Amanda herää ilmeisesti auringon laskiessa, mutta hän on tiukassa puristuksessa maan povessa mullan hajun keskellä Goremin turkisten syleilyssä. Paine on piinaavan kovaa.
Myös kipu tuntuu edelleen kovalta kädessäni ja vartalossani. Enkä yritä päästä Gangrelin otteesta irti. Mieleeni on jäänyt selvästi kuva eilisestä tapahtumasta ja taivaanrannasta jossa aurinko melkein alkoi jo nousta. Kävin hyvin lähellä kuolemaa toisin sanoen ja ei mikään ihme että se täyttää pääni. Suljen silmäni ja odotan Gangrelin heräämistä. Vasta sitten kykenen parantamaan fyysiset kolhuni.
Gangrel herää myöhemmin kuin Amanda, ja välittömästi he nousevat mullan läpi maan pinnalle. Amanda ei ole varma mitä tapahtuu, hän tuntee vain paineen ja liikkeen. Maan pinnalla Gangrel irrottaa Amandasta ja katsoo häntä:
"Olisit voinut kuolla."
Pitelen toisella kädelläni kylkeäni ja sanon hiljaa, nolona ja hyvin nöyränä:
"Tiedän. En ehtinyt pakoon vaikka yritin, enkä tiennyt niiden tulevan paikalle niin nopeasti. Ne olivat niin nopeita..." Pidän pienen tauon antaen kehossani virtaavan veren parantaa haavani ja hetken kuluttua tunnen voivani paremmin, fyysisesti. Henkinen minä on edelleen rikki.
"Miksi? Miksi he eivät tappaneet minua kuten niitä kahta? Ja miksi sinä pelastit minut?"
"Olet kaltainen. Meillä oli sopimus, siihen ei kuulunut, että sinä kuolet." Gorem lähtee kävelemään suuntaan, mistä Amanda ei tiedä mikä ilmansuunta se edes on, tai minne se johtaa.
"Olet velkaa."
"Tiedän, henkeni jopa," sanon päätäni pudistellen, eikä siksi että olen suuren palveluksen velkaa, vaan siksi että tunnen olevani niin lyöty tästä vastoinkäymisestä. Sehän melkein johti kuolemaan ja siitä ei enää olisi ollut paluuta takaisin. Vilkaisen ympärilleni, mutta en tiedä missä olen, joten kiirehdin Goremin perään, pysytellen kuitenkin hänen takanaan.
Gorem sanoo:
"Et tiennyt niiden tulevan paikalle niin nopeasti?" Celerityn voimalla Gorem kääntyy ja napsauttaa sormiaan Amandan nenän edessä. Amanda ei näe liikettä, vain lopputuloksen. Kuin yhtäkkiä Gorem vain olisi tehnyt niin, ilman välivaihetta.
"Me voimme olla nopeita, mutta he matkustavat henkimaailmassa, missä ei ole aikaa."
En ole ennen nähnyt näin läheltä ja tarkkaan kun joku käyttää Celerityä, totean itsekseni ajatuksissani.
"En voinut tietää..." Koitan kuin puolustella itseäni, tietäen että siitä ei ole mitään hyötyä kuitenkaan.
Gorem kääntyy ja jatkaa matkaansa.
Minä seuraan häntä hiljaa.
Jonkin matkaa kuljettuaan he saapuvat Goremin mökille. Gorem kääntyy ja tunnustelee kovakouraisesti Amandaa. Amanda värähtää välillä kivusta, kun Goremin kourat tutkivat hänen kehonsa vaurioita. Gorem katsoo metsään ja pitää naksuttavaa äänä, kunnes peura kävelee pihaan.
"Syö, sinun pitää parantua."
Katson hetken peuraa ja vilkaisen Goremia, käyden sitten kiinni peuraan. Juon siitä ahnaasti, huomaten miten nälkä kasvaa syödessä ja oloni voimistuu. Kun irrottaudun peurasta, se lysähtää velttona maahan suu auki, kieli hieman ulkona ja silmät melkein pullottaen päästä. Keskitän taas voimani parantaakseni itseni kokonaan ja viimeisetkin kivut häviävät kehostani. Pyyhkäisen suupieliäni ja katson Goremia.
"Kiitos. En tiedä miten ikinä voin korvata tämän sinulle, mutta olen käytettävissäsi," sanon hänelle nyökäten.
"Toreadorit ovat kuolleet, ellet tiennyt. Autot... metsässä romuna. Kadonneet."
"Hyvä, kuten pitikin. Autoista ei väliä, mutta se tapahtui mitä pitikin," sanon jo vähän paremmalla mielellä. Ehkä myös siksi, että tämä Gangrel puhuu kanssani, eikä vain urahtele tai ole uhkaava.
"Miten pian uutinen mahtaa levitä ja koska jälkiä ei ole, tuleeko ikinä ilmi mihin he kuolivat?" Kysyn.
"Tuskin tulee ilmi, mihin he kuolivat. Ellet sinä sitten jää kiinni."
"Hyvä. Minulla ei ole aikomusta jäädä kiinni," sanon ja vilkaisen suuntaan joka johtaa paikalta pois.
"Minun kannattaa mennä. Kiitos vielä. Ja tiedät varmasti miten tavoittaa minut kun tarvitset minua," jatkan nyökäten ja lähden kävelemään pois paikalta. Joudun matkan varrella ottamaan taas taksin jotta pääsen keskustaan ja sieltä haveniini. Miten kotoisalta se tuntuukaan tällä kertaa. Siistiydyn ja teen puhelun Hellerille: "Homma hoidettu."
Heller sulkee puhelun kuultuaan Amandan sanat. Amanda ymmärtää, että kuittaus riittää, ei tarvitse enempää julkisia linjoja pitkin kertoa yksityiskohtia.
Seuraavaksi sähköpostiviesti Judasille: "Älä riko Masqueradea jos mielit saada statusta." Yksinkertainen viesti saa riittää kertomaan hänelle, että jos hän haluaa todella primogenin paikalle, hänen on syytä katsoa tarkemmin mitä tekee ja missä tekee. Kun viesti on lähetetty, vetäydyn omaan rauhaani sohvalle. Nyt en voi tehdä muutakuin odottaa Toreadorien katoamisten ihmettelyä.
Ei kulu kauaakaan, kun Amanda saa sireltään ilmoituksen, että Elysiumissa on hätäkokous.
Tällä kertaa menen paikalle mielelläni, sillä haluan kuulla mitä kaikkea muut epäilevät ja spekuloivat tapahtuneesta. Saavun paikalle, katsellen ympärilleni muka ihmettelevästi, kuin en tietäisi mistä on kyse.
Kaikki ovat kerääntyneet aulaan. Supina käy väkijoukon ylitse. Jokainen klaani on omassa ryhmässään. Anthony D'arc painautuu Amandaan kiinni, ei seksuaalisesti, vaan enemmän uhkaavasti kuin sanattomasti kysyen, johtuuko tämä sinun salaisista suunnitelmistasi. Jokainen odottaa prinssiä katsoen ylös parvelle.
Vilkaisen nopeasti Anthonya, sanomatta mitään. Hän saa tietää enemmin tai myöhemmin olenko minä tämän takana vai en. Ja tällä hetkellä en edes tiedä haluanko hänen tietävän, peläten saavani niskaani hänen suuttumuksensa.
Viimein jännitys laukeaa, tai kiristyy kun prinssi astuu parvelle takanaan sheriffi ja kummallakin sivullaan henkivartijansa. Enempää odottamatta, hän aloittaa:
"Joku voi tietää jo, mutta se ei ole enää salaisuus. Toreador primogen Lisa Rose Marie ja Toreador elder Sam Moore ovat kadonneet jälkiä jättämättä. Autot ovat kadonneet, puhelimiin ei saa yhteyttä. Kukaan ei ole kuullut heistä eilisyön jälkeen mitään, kukaan ei ole tiennyt mitä he ovat tehneet viimeyönä."
Vilkaisen muiden ja siren reaktiota, siirtäen katseeni takaisin prinssiin. Täällä minun ei kannata aukaista suutani, ellen halua joutua epäilylistalle ykköseksi.
"Jokainen, pitäköön silmänsä auki. Se, joka heistä saa tietoa, kunnian ja kiitokseni lisäksi saa satatuhatta dollaria." Kuohahdus käy yleisön yli.
En voi kieltää, houkutus nostaa käteni ilmaan on suuri. En ole koskaan ollut niinkään rahan perään, mutta jos sitä on tarjolla, en siitä vapaaehtoisesti kieltäydy. Tyydyn kuitenkin nyt vain hymähtämään ja väkisinkin suupieleeni ilmestyy aivan pienen pieni virne. Ehkä voisin jopa suunnitella saavani käsiin ne satatonnia, jos tällä kertaa mietin ja suunnittelen asiaa tarkemmin.
"Hyvä on. Niin arvelinkin," prinssi vastaa kun yksikään käsi ei nouse ylös.
"Jos joku tietää jotain, niin..." hän kääntyy ja poistuu huoneeseensa.
Sisälläni kutkuttaa suuresti ja silmissäni on dollarin kuvat, mutta en voi puhua mitään. Hymähdän jälleen tyytyväisenä, ajatellen että tämä on kuin pitäisi pankissa rahaa. Sehän on teoriassa minun, se on vain säästössä minua varten. Mutta sitten minut valtaa epäluulo. Mitä jos joku toinen paskiainen yrittää keksiä jonkun syyn niiden kahden pellen katoamiseen ja haalii rahat itselleen? Ei, se ei käy. Jos joku todella tekee niin, minä pidän huolen että hänkin katoaa. Havahdun omaan ylpeyteeni joka ei kauaa päätänsä alhaalla pitänyt sen kuolonkohtauksen jälkeen. Tiedänhän minä että jos joku muu kuin hyväuskoinen Toreador juonittelisi rahat itselleen, en minä häntä pystyisi hoitelemaan. Mutta annan itselleni luvan kuitenkin edes ajatella niin. Siirrän katseeni sireeni ja sanon:
"Oliko tämä tässä?"
Anthony katsoo Amandaa:
"Tämä oli tässä, mutta me emme." Hän kääntyy ripeästi ja lähtee yhtä ripein askelin kävelemään pois.
Jään katsomaan hänen peräänsä ja ihmettelen hänen suhtautumista asiaan. On sanomattakin selvää että hän tietää mistä on kyse, vaikka en ole sanonut mitään. En haluaisi kohdata häntä, peläten saavani hänen vihansa ylleni, mutta en voi vältelläkään sitä. Hitaasti lähden itsekin pois, vetäen hupun paremmin pääni ylle.
Pihalla Anthony seisoo autonsa vieressä, takaovi auki. Hän viittaa Amandaa astumaan sisään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti