On rauhallinen sunnuntai-päivä. Parturikampaaja Charlene ja hänen aviomiehensä John on kutsuttu tien toiselle puolelle naapureille grillaamaan. Asuinalue on hiljainen, sillä kaupungilla jaetaan ilmaisia sikainfuenssa-rokotteita. He eivät ole kuitenkaan paikalla, sillä John poliisina työnsä puolesta saa itselleen sekä vaimolleen rokotteet.
Katson itseäni peilistä vielä viimeisen kerran ja suoristan uutta punaista mekkoani.
"Olen valmis," Sanon miehelleni Johnille, joka on joutunut hetken odottamaan minua.
John sanoo virnistäen ja antaen suudelman vaimonsa poskelle:
"Olisi pitänyt syödä sittenkin aamupalaa." Hän vitsailee vaimonsa laittautumiseen kuluneesta ajasta.
"No, vatsaasi mahtuu nyt enemmän grilliruokaa," tokaisen hymyillen ja lähdemme tien toiselle puolelle.
Katu näyttää rauhalliselta. He saapuvat naapuriensa etuovelle ja John soittaa ovikelloa. Kukaan ei avaa ovea.
"Hmm. Ehkä he ovat takapihalla eivätkä kuule kelloa," sanon ja lähden kävelemään heidän takapihalleen, jossa tiedän grillinkin olevan.
Kuten Charlene aavistikin, he ovat takapihalla ja grilliltä leviää hyvää paistuvan lihan, tomaattien ja maissien tuoksu.
"Terve!" Huudahtaa naapurin tukeva mies Justin. Hänen vaimoansa ei näy. Takapihan ovi on auki.
"Laittakaa aidan portti perässänne kiinni ja painakaa puuta." Takapihaa ympäröi korkea lauta-aita, sillä Justin pitää yksityisyydestä vieri-viereen rakennetulla asuinalueella.
"John, olutta? Charlie?" Naapurin Justin kutsuu Charlenea Charlieksi.
"Ei kiitos Justin," vastaan hymyillen ja kävelen takapihan ovelle, sanoen vielä:
"Mm, erittäin hyvä tuoksu," ja astun sisälle, etsien Justinin vaimon. John tuskin kieltäytyy oluesta näin kauniina päivänä, vaikka huomenna onkin arkipäivä. Ja totta puhuen, minusta on mukavaa kun hän on ottanut pari olutta. Silloin hän on tavallista enemmän hyvällä tuulella. Ainahan hän on hyväntuulinen, mutta muutama olut saa hänestä parhaimmat puolet esiin mielestäni.
Justinin vaimo Martha on keittiössä asettelemassa tarjoilukärryyn muutamaa olutpulloa, kannullista itsetehtyä limonadia, astioita sekä salaattia ja maustekastikkeita.
"Ai, terve. Te tulittekin jo. Otetaanko pienet sherryt täällä rauhassa, ennen kuin menemme pihalle katsomaan lihaa mutustavia miehiä jotka puhuvat urheilusta?"
"Mielellään, kiitos. Sherry maistuu aina," sanon nyökäten.
Martha kaataa molemmille sherryt ja kohottaa lasiaan:
"Rauhalliselle sunnuntaille, ystävyydelle, ja sille, että naapurin metelöviät lapset ovat kaupungilla eivätkä pelaamassa softballia takapihalla."
"Tuohon on enää vaikea keksiä lisättävää," sanon kohottaen omaa lasiani ja kilistän sitä Marthan kanssa, juoden nautinnollisen siemauksen laadukasta sherryä.
"Tarkoittaako tuo että sinä ja Justin ette vieläkään ole hankkimassa omia lapsia?" Kysyn nostaen tarjoiluastialle muutaman tavaran takapihalle vietäväksi, nojaten sitten selkäni tiskipöytää vasten Marthaa kysyvästi katsoen.
Martha katsoo ystäväänsä vakavasti.
"No, meillä on pieni ongelma. Menemme klinikalle ja katsomme, kummasta se on kiinni. Justin voisi tosin hieman laihduttaa ja lopettaa oluen kittaamisen, ehkä pikkuveikot alkavat uida nopeammin." Hän tirskahtaa.
"Olen varma että se auttaa. Ja grilliruuat vähemmälle Martha, älä anna Justinille niin helposti periksi," sanon ystävällisesti virnistäen.
"Tiedätkö, minä vihaan naapurin lapsia kuten sinäkin. Voi ei, olipa tuo ilkeästi sanottu, mutta sinä tiedät millaisia he ovat. Rikkovat kaiken ja pääsevät kuin koirat veräjästä kaikesta pahanteosta. Minäkin olen kuitenkin alkanut miettiä, pitäisikö meidänkin hankkia jo lapsi. Olemme molemmat siinä iässä, että pian niitä ei enää kykene saamaan ja kai sitä olisi hyvä jatkaa sukua."
"Tehän olette vielä nuoria!" Sanoo viisi vuotta vanhempi Martha.
"Toisaalta, ei kai vanhana enää niiden perässä pysy?"
"Ei, mutta sitä varten ovat lastenhoitajat," sanon leikilläni virnistäen ja juon lasini tyhjäksi.
"Menemmekö?"
Martha nyökkää ja lähtee työntämään kärryjä ulos. Miehet keskustelevat amerikkalaisesta jalkapallosta. Ensimmäiset oluet ovat miltei juotu.
"Ah, takapiha kaunistui kertaheitolla," veistelee Justin.
"Vielä tuo kuulostaa aidolta kohteiliaisuudelta, mutta muutaman oluen jälkeen alan jo vedota teoriaan, jonka mukaan kaikki alkavat näyttää kauniimmalta tuopin läpi," sanon hymyillen ja autan Marthaa. Vilkaisen siinä sivussa miestäni, jota pidän erittäin puoleensa vetävänä ja suon hänelle kauniin pienen hymyn.
John iskee silmää kauniille vaimolleen. Martha alkaa asetella tarjoilukärryn sisältöä pöydälle ja John hakee toisen oluen.
"Etkö sinä kulta ota olutta?" Hän kysyy. Justin sanoo:
"Rehut ovat valmiita, pihveissä menee vielä minuutti."
"Ei kiitos, minä ja Martha nautimme jotain paljon parempaa," sanon miehelleni ja katson millä mallilla Justinin kutsumat rehut ovat, ottaen omalle lautaselleni niitä ja aloitan ruokailun.
Hetken päästä miehetkin liittyvät pöytään. Charlenen mies John ottaa myös kasviksia, mutta Justin ei niistä perusta.
"Puhuimme urheilusta," sanoo John silittäen vaimonsa reittä pöydän alta puristaen sitä hieman.
"Kertokaas nyt leidit, mikä teillä on kuumin aihe."
Olut alkaa näemmä tehdä tehtäväänsä ja minä nautin saamastani huomiosta pöydän alla.
"No, puhuimme aiheesta joka ei ehkä ole varsinaisesti kuumin, mutta on kummallakin mielessä. Sinä Justin oletkin jo Marthan kanssa puhunut asiasta, mutta minä ja John emme. Lapset. Tai lapsi," sanon ja katson Johnia kysyvästi, tutkien miten hän reagoi aiheeseen. Emme ole puhuneet todellakaan siitä suhteemme alkuvaiheen jälkeen.
John naurahtaa:
"No, pidän niiden tekemisestä. Voisimme harjoitella illalla." Justin sanoo:
"Juurikin noin. Mekin harjoittelemme, muttei tärppää." Martha tuhahtaa:
"Pitääkö sinun puhua meidän petiasioista ruokapöydässä?" Justin katsoo Charlenea:
"Charlie aloitti."
"Älähän nyt Martha, me kaikki tiedämme miten niitä lapsia tehdään," sanon lohduttavasti ja suon miehelleni viehkeän ovelan katseen, joka kertoo etten malta odottaa iltaan asti. Kiinnitän nopeasti kuitenkin huomioni takaisin Marthaan ja Justiniin.
"Justin, syy siihen taitaa löytyä läheltä miksei teillä tärppää. Martha on kukkea ja hedelmällinen kaunis nainen, joka ei kanna tuollaista kaljamahaa kuin sinä," sanon Justinille virnistäen.
Justin katsoo Charlenea.
"Sanotko siis... ai, tiedätkin jo." John hakee uudet oluet.
"Ai hän tietää mitä?"
"Anteeksi, mutta tiedäthän sinä meidät. Meillä ei ole vaimosi kanssa salaisuuksia ja asia koskee häntäkin, eli hän ei puhunut vain sinun asioitasi, vaan myös omiaan. Olen varma että asia on helposti korjattavissa ja saatte tuota pikaa rakkauden hedelmän," sanon Justinille.
Justin nyökkää ja Martha sanoo:
"Tuo oli niin mukavasti sanottu. Sinä olet ensimmäinen, joka saa tietää tulokset." Hän pitää tauon:
"Tietysti Justinin jälkeen." John nojaa taaksepäin.
"Tuota, kerrankin kun teidän takapihalle ei kuulu naapurin lasten remuaminen, niin pitääkö meidän puhua lapsista? Viimeviikolla joku räkänokka liimasi purukumin partioautoni konepellille kun kävin kioskilla."
Vilkaisen Johnia ja oletan ettei hän vieläkään siis halua lapsia. Sääli sinänsä, nyt kun minä olen alkanut lämmetä ajatukselle naapurin kauhukakaroista huolimatta. Ehkä pieni suostuttelu on paikallaan jossain vaiheessa.
"Ei, ei meidän ole pakko puhua niistä. Kerroin vain mistä puhuimme. Voimme toki jatkaa siitä mihin te herrat jäitte amerikkalaisesta jalkapallosta," sanon virnistäen, tietäen että John sekä Justin tietävät minun ja Marthan kiinnostuksen olevan hyvin vähäistä urheilua kohtaan.
John sanoo:
"Mutta eihän sinua kiinnosta edes se." Hän jatkaa:
"Ai niin, meillä on vuosipäivä lähellä ja alue on hiljainen. Minulla on sinulle lahja." Justin nauraa:
"Nytkö sen annat? Hienoa!"
"Mitä? Oletko jo hankkinut minulle vuosipäivä lahjan? Ja miten alueen hiljaisuus siihen liittyy?" Kysyn ihmeissäni Johnilta. Hän ei ole koskaan unohtanut merkkipäiviä, mutta yleensä olen saanut lahjani ajallaan enkä etuajassa. Enkä tietenkään ole siitä pahoillani, päinvastoin.
"Näet sitten. Olemmeko syöneet?" Martha katsoo kaikkia:
"Uskoisin niin. Minulla on jälkiruokana uunikohokasta. Pitäisi olla valmis pian. Ja sherryä meille, te barbaarit saatte juoda olutta." John sanoo:
"Minä autan keräämään astiat, hae sinä lahjasi. Se on kotona vaatekomerossa urheilukassissani. Mutta älä avaa sitä vasta kuin täällä."
"Hyvä on. Hillitsen itseäni sen verran," sanon ja nousen ylös, lähtien hakemaan lahjaani. Matkalla, vaikka se onkin kovin lyhyt, ehdin jo miettiä monta vaihtoehtoa. Se voisi olla lahjakortti johonkin hienoon liikkeeseen, tai lippu johonkin messuun jossa esitellään tuotteita parturi-kampaajille. Kylpylähoito, manikyyri ja pedikyyri tai matkaliput etelään. Kaunis koru, uusi meko tai uusi auto. Se voi olla ihan mitä vain. Menen sisään ja aukaisen vaatekomeron, etsien Johnin urheilukassista paketin.
Charlenen kävellessä heidän pihatielleen, hän huomaa laitapuolen kulkijan resuisissa vaatteissa huojuvan heidän nurmikollaan ikkunan alla pihatielle selkäpäin.
Havahdun omista ajatuksistani ja kiirehdin henkilön luokse sanoen:
"Hei, ole hyvä ja poistu meidän pihalta. Minä en pidä siitä että pihalleni tullaan noin vain."
Mies kääntyy hitaasti kuin havahtuen. Hänen suustaan valuu kuolaa ja nenästä verta. Silmät ovat sameat. Hän päästää örähtävän äänen.
Peräännyn askeleen, irvistäen inhosta. Hän on varmasti joku tautinen, ajattelen ja siksi en halua olla aivan likeellä häntä.
"Ole hyvä ja poistu. En halua pihalleni mitään kutsumattomia vieraita," sanon ja osoitan tietä sormellani.
Mies seisoo paikoillaan huojuen. Kuin hänen sisällään ei liikkuisi yhtään ajatusta.
"Senkin narkomaanit, te tuhoatte oman elämänne ja pilaatte muiden siinä samalla. Minä sanon vielä kerran ja jos ei mitään tapahdu, kutsun mieheni paikalle. Hän on poliisi ja hän tietää mitä sinun kaltaisille narkomaaneille pitää tehdä. Ole siis hyvä, ja poistu," sanon tiukasti, osoittaen yhä tietä sormellani.
Hitaasti raahustaen mies lähtee pois heidän pihaltaan, jättäen rähmäisen vanan peräänsä, kuin paiseista vuotavan mädän.
Inhosta irvistäen peräännyn ja pudistelen päätäni, alkaen miettiä kuumeisesti miten ihmeessä saan pihan siistittyä tuollaisesta mädästä. En ole aiemmin nähnyt moista, mutta mies on varmasti piikittänyt kehonsa pilalle ja pistoskohdat ovat mädänneet ja vuotavat pahasti. Miten ihmeessä tuollainen on edes eksynyt tänne alueelle? En tiedä vastausta ja irvistellen kiirehdin sisälle etsimään Johnin urheilukassista pakettia. En haluaisi pilata päivää, mutta minun on pakko mainita tästä Johnille kunhan palaan takaisin.
Urheilukassissa on pyöreäkulmainen paketoitu laatikko.
Otan laatikon ja palaan takaisin, kiertäen kaukaa jäljet pihassamme. Menen suoraan mieheni luokse ja sanon: "Rakas, meidän pihallamme oli juuri joku narkomaani tai mikä lie. Katsoi minua tyhjin samein silmin nenä verta vuotaen ja käskin hänen poistua. Hän poistui kyllä, mutta jätti jälkeensä hyvin ikävännäköisen vanan jotain rähmää tai limaa. En halua että tämä päivä menee nyt siihen, että alat toimittaa virkaasi, sillä hän poistui ja halusin vain kertoa asiasta. Siivoan heti huomenna sen sotkun ja nyt haluan jatkaa rauhallisen sunnuntain viettoa." Painan suukon hänen otsalleen ja istuudun alas pitäen laatikkoa yhä kädessäni.
"Mitäköhän täällä on?" Kysyn hymyillen ja aukaisen sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti