"No, nautitko? Pitkästä aikaa yksin tekemässä sitä, mitä sinä teet?"
"No en nyt sanoisi sitä sellaiseksi mitä minä teen. Kävin tapaamassa sireäni, ei siinä sen kummempaa. Syy miksi hän halusi tavata oli se, että hän kertoi minun olevan pätevä. Että minulla on tahtoa ja kykyä toteuttaa sitä ja hän haluaa että kohoan luottamuksessa ylemmälle taholle ja hänen kauttaan saisin etuja. Ei vain siksi koska olen elder, vaan koska olen D'arc. Siksi hän teki minulle ehdotuksen ja pyysi muuttamaan takaisin kartanoon." Sanottuani tämän, katson Chorusia tutkivasti. Miten hän tähän suhtautuu.
"Vau, olen sanaton." Chorus hymyilee.
"Onnittelut kunniasta ja luottamuksesta, joista saat nauttia."
"Kiitos. En vielä suostunut hänen pyyntöönsä, ensin kertomatta siitä sinulle," sanon vielä ja jatkan hänen tarkkailemistaan.
"Tietysti voit muttaa sinne. Eikö se ole kunnia? Ja mitä tiedän siitä, missä hän asuu, onhans se sentään... kartano." Amanda pystyy aistimaan Chorusin äänestä pienen pettymyksen.
"Onhan se kunnia ja sitä minä haluan, mutta tietysti ajattelen sinuakin."
"Niin, mutta tiedätkö, ei sekään olisi oikein, että asuisit täällä vain minun takiani, vaikka haluaisit oikeasti asua muualla."
"Mm, olet oikeassa. Et siis loukkaannu jos suostun vaikka se selvästi harmittaakin sinua?"
"En loukkaannu. En voi. Myönnän, etten ihan sitä odottanut nyt, mutta... en loukkaannu."
"Hyvä. Saat nyt käyttää sen rahasi miten tahdot. Minä tuota... ilmoitan Anthonylle päätöksestäni ja... lähden," sanon ja kohautan olkapäitäni. Tämä on minulle hieman ikävä tilanne, sillä inhimilliset tunteet saavat minut vieläkin punnitsemaan valintaani. Vaikka kyse ei ole mistään isosta asiasta eikä muutto tarkoita ettenkö enää näkisi Chorusia tai voisi olla hänen kanssaan tekemisissä, se siltikin tuntuu kuin pettäisin hänet.
Chorus nyökkää.
"Minulla on nyt töitä, pitää toimittaa se näytä. Nähdään joskus." Chorus lähtee kylpyhuoneeseensa ja sitä kautta alakertaa kohti.
Huokaisten istuudun alas ja otan puhelimeni esiin, tehden puhelun sirelleni:
"Jos tarjous on vielä voimassa, voisin... tai siis tartun siihen," sanon ehkä hieman apean kuuloisena.
"Hienoa, aloitan järjestelyt. Saat aluksi vanhan huoneesi, mutta voit vapaasti valita talon käyttämättömistä osista itsellesi huoneen, tai huoneita. Ne vaatinevat tosin kunnostusta. Joitain ovia ei ole aukaistu kymmeniin vuosiin."
"Mm, enköhän viihdy huoneessani hyvin."
"Tarvitsetko apua tavaroiden kantamiseen? Mitä muuten aiot tehdä entisellä asunnollasi? Prinssin pois menon jälkeen minä omistan koko kortteliston. Yhteensä neljä korttelia ja pieni kauppakeskus, ja metroasema. Haluaisitko metroaseman ja sitä ympäröivän korttelin alueeksesi?"
"Ei mennä vielä niin pitkälle. Enhän minä tiedä mitään alueen hallitsemisesta. Ja se asunto, mielelläni pitäisin sen. Siltä varalta jos tulenkin tarvitsemaan sitä. Ja onko entinen huoneeni tyhjillään, ilman mitään huonekaluja? Jos ei, niin en tarvitse mitään apua ja jos haluan hankkia jotain uutta, se varmasti järjestyy?"
"Teemme näin. Unohda muuttaminen. Osta tavarat ja ohjaa lasku minulle. Hinnalla ei ole väliä. Ethän sinä ole niin turhamainen, että satoja tuhansia laitat menemään jos saat vapaat kädet ja vapaan budjetin?"
"Ei, en ole." Vastaan ja naurahdan hieman.
"Jos mahdollista, tekisin tämän mahdollisimman pian."
Aluksi luulin tyytyväni pelkkään vanhaan huoneeseeni, mutta toisesta siivestä viisi huonetta on minun ja yksi kylpyhuone. Kaikki huoneeni ovat sisustukseltaan tummanpuhuvia ja kalusteet pääosin rokokoo-tyylisiä. Tumman puun väriä tasoittaa ja piristää viininpunaiset ja siniset yksityiskohdat, kuten istuinpääliset, verhot, koristetyynyt sekä pienet koriste-esineet ja lamput. Tunnelma on huoneissani jollain tavalla painostavan raskas, mutta silti ne muutamat yksityiskohdat nostavat painoa ja saavat siitä tunnelmallisen ja ainakin omasta mielestäni erittäin rauhallisen. Oleskelutilassa on kivinen takka, jossa ajoittain palaa tuli luoden jälleen rauhallista tunnelmaa.
Kartanon käytävältä pääsee myös ullakkotilaan joka on jätetty osittain rakentamatta ja käyttämättä. Sieltä on pääsy talon päätyyn. Lankkulattiat natisevat ja päädyssä oleva pyöreä ikkuna on rikkoutunut, mutta sitä kautta pääseekin sopivasti kapuamaan katolle jossa olen jo ehtinyt vierailemaan useammin kuin kerran. Se on paikka missä saa rauhassa miettiä, satoi vettä tai räntää. Ja koko ullakkohuone pölykerrokiseen on kuin salainen piilopaikkani. Paikka jossa olen vain minä, sekä muutama vanha taulu joiden olemassaoloa kukaan ei enää muista.
Metrotunneli ja sen kortteli on nyt nimellisesti minun. Sireni hallitsee sitä yhä ja minä opettelen pyörittämään sitä jotta voin ottaa sen itselleni kokonaan. Tähän asti kaikki on vaikuttanut yksinkertaiselta. Siellä ei pyöri kutsumattomia vieraita ja kukaan ei ole aiheuttanut hankaluuksia, eikä kukaan ole yrittänyt kaapata aluetta itselleen.
En ole aktiivisesti pitänyt yhteyttä Chorusiin. Syy lienee muuton aiheuttamasta ylimääräisestä työstä ja vaivasta ja nyt kun olen asettunut, yhteydenpidot ovat lähinnä nopeita pakollisia kuulumisen vaihtamisia. Mielessäni on vain ollut niin paljon muutakin ajateltavaa kuin hän, vaikka en tietenkään ole unohtanut hyvin alkavaa ystävyyttämme, enkä ole kääntänyt hänelle selkääni.
Brujahit ja Nosferatut ovat päässeet sopimukseen. Scar ja Fabio ovat kaupungin jaetut prinssit, mutta Amanda kuten kaikki korkea-arvoisimmat Nosferatut tietävät, että se, joka todella pyörittää kaupunkia on Nosferatu-klaani. Brujaheiden ei ole sitä tarvinnut tietää. Yksinkertainen manipulaatio on riittänyt, ja Brujahit ovat olleet hyvin suostuvia yhteistyöhön. Fabio on järkevä, ja tietää mihin kannattaa tarttua kiinni.Kaupungin vallan valitseminen hoidettiin kaikkien klaanien eldereiden ja primogenien kesken äänestämällä. Äänestys oli lähes yksimielinen. Muutama ei suostunut Brujahien ja Nosferatujen valtaan, mutta heidän oli pakko suostua siihen, etteivät he leimaantuisi toisinajattelijoiksi.
Brujahien ja Nosferatujen klaanit ovat voimakkaat. Toreadorit ovat heikoilla. Heillä ei ole enää selviä johtajia, mutta he ovat nimenneet itse uuden primogenin. Kenelläkään ei ole ollut mikään sitä vastaan, kuka loppujen lopuksi Toreadoreja johtaa, sillä sillä ei ole kaupungin voimakkaan ja yksimielisen hallinnon kannalta väliä. Tremeret ovat pysyneet taustalla. He eivät juurikaan ota osaa kaupungin politiikkaan ja kaikki, myös Amanda tietää, että niin kauan kuin kaupunki seuraa Camarillan viitoittamaa tietä, Tremeret eivät ala vastustaa.
Chorus on osittain palannut Tremereiden pariin. Hän ei siitä nauti, sen Amanda tietää. Mutta kuitenkin Chorus on tehnyt niin hieman itsensäkin takia. Hän haluaa kuulua johonkin, sillä jos hän katkaisisi suhteensa Tremere-klaaniin, hän jäisi ilman pohjaa. Sitäpaitsi näin hän saa myös oppia Thaumaturgyyn.
Amanda on tavannut myös Samin muutaman kerran. Sami on onnellinen. Amandalle se ei juurikaan merkitse mitään. Sami on hyödytön. Hän on ollut niin kauan alistettuna, että hänellä kestää nousta jaloilleen ja alkaa elää ja saavuttaa jotain.
Kaikki on mielestäni melko hyvin nyt. Olen tyytyväinen kaupungin valta-asetelmaan ja siihen, että Toreadorit pysyvät toissijaisina. Olen saanut heistä tarpeekseni kaiken tämän jälkeen. Chorus ja minä olemme jatkaneet elämää omia polkuja seuraten ja sekin tuntuu olevan oikein, vaikkei Chorus täysin tyytyväinen olekkaan.
On hiljainen ilta ja päätän mennä tervehtimään Chorusia. En ilmoita tulostani ja jos hän ei ole kotona, en pahastu sillä viihdyn hyvin yksinkin ulkona liikkuen. Koputan hänen oveen.
Chorus aukaisee oven. Hänellä on kädessään vaaleansininen muovinen lääkesäiliö.
"Ai, sinä. Odotin lähettiä." Hän taputtaa säiliötä.
"Sanoitko tuon pettyneenä nähdessäsi minut?" Kysyn virnistäen toisesta suupielestäni.
"Ei, en sanonut. Tule toki sisään." Chorus laskee säiliön puhelinpöydälle oven lähelle ja kävelee olohuoneeseen. Mikään ei ole juuri muuttunut.
"No, mitä olet pitänyt kartanostasi? Ja alueestasi? On hienoa, että sait juuri sen, mistä niin pidät. Metron. Tai no, yhden aseman. Mutta on sekin alku. Tulee mieleen Monopoly-lautapeli. Nyt sinulla on yksi, vielä kolme jäljellä." Chorus nauraa iloisesti. Hän on selvästi tyytyväinen Amandan vierailusta.
Naurahdan myös hiljaa.
"Olen pitänyt siitä hyvin paljon. Olen yksin, mutten kuitenkaan yksin tai yksinäinen. Ja asema, todellakin se on vain harjoitustasolla vielä mutta alku, kuten sanoit." Annan katseeni kiertää asunnossa ja kysyn:
"Entä sinä? Miten olet viihtynyt ilman minua? Et ainakaan ole tehnyt mitään silmiinpistäviä muutoksia."
"En ole tehnyt. Olen työskennellyt nyt enemmän. Tarkoitan siis opiskellut. Tremereiden Thaumaturgiaa. Alan ymmärtää jo sitä, vaikka se hieman hankalaa onkin vereni kautta. Minun pitäisi nauttia säännöllisesti Tremere-verta, mutta... en oikein tiedä. Minulla on muuten sinulle lahja, minkä tein. Minun on pitänyt antaa se jo jonkin aikaa, mutta se on aina jäänyt. Ja en ole mikään käsityö- tai askarteluihme."
"Mikä se sitten on?" Kysyn uteliaana.
"Se on vielä alakerrassa. Haluatko tulla katsomaan? Et ole sieläkään käynyt pitkään aikaan. Hitsi, olen aina tottunut työskentelemään siellä yksin, siis ennen kuin tapasin sinut. Mutta nyt se on ollut kovin kolkko. Kuulostanko säälittävältä." He lähtevät laskeutumaan portaita kammioihin.
"Ei, et kuulosta säälittävältä vaan oudolta, kuten aina," sanon seuratessani Chorusta.
Chorus pyytää Amandaa odottamaan käytävien risteyksessä, jossa on alttari. Hän tulee hetken päästä kantaen pitkää jalallista kynttelikköä. Kynttelikössä on viisi haaraa, joihin on liitetty pääkallot joiden päälaki on leikattu irti. Pääkallojen sisällä palaa kynttilät luoden valoa nenä- ja silmäaukoista.
"Teitkö sinä tuon minulle?" Kysyn katsoen kynttelikköä.
"Kyllä, tein sen. Ajattelin eräänä päivänä, että miten paljon hyviä osia menee hukkaan. Sitten muistin kuulleeni jostain, että Tzimiscet tekevät taidetta ihmisistä, joten ajattelin, että kokeilen tehdä jotain luista. Ei tämä vaikeaa ollut. Kynttelikkö antiikkikaupasta, tiivistemassaa rautakaupasta ja viisi pääkalloa ruumiista. Minulla on paljon luita tallella. Muutenkin ruumiita on helpompi hävittää, kun ne ovat... pehmeämpiä. Luuthan kestävät kauan, ja sarjamurhaajatkin jäävät aina kiinni siitä, kun metsästä löytyy uhrin luita. Ilman luita ei ole uhria. Höpisenkö liikaa taas?"
Nyökkään hymyillen ja tarkastelen kynttelikköä lähempää tarkemmin.
"Se on upea. Todella hieno ja siisti. Pidän siitä paljon, Chorus. Kiitos," sanon ja kosketan yhden kallon alaleukaa, yhä hymyillen.
"Mukavaa, että kelpaa. Mutta eihän se mikään kovin taidokas ole. Yritän tehdä jotain muutakin. Tällä hetkellä olen liimaamassa luita peilin ympärille. Teen luista kehyksen. Nämä eivät vain oikein sovi minun sisustukseeni, ja niitä ei oikein voi jälleenmyydäkään."
"Mistä ihmeestä olet saanut kipinän askarteluun? Onhan se varmasti mukavaa vaihtelua työlle ja lopputulokset ovat todennäköisesti erittäin mielenkiintoisia ja hienoja. Mutta mistä moinen into?"
"Mitä muuta olen tehnyt kuin katsonut elokuvia ja lukenut kirjoja?"
"Tarkoitatko että sittenkin kaipasit hieman vaihtelua elokuville ja kirjoille?" Kysyn naurahtaen.
"No, jokatapauksessa mielestäni hyvä ajatus. Tuota, joskus kun et ole kovin kiireinen työsi parissa, haluaisitko vierailla kartanossa?"
"Vierailisin mielelläni," vastaa Chorus. Hän vaikuttaa melko vaisulta. Tuntuu, kuin hän olisi vaipunut takaisin omaan yksinäisyyteensä. Portaikosta kuuluu ovikellon soitto kaiuttimesta.
"Ah, lähetti tuli. Suonet anteeksi?"
"Toki. Älä anna minun häiritä," sanon ja jään miettimään Chorusin elämää nopeasti ja sitä, miten tyytyväinen hän siihen oikeastaan on nyt. Tuo hänen yksinäisyys ei ole mielestäni hyvästä, mutta sitä on vaikea syrjäyttää.
Amanda ei ehdi kauan olemaan yksin alhaalla odottamassa Chorusia, kun hän saa Helleriltä tekstiviestin, jossa on osoite. Amanda tietää, että se on Hellerin kakkosklubi uusille Caitiff-jäsenille. Hell's Bells on klubin korni nimi. Osoitteen lisäksi tekstiviestissä on pyyntö saapua paikalle mitä pikimmin.
Menen yläkertaan ja kun Chorus on saanut hoidettua asiansa lähetin kanssa, sanon:
"Minun pitää mennä, pahoittelen. Ehkä sinä voisit seuraavaksi tulla vierailemaan luonani. Sinä et koskaan liiku kotoasi mihinkään muualle kuin sairaalaan ja ruokailemaan, joten pieni visiitti voisi tehdä hyvää. Ja ehkä voit tuoda lahjani samalla?"
"Kyllä, ehkä voin tulla kylään. Pidä itsestäsi huolta, Amanda."
Nyökkään ja poistun, mennen saamaani osoitteeseen. Naurahdan hieman nähdessäni sen klubin nimen ja astun sisään, silmäillen paikkaa.
Hellerin oma baari on nukkuva kulmabaari, mutta tämä on enemmänkin moottoripyöräilijöille suunnattu baari. Ei moottoripyöräkerholaisille, vaan pikemminkin jengiläisille oleva räkälä. Yläkerrassa on baari, jukebox sekä lava live-esiintyjille. Asiakaspaikkoja on viitisenkymmentä. Alakerrassa on biljardipöydät ja pienempi baaritiski. Alakerta myös suljetaan tarpeen tullen yksityistilaisuuksiin. Amanda ei ole kokenut ketään työntekijää merkittäväksi täällä, eikä kukaan ole yhtä "tuttu" kuin baarimikko. Helleriä ei näy, eli hän todennäköisesti on alhaalla. Alakertaan johtavien portaiden yläpäässä on ketju osoittamassa, että sinne ei ole menemistä. Jos joku ulkopuolinen sinne vahingossa eksyy, hän lentää hyvin nopeasti ulos.
Kävelen kuitenkin portaikolle olettaen että joku tulee paikalle ja sitten voin kertoa että minua odotetaan.
Portaikolla istuu hieman tukeva mies selin. Hänellä on nahkatakki jonka päällä farkkuliivit joissa Manowarin selkälippu. Amanda tietää, että hän on yksi Caitiffeista, joka on saanut jonkinlaisen portsarin paikan. Todennäköisesti kookas ulkomuoto kätkee myös voimaan liittyviä disciplinejä, muuten Heller tuskin olisi häntä tehtävään asettunut. Mies kääntyy ja katsoo Amandaa hieman. Hänen nenänsä on vino useista murtumista ja leuassa on koukun mallinen arpi muistuttamassa kuolleesta kuolevaisuudesta.
"Astu vaan yli, Amanda. Heller on alhaalla."
Yllätyn hieman että hän tiesi kuka olen. Toisaalta eipä täällä varmastikkaan kovin moni Nosferatu vieraile. Astun ketjun yli ja menen alakertaan.
Heller on pelaamassa biljardia. Amanda tunnistaa toisenkin Brujahin. Se, joka häneen tarttui joskus kauan aikaa sitten Hellerin kapakassa, kun hän ei vielä ollut saanut Hellerin luottamusta. Paikalla on myös loput neljä Caitiffia.
"Amanda, hyvä, että tulit."
"Hieno läävä," totean virnistäen, kävellessäni Hellerin luokse.
"Ja onneksi olkoon uusista leluistasi."
"Kiitän. Amanda, sinullahan on se alue. Metroasema ja kortteli. Mitä ajattelit tehdä sillä? Kerätä suojelusrahoja, tehdä ihmiskontakteja, sotia jengejä vastaan? Mitä teetkään, niin tarvitset pari tyyppiä, jotka ovat saaneet oppia kaduilta. Ja tietysti minulta," hän sanoo viimeisen lauseen selvästi ylpeänä.
"Valitse itsellesi kaksi Caitiffia. He ovat sinun. Tee heistä jengisi, kokoontumispaikkasi vartija, mitä tahansa, se ei minua kiinnosta vittuakaan. Enemmän minua kiinnostaa, että pääset eteenpäin, ja tämä on pieni korvaus siitä, mitä tähän asti olet saanut aikaiseksi. Mutta älä rupea ylpeäksi minua kohtaan, kakara."
"Ei tulisi mieleenikään," vastaan jälleen virnistäen ja tutkailen Hellerin Caitiffeja.
"Jengiä en kaipaa, mutta yleisesti alueeni voisi kaivata vartijoita," sanon ja katson Caitiffeja, osoittaako kukaan heistä minkäänlaista kiinnostusta vihjeeseeni. Kaikki neljä näyttävät jollain tavalla innostuneilta varmasti mistä vaan työstä ja vastuusta mitä saavat, joten osoitan kahta karskimman näköistä.
"Te kaksi. Te näytätte siltä kuin voisitte pitää alueeni kurissa jos joku alkaa siellä vittuilemaan. Ja aloitatte huomenna auringon laskettua."
Miehet astuvat eteenpäin.
"Kyllä, me teemme parhaamme. Sanot vain, mikä on homman nimi." Heller katsoo heitä ja nyökkää.
"Ja jos varustelua tarvitset, minulta saat alennusta."
"Tietysti he tarvitsevat jotain. He saavat valita mitä tarvitsevat ja sinä lähetät laskun minulle," siirrän katseeni Caitiffeihin ja jatkan:
"Selvitän yksityiskohdat huomenna, näytän teille alueen ja sen rajat ja muun paskan." Kerron mikä asema on kyseessä ja sovin tapaavani heidät siellä illan tullessa.
Heller vetää Amandan sivuun.
"Asiat ovat menneet rauhallisesti. Kukaan ei ole nostanut meteliä uudesta järjestelystä. Yksi asia minua ihmetyttää tosin, siresi."
"Mitä hänestä?"
"En luota häneen, ja haluan, että sinä tiedät sen. Hänkin saa tietää, minulle se on aivan sama. Mutta en kuitenkaan näe tarpeellisena, että hän tässä vaiheessa kuulee siitä. Jos olenkin väärässä en halua huonoon valoon."
"Toisaalta ymmärrän täysin epäluottamuksesi häntä kohtaan. Kehen Nosferatuun oikeastaan luotat edes täydellisesti? Minä en ole se joka asian hänelle ilmoittaa, ellet niin halua ja jos teillä on jotain erimielisyyksiä, toivon että selvitätte ne puhumalla. Ja näin meidän kesken, minäkään en luota Fabioon. En edes pidä koko jannusta. Ymmärrettävää? Siitä en tiedä mutta olemme samalla viivalla Heller."
"Paitsi, eikö puhe ollut, että sinun sirestäsi tulee primogen ennen tätä kaikkea? Jos hän olisi ollut primogen, niin hänestähän olisi tullut nyt kaupungin toinen prinssi. Kuitenkin, koska Scar siirtyi primogenista prinssiksi, niin nyt sinun siresi on primogen. Se ei mene yksiin. Hän haluaa valtaa, eikö, miksi hän ei tehnyt asian eteen silloin mitään, vaikka siitä olikin puhetta?"
"Ehkä parempi tapa saada sitä valtaa on asettaa joku toinen korkeammalle asemalle. Heller, minä en mielelläni keskustele tästä aiheesta kanssasi. Sireni motiivit eivät ole minun tiedossa ja se varmasti lisää epäilyksiäsi, mutta minä en haluaisi sotkeentua sinun epäilyksiin enempää mitä on tarvis. Minä en pidä siitä että Fabio ja Scar ovat kaupungin johtajia nyt, mutta minä hyväksyn sen ja uskon että siihen on omat syynsä."
Heller nyökkää.
"Kohtuullista. Mutta tiedät sen, etten minäkään ihan eilisen teeren poika täällä ole. Mitä valtaan tulee. Fabio ehkä hoitaa politiikan ja paskan puhumisen, mutta minä olen aina ollut se, joka tekee."
"Sitä en epäile. Mutta kuten Nosferatujen parissa, niin tässäkin on ajateltu varmasti sitä kokonaiskuvaa ja hyötyjä ja siksi sinä et ole ylemmällä pallilla. Minä itse näen tällaisen tuovan mahdollisuuksia enemmän. Kaikki kostautuu ja palkitaan aikanaan. Ja jos tulee jotain sanomista jostain, eikö ole parempi ettet ole itse sitä paskaa ottamassa niskaasi, vaan olet se joka tekee jotain sen korjaamiseksi ja saat taas lisää pisteitä, kunnes joku nätti sateinen yö saat palkkasi siitä kaikesta tekemisestä?"
"Kyllä, kyllä. En ole omaa statustani valitellutkaan. En itseasiassa haluaisikaan mitään ääretöntä vastuuta, sillä primogen on vastuussa prinssille ja prinssi Camarillalle. Minulla on siis välissä joku toimilleni ja niiden moralisoinnille."
"Hyvä. Mutta ehkä nyt ymmärrät tai näet ainakin paremmin tämän ratkaisun, miksi sireni ei ole korkeammassa asemassa."
"Saattaa olla. Mutta hän on silti D'arc, ja olen kuullut heistä tarinoita. Ei pahalla."
"En ottanut," sanon ja katson Helleriä en varsinaisesti virnistäen tyytyväisyydestä, mutta en peitä myöskään kasvoiltani näkyvää mielihyvää kun kuulen D'arcin suvun maineen kiirineen monien korviin. Eikä minulla ole mitään syytä yrittää kieltää sitä tai vakuutella Helleriä ettei tämän valtajärjestelyn takana olisi jotain D'arcmaista.
"Joka tapauksessa, sinäkin olet D'arc. Pidän silmäni sinussakin. Tarkasti."
Levitän käteni ja sanon:
"Katso niin paljon kuin haluat. Etköhän sinä huomaa ajan kanssa olenko luotettava vai en." Lasken käteni alas ja otan muutaman askeleen poistuakseni, mutta pysähdyn vielä ja kysyn:
"Onko tämä nyt se paikka josta sinut voi löytää vai jätätkö tämän noille?"
"Ei, tämä on noiden paikka. Minä hillun kapakassa, jos hillun. En vain halunnut noita sinne."
Nyökkään.
"Oliko tämä tässä? Minulla ei ole kiire mihinkään, mutta tämä paikka ei miellytä."
"Tämä oli tässä. Lähden muuten itsekin pois. Anna noille jätkille joku mesta alueeltasi, mistä löytävät sinut. Ellet halua antaa heti puhelinnumeroa ensi tapaamisella, sovi treffit."
"Katson jonkun paikan jossa voimme tavata. Kiitos vielä," sanon ja käännän katseeni niihin kahteen valikoimaani Caitiffiin.
"Asemalla auringon laskettua." Sanon heille ja poistun. Ennenkuin palaan kartanoon, kierrän oman alueeni ja etsin valmiiksi jotain sopivaa tapaamispaikkaa Caitiffeille. Korttelissa on eräs kuja jonka kautta pääsee rakennusten takapihoille. Roskiksia ja rottia, sekä viemäriluukku. Mutta ne eivät ole se mitä etsin, vaan vanhan tatuointiliikkeen alakerta. Liike on ollut toimimatta jo pienen tovin, mutta ehkä senkin saa elvytettyä tulevina aikoina. Liike ei ole siis kenenkään ihmisen omistuksessa tällä hetkellä, vaan mitä luultavimmin sireni. Valikoin sen siis tulevaksi tapaamispaikaksi ja palaan kartanoon. Kerron sirelleni Caitiffeista ja siitä liikkeestä.
"Se olisi sopiva paikka, ainakin näin aluksi. Voinko ottaa sen käyttööni?"
"Saat sen käyttöösi. Minä en sitä tarvitse, varsinkaan jos se ei ole toiminnassa." Anthony on levittänyt työpöydälle karttansa.
"Näytä vielä, missä se on?"
Osoitan sormellani oikeaa kohtaa kartalta.
"Kiitos. Uudet lukot ja avaimet niin teen siitä sopivan mestan."
"Se onkin alueellasi. Et edes olisi tarvinnut lupaa siihen." Anthony rullaa kartan.
"Sinun alueesi, sinun päätöksesi."
"Halusin vain varmistaa. Huomenna näytän niille kahdelle koko alueen ja järjestän sen alakerran kuntoon," sanon tyytyväisenä.
Anthony nyökkää.
"Se voi olla hidasta, saavuttaa jotain suurempaa. Tiedäthän, jopa ihmisten roskasakki, katujengiläiset voivat rakentaa pienen imperiumin. Ole kärsivällinen, niin se palkitaan."
Nyökkään Anthonyn neuvoille.
"Kaikki aikanaan, minä olen kärsivällinen," sanon hymyillen.
Anthony nyökkää takaisin.
"Kaikki aikanaan." Hän katsoo Amandaa.
"Et ole kovinkaan masentunut ollut Chorusista. Tunteesi, inhimillinen säälittävä ripe vanhasta elämästä on tainnut olla todettu kuolleeksi jo?"
"Ei, ei ihan niinkään. Olen ollut ihan tyytyväinen tähän järjestelyyn, mutta kun kävin tapaamassa häntä tänään, hänen outo olemuksensa ja yksinäisyyteen vaipuminen herättää jotain tuntemuksia. Ei sääliä, ei katumusta valinnastani, mutta jotain. En halua että hän on sellainen, mutta enpä minä siihen näemmä voi vaikuttaa. Pyysin häntä jopa vierailemaan täällä, mutta vastaus oli ehkä. En vain ymmärrä häntä."
"Suunnitelman muutos. En pakota sinua mitenkään mihinkään sosialisoimiseen, mutta hän ei ole tehnyt mitään, Tremereistä ei ole kuulunut mitään. Tiedätkö, osaako hän jotain... temppuja?"
"Temppuja? Tarkenna."
"Tiedäthän, Thaumaturgiaa esimerkiksi." Anthonyn ilme on ovela.
Olen jo melkein kertomassa mitä Chorus juuri tuosta kertoi minulle tänään, mutta se olisi paljastanut Chorusin olevan joku muu kuin Tremere.
"Ei ehkä niin hyvin kuin haluaisi. Mihin sinä haluaisit käyttää hänen taikapallotaikojaan?"
"En vielä mihinkään. Mutta tiedät minkälaisia Tremeret ovat, niin sisäänpäin kääntyneitä. Chorus toisaalta... hänestä voisi olla hyötyä joskus. En sano häntä hyväuskoiseksi, sillä se saisi minut kuulostamaan hyväksikäyttäjältä."
"Niin, ehkä hänestä voisi olla hyötyä joskus. En tiedä miten innokas hän on tekemään yhtään mitään kirjojen lukemisen lisäksi ja minä en halua pyytää häneltä mitään. Ainakaan nyt kun välimme ovat hieman kylmentyneet. Suosittelen yhä lämpimästi sitä teidän tapaamistanne. Minua ei yleensä kiinnosta mitä muut ajattelevat, mutta Chorusin kohdalla en halua todellakaan vaikuttaa siltä että minä olen aina se joka pyytää."
"Minulle se ei ole niin välttämätöntä, että tapaisin hänet. Hän on vain neonate, ja jos tapaisin jokaisen neonaten. Ymmärräthän?" Anthony nousee ylös ja kävelee ikkunalle.
"Tämä näky on kaunis. Minun kaupunkini." Hän kääntää katseen Amandaan, ja varjoista Amanda ei näe kuin hänen ilkkuvat silmänsä ja virnistävän suunsa valkoiset hampaat.
"Kyllä, minä ymmärrän," sanon hiljaa, katsoen häntä. En tiedä mitä hän ajattelee sisällään ja miksi hän katsoo minua noin. En ole koskaan pystynyt lukemaan hänen ilmeitään, eikä varmasti kukaan muukaan. Hän näyttää jopa pelottavalta.
"Sinun kaupunkisi ja sinun alaisesi, minä niihin mukaanlukien teen kuten haluat aj otan selvää mihin Chorus pystyy ja onko hän halukas todistamaan hyödyllisyytensä," jatkan yhä vaisusti.
"Vielä tänä yönä jos kiipeät katolle ikkunastasi, katso kaupunkia ja tunne, miten D'arc sen tulee omistamaan."
~THE END~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti