Otan aseen ja nyökkään Arvelle, jääden istuskelemaan yhden laatikon päälle ja tarkkailen kuskia työssään, laserpistooli kädessäni.
Trukki järjestelee laatikot kuten Chiasm haluaa ja ajaa urakan jälkeen pois.
Suljen oven hänen perässään ja tutkailen suurta laatikkoa joka sisältää myytävää tavaraa. Mieleni tekisi edes kurkistaa sen sisälle, mutta minulla ei ole avainta. Ehkä ennenkuin sen sisältö myydään, pääsen kurkistamaan mitä se pitää sisällään. Olen valvonut koko yön ja tykin asennus jatkuu. Ehkä nyt olisi hyvä aika ottaa pienet torkut, ajattelen ja varmistan vielä että hangaarissa on kaikki kunnossa, ennen kuin poistun.
Suljettuaan hangaarin oven kun trukki on lähtenyt, Chiasm menee hyttiinsä. Kukaan ei häiritse häntä ja hän herää omia aikojaan levänneenä.
Venyteltyäni käyn kanttiinissa jälleen hakemassa itselleni kahvin ja katson näenkö Arpea missään.
Kanttiinissa ei ole ketään, joten hän lähtee seuraavaksi ohjaamoon. Ohjaamossa istuu Gar. Hän on asentamassa jotain ohjauspöytäänsä ja on suuren johtokasan takana välillä kiroten.
"Hei," sanon ja katson pienen hetken hänen asennustaan.
"Mitä teet?"
"Yritän parhaani mukaan kytkeä tykkiä tänne ohjauspöytääni. Se on kiinni nyt aluksessa, mutta roikkuu turhana niin kauan kun en saa ohjausta asennettua. Sarwen on vetämässä johtoja tykille Arven kanssa. Jos näet Fealaa, voitko pyytää häntä tuomaan minulle jotain piristävää. Minulla alkaa mennä hermot!"
"Voinko minä auttaa jotenkin, muutakuin pyytämällä Fealalta jotain piristävää?"
"Osaatko asentaa tämän?" Gar näyttää yksikköä, missä on nappeja ja ohjaimia.
"Saada tykin toimimaan näitä painamalla, ja saada vielä tykistä kuvan tuonne", hän osoittaa näyttöä.
Kohautan olkapäitäni.
"En tiedä. Sano sinä mitä pitää tehdä niin minä yritän."
Gar murahtaa:
"En ehdi neuvoa tässä, minulla on kaikki kuusi raajaa täynnä töitä, eikä sinulla ole kuin kaksi. Kysy Sarwenilta ja Arvelta, varmasti he tarvitsevat apua johtojen vetämisessä. Varsinkin Sarwen voisi tarvita sinulta apua," Gar iskee vihjailevasti silmäänsä.
Kuittaan Garin silmäniskun pudistelemalla päätäni ja jätän hänet rauhaan, etsien Arven ja Sarwenin.
Arpi on hangaarissa a-tikkaiden kanssa. Hän on aukaissut katosta muutaman paneelin ja työntää sinne johtoja.
"Tarvitsetteko apua?" Kysyn katsoen Arpea tikkaiden alapäästä.
Arpi katsoo alaspäin:
"Kyllä, näetkö nämä paneelit katossa, niitä pitäisi irrottaa tuonne takaseinään asti, että saan johdot piilotettua katon sisään. Sen jälkeen siitä suoraan alas seinästä paneelit irti." Arpi näyttää kädellään linjan.
"Hyvä on," sanon ja nyökkään.
"Pidä sinä taukoa, minä hoidan paneelit," sanon vielä ja etsin järjestelemistäni tavaroista sopivan työkalun paneelien irroittamiseen.
"Tässä on aseesi." Ojennan Arvelle hänen laserpistoolinsa ja kapuan tikkaille irrottamaan paneeleja. "Mitä Sarwen tekee?" Kysyn töitä tehdessä.
"Sarwen on kiinnittämässä johtoja tykkiin. Yhdistämme ne jossain hangaarin lattian alla."
Nyökkään ja jatkan töitä. Hommaa hidastaa hieman se, että joudun tulemaan välillä tikkailta alas, siirtämään sen toiselle paikalle ja taas kapuamaan ylös. Mutta tämä kaikki tuntuu lastenleikiltä hangaarin siivoamiseen verrattuna.
Hieman yksitoikkoista ja saman toistamista työ on, muttei mitenkään vaikeaa. Jotkin pultit ovat tiukalla kiinni, mutta Arpi neuvoo ruiskuttamaan niihin rasvaa ja antaa vaikuttaa hetken, että pultit löystyvät. Alus on vanha, ja Chiasm löytää ruostetta hieman liikaakin välillä.
"Kai te tiedätte että tämä alus kaipaa kunnostusta?" Kysyn alkaessani saada viimeisiä paneeleita seinästä irti.
Arpi virnistää vastaukseksi.
"Ai, huomaat ruosteen? Tämän kunnostaminen maksaisi varmasti saman verran kuin uusi alus."
"Vaikea olla huomaamatta sitä. Matkaatte tällä siihen asti kunnes se korrosoituu pahasti ja alkaa halkeilla kesken matkan? Uusi alushan ei ollut toivelistallanne kun siitä viimeksi kysyin," sanon ja saan vihdoin viimeisen paneelin seinästä irti.
"No niin. Minä voin jatkaa johtojen piilottamista katon ja seinän sisään jos haluat."
"Vedä sinä johdot seinään, minä vedän katon kautta. Liitämme ne sitten yhteen seinän ja katon kulmassa. Sen jälkeen menemme katsomaan mistä Sarwen on vetänyt johdot aluksen sisään ja alamme purkaa lattiaa."
Nyökkään ja alan asentaa johtoa seinän sisään, odottaen että Arpi saa ne katon sisään ja yhdistää päät kulmassa.
Kun johdot on asennettu, alkaa paneelien takaisinlaitto, mikä onkin taas hieman tylsempää. Arpi pulttaa niitä paikoilleen kun Chiasm ojentaa niitä hänelle.
"Miksei Jamima sponsoroi teille uutta alusta?" Kysyn töiden lomasta.
"Se on Garista kiinni. Hän on kiintynyt tähän alukseen."
"Ai," totean.
"Tämähän on Garin alus. Tykki on hänen isoisänsä, vai minkä lie sukulaisen olikaan. Alus taasen... en tiedä sen tarinaa, mutta uskon, että tämä on jonkinlainen perintökalleus."
"Ymmärrän. Tai siis ymmärrän sen että hän haluaa pitää kiinni tästä aluksesta, mutta sen korjaaminen voisi olla myös erittäin hyvä ajatus, ennenkuin se hajoaa käsiin. Ehkä Gar kuitenkin tietää mitä tekee, vai?"
Arpi nyökkää:
"Gar tietää, mitä tekee. Kysy vaikkapa häneltä."
"Ehkä kysynkin kun hän on tarpeeksi hyvällä tuulella," sanon hymyillen.
Arpi virnistää:
"Kun kyseessä on kritiikki hänen alustaan kohtaan, hän ei koskaan ole tarpeeksi hyvällä tuulella. Varsinkaan sinunkaltaistasi märkäkorvaa kohtaan."
"Siksi on hyvä aloittaa keskustelu kun hän on hyvällä tuulella. Lepyyttelyyn on enemmän aikaa ennenkuin hän räjähtää totaalisesti ja pistää minut nuolemaan ruostuneet kohdat puhtaiksi," sanon virnistäen.
Arpi saa viimeisen levyn kiinni.
"Mennään katsomaan, miten Sarwen on edistynyt."
Nyökkään ja seuraan Arpea.
Chiasm näkee nyt ulkona, että tykki on asennettu aluksen pohjaan. Sarwen on aukaissut paneelin läheltä tykkiä ja työntänyt johtoja sisään. Hiki valuu hänen otsaltaan.
"Miten edistyt?" Kysyn Sarwenilta, katsottuani hetken tykkiä.
"Siinä se. Uskon, että johdot on kunnolla piilossa. Nyt jonkun pitäisi ryömiä tuonne välitilaan ja vetää ne sisään alukseen."
"Minä voin tehdä sen." Ilmottaudun heti vapaaehtoiseksi.
Sarwen virnistää:
"Tiesin, että suostut. Nouse tikkaita ja tunge itsesi tuonne." Sarwen katsoo Arpea:
"Mene hangaariin kolistelemaan sitä kohtaa, mistä johdon voi vetää läpi ja yhdistää niin Chiasm osaa suunnistaa sinne." Arpi nyökkää ja menee takaisin sisälle.
