torstai 2. elokuuta 2012

Sessio 46 - Vuohenimijä iskee jälleen


Naurahdan ja sanon: "En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan noin, että nainen näyttää syksyn omenasadolta. Mutta kiitos."

Earl tarttuu kohteliaasti lippaansa ja nyökkää: "Eipä kestä. Ehkä minulla on maalaisen puheet."

Hymyilen ja siirrän katseeni takaisin kirkkaalle taivaalle.

Chiasm näkee tähdenlennon ja Earl kehoittaa häntä tekemään toiveen ja kysyy samalla, onko siellä tapana toivoa tähdenlennon nähdessä. Chiasm tajuaa, ettei ole sitten lapsen edes ajatellut sitä. Avaruusmatkoilla tähdenlennot menettävät magiansa.

Suljen silmäni ja saan vähän kiinni lapsen innosta tähdenlennon nähtyäni, tehdessäni hiljaisen toivomuksen. Kun olen tehnyt sen, sanon: "Se on joskus ollut tapana, mutta aikustuessa ja matkatessa avaruudessa niiden merkitys on hävinnyt."

"Täyttyikö toiveesi lapsena?"

"Kyllä. Olen aina toivonut pääseväni tähtiin ja nähdä erilaisia paikkoja ja niin olenkin," vastaan hymyillen.

Earl nyökkää: "Toiveesi on siis toteutunut." Hieman kaupungin ulkopuolelta kuuluu kirkaisu. Earl on salamana ylhäällä revolveri kädessä yrittäen paikantaa huudon suuntaa. Muut eivät sitä kuulleet, koska ovat ilakoimassa kapakassa.

"Mitä tuo oli?" Kysyn nousten ylös ja katson ympärilleni.

Earl pudistelee päätään: "En tiedä, mutta aion ottaa siitä selvää." Hän lähtee kulkemaan siihen suuntaan, mistä arveli äänen kuuluneen.

Jätän viltin sekä juomani kuistille ja lähden seuraamaan Earlia.

He menevät kylän laitamille, jossa juoksee nuorehko mies heitä vastaan. "Sheriffi, sheriffi!" Hän huutaa. "Vuohenimijä on iskenyt!"

Vilkaisen sheriffiä ja pyydän miestä kertomaan missä vuohenimijä on iskunsa tehnyt.

"McLadenin karjan kimppuun. Minun piti mennä ne syöttämään, sillä vanha ukko McLaden on sammunut omalle porstualleen. Seuratkaa!" Nuori mies lähtee johdattamaan heitä lyhtynsä valossa eteenpäin poispäin kylästä.

Seuraan nuorta miestä tilalle, pitäen samalla silmäni ja korvani auki.

Hän johdattaa heidät syrjään muusta vuohilaumasta, mikä ei näytä ainakaan Chiasmin harjaantumattomaan silmään mitenkään pelokkaalta tai kiihtyneeltä. Laumasta muutaman sadan metrin päässä makaa vuohi kuolleena kuin kivi. Verta ei näy missään. Nuori mies ojentaa lyhtyä aivan sen kaulan lähelle missä on reikä.

Katson eläimen kaulassa olevaa reikää, vaikken siitä osaakkaan sanoa mitään. "Miten usein vuohenimijä tekee tätä?" Kysyn.

Sheriffi raapii poskeaan. "Kaksi kertaa viikossa, kerran kuukaudessa. Kerran puolessa vuodessa. Siihen ei ole mitään kaavaa."

"Sen kiinni saaminen on siis hieman hankalaa kun ei voi tietää koska se iskee uudelleen. En tietenkään ole tyytyväinen että teillä on tämä ongelma, mutta kai nyt uskotte ettei se ole ainakaan Sha-Tzuu."

Sheriffi nyökkää. "Se on kiistatonta. Sinä Jak olet todistaja tässä." Jak nyökkää. "Siirrä raato jonnekin," sheriffi sanoo ja lähtee takaisin kaupunkiin.

Seuraan hetken kun mies alkaa siirtää raatoa pois ja lähden sitten seuraamaan sheriffiä. En tiedä miten voisin auttaa heitä olennon kiinnisaamisessa, sillä emme tulleet tänne sitä varten ja se tarkoittaisi sitä, että joutuisimme viettämään täällä pitkänkin ajan. Sitä en halua itsekään, eikä varmasti muutkaan.

Sheriffi menee takaisin kuistilleen, istuutuu ja ottaa pitkän siemauksen viskiä irvistäen ensimmäistä kertaa, mitä Chiasm on nähnyt. Tosin, siemaus vei silmin nähtävän osan pullosta.

Jään seisomaan kuistin eteen, katsoen irvistävää sheriffiä ja tyhjentyvää pulloa. "Tekeekö se olento merkittävässä määrin tuhoa karjallenne?"

"Ei niinkään. Tuotanto täällä on omavaraista, joten siinä mielessä. Uusia vuohia kuitenkin tulee enemmän kuin menee. Mutta onhan sekin menetys."

"Aivan. No onneksi elantonne ei pahasti kärsi kuitenkaan tuosta. Teillä on aikaa keksiä keino olla sitä ovelampi ja saada se kiinni."

"Keksiä keino?" Earl nauraa ja juo lisää viskiä näyttäen Chiasmille tuomaa pulloa. "Ota siitä. Etkö muista kuinka kauan tästä ilmiöstä on jo raportoitu?"

Otan huikan hänen viskistään ja sanon: "Ajattelin vain, jos haluatte kovasti saada sen kiinni niin Garrathilla on ainakin hyvät lähtökohdat siihen. Onhan hän sitä jo yrittänyt, mutta ei voi onnistua ellei yritä enemmän."

Sheriffi katsoo Chiasmia: "Miten minun pitää anella, että te autatte?"

Nostan käteni lanteilleni ja sanon: "Minähän olen alusta asti yrittänyt tarjota apuani, mutta se on tuntunut menevän vain kuuroille korville. Siksihän hain Sha-Tzuun paikalle koska ajattelin että sen ulkomuoto voisi saada houkuteltua olennon paikalle."

"Nyt voisi olla hyvä sauma sille. Kun on todisteetkin. En puhu ennen huomista noille," hän nyökkää kapakkaan. "Nousee vain kansankiihko kun humalaiset alkavat säheltämään."

Nyökkään ja kysyn: "Iskeekö se yleensä pimeään aikaan?"

"Kyllä, yöllä. Kuten näit, meillä on valaistus yöllä melko huonoa."

"Hyvä on. Yritämme houkutella sitä esiin ensiyönä."

Earl nyökkää. "Saan kyllä kiristettyä tuolta," hän nyökkää palatsiin, "palkkion teille.

"Puhutaan siitä myöhemmin," sanon hymyillen. Itse en ainkaan ole palkkion perään, jos se tarkoittaa lisää blutokeja millä emme oikeastaan tee mitään.

Sheriffi nyökkää. "Jos saatte pedon ansaan, palkkio on teidän." Hän juo vielä siemauksen.

"Katsotaan mitä voimme tehdä. Kiitos juomasta ja seurasta, taidan mennä lepäämään nyt," sanon ja nyökkään, lähtien kävelemään kohti palatsia. En haluaisi viettää siellä yötä, mutta siellä on sentään peti.

Earl katsoo hetken Chiasmin menoa. "Tuota, voit nukkua täälläkin. Alakerrassa lemmikkisi kanssa. Minulla on asunto yläkerrassa."

"Voisinko todella?" Kysyn pysähtyen. "Se olisi mukavaa ja Sha-Tzuukin varmasti ilahtuisi seurastani."

Earl nyökkää: "Ei se nyt varmasti palatsin sänkyä korvaa, mutta..."

"Palatsin sänky ei ole se mitä haluan nyt," sanon ja palaan hänen luokseen. "Joten kiitos, otan tarjouksen mielelläni vastaan."

Sheriffi aukaisee oven Chiasmille ja alkaa miettiä: "Jos tuon toisen patjani alas, saat sen tuohon vaikkapa häkin viereen. Ota ne viltit ulkoa ja tyynyn saat sohvalta." Hän nauraa: "Ei mikään majatalo."

"Ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa. Yksi yö menee vaikka lattialla tyynyn ja viltin kanssa," sanon hymyillen ja noukin viltin, mennen sisälle. Istuudun Sha-Tzuun häkin viereen ja sanon: "Nukun täällä seurassasi tämän yön. Huomenna pääset vapaaksi ja kerron sitten tarkemmin miksi."

Sha-Tzuu näyttää tyytyväiseltä. Earl katsoo hetken Chiasmia ja Shinguzia. "Valokatkaisin on tuossa. Älä polta liian kauaa, ettei generaattori tyhjene. Hyvää yötä."

"Hyvää yötä ja kiitos," sanon ja kun Earl on poistunut, nousen sammuttamaan valot. "Huomenna saat auttaa sen olennon pyydystämisessä," sanon ja asetun makuulle kovalle lattialle, vetäen viltin ylleni. Onneksi tunnen olevani hieman humalassa, sillä nukahtaminen onnistuu paremmin.

Chiasm tuntee miten Sha-Tzuu työntää kätensä kaltereiden välistä ja tarttuu häntä käteen alkaen kuorsata kärsänsä kautta.

Hymähdän ja suljen silmäni.

Seuraavana aamulla Chiasm herää kolinaan. Sheriffi on kirjaimellisesti ylhäällä kukonlaulun aikaan.

Kuten ajattelinkin, humalassa nukahtaminen kovalle alustalle on jättänyt myös huonot puolensa jälkeen. Selkääni kivistää ja niskani tuntuu jäykältä. Nousen varovasti ylös ja venyttelen huolella kankeaa kroppaani. Ihmettelen miten sheriffi jaksoi nousta näin aikaisin sen viskimäärän jälkeen, mutta ehkä hän on tottunut tähän.

Sheriffi ei ainakaan ulkoisesti näytä mitenkään krapulaiselta. Hänellä on korkeauumaiset housut henkseleillä ja valkoinen hieman likainen aluspaita. Tarjottimella hän kantaa kahta kahvikuppia sekä höyryävää pannua.

"Aamiainen petiin. Sitä ei olekkaan kukaan tehnyt aikoihin," sanon hymyillen ja otan vastaan ilomielin kahvikupin.

"Minulle pitäisi tulla tuoretta leipää ja kananmunia tässä pian." Ovelta kuuluu koputus. Earl nyökkää ja hakee korin. Chiasm ei näe ketään.

Tuoreista aineksista koottu aamiainenkin on mieleeni, vaikken vapaahetoisesti kananmunia söisikään. Syön Earlin tarjoamaa aamiaista ja tiedustelen, saako Sha-Tzuun päästää vapaaksi nyt kun hän on syytön.

Earl sanoo: "Ensin teen ilmoituksen kyläläisille heti aamiaiseni jälkeen. Sitten Sha-Tzuu on vapaa kulkemaan."

Nyökkään ja syötyäni odotan että sheriffi lähtee tekemään ilmoitusta.

Aamiaisen jälkeen he lähtevät torille, jonne ihmiset alkavat kokoontua kuulemaan sheriffin tuomiota.

Sheriffi kertoo, miten yöllä oli tullut uusi tapaus kun hänen vangitsemansa olento oli hänen valvovan silmänsä alla häkissä. Nuori Jak todistaa tämän. Sheriffi ilmoittaa myös päästävänsä Sha-Tzuun vapaaksi, joka on todistetusti syytön.

Minä puolestani ilmoitan auttavani olennon kiinnisaamisessa. En lupaa että se saadaan kiinni, mutta lupaan yrittää.

Sheriffi katsoo onko kenelläkään epäselvyyksiä, ja kun kyläläiset lähtevät töihinsä sheriffi päästää Sha-Tzuun vapaaksi joka on silmiinnähden tyytyväinen juostessaan vapauduttuaan halaamaan Chiasmia.

Halaan Sha-Tzuuta myös tyytyväisenä siitä että hän on nyt vapaa ja siitä, että edes hän näyttää pitävän minusta. "Tulehan lemmikkini. Mennään katsomaan missä kunnossa muut ovat ja kerrotaan sitten heille mikä on suunnitelma."

Sha-Tzuu nyökkää ja kävelee iloisesti hypellen Chiasmin rinnalla.

Matka palatsille kestää hetken, mutta se tuntuu mukavan virkistävältä. Enkä edes tiedä ovatko kaikki löytäneet tiensä kapakasta palatsiin, mutta oletan löytäväni edes jonkun sieltä.

Vaikka Sha-Tzuu onkin todettu sheriffin toimesta ja todisteiden valossa syyttömäksi, silti kyläläiset katsovat häntä vieroksuen johtuen oudosta ulkomuodosta. Sha-Tzuu on hieman murheellisen näköinen tästä ja kysyykin muutaman kerran matkan aikana, että onko hän tosiaan niin kummallinen.

"Kyllä sinä olet," joudun toteamaan hänelle.

Sha-Tzuu näyttää entistä murheellisemmalta.

"Älä ota sitä niin raskaasti," sanon ja kumarrun koskettamaan Sha-Tzuuta päälaesta. "Kaikki me näytämme joskus jossain oudoilta. Sinä vähän enemmän kuin me muut." Lohdutukseni ei varmasti ole se paras ja tajuan sen itsekin. Siksi lähdenkin reippaammin kulkemaan eteenpäin ja tokaisen, miten kauniilta pellot näyttävät.

Ei kommentteja: