25. sessio - Keskusteluja tulevaisuudesta

Alusta puuttuu hieman teknisten ongelmien takia...

Chorus puristaa Amandan kättä ja sanoo:
"Ennen kuin palaamme, ruokaile. Haluan, että aistisi ovat hereillä kun onnittelen sinua. Siis, jos se sopii sinulle. Tai, ei pidä, ellet halua."

"Kierrä lenkki ja palaa puolen tunnin kuluttua. Siihen mennessä minä olen valmis." Irroitan otteeni hänestä ja poistun paikalta lähimmälle metrotunnelille, etsien sieltä käsiini jonkun sopivan viattoman ja sopivasti yksinäisen uhrin. Tälläkertaa uhrikseni päätyy nainen, joka on melko vahvassa humalassa ja todennäköisesti ei omista omaa taloa, saati ole vuokralla missään, mutta hengailee miesystävänsä kanssa vuokra-asunnossa miehen kustannuksella. Sellainen henkilö on niin kovin helposti houkuteltavissa syrjään ja nytkään minulla ei ole mitään ongelmia saada ravintoa itselleni. Jätän humaltuneen oloisen naisen istumaan seinää vasten ja jatkan matkaani metrolla Chorusin asuntoa kohti, kävellen lopun matkaa ja olen ennen häntä paikanpäällä. Vaihdan vaatetukseni siihen mustaan pvc-korsettiin jonka ostin lähiaikoina, mustaan sukkanauhavyöhön ja pitkiin polvien alapuolelle ulottuviin mustiin maihareihini. Alapäätäni ei siis peitä mikään, mutta se onkin tarkoitus. Puen pitkän takin ylleni peittääkseni vartaloni ja istuudun olohuoneeseen odottamaan Chorusin saapumista.

Chorus saapuu asunnolleen ja ennen kuin Amanda näkee hänet, hän kysyy keittiöstä:
"Olenko liian aikaisin?"

"Juuri sopivasti," sanon olohuoneesta ja odotan että hän saapuu paikalle. Kun hän näkee minut seisten olohuoneessaan takki ylläni, tuijottaen häntä melkein luonnottoman vaaleilla silmilläni, aukaisen takkini napit ja annan sen tipahtaa lattialle. Tuijottaen häntä yhä intensiivisesti, nostan toisen jalkani olohuoneen pöydän reunalle, antaen toisen käteni hyväillä korsetin puristuksessa olevaa rintaani.

Chorus katsoo Amandaa ja riisuu takkinsa heittäen sen tuolin selkänojalle. Hän puree hieman huultaan ja antaa veripisaran valahtaa.
"Kumarru," hän sanoo itsevarmepana kuin koskaan ennen missään asiassa.

En osannut odottaa tällaista, mutta katsoessani hänen suupielestään valuvaa veripisaraa, teen kuten hän pyytää ja kumarrun.

"Olet halunnut tätä?" Chorus sanoo nuolaisten veripisaran ja astuen hitaasti Amandaa kohti. Hänen askelluksessaan paistaa se tuttu epävarmuus ja ujous.

"Olen halunnut tätä," sanon katsomatta Chorusia silmiin, mutta näen hänen epävarmuutensa. En välitä siitä enkä tässä hetkessä voi vaikuttaa siihen mitenkään.

Chorus kävelee aivan Amandan eteen ja kumartuu hieman yltääkseen tarttuakseen hänen niskansa taakse. Hän katsoo Amandaa silmiin:
"Ennen kyseenalaistin sitä, mutta nyt voit valita." Chorus irrottaa Amandasta ja ottaa pienen veitsen taskustaan vetäen valkoisen kauluspaidan mustista housuista esiin ja viiltäen vatsaansa haavan, josta tursuaa pisara verta.

Katson ensin Chorusia silmiin mutta katseeni liukuu hänen vartaloaan pitkin alas hänen vatsaansa, jossa näen veripisaran. Tuijotan sitä hetken ja tunnen miten kuollut kehoni alkaa reagoida siihen, alkaen himoita sitä. Polvistuneena hänen eteensä kiedon käteni hänen ympärillensä ja nostan katseeni hetkeksi häneen, paljastaen esiin tulleet hampaani ja upotan ne nopeasti hänen tekemään haavaansa, imien hänen vertansa nauttien siitä. Se saa tuntemaan oloni kuin huumaantuneeksi mutta hallitsen itseni enkä juo paljoa, mutta se vähäkin mitä saan hänestä irti, on sanoinkuvaamattoman nautinnollista ja huumaavaa. Suljen silmäni ja hilliten itseäni irrottaudun hänestä suupieleni verestä valuen:
"Tämä oli minun valintani," sanon ja aukaisen silmäni, katsoen Chorusia silmiin.

Amanda herää Chorusin viereltä, mutta Chorus on jo noussut ylös. Olohuoneesta kuuluu vaimeaa ääntä televisiosta.

Nousen ylös ja menen olohuoneeseen sanoen: "Kaikki alkaa pian olla valmista ja normaali elämä voi jatkua."

Amanda puhuu seinille. Televisio on päällä, mutta Chorus ei ole huoneessa. Televisiosta ei tule mitään, mitä Amanda olisi uskonut Chorusin katsovan.

Hämmästyn tietenkin löytäessäni huoneen tyhjänä. Ei ole Chorusin tapaista nousta aikasemmin ylös kuin minä, saati lähteä mihinkään sanomatta siitä ensin minulle.
"Chorus?" Kysyn korottaen hieman ääntäni ja odotan, saanko vastausta.

Amanda ei saa vastausta. Chorus ei ole rakennuksen yläkerrassa sisällä.

Ehkä hän on mennyt alakertaan salaiseen kammioonsa, varsinkin kun viimekerrasta on jo pitkä aika. Ehkä hänellä on ollut ikävä hiljaisia ja kylmiä, sekä kankeita ystäviään. Aukaisen kylpyhuoneen oven ja katson onko amme paikoillaan.

Amme on paikoillaan, mutta Amanda tietää, sen, että sen saa alakertaan mennessä liu'utettua takaisin peittämään kuilun.

Vedän sen syrjään ja lähden alakertaan. En tiedä miksi, mutta kuljen hiljaa ja varovaisesti, vaikka minulla ei ole mitään syytä pelätä tai epäillä mitään.

Amanda kuulee ruumiskärryjen yhden renkaan vaimeaa kitinää holvikäytävältä, jossa on ruumiiden säilytyskylmiö.

Jo valmiiksi hiljainen kävelyni muuttuu hiipimiseksi ja koska en halua tulla nähdyksi vielä itse, vaan nähdä ensin itse mitä oikein on tekeillä, piiloudun varjoihin ja jatkan kulkua äänen suuntaan.

Amanda näkee Chorusin pukeutuneena pitkään valkoiseen suojatakkiin. Hänellä on otsallaan muoviset suojalasit. Hän työntää ruumiskärryä eteenpäin kohti kammiota, jossa tekee tutkimuksia.

Yhä piiloutuneena, kävelen hänen ohitseen tutkimuskammioon ja siirryn syrjemmälle siten, ettei hän näe minua vaikka tulenkin esiin varjoista. Kun hän saapuu huoneeseen ruumiskärryn kanssa, annan hänen pienen hetken jatkaa töitään seisomalla itse ovenpuoleisella seinustalla hiljaa, kunnes sanon:
"Tiedätkö, ehdin jo luulla jonkun ulkopuolisen olevan täällä."

Chorus säikähtää silmiinnähtävästi.
"Mitä ihmettä! Miksi sinä noin hiippailet täällä!" Hän rauhoittuu kuitenkin hieman.
"Huh, minä se vain olen täällä."

"Hyvä," totean ja vilkaisen ruumista seinustalta sen verran mitä sieltä näen.
"Saanko udella mitä olet tekemässä?"

"En mitään erikoista. Minun on pitänyt jo jonkin aikaa pilkkoa tätä. Pitäähän minunkin joskus tienata, vai mistä luulet, että minulla on rahaa?"

"En tiedä. Kai kuvittelin sinun elävän isoäitisi perintörahoilla. Sori, ei siis millään pahalla isoäitiäsi kohtaan. Miten sinä sitten niillä tienaat?"

"Myymällä... varaosia ihmisille. Varaosa on ehkä hieman karski sana, mutta kuitenkin pätee."

"Ai. Harvalla meistä taitaa olla tuollaista niin sanottua oikeaa työtä," totean ja astun muutaman askeleen lähemmäs Chorusia ja ruumista.
"Älä anna minun häiritä työtäsi enempää. Voin mielelläni jättää sinut rauhaan jotta saat leipäsi tienattua. Ehkä tällaisten pikku yllätyksien varalta kuitenkin jätät jonkun viestin tai jotain? Ei sillä ettenkö mielelläni hiippailisi varjoissa, mutta se ei ehkä myöskään ole kovin kohteliasta. Vai?"

"Pahoittelen." Chorus vetää ruumiin leikkauspöydälle ja alkaa etsiä työvälineitä. Sellaisia, mitä Amanda ei ole vielä nähnyt. Enemmän kirurgisia ja biologisia instrumentteja.
"Voit jäädä tänne, jos haluat."

Kohautan olkapäitäni ja annan Chorusille rauhan aloittaa työnsä, olemalla hiljaa ja seuraamalla taustalta mitä hän tekee. Tämä kaikki oli jännittävää silloin kun sain siihen itse osallistua, mutta näyttää nyt menettäneen suurimman hohtonsa. Johtunee pitkälti siitä etten tiedä instrumenteista mitään, mitä niillä tehdään ja miksi joku tietynlainen toimenpide vaatii juuri oikeanlaisen välineen. Ja tietysti se, että ruumis todellakin on ruumis tekee oman osansa tylsyyttääkseen toimenpiteen seuraamista. Ajatukseni harhailevat laidasta laitaan vaikka silmäni suurimmaksi osaksi seuraavatkin mitä Chorus tekee, enkä tällä kertaa edes voi kysyä mitään sillä yksinkertaiset kysymykseni vain hidastaisivat hänen työtään.

Kuluu tunti ja enemmänkin, ja tulos on koeputki pöydällä.

"Tässäkö se oli? Mikä tuo on ja mitä siellä on?" Kysyn kummissani ja jo melkein pakahtuneena uteliaisuudesta, sillä koko toimenpide on kestänyt niin pitkään ja lopputuloksen on pakko olla jotain jännää tai edes mielenkiintoista.

"Tiedätkö, tämä on arvokasta. Syöpäsairaille, leukemiaan... Jonot ovat pitkät sopiville luovuttajille, ja välttämättä rehellisesti ei pääse ajoissa hoitoon. Mutta, jos sinulla on rahaa, sillä rahalla voit voittaa sairautesi. Moraalitonta, ehkä. Mutta en usko, että tämä," Chorus taputtaa kuolleen kättä:
"tarvitsee enää selkäydintään."

"Tämä kaikki aika ja tulos on tuossa, sitä minä vain ihmettelen. Tiedäthän, ER tyyliin se oltaisiin otettu pitkällä neulalla ja putkella kymmenessä minuutissa," sanon hymyillen toisesta suupielestäni.

"Kyllä, varmasti niin. Mutta ehkä siinä he ovatkin pätevämpiä kuin minä." Chorus laittaa kylmiöön koeputken. "Kaksikymmentäviisi tuhatta dollaria minulle."

"Mitä? Sinähän rikastut tuolla. Ja siltikään sinulla ei ole sitä 50 tuumaista taulutelevisiota. Vielä."

"Olenhan sanonut, että olen vaatimaton. Sitäpaitsi, hyvät luovuttajat, oikeat asiakkaat, yhteensopivaat kudos- ja verityypit... se ei ole niin helppoa miltä se kuulostaa."

"Okei, ei sitten," tokaisen hymyillen.

"Amanda, olen nyt miettinyt..." Sanoo Chorus. Hän vaikuttaa hieman vaisulta ja etäiseltä.
"Kun tämä on ohi, tarkoitan Ventrueita, niin muutatko nyt takaisin omaan haveniisi?"

"Tarkoitatko että haluat minun lähtevän aikaisemmin nyt kun Bachmankan ei ole enää täällä? Tietysti ymmärrän sen että haluat omaa rauhaa omassa kodissasi ja täällä työskennellessäsi, eikä sinun tarvitse kierrellä tai vihjailla jos haluat minun lähtevän. Sanot vain."

"Tuota, haluaisin, että jäät asumaan kanssani. En haluaisi, että muutat takaisin, tai pois. Jos haluat kuitenkin niin tehdä, en estele sinua tai rupea emotionaaliseksi." Chorus astuu askeleen Amandaa kohti. Hänen kätensä ovat veriset, joten hän ei koske Amandaa.
"Haluan, että muutat luokseni."

"Hitto Chorus, sinä se vain jaksat yllättää minut. Oletko miettinyt tuota kunnolla? Kaikkea sitä mitä se tarkoittaisi?"

"Olen. Olen ollut onnellinen, kun sinä olet ollut täällä. Tietysti aikaamme on varjostanut suuresti kaikki nämä tapahtumat, mutta silti. En tiedä miltä tuntuisi, jos sinä nyt lähtisit. Ja tuo," hän näyttää kylmiötä missä on hänen ottamansa selkäydinviljely:
"On sinun tupaantuliaislahjasi."

Olen hetken hiljaa, miettien ja miettien vielä uudelleen.
"En tiedä mitä sanoa. Olen viihtynyt täällä ja on ollut miellyttävää vaihtelua herätä jonkun, sinun kanssasi. Ehkä kuitenkin sisimmässäni tai verestäni olen enemmänkin yksineläjä kuin laumasielu. Sinähän pidät minusta ja haluat asua kanssani kuten... ystävät ja vähän enemmänkin, vai?"

"Sanotaanko, että jos meidän välillämme jotain onkin, niin eniten haluan sinut kämppäkaveriksi. En ajatellut, että eläisimme kuin suhteessa, vaikka jotenkin ajattelisinkin, että olet kuin high-school tyttöystävä." Chorus naurahtaa.
"Tuo kuulostaa aika karmealta, mutta pidän sinua tavallaan tyttöystävänä. Kuitenkin ensisijaisesti haluaisin sinut tänne... sanotaanko kumppaniksi?"

"Tuo kuulostaa paremmalta. Vähemmän sitovalta. Ja tuohon voin suostua, kunhan säännöistä sovitaan paremmin. Minä haluan tietää mitä minun tulee hyväksyä ja mitä sinä hyväksyt. Tiedäthän, pelisäännöt."

"Kyllä, säännöt sopivat. Eli, sinä suostut? Ja se mitä saan myyntivoittoja tuosta, on sinun. Sinä saat sisustaa kuten haluat. Olen säästänyt vähän rahaa, joten myös pieni remontti on mahdollista." Chorus pitää pienen tauon.
"Ehkä tämä asunto on hieman pieni, mutta tiedäthän, kellari. Tällaisia ei jokaisessa ole, siksi en voi täältä lähteä."

Kohautan olkapäitäni ja sanon:
"Niin, kai sitten minä suostun." Tartun hellästi hänen poskesta ja painan suukon hänen suupielelleen.
"Onneksi olkoon, sinulla on nyt kämppis."

"Kiitos. Muuten, onko uudesta Elysiumista mitään tietoa, entä kenestä tulee uusi prinssi? Eikö siresi siitä puhunut jotain, että hän voisi olla valmis ottamaan sen paikan itselleen."

"Väliaikainen Elysium on hotellin kattohuoneisto, mutta virallisesta uudesta paikasta ei ole vielä tietoa. Ja kuulin eilen mitä sireni on kaavaillut uudesta hallitsijasta. Hän on päätynyt ratkaisuun kaksoishallitsijasta joista toisena olisi tietysti itse ja toisena osapuolena Brujah primogen Fabio. Sain ihan hyvät perustelut ja vaikka ihmettelin sitä eilen, tänään ajatus tuntuu ihan sopivalta. Olemmehan liittolaisia nyt keskenään. Miltä se sinusta kuulostaa?"

"En tiedä, ennenkään kaupungin hallinto ei ole minuun koskenut. Mutta entä Scar? Hänhän on primogen, eli tavallaan nokkimisjärjestyksessä ensimmäisenä, jos kerran Brujahien primogen Fabio kohoaisi tuohon asemaan myös."

"Se järjestely... minähän voin luottaa sinuun nyt, joten voit saada tietää että se järjestely on vain kulissia. Tietysti Brujahit eivät siitä tiedä ja Nosferatut eivät tietenkään syrjäytä heitä mitenkään, mutta sirelläni on siihen syynsä ja minä en epäile tai vastusta niitä. Scar varmasti hyväksyy tämän järjestelyn tietäen että meidän silmissä hänellä on kuitenkin enemmän arvovaltaa kuin Fabiolla."

"Jotenkin tuntuu, että sinun sirelläsi on enemmän arvovaltaa kuin Scarilla. Scar on omituisen näköinen ja näyttää enemmän Nosferatulta, mutta sinun siresi on juonikkaampi. Tai minun on paha sanoa, sillä en edes tunne Scaria sen enempää. Enemmän kuitenkin Ventrueidenkin aikana sinun siresi oli tunnettu, kuin Scar."

"Totta. Tuo kyllä kuulostaa mielestäni melko hupaisalta jopa kun sanot hänen olevan omituisen näköinen ja näyttää enemmän Nosferatulta. Ehkä Ventrueiden hallintoaikana Scar ei ole saanut tilaisuutta näyttää mihin pystyy ja koska sirelläni oli pitkä ystävyyssuhde prinssin kanssa, on hän tietysti ollut siltä osin jo korkeammassa asemassa luotettavuuden vuoksi. Mutta ah sitä ironiaa, miten kävikään pitkän ystävyyden kunniaksi. Minäkään en tunne Scaria sen enempää, oikeastaan ensimmäisen kerran hän tuli luokseni kun tiesi vierailustani Toreadorien luona ja siitä asti olen saanut vain hyvää kuvaa hänestä. Ehkä puhun hänestä vain hyvää koska haluaisin uskoa häneen ja nähdä hänet arvostettuna. Silti en sulje pois sitä mahdollisuutta että hänellä ja sirelläni menisivät sukset pahasti ristiin."

Chorus nyökkää.
"Tuntuu, että Scar on Nosferatujen nukkehallitsija. Tiedäthän, jos haluaa heikentää klaania, kehen iskee? Primogeniin. Ehkä siksi Anthony ei ole ottanut itselleen korkeampaa statusta? Hänellä kyllä rahkeet siihen riittäisivät ja on jotenkin vaikea uskoa, ettei häntä kiinnostaisi se. Tai en tiedä."

"Kuten sanoit jo itsekkin, sireni on juonikkaampi. Kulkee ilmeisesti D'arcin suvussa." Sanon virnistäen, mutta ylpeänä.
"Hän on osannut katsoa asiat pidemmälle kuin lähitulevaisuuteen. En voi puhua hänen puolestaan, sillä tuskin kukaan tietää todella mitä hänen päänsä sisällä liikkuu ja mitä hän aivoittelee, mutta minä luotan häneen ja toivon ettei Scar omassa ylpeydessään tai vallanhimossaan tee mitään, mikä saattaisi puhjeta riidaksi. Siitä tulisi rumaa, hyvin rumaa jälkeä."

"Nosferatut, joiden sisällä on eripuraa. Voin uskoa, että siitä olisi ongelmia. Entä Brujahit? Minusta tuntuu, kuin Heller olisi pomo siellä, mutta silti Fabio on primogen. Vai touhuaako Heller enemmän katutasolla, jolloin hän on tunnetumpi? Niin sanotusti ottaa paskaa niskaansa."

"Varmasti kyse on siitä. Fabio kai lähinnä on aivot ainakin teoreettisesti. Heller on selvästi temperamenttisempi ja impulsiivisempi, joten kai on ihan hyvä että hän ei omaa primogenin virkaa vaikka tekeekin enemmän kuin Fabio."

"Totta." Chorus sanoo:
"Menemmekö ylös? Jotenkin ei huvita olla täällä nyt. Ehkä "elävämpi" seura on miellyttävämpää kuin nämä kolkot, kylmät ja kosteat käytävät."

"Hyvä on," sanon hymyillen ja palaamme yläkertaan.
"Tiedätkö muuten, tapasin ensimmäistä kertaa Tremere primogenin ja en yhtään ihmettele jos et tunne oloasi kotoisaksi heidän parissaan. Tai mistä minä tietäisin millaisia ne muut ovat, mutta Ludvig ainakin veti pohjat."

"Kyllä. Kuin eläisit keskiajan luostarissa."

Naurahdan hänen sanoilleen.
"Mutta ehkä hänkin pienen keskustelumme jälkeen ymmärsi mistä on kyse ja toivottavasti hyväksyy sen. Mutta vaikka hyväksyisikin, tiedän kenet jätän kutsumatta teekutsuilleni," sanon ja istuudun sohvalle, silmäillen yhä aukiolevasta televisiosta tulevaa ohjelmaa.

"Minun pitäisi käydä siellä joku päivä, mutten halua. Toisaalta, ellen täytä velvollisuuksiani, minusta tulee Caitiff."

"Onko se sitten niin paha asia? En minä ainakaan näe niissä mitään pahaa. Sinähän olet nyt yksi meistä, Caitiff tai et. Ja jopa Heller on ottanut selviytyneet Caitiffit omikseen."

"Selviytyneet Caitiffit... Kysyitkö Helleriltä, montako heitä on?" Chorus nauraa.

"No okei, mutta idea oli kuitenkin hyvä. Menetätkö jotain jos olet Caitiff?"

"Menetänkö?" Chorus katsoo Amandaa ja selkeästi asia häntä huolettaa. Hän kuitenkaan ei myöskään halua olla enää Tremere, tai tekemisissä heidän kanssaan.

Katson Chorusin huolestunutta ilmettä ja hymähdän nyökäten, nojaten taaksepäin rennosti ja nostan jalkani pöydälle.
"Kyllä, sinä menetät. Sinä menetät viimeisetkin rippeet siitä jo olemattomasta siteestä mikä sinulla ja Tremereillä on ja sinä menetät, ööh, voisiko sanoa kunnian niiden silmissä sillä käännäthän tavallaan selkäsi heille ja kerrot sillä, miten kiitollinen olet heille ottaessaan sinut omakseen, eli isket kasan paskaa heidän käteensä." Käännän katseeni Chorusiin ja jatkan:
"Mutta sinä saat vapauden sen kaiken lisäksi mitä olet jo saanut. Paska diili? Ei minusta."

"Eli, sinusta se ei olisi niin paha asia, jos katkaisisin siteen Tremereiden klaaniin? Kuitenkin, hehän tuhosivat oikean sireni. Ja klaanini, jotka muuten olisin tuntenut."

"Enkö minä juuri sitä koittanut sanoa, että se ei ole mielestäni huono idea jos sanot niille adios. Mutta ethän ole katkera siitä mitä he tekivät klaanillesi? Kysehän oli sodasta, eikö, joten älä kanna kaunaa heille henkilökohtaisesti siitä mitä tapahtui. Tiedät mitä sinulla on nyt ja mikään niistä ei katoa vaikka katkaiset siteesi Tremereihin."

Chorus nyökkää.
"Pitäisikö sinun käydä tsekkaamassa Brujahit, mitä he tekevät? Mietin vain, että nyt kun olet ollut täällä, et ole niin paljon enää liikkunut ulkona."

"Tuo on totta. Ehkä on hyvä luoda suhteita myös vierailemalla muutenkin kuin vain pyytämässä jotain. Tosin, eipä hänkään käy vierailemassa luonani muuten vain, mutta en ole katkera." Sanon ja nousen ylös.
"Näemme siis myöhemmin." Poistun ja menen Hellerin kapakkaan. Kävelen baaritiskille ja sanon:
"Kas, paikka on vielä pystyssä vaikka minä en ole tuonut almuja sinulle. Mutta pistäppä tuplaviski niin saat taas vähän taskurahaa." Odottaessani juomaani, vilkaisen onko Heller paikalla.

Heller ei ole paikalla, muutenkin on hieman hiljaista. Baarimikko ottaa rahat vastaan, mutta kaataa tuplaviskin omaan kurkkuunsa. Hän ei edes irvistä.
"Et kuitenkaan olisi sitä juonut, vai?"

"No enpä ainakaan nyt kun näen että olen melkein ainoa asiakas. En halua näyttää siltä kuin hukuttaisin murheitani lasin pohjalle. Onko Helleriä näkynyt?"

"Ei. Hän kävi eilen nopeasti. Kai on kiireitä. Muuten, Heller on etsinyt sinua, käski jättää sanan, että hänellä on viisi uutta alaista."

"Niinkö? Hienoa. Tiedätkö onko hän huomenna paikalla?"

"Luulisin, että on. En tosin usko, että hän niitä kakaroita tänne tuo. Kuulin, että he ovat Caitiffeja. Tosin Heller on järjestämässä jotain toista kapakkaa tai mestaa niille, mistä heidät löytää. Tänne hän ei kuitenkaan niitä suostu ottamaan."

"Minä palaan siis huomenna asiaan ja toivottavasti saan tavata nämä uudet lapsoset pian. Kiitos kun pelastit minut alkoholisoitumiselta jälleen. Ehkä seuraavalla kerralla purankin sydäntäni sinulle ja kerron kurjasta lapsuudestani, kuin ostan drinkin," sanon virnistäen ja heilautan kättäni poistuen kapakasta. Omiani olenkin nähnyt viimeaikoina useasti enkä koe sitä samalla tavalla viihdyttäväksi käydä heitä tervehtimässä, kuin Helleriä, joten tällä hetkellä ei taida olla ketään kenen luona voisin käydä. Voisin tietysti yrittää tavata pikaisesti Samin, mutta en oikein tiedä. Otan kuitenkin puhelimeni esiin ja teen hänelle puhelun, kävellessäni katuja pitkin ilman päämäärää. Voisin ainakin kysyä hänen kuulumisiaan.
"Iltaa, Sami," aloitan.
"Miten lesken elämä on lähtenyt käyntiin?"

"Hyvin, kiitos. Olen ostanut pienen asunnon aivan keskustasta. Se ei ole kuin yksiö, mutta hieno. Kiitos sinulle, olet pelastanut elämäni. Antanut jopa uuden. Haluatko tulla joskus lasilliselle viiniä?"

"Hienoa kuulla että olet saanut uuden elämän. Tietysti minä haluan tulla joskus luoksesi. Ei ehkä lasilliselle viiniä, sillä sanoihan sinulle etten juo, mutta muuten vierailen luonasi mielelläni."

"Minulle sopii miltei koska tahansa. Olen aloittanut oman yrityksen, mutta en ole kiireinen. Annan sen tapahtua omalla painollaan. Minulla ei ole tarvetta stressille. Ilmoita ajoissa, niin laitan jotain hyvää ruokaa." Sami nauraa:
"Tilaan, siis."

"Kuulostaa hyvältä. Ehkä kuulet minusta piankin Sami, mutta nyt, hyvää illanjatkoa," sanon ja lopetan puhelun. Tiedän kyllä jo etukäteen etten aio tuhlata vertani minkään itämaisen ruuan tai salaatin vuoksi, mutta enköhän selviä siitä tilaisuudesta, mietin. Kiertelen aikani kaupungilla kunnes palaan Chorusin luokse, kertoen heti hänelle hyvät uutiset virnistäen:
"Kysyit minulta olenko kysynyt Helleriltä selvityneiden määrää ja baarimikko välitti viestin Helleriltä, joka kertoi omaavansa nyt viisi uutta Caitiff-alaista."

"Hienoa. Siis Hellerille. Ja senkin takia, että viisi äpärää on saanut paikan. Jossain vaiheessa kuitenkin he olisivat varmasti tuhoutuneet. Tai saattaneet itsensä tuhoon omilla toimillaan."

"Niin, aivan," totean.

Loppu ilta kuluu rauhallisesti, mutta seuraavana iltana heti auringon nousun jälkeen Amanda saa sireltään viestin, että hän haluaa tavata hänet omassa havenissaan. Kyyti noutaa Amandan kymmeneltä hänen kotoaan.

Ilmoitan Chorusille sireni haluavan tavata minut ja kerron myös meneväni tapaamaan Helleriä sen jälkeen, joten Chorus saa vähän omaa rauhaa. Menen omalle asunnolleni, jossa en ole käynyt pitkään aikaan ja tuntuu jopa hyvältä viettää siellä pieni hetki. Kaikki on aivan kuten lähtiessäni sieltä viimekerralla. Vaikka suostuinkin muuttamaan Chorusin luokse, en taida haluta luopua tästä asunnosta sillä oma rauha, oma koti ja omat tavarat tuntuvat kuitenkin niin omilta ja kodikkailta. Kun kello tulee kymmenen, menen pihalle ja tiedän että sireni autokuski on täsmällinen, kuten tälläkin kertaa. Jonkin ajan kuluttua saavumme sireni haveniin, kartanoon.

Amandan sire istuu ruokasalissa, joka on aavemaisen autio ja hämärä. Kaikki muut paitsi kaksi tuolia on peitetty lakanoilla, jotka ovat harmaat pölystä. Keskellä pitkää kahdenkymmenen hengen ruokapöytää on suuri kynttelikkö, joka antaa valoa. Anthonyllä on viinipullo, jossa Amanda tietää olevan verta. Hän kaataa siitä itselleen ja toiseenkin lasiin.
"Istuudu, ole hyvä. Joko nyt juot kanssani Hunter Stonen viiniä? Hänen tappiolleen ja tuholleen?"

Istuudun alas ja sanon:
"Hyvä on, mutta vain sinun vuoksesi." Otan lasin käteeni ja nuuhkaisen sitä.
"Hunter Stonen tappiolle ja tuholle," sanon ja hieman vastahakoisesti siemaisen lasista.

"Älä juo sitä minun vuoksesi, vaan niin, että sinä juot sitä, mutta Hunter Stone ei koskaan enää pysty."

"Mm," sanon hiljaa ja siemaisen uudelleen, kykenemättä juomaan sitä kuitenkaan siten kuten sireni pyysi. Teen tämän vain ja ainoastaan hänen vuokseen. Periaatteeni ovat iskostuneet syvälle päähäni Hunter Stonen viinistä ja niitä ei yksi ilta niin vain kumoa.
"Halusit tavata minut?" Aloitan vaihtamalla puheenaiheen verestä.

"Kyllä, halusin tavata sinut. Olet elder, se merkitsee sitä, että klaanimme tässä kaupungissa, ja vähintään lähikaupungeissa sinut sellaiseksi tunnustavat. Mutta minä haluan enemmän."

"Enemmän? Tiedät että olen valmis tekemään mitä pyydetään ja enemmänkin, mutta mitä sinä tarkoitat tuolla?"

"Tarkoitan sitä, että olet erittäin pätevä. Sinulla on tahtoa, ja kykyä toteuttaa sitä. Haluan, että kohoat luottamuksessa ylemmälle tasolle. Se, että olet elder, sinä tulet saamaan myöhemmin enemmän etuja. Et ehkä yleisessä mittakaavassa, mutta minun kauttani. Kartano on suuri. Sinä olet childeni, mutta mikä tärkeintä, D'arc. Sinulle varmasti löytyisi tilaa täältä."

Katson Anthonya kummissani, toistaen päässäni hänen sanojaan.
"Kartano on suuri ja minulle varmasti löytyisi tilaa täältä. Tarkoitatko tarjoavasi minulle sijaa sinun havenistasi, josta jo kerran olen lähtenyt?"

"Kyllä, tarjoan."

"Wau, tämä on jo toinen kerta kun menen sanattomaksi kuulemastani ehdotuksesta," sanon ja sivelen hajamielisesti sormellani lasia.
"Tiedät että se olisi minulle suuri kunnia saada olla, asua täällä kanssasi. Ja tiedät että minä tekisin kaikkeni ollakseni nimeni arvoinen. Sinun, mutta myös muiden silmissä. Ja mitä muuta voisin haluta?" Vaikenen hetkeksi ja lasken katseeni viinilasiin, jatkaen:
"Minulle on itsestäänselvää mitkä asiat menevät muiden edelle, mutta en ole vielä koskaan tullut tällaisen tilanteen eteen jossa minun pitää valita omien etujen ja halujen, sekä hyvän ystävän halujen ja tunteiden välillä. Chorus, kyse on hänestä," sanon ja naurahdan vaisusti, nostaen katseeni Anthonyyn.
"Hän pyysi minua muuttamaan luokseen ja minä suostuin. Miksi minä koen etten halua loukata häntä toimimalla itsekkäästi?"

"En tiedä, miksi koet niin. Tarkoitatko nyt, että kun olet saanut tilaisuuden muuttaa tänne takaisin..." Anthony siemaisee verta ja miettii.
"Miten pukisin tämän sanoiksi. Silloin kun tein sinut, olet asunut täällä ja muutit pois. Se oli erilainen tilanne, kuten tiedät. Olit lapseni, joka halusi päästä kokeilemaan siipiään. Mutta nyt, kun pyydän sinut takaisin, se ei ole sitä, että otan sinut hoiviini. Tiedät varmasti mitä tarkoitan? Ja kun sanoit, ettet halua loukata Chorusin tunteita, tarkoittaako se sitä, että muuten muuttaisit tänne?"

"Sitä se juuri tarkoittaa. Enkä ole vielä kieltäytynyt kutsustasi, sillä tiedän sen olevan sitä mitä haluaisin. Päätöksen tekeminen ei pitäisi olla minulle vaikeaa, mutta Chorus on olut minulle kaikkea muuta mitä muut yleensä ovat ja pidän hänestä. Siltikään en jotenkin koe voivani olla täysin oma itseni hänen luonaan, vaikka minulla ei olekkaan mitään salaisuuksia tai tapoja joita minun tulisi piilotella. Äh, en tiedä. Puran nyt sinulle asioita mitkä eivät kuulu sinulle, olen pahoillani siitä. Saanko aikaa miettiä päätöstä?"

"Tietysti ne kuuluvat minulle. Olet childeni. Ja kun sanoin, etten halua salaisuuksia tai piilottelua, eiköhän se käsitä nämäkin. Sinulla on vielä inhimillisiä tunteita. Ne hiipuvat, mutta sinulla on niitä. Hyväksyntä lienee yksi niistä. Tai hyväksynnän haluaminen. Tietysti sireltäsi se ei ole sama asia kuin joltain toiselta saatuna. Mutta, sinä teet itse päätöksesi." Anthony katsoo viinipulloa ja sanoo:
"Minä aion säästää nuo, mitä olen saanut. Kaikki muut ovat tuhoutuneet, mitä Hunter Stone on kerännyt. Mutta, minä säästän ne. Sinä et siitä pidä ja jos totta puhutaan, se ei merkitse minulle mitään. Eräs pullo, joka minulla on on erityisen tärkeä. Vanhaa kaltaisen verta. Uskon, että se kuuluu alkuperäiselle prinssille, sillä Hunter sanoi sen antaessaan, että tässä on arvokas salaisuus ja kaikki mikä on hänen takanaan." Anthony katsoo Amandaa.
"Mutta mikä onkaan Chorusin salaisuus?"

"Se, rakas sireni, ei ole minun asiani kertoa vaikka olenkin uskollinen sinulle. Ehkä voisit harkita kutsuvasi hänet luoksesi ja puhua hänen kanssaan? Jos hän niin tahtoo, hän jakaa salaisuutensa kanssasi."

"Ehkä voisin harkita kutsuvani hänet luokseni."