20. sessio - Neljä päivää aikaa

Kuluu pari yötä kun Amanda saa siren vieraakseen Chorusin asunnolle.
"Teloitus on neljän päivän päästä lauantaina. Se pidetään edelleen Elysiumissa, mutta sisätiloissa. Kukaan muu kuin prinssin valitsemat eivät sinne pääse. Kutsulistaa ei ole, eli en tiedä ketä he ovat. Sen tiedän, ettei ainakaan Heller, tai minä tai te," hän nyökkää Amandaa ja Chorusia.
"Hyvä sinäänsä, teloituspaikka siis, että se on tuttua aluetta. Luulen, että räjähteen salakuljettaminen ja kätkeminen on helpompaa kuin vieraassa ympäristössä. Ongelma tosin on, että Ventruet vartioivat Elysiumia."

"Pystymmekö me kulkemaan Ventrueiden ohi heidän sitä huomaamatta? Ja tarkoitan meillä yleisesti Nosferatuja."

"Saattaa olla," sanoo Anthony.
"Tietysti Auspex näkee meidän varjojenkin läpi. Ja Elysiumissa voimien käyttö on laitonta, ja tässä tapauksessa hyvinkin epäilyttävää. Joku keino pitää keksiä, että Ventruet saa häirittyä pois hetkeksi."

"Kuinka monta heitä mahtaa olla ja mikä sellainen häiriö voisi olla? Mikä on liian epäilyttävää häiriöksi?" Kysyn yrittäen saada mieleeni parempaa kuvaa tilanteesta ja mahdollisuuksista sen selvittämiseksi.

"Ventrueita on ainakin prinssi, sheriffi välillä, muutama vartija, Hurtta satunnaisesti. Sano sinä, mikä ei ole liian epäilyttävää häiriöksi, mutta tarpeeksi tehokasta."

"Siis vain muutama vartija Elysiumin ovillako?" Varmistan vielä.

"Ovilla on varmasti kaksi vain. Normaali käytäntö, ettei herätä huomiota sen enempää. Mutta sisällä on loput, muutama."

"Olisiko mahdollista saada ensin ne ovilla olijat pois ja sitten muut, ilman että he ilmoittavat häiriöstä tapahtuman päähenkilöille?"

"Mutta miten?" Anthony istuutuu.
"Saanen?" Chorus heilauttaa kättään ja istuutuu myös.

"Vaikea sanoa. En tiedä miten se tulisi tapahtua, mutta jos heidät pitää saada pois niin elementtinä tuli olisi ainakin hyvin tehokas karkoituskeino," sanon kohauttaen olkapäitäni.

"Tuli? Tarkoitatko tulipaloa?" Chorus miettii.
"Jos sinä Amanda pystyisit sen verran hiipimään sisälle, että saat laukaistua palohälyttimen. Auttaisiko se? Silloin varmasti ei kukaan alkaisi Auspexia käyttämään." Anthony nyökkää:
"Paitsi ehkä Hurtta. Hänellä on tarkka vainu. Hänet pitää sitä ennen harhauttaa pois."

"En tiedä miten taitava hän on, mutta olen kuullut kyllä ettei hän ole vielä epäonnistunut tehtävissään, joten hänen harhauttamisensa ei kuulu suosikkilistaani," sanon päätäni hieman pudistellen.

"Hän on taitava. Kuuluisa useassa kaupungissa. Itseasiassa prinssi ei häntä omista, vaan hän tulee Camarillan puolesta." Chorus kääntyy Amandan puoleen ja katsoo Anthonyä.
"Tiedän, ettei seurassa ole kohteliasta kuiskia." Anthony nyökkää antaen Chorusille luvan.
"Tietääkö siresi Toreadoreista ja ihmissusista?"

"Osittain ainakin," vastaan kuiskaamatta.

Anthony katsoo Amandaa.
"Jos tiedän osittain, niin jatka, ole hyvä."

"Ne Toreadorit jotka katosivat, he katosivat ihmissusien suihin," kerron.

"Sen saatoinkin arvata." Anthony miettii.
"Minulla on ajatus, mutta se ei ole toteutuskelpoinen. Kuulun yhä Camarillaan, ja en petä omiani."

"Voit kai silti kertoa mikä se ajatus on?" Kysyn uteliaana.

"Jos lähimpään pieneen kaltaisten yhdyskuntaan tulisi hyökkäys. Mutta se ei ole oikein toisia kohtaan. Sodassa on pakollisia uhreja, mutta se ei saa ylettyä tämän kaupungin rajojen yli."

Mietin sireni ajatusta ja toisaalta en näe siinä kyllä mitään väärää. Osa minusta kuitenkin ymmärtää, että toisten uhraaminen ei ehkä ole ainoa tai edes paras ajatus.
"Totta. Tarkoititko kuitenkin tuolla hyökkäyksellä ihmissusia vai jotain muuta?"

"Kyllä, mutta he ovat kontrolloimattomia. Se ei onnistu millään."

"Kontrolloimattomia kyllä ja vitun vihaisia meille. Minä en hevillä unohda sitä miten ne karvakasat yrittivät tappaa minut. Ei repimällä raajojani irti tai raatelemalla minua, vaan sitomalla puuhun odottamaan auringonnousua. Joten unohdamme ne ja naapuriyhdyskuntaan kohdistuvan hyökkäyksen. Entä jos kuitenkin ne voisivat riehua jossain missä ei ole uhreja? Kiinnostaisiko se Hurttaa tai muita kaltaisiamme lainkaan?"

"En tiedä, tuskin. Uhrittomuus lienee avainsana. Edes Hurtta ei seiso ihmissusia vastaan. Ja en usko, että hän saa metsästysseuruetta kasaan Ventrueista, ja tuskin kukaan muu häntä auttaa." Chorus sanoo pohtien:
"Voisinpa minä..." hän kuitenkin lyö kämmenensä suunsa eteen ja on yskivinään. Anthony katsoo häntä ja hänen teennäistä ja läpinäkyvää keskeytystä.
"Olit sanomassa mitä?" Chorus näyttää Amandan jo hänet tuntevissa silmissä siltä, kuin voisi lyödä itseään lekalla päähän.
"Tehdä jotain hyödyllistä..." Chorus yrittää pelastaa lipsahduksensa, joka ei hänen onnekseen päässyt ulos. Anthony katsoo Amandaa:
"Emmekö sopineet, että meidän välillä ei ole salaisuuksia? En pidä siitä, että pikku ystävälläsi on edessäni salaisuuksia. Se ei herätä luottamusta."

"Ymmärrän että ajattelet noin, mutta tiedät kuitenkin ettei Chorus tekisi mitään mikä olisi meitä vastaan," sanon sirelleni, yrittäen saada hänen epäluottamustaan väistymään.

Anthony katsoo Chorusia.
"Yksi asia sinussa ihmetyttää, olet Tremere. Teille oma klaani on tärkein. Jopa Camarillaa ja Camarillan auktoriteettiä ylittävä voima." Chorus nyökkää.
"Tiedät oikein. Mutta minä olen erilainen."

Katson heitä kumpaakin hiljaa. Jos Chorus aikoo vihjailla olevansa erilainen, hän saa puolestani tehdä sen ja minä pidän suuni kiinni, sillä minä haluan pitää oman osani sopimuksesta kiinni ja olla edes vihjailematta siitä mitään.

Anthony katsoo Amandaa.
"Kerrothan Chorusille, mitä teen hänelle jos hän on Camarillan vakooja. Prinssin vakooja. En tiedä, missä Tremeret seisovat tässä kaupungissa, mutta jos he ovatkin prinssin takana."

"Sire, Chorus ei olisi tässä, tai paremminkin minä en olisi tässä hänen kanssaan jos hän olisi vakooja!" Sanon melkein huudahtaen, kääntäen kysyvän katseeni Chorusiin. Mieleeni ei ole koskaan tullut moista ajatusta että hän olisi meitä vastaan, mutta katseestani paistaa kuitenkin uteliaisuus ja pieni epäilys.

Chorus katsoo Amandaa.
"Ei, en ole vakooja. Luota minuun."

Luotan hänen sanaansa ja käännän katseeni takaisin sireeni.
"Sire, todellakin pyydän että pyyhit nuo epäilykset pois mielestäsi."

Anthony nyökkää.
"Hyvä on. Mutta nyt Chorus tiedät, että jos olisit vakooja, sinulla ei olisi sijaa täällä. Luotan kuitenkin sanaasi, uskon, että sinulla on tervettä järkeä. Takaisin aiheeseen. Tiedätkö Chorus missä Tremeret seisovat tässä kaikessa?" Chorus katsoo Amandaa, ja sitten Anthonyä.
"Sir, valitettavasti en tiedä. En viihdy heidän parissaan, mieluummin viihdyn teidän Nosferatujen. Kuten sanoin, olen erilainen." Hetken vallitsee hiljaisuus, kunnes Anthony nousee ylös.
"Amanda, Brujahit hoitavat nyt Hurtan harhautuksen."

Nousen itsekin ylös ja nöyränä painan päätäni alas sanoen:
"Sire, olen pahoillani etten keksinyt mitään. Jos Brujahit tarvitsevat apuani, minä tarjoan sitä heille miten vain pystyn."

"Sinä kerrot Brujaheille harhautuksesta."

"Minä teen sen," sanon ja nyökkään.

"Hyvä. Pidä minut ajan tasalla. Neljän päivän päästä on teloitus." Anthony lähtee pois Chorusin luota.

Istuudun takaisin alas huokaisten syvään.
"En lietso epäuskoa, mutta tällä hetkellä tuntuu että asiat eivät tule menemään kovinkaan sujuvasti," sanon ja otan puhelimeni esiin.
"Ja vain neljä päivää aikaa tehdä kaikki. Tosin, parempi niin kuin viikkoja luppoaikaa," jatkan vielä ja teen puhelun Hellerille. Parasta varmasti olisi käydä paikanpäällä, mutta oletan hänen olevan kiireinen.
"Heller," Aloitan.
"Lisää tehtäviä," jatkan ja kerron hänelle mitä keskustelimme juuri.
"Hurtta on siis harhautettava pois tieltä ja te Brujahit saatte tehdä sen."

"Vai niin. Helvetti, se Hurtta on paha. Tiedätkö, se selvittää, että Brujahit ovat homman takana, ja meidän pää on pölkyllä. Miksette te hoida sitä harhautusta?"

"Siksi koska en keksinyt tarpeeksi nopeasti mitään keinoa harhauttaa sitä rakkia, joten vastuu siirtyi nyt teille, jotka sen varmasti hallitsette omalla tavallanne," sanon tuntien oloni hieman ärtyneeksi ja jopa pettyneeksi.

"Hyvä on. Me hoidamme sen. Mikä aikataulu?"

"Neljän päivän päästä on teloitus."

"Neljän päivän päästä? Onko Harhautuksessa tyyli vapaa?"

"On kai, kunhan viattomia uhreja ei tule. Tässä kohtaa siis varmasti kaikki muut paitsi Ventruet ovat viattomia."

"Viattomia uhreja. Lasketaanko Caitiffit niihin?"

"Se on kai jokaisen henkilökohtaisen arvioinnin varassa oleva päätös. Minulla ei ole mikään niitä vastaan, melkein jopa päinvastoin. He tuskin ovat uskollisia Camarillan Ventrueille yhtään sen enempää kuin mekään, jopa vähemmän kuin me."

"Muutama Caitiff saa hävitä. Jos se jotain häiritsee, niin haistakoot vitut."

"Hyvä on, se on oma valintasi. Miten räjähdysten laita on, ovatko ne jo hankittu?"

"Kyllä. Enää pitää pistää osa Judasin sisälle, osa kätkeä sinne teloituspaikkaan. Onko sekin jo tiedossa?"

"Kuulin vain että Elysiumissa, mutta en tiedä tapahtuuko se jossain tietyssä huoneessa siellä ja jos niin, niin missä. Kaikki yritetään tietysti saada selville ajoissa. Tarkoitus olisi saada muut Ventruet tulipalon uhalla saada pois paikalta myös ja silloin tulisi tilaisuus saada kamat sisälle. Mutta se ei ole tiedossa missä prinssi ja sheriffi teloitettavan kanssa on sillä hetkellä. Ja jos prinssi saa kuulla tulipalouhasta, hän ei aio jäädä paikalle sitä odottamaan tai katsomaan. Tämä alkaa siis mennä hieman monimutkaisemmaksi ja sattumanvaraiseksi, mutta tästä ei voi enää perääntyäkkään."

"Tulipalo? Tulipalouhka. Jotain, mikä savuaa, kuten savuke lehtiroskiksessa. Typerä ghouli saa syyt niskoille, palohälytin laukeaa ja niin edelleen. Joku Nosferatu saa tosin hoitaa sen, ja muut Nosferatut termiitin viemisen sisään. Te kuljette paremmin näkymättömissä."

"Tietysti me hoidamme sen. Mikä sitten savuaisi siten?"

"Se ei saa olla mitenkään lavastetun näköinen. Roskakori, jossa sikarin tumppi ajanee asiaa... Tai ulkona lehtiroskis, josta savu menee ilmastointikanavaa pitkin sisään ja leviää koko rakennukseen."

"Kuulostaa ihanan yksinkertaiselta. Se on varmasti helppo järjestää ja se antaa hyvän tilaisuuden roudata kamat sisälle. Toivoen tietysti että prinssi ja sheriffi ovat sillä hetkellä jossain muualla."

"Sinäkö harhautuksen hoidat? Lehtiroskis toimisi hyvin. Mutta ehdottomasti tuuletuskanavan alla, joka imee ilmaa sisään."

"Ei mikään mahdoton tehtävä minulle," sanon tuntien olevani jo paremmalla tuulella, luottavaisempana.

"Hyvä. Ylihuomenna. Teloitus on lauantaina, eli teemme harhautuksen perjantaina. Minulla on siis huominen aikaa järjestää Hurtalle tekemistä."

"Hienoa. Ilmoita perjantaina kun olet valmis," sanon ja lopetan puhelun melko tyytyväisenä.
"Asia on hoidossa. Brujahit hoitavat Hurtan ja minä muiden harhautuksen, sekä pidän huolen siitä että tavara saadaan kuljetettua sisälle," sanon Chorusille.

"Tämä taitaa sittenkin onnistua? Ajattelin, tai en uskonut, että tätä tapahtuu koskaan. Pian prinssiä ei enää ole. Jotenkin outoa."

"Nyt minäkin uskon taas siihen että se onnistuu. Vielä kuitenkaan en usko mitään ennenkuin näen edessäni kasan tuhkaa," sanon ottaen paremman asennon, vaikkei sillä mitään merkitystä olekkaan ja nostan hitaasti jalkani sohvapöydälle, sanattomasti näin pyytäen siihen Chorusilta lupaa.
"Onhan se outoa, mutta nyt kun muistelen aikaa minun ollessani vielä melko tuore tapaus, kuulin suvustani tarinoita ja historia toistaa itseään. Theodor D'arc, tiettävästi sukumme ensimmäinen nykyaikaan selvittyään toimi Camarillan prinssin neuvonantajana, kuten moni muukin. Kun minulle kerrottiin näitä tarinoita, mieleni ei pystynyt vastaanottamaan sitä kaikkea, joten muistissani saattaa olla joitain aukkoja, mutta prinssi jota hän palveli, oli Tremere. Hänessäkin oli jotain mikä sai muut närkästymään ja yksi asia johti toiseen Theodorin avustuksella. Prinssi syöstiin vallasta tuhoamalla hänet, kuulemani mukaan Theodorin, kahden Brujahin ja yhden Lasombran toimesta. Ja kukapa muukaan nousi prinssiksi prinssin paikalle, kuin tämä Nosferatu, meidän sukumme esi-isä, Theodor D'arc." Hymähdän kerrottuani lyhyen tarinan, tuntien mielihyvää omasta suvustani. "Sitä minä en tiedä enkä käsitä miksi Lasombra oli siinä mukana, mutta käsittääkseni hän koki myös olevansa hieman erilainen kuin muut kaltaisensa," lisään vielä ja käännän katseeni Chorusiin.
"Siitä ei itseasiassa ole kovinkaan pitkä aika kun se tapahtui enkä tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä, mutta kuten sanoin, historia toistaa itseään."

"Kuinka pitkä aika siitä on, Amanda? En ole tuollaista kuullut. Tietysti, teillä Nosferatuilla on omat tarinanne, ja onhan hän... sukua? Nimenne on sama."

"90-luvulla, en tiedä tarkkaa vuosilukua. Ja tietysti hän on sukua, hänhän aloitti koko tämän sukulinjan tuhansia vuosia sitten," sanon hymyillen.

"Kiehtovaa. Onko teitä D'arceja enemmänkin?"

"Varmasti on, mutta minä tiedän vain tästä Theodorista ja eräästä toisesta, vaikka hieman nuorempi onkin, kuuluisammasta Alec D'arcista. Hänestä ei paljon puhuta, mutta se vähä mitä hänestä tiedän, hän todellakin on nimensä veroinen. Kylmä, julma ja tunteeton juonittelija, joka rakastaa tuottaa tuskaa toisille. Kaltaisille tai karjalle. Hän noudattaa omia sääntöjään ja kuulemani mukaan voisi melkein päätellä että hän ei elä verestä, vaan kirottujen sieulujen tuskanhuudoista." Kerron ja mieleni vaipuu hetkeksi kuvitelmiin, ihannoiden omaa mielikuvaani tästä pedosta joka kulkee nimellä Alec D'arc.

"Oletko nähnyt tai tavannut tämän Alec D'arcin? Ei kuulosta kovinkaan Camarillalaiselta."

"Ei, valitettavasti en ole. Voisin jopa kuvitella että sireni mielestä se ei olisi edes hyvä idea vielä tässä vaiheessa, kun olen vasta löytämässä itseäni. En tietysti tiedä, mutta niin minä luulen. Ja Alecin Camarillalaisuudesta en osaa sanoa mitään. Hänellä on varmasti siihen syynsä jos Camarillaan kuuluu."

Chorus nyökkää.
"D'arc. Kuulostaa, kuin Nosferatuilla olisi oma sisäinen klaaninsa."

"Eikö? Me olemme ihan omaa luokkaamme ja vasta näinä lähiaikoina olen alkanut arvostaa sitä niin paljon enemmän. Minäkin haluan saada nimeni kuulumaan joskus ja haluaisin pelkän nimeni mainitsemisen aiheuttavan jonkinlaista kohahdusta kuulevissa korvissa," sanon ja naurahdan hiljaa perään.

"Tiedätkö yhtään, kuinka vanhoja nuo ovat? Entä siresi?"

"Theodor varmasi hyvin lähellä tuhatta vuotta, Alec... en tiedä, satoja kuitenkin ja sireni jotain samaa luokkaa. Emme ole koskaan puhuneet niin tarkkaan ikävuosista."

"Luulin, että siresi on nuorempi. Hänellä on se tietty film noir -look. Tiedäthän, mustavalkoisista elokuvista."

"Tiedän ja onneksi hän on jämähtänyt tyylissään sille aikakaudelle. Sopii hänelle loistavasti. En saattaisi kuvitella näkeväni häntä nykyaikaisissa vaatteissa tai nahka-asusteissa, saati kaapu päällä."

"Miten hän sitten ennen on pukeutunut? Ennen 1900-luvun alkua? Onko hän puuteroinut peruukkinsa ja asettanut tekoluomen? Hän tuskin on esiintynyt, kirouksensa kanssa, vai onko?"

"En minä vain tiedä," sanon naurahtaen uudelleen.
"Luulen että hän on pitkän ajan takaa ottanut itsellensä tavaksi peittää kirouksensa. Olen nähnyt vain hyvin pienen vilauksen osasta hänen kasvojaan koko tämän olemassaoloni aikana. Olen kuullut, että kukaan ei ole koskaan nähnyt hänen todellisia kasvojaan ja ne jotka ovat, ovat siitä vaienneet. Väkisinkin se sai minut alkuaikoina miettimään miltä omat kasvoni tulevat näyttämään, sanotaanko vaikka viidenkymmenen tai sadan vuoden kuluttua, kun nyt jo näytän sairastavan pahemman luokan B-vitamiininpuutosta," sanon virnistäen hieman.

Choruskaan ei voi olla virnistämättä silittäen Amandan poskea nopeasti.
"Olet silti kaunis."

 "Enkä vieläkään voi käsittää miten Nosferatu voi olla kenenkään mielestä kaunis," sanon koskettaen poskeani siitä kohtaa josta Chorus sitä kosketti.
"Tämä kaikki puhe, eikö se herätä sinussa minkäänlaista kaipuuta omiesi pariin? Ja ei, en yritä saada päätäsi kääntymään ja lähtemään täältä."

"En halua puhua siitä. Se on tylsä aihe." Chorus nojaa taaksepäin sohvalla.
"Se tapahtuu, vallan vaihto. Kenestä tulee uusi prinssi?"

"Historia toistaa itseään, sanoinhan niin jo hetki sitten," sanon ja siirrän katseeni eteeni, suljettuna olevaan televisioon.
"Tai niin hän ainakin haluaa. Minä en tiedä miten käytännössä vallanvaihto tapahtuu kun joku on syrjäytetty. Hoidetaanko se äänestyksellä vai hyppääkö vahvin suoraan johtajan pallille. Mutta sireni saa minulta ainakin täyden tukeni jos hän yhä on sitä mieltä että paikka on hänelle sopiva."

"Luuletko, etteivät Brujahit taistelisi prinssin, tai vallan asemasta? Entä ottaisiko Scar vallan vai haluaisiko Anthony sen? Itseasiassa Ventrueiden syrjäyttäminen on vasta alkua, luulen."

"Saattaa hyvinkin olla. Se on tällä hetkellä kuitenkin pienin huoleni miten asiat järjestyvät sen jälkeen. Tiedän vain että olen omilleni lojaali ja jos omieni kesken tulee jotain erimielisyyksiä, seison sireni takana. Mitä sinä sitten haluaisit tapahtuvan?"

"Mitä minä haluan tapahtuvan?" Chorus virnistää.
"Nosferatuille valta."

Nyökkään hymyillen. Olen toisaalta hyvinkin yllättynyt Chorusin mielipiteestä, mutta hänhän on jo osoittautunut olevansa hyvinkin erilainen kuin muut.
"Mitä omasi yleensä ajattelevat meistä?" Kysyn kuitenkin uteliaisuudesta, sillä en tiedä Giovanneista mitään.

"Omani? Tarkoitatko Giovanneja? En tiedä yhtään."

"Tarkoitin juuri heitä. Ja koska sanoit ettet tiedä, olet muodostanut oman käsityksesi meistä vain omien kokemustesi perusteella? Eikö jossain sisälläsi pitäis virrata edes pieni pisara sitä verta, joka kertoo sinulle mikä ja kuka sinä olet, mikä on osa sinua ja mikä ei? Näkyyhän se jo kiinnostuksen kohteessasi, mutta myös muuten?"

"Ehkä, mutta oikeasti, minua ei ole koodattu. Teen mitä haluan. Teen niin kuin haluan. Teen valintani halujeni mukaan."

"Noin omillaan oleminen kuulostaa mielestäni vain niin oudolta ja tarkoitukseni ei ole aiheuttaa sinulle epämukavaa tilannetta kysellessäni näitä. Yritän vain ymmärtää valintaasi. Ja lupaan etten enää ainakaan tänään kysele enempää."