Katson koloa jonne minun pitäisi ryömiä. Ei järin suuri tila, mutta luulen että mahdun sinne ilman mitään ongelmia. Otan johdot käteeni ja alan ryömiä luukkuun.
"Onneksi en ole klaustrofobinen," tokaisen ja lähden ryömimään eteenpäin.
Kolo on pimeä eikä hän näe juurikaan mitään. Tila on muutenkin ahdas ja vaikeakulkuinen. Hän joutuu ryömimään. Hetken kuluttua edestään jostain kaukaisuudesta hän alkaa kuulla vaimeaa, tasaista jyskytystä.
Lähden siis ryömimään ääntä kohti, harmitellen mielessäni ettei kukaan ennen tätä ehdottanut taskulamppua. Tuskin voin eksyä aluksen seinien sisään enkä pelkää pimeää, mutta helpottaisi kummasti jos näkisi edes jotain.
Chiasmin eteneminen on hidasta huonon näköyhteyden takia. Hän kuitenkin pääsee pikkuhiljaa ääntä kohti ja näkeekin sieltä pilkistävän valoa, koska Arpi on jo valmiiksi irrottanut paneelin.
Vihdoinkin, ajattelen ja jatkan ryömimistä valoa kohti johdot kädessäni. Kun vihdoin ja viimein pääsen perille, ojennan ensimmäisenä johdot ja nousen ylös ahtaasta luukusta.
Arpi auttaa Chiasmin pois luukusta ja viestittää Sarwenille, että johto on sisällä. Hän alkaa yhdistää sitä. "Enää ei tarvitse kuin Garin saada ohjaimet toimimaan ja tykki on valmis."
"Sitten vielä pitäisi päästä testaamaan sitä, että se varmasti myös toimii," sanon innoissani, pudistellen vaatteitani liasta ryömittyäni ahtaassa tilassa.
"Gar, miten siellä päässä homma edistyy?" Kysyn kommunikaattorin välityksellä.
Gar sanoo, että edistystä on, asentaminen on vain hankalaa, koska minkäänlaisia ohjeita ei ole. Kuitenkin tykki on yhtä vanha kuin alus, eli yhteensopivuusongelmia ei esiinny.
"Haluan mennä katsomaan Garin asentamista, jos täällä on kaikki valmista. Siivoan myöhemmin työkalut takaisin oikeille paikoilleen," sanon Arvelle, katsoen häntä kysyvästi kuin pyytäen lupaa.
Arpi nyökkää ja sanoo tulevansa Chiasmin kanssa katsomaan, tarvitseeko Gar apua.
Lähdemme ohjaamoon katsomaan millä mallilla Garin työt ovat. En osaa pelkästään katsomalla arvioida mitään, mutta ehkä Arpi saa paremmin selvää tilanteesta.
Gar on hieman edistynyt, mitä Chiasm pystyy sanomaan, mutta Chiasm näkee Garin turhautumisen selkeästi. Arpi kysyy, tarvitseeko Gar apua ja Gar käskee Arven hankkia Sarwenin paikalle, jos saisi aluksi edes ajatuskoneeseen kiinni.
Yritän olla avuksi edes sen verran, että pyydän kommunikaattorin avulla Sarwenin paikalle, vaikka Gar pyysikin Arpea tekemään sen.
Sarwen saapuu hetken kuluttua.
"Okei, eli ajatuskoneeseen aluksi kiinni..." hän menee ajatuskoneelle ja alkaa miettiä.
"Tiedätkö, jos tykki olisi uudempi, tämä olisi helpompaa..." Gar vastaa:
"Tämän asennus tähän on helppoa, mutta vaatii johdotusta ja paljon. Ajatuskoneesta en tiedä. Eikö ne ole vanhempaa teknologiaa kuin tämä alus?"
"Eiköhän," tokaisen tietämättä oikeastaan kumpi on vanhempaa, tämä alus vai ajatuskoneet.
Sarwen alkaa operoida ajatuskonettaan ja Arpi alkaa vetää johtoja läpi näytölle pyytäen Chiasmilta apua aukaisemaan jälleen paneeleita, että johdot saa piiloon.
Paneeleiden aukaisu sujuu minulta luontevammin nyt pienen harjoituksen jälkeen.
Johdot on helposti vedetty näytön taakse, mutta niiden kytkemiseen tarvitaan Sarwenia. Gar alkaa murista yksikseen. Sarwen virnistelee hyväntuulisena:
"Vihdoinkin saat tuon kirotun kanuunasi tähän, ja silti jaksat kiukutella. Minä olen huhkinut roikkuen aluksen pohjassa, Arpi ja Chiasm ovat repineet noita paneeleita irti ja vetäneet johtoja ja Chiasm on ryöminyt aluksesi lattian alla."
Vilkaisen Sarwenia ja hymähdän.
"Anna hänen kiukutella. Se loppuu satavarmasti siinä vaiheessa kun tykki on vihdoin asennettu kokonaan. Onko sillä muuten nimeä? Kuulin että tämän alus on nimetty Lohikäärmeeksi, kai sen lapsellakin joku nimi on?"
Gar murahtaa Chiasmille:
"Minulla on tarkempi kuulo, kuin teillä ihmisillä."
"Hienoa," sanon hymyillen, lähes äänettömästi.
"Onko vielä jotain mitä minä voin tehdä vai onko kaikki vain sinun käsissäsi, Gar?" Kysyn häneltä.
Gar kohauttaa olkapäitään:
"Jos osaat tehdä jotain, tee. Minä en sinun taidoistasi tiedä." Hän katsoo muita kysyvästi. Sarwen sanoo: "Voit tulla katsomaan mitä minä teen, näet samalla lisää ajatuskoneen käyttöä."
"Hyvä. Sinun onkin pitänyt opettaa minulle sen käyttöä jotta saisin päästäni vihdoinkin ne kaavat ja koordinaatit pois," sanon ja siirryn koneen luokse.
Operoidessaan ajatuskonetta, Sarwen ei selitä mitä hän tekee, mutta Chiasm pääsee kuitenkin tarkkailemaan sen yleistä hallintaa. Sarwen kietoo kätensä Chiasmin lanteille.
Naurahdan hiljaa ja virnistäen kysyn:
"Auttaako tämä jotenkin minua ymmärtämään paremmin ajatuskoneen käyttöä?"
"Ehkä se auttaa sinua keskittymään?" Sarwen katsoo Chiasmia ja hymyilee.
"Ehkä," tokaisen ja päätäni pudistellen jatkan koneen seuraamista.
Jossain vaiheessa Sarwen sanoo:
"No niin, tykki löytyi!" Hän nyökkää Chiasmille:
"Osaatkin hologrammitutkaa käyttää, eikö?"
Nyökkään Sarwenille ja alan operoida tutkaa.
Tutkaan nousee tyhjä pyöreä hologrammipallo, ja hetken päästä siihen tulee tykin pyörivä hologrammikuva. Sarwen tekee sormillaan voitonmerkin.
"Gar, hyviä uutisia, alus tunnistaa tykin jo."
"Hienoa työtä. Mitä vielä puuttuu kuin se, että emme tiedä toimiiko se?"
"Pitää kytkeä se Garin ohjaamoon, ja näyttöön. Arpi?" Arpi vastaa:
"Hetki vielä..." Hän on purkanut seinän näytön vierestä ja on tunkenut itsensä sen väliin ahtaaseen tilaan. "Täällä frellin seinän välissä ei ole paljoa tilaa."
"Minä olisin mahtunut sinne paremmin, mutta en osaa kytkeä tai yhdistää johtoja ilman neuvoja," sanon jälleen tarjoten apuani.
Arpi vääntäytyy pois välistä.
"Sinä todellakin mahtuisit paremmin. Mutta niin kuin sanoit, et osaa tehdä kytkentöjä." Hän miettii. Sarwen katsoo Chiasmia:
"Pystyt siihen, uskon sinuun. Olet tähänkin asti oppinut nopeasti." Gar murahtaa:
"Ja kukaan ei kysy minulta, saako tytönhetukka alkaa tehdä asennuksia minun alukseeni?"
"Gar, älä viitsi," sanon virnistäen toisesta suupielestäni.
"Mitä olen tähän asti tehnyt väärin? En mitään tietääkseni. Ja minä en yhdistele mitään ominpäin. Joten, miten on?"
Gar miettii hetken. Arpi sanoo:
"Minä otan vastuun, ja se on paljon minulta, kuten tiedät." Gar nyökkää:
"Hyvä on. Sarwen, tule auttamaan minua näiden johtojen kanssa. Sinun sormesi ovat pienemmät kuin minun."
"Kaikki joilla on jotain pienempää, pääsevät tekemään jotain," sanon naurahtaen ja ahtaan itseni luukkuun.
"Okei, mitä teen?"
Arpi kurkistaa myös sisään nähdäkseen antaa Chiasmille ohjeita. Hänen poskensa lepää Chiasmin rintaa vasten, mutta Arpi ei tunnu vaivautuvan tai edes huomaavan sitä.
Toisin kuin hän, minä taas huomaan sen ja keskittymiskykyni häiriintyy hetkeksi. Jos Sarwen olisi Arven asemassa nyt, olisin kuitannut tilanteen naurahtamalla, mutta Arvessa on jotain mitä Sarwenissa ei. Se tuo myös omalla tavallaan lisäpaineita, koska hän on niin lähellä antamassa ohjeita, enkä halua tuottaa hänelle tai muillekaan pettymystä tekemällä jotain väärin, joten joudun keskittymään vielä enemmän seuratessani hänen ohjeita.
Chiasm saa jotenkin johdot kytkettyä kuten Arpi häntä auttaa, ja Arpi sanoo vielä viimeistelevänsä varmuudeksi liitokset.
Ahtaudun ulos luukusta ja annan Arven viimeistellä liitokset, pudistellen jälleen vaatteitani hieman.
Arpi kehottaa Sarwenia kokeilemaan, saako näkymän tykkiin, mutta Gar vastustelee:
"Mitä hyötyä siitä on, että tykkiä voi jollain ajatuskoneella ohjailla? Haluan sen tähän." Hän taputtaa tykin ohjausmoduulia mikä ei vieläkään ole muutamaa johtoa lukuunottamatta kytketty.
"Saako niitä molempiin kiinni?" Kysyn raapien hieman päätäni.
Sarwen sanoo:
"Mahdollisesti. Minun pitää tutkia asiaa enemmän." Hän vilkaisee Garia joka nyökkää Sarwenia jatkamaan:
"Ehkä siten voisi ottaa myös ajatuskoneesta hyödyn tykin ohjaamiseen."
"Sehän olisi enemmän kuin hyvä. Jälleen tarjoan apuani jos sitä tarvitaan. Pidän tästä auttamisesta ja työnteosta, mutta ajattelen myös Jamimaa joka on onneksi pysynyt poissa tieltä, mutta varmasti pian alkaa esittää mielipidettään tästä paikallaan olemisesta ja mitä pikimmin saamme valmiiksi tykin, sitä nopeammin Jamima saa muuta ajateltavaa."
Gar nyökkää:
"Olemme periaatteessa valmiit lähtemään jo. Olisin vain halunnut tämän kunnolla asennetuksi." Sarwen ehdottaa, että he nousevat ilmaan ja lähtevät siihen paikkaan, mihin heidän lasti on määrä viedä ja automaattipilotin ajan jatkavat asennuksia. Gar miettii hetken ja nyökkää.
"Valmistautukaa lentoon."
Tiedän jo odottaa aluksen tärinää, muttei se onneksi vaadi kiinnipitämistä joten jään seisomaan aloilleni. "Se lasti," aloitan yhä uteliaana sen sisällöstä.
"Mitä siellä on?"
Gar sanoo:
"En tiedä lastin sisällöstä, enkä koskaan ole sitä kysellytkään. Viemme sen sinne minne pitää, saamme rahaa ja saimme tämän homman hoidettua." Sarwen kysyy:
"Onko sinulla ongelma lastin kanssa?"
"On. Haluaisin tietää mitä se sisältää," sanon Sarwenille ja kysyn:
"Kenellä on avain? Minä voin vilkaista sisällön ja tuoda avaimen takaisin kertomatta mitä siellä on, koska ette kerran halua tietää sitä."
Gar sanoo:
"Avainta ei ole."
"Miten sitten ajattelitte tulevan ostajan aukaisevan laatikon ja mitä ajattelitte kertoa myyvänne?"
"Tulevalla ostajalla varmasti on avaimet, emmekä me varsinaisesti myy mitään. Toimimme rahtipalveluna."
"Mitä, ostaja, tai siis tavaran haltuunottaja on valmiiksi sovittu ja te vain toimitatte paketin hänelle? Ja hän maksaa teille siitä sen verran että se kattaa sukkulan puuttuvan hinnan?"
"Kyllä. Sukkulan ostajilla oli tämä lähetys, minkä toimitamme heidän puolestaan eteenpäin koska heillä ei ollut tarpeeksi rahaa sukkulan ostamiseen. Eli, viemme lähetyksen perille ja vastaanottajat maksavat meille velan. Ja tietysti kulut lähetyksestä."
"Ja teitä ei kiinnosta mitä se lähetys sisältää, ymmärsin sen," sanon ja mielessäni ajattelen kuitenkin, että sieltä laatikosta saattaisi löytyä jotain mistä minä voisin olla kiinnostunut. En voi kuitenkaan hajottaa lukkoa, eli en saa tietooni sen sisältöä.
Gar sanoo:
"Olemme tehneet useita vastaavia keikkoja, ja oikeasti, meitä ei kiinnosta mitä siellä on. Kun on tarpeeksi kuljettanut tavaraa, niin kiinnostus loppuu. Ja kun me teemme näitä keikkoja, me emme kysele. Siksi me saamme näitä."
Nyökkään Garille, vaikka edelleen olen erimieltä kuin hän.
"Hyvä on, te tiedätte paremmin," sanon ja äänestäni selvästi paistaa läpi pettymys.
"Sarwen, tarvitsetkö apua?" Kysyn ja naurahdan perään.
"Olen tänään kysynyt tuota jo niin monesti, että jossain vaiheessa kun laskeudumme planeetalle jaloittelemaan, otan sen täysin loman kannalta ja nautin siitä kun ei tarvitse tehdä mitään."
Sarwen hymyilee:
"Taidan itse ottaa lepoa näihin asennuksiin, jos se kapteeni Garille sopii. Olen täysin kyllästynyt jo johtoihin." Gar vilkaisee Sarwenia:
"Kuuden tunnin lepoa kaikille, mutta ennen kuin laskeudumme määränpäähän, odotan, että tykki toimii."
Vilkaisen muita ja harmikseni totean etten osaa yksin tehdä johdoilla mitään. Mihähän juuri otein lepoa ja voisin hyvin yrittää jatkaa Sarwenin työtä sillä välin kun muut lepäävät, mutten osaa tehdä mitään. "Taidan sitten taas vaihteeksi tankata itseäni kahvilla, koska siitä on näemmä tullut tapa. Pysyn hereillä näillänäkymin seuraavaan vuorokauteen," tokaisen ja poistun kanttiiniin, ottaen itselleni kahvin.
Sarwen seuraa Chiasmia ja ottaa välipalaa.
"Tiedätkö, sinunkin pitää levätä. Tai, lepäätkin, mutta kahvin tankkaaminen ei korvaa unta. Avaruudessa menee nopeasti vuorokausirytmi sekaisin."
"Se on mennyt jo sekaisin minulla, mutta onko sillä niin väliä?" Kysyn juoden kahviani.
Sarwen kohauttaa olkapäitään:
"Periaatteessa ei. Ajattelin vain, että jossain vaiheessa jos pitää olla virkeä niin..."
"Tarkoitatko nyt että minun pitäisi mennä lepäämään mielummin kuin lipittää kahvia? Sekin käy kyllä, vaikka lepäsin juuri hetki sitten."
Sarwen naurahtaa hieman:
"Sinä varmasti itse tiedät, mikä on parasta. Ajattelin vain, että olet huhkinut paljon jo. Ja nyt kun Gar ja Arpi ovat huomanneet sinunkin pystyvän auttamaan, tuskin työt loppuvat täällä ihan heti."
"No olet kyllä oikeassa. En ole mikään robotti joka jaksaa tehdä kaikkea mitä pyydetään, joten kai voisin ottaa tämän kuuden arnin levon kannalta. Kiitos vinkistä," sanon ja nyökkään Sarwenille, ottaen itselleni vielä jäljellä olevista eväistä jotain lihaisaa ja menen hyttiini syömään sitä, nauttien omasta rauhasta ja levosta.
Kuusi tuntia oli hieman liian vähän lepoa. Lepo, minkä Chiasm on korvannut kahvilla on tehnyt veronsa hänen keholleen. Häntä hieman heikottaa ja väsyttää.
Vaikka haluankin tietää miten asennukset edistyvät, suuntaan kulkuni ensimmäisenä kanttiiniin. Tarvitsen jotain kunnon syötävää, enkä tälläkertaa ota kahvia, vaan teetä. Lihaisa ateria ja tee maistuvat erittäin hyvältä mielestäni.
"Miten työt edistyvät?" Kysyn kommunikaattorin kautta Garilta, sillä en välttämättä jaksa juuri nyt kävellä ohjaamoon vain todetakseni, että vieläkään kaikki ei ole kunnossa.
Gar sanoo:
"Samoin. Minulla on pieniä ongelmia liitosten kanssa, mutta ehkä Sarwen saa ne hoidettua kuntoon, kunhan herää. Arpi sai jo näytön toimimaan."
"Onko se jotain missä minä voin auttaa? Tarjoan apuani viimeisen kerran vapaaehtoisesti sen tykin asennuksen kanssa," sanon Garille.
Gar nauraa ääneen:
"Tuo sinun viimeisen kerran ei päde. Saat matkustaa ilmaiseksi täällä, joten..."
"Joten tulen auttamaan," sanon laiskasti ja hotkaisen ateriani loppuun ja menen ohjaamoon. Huomaan kyllä että olen väsynyt ja oloni on yhä heikko vaikka juuri söinkin, mutta haluan tuon tykin toimimaan lähes yhtä paljon kuin Gar.
"Niin, mitä voi tehdä?" Kysyn.
Garin tykin ohjain näyttää olevan edelleen samassa tilassa kuin ennen asennusta. Nyt tosin näyttö on päällä, ja siitä näkuu kuvaa ja tähtäin. Gar nyökkää sitä kohti
"Tuo on tykin kuva. Tähtäimeen saa automaattikohdennuksen ja lukituksen, pitää vain tämä frellin ohjain saada asennettua. Miksi tässä ei ole yksinkertaista johtojen liittämistä, vaan koko drenin laite pitää itse soveltaa kiinni?"
"Minkälaisia johtoja siinä sitten on ja millaisiin ne pitäisi saada kiinni?" Kysyn katsoen ohjainta.
"Mikä siitä tekee niin vaikeaa?"
Gar kohottaa ohjainta ja sen alla on varmasti sata johtoa. Hän näyttää myös tekemäänsä aukkoa ohjainpaneelissaan, minkä allanäyttää olevan ainakin tuhat johtoa.
"Nämä pitäisi yhdistää jonnekin tuonne."
Huokaisen ja nostan käteni lanteilleni.
"Mahdoton tehtävä ilman kunnon ohjeita, ainakin minulle. Sarwen voisi siis osata liittää nuo oikein?"
"Toivon niin. Kuten itsekin sanoin, ei ohjeita, eli tehtävä on hankala. Ehkä Sarwen osaa tehdä jotain hyödyllistä tämän kanssa. Tai Arpi. Jamima ei osaa tehdä mitään ja Feala vain rukoilisi, että asennus onnistuisi." Gar pudistelee päätään turhautuneena.
"Nyt varmasti ymmärrät, miksi tykkiä ei ole ollut asennettuna jo, vaan se on pölyttynyt hangaarissa näinkin kauan."
"Kyllä, ymmärrän. Arpi on tekemässä nyt jotain muuta, eikö, ja Sarwen nukkuu. Herätänkö hänet vai mitä teen?"
"Sarwen herätköön kun herää ja saa kuulla kunniansa ja sitten itse miettiä sitä kuuden tunnin lepoa." Gar vaikuttaa siltä kuin itse on aina tekemässä jotain.
Huokaisen ja katson ohjaimen alla olevia johtoja, mutta niiden paljous saa minut luopumaan ajatuksesta edes yrittää selvittää, mikä johto kuuluu mihinkin.
"Odottelemme siis Sarwenin heräämistä?" Varmistan vielä Garilta.
Gar nyökkää.
"Ja hänelle tulee olemaan rankka herääminen."
