Pelisessioissa kursiivissa kirjoitettu teksti on pelinjohtajalta, normaali fontti pelaajalta. Pelatessamme kirjoitamme peliä ylös. Alustana käytämme joko tekstinkäsittelyohjelmaa tai messenger-sovellusta riippuen tilanteesta. Vaikka pelaammekin samassa tilassa, olemme huomanneet tekstipohjaisen pelin käteväksi niin tarinan elävöittämisen, yksityiskohtien kuvailun, hahmojen välisten keskustelujen kuin itse sessionkin tallentamisen kannalta.
lauantai 1. lokakuuta 2011
Sessio 38, Osa 2 - Pohdiskelua hotellissa
"Hyvä on. Menemme katsomaan romuttamolle onko siellä lähetintä ja riittävätkö rahat siihen. Jos ei löydy tai riitä, keksimme jotain muuta," sanon.
Gar nyökkää:
"Minä, Sarwen ja Jamima lähdemme romuttamolle etsimään sopivaa lähetintä. Chiasm, Arpi ja Sha-Tzuu, te lähdette etsimään sopivaa paikkaa mistä tehdä kontaktit noihin kahteen alukseen. Emme varmasti tee sitä keskellä katua. Ja Sha-Tzuu, anna rahat minulle, mitä sinulla on."
Nyökkään ja uskon ettei Sha-Tzuuta tarvitse pyytää kahdesti antamaan rahoja Garille.
Sha-Tzuu ei mielellään luopuisi laukustaan, mutta antaa sen vastentahtoisesti Garille.
"Sha-Tzuu, tunnet paikan. Missä voisi olla hyvä paikka kontaktin tekoon?"
"En tiedä... Ehkä hotelli ja yksityinen huone siellä. Saisi ainakin rauhaa. Muuta en keksi.
"Miksi en tullut itse ajatelleeksi noin yksinkertaista ratkaisua," tokaisen.
"Vie meidät sitten jonnekin hotellille, missä ei tarvita maksua etukäteen."
"Tuota, täällä tarvitaan maksu aina etukäteen." Sha-Tzuu kohottaa olkapäitään.
"Tiedäthän, varas varkaan tuntee, ja sen tavat."
"Ja millä ajattelit että maksamme sen kun rahat ovat Garilla?" Kysyn toinen kulma koholla.
"Vai aiommeko vain lampsia sisään ja murtautua johonkin huoneeseen?"
Sha-Tzuu virnistää:
"Onko Garilla kaikki rahat?" Ja lähtee kävelemään eteenpäin.
Pudistelen päätäni ja lähden seuraamaan Sha-Tzuuta.
Sha-Tzuu ei kulje kovinkaan kauas avaruussatamalta, vaan ihan sen laitamille. Hän selittää, että mitä kauemmas avaruussataman valoista vaeltaa, sitä pimeämmäksi kadut muuttuvat. Eikä hän tarkoita vain valon vähyyttä, vaan myös moraalia ja vaarallisuutta.
Mitään ei ole vielä tapahtunut mutten pidä kulkea tämän paikan laitamilla. Meillä on tarpeeksi harmia jo enkä haluaisi niitä lisää joutumalla hankaluuksiin moraalittomien varkaiden kanssa.
Melko läheltä avaruussatamaa löytyykin selkeästi neonkylteillä valaistu hotelli. Se näyttää jopa miltei kohtalaiselta ainakin pintapuolisesti. Sha-Tzuu kertoo, että myös mitä lähempänä liikkeet ja palvelut sijaitsevat avaruussatamaa, sitä kalliimpia ne ovat.
Odotan tämän siis olevan edullinen, astuessani ovesta sisään. Katson ympärilleni, silmäillen nopeasti paikkaa ja sen laatua, vaikka sillä ei ole merkitystä nyt. Nopean silmäyksen jälkeen menen tiskille ja sanon:
"Tahdon huoneen."
Tiskin takana on melko asiallisen näköinen vastaanottovirkailija. Alakerran aulan yhteydessä on myös baari, ja Chiasmin mielestä he näyttävät hieman varakkaammilta kauppiailta. Tai ehkä ostajilta. Mutta eivät ainakaan likaisilta varkailta. Vastaanottovirkailija katsoo myös Arpea ja Sha-Tzuuta:
"Entä he? Yksi jokaiselle, yhteinen? Meillä on yhden- sekä kahden hengen huoneita. Mutta en usko, että missään on rajoitettu, miten monta yhteen huoneeseen voi majoittaa." Hän vaikuttaa suhteellisen kohteliaalta ja jopa palvelualttiilta ja ystävälliseltä.
"Yksi riittää, kiitos. Mitä se maksaa?"
"Yksi yö on 30 blutokia."
Käännän kysyvän katseeni Sha-Tzuuhun, jolla sitä rahaa on.
Sha-Tzuu nyökkää ja ottaa tarvittavat kolikot, hän kuitenkin kysyy Chiasmilta kuiskaten:
"Meitä on sitten kuusi yhden hengen huoneessa. Ja yksi meistä on suuri ja karvainen."
Nyökkään ja Sha-Tzuun maksaessa sanon vielä vastaanottovirkailijalle:
"Odotamme myöhemmin lopun seurueen saapumista. Heitä on kolme ja he tulevat samaan huoneeseen, mutta kuten sanoit, sille ei pitäisi olla rajotteita miten monta yhdessä huoneessa on. Olemme hyvin läheisiä," sanon ja virnistän hieman.
Vastaanottovirkailija katsoo hieman kummeksuen Chiasmia:
"Vai niin. Olette varmasti todella, todella läheisiä."
"Et edes uskoisi," sanon ja kun olemme saaneet avaimen, lähden huoneeseen.
Muut seuraavat Chiasmin perässä. Kun Chiasm aukaisee oven, Arpi sanoo:
"Minä en ainakaan ole noin läheinen." Huoneeseen voisi mahtua kaksi mukavasti, kolme jotenkuten, mutta kuusi ei koskaan.
"Kaikki meistä varmasti ajattelee noin, mutta kuulit mitä tuolla sanottiin. Kolmekymmentä blutokia ja saat ihan oman huoneen."
Arpi virnistää:
"Minulla ei ole kolmeakymmentä blutokia, koska kunnioitan Garia. Joten Sha-Tzuu, kaiva kuvettasi."
Vilkaisen Sha-Tzuuta mutta en kiinnitä enempää huomiota tai suo mielenkiintoani sille, antaako hän rahaa Arvelle vai ei. Yhtälailla minä haluan oman huoneen, mutta en aio kinua siihen rahaa.
Sha-Tzuu antaa Arvelle rahaa ja Arpi lähtee alakertaan. Sha-Tzuu katsoo huoneeseen, jonka Chiasm otti: "Kyllä me tuonne mahdumme. Olen niin pienikin." Hän hymyilee ensimmäisen kerran, kun hänen kärsäänsä sattui Garin toimesta.
Hymähdän.
"Emme kai joudu tässä huoneessa kovin pitkään olemaan, vai? Minä kuvittelin että pääsemme vielä tänään pois," sanon ja katson onko huoneessa ikkunaa ja jos on, katson siitä ulos.
"Kai pääsemme pian pois. En tiedä oikeastaan, mitä siitä voitamme jos saamme yhteyden niihin kahteen tai edes jompaankumpaan alukseen, jotka lähtivät samoihin aikoihin kuin Lohikäärme."
"En tiedä. Eihän meillä ole mitään millä lähteä perään," sanon ja huokaisten istuudun pedille.
Sha-Tzuu istuutuu Chiasmin vierelle ja laskee kätensä hänen reidelleen. "Kaikki järjestyy kyllä."
Katson hetken hänen kättään joka on reidelläni ja pudistelen hieman päätäni, hymähtäen.
"Asioilla on tapana järjestyä, olen kuullut sanottavan, mutta ei se ole taattu onko niillä tapana järjestyä hyvin," sanon ja annan hänen pitää kätensä reidelläni.
Sha-Tzuu kysyy:
"Tuota, oletteko te, tai olemmeko me sankareita? Tarinan sankareita?"
"Nyt olemme, koska yritämme pelastaa Fealan," sanon hymyillen.
Sha-Tzuu naurahtaa: "Koska olemme sankareita, me selviämme ja voitamme." Hän kysyy kuin varmistaen Chiasmilta: "Eikö niin?"
"Kyllä. Me selviämme," sanon yhä hymyillen. En varsinaisesti epäile onnistumistamme, mutten ole myöskään täysin luottavaisin mielin. Optimistisuutta minusta ei puutu siltikään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti