"No niin, ellette usko minua ja Markia, ehkä kolmannen juuri paikalle saapuneen henkilön mielipide vaikuttaa edes vähän mielipiteenne muuttamiseen. Rita, kerro näille kahdelle kuka tuo peittoon kääriytynyt mies on ja mitä hänellä on tuossa laatikossa."
Rita katsoo Xavieria. Hähen silmänsä leiskuvat vihaa.
"Tuo mies on Xavier. Tämän tutkimusaseman rahoittaja. Hänen ahneutensa on tappanut useita. Hän on häikäilemätön. Se, mitä hänellä on mukanaan, on vaarallista eikä se saa poistua täältä." Miehet katsovat toisiaan tietämättä, mitä pitää tehdä.
Mulkaisen Xavieria ja sitten kahta miestä.
"Älkää nyt siinä vaan toljottako, kutsukaa esimiehenne paikalle jos ette itse tiedä mitä pitää tehdä!" Huudahan heille turhautuneena.
Toinen lähtee juoksemaan. Xavier katsoo heitä:
"Olette typeriä, tiedättekö sen."
"Ei Xavier, sinä olet typerä. Et yhtään ajattele muita."
Xavier laskee laatikon maahan ja vetää sen jälkeen nopeasti aseen huopansa alta.
"Nyt, me alamme puhua järkevästi." Aseen piippu käy läpi Rebeccan, Markin, Ritan ja paikalla olevan nuoren viiksekkään miehen. Ritaa saattamaan lähteneet pysähtyvät vähän matkan päähän. Xavier sanoo heille.
"Ei liikettäkään. Kävelkää rauhallisesti helikopterille ja istuutukaa sen laskutelineelle."
En luota lainkaan Xavieriin. Hän ei selvästikään kaihda ampua meitä, joten en halua tehdä mitään typerää. "Xavier, mitä oikein kuvittelet? Että pääset pois täältä, saat pitää kiven ja elät elämäsi rikkaana ja kuuluisana?"
Xavier virnistää leveästi.
"Tiedätkö Rebecca. Et ole turhaan käynyt kouluja. Jotenkin noin ajattelin. Mutta, silti olet tyhmä. Menetit juuri oman vaivanpalkkasi. Mark, sinä ymmärrät rahan päälle. Seisotko pistoolin siellä päässä, vai astutko tänne."
Käännän katseeni Xavierista Markiin. Hän saa puolestani tehdä päätöksensä itse. Tiedän että hän pitää rahasta ja sitä vartenhan hän tuli tänne koko matkalle, saadakseen rahaa ja sitä Xavier nyt hänelle tarjoaa.
Mark miettii hetken ja sanoo:
"Ei, pysyn täällä." Hän tarttuu Rebeccaa kädestä ja puristuksessa tuntuu menetetyn rahan turhautuminen.
En voi sille mitään, mutta kasvoilleni nousee Xavierin aseen piipusta huolimatta tyytyväinen virne.
"Kerro minulle, oletko ajatellut asiaa yhtään pidemmälle? Olet nähnyt mitä täällä kävi kun toimme tuon kirotun kiven. Luuletko etteivät ne olennot löydä sitä kaupungista vai etkö sinä välitä siitä, jos ne hyökkäävät ja tuhoavat kaiken ja kaikki tieltään?" Kysyn Xavierilta.
"Ei, pitää olla jokin keino..." Xavier sanoo. Rebecca aistii, huomaa, miten Xavier on menettänyt järkensä. Nuorempi pelastaja sanoo:
"Tuota, sir, voitko laskea aseesi, ehkä me pystymme keskustelemaan tästä?" Xavier nyökkää:
"Keskustelua ei tarvita, te lennätätte minut pois täältä."
"Hän on hullu. Pimahtanut," sanon tiuskaisten ja laitan käteni taskuuni, jossa on yhä Johnin antama ase. Nopeasti mielessäni käy ajatus Xavierin vahingoittamisesta, mutta millaiseen liemeen se johtaisi? Mitä jos ase ei toimikaan ja Xavier alkaa tyhjentää lipastaan meihin? En työnnä ajatusta täysin mielestäni, mutta en uskalla tehdä sitä.
Mark vilkaisee Rebeccaa ja puristaa häntä lujasti kädestä. Hän aavistaa, mitä Rebeccan mielessä käy. Esimies ja hänet hakenut tulevat takaisin:
"Mitä täällä tapahtuu?" Kysyy esimies. Xavier kääntää aseen piipun häntä kohti ja ampuu suoraan keskelle otsaa. Esimies kaatuu kuolleena selälleen.
"Minä sanoin, että te viette minut nyt pois!"
Hätkähdän ja melkein vaistomaisesti vedän aseen esiin taskustani, osoittaen sillä Xavieria.
Xavier on edelleen kohottanut aseen toiseen suuntaan. Hän kääntää katseensa Rebeccaan. Kaikkien ympärille laskeutuu hiljaisuus ja jännittynyt tilanne. Aina, kun on aseet vedetty esiin, jollekin käy huonosti. Eikä kukaan halua olla se joku. Xavier sanoo:
"Oletko tarpeeksi nopea ampumaan, jos käännänkin aseen osoittamaan sinua? Entä pystytkö tappamaan?"
Käteni alkaa vapista hieman jännityksestä ja pelosta, mutta Xavier on jo näyttänyt mihin pystyy ja minä en voi perääntyä. Astun askeleen eteenpäin, yhä pitäen Markin kädestä kiinni, toisen käteni hieman epävakaasti pitäen aseen piippua Xavieria kohti.
"Otan siitä selvää nyt," sanon ja painan aseen liipaisinta.
Luoti osuu Xavieria kaulaan ja hän parahtaa kaatuen kyljelleen maahan laukaisten aseen ilmaan, ennen kuin se tipahtaa hänen otteestaan. Xavier painaa kämmenensä kaulalleen, mutta sormien välistä pulppuaa pian verta värjäten lumen ja hänen vartalonsa yläosan.
"Minä... ei, tämä ei voi päättyä näin!"
Huudahdan ja tiputan aseen kädestäni järkyttyneenä maahan, sekä otteeni Markin kädestä irtoaa kun peräännyn peittäen vapisevin käsin suuni.
"Minä ammuin... minä ammuin häntä ja nyt hän kuolee!" Huudan tuijottaen pulppuavaa verta, tipahtaen sitten polvilleni maahan.
Mark ottaa Rebeccan syleilyynsä. Pelastustiimin esimies katsoo tilannetta järkyttyneenä, eivätkä muutkaan ole yhtään sen huojentuneempia.
"Murhaaja," joku sanoo takana. Mark huutaa:
"Hitot! Itsepuolustusta! Ettekö ole kuulleet Amerikan laeista!"
"Miten minun nyt käy?" Kysyn ääni vapisten Markilta, haluamatta enää katsoa Xavieria ja sitä veren määrää. "Laatikko, se ei kuitenkaan saa tulla mukaan. Rita, sano se niille!" Huudan ja painan kasvoni Markia vasten.
Rita sanoo:
"Minä olen esimies täällä, ja hoidan asian tästä eteenpäin. Olen korkea-arvoisin tutkimusasemalla, ja tämä on tutkimusaseman asia." Esimies on hetken hiljaa ja nyökkää.
"Olet oikeassa. Me tulimme kuljettamaan teidät pois, emme halua sekaantua tähän mitenkään." Takaa kuuluu jälleen ääni:
"Mutta täällä on tapahtunut murha!" Esimies sanoo tiukasti:
"Edelleen, emme ole rikostutkijoita."
Vaikka olenkin yhä järkyttynyt, en ole kadottanut järjenjuoksuani ainakaan pahasti. Nostan katseeni ja sanon: "Emmekö voi jo lähteä? Täällä on tapahtunut yksi murha ja yksi itsepuolustus ja poliisi selvittää ne, kunhan vain pääsemme ensin pois täältä."
Rita katsoo pelastushenkilökuntaa vaativasti.
"Täällä ei ole muita eloonjääneitä. Valmistautukaa lähtöön."
Nousen ylös.
"Ja se laatikko, se jää tänne, eikö?" Varmistan vielä Ritalta, ettei hänen mielensä ole muuttunut nyt kun se ei ole enää Xavierin hallussa, vaan vapaasti otettavissa.
Rita nyökkää.
"Ja jotkut tulevat hautaamaan sen syvälle. Porausryhmä. Ja minä henkilökohtaisesti pidän huolen siitä, että se häviää jään uumeniin." Pilotti kohottaa peukaloaan, helikopteri on valmis ja matka alkaa takaisin satamaan.
Olen hiljainen matkan aikana. Olen väsynyt, kylmissäni ja nälkäinen, sekä yhä järkyttynyt kaikesta mitä on tapahtunut. Helikopterin metelistä huolimatta matka tarjoaa hyvän hetken vaipua omiin ajatuksiin, mutta omat ajatukset ahdistavat ja näen mielessäni ne kamalat olennot. Joudun työntämään ne pois ajatuksistani jotta voin rauhoittua ja käsittää se, että olemme vihdoin matkalla kotiin.
Mark pitää Rebeccaa lähellään. Rebecca ei ole varma, hyötyykö Mark tilanteesta läheisyyden kannalta, mutta siitä hän on varma, että Mark lohduttaa oikeasti.
Painan pääni häntä vasten ja vaikka en saakkaan ajatuksiani pois täysin tapahtuneesta, oloni on huomattavasti parempi Markin läheisyydessä.
Lyhyen lennon jälkeen helikopteri laskeutuu kaupunkiin. Rita sanoo:
"Menemme majataloon. Nukumme yön yli. Huomenna on palaveri." Hän tarkistaa kännykkänsä, mikä ei enää toimi koska tutkimusaseman lähetin on tuhoutunut.
"Huomenna puolen päivän aikaan ravintolassa. Jos odotatte hetken, teillä on pian huone."
En olisi halunnut jäädä tänne enää yhdeksikään yöksi, sillä yö tietää niiden olentojen paluuta. Kivi ei ole enää meillä, mutta minua pelottaa jo ajatuskin yöstä. Nyökkään kuitenkin Ritalle, sillä vaihtoehdot ovat vähissä. "Minä tiedänkin jo kenen kanssa haluan jutella," sanon Markille.
"Muistatko vielä sen miehen tuolta ravintolasta? Jos hän on vielä täällä, vaihdan hänen kanssaan muutaman sanan."
Mark nyökkää.
"Haluatko mennä yksin? Voin tulla kanssasi, ellet pärjää."
"Pärjään minä," sanon hymyillen ja saatuamme huoneen, siistiydyn hieman, lähtien sitten ravintolaan.
Ravintolassa ukko istuu samassa paikassa. Hän on juonut melko paljon jo.
Kävelen hänen luokseen ja sanon:
"Anteeksi, en tiedä muistatko minua. Puhuimme siitä tutkimusasemasta ja päiväkirjasta jokin aika sitten. Saanko istuutua?"
Mies nyökkää ja ryystää oluensa tyhjäksi.
"Taidat tarvita paukkua." Hän nousee ylös ja raahustaa tiskille.
Istuudun alas enkä tällä kertaa todellakaan aio kieltäytyä paukusta.
"Mikä tahansa väkevä käy, kiitos," sanon miehelle.
Mies tuo Rebeccalle tuplavodkan sitruunalla.
"En tiedä mitä naiset juovat. Siitä on niin pitkä aika kun olen tarjonnut nuorelle leidille juomaa. Vedä se kitusiisi."
"Kiitos, tämä käy hyvin," sanon ja maistan juomaa. Se saa minut irvistämään, mutta otan toisen kulauksen heti perään ja aloitan:
"Se päiväkirja, ne tutkimukset... olit oikeassa siinä kun sanoit että ne pitäisi unohtaa. Voitko silti kertoa minulle, näitkö mitään erikoista ollessasi tutkijana siellä?"
"Erikoista." Mies hörppäisee omaa drinkkiään, mikä näyttäisi olevan viskiä Colalla.
"Luulen, että tiedät mitä olen nähnyt."
"Näitkö sinä," aloitan ja keskeytän vilkaisten ympärilleni, jatkaen hiljempaa:
"Näitkö sinä olentoja?"
"Valoja, surinaa..." mies pudistelee päätään kuin yrittäen ravistaa muistikuvat pois.
"Hyönteisiä. Voitko uskoa, hyönteisiä täällä! Vieläpä ihmisen kokoisia!" Joku huutaa:
"Hei, Hullu-Martin, älä pelottele tyttöä."
Vilkaisen huutajaa ja käännän katseeni takaisin mieheen, jonka nimeksi paljastuu Martin.
"Aivan. Hieman outo ympäristö hyönteisille," sanon ja juon juomaani.
"Oletko koskaan nähnyt niitä missään muualla?"
"En, ne olivat vain sen luolan ympärillä. Jääluola. Ja se sisältä..." Martin pudistelee päätään.
"Sen jälkeen jäin eläkkeelle." Rebecca tajuaa, että Martin on nähnyt vielä vähemmän kuin hän. Hän tajuaa, miten onnekas on oman kokemansa jälkeen, ettei ole menettänyt järkeään.
Nyökkään.
"Taitaa olla niin että se tutkimusasema jää unohduksiin. Se oli virhe alunperinkin, mutta en tiennyt sitä silloin. Päiväkirja ja ne hyönteiset, kaikki saavat jäädä sinne."
"Kaikki unohtuu. Kaikki unohtuu," Martin sanoo ja juo lasinsa tyhjäksi. Rebecca tietää, että Martin ei unohda. Alkoholi saa hänet unohtamaan vain hetkeksi.
~LOPPU~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti