10. sessio - Prinssin luona ja ansa

Amandan ilta alkaa hänen sirensä Anthony D'arcin vierailulla.
"Rakas childeni, vaikken vieläkään tiedä mitä sinä touhuat salaisesti, olen vaikuttunut sinun määrätietoisuudestasi ja halustasi tehdä jotain. Ja pystyvyydestäsi. Niin on eräs toinenkin, joka haluaa sinut vierailulle." Anthony katsoo Amandaa kulmiensa alta.

Olen mielissäni kuullessani sireni kehuista.
"Niinkö? Kuka?" Kysyn uteliaana.


"Prinssi Hunter Stone," Anthony jatkaa Amandan katsomista kulmiensa alta tarkkaillen hänen reaktiotaan.

Reaktioni ei ole ainakaan positiivinen, mutta yllättynyt.
"Miksi hän haluaa tavata minut? Sinä tiedät mitä mieltä olen hänestä vaikka hän onkin ystäväsi."

"Tiedän, mitä mieltä olet hänestä, mutta hän ei sitä tiedä." Anthony katsoo Amandaa:
"Ovatko nuo vaatteesi, mitkä pidät ylläsi? Ja ehkä nyt voit kertoa prinssille mielipiteesi hänestä."

Vilkaisen vaatetustani ja nostan katseeni takaisin Anthonyyn.
"Mitä vikaa vaatteissani on?"

"Kunhan varmistin." Anthony kävelee ovelle:
"Tuletko?"

"Ei minulla kai ole vaihtoehtoja," totean ja lähden seuraamaan Anthonya.


Anthonyn auto kuljettaa heidät Elysiumiin. Se näyttää olevan hiljainen ja suljettu, joten he menevätkin sisään sivuovesta, joka kuitenkin on vartioitu. Elysiumissa ei pala muut kuin himmeät yövalot, ettei se herätä liiaksi huomiota jatkuvasti kuolevaisten keskuudessa. Anthony kävelee Amanda perässään yläkertaan, jossa on prinssin toimisto. Hän koputtaa oveen ja saa pyynnön astua sisään.
Prinssi Hunter Stone istuu työpöytänsä takana. Valot ovat sammuksissa ja hänen komeat kasvonsa kuultavat tietokoneen näytön valossa, mitä hän tutkii. Hänen jään sinisten silmiensä väri näyttää hohtavan sinertävässä kajastuksessa. Vaaleat hiukset ovat siististi geelillä taakse kammatut. Hänen pikkutakkinsa on toimistotuolin selkämyksellä ja kravatin solmua on löysätty. Valkoisen silkkisen kauluspaidan ylin nappi on auki. Kalvosin nappien timantit kiiltelevät, ja Amanda huomaa, että kauluspaidan nappien kuoret ovat puolikkaita helmiä. "Istuutukaa alas," prinssi sanoo heille sulkien kannettavan tietokoneensa ja työntää sen sivuun.
"Verta?"

Istuudun alas ihmetellen tapaamisen syytä ja sen salamyhkäisyyttä.
"Ei kiitos," sanon kohottaen käteni kieltäväksi merkiksi tarjotusta verestä. Vilkaisen huonetta ja sireäni, siirtäen katseeni takaisin Ventrue prinssiin, Hunter Stoneen.


Prinssi kaataa pullosta verta Amandan sirelle ja itselleen kristallilaseihin.
"Oletko varma? Tämä on erittäin harvinaista, Napoleonin verta." Prinssi hymyilee leikillisesti.

Hymyilen teennäisesti takaisin ja sanon hitaammin, selkeämmin painottaen:
"Ei kiitos."

"Hyvä on. Se ei muuten ole Napoleonin verta. Tosin, sitäkin on pullotettuna yhdessä yksityiskokoelmassa," prinssi ottaa siemaisun.
"Tremeret, joskus olen kateellinen heille. Vaikkakin, rahalla saa."

Pyöräytän silmiäni ja nojaan tuolissa eteenpäin sanoen:
"En halua olla epäkohtelias, mutta miksi tämä vierailu ja miksi valot ovat pois päältä?"

"On jo tarpeeksi outoa, että kaupungin eräs museo on aina silloin tällöin avoinna, vain tosin tietyille vieraille. Tosin, tämä on yksityismuseo. Tänään ei ole vastaanottoa, joten miksi turhaa polttaa valoja täällä?" Hunter näyttää tutkivan ja analysoivan Amandaa jutustellessaan.
"Valokatkaisija on oven vieressä," hän nyökkää sitä kohti,
"jos haluat."

Kohautan olkapäitäni ja nojaan takaisin taaksepäin.
"Ei, pimeä on hyvä... ihmettelin vain. Ja tapaamisen syy?"

Prinssi siirtää viinilasiaan hieman syrjään.
"Olemme virallisesti tavanneet kahdesti. Ensimmäisen kerran kun sinut esiteltiin minulle. Toisen kerran, kun olit tarpeeksi kehittynyt vastataksesi itse teoistasi."

"Ja?" Kysyn melkein malttamattomana.
"En ymmärrä mistä tässä oikein on kyse, joten pahoittelen jos kuulostan kärsimättömältä ja epäkohteliaalta."

"Hyvä on, hyvä on." Prinssi näyttää hieman närkästyneeltä. Amanda muistaa sanat siitä, että prinssi päättää kuka elää ja kuka kuolee. Ja Brujahithan vihaavat häntä. Toreadorien lisäksi. Vaikkakin Toreadorit ovat tulilinjalla nyt. Onkohan prinssi liian voimakas jopa Brujaheille? Kaupungissahan kaikki tärkeimmässä asemassa olevat Ovat Ventrueita.

Katson kysyvästi prinssiä, odottaen häneltä selvitystä vierailun syyksi.

"Olet ollut melko, tavanomainen neonate. Olet varmasti puuhaillut omiasi, elänyt elämääsi, kuten moni muukin. Mutta nyt olet yhtäkkiä alkanut loistaa. Kuitenkaan, en ole huomannut, että olet pyrkinyt suosiooni."

"Ehkä siksi että en ole tehnyt niin," totean katsoen hänen jään sinisiin silmiin.

"Mitä sinä haet? Oletko vain täyte kaupungissa, yksi vampyyri enemmän populaatiota?" Anthony nousee ylös.
"Prinssi..." mutta prinssi Hunter Stone kohauttaa kätensä hiljentääkseen elderin.

"Minulla ei ole ollut tarvetta hakea mitään, hakea hyväksyntää teoillani, mutta nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, taidan vain kokeilla miten pitkälle oman paikkani pystyn viemään. Ja vastaus kysymykseen mitä minä haen," naurahdan välissä ja jatkan:
"Haen ultimaalista nautintoa joka toivottavasti löytyy jonkun sisälmyksistä käsissäni, hänen veren roiskuessa ympäri huonetta." Viimeinen oli tietysti vitsi, vaikka en tarkoittanut sitä naurettavaksi.


Prinssi hymähtää.
"Kunhan se ei riko Masqueradea. Hyvä maku? Se on sinun asiasi." Prinssi siemaisee viiniä.
"Ja ymmärsin vitsin." Hän nousee ylös ja ottaa rullatun julisteen ojentaen sen Amandalle.

Yllätyn hieman niin jäyhän oloisen prinssin sanoista. Olisin odottanut jotain paljon vahvempaa reaktiota vitsiini. Otan julisteen ja katson mikä se on.

Julisteessa on Dead Poets - From Grave juliste, jonka keikoilla Amandakin kävi. Dead Poets on Toreador-yhtyeen nimi, From Grave keikkojen nimi.

"Miksi tämä?" Kysyn ja rullaan julisteen takaisin rullalle.


"Pidätkö tuosta... yhtyeestä?"

Naurahtaen sanon:
"Taidan pitää. Kuinka niin?"

"Niin arvelinkin." Prinssi kävelee takaisin työpöytänsä taakse ja istuutuu.
"Ja mielipiteesi heistä? Tunnetko siis heitä?" Prinssi aukaisee kannettavan tietokoneensa ja kääntää sen. Ruudulla on Judasin kuva. Hän näyttää sitä sormella:
"Varsinkin tämä Judas kiinnostaa minua."

"Judas, Judas," hoen hiljaa.
"Kyllä, olen jutellut hänen kanssaan. Ja jos hän kiinnostaa sinua, en voi moittia. Hän on hyvin erikoinen persoona. Hieman liian erikoinen minun makuuni, mutta minulla ei ole mikään häntä vastaan."

"Siksi se juuri kiinnostaakin, hieman liian erikoinen." Tulostin alkaa surista työpöydän alla, ja prinssi ottaa juuri tulostamansa Judasin kuvan katsoen sitä.
"Haluan tietää, mikä hän on miehiään," hän kohottaa katseensa kuvasta Amandaan.

"Ja minä liityn asiaan... miten?" Kysyn katsoen prinssiä toinen kulma koholla. En mitenkään haluaisi olla osallinen hänen ja Judasin tutustumisessa, sillä kaikki pienikin viittaus siihen että minä pidän Judasista enemmän kuin Sam Mooresta tai siitä primadonna primogenista, voi kääntyä epäilyksi minua vastaan kun ne kaksi muuttuvat tuhkakasaksi.

"Sinähän olet ollut hänen kanssaan tekemisissä. En halua, että hänen hälytyskellonsa alkavat soida, jos minä kutsuisin hänet puheilleni, tai alkaisin häntä tarkkailla. Hän on epäilyttävä ja haluan sinun tarkkailevan häntä."

"Tarkkailla minkä varalta?" Kysyn kurtistaen kulmiani. Vielä vähemmän haluan edes esittää tarkkailevani prinssin käskystä Toreadoria.

"Minkä tahansa. Sääntöjen rikkomisen, vaikka aluksi."

"Sinä et varmasti vitsaile tuosta asiasta, mutta minun on pakko kysyä, että oletko tosissasi? Minä vahdin jotain Toreadoria ja kerron jos hän tekee jotain sääntöjen vastaista?"

"Vahdit, on ehkä hieman voimakas ilmaisu. Mutta jos tiedät jotain, tai kuulet jotain, tai näet jotain, niin raportoit siitä. Olen kuullut - tosin ei niin luotettavalta taholta - että Judasilla on yöllä hieman omintakeiset, ja Masqueraden kannalta vaarallisetkin huvittelut."

Olen hetken hiljaa ja mietin. Tämä tilanne kyllä olisi minun, Hellerin ja Judaksen kannalta hyvä asia jos minä etuoikeutettuna saan tuoda hänestä esiin hyvät puolet.
"Hyvä on. Minä pidän häntä silmällä," sanon nyökäten.

Prinssi nyökkää tyytyväisenä ja hymyilee. Hän nousee ylös ja kiinnittää Judasin kuvan nastalla muistitauluunsa. "Pidän siitä, että suostuit itse."

"No, sanotaan näin että tässähän on minulle aivan loistava tilaisuus taas näyttää kyvykkyyteni, vaikka aluksi olinkin aivan toista mieltä," sanon hymyillen hieman, en kuitenkaan teennäisesti.


"Taas näyttää kyvykkyytesi. Minua kiinnostaakin, miten muuten olet sitä näyttänyt. Tiedän, että niin olet tehnyt, mutten tiedä miten." Anthony vilkaisee Amandaa, sillä hän itse tietää, että Amanda tekee jotain hänenkin tietämättään, ja viimeksi varasti hänelle Toreador primogenin sormuksen.

"Tarkoitan, olen jo tullut siitä hiljaisesta tavallisesta esille sanomalla oman mielipiteeni ja omieni parissa olen jo saanut nostettua päätäni. Tässä siis toinen tilaisuuteni nostaa päätäni muidenkin, varsinkin sinun silmissä. Äläkä käsitä väärin, minä en nuoleskele tai varsinaisesti hae suosiotasi, mutta koska olen alaisuudessasi, on kaiketi hyvä tehdä itsestäni vähemmän mulkku."

Prinssi nyökkää.
"Siinä kaikki. Toivottavasti nautit verestä, Anthony. Tapaamme viimeistään Elysiumissa, ellei sinua kiinnosta ottelu shakkia sitä ennen," prinssi iskee silmäänsä Anthonylle. Anthony nyökkää:
"Soitat vain, kun nappulat ovat paikoillaan." Hän nousee ylös ja nyökkää prinssille hyvästeiksi.

Nousen itsekin ylös ja nyökkään prinssille sanoen:
"Minä pidän sinut ajan tasalla."

He lähtevät pois Elysiumista. Autossa Anthony katsoo Amandaa:
"Minne vien sinut?"

"Keskustaan, kiitos."

Auto vie Amandan keskustaan, torille.
"Onko sinulla jotain, mistä haluat vielä keskustella? Olit yllättävän suopea prinssin edessä. Tiedän vihasi häntä kohtaan, mutta osasit käyttäytyä. En tosin ymmärrä, miksi häntä vihaat. Eihän hän ole sinulle tai Nosferatuille tehnyt mitään."

"Se on asia jota en osaa selittää. En vain pidä hänestä. Ehkä en vain tunne häntä tarpeeksi hyvin, mutta ei minulla ole mitään intressejä edes tutustua häneen paremmin," sanon ja aukaisen auton oven.
"Kiitos kyydistä ja tarjouksesta jutella, mutta kieltäydyn." Nousen ulos autosta ja katson vielä Anthonya. Arvostan suuresti hänessä sitä, että hän antaa minun itse hoitaa asiani, eikä utele liikoja. Tosin nyt hän on selvästi alkanut kiinnostua aikeistani enemmän, mutta ei vieläkään tee mitään ottaakseen selvää siitä.
"Illan jatkoja, sire," toivotan hänelle vielä.


Anthony heilauttaa kättään Amandalle hyvästeiksi ja arvokas Mercedes-Benz kaasuttaa pois.
Ulkona on ikävä räntäinen tihkusade. Vaikka ihmisillä onkin talvivaatteet yllään, usealla on myös sateenvarjo. Kaupungin neonvalot heijastuvat kosteasta maasta.

Vedän hupun paremmin päähäni ja suuntaan kulkuni Brujah Hellerin kapakkaan. En halunnut sireni näkevän minun menevän sinne, joten jatkan matkaa torilta omin neuvoin. Kapakan eteisessä pudistelen takkini harteilta märät rännät ja astun peremmälle, etsien katseellani Helleriä.

Heller nojaa jukeboksiin, eikä huomaa Amandaa. Hän huudahtaa baarimikolle:
"Vittu, voisit joskus hommata uusia levyjä!" Baarimikko virnistää:
"Voisitte joskus ostaa drinkkejä, niin olisi rahaakin."
"Haista vittu," Heller tuhahtaa ja kääntyy nähden Amandan.
"Mitä mieltä sinä olet, kapakka, jossa samat levyt vuodesta toiseen?"

"Kaipaa uudistusta ehdottomasti, mutta baarimikkosi on oikeassa rahan suhteen," sanon ja kävelen hänen luokseen, vilkaisten jukeboksia nopeasti.

"Minä maksan tuolle hinttarille siitä, että tämä koko paska on pystyssä!" Brujahin veri alkaa kiehua.

"Tulen juuri vierailulta prinssin luota," aloitan yrittäen kiinnittää hänen huomionsa muuhun, jotta hän rauhoittuisi.

Heller istuutuu ja katsoo Amandaa. Hänen ilmeensä muuttuu vieläkin tuimemmaksi:
"Niin?"

"Hän antoi minulle tehtävän pitää silmällä Judasia. Hän siis itse tietämättään helpottaa tätä pientä missiota." sanon ja kaivan taskustani muutaman kolikon ja ryppyisen setelin, sanoen baarimikolle:
"Jos tuot minulle askin röökiä ja sytkärin, saat hieman tuloja ja ehkä pian sinulla on varaa ostaa edes yksi uusi levy soittimeen."

Baarimikko katsoo rahoja kuin halpaa makkaraa ja pyyhkäisee ne tiskin alle. Hän heittää Amandalle tupakka-askin ja tupakansytyttimen. Heller katsoo Amandaa.
"Miksi prinssi haluaa tietoa tuosta Judasista? Ei kai hän tiedä mitään?"

"En voi varmaksi sanoa, mutta en usko," sanon ja otan askista savukkeen, sytyttäen sen.
"Minun pitää vähän tiedustella Chorusilta miten hänen suhteensa Ventrueihin edistyy. Ehkä hän osaa sanoa jotain, jos on päässyt nuoleskelemaan niitä tarpeeksi. Ja toinen asia vielä," sanon vetäen savua keuhkoihini ja puhaltaen ne ulos.
"Niille kahdelle Toreadorille pitää pian järjestää se tapaaminen susien kanssa. Sain yksinkertaisen viestin, että ne ovat nälkäisiä. Siis Todella nälkäisiä ja ymmärsin hyvin pointin, että asialla on kiire."

Heller ottaa myös Amandan askista savukkeita, kaksi. Toisen hän laittaa korvansa taakse, toisen sytyttää. "Hyvä on, hoida Toreadorien tapaaminen susien kanssa, ja katso, ettei prinssi saa mitään vihiä Judasista."

Odotin että hän olisi osallistunut suunnitelmaan myös, mutta hyvä näin että hän antaa homman minulle. Nyökkään ja sanon:
"Homma hoituu ja sanomattakin selvää, että jos jokin kusee, minä otan syyt niskoilleni."

Heller nyökkää ja taputtaa Amandaa olkapäälle.
"Olet tajunnut homman juonen." Hän työntää Amandalle kirjekuoren.
"Pieni korvaus, ja apu, jos rahat eivät riitä."

"Voi kiitos. Mielummin kyllä ottaisin palkkani hieman toisenlaisina. Kuten kuponkina jonka voisin vaihtaa kuteihin?"

"Eikö raha ole kuponki minkä vaihdat ihan vittu mihin lystää?"

"On, mutta tulee ylimääräistä säätöä. Katsos näin, otan kuoren," otan sen ja vilkaisen sisään. Siellä on rahaa, viisituhatta.
"Ai, odotin vähän pienempää summaa... no ei sitten mitään. Unohda," sanon ja tyytyväisenä hymyillen laitan kuoren povitaskuuni.

Heller naurahtaa.
"Luulitko, että me Brujahit olemme köyhiä ja annetaan muutamia kymppejä?" Hän tumppaa savukkeensa. "Sinä olet tähän asti ollut hyödyllinen, joten saat korvauksen. En ole kuten prinssi."

Naurahdan itsekin ja sanon:
"En oikeastaan ole ajatellut teidän varallisuutta, mutta en todellakaan odottanut näin avokätistä kiitosta työstäni. Teen mielelläni töitä vastedeskin sinulle. Prinssiltä saan varmasti kiitokseksi lämmintä kättä, eikun, ei edes sitä, mutta pullotettua Napoleonin verta. Sukkani pyörivät jaloissani odotuksesta." Pyöräytän silmiäni ja virnistän.

Brujah virnistää ja sanoo hiljaa.
"Ei kauaa..."

Katson Helleriä mutta en ymmärrä mitä hän tarkoittaa sanoillaan. Pudistelen hieman päätäni merkiksi siitä etten ymmärtänyt häntä.

Heller iskee silmäänsä.
"Johdata nyt ne Toreadorit sienestämään ja susia taputtelemaan. Olisi sääli, jos sudet kyllästyisivät odottelemaan ja söisivät sinut."

Hätkähdän hieman, sillä ajatuskin ihmissusista saa ihon kananlihalle, miten se vain nyt kuolleena voi niin toimia. Vedän vielä savut tupakastani ja tumppaan sen sanoen:
"Älä huoli, homma on jo puoliksi hoidossa. Kuulet siitä pian." Nousen ylös ja heilautan kättäni, sekä heitän baarimikolle taskunpohjaltani sentin kolikon sanoen:
"Tippiä hyvästä palvelusta. Älä tuhlaa kaikkea kerralla." Poistun kapakasta ja suuntaan kulkuni metroon. Olen jo suunnitellut valmiiksi mitä teen houkutellakseni ne kaksi kaupungin laidalle. Toivottavasti se vain onnistuu. Suuntaan kulkuni siis lähelle paikkaa jossa Gangrel asuu. Sinne eivät yleiset kulkunevot kulje, joten joudun ottamaan taksin ja pyydän hänet jättämään minut puiston laidalle. Sen takana on metsä ja siitä ei ole kovin pitkä matka Gangrelin asunnolle. En tiedä miten lähelle uskallan metsää mennä, joten jään turvallisen matkan päähän puistoon, joka ei ole kovinkaan yleisessä käytössä vaikka sijaitseekin ihan miellyttävällä paikalla, hieman korkealla pois kaupungin hälinästä. Siellä teen puhelun Toreador elderille, Sam Moorelle ja sanon kuin hätääntyneenä:
"Minun on tavattava sinut ja Toreador primogen. Nyt." En tiedä tunnistaako hän ääneni, mutta sillä ei ole merkitystä.

Kysymättäkin selvää, että Sam Moore on epäileväinen:
"Mistä on kyse, kuka olet, missä olet?"

"Tiedän että tämä kuulostaa epäilyttävältä, mutta asia on tärkeä. Se koskee sitä pientä epäselvyyttä joka oli jokin aika sitten pinnalla. Tiedät varmasti mistä puhun ja henkilöllisyyteni paljastuu kunhan saavutte paikalle. Minä siis tiedän kuka on syyllinen siihen sotkuun, mutta en todellakaan halua tuoda sitä julki paikassa, jossa on liikaa korvia. Ja kaikki tiedämme että seinilläkin on korvat, siksi pyydän että voisimme tavata jossain, missä ei ole ylimääräisiä korvia kuulemassa mitä minulla on kerrottavana." En kerro vielä paikkaa, vaan odotan hänen reaktiotaan.

Hetken on hiljaista.
"Tarkoitat mustaa kirjaa? Mutta minä olin syytön!"

"Tiedän! Ja varmasti haluat että muutkin saavat sen tietää, mutta se ei ole niin yksiselitteistä vain paukauttaa sitä kaikkien kuullen, ymmärräthän. Minä pyydän, älä anna kenenkään ymmärtää että olet tulossa tärkeään tapaamiseen, otat vain primogenin mukaasi ja saavutte Griffin Parkin laidalle, minä kerron kaiken ja sitten mietimme, miten tuoda asia julki."

"Mutta miten primogen voi luottaa siihen... toisaalta, hän ei voinut uskoa, että olisin pettänyt hänet. Hyvä on, saavumme Griffin Parkiin, jos primogen on suosiollinen."

"Kaikki erimielisyydet ja eripurat joita se konflikti teille aiheutti, selviää täällä. Pidä huoli että hän on suosiollinen, mutta muista, kukaan ei saa tietää tästä, ei vielä. Se vain hankaloittaa asioita, usko minua. Odotan teitä," sanon ja lopetan puhelun. Hänen uteliaisuutensa kalvaa, olen varma siitä ja hän pitää huolen siitä todellakin, että saa tyydytettyä sen. Ja minä odotan, mutta turvallisen välimatkan päässä puiston laidalla.

Jonkin ajan kuluttua paikalle ajaa uusi BMW. Siitä astuu ulos Toreador Elder Sam Moore. Hänellä on pitkä valkoinen takki, jossa liilaa karvaa. Päässään hänellä on suuret valkosankaiset aurinkolasit. Hän katsoo ympärilleen ja sammuttaa autonsa kaukosäätimestä.
"Sinä, tiedän sinut jostain..."

"Primogen, missä hän on?" Kysyn.

"Hänen pitäisi tulla," vastaa Toreador elder Sam Moore.
"Mutta, mitä Sinä tiedät mistään?"

"Enkö muka näytä juuri siltä joka tietää asioista enemmän kuin joku muu? Kaikki selviää aikanaan, kunhan Lisa saapuu," sanon ja sisälläni alan jo epäillä suunnitelman toteutumista.


Elder virnistää.
"Luulen, että sinä pääset prinssin puheille, kunhan Lisa tänne saapuu." Hän ottaa aurinkolasit päästään ja heittää ne puiston yli mäkeen.
"Nyt ymmärrän, sinä, sinä olet se, joka on hiippaillut asunnossani!"

"Sinä käsität tämän väärin, Toreador! Miksi minä haluaisin tunkeutua asuntoosi ja viedä sieltä yhtään mitään? Mitä Sinulla muka on mitä minulla ei ole?"

Pihaan ajaa toinenkin auto. Norsunluunvalkoinen Rolls Royce joka kiiltää kromista. Lisa Rose Marie astuu siitä ulos. Hänellä on minkkiturkis.
"Mistä tässä on kyse," hän kysyy katsoen kumpaakin kuin rikolliskumppaneita, jotka ovat juonineet häntä vastaan.

Huomioni kiinnittyy häneen ja sanon:
"Nyt kun sinäkin olet täällä, varmasti haluatte kuulla totuuden tunkeilijasta?" Otan muutaman askeleen kohti metsän reunaa, yrittäen saada heitä seuraamaan minua, itse murehtien lähinnä sitä, miten itse pääsen pois paikalta tarpeeksi nopeasti.

Lisa Rose Marie katsoo halveksuen Amandaa, mutta astuu askeleen hänen perässään.
"Jos tämä todistaa, että elderini ei ole sen takana, se on kaiken arvoista. Mutta älä odota saavasi tästä mitään, haistan palaneen käryn."

"Saan tästä mielihyvää kun totuus tulee julki, mitään muuta en odota. Tulkaa!" Sanon ja lähden kävelemään reippaammin kohti metsän laitaa, vilkaisten taakseni, seuraako myös Sam Moore esimerkkiä.

Toreadorit lähtevät seuraamaan Angelinea. Kuitenkin jo muutaman kymmenen metrin päästä Lisa Rose Marie pysähtyy.
"Tästä eteenpäin ei ole turvallista jatkaa." Sieltä, minne Toreadorit auton jättivät kuuluu kova paukahdus, metallin kirskuntaa ja raskasta raahautumisen ääntä.

Voi ei, ehdin ajatella, sillä olen itse paikalla vielä, mutta kuitenkin innoissani siitä että pian nuo kaksi ovat vain muisto ja primogenin halveksuva katse pyyhkiytyy hänen kasvoiltaan hyvin pian. Pysähdyn ja piiloudun varjoihin, kääntyen katsomaan taakseni autojen suuntaan.

Amanda näkee, miten ihmissusi jättimäisessä hirviömuodossa on iskenyt kätensä kynnet Rolls Roycen konepellin läpi ja raahaa autoa kohti metsää. Sam Moore kirkaisee:
"Ihmissusia!" Ja hänen päänsä lyödään irti.

En aio jäädä katsomaan miten primogenin käy, joten lähden juoksemaan varjoissa poispäin puistosta, niin nopeasti kuin jaloistani pääsen, vilkuilematta taakseni.

Amandan juostessa poispäin takaisin, hänen jalat pyyhkäistään hänen altaan. Hänen yllään seisoo ihmissusi muristen ja tarttuen häntä nilkkaan ja iskien puuta päin, ja takaisin maahan puristaen valtavan kouransa hänen rintakehäänsä. Amanda kuulee rutinaa kylkiluistaan.

Huudan tuskasta ja pelosta. Ainoa asia mitä ehdin lyhyessä ajassa miettiä, on kuolemani. Olen lukenut ja kuullut että kuoleman kohdatessa ihminen näkee menneisyytensä kuin silmillään ohi vilistäen ja niin käy myös minulle. Silmäni, jotka ovat kauhusta levähtäneet auki, katson juuri karvaista suurta olentoa, joka on riistämässä henkeäni, enkä edes ehtinyt hyvästellä ketään.

Ihmissusi kumartuu haistamaan Amandan kasvoja. Se murisee ja urahtelee, kuin puhuen, mutta Amanda ei ymmärrä sen kieltä. Hän kuulee puun rytisevän sivullaan, kun toinen valkoturkkinen, jolla on sulkia käsissään nauhan alla, saapuu paikalle. Sekin nuuhkii Amandaa ja tarttuu häntä ranteesta repäisten niin, että Amanda tuntee miten hänen olkapäänsä menee pois sijoiltaan. Taustalta kuuluu Lisa Rose Marien kuolonkirkaisut.

Ja nyt ne alkavat leikkiä vielä kanssani, ajattelen tuskissani. En toivonut kuolemaani, mutta tällä hetkellä toivon että ne tappaisivat minut nopeasti, mahdollisimman kivuttomasti. Ja ottaen huomioon miten tuskissani olen jo nyt, en todellakaan halua enää kokea sitä lisää. Ja mitä ihmettä ne nuuhkivat minua, kuin en edes kelpaisi syötäväksi, ainoastaan revittäväksi kappaleiksi. Tuskan huutoni peittävät ajatukseni ja yritän sulkea silmäni, mutta ne ovat nauliintuneena noihin verenhimoisiin ihmissusiin.

Toinen ihmissusi peittää kourallaan Amandan kasvot tukahduttaen hänen huutonsa ja hänen tajuntansa pimenee. Ei fyysisestä vauriosta, vaan jostain, mitä hän ei voi käsittää. Kun Amandan tajunta herää, hän näkee aamuauringon kajastuksen jo nousevan taivaanrannasta. Hänet on sidottu puun latvaan paksuilla köysillä.

Mitä ihmettä, miksi ne tekivät näin, mietin nopeasti. Mikseivät ne vain tappaneet minua? Nopeasti yritän päästä köysistä irti, sillä tällä hetkellä suurin pelkoni on aamuaurinko, joka ainakin korventaa minut säälimättä ja leikkimättä kanssani. Toinen käteni on yhä pois sijoiltaan ja kylkiluuni osittain murskana ja vaikka kipu ei ole samanlaista kuin ihmisenä, olen tuskissani.

Amanda havahtuu ääneen, joka kaikuu metsässä. Hän huomaa, ettei näe puistoa, vaan on syvällä metsässä. Ääni on hakkaavaa. Hetken kuluttua hakkaavasta äänestä alkaa kuulua narinaa, ja puu alkaa kaatua.

Vasta nyt kykenen sulkemaan silmäni, yhä kauhusta, tuskasta ja jopa surusta. En tiedä mitä oikein on tapahtumassa, mutta yhä päälimmäisenä on kuolema. Minun kuolemani, joka pitkittyy pitkittymiseltään ja tekee siitä yhä tuskaisemman. Ja kuka hemmetti alkaa kaataa puuta?

Puu kaatuu rysähtäen, Amanda sen mukana. Hän tuntee hetken kuluttua toinnuttuaan iskusta maahan kun köydet heltiävät hänen ympäriltään.
"Syleile minua," Amanda kuulee Goremin äänen.

En edes mieti sen enempää, vaan teen kuten vieras, mutta tuttu ääni sanoo ja kiedon käteni hänen ympärilleen, toisen käteni yhä toimiessa huonosti sen ollessa poissa sijoiltaan. En edes tiedä onko tämä pelastus vai alku uudelle kidutukselle ja kuolemalle, mutta en välitä.

Amanda ja Gorem vajoavat maan uumeniin.