"Säälin jo valmiiksi häntä. Onko mitään mitä voin tehdä sillä välin? Oloni on huono, mutta voin yrittää tehdä jotain jos on tarvis. Jos ei ole mitään, taidan kaatua pedilleni ja yrittää kerätä voimiani," sanon Garille.
Gar sanoo:
"Tällä hetkellä ei taida olla mitään erikoista. Ellet sitten halua välttämättä puunata käytävien seiniä."
Kohotan toista kulmaani ja sanon:
"Ei, en halua. Teen sen sitten joskus kun minut valtaa mielenhäiriö. Piippaa jos tarvitset minua oikeasti," sanon ja heilautan kättäni, palaten takaisin hyttiini.
Chiasm saa levätä aikansa ja kun Gar ottaa häneen yhteyttä kommunikaattorilla, Chiasm tuntee olonsa jo paremmaksi.
"Mikä tilanne?" Kysyn Garilta kommunikaattorin välityksellä, maaten vielä sängylläni.
"Arpi raportoi hangaarista outoa ääntä. Käytkö tarkistamassa?"
"Jep, hoidan sen," sanon ja nousen ylös. Otan aseeni mukaan ja lähden hangaariin. En tiedä mitä minun pitäisi etsiä, mutta yritän kulkea siellä äänettömästi ja tarkkaillen ympäristöä.
Chiasmin etsiessä hangaarista jotain poikkeavaa, hän huomaa, että heidän kuljettamansa rahtikontin lukko on auki.
Hymähdän hiljaa ja katson laatikkoa, laskien aseeni tähtäystä hieman. Kävelen laatikolle ja kurkistan sen sisään.
Laatikko on tyhjä. Sen pohjalla on muutama tyhjä juomapullo sekä kuivaruokapakkauksia.
Ei kovin hyvä saalis myytäväksi, ajattelen ja alan kulkea hangaarissa varuillani, etsien yhä jotain. Yritän kulkea hiljaa ja tarkastaa mahdolliset piilopaikat, kuunnellen josko kuulisin edes jotain ääniä tai näkisin jotain liikettä jossain.
Mitään muuta ei näytä olevan vialla kuin avonainen kontti ja todisteet siitä, että joku on ollut sen sisällä, eikä ole enää.
Turvaan selustani ja katson ettei edessäni ole mitään epäilyttävää ja kommin avulla ilmoitan Garille:
"Se mitä teillä oli myytävänä, ei ole enää. Kontti on auki, mutta missään ei näy ketään tai mitään."
"Käsken Arven sinne välittömästi."
"Hyvä on," sanon ja jään aloilleni hiljaa, yrittäen seurata ympäristöä mahdollisten liikkeitten varalta.
Arpi tulee hetken kuluttua myös hangaariin. Vasemmassa kädessään hänellä on veitsi, oikeassa plasmapistooli. Hän katsoo Chiasmia ja sanoo hiljaa:
"Mikä tilanne?"
"En näe enkä kuule mitään, mutta kontti on auki ja tyhjä," sanon.
Arpi kävelee kontille ja kurkistaa sen sisään:
"Meillä on salamatkustaja," hän sanoo Garille.
"Pidämme matalaa profiilia, sillä haluamme yllättää hänet."
"Matalaa profiilia, eli jatkamme arkeamme täällä kuten mitään ei olisi tapahtunut vai vahdimme täällä hiljaa?" Varmistan kysymällä hiljaa asiaa Arvelta.
Arpi vastaa:
"Me metsästämme. Pidämme matalaa profiilia, emme jatka arkea, vaan metsästämme. Näytämme siltä, että kaikki on kuten pitää, mutta pidämme silmämme auki ja metsästämme. Oletko sinä valmis tähän?"
"Tietysti olen," sanon nyökäten.
"En ole vain koskaan ennen metsästänyt ketään tai mitään."
"Nyt on korkea aika aloittaa. Ja jos kohtaat jonkun joka tänne ei kuulu, ammu ensin, kysy sitten. Äläkä ammu tappaaksesi."
"Selvä," sanon ja nyökkään, vaikken tiedä osaanko tehdä niin tositilanteessa. Siirryn paikaltani pois, kohti ovea ulos hangaarista ja vilkaisen vielä ympäristöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti