään sanomatta siitä ensin minulle.
"Chorus?" Kysyn korottaen hieman ääntäni ja odotan, saanko vastausta.

Amanda ei saa vastausta. Chorus ei ole rakennuksen yläkerrassa sisällä.

Ehkä hän on mennyt alakertaan salaiseen kammioonsa, varsinkin kun viimekerrasta on jo pitkä aika. Ehkä hänellä on ollut ikävä hiljaisia ja kylmiä, sekä kankeita ystäviään. Aukaisen kylpyhuoneen oven ja katson onko amme paikoillaan.

Amme on paikoillaan, mutta Amanda tietää, sen, että sen saa alakertaan mennessä liu'utettua takaisin peittämään kuilun.

Vedän sen syrjään ja lähden alakertaan. En tiedä miksi, mutta kuljen hiljaa ja varovaisesti, vaikka minulla ei ole mitään syytä pelätä tai epäillä mitään.

Amanda kuulee ruumiskärryjen yhden renkaan vaimeaa kitinää holvikäytävältä, jossa on ruumiiden säilytyskylmiö.

Jo valmiiksi hiljainen kävelyni muuttuu hiipimiseksi ja koska en halua tulla nähdyksi vielä itse, vaan nähdä ensin itse mitä oikein on tekeillä, piiloudun varjoihin ja jatkan kulkua äänen suuntaan.

Amanda näkee Chorusin pukeutuneena pitkään valkoiseen suojatakkiin. Hänellä on otsallaan muoviset suojalasit. Hän työntää ruumiskärryä eteenpäin kohti kammiota, jossa tekee tutkimuksia.

Yhä piiloutuneena, kävelen hänen ohitseen tutkimuskammioon ja siirryn syrjemmälle siten, ettei hän näe minua vaikka tulenkin esiin varjoista. Kun hän saapuu huoneeseen ruumiskärryn kanssa, annan hänen pienen hetken jatkaa töitään seisomalla itse ovenpuoleisella seinustalla hiljaa, kunnes sanon:
"Tiedätkö, ehdin jo luulla jonkun ulkopuolisen olevan täällä."

Chorus säikähtää silmiinnähtävästi.
"Mitä ihmettä! Miksi sinä noin hiippailet täällä!" Hän rauhoittuu kuitenkin hieman.
"Huh, minä se vain olen täällä."

"Hyvä," totean ja vilkaisen ruumista seinustalta sen verran mitä sieltä näen.
"Saanko udella mitä olet tekemässä?"

"En mitään erikoista. Minun on pitänyt jo jonkin aikaa pilkkoa tätä. Pitäähän minunkin joskus tienata, vai mistä luulet, että minulla on rahaa?"

"En tiedä. Kai kuvittelin sinun elävän isoäitisi perintörahoilla. Sori, ei siis millään pahalla isoäitiäsi kohtaan. Miten sinä sitten niillä tienaat?"

"Myymällä... varaosia ihmisille. Varaosa on ehkä hieman karski sana, mutta kuitenkin pätee."

"Ai. Harvalla meistä taitaa olla tuollaista niin sanottua oikeaa työtä," totean ja astun muutaman askeleen lähemmäs Chorusia ja ruumista.
"Älä anna minun häiritä työtäsi enempää. Voin mielelläni jättää sinut rauhaan jotta saat leipäsi tienattua. Ehkä tällaisten pikku yllätyksien varalta kuitenkin jätät jonkun viestin tai jotain? Ei sillä ettenkö mielelläni hiippailisi varjoissa, mutta se ei ehkä myöskään ole kovin kohteliasta. Vai?"

"Pahoittelen." Chorus vetää ruumiin leikkauspöydälle ja alkaa etsiä työvälineitä. Sellaisia, mitä Amanda ei ole vielä nähnyt. Enemmän kirurgisia ja biologisia instrumentteja.
"Voit jäädä tänne, jos haluat."

Kohautan olkapäitäni ja annan Chorusille rauhan aloittaa työnsä, olemalla hiljaa ja seuraamalla taustalta mitä hän tekee. Tämä kaikki oli jännittävää silloin kun sain siihen itse osallistua, mutta näyttää nyt menettäneen suurimman hohtonsa. Johtunee pitkälti siitä etten tiedä instrumenteista mitään, mitä niillä tehdään ja miksi joku tietynlainen toimenpide vaatii juuri oikeanlaisen välineen. Ja tietysti se, että ruumis todellakin on ruumis tekee oman osansa tylsyyttääkseen toimenpiteen seuraamista. Ajatukseni harhailevat laidasta laitaan vaikka silmäni suurimmaksi osaksi seuraavatkin mitä Chorus tekee, enkä tällä kertaa edes voi kysyä mitään sillä yksinkertaiset kysymykseni vain hidastaisivat hänen työtään.

Kuluu tunti ja enemmänkin, ja tulos on koeputki pöydällä.

"Tässäkö se oli? Mikä tuo on ja mitä siellä on?" Kysyn kummissani ja jo melkein pakahtuneena uteliaisuudesta, sillä koko toimenpide on kestänyt niin pitkään ja lopputuloksen on pakko olla jotain jännää tai edes mielenkiintoista.

"Tiedätkö, tämä on arvokasta. Syöpäsairaille, leukemiaan... Jonot ovat pitkät sopiville luovuttajille, ja välttämättä rehellisesti ei pääse ajoissa hoitoon. Mutta, jos sinulla on rahaa, sillä rahalla voit voittaa sairautesi. Moraalitonta, ehkä. Mutta en usko, että tämä," Chorus taputtaa kuolleen kättä:
"tarvitsee enää selkäydintään."

"Tämä kaikki aika ja tulos on tuossa, sitä minä vain ihmettelen. Tiedäthän, ER tyyliin se oltaisiin otettu pitkällä neulalla ja putkella kymmenessä minuutissa," sanon hymyillen toisesta suupielestäni.

"Kyllä, varmasti niin. Mutta ehkä siinä he ovatkin pätevämpiä kuin minä." Chorus laittaa kylmiöön koeputken. "Kaksikymmentäviisi tuhatta dollaria minulle."

"Mitä? Sinähän rikastut tuolla. Ja siltikään sinulla ei ole sitä 50 tuumaista taulutelevisiota. Vielä."

"Olenhan sanonut, että olen vaatimaton. Sitäpaitsi, hyvät luovuttajat, oikeat asiakkaat, yhteensopivaat kudos- ja verityypit... se ei ole niin helppoa miltä se kuulostaa."

"Okei, ei sitten," tokaisen hymyillen.

"Amanda, olen nyt miettinyt..." Sanoo Chorus. Hän vaikuttaa hieman vaisulta ja etäiseltä.
"Kun tämä on ohi, tarkoitan Ventrueita, niin muutatko nyt takaisin omaan haveniisi?"

"Tarkoitatko että haluat minun lähtevän aikaisemmin nyt kun Bachmankan ei ole enää täällä? Tietysti ymmärrän sen että haluat omaa rauhaa omassa kodissasi ja täällä työskennellessäsi, eikä sinun tarvitse kierrellä tai vihjailla jos haluat minun lähtevän. Sanot vain."

"Tuota, haluaisin, että jäät asumaan kanssani. En haluaisi, että muutat takaisin, tai pois. Jos haluat kuitenkin niin tehdä, en estele sinua tai rupea emotionaaliseksi." Chorus astuu askeleen Amandaa kohti. Hänen kätensä ovat veriset, joten hän ei koske Amandaa.
"Haluan, että muutat luokseni."

"Hitto Chorus, sinä se vain jaksat yllättää minut. Oletko miettinyt tuota kunnolla? Kaikkea sitä mitä se tarkoittaisi?"

"Olen. Olen ollut onnellinen, kun sinä olet ollut täällä. Tietysti aikaamme on varjostanut suuresti kaikki nämä tapahtumat, mutta silti. En tiedä miltä tuntuisi, jos sinä nyt lähtisit. Ja tuo," hän näyttää kylmiötä missä on hänen ottamansa selkäydinviljely:
"On sinun tupaantuliaislahjasi."

Olen hetken hiljaa, miettien ja miettien vielä uudelleen.
"En tiedä mitä sanoa. Olen viihtynyt täällä ja on ollut miellyttävää vaihtelua herätä jonkun, sinun kanssasi. Ehkä kuitenkin sisimmässäni tai verestäni olen enemmänkin yksineläjä kuin laumasielu. Sinähän pidät minusta ja haluat asua kanssani kuten... ystävät ja vähän enemmänkin, vai?"

"Sanotaanko, että jos meidän välillämme jotain onkin, niin eniten haluan sinut kämppäkaveriksi. En ajatellut, että eläisimme kuin suhteessa, vaikka jotenkin ajattelisinkin, että olet kuin high-school tyttöystävä." Chorus naurahtaa.
"Tuo kuulostaa aika karmealta, mutta pidän sinua tavallaan tyttöystävänä. Kuitenkin ensisijaisesti haluaisin sinut tänne... sanotaanko kumppaniksi?"

"Tuo kuulostaa paremmalta. Vähemmän sitovalta. Ja tuohon voin suostua, kunhan säännöistä sovitaan paremmin. Minä haluan tietää mitä minun tulee hyväksyä ja mitä sinä hyväksyt. Tiedäthän, pelisäännöt."

"Kyllä, säännöt sopivat. Eli, sinä suostut? Ja se mitä saan myyntivoittoja tuosta, on sinun. Sinä saat sisustaa kuten haluat. Olen säästänyt vähän rahaa, joten myös pieni remontti on mahdollista." Chorus pitää pienen tauon.
"Ehkä tämä asunto on hieman pieni, mutta tiedäthän, kellari. Tällaisia ei jokaisessa ole, siksi en voi täältä lähteä."

Kohautan olkapäitäni ja sanon:
"Niin, kai sitten minä suostun." Tartun hellästi hänen poskesta ja painan suukon hänen suupielelleen.
"Onneksi olkoon, sinulla on nyt kämppis."

"Kiitos. Muuten, onko uudesta Elysiumista mitään tietoa, entä kenestä tulee uusi prinssi? Eikö siresi siitä puhunut jotain, että hän voisi olla valmis ottamaan sen paikan itselleen."

"Väliaikainen Elysium on hotellin kattohuoneisto, mutta virallisesta uudesta paikasta ei ole vielä tietoa. Ja kuulin eilen mitä sireni on kaavaillut uudesta hallitsijasta. Hän on päätynyt ratkaisuun kaksoishallitsijasta joista toisena olisi tietysti itse ja toisena osapuolena Brujah primogen Fabio. Sain ihan hyvät perustelut ja vaikka ihmettelin sitä eilen, tänään ajatus tuntuu ihan sopivalta. Olemmehan liittolaisia nyt keskenään. Miltä se sinusta kuulostaa?"

"En tiedä, ennenkään kaupungin hallinto ei ole minuun koskenut. Mutta entä Scar? Hänhän on primogen, eli tavallaan nokkimisjärjestyksessä ensimmäisenä, jos kerran Brujahien primogen Fabio kohoaisi tuohon asemaan myös."

"Se järjestely... minähän voin luottaa sinuun nyt, joten voit saada tietää että se järjestely on vain kulissia. Tietysti Brujahit eivät siitä tiedä ja Nosferatut eivät tietenkään syrjäytä heitä mitenkään, mutta sirelläni on siihen syynsä ja minä en epäile tai vastusta niitä. Scar varmasti hyväksyy tämän järjestelyn tietäen että meidän silmissä hänellä on kuitenkin enemmän arvovaltaa kuin Fabiolla."

"Jotenkin tuntuu, että sinun sirelläsi on enemmän arvovaltaa kuin Scarilla. Scar on omituisen näköinen ja näyttää enemmän Nosferatulta, mutta sinun siresi on juonikkaampi. Tai minun on paha sanoa, sillä en edes tunne Scaria sen enempää. Enemmän kuitenkin Ventrueidenkin aikana sinun siresi oli tunnettu, kuin Scar."

"Totta. Tuo kyllä kuulostaa mielestäni melko hupaisalta jopa kun sanot hänen olevan omituisen näköinen ja näyttää enemmän Nosferatulta. Ehkä Ventrueiden hallintoaikana Scar ei ole saanut tilaisuutta näyttää mihin pystyy ja koska sirelläni oli pitkä ystävyyssuhde prinssin kanssa, on hän tietysti ollut siltä osin jo korkeammassa asemassa luotettavuuden vuoksi. Mutta ah sitä ironiaa, miten kävikään pitkän ystävyyden kunniaksi. Minäkään en tunne Scaria sen enempää, oikeastaan ensimmäisen kerran hän tuli luokseni kun tiesi vierailustani Toreadorien luona ja siitä asti olen saanut vain hyvää kuvaa hänestä. Ehkä puhun hänestä vain hyvää koska haluaisin uskoa häneen ja nähdä hänet arvostettuna. Silti en sulje pois sitä mahdollisuutta että hänellä ja sirelläni menisivät sukset pahasti ristiin."

Chorus nyökkää.
"Tuntuu, että Scar on Nosferatujen nukkehallitsija. Tiedäthän, jos haluaa heikentää klaania, kehen iskee? Primogeniin. Ehkä siksi Anthony ei ole ottanut itselleen korkeampaa statusta? Hänellä kyllä rahkeet siihen riittäisivät ja on jotenkin vaikea uskoa, ettei häntä kiinnostaisi se. Tai en tiedä."

"Kuten sanoit jo itsekkin, sireni on juonikkaampi. Kulkee ilmeisesti D'arcin suvussa." Sanon virnistäen, mutta ylpeänä.
"Hän on osannut katsoa asiat pidemmälle kuin lähitulevaisuuteen. En voi puhua hänen puolestaan, sillä tuskin kukaan tietää todella mitä hänen päänsä sisällä liikkuu ja mitä hän aivoittelee, mutta minä luotan häneen ja toivon ettei Scar omassa ylpeydessään tai vallanhimossaan tee mitään, mikä saattaisi puhjeta riidaksi. Siitä tulisi rumaa, hyvin rumaa jälkeä."

"Nosferatut, joiden sisällä on eripuraa. Voin uskoa, että siitä olisi ongelmia. Entä Brujahit? Minusta tuntuu, kuin Heller olisi pomo siellä, mutta silti Fabio on primogen. Vai touhuaako Heller enemmän katutasolla, jolloin hän on tunnetumpi? Niin sanotusti ottaa paskaa niskaansa."

"Varmasti kyse on siitä. Fabio kai lähinnä on aivot ainakin teoreettisesti. Heller on selvästi temperamenttisempi ja impulsiivisempi, joten kai on ihan hyvä että hän ei omaa primogenin virkaa vaikka tekeekin enemmän kuin Fabio."

"Totta." Chorus sanoo:
"Menemmekö ylös? Jotenkin ei huvita olla täällä nyt. Ehkä "elävämpi" seura on miellyttävämpää kuin nämä kolkot, kylmät ja kosteat käytävät."

"Hyvä on," sanon hymyillen ja palaamme yläkertaan.
"Tiedätkö muuten, tapasin ensimmäistä kertaa Tremere primogenin ja en yhtään ihmettele jos et tunne oloasi kotoisaksi heidän parissaan. Tai mistä minä tietäisin millaisia ne muut ovat, mutta Ludvig ainakin veti pohjat."

"Kyllä. Kuin eläisit keskiajan luostarissa."

Naurahdan hänen sanoilleen.
"Mutta ehkä hänkin pienen keskustelumme jälkeen ymmärsi mistä on kyse ja toivottavasti hyväksyy sen. Mutta vaikka hyväksyisikin, tiedän kenet jätän kutsumatta teekutsuilleni," sanon ja istuudun sohvalle, silmäillen yhä aukiolevasta televisiosta tulevaa ohjelmaa.

"Minun pitäisi käydä siellä joku päivä, mutten halua. Toisaalta, ellen täytä velvollisuuksiani, minusta tulee Caitiff."

"Onko se sitten niin paha asia? En minä ainakaan näe niissä mitään pahaa. Sinähän olet nyt yksi meistä, Caitiff tai et. Ja jopa Heller on ottanut selviytyneet Caitiffit omikseen."

"Selviytyneet Caitiffit... Kysyitkö Helleriltä, montako heitä on?" Chorus nauraa.

"No okei, mutta idea oli kuitenkin hyvä. Menetätkö jotain jos olet Caitiff?"

"Menetänkö?" Chorus katsoo Amandaa ja selkeästi asia häntä huolettaa. Hän kuitenkaan ei myöskään halua olla enää Tremere, tai tekemisissä heidän kanssaan.

Katson Chorusin huolestunutta ilmettä ja hymähdän nyökäten, nojaten taaksepäin rennosti ja nostan jalkani pöydälle.
"Kyllä, sinä menetät. Sinä menetät viimeisetkin rippeet siitä jo olemattomasta siteestä mikä sinulla ja Tremereillä on ja sinä menetät, ööh, voisiko sanoa kunnian niiden silmissä sillä käännäthän tavallaan selkäsi heille ja kerrot sillä, miten kiitollinen olet heille ottaessaan sinut omakseen, eli isket kasan paskaa heidän käteensä." Käännän katseeni Chorusiin ja jatkan:
"Mutta sinä saat vapauden sen kaiken lisäksi mitä olet jo saanut. Paska diili? Ei minusta."

"Eli, sinusta se ei olisi niin paha asia, jos katkaisisin siteen Tremereiden klaaniin? Kuitenkin, hehän tuhosivat oikean sireni. Ja klaanini, jotka muuten olisin tuntenut."

"Enkö minä juuri sitä koittanut sanoa, että se ei ole mielestäni huono idea jos sanot niille adios. Mutta ethän ole katkera siitä mitä he tekivät klaanillesi? Kysehän oli sodasta, eikö, joten älä kanna kaunaa heille henkilökohtaisesti siitä mitä tapahtui. Tiedät mitä sinulla on nyt ja mikään niistä ei katoa vaikka katkaiset siteesi Tremereihin."

Chorus nyökkää.
"Pitäisikö sinun käydä tsekkaamassa Brujahit, mitä he tekevät? Mietin vain, että nyt kun olet ollut täällä, et ole niin paljon enää liikkunut ulkona."

"Tuo on totta. Ehkä on hyvä luoda suhteita myös vierailemalla muutenkin kuin vain pyytämässä jotain. Tosin, eipä hänkään käy vierailemassa luonani muuten vain, mutta en ole katkera." Sanon ja nousen ylös.
"Näemme siis myöhemmin." Poistun ja menen Hellerin kapakkaan. Kävelen baaritiskille ja sanon:
"Kas, paikka on vielä pystyssä vaikka minä en ole tuonut almuja sinulle. Mutta pistäppä tuplaviski niin saat taas vähän taskurahaa." Odottaessani juomaani, vilkaisen onko Heller paikalla.

Heller ei ole paikalla, muutenkin on hieman hiljaista. Baarimikko ottaa rahat vastaan, mutta kaataa tuplaviskin omaan kurkkuunsa. Hän ei edes irvistä.
"Et kuitenkaan olisi sitä juonut, vai?"

"No enpä ainakaan nyt kun näen että olen melkein ainoa asiakas. En halua näyttää siltä kuin hukuttaisin murheitani lasin pohjalle. Onko Helleriä näkynyt?"

"Ei. Hän kävi eilen nopeasti. Kai on kiireitä. Muuten, Heller on etsinyt sinua, käski jättää sanan, että hänellä on viisi uutta alaista."

"Niinkö? Hienoa. Tiedätkö onko hän huomenna paikalla?"

"Luulisin, että on. En tosin usko, että hän niitä kakaroita tänne tuo. Kuulin, että he ovat Caitiffeja. Tosin Heller on järjestämässä jotain toista kapakkaa tai mestaa niille, mistä heidät löytää. Tänne hän ei kuitenkaan niitä suostu ottamaan."

"Minä palaan siis huomenna asiaan ja toivottavasti saan tavata nämä uudet lapsoset pian. Kiitos kun pelastit minut alkoholisoitumiselta jälleen. Ehkä seuraavalla kerralla purankin sydäntäni sinulle ja kerron kurjasta lapsuudestani, kuin ostan drinkin," sanon virnistäen ja heilautan kättäni poistuen kapakasta. Omiani olenkin nähnyt viimeaikoina useasti enkä koe sitä samalla tavalla viihdyttäväksi käydä heitä tervehtimässä, kuin Helleriä, joten tällä hetkellä ei taida olla ketään kenen luona voisin käydä. Voisin tietysti yrittää tavata pikaisesti Samin, mutta en oikein tiedä. Otan kuitenkin puhelimeni esiin ja teen hänelle puhelun, kävellessäni katuja pitkin ilman päämäärää. Voisin ainakin kysyä hänen kuulumisiaan.
"Iltaa, Sami," aloitan.
"Miten lesken elämä on lähtenyt käyntiin?"

"Hyvin, kiitos. Olen ostanut pienen asunnon aivan keskustasta. Se ei ole kuin yksiö, mutta hieno. Kiitos sinulle, olet pelastanut elämäni. Antanut jopa uuden. Haluatko tulla joskus lasilliselle viiniä?"

"Hienoa kuulla että olet saanut uuden elämän. Tietysti minä haluan tulla joskus luoksesi. Ei ehkä lasilliselle viiniä, sillä sanoihan sinulle etten juo, mutta muuten vierailen luonasi mielelläni."

"Minulle sopii miltei koska tahansa. Olen aloittanut oman yrityksen, mutta en ole kiireinen. Annan sen tapahtua omalla painollaan. Minulla ei ole tarvetta stressille. Ilmoita ajoissa, niin laitan jotain hyvää ruokaa." Sami nauraa:
"Tilaan, siis."

"Kuulostaa hyvältä. Ehkä kuulet minusta piankin Sami, mutta nyt, hyvää illanjatkoa," sanon ja lopetan puhelun. Tiedän kyllä jo etukäteen etten aio tuhlata vertani minkään itämaisen ruuan tai salaatin vuoksi, mutta enköhän selviä siitä tilaisuudesta, mietin. Kiertelen aikani kaupungilla kunnes palaan Chorusin luokse, kertoen heti hänelle hyvät uutiset virnistäen:
"Kysyit minulta olenko kysynyt Helleriltä selvityneiden määrää ja baarimikko välitti viestin Helleriltä, joka kertoi omaavansa nyt viisi uutta Caitiff-alaista."

"Hienoa. Siis Hellerille. Ja senkin takia, että viisi äpärää on saanut paikan. Jossain vaiheessa kuitenkin he olisivat varmasti tuhoutuneet. Tai saattaneet itsensä tuhoon omilla toimillaan."

"Niin, aivan," totean.

Loppu ilta kuluu rauhallisesti, mutta seuraavana iltana heti auringon nousun jälkeen Amanda saa sireltään viestin, että hän haluaa tavata hänet omassa havenissaan. Kyyti noutaa Amandan kymmeneltä hänen kotoaan.

Ilmoitan Chorusille sireni haluavan tavata minut ja kerron myös meneväni tapaamaan Helleriä sen jälkeen, joten Chorus saa vähän omaa rauhaa. Menen omalle asunnolleni, jossa en ole käynyt pitkään aikaan ja tuntuu jopa hyvältä viettää siellä pieni hetki. Kaikki on aivan kuten lähtiessäni sieltä viimekerralla. Vaikka suostuinkin muuttamaan Chorusin luokse, en taida haluta luopua tästä asunnosta sillä oma rauha, oma koti ja omat tavarat tuntuvat kuitenkin niin omilta ja kodikkailta. Kun kello tulee kymmenen, menen pihalle ja tiedän että sireni autokuski on täsmällinen, kuten tälläkin kertaa. Jonkin ajan kuluttua saavumme sireni haveniin, kartanoon.

Amandan sire istuu ruokasalissa, joka on aavemaisen autio ja hämärä. Kaikki muut paitsi kaksi tuolia on peitetty lakanoilla, jotka ovat harmaat pölystä. Keskellä pitkää kahdenkymmenen hengen ruokapöytää on suuri kynttelikkö, joka antaa valoa. Anthonyllä on viinipullo, jossa Amanda tietää olevan verta. Hän kaataa siitä itselleen ja toiseenkin lasiin.
"Istuudu, ole hyvä. Joko nyt juot kanssani Hunter Stonen viiniä? Hänen tappiolleen ja tuholleen?"

Istuudun alas ja sanon:
"Hyvä on, mutta vain sinun vuoksesi." Otan lasin käteeni ja nuuhkaisen sitä.
"Hunter Stonen tappiolle ja tuholle," sanon ja hieman vastahakoisesti siemaisen lasista.

"Älä juo sitä minun vuoksesi, vaan niin, että sinä juot sitä, mutta Hunter Stone ei koskaan enää pysty."

"Mm," sanon hiljaa ja siemaisen uudelleen, kykenemättä juomaan sitä kuitenkaan siten kuten sireni pyysi. Teen tämän vain ja ainoastaan hänen vuokseen. Periaatteeni ovat iskostuneet syvälle päähäni Hunter Stonen viinistä ja niitä ei yksi ilta niin vain kumoa.
"Halusit tavata minut?" Aloitan vaihtamalla puheenaiheen verestä.

"Kyllä, halusin tavata sinut. Olet elder, se merkitsee sitä, että klaanimme tässä kaupungissa, ja vähintään lähikaupungeissa sinut sellaiseksi tunnustavat. Mutta minä haluan enemmän."

"Enemmän? Tiedät että olen valmis tekemään mitä pyydetään ja enemmänkin, mutta mitä sinä tarkoitat tuolla?"

"Tarkoitan sitä, että olet erittäin pätevä. Sinulla on tahtoa, ja kykyä toteuttaa sitä. Haluan, että kohoat luottamuksessa ylemmälle tasolle. Se, että olet elder, sinä tulet saamaan myöhemmin enemmän etuja. Et ehkä yleisessä mittakaavassa, mutta minun kauttani. Kartano on suuri. Sinä olet childeni, mutta mikä tärkeintä, D'arc. Sinulle varmasti löytyisi tilaa täältä."

Katson Anthonya kummissani, toistaen päässäni hänen sanojaan.
"Kartano on suuri ja minulle varmasti löytyisi tilaa täältä. Tarkoitatko tarjoavasi minulle sijaa sinun havenistasi, josta jo kerran olen lähtenyt?"

"Kyllä, tarjoan."

"Wau, tämä on jo toinen kerta kun menen sanattomaksi kuulemastani ehdotuksesta," sanon ja sivelen hajamielisesti sormellani lasia.
"Tiedät että se olisi minulle suuri kunnia saada olla, asua täällä kanssasi. Ja tiedät että minä tekisin kaikkeni ollakseni nimeni arvoinen. Sinun, mutta myös muiden silmissä. Ja mitä muuta voisin haluta?" Vaikenen hetkeksi ja lasken katseeni viinilasiin, jatkaen:
"Minulle on itsestäänselvää mitkä asiat menevät muiden edelle, mutta en ole vielä koskaan tullut tällaisen tilanteen eteen jossa minun pitää valita omien etujen ja halujen, sekä hyvän ystävän halujen ja tunteiden välillä. Chorus, kyse on hänestä," sanon ja naurahdan vaisusti, nostaen katseeni Anthonyyn.
"Hän pyysi minua muuttamaan luokseen ja minä suostuin. Miksi minä koen etten halua loukata häntä toimimalla itsekkäästi?"

"En tiedä, miksi koet niin. Tarkoitatko nyt, että kun olet saanut tilaisuuden muuttaa tänne takaisin..." Anthony siemaisee verta ja miettii.
"Miten pukisin tämän sanoiksi. Silloin kun tein sinut, olet asunut täällä ja muutit pois. Se oli erilainen tilanne, kuten tiedät. Olit lapseni, joka halusi päästä kokeilemaan siipiään. Mutta nyt, kun pyydän sinut takaisin, se ei ole sitä, että otan sinut hoiviini. Tiedät varmasti mitä tarkoitan? Ja kun sanoit, ettet halua loukata Chorusin tunteita, tarkoittaako se sitä, että muuten muuttaisit tänne?"

"Sitä se juuri tarkoittaa. Enkä ole vielä kieltäytynyt kutsustasi, sillä tiedän sen olevan sitä mitä haluaisin. Päätöksen tekeminen ei pitäisi olla minulle vaikeaa, mutta Chorus on olut minulle kaikkea muuta mitä muut yleensä ovat ja pidän hänestä. Siltikään en jotenkin koe voivani olla täysin oma itseni hänen luonaan, vaikka minulla ei olekkaan mitään salaisuuksia tai tapoja joita minun tulisi piilotella. Äh, en tiedä. Puran nyt sinulle asioita mitkä eivät kuulu sinulle, olen pahoillani siitä. Saanko aikaa miettiä päätöstä?"

"Tietysti ne kuuluvat minulle. Olet childeni. Ja kun sanoin, etten halua salaisuuksia tai piilottelua, eiköhän se käsitä nämäkin. Sinulla on vielä inhimillisiä tunteita. Ne hiipuvat, mutta sinulla on niitä. Hyväksyntä lienee yksi niistä. Tai hyväksynnän haluaminen. Tietysti sireltäsi se ei ole sama asia kuin joltain toiselta saatuna. Mutta, sinä teet itse päätöksesi." Anthony katsoo viinipulloa ja sanoo:
"Minä aion säästää nuo, mitä olen saanut. Kaikki muut ovat tuhoutuneet, mitä Hunter Stone on kerännyt. Mutta, minä säästän ne. Sinä et siitä pidä ja jos totta puhutaan, se ei merkitse minulle mitään. Eräs pullo, joka minulla on on erityisen tärkeä. Vanhaa kaltaisen verta. Uskon, että se kuuluu alkuperäiselle prinssille, sillä Hunter sanoi sen antaessaan, että tässä on arvokas salaisuus ja kaikki mikä on hänen takanaan." Anthony katsoo Amandaa.
"Mutta mikä onkaan Chorusin salaisuus?"

"Se, rakas sireni, ei ole minun asiani kertoa vaikka olenkin uskollinen sinulle. Ehkä voisit harkita kutsuvasi hänet luoksesi ja puhua hänen kanssaan? Jos hän niin tahtoo, hän jakaa salaisuutensa kanssasi."

"Ehkä voisin harkita kutsuvani hänet luokseni."

24. sessio - Tremereiden vastaus

Hymähdän tyytyväisenä ja vilkaisen ympärilleni muita.
"Voimmeko odottaa että joku ei sittenkään tuhoutunut tuossa, vai oliko tämä taattu juttu?" Kysyn.

Scar sanoo:
"Toivottavaa on tietysti, että kaikki ovat tuhoutuneet. Jos joku kuitenkin on selvinnyt, Brujahit hoitelevat heidät. Valitettavasti Ventruet hallitsivat palolaitosta, eli sitä ei voi viivyttää muuten, kuin että itse palolaitos palaa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, se on ilmiliekeissä ja paloautoilla kestää hieman kauemmin tulla toiselta laitokselta joka ei kuulu Elysiumin piiriin."

Nyökkään.
"Ja uutiset ihmisille, tämä kaikki menee jengisotien piikkiin?"

"Uskoisin niin. Toivon tosin, että Elysiumin tuho saadaan jotenkin vakuutuspetokseksi. Onhan se epäilyttävää, että Elysium on velkaantunut. Ventruet eivät siitä ole tienneet, mutta se on ollut hätävarana juuri esimerkiksi tämän kaltaisten tilanteiden varalle."

"Tuollainen ei olisi tullutkaan ensimmäisenä mieleeni, mutta kuulostaa hyvältä." Pidän pienen tauon ja jatkan: "Tässä vaiheessahan ei ole tietoa muista Ventrueista, mutta onko mitään syytä olettaa että jäljelle jäävät yrittäisivät nousta kapinaan puolestaan muita vastaan?"

"En usko. Heitä vastassa on Nosferatut ja Brujahit. Heillä ei ole voimakkaita yksilöitä jäljellä, eikä selviä johtajia. He tulevat alistumaan, tai lähtevät pois. Heidän valintansa." Anthony nyökkää.
"Joko he hyväksyvät uskollisuuden Nosferatuille ja Brujaheille, tai heidät voidaan karkoittaa. Tuskin tänne edes kukaan sellainen jäisi, joka olisi karkoitettava."

"Hyvä tietää. Alistuminen ei kuulosta siltä sanalta joka kuuluisi heidän sanavarastoon, mutta luotan teidän sanoihinne ja siihen että he tekevät järkevän valinnan."

Scar katsoo Amandaa.
"Olet tehnyt hyvää työtä, todellakin. Varsinkin Judasin kanssa. Judasin ansiosta, tai sinun ansiostasi Judasin suhteen, tämä kävi suhteellisen helposti. Säästyimme sodalta, joka olisi pahimmassa tapauksessa voinut vauroittaa kaupunkia suuresti tai jopa saanut Camarillan kiinnostumaan tästä tilanteesta liiaksikin."

Nyökkään hymyillen, otettuna saamastani tekoni tunnustuksesta.
"Aivan," totean vielä myöntyneenä hänen sanoihinsa siitä, mitä kaupungille olisi voinut tapahtua sodan myötä.

Scar katsoo jokaista.
"Tulette kuulemaan lähipäivinä uudesta Elysiumista. Voitte poistua."

Vilkaisen Chorusia ja tartun hänen käteensä, lähtien johdattamaan häntä pois tunneleista.
"Melkoinen esitys," sanon hymyillen.

Chorus nyökkää.
"Pitää myöntää, että hyvinkin räiskyvä. Haluatko käydä nopeasti kääntymässä Elysiumilla? Ei tietysti liian lähellä, mutta vilkaisemassa sitä nopeasti."

"Mikä ettei," totean nyökäten.

Chorus kysyy:
"Haluatko mennä metrolla? Voisi olla ehkä hieman epäilyttävää kaartaa autolla siitä ohi? Ja en tiedä miten liikenne on ohjattu muutenkaan, joutuuko siellä ruuhkaan." Hän katsoo kelloaan.
"Olisi surkeaa joutua pakenemaan auringonvaloa ja jättää auto keskelle katua. Vaikka tässä muutama tunti onkin aikaa. Kolme kertaa kuumempaa kuin laava," Chorus pohtii.
"Siinä voi mennä aikaa saada se sammumaan."

"Okei okei, menemme metrolla," sanon ja johdatan Chorusin metrotunneliin, valikoiden Elysiumin lähelle menevän metron ja jäämme pois reilun välimatkan päässä. En halua ottaa mitään turhia riskejä ja joutua vielä poltetuksi, joten totean Chorusille olevan turvallisempaa jatkaa matkaa kävellen. Kuljen reippaasti, mutta ollen yleisesti varovaisempi ja tarkkaavaisempi tilanteen vakavuuden johdosta.

Amanda näkee, miten korttelien takana se kortteli, jossa Elysium on on värjäytynyt taivaasta oranssiksi.

Näky ei toisaalta houkuttele lähemmäs ja askeleeni hidastuu reilusti. Silti uteliaisuus piinaa nyt kun olemme näinkin lähellä ja jatkan kulkua kohti kohdetta.

Chorus sanoo Amandalle:
"Onko täällä hieman... kuuma?" Heidän kuolleet kehonsa eivät tunne lämpötiloja, mutta mitä lähemmäs he saapuvat, sitä enemmän heidän ihonsa alkaa poltella. Kun he vihdoin näkevät romahtaneen Elysiumin, jonka keskellä on kirkkaan oranssieja tulisäihkeitä, kuin laavapurkauksia, he tuntevat, kuin aurinko korventaisi heidän kehoaan."

"Liian kuuma," sanon, mutta luon vielä silmäyksen palaneeseen Elysiumiin ja alan perääntyä, kääntyen lopulta ja kiirehtien pois polttavan kuumuuden lähettyviltä, tuntien epämukavan poltteen helpottavan vihdoin.
"Huh, todellakin liian kuuma ja tuon nähtyäni pidän sitä mahdottomana selviytyä tuolta."

"Minäkään en usko, että kukaan olisi selviytynyt tuolta. Kamalaa tuhoa ja pitää sanoa, että Elysium on entinen."

"Hyvä niin. Uusi Elysium ei ainakaan tuo mieleen Ventrueita ja sitä, millaista niiden valta oli."

"Olet aivan oikeassa." Chorus katsoo Amandaa.
"Onko vielä jotain? Tuntuu oudolta mennä takaisin meille ja katsoa jokin elokuva."

"Niin, toisaalta kyllä. Mutta mitä muuta voisi tehdä?"

"Jotenkin prinssin kukistaminen ja Ventrueiden vallan kaataminen on vienyt pohjan tekemiseltä, mitä luulet?"

"En tiedä. En osaa sanoa näin lyhyellä ajalla kun se kukistaminen vasta tapahtui. Ehkä paremminkin kuitenkin näen tämän tilaisuutena ja alkuna kaikelle uudelle tekemiselle. Tiedäthän, ei tämä Rooma ole valmis vaikka Ventrue kukistettiinkiin."

"Tuo on aivan totta. Tiedätkö, nyt haluaisin, että voisimme mennä vaikka kahville tai jotain, vastaavaa. En tiedä miten turvallinen kaupunki on nyt. Voi olla, että pieniä levottomuuksia on siellä täällä, Ventrueiden osalta. En ole varma. Menemmekö silti kahville? Ostoskeskus on julkinen paikka. Nurkkaus, suloista kahvin tuoksua, keskustelua?"

Pyöräytän silmiäni, sillä en käsitä Chorusin tapaa nauttia kahvin tuoksusta.
"Hyvä on, menemme kahville," sanon pienesti hymyillen ja annan hänelle vapaat kädet valita paikan. Hän varmasti tietää paremmin missä paikassa kahvi tuoksuu parhaimmalle.

Kahvila on suurehko, ja jopa yöllä siellä on ihmisiä. Taustalla on televisio, jossa on suorana lähetyksenä uutiset Elysiumista. Ihmiset eivät tosin näe sitä Elysiumina, vain museona. Chorus tilaa itselleen kahvin mustana, ja Amandalle ottaa capuccinon. He menevät nurkkapöytään, jossa saavat olla rauhassa.

Vilkaisen televisiota, mutta kiinnitän huomioni pian edessäni olevaan capuccino kuppiin ja nuuhkaisen sitä. "No, täytyy myöntää että tuoksu on miellyttävä," sanon, mutta en voi olla jatkamatta illan pääaiheesta:
"Täällä tapahtuu kaikenlaista, mutta varmasti tämän illan tapahtuma on monien mielestä hyvinkin järkyttävä. Ihmisten siis."

"Minua askarruttaa eräs asia. Tuleeko uusi prinssi Brujaheista vai Nosferatuista?"

"Brujaheista?" Kysyn kummissani.
"Kuka heistä muka olisi kykenevä siihen hommaan? Hyödyllisiä kyllä, johtajia jossain määrin mutta että tämän alueen hallitsijana? En oikein osaa edes kuvitella sitä."

"Mutta ovatko he vallanhimoisia?" Chorus nuuhkaisee kahviaan mietteliäänä.

"En tiedä. Ehkä. Mutta miten edes seuraavan hallitsijan paikka määräytyy? Siis kuka sen päättää jos yhteisymmärykseen ei päästä vai kiistelläänkö siitä isojen poikien leikeillä ja se kenellä on isoin penis, voittaa?"

"Minä en tiedä yhtään. Siitä voisi tulla erittäin rumaa jälkeä, jos Nosferatut ja Brujahit alkaisivat vertailla penistensä kokoa."

"Se vielä tästä puuttuisikin. Minua kiinnostaisi kuitenkin tietää onko meillä muilla mitään sanottavaa asiaan. Eihän yksin Brujahit ja Nosferatut voi sitä päättää, kelle valta kuuluu. Kai kansaakin on kuultava?"

"En tiedä. Luulen, että kansaa kuullaan. Sehän taisi olla ajatus, saada kaupungista demokraattinen Ventrueiden itsevallan jälkeen. Tämä kaikki olisi mielestäni mennyt hukkaan, jos tilanne olisi sama, joku toinen klaani nousee samanlaiseksi itsevaltiaaksi, mitä Ventruet olivat ennen. Tiedätkö, politiikka ei ole niin helppoa, todellakaan. Voimakkaimmat päättävät kuitenkin, mikä on sääli."

"Ei varmasti ole helppoa, eikä käy kateeksi niitä jotka niitä isoja päätöksiä joutuvat tekemään ja valitsemaan niitä toimien kaikkien parhaaksi. Olemme kaikki nukkeja tässä, mutta minä olen tyytyväinen asemaani ja siihen, että saan olla melko yksinkertainen nappula tässä koko pelissä."

"Luulen, tai ainakin toivon, että tilanne muuttuu paremmaksi. Tiedätkö, luotan Nosferatuihin hyvin paljon. Kiitos sinun."

"Hienoa jos koet asian noin. Ja olethan nyt yksi meistä, mikä on mielestäni erittäin harvinaista että Nosferatut ottaisivat jonkun niin sanotusti ulkopuolisen tasavertaiseksi kaltaiseksi." Naurahdan hieman ja jatkan:
"Siitä saa kiittää sireäni ja primogen Scaria. He ovat onneksi molemmat hyvinkin ymmärtäväisiä, jos meistä nyt voi sellaista sanaa käyttää. Vertailukohteena eräs uusi Elder jonka näit paikanpäällä, mutta tietenkään hän ei loistanut joukosta mitenkään illan ensiesityksen vuoksi. Silti saatoin kuvitella hänen ilmeensä kun hän kuuli sinusta ja siitä, että sinua tulisi kohdella kuin kaltaisiamme. Kaikista klaaneista ja ryhmistä löytyy se joku, joka on erilainen kuin muut ja tämä Elder on varsin... tiukkapipoinen, jos niin yksinkertaista ilmaisua voi käyttää. Äläkä missään nimessä käsitä tätä väärin, hän on varmasti luottamuksen arvoinen siinä missä muutkin, mutta ajatus hänen tiukasta ja mustavalkoisesta olemuksestaan sai minut hymyilemään ja toteamaan että aina on olemassa se tai ne, jotka eivät ole niin avomielisiä."

"Olen hyvin otettu siitä, että minut on hyväksytty. En kutsuisi sitä adoptioksi, mutta se on kunnia, että minuun luotetaan. Ja onneksi olkoon, vielä."

"Kiitos. Se oli odottamatonta, vaikka siitä oli aikaisemmin puhe jopa prinssin kanssa. En ole kunnianhimoinen, mutta en myöskään vähättele tekojani. Siltikin olen vielä vähän hämilläni uudesta asemastani. Olenhan vielä nuori ja niin edelleen. Mutta se siitä," sanon pitäen tauon, luoden silmäyksen uutisiin ja paikalla olevien ihmisten kautta siirtäen katseeni takaisin Chorusiin.
"Sinä et varmasti ole unohtanut lupausta palkkiosta itsellesi. Oletko jo miettinyt jotain?"

"En, en ole miettinyt mitään. Tiedätkö, en edes tarvitse palkkiota. Sinuun tutustuminen on jo itsessään ollut palkkio minulle."

"Miksi olet niin vaatimaton? Sinullehan nimenomaa sanottiin että mitä vain tahdot, eli se voi olla... no sitä juuri mitä tahdot."

"Vaatimaton? En tiedä. Minulla on kaikkea." Chorus kohauttaa olkapäitään.
"Tiedätkö, pidät liiaksi huolta minun tyytyväisyydestäni. Olen tyytyväinen. Tyytyväinen siihen, mitä minulla on. Jos tarvitsen jotain, niin hankin sen kyllä jotenkin. Mutta, olen tyytyväinen." Chorus tarttuu Amandaa kädestä. "Luota minuun."

"Mm, ehkä en vain tunne sinua vielä tarpeeksi hyvin ymmärtääkseni olevasi tyytyväinen siihen, mitä sinulla jo on. En vain ymmärrä sinua. Vielä."

"Voi olla. Oletko itse vaatelias, haluat aina enemmän ja enemmän, vai miksi luulet minun olevan sellainen?" Chorus vilkaisee televisiota, jossa palokunta taistelee tuhoutuvaa korttelia ja termiittiä vastaan. Taistelu näyttää mahdottomalta, ja vain aika tekee tehtävänsä, vesi vain hieman sitä edesauttaen. Televisiossa puhutaan jo vahingoista, ja vakuutusyhtiön osuudesta niiden korvaamiseen.

"Ei, en ole sellainen. Minullakin on kaikkea sitä mitä tarvitsen, mutta voisin keksiä kuitenkin jotain mitä haluta. Jos sinulle annetaan seteli, sinä todennäköisesti kieltäydyt siitä sillä sinulla on jo rahaa, eikö?"

"Ehkä," Chorus virnistää.

"Etkö siis ihan hyvin voisi ottaa sen vastaan ja ostaa sillä vaikka uuden solmion jos niin mielit? Vähän niinkuin lahjaksi itsellesi ilmaiseksi."

"Hyvä on hyvä on, ottaisin sen rahan ja ostaisin itselleni solmion. Oletko nyt tyytyväinen?" Chorus virnistää.

"Olen," vastaan ja hymyilen.

Kahvila on tyhjentynyt miltei heidän huomaamattaan. Tarjoilija kävelee heidän pöytäänsä.
"On sulkemisaika." Hän huomaa koskemattomat jo jäähtyneet kupit.
"Oliko kahvissa jotain vikaa kenties?"

"Se näyttää oudolta ja minä en laita outoja asioita suuhuni," sanon ja nousen ylös, vetäen huppua paremmin päähäni jottei tarjoilija ala kauhistella kasvojani.

Chorus jää pahoittelemaan kahvilan pitäjälle ja sanoo, että kahvi varmasti oli hyvää, mutta keskustelu vei huomion siitä.
"Vai näyttää oudolta," toteaa Chorus tavoittaessaan Amandan.

Hymähdän ja vilkaisen kelloa.
"Vielä ehtii aloittaa elokuvan katsomisen ennenkuin aurinko nousee."

"Kyllä, niin ehtii. Menetkö sinä edeltä, minun pitää vielä hakea autoni!"

Nyökkään ja lähden eri suuntaan kuin Chorus, ottaen metron ja saavun hänen asunnolleen alkaen valikoida jo valmiiksi elokuvaa jota katsoa.

Jonkin ajan kuluttua Choruskin saapuu kotiinsa. Seuraavana iltanakaan uutisten mukaan Elysiumin tuhoa ei ole saatu kunnolla taltutettua. Kuitenkin uutiskuvasta näkyy, ettei tilanne ole enää niin paha. Viranomaisten kanta on, että jos rakennuksessa on ollut joku paikalla, häntä ei pystytä pelastamaan. Tuho on mittava, ja koko rakennus pitää purkaa. Ventrueiden vallasta ei jää edes monumenttia paikalle. Lisäksi uutisissa puhutaan jotain vakuutussotkuista.

"Se meni siis läpi sittenkin. Hyvä niin," totean kuullessani vakuutussotkusta.

"Näemmä. Tuskin uutisissa yksityiskohtia kerrotaan sen enempää." Chorus nousee ylös sängystä. "Ensimmäinen ilta ilman prinssiä, tai selkeää johtoa." Hän on lähdössä huoneesta keittiöön keittämään kahvia, mutta pysähtyy.
"Muuten, miten meidän alakerran mörkö? Mitä hän tekee nyt?"

"Minä itseasiassa luulin että hän on muiden Nosferatujen parissa, kuten hän ilmoitti tekevänsä. Mutta voinhan olla väärässäkin," sanon nousten itsekin ylös.

"Olin kuulevinani portaikosta jotain ääntä," sanoo Chorus hieman kummeksuen.

"No jos hän on täällä eikä tiedä vielä missä mennään, on varmasti tämän illan paras idea päivittää hänen tietojaan," sanon ja astun Chorusin ohi ulos huoneesta kylpyhuoneeseen ja vedän ammeen syrjään, paljastaen salakäytävän. Lähden sitä pitkin alas kammioita kohti ja tarpeeksi alas päästyäni alan huhuilla Bachmania.

Amanda ei saa vastausta, mutta portaikkoon jo astuessaan on kuullut, kuinka jokin lähti pois. Vaimeaa rapinaa, ja ääntä. Chorus on tullut Amandan perällä.
"No, ja anteeksi, herra Bachman jos häiritsimme. Jos olet täällä... oletko?"

"Kuulitko sinä rapinaa?" Kysyn Chorusilta ja jatkan matkaani alas asti, Bachmanin kammion oven taakse, yrittäen samalla kuunnella kuulenko mitään ääniä enää.

Chorus nyökkää.
"Mitä helvettiä tuo nyt oli..." Harvemmin Chorusin kuulee kiroilevan, mutta hän ei tunnu pitävän tästä yhtään. He tutkivat alakerran kammiot, mutta mitään merkittävää ei löydy. Chorus pudistelee päätään.
"Täältä ei pääse pois kuin tuota kautta, mistä tulimme. Tai sitten olen missannut jotakin pahasti." Amandan puhelin soi, puhelu tulee hänen sireltään.

Vastaan puheluun.

"Amanda, olet varmasti huomannut jo uutisista, että Elysiumin korttelista tehdään puisto tai parkkitalo. Kuulin Brujaheilta, että Ventruet ovat hallinnassa. Ei mitään suurempia ongelmia ollut. Vielä pitää varmistaa, että prinssi todellakin on kuollut, mutta se on hieman vaikeaa. Elysiumin raunioista ei löydy mitään todisteita. Tuskin hän mitenkään on selvinnyt, mutta pidä silmäsi ja korvasi auki."

"Tietysti. En käsitä miten on mahdollista että siitä olisi joku voinut selvitä, mutta teen kuten pyydät. Tuota, tiedätkö sinä missä Bachman on tällä hetkellä?"

"Bachman on meidän parissa. Vielä ei ole tiedossa, aikooko hän jäädä vai palaako hän. Maailma on muuttunut kovasti hänen ympärillään."

"Mutta parempaan suuntaan toivottavasti. Toivottavasti hän jää. Pidä minut ajan tasalla jos tulee jotain uutta," sanon ja lopetan puhelun, vilkuillen ympärilleni.
"Bachman on Nosferatujen parissa, kuten aavistelinkin, joten se ääni... onko täällä rottia? Voisiko se ääni tulla rotasta?" Kysyn Chorusilta.

"Rottia? Hyvinkin mahdollista, olemmehan kellarissa." Chorus käy vielä tarkistamassa ruumiinsa.
"Ettei kukaan ole alkanut levottomaksi täällä."

Seuraan häntä.
"Kaikki tallella ja kuolleina?"

"Kaikki tallella ja kuolleina, kuten pitääkin. Ehkä se oli rotta." Chorus katsoo kammioita ja sanoo lähtiessään pois.
"Hetken jo ajattelin, että prinssi on ryöminyt jotain viemäreitä pitkin tänne repimään pettureiden, eli meidän, päät irti hiiltyneenä raatona."

"Tiedätkö, tuo kuulostaa melkein jopa karmivalta ja itseasiassa mitään todisteita hänen tuhoutumisestaan ei ole löytynyt. Joten pidä varasi mitä sanot," sanon ja seuraan häntä, silmäillen vielä pimeitä nurkkia.

"Ei ole todisteita hänen tuhoutumisestaan? Mutta miksi todisteita tarvittaisiin, sehän on selvää, että termiitti mikä on saanut koko rakennuksen romahtamaan, on niin kuumaa ettemme päässeet lähellekään, niin..." Chorus pudistelee päätään.
"En usko, että siinä todisteita tarvitaan."

"Voit siis sanoa täysin luottavaisin mielin että ei ole mitään mahdollisuutta hänen selviytymisestään?"

"Uskoisin niin. Tarkistin muuten, että sen kuumuuden takia kehomme eivät polttaneet. Termiitissä on UV-säteilyä enemmän kuin auringossa. Jos se olisi ollut yksinomaan kuumuudesta, niin silloin ihmiset tuskin olisivat päässeet niinkään lähelle."

"Oli faktat mitä olivat, jostain syystä en ole sataprosenttisen varma siltikään. Mutta en kanna siitä liian suurta huolta."

Chorus ja Amanda palaavat takaisin yläkertaan.
"Pidätkö tosiaan mahdollisena, että prinssi selviytyi? Tai olisi voinut selviytyä mahdollisesti siitä ydintuhosta?"

"En käsitä miten se voisi olla mahdollista, mutta silti jokin estää luottamasta sokeasti tuhoutumiseen. Ehkä se johtuu jostain klaanille ominaisesta tavasta olla epäileväinen kaikkien asioiden suhteen mistä ei ole näyttöä, tai sitten olen tällä hetkellä vain liian helppo nakki mielikuvituksen ruokittavaksi."

Kuluu muutama rauhallinen päivä, kunnes uusi Elysium on ilmoitettu. Se on väliaikainen, kunnes pysyvä löydetään. Väliaikaisen Elysiumin virkaa hoitaa Grand Gold hotellin kattohuoneisto, joka on vuokrattu kokonaisuudessa yksityiskäyttöön omalla hissillä. Elysiumin pitäjät ovat Scar sekä Fabio. Anthony on primogenina kutsunut Amandan myös paikalle childenään, ja varsinkin kun hänellä on elderinkin status.

Silmäilen huonetta nopeasti ja totean sen olevan itseasiassa melko viihtyisä. Olenkin jo odottanut jonkinlaista tapaamista jossa kuulisi miten asiat etenevät.

Paikalla on Scarin, Anthonyn ja Hellerin lisäksi Bachman, sekä Tremereiden arkkimaagi Ludvig Smith. "Amanda, istuudu, ole hyvä," hän saa kehotuksen. Ludvig Smith, ketä Amanda ei ole juurikaan nähnyt, mutta kenet hän tunnistaa statuksen kautta katsoo häntä:
"Miksi täällä on elder?" Heller sanoo:
"Unohdat, että minäkin olen elder, ja olen täällä silti."

Istuudun alas ja olen tyytyväinen että Heller ehti sulkea Ludvigin suun nopeasti. Kohotan katseeni lähinnä Scariin, joka on tähän asti ollut tiedon välittäjä ja odotan saavani kuulla, mitä asiaa hänellä tällä kertaa on uuden Elysiumin lisäksi.

"Ovatko kaikki jo paikalla," kysyy Ludvig Smith katsoen Amandaa, jopa hieman halveksuen.
"Kyllä, kaikki ovat paikalla," vastaa Scar. Ludvig nyökkää.
"Se, mitä te olette tehneet, on ollut Camarillan lakia vastaan. Murha. Myöskin Camarillan tilojen tuhoaminen ei ole hyväksyttävää. Entä se, että prinssin, ja varsinkin Ventrueiden klaanina hoitamassa tilassa on epäselvyyttä maksujen ja vakuutusten kanssa?" Heller kohauttaa olkapäitään:
"Paha sanoa, kysy joltain Ventruelta." Fabio katsoo Helleriä.
"Pidä kielesi kurissa, nyt ei ole aika vittuilla." Scar jatkaa:
"Ei ole todisteita. Eikä ruumiita. Eikö murhasyyte vaadi ruumiita?"

Kuullessani Ludvigin sanoja, ne saa minut miettimään tietääkö hän todella asian kaikki laidat ja syyn sille, mitä tapahtui.
"Hetkinen. Minä oletan että sinä tiedät mistä oli kyse ja sinä takerrut Camarillan lakeihin vasta nyt?" Kysyn Ludvigilta.

"Olen ollut tietoinen siitä, että Ventrue-hallintoon ei olla tyytyväisiä. Mutta ihan tällaista "onnettomuutta" en kuitenkaan odottanut."

"Tyytyväisiä? Tässä oli kyse vähän jostain muustakin kuin vain olla tyytymätön Ventrue hallintoon. Camarillan lait eivät olleet päähuolenaiheesi sen huijarin ollessa vallassa ja nyt yhtäkkiä sinua kiinnostaa jopa Camarillan tilojen tuhoutuminen koska se ei ole hyväksyttävää? Kuulostaa minusta siltä kuin et aivan ymmärtäisi mitä vittua täällä on tapahtunut."

Ludvig Smith kääntää katseensa Amandaan.
"Sinä oletkin sähäkkä, ja julkea. Kuten D'arcin suku yleensä."

"Äh, en ikinä kyllästy kuulemaan suvustani, mutta minä yritän vain järkeillä itselleni, miten ihmeessä sinä voit nostaa päälimmäiseksi aiheeksi Camarillan ja sen lait kun täällä tapahtui jotain vähän vakavampaakin. Ja ellet siis vielä ymmärtänyt, sekin oli Camarillan lakien vastaista. Sinähän tiedät jo nyt että prinssi silkkihousu ei ollutkaan kuka väitti ja esitti olevansa, etkö? Eikö tässä kohtaa jokaisen tulisi todeta, että oli hemmetin hyvä säkä että se onnettomuus sattui, sillä kukaan ei osaa eikä varmasti edes halua sanoa mitä sen feikin päässä liikkui ja mitä hän oikein juoni meidän päämme menoksi syvällä sisällään." Kohdistan puheeni oikeastaan vain Ludvigille, sillä hän on ainoa joka on eri mieltä meidän muiden kanssa.

Ludvig katsoo muita:
"Annatteko neonaatin, joka on saanut nimen elder... miksi, puhua puolestanne?" Anthony katsoo Scaria, Fabiota ja Helleriä.
"Antaa hänen puhua." Muut nyökkäävät.
"Hyvä on, Amanda D'arc. Tiedätkö, en ole puuttunut Ventruen, tai mihin klaaniin prinssi sitten kuuluikin, pieneen leikkiin. Se on ollut hyvin vähäpätöistä. Mutta, en tiedä missä asemassa te, tai tämä kaupunki on. Onko se parempi, tai menossa parempaan suuntaan. Te, olette tehneet jotain väärää muka oikean hyväksi." Heller sanoo:
"Sodassa ei ole voittajia, uhrit ovat välttämättömiä ja oikean asian puolesta taisteleva joutuu tekemään pahoja asioita." Ludvig vilkaisee häntä:
"Myönnät siis?" Fabio sanoo:
"Kukaan ei myönnä tai kiellä mitään. Se ei ole merkityksellistä kuka on tehnyt mitä, tai miksi, tai mitä on jättänyt tekemättä. Sillä ei ole mitään väliä. Sillä taasen on merkitystä, että joku Camarillan nimiin toimiva paskiainen, joka on ahneuksissaan haalinut itselleen kaiken on nyt tuhoutunut." Ludvig nyökkää.
"Kuten sanoin, hän on ollut pieni tekijä, ei siis minun ajatukseni arvoinen edes. Minua lähinnä enemmän kiinnostaa, mihin tämä kaupunki on nyt menossa."

"Jos hän on ollut pieni tekijä eikä sinun ajatuksen arvoinen, en tiedä miten pahaksi asioiden olisi pitänyt äityä ennenkuin kiinnostuksesi olisi herännyt. Ja sinun kiinnostuksesi nyt tämän kaupungin uusia tuulia kohtaan on sinänsä kunnioitettavaa, mutta saat sen kuulostamaan siltä kuin et näkisi asioiden voivan muuttua parempaan suuntaan. Eikö se ole sanomattakin selvää että aika näyttää mihin teot johtavat ja saat vastauksen kysymykseesi ihan itse kokemalla sen tapahtuman tuoman muutoksen. Miksi me kaikki muut haluaisimme tilanteen jotenkin muuttuvan huonommaksi kuin mitä se oli?"

"Sokea johdattaa sokeaa. Vain tulevaisuus voi näyttää, miten asiat menevät nyt. Kuitenkin, Camarillan edustajana olen kiinnostunut tämän kaupungin uudesta tulevaisuudesta. Lähinnä minua kiinnostaa, meneekö kaupunki anarkismiin, ja tuleeko tänne anarkkivalta, vai pysyykö kaupunki Camarillan alueena. Sotia on tarpeeksi muutenkin Sabbatia vastaan, ja Amerikassa Sabbatin ja Camarillan valtataistelu on suuri. Yksi menetetty kaupunki on merkittävä tässä."

"Ai, sinä yritätkin katsoa tätä asiaa hieman suuremmalla mittakaavalla ja suurin huolenaiheesi on anarkit ja Sabbat. Ei käynyt mielessäsi että ehkä jompikumpi olisi voinut olla koko prinssin feikkauskeikan takana? Tähän kaupunkiin mahtuu yhtä jos toista veren kuluttajaa, klaanillista ja niin sanotusti klaanittomia äpäriä ja sinä kaikkien näiden vuosien aikana olet varmasti huomannut, että mätiä omenia putoaa joka puusta. Mutta yksi asia meitä kaikkia on yhdistänyt ja yhdistää yhä. Anarkia siinä merkityksessä miten sinä sen esille tuot, edustaa epäjärjestystä ja me emme suvaitse sellaista. Anarkia sen todellisessa merkityksessä edustaa kapinaa järjestäytynyttä organisaatiota vastaan ja sekään ei ole hyväksyttävää. Ja okei, puhun nyt muidenkin puolesta kysymättä ensin heidän mielipidettä asiaan, mutta uskoisin puheideni olevan totuudenperäisiä.  Tässä kaupungissa vallitsee Camarillan lait ja niitä on noudatettu ties kuinka pitkään kaikkien muiden, paitsi tämän feikkiprinssin osalta. Se mitä tapahtui ja miten se rikkoi näitä lakeja, ei suinkaan tarkoita etteikö ne lait olisi yhä arvossaan ja etteikö kukaan meistä enää niitä haluaisi noudattaa. Hätä ei lue lakia, sanotaan ja tässä kohtaa se todisti sanonnan oikeaksi. Ja mitä Sabbatiin tulee... siitä ei edes tarvitse puhua. Se on kaikille hyvin selvää mitä mieltä heistä ollaan ja miten jatkossakin heitä vastaan tullaan puolustautumaan."

Ludvig katsoo Anthonyä.
"Allekirjoitatko childesi sanat?" Anthony katsoo Scaria ja vastaa:
"Kyllä. Hän tietää, mitä me ajattelemme. Häntä ei ole aivopesty, vaan hän ajattelee itse ja on samalla linjalla kuin me muutkin." Ludvig nyökkää.
"Oli miten oli, tehtyä ei saa tekemättömäksi, ja jossain vaiheessa prinssi olisi kaatunut. Parempi, että se kävi näin. Huonomminkin olisi voinut käydä." Ludvig nousee ylös.
"Scar, saatatko minut ulos. Minulla on muutama asia, mistä haluaisin keskustella."

Seuraan katseellani kun Scar lähtee saattamaan Ludvigia ulos ja kun he ovat poistuneet, kysyn:
"Tarkoittaako Ludvig sitä mitä sanoo, vai esittikö hän vain päästäkseen pois tästä tilanteesta? Minä en tunne häntä, mutta hänelle ilmeisesti Camarilla on hyvin tärkeä ja jos sanani todella saivat hänet edes hillitsemään epäilyjään anarkkivallasta, olen enemmän kuin tyytyväinen itseeni."

Anthony sanoo:
"Tremeret ovat vaarallisia. Monellakin eri tavalla. Vaikka he ovat Camarillan uskollisimpia klaaneja, niin silti heillä on etusijalla oman klaaninsa edut. Tällä kaupungin vallanvaihdolla ei taida olla Tremereihin mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen, joten se ei ole hänen huolensa tai kiinnostuksen kohteensa. Kuitenkin, hän pitänee silmänsä auki sen varalta, että kaupunki pysyy Camarillan hallinnossa." Heller virnistää.
"Seuraava projekti onkin..."

"Heh, ei nyt sentään aleta liioitella," tokaisen virnistäen, vaikka eipä se ajatuksena kuulosta yhtään hullummalta idealta.
"Kuten sanoin, aika tulee siis näyttämään hänelle mihin suuntaan asiat muuttuvat. Tämä aihe on kai periaatteessa siis loppuunkäsitelty tältä osin."

"Aihe on loppuunkäsitelty, tältä osin. Vielä pitää määritellä uusi hallinto," sanoo Anthony.
"Toivon, ettei siitä tule ongelmia," hän jatkaa katsoen Brujaheja. Heller virnistää:
"Kaikki järkevät ideat ovat ok." Fabio vilkaisee Helleriä.
"Kohtuulliset, mutta emmeköhän me pääse yhteisymmärrykseen siitä." Anthony nyökkää ja katsoo Amandaa. "Me poistumme myös."

Nyökkään ja nousen ylös, poistuen paikalta sireni kanssa.
"Järkevät ideat tarkoittavat kaiketi sitä, että hekin tähtäävät korkeimmalle pallille?" Kysyn sireltäni.

"Anna minä annan sinulle kyydin kotiin." Autossa Anthony sanoo:
"Olemme kaavailleet kaupungille kaksoisprinssiä."

"Kaksoisprinssiä? Kaksi hallitsijaa samassa kaupungissa ja kummatkin samanarvoisia?"

"Kyllä. Tähänkin asti on toimittu niin, viimeaikoina. Nosferatu primogen sekä Brujah primogen ovat hoitaneet asioita ilman prinssiä. Se ei muuttuisi siitä yhtään, jos tarkemmin ajattelet."

"No kun laitat asian noin, niin eipä se kai muuttuisi. Mutta pystyisittekö te todella jakamaan vallan keskenänne kun huomio ei ole kiinnittynyt mihinkään vakavaan ja ei tarvitse keskittyä toimimaan yhteisvoimin jotain vastaan? Oletko siis todella sitä mieltä että se voisi toimia?"

"Kyllä. Ajattele, miten tämäkin on mennyt. Vaikka nimellisesti valta olisi yhtälailla Brujaheilla kuin Nosferatuilla, tiedät, kuka kaupunkia oikeasti pyörittäisi. Se on vain keino pitää Brujahit meille uskollisina, ja ennen kaikkea rauhallisina. He ovat liittolaisia, ja alaisia, mutta eivät itse sitä tiedä, vaan luulevat pitävänsä valtaa yhtä paljon kuin me."

"Hyvä on, sinä sen parhaiten tiedät. Ja tietysti olen uskollinen sekä lojaali omilleni, mutta en tiedä haluanko olla paikalla jos tai kun se asiaa joskus selviää Brujaheille," sanon ja naurahdan hieman.

23. sessio - Elysiumin tuho

Yö, jolloin kaikki tulee muuttumaan on tullut kun aurinko on laskenut. Amanda on mennyt Nosferatujen tunneleihin ja ottanut Chorusin mukaan. Jotenkin Chorus on osa Nosferatuja. Häntä katsotaan kummeksuen, ehkä kartetaan, mutta jotenkin on luonnollista, että hän kuuluu tänne.

Astuessani peremmälle, silmäilen ketkä kaikki ovat paikalla.

Amanda näkee suuren joukon Nosferatuja. Ilmeisesti suurin osa kaupungin klaanista on paikalla. He ovat kerääntyneet Scarin korokkeen ympärille. Scar ei ole vielä paikalla. Amanda ei näe myöskään sireään.

"Tule," sanon Chorusille ja siirryn itsekin korokkeen lähettyville, odottaen Scarin saapumista paikalle. Kaikki tuntuvat odottavan yhtä mielenkiinnolla hänen saapumistaan, sillä hän tulee kertomaan meille tämän illan tulevasta tapahtumasta.

Scar kävelee varjoista Anthony ja muut elderit rinnallaan arvokkaasti korokkeelle. Hän istuutuu.
"Veljet ja sisaret, kanssakirotut. Olette kokoontuneet tänne, sillä tänä päivänä kaupungin järjestys kokee muutoksen. Armageddon tulee kohtaamaan Ventruet, ja heidän valtansa pyyhkiytyy yhdessä hetkessä pois tämän kaupungin historiasta. Heidät tullaan muistamaan, he eivät ole tulevaisuudessa vihollisia, mutta heillä ei ole enää valtaa tässä kaupungissa. Valta vaihtuu, kun prinssi kaatuu. Kuitenkin, te ette tule vihaamaan Ventrueta klaanina. Se, mitä prinssi on tehnyt, ja mitä hän on klaanitovereistaan tässä kaupungissa tehnyt, ei vaikuta klaaniin tai klaanisuhteisiin."

Kuuntelen hiljaa Scarin sanoja, mutta en ainakaan tällä hetkellä pysty edes kuvittelemaan olevani yhdenkään Ventruen kanssa tekemisissä enempää mitä on pakko. Mutta ymmärrän kuitenkin mitä hän tarkoittaa. Tämä ei ole sota Ventrueita vastaan.

"Näinä hetkinä tuli tulee polttamaan prinssin ja hänen seuraajansa. Heidän kärventyneet ruumiinsa ja tuhkansa tulevat hautautumaan Elysiumin kiviin."

Vilkaisen ympärilleni mitä tämän kuuleminen muissa herättää, sillä kaikkihan eivät välttämättä ole tiennyt koko asiasta lainkaan vielä.

Ilmeisesti sana on kulkenut hyvin. Amandahan ei voi luonnollisesti tietää kaikkea, mitä heidän klaaninsa sisällä tapahtuu, mutta tähän on valmistauduttu. Hän ei voi tietää, mitä jokainen tästä ajattelee, mutta Scar on varmasti osoittanut asian tärkeyden ja merkityksen. Amandalle niitä ei ole luonnollisesti pitänyt erikseen sanoa.

Käännän katseeni takaisin Scariin, odottaen jatkoa.

"Amanda, tule tänne."

Hämmästyneenä vilkaisen ensin ympärilleni ja menen sitten Scarin eteen, kumartaen hänelle kohteliaasti kunnioitusta osoittaen, nostaen sitten kysyvän katseeni häneen.

"Amanda. Tämä ei ole yksin siresi toivomus, vaan minäkin olen vakuutunut kyvyistäsi. Nimitän sinut elderiksi. Siresi saa olla ylpeä sinun valinnastasi."

Katson Scaria silmät suurina. Olihan tästä puhe jo aiemminkin, mutta en oikeastaan odottanut sitä tapahtuvan lähiaikoina, en edes lähikuukausina tai jopa vuosina. Kumarran uudestaan, syvempään ja sanon:
"Primogen Scar, tämä on suuri kunnia minulle ja minä pidän huolen siitä, että olen statukseni arvoinen."

"Kyllä, sinä olet." Nosferatut osoittavat äänetöntä suosiota Amandalle
" Toinen asia, jonka haluan tuoda esiin nyt. Chorus, nouse ylös."

Käännän katseeni Chorusiin, ihmetellen mistä nyt oikein on kyse.

Chorus nousee ylös. Scar katsoo häntä ja Nosferatuja.
"Chorus, en puhu sinusta, sillä sen voisi ottaa loukkaavana. Mutta klaanilaiset, kohdelkaa häntä kuin veljeä." Chorus katsoo Amandaa kysyvästi ja yllättyneenä, onko tämä ivaa.

En voi muutakuin katsoa häntä hieman hymyillenja nyökätä pienesti myöntyen Scarin sanoihin.

Chorus ei tiedä, puhuako vai ei, mutta hän aukaisee suunsa:
"Tämä on suuri kunnia, primogen Scar. On suuri kunnia tulla hyväksytyksi."

Seuraan sivusta hiljaa, mutta hymyillen. Se on todellakin harvinaista että Nosferatut ottavat jonkun ulkopuolisen niin sanotusti omakseen. Ja minusta se on erittäin suuri kunnia myös minulle saada olla se, jonka ulkopuolinen ystävä on hyväksytty meidän omiemme pariin.

Scar sanoo:
"Nyt, kun tylsät muodollisuudet on käyty läpi, pyydän teitä kääntymään." Takaseinää syttyy valaisemaan kaksi spottia, jotka paljastavat suuren taulun mallisen joka on peitetty mustalla kankaalla.
"Meillä, on aitiopaikka!" Kankaan vierelle kävelee Nosferatu, joka vetää narusta ja kangas tippuu  maahan paljastaen valtavan näytön. Amanda näkee lavalta, miten paikalle tulee Heller kahden Nosferatun saattelemana. Anthony nyökkää Hellerille ja viittaa häntä tulemaan myös lavalle.
"Onneksi olkoon, pentu," sanoo Heller.

Yhä hieman hämmentyneenä tästä kaikesta, omasta uudesta statuksestani ja kaikesta muusta, nyökkään Hellerille hymyillen ja sanon:
"Kiitokseni kuuluu myös sinulle, sillä ilman sinun likaisia töitäsi en olisi päässyt tähän. Joten kiitti." Käännän katseeni takaisin valtavan kokoiseen näyttöön.
"Hitto, tämä kaikki on niin vitun hienoa. Aitiopaikka ja tämä kaikki," sanon vielä innoissani.

Scar sanoo:
"Suora lähetys, tämän päivän kuumimmasta tapahtumasta!" Ruutu herää eloon kuvaten hieman suttuisella kuvalla Elysiumia, jonka keskellä on puinen tuoli jossa punainen samettipäällyste. Sen vieressä seisoo kaksi aseistautunutta Ventrueta.
"Modernina aikana ei ole enää ollut julkisia teloituksia, mutta nyt te näette yhden livenä. Yksi kaltainen teloitetaan, mutta hänen teloituksensa on monen teloitus!"

Vilkaisen Chorusia joka aikaisemmin ilmoitti ettei välttämättä halua olla paikalla kun tämä kaikki tapahtuu, mutta nyt tilanne on kuitenkin toinen ja voimme turvallisesti seurata tapahtumaa ruudun välityksellä. En tiedä onko hän yhtä innoissaan tästä kuin me kaikki muut, mutta yritän saada selville sen hänen olemuksestaan. Virnistän hänelle, sillä en voi peitellä omaa innostustani ja koska tiedän muiden katseiden olevan kiinnittynyt ruutuun, nostan oman käteni huulilleni, painaen sille suukon ja puhallan sen Chorusia kohti.

Chorus kumartuu Amandan puoleen ja kuiskaa:
"Judasissa on mikrofoni." Hän laskee kätensä Amandan selälle liu'uttaen sen hänen ristiselän ja takamuksen kautta kädelle tarttuen siihen.

Puristan hetken hänen kättään voimakkaasti, vain kertoakseni sillä miten paljon arvostan ja välitän. "Toivottavasti hän on oma erilainen itsensä loppuun asti. Myös sanoissaan jos hänellä on mitään sanottavaa."

Scarin aloittama show alkaa, kun sheriffi taluttaa kahlitun Judasin pienelle korokkeelle. Sheriffillä on selässään valtava kirves. Chorusta ei tarvitse töniä tai komentaa, kun hän polvistuu korokkeen eteen laskien päänsä siihen. Hetken kuluttua prinssi saapuu paikalle.
"Judas, olet alistunut kohtaloosi, ja siitä olen ylpeä. Et taistele vastaan, vaan otat tuomiosi kunnialla. Onko sinulla viimeisiä sanoja?" Sheriffi ottaa kirveen käteensä. Judas ei kohota päätään.
"Kyllä, prinssi. Kuolen, vaikka olen syytön. Mutta sen odotitkin kuulevan. Kuolen ylpeänä, sillä saan olla osa jotain suurta." Prinssi katsoo hieman hämillään Judasia.
"Jotain suurta? Mitä se on? Onko tässä jokin suurempi liitto takana?" Judas naurahtaa hieman.
"Voinen kertoa, kaiken sinulle, prinssini." Sana prinssi kuulostaa niin kunnioittavalta, kuin Judas sen pystyy sanomaan.
"Sinä olet teeskentelijä, väärä profeetta. Ja sinä tulet tuhoutumaan nyt." Prinssi nauraa.
"Tuhoutumaan, sinun tekosi ovat tehdyt, ja sanot, että nyt minä tuhoudun?" Judas katsoo suoraan kameraan. "Kyllä, maistele sanoja, ajatusta, sinä kuolet nyt." Chorus sulkee silmänsä ja sanoo:
"Kaikki, kaikki muut, antakaa muistolleni historia!" Hän räjähtää tulipalloksi. Prinssi ja sheriffi kaatuvat taaksepäin selvästi vaurioituneina, palaneina, mutta elävinä. Sheriffi nousee ylös ja auttaa prinssin istumaan. Lattia alkaa hehkua kuumana ja sulaa. Katosta alkaa tippua palavaa ainetta. Räjähdystä ei tapahdu, mutta palamisreaktio on räjähdysmäisen leviävä. Koko kameran kuvaan mahtuva Elysium on pian tulipallo ja rakenteet alkavat romahtaa. Kamera sammuu ja näytöllä on enää lumisadetta.

En edes ehdi seurata mitä muut tekevät tai ovat sanomassa, kun kohotan jo käteni ilmaan ja taputan antaen Judasille ja tälle lyhytelokuvalle kunniaa.
"Judas juuri näytti meille mitä on uhrautua jonkun hyvän asian puolesta ja hänen pyyntönsä tullaan muistamaan!" Huudan ollessani aivan innoissani koko showsta, vaikka se päättyikin lumisateeseen.

Scar katsoo Amandaa:
"Tosiaan, me tulemme muistamaan Judasin nimen."

Nyökkään Scarille hymyillen ja kuvittelen mielessäni mitä paikanpäällä tapahtuu. Tietysti ei ole sanottu että suunnitelma toimi kuten piti, mutta se mitä ruudulta näkyi, näytti lupaavalta.
"Mitä hittoa, olenko minä ainoa joka on tästä innoissaan ja haluaa antaa Toreadorille kunniaa?" Kysyn kummissani, hieman virnistäen toisesta suupielestäni.

Scar sanoo kaikille:
"Brujahit ovat varmistamassa, että kukaan ei-toivottu ei selviä. Tämä on uusi alku."

Vetäydyn tässä kohtaa takaisin omaan kuoreeni huomatessani että ketään muu ei näytä todellakaan olevan yhtään innostunut asiasta kuin minä, vaikka kaikkia varmasti kiinnostaa tämä koko tapahtuma ja kaikki haluavat uuden vallan alkavan.
"Minä niin haluaisin olla näkemässä sen mitä Brujahit tekevät," sanon hiljaa Chorusille, joka tapansa mukaan on jälleen ollut hyvin hiljainen.

Chorus katsoo Amandaa ja hymyilee kuiskaten:
"He ampuvat haulikolla kaikki, jotka selviävät ja uutiset kirjoittavat jengisodasta."

"Niin tavanomaista, mutta menkööt," sanon ja tarun hänen kädestään.
"Silti, se olisi näkemisen arvoista."

22. sessio - Valehyökkäys

Herään auringon laskettua jälleen Chorusin viereltä ja ensimmäinen ajatukseni on tämän illan suunnitelmat. "Tänään se sitten alkaa," sanon noustessa ylös.
"Voisinpa minä olla sinun avuksesi," sanoo Chorus mietteliäänä.

"Olet jo auttanut paljon," totean ja vilkaisen vielä laukkuuni varmistaen että tarvittavat tavarat roskiksen sytyttämiseen on mukana.

"Ole varovainen. Menet kuitenkin vihollisten alueelle." Chorus naurahtaa.
"En olisi osannut kuvitella puoli vuotta sitten, että sanon Ventrueita ja prinssiä vihollisiksi ja Elysiumia heidän alueekseen."

Minäkin naurahdan:
"En minäkään. Tietysti olen varovainen ja en ole sentään ihan yksin tekemässä tätä."

Chorus kysyy:
"Tarvitsetko kyydin? Vai pääsetkö itse helpommin paikalle siten kuin haluat? Autolla ei kuitenkaan kannata mennä liian lähelle."

"Ehkä on parempi että menen julkisilla ja kävellen, ei pitäisi kenenkään ainakaan saada minkäänlaista epäilyksen aihetta mistään."

Chorus nyökkää.
"Minä taidan mennä tapaamaan alakerran asukkia. Haittaako sinua, jos kysyn häneltä lisää D'arceista? Se oli mielestäni kiinnostavaa, mitä kerroit. Hän on vanha, joten voisi tietää enemmän. Sinulle on tärkeää se mitä olet ja mistä tulet, mistä minä olen jäänyt paitsi. On siis mielenkiintoista kuulla muiden juttuja, varsinkin tutun."

"Ei tietenkään haittaa. Mielestäni on vain hyvä jos haluat keskustella hänen kanssaan ja tietysti olen jollain tapaa jopa ylpeä siitä jos haluat tietää meidän suvusta enemmänkin. Itseasiassa minuakin kiinnostaisi tietää enemmän, mutta siihen on aikaa sitten kun tämä kaikki on hoidettu."

Chorus kumartuu antamaan Amandalle suudelman otsalle.
"Hyvää onnea."

"Kiitos," sanon hymyillen ja heilautan kättäni.
"Ilmoitan sitten kun homma on valmis," sanon vielä ja lähden kohti keskustaa, odottaen Hellerin soittoa.

Amandan matkustaessa metrolla, Heller soittaa hänelle.
"Mikä on tilanne? Kaupungin itäosassa on ongelmia. Todennäköisesti Sabbatin iskuryhmä."

"Tilanne on se että olen valmis aloittamaan suunnitelman toteutuksen kunhan vain saavun paikan päälle. Mutta tuo ongelma, eikö se ole jotain mitä voisi hyödyntää?"

"Jos näkisit minut, iskisin juuri silmää. Mene sytyttämään roskia, täällä päässä on homma hoidossa."

"Okei, asia hoituu. Pidän sinut ajan tasalla," sanon ja tyytyväisenä lopetan puhelun, jatkaen matkaani Elysiumia kohti, pitäen silmällä ettei kukaan näe tai kuule minua.

Lähellä Elysiumia hetken matkaa Amandan vierellä kävelee Scar. On harvinaista, että itse Nosferatu primogen poistuu luolastoista.
"Kaikki on valmista, Amanda. Kun hälytys on tehty, olemme valmiit viemään tavaran sisään. Täällä on myös muutama Brujah. Jos tulee pienimuotoisia ongelmia niin he ovat naamioituneet Sabbatin iskuryhmäksi."

"Hyvä on, asia selvä," sanon ja nyökkään. Itseasiassa oma työni kuulostaa sen verran helpolta etten usko sen tuottavan mitään ongelmia.

"Oletko valmis? Annan muille käskyn valmistautua toimimaan."

"Olen valmis."

Scar nyökkää ja häviää varjoihin.

Jatkan matkaani lähemmäs Elysiumia, piiloutuen varjoihin ja tutkailen paikkaa katseellani, etsien myös sitä roskista jonka voin sytyttää.

Elysiumin vierellä sivukujalla, mistä pääsee huolto-oven kautta sisälle on suuri roskis. Amanda näkee, että sen kylkeen on spray-maalattu anarkiamerkki. Kujan suulla seisoo yksi vartija. Hänellä ei ole syytä epäillä mitään, mutta hänen korvallaan on langaton kuuloke. Ventrueiden ghouli.

Pysähdyn tarkkailemaan ghoulia ja mietin, jos nyt osaisin mieleen vaikuttamisen taidon, olisi tehtävä paljon helpompi suorittaa. Mutta toisaalta minusta ei tunnu yhtään pahalta päästää häntä päiviltäkään, joten yritän hiipiä varjoissa hänen taakseen.

Amandan hiipiessä, hän astuu vahingossa peltitölkille, joka lähtee vierimään kujaa alaspäin. Vartija valpastuu heti ja kääntyy tähystämään kujalle astuen muutaman askeleen sinnepäin. Hän ei ole vielä oven yläpuolella olevan valvontakameran näköpiirissä, mutta on jo poistunut talon kulmalla olevan valvontakameran näköpiiristä, minkä Amanda huomaa vasta nyt. Hänen kömpelyys ja huono tuuri olikin onni onnettomuudessa 

Käytän tilaisuuteni hyväksi hänen ollessa poissa kameroiden näkyviltä ja hyökkään hänen kimppuunsa, yrittäen upottaa hampaani hänen kaulaansa.

Amanda tarttuu ghouliin selän takaa ja upottaa hänen kaulalleen hampaansa. Ghouli ei edes pysty vastustelemaan, kun hän antautuu Amandan tappavalle syleilylle. Ghouli makaa kujalla kuolleena muutaman minuutin kuluttua verettömänä.

Raahaan ruumiin syrjemmälle, piiloon katseilta ja yhä varjoihin piiloutuneena menen roskiksen luokse, silmäillen seinustaa sen lähellä, etsien katseellani tuuletusaukkoa.

Tuuletuskanava on juuri roskiksen yläpuolella. Amanda huomaa, että roskalaatikko on täynnä kuivia lehtiä ja paperia ja muuta syttyvää. Anarkiamerkki joka on maalattu kylkeen on ilmeisesti merkki siitä, että tämä on se roskis, mikä on tarkoitus sytyttää.

Otan sytyttimen ja palan paperia roskiksesta, sytyttäen sen. Heti kun se leimahtaa liekkeihin, tiputan sen muiden roskien joukkoon ja seuraan hetken varmistaen että se jatkaa palamista.

Ei mene kauaa, kun roskalaatikon sisältö leimahtaa liekkeihin. Ilmeisesti siellä on ollut myös sytytysnestettä. Paksu musta savu alkaa kohota ilmaan ja ilmastointikanava imee sen sisuksiinsa.

Peräännyn ja piiloutuneena hiivin etuovea kohti, odottaen mitä tulee tapahtumaan, jos mitään. Pysyn kuitenkin turvallisen välimatkan päässä ovesta, sillä en halua että minut aistitaan tai jopa nähdään piiloutumisestani huolimatta, ainakaan ensimmäiseksi.

Amanda näkee, miten etuoven vieressä seinässä alkaa punainen valo vilkkua. Palohälytys. Ovella olevat vartijat katsovat sitä ja ryntäävät sisään. Samalla oven avauksella pari Ventrueta siirtyy ulos. Amandan luokse tulee Nosferatu varjoista. Amanda ei muista hänen nimeään, mutta täysin vieras tämä ei ole.
"Suunnitelman muutos. Palava roskis huomataan liian nopeasti. Brujahit tekevät hyökkäyksen Sabbatin nimissä. Parasta häipyä paikalta."

Katson hieman pettyneenä Nosferatua.
"Olisin halunnut nähdä koko tämän shown, mutta hyvä on, poistun jos se on todellakin tarpeellista," sanon ja odotan varmistusta häneltä ennenkuin poistun.

Nosferatu osoittaa kahden korttelin päässä erottuvaa korkeaa taloa.
"Scar kokoontuu halukkaiden klaanilaisten kanssa tuolla. Sieltä näkynee jotain, mitä tapahtuu."

"Hienoa, minä menen siis sinne," sanon ja nyökkään, lähtien hänen osoittamaa taloa kohti ja etsin sieltä Scarin sekä mahdolliset muut uteliaat kaltaiset.

Talon katon reunakivetyksellä on kymmenkunta Nosferatua katsoen viereisen matalemman talon katon yli Elysiumiin. Ammuskelun äänet kuuluvat jo selkeästi. Kuin ilotulitus marraskuussa.

Siirryn itsekkin katon reunakivetykselle ja katson sieltä alas Elysiumiin ja suuntaan josta laukaukset tulevat. Tämä hetki ja äänet saavat minut hiljaiseksi, mutta nautin seurata tätä kaikkea sivusta, muiden siitä tietämättä ja itse tietäen minkä vuoksi tämä kaikki tapahtuu. Upea hetki siis, vaikka mitään yksityiskohtia en näekkään.

Elysiumin eteen ajaa kaksi mustaa autoa, mutta Amanda ei sen tarkemmin näe ketkä suojautuvat niiden taakse. Ammuskelu jatkuu ja poliisiautojen sireenit alkavat kuulua. Scarin radiopuhelin särähtää:
"Termiitti on kolossa." Scar kääntää kanavaa:
"Heller, vedä joukot pois. Suunnitelman toinen osa alkaa." Heller vastaa:
"Kyllä, Caitiffit aloittanevat satamassa. Saadaan tälle Sabbatin hyökkäykselle loppu."

"Caitiffit?" kysyn kuullessani viestin radiopuhelimesta.
"Miten Caitiffit liittyvät tähän?"

"Helposti. Olisihan epäilyttävää huomisen kannalta, jos Sabbat häviäisi. Ne Caitiffit, jotka tähän ovat osallisena saavat jäsenyyden Brujahien alajengistä. Jos jäävät eroon. Se on tavoittelemisen arvoinen palkkio. Ja jos he jäävät eloon, he ovat myös käyneet läpi tulikokeen pätevinä kaltaisina."

"He ovat osallistuneet tähän siis omasta tahdostaan, tavoitteena vain saada jonkinlaista arvostusta oikeiden vampyyrien silmissä?" Kysyn katsoen Scaria.

Scar nyökkää.
"Kyllä. Heitä ei ole pakotettu, ja moni ei suostunut. Arvostus Brujahien edessä on kuitenkin joillekin tavoittelemisen arvoista. Yksin kaduilla on kylmää."

"Mm." Hymähdän ja käännän katseeni takaisin alas.
"Brujahit ottavatkin näemmä melko ison osan tässä asiassa. Se on mielestäni hienoa. Nähdä siis miten he kanavoivat sen kaiken temperamenttisuutensa suunniteltuun työhön ja ovat valmiita ottamaan siitä vastapalveluksi vielä Caitiffeja omiin joukkoihinsa."

"Brujahit ovat pätevämpiä kuin arvaatkaan. Sanoit hyvin, kanavoida temperamenttisuutensa suunniteltuun työhön. Luulen, että on aika poistua."

Nyökkään ja kysyn vielä:
"Minä tein mitä pyydettiin, mutta onko jotain vielä mitä voin tehdä huomista ajatellen? En edes tiedä koko suunnitelmasta mitään sen paremmin vielä, kuten se, milloin Judasin pikku operaatio tapahtuu ja ketkä pääsevät paikanpäälle sitä tapahtumaa seuraamaan."

Scar laskee kätensä Amandan olkapäälle.
"Olet tehnyt paljon. Hyvin paljon. Ja osuutesi."

Tunnen itseni ylpeäksi primogenin suomasta huomiosta ja sanoista, mutta myös pettyneeksi itseeni. Tämäkö on kaikki mihin kykenen? Tämäkö on kaikki mihin taitoni riittävät, eli vain sytyttämään hemmetin roskiksen? Nyökkään kuitenkin ja sanon:
"Jos on vielä jotain mitä voin tehdä, teen sen." Peräännyn Scarista ja käännyn lopulta, poistuen katolta ja koko rakennuksesta yön pimeyteen. Ilman mitään kiirettä palaan takaisin Chorusin luokse, istuutuen sohvalle melko vaisuna.
"Se oli siinä. Homma hoidettu minun osaltani," sanon hänelle.

"Hienoa. Ja olet ehjänä. En tietysti sitä epäillyt hetkeäkään." Chorus osoittaa televisiota, missä on suoraa lähetystä Elysiumin lähistöltä "jengisodasta".

Katson mielenkiinnolla televisiosta tulevaa uutista.
"Hah, ihmiset ovat niin helposti vedätettävissä," sanon hymähtäen perään, katse tiukasti kiinni televisioruudussa.

"Jengisota alkoi ilmeisesti kun väärä henkilö sytytti ärsyttääkseen roskiksen väärässä paikassa," reportteri kertoo. Chorus osoittaa televisioruutua:
"Olet päässyt uutisiin."

"Niin olen. Vääränä henkilönä joka sytytti roskiksen ärsyttääkseen. Reportteri on kyllä oikeilla jäljillä," sanon ja hymyilen hieman, nauttien tietysti saada seurata uutisia teosta jossa itse olen ollut mukana.

Amandan puhelin soi. Soittaja on Heller.
"Homma alkaa olla nipussa. Teit hyvää työtä sen roskiksen sytyttämisen kanssa." Lauseessa on yhtälailla kehua kuin ironiaakin.
"Huomenna onkin suuri päivä."

"No kiitos, se olikin haastavaa. Huominen... suuri päivä todellakin. Ilmeisesti vasta huomenna Judas saa uuden sisälmyksen?"

"Siitä soitinkin. Nyt voisi olla sen aika, jos poikaystäväsi on vapaa."

"Kyllä hän on vapaa. Suoritetaanko se operaatio siellä missä Judas nyt on?"

"Kyllä. Ei sellissä, mutta teikäläisillä on kuulemma sopiva paikka. Siresi lähetti juuri viestin ja hän odottaa teitä."

"Hyvä on, menemme paikalle heti. Ja kiitokset teille myös, hoiditte jengisodan hienosti," sanon ja lopetan puhelun.
"Kuulehan poikaystäväni, sinun on aika aloittaa kirurgiset toimenpiteesi." Kerron Chorusille että sireni odottaa meitä Nosferatujen piilopaikassa ja lähdemme paikalle. Saavuttuamme perille, tervehdin sireäni ja käännän katseeni Chorusiin sanoen:
"Kaupungin paras kirurgi palveluksessanne, sir."

Anthony nyökkää huoneeseen.
"Tuolla, jos tarvitset jotain, kerro. Siellä pitäisi olla kaikki antamasi listan mukaan." Chorus nyökkää ja menee huoneeseen. Amanda näkee, miten Judas istuu sairaalavuoteen laidalla, ennen kuin Chorus sulkee oven perässään.
"Amanda, olet tehnyt hyvin tämän asian suhteen. Monessakin mielessä."

"Hyvin ja hyvin," Tokaisen hiljaa.
"En tiedä mihin kaikkeen pystyisin, mutta mielestäni en ole tehnyt tarpeeksi. Uteliaisuus tappoi kissan, sanotaan ja voi olla että tämä ärsyttävä intoni voisi koitua kuolemakseni, mutta silti."

"Olet vielä nuori."

Nyökkään myöntyvästi.
"Aivan. Tämä intoni siis selittyy sillä ja laantuu kunhan olen käynyt läpi murrosikäni?"

"Laantuu. Pikemminkin tarkoitan sitä, että kehityt. Toivon, ettei kipinä sisälläsi sammuisi."

"Kuulostaa paremmalta. Mihinkä se voisi muka sammua? En tietysti tiedä tulevaa, mutta näillä eväillä se näyttää voivan hyvin ravitulta ja uskoisin sen elävän vielä pitkään." Olen hetken hiljaa ja katsomatta sireäni jatkan:
"Kerroin Chorusille Theodor D'arcista ja hän piti tarinasta. Niin paljon että halusi kuulla jopa lisää meidän suvusta Bachmanilta. Kun tämä kaikki on ohi, minäkin haluan kuulla meistä lisää."

Anthony nyökkää.
"Saat satutuokiosi, jos haluat. Arvostan sitä, että sinä arvostat sukuamme johon sinut on liitetty."