Istuudun autoon.
Auto lähtee ajamaan pois. Hetken kuluttua kun he ovat jo muutaman korttelin päässä Elysiumista, Anthony katsoo Amandaa.
Vilkaisen Anthonya ja käännän katseeni takaisin eteen. Oloni on vaivautunut.
"Tuota," aloitan hiljaa.
"Ikävä juttu se niiden kahden katoaminen, mutta onko se loppujen lopuksi nyt niin kamala asia..." jatkan.
"Se, että se on ikävä juttu on merkityksellisempää, kuin se, pitääkö heistä tai kaipaako heitä."
"Niin," totean yhä hiljaisena. En tiedä pitäisikö minun nyt kertoa mitä tein, vai onko parempi vain istua hiljaa ja ottaa vastaan nuhteet.
"Tiedätkö sinä tästä jotain?"
Käännän katseeni Anthonyyn ja katson häntä hetken, sanoen sitten:
"Tiedän minä sen, että ne kaksi ovat lopullisesti kadonneet, ja heitä on turha edes odottaa takaisin."
Anthony nyökkää.
"Se, että sinulla on tuota tietoa, et voi antaa sitä eteenpäin sillä joutuisit todennäköisesti melkoiseen hiillostukseen. Toisaalta, koska et sitä tietoa voi jakaa, etsinnät ovat turhat, vaikkakin mittavat."
"Aivan. Ei ole siis mitään mitä kukaan voisi tehdä."
Anthony katsoo Amandaa.
"Sinulla kun näyttää olevan sisäpiirin tietoa, niin tiedätkö myös mitä seuraavaksi tapahtuu?"
"Tiedän." Vastaan yksinkertaisesti.
"Tiedätkö, että jos sinä joudut minkäänlaisiin hankaluuksiin tästä, olet omillasi?"
"Tiedän senkin. Olin tarpeeksi uhkarohkea tehdessäni sen mitä tein ja sain jo melkein maksaa siitä hengelläni. Jos vaikka miten haluaisin nyt perääntyä kuoleman pelossa, se ei varmasti tule onnistumaan, joten pidän salaisuuden itselläni ja otan kaikesta vastuun itse."
Anthony nyökkää.
"Yksi asia minua vielä kiinnostaa, mihin voinet jopa vastata."
"Kysy."
"Mitä sinä hyödyt tästä?"
"Kumma juttu, en ole vähään aikaan edes miettinyt koko asiaa tuolta kannalta, mutta tämä kaikki lähti typerästä luulosta, jonka todistin vääräksi. Eli olen jo hyötyni saanut."
Anthony nyökkää.
"Minulle heräsi toinenkin kysymys. Miksi teet näitä asioita muille, etkä kohota statustasi Nosferatujen keskuudessa, missä hyöty sinulle olisi huomattavasti suurempaa?"
"Puhut melkein kuin tekisin töitä muille. Tämähän oli vasta alkanut ja jos on jotain mitä voin tehdä omiemme keskuudessa, älä luule että kieltätyisin. Ja teinhän minä aloitteen jo. Tosin käskystä, mutta eikö se ole hyvä alku? Sanoithan että primogen oli tyytyväinen minuun, ehkä hän ei ole vielä unohtanut sitä ja muistaa minua kun tarvitsee jotain."
Juuri lauseen lopetettuaan Amandan puhelin alkaa soida.
"Anteeksi," sanon ja vastaan puheluun.
"Tuletko mestoille," kysyy Heller.
"Pian." Vastaan.
"Hyvä," Heller sulkee puhelun. Anthony katsoo Amandaa kysyvästi, muttei utele toisen yksityispuheluista.
"Kaiken pahan alku," tokaisen Anthonylle soittajasta.
"Oletko vihainen siitä mitä tein?" Kysyn häneltä.
"Vihainen? Jos olisit vielä alaisuudessani ja minä kantaisin sinusta vastuun, me emme keskustelisi tässä, vaan sinä olisit arestissa, puhuttelussa, ja saisit rankaisun. Nyt, en tiedä. En tiedä mitä teet, mutta se todennäköisesti on väärin. Mutta, pidän tyylistäsi."
Kasvoilleni nousee pieni hymy.
"Hyvä. Sen halusin vain kuulla, ettet kanna kaunaa minua kohtaan, sillä se olisi paljon pahempaa kuin saada prinssin viha ja rangaistus päälleni. Mutta nyt, jos suot, tahtoisin mennä."
Auto pysähtyy lähimmälle vapaalle linja-autopysäkille.
"Jonain päivänä haluan tietää, mitä vittua täällä tapahtuu," Anthony virnistää.
En ole kuullut hänen kiroilevan varmastikaan koskaan ja se yllättää minut.
"Sire," sanon yllättyneenä.
"En ole kuullut sinun kiroilevan koskaan. Mutta, minä pidän tyylistäsi," sanon itsekin virnistäen, toistaen hänen sanansa ja nousen autosta heilauttaen kättäni tervehdykseksi. Saavun hetken kuluttua Hellerin kapakkaan, mennen hänen luokseen.
"Olit varmasti Elysiumissa paikalla kuulemassa ikävät uutiset?"
"Totta hitossa, piti lähteä kesken kaiken pois, koska virne alkoi venyä liiaksi korviin. Hyvä homma. Mutta, nyt se duuni alkaakin." Heller viittaa Amandaa istuutumaan. Baarimikko tiskin takana sanoo:
"Voisit vaikka ihan näön vuoksi tilata jonkun drinkin tai jotain."
"Tuo sitten viskipaukku ja ole hiljaa," sanon baarimikolle vaikkei minulla mitään oikeutta ole puhua hänelle niin. "Mitä tarkoitat, työ alkaa vasta nyt?" Kysyn Helleriltä istuutuen alas ja sytyttäen savukkeen, vaikka sekin on yhtä turhaa kuin koskemattoman drinkkilasin pitäminen kädessä.
"Vaalit, emo-Toreador presidentiksi."
Baarimikko katsoo Amandaa ja viskipaukkua.
"Parikymppiä."
"Parikymppiä vaivaisesta viskipaukusta? Tuliko siihen kuljetusmaksu tiskiltä tänne ja iltalisä mukaan?" Kysyn hämmästyneenä.
"Jep, jos se kelpaa selitykseksi," baarimikko iskee silmäänsä.
"Maksa sille, että päästään takaisin asiaa," sanoo Heller.
Vastahakoisesti maksan juoman ja sanon:
"Se työ on nyt Judasilla. Se miten hän elää ja mitä vaikutteita hän antaa, vaikuttaa lopputulokseen. Ja minä ystävällisesti jo ilmoitin hänelle, että jos mielii päästä nuoleskelemaan sen Napoleonin persettä, on parasta noudattaa Masqueradea. Minunhan pitäisi vahtia häntä, tai seurata salaa hänen tekemisiään ja kertoa niistä sille Napoleonille ja sen minä teenkin. Eiköhän se asia siis etene omalla painollaan, vai oliko sinulla kenties jotain muuta mielessä?"
"Masqueradea vaalimalla ei päästä primogeniksi. Toreadoreissa on varmaan monta pyrkyriä, ja se voisi olla epäillyttävää jos tuhoaisimme jokaisen vitun ruusun tästä kaupungista, eikö? Sam Mooren jälkeen on toinen elder, Simon Areth. Hän on nyt nokkimisjärjestyksessä seuraava. Jotain pitää tehdä, että Judas nousee pallille, eikä taas joku vittunaama."
"No mitä asialle voi tehdä? Omalta osaltani yritän tietysti puhua Judasin puolesta mahdollisimman paljon, kuitenkin varoen ettei se vaikuta liian nuoleskelulta."
"Tällä hetkellä, ei vittu hajuakaan. Antaa kaikkien miettiä, että minne primogen ja elder on kadonneet, niin on aikaa funtsia, miten se emo saadaan uudeksi primoksi."
Nyökkään ja hajamielisesti liu'utan sormeani lasin reunalla.
"Kunhan se ei sisällä kenenkään tuhkaamista tällä kertaa."
"Riippuu, riippuu," Heller virnistää.
"Tiedätkö, minua ei vittuakaan jaksa kiinnostaa jotkut idiootit. Niitä on oikeasti joutunut katsomaan tarpeeksi jo ihmisenä, ja niiden vittunaamojen takia on joutunut istumaan kiven sisässä tarpeeksi. Nyt, ei jaksa kiinnostaa."
"Uskon sinua, mutta älä hikeenny vielä. Minä teen mitä pystyn," sanon miettien, voisinkohan tällä kertaa jopa kysyä neuvoa sireltäni. Viime tapahtuma ainakin opetti olemaan varovainen ja en halua rynniä toteuttamaan tämän Brujahin ensimmäistä suunnitelmaa vaikka se teoreettisesti vaikuttaisikin loistavalta.
Heller nyökkää.
"Tiesin, että keksit jotain. Mutta se Judas pitää saada vakuuttuneeksi, että tämä on hänen hetkensä. Sehän vaatii prinssinkin hyväksyntää, ja muiden Toreadorien. Ei Brujahit ja Nosferatu voi päättää Toreadorien uutta johtajaa, ellei sitten systeemi muutu niin, että muutkin saa äänestää kuka pelle pääsee kerman joukkoon."
"Se voikin olla vaikein osuus, saada muut vittupäät hyväksymään se Judas uutena pyrkyrinä. Tai en tiedä, ne pellet ovat kyllä niin helposti vietävissä näköjään, että eiköhän Judas kykene panostamaan hetkeensä vähän enemmän kuin vain noudattamalla sääntöjä, kuten esimerkiksi charmillaan. Minun pitänee puhua hänelle tästä tarkemmin," sanon ja tumppaan savukkeen.
Heller virnistää katsoen Amandaa ovelasti,
"Ellei sitten..."
"Jatka toki," pyydän katsoen häntä kysyvästi.
"Se, joka päättää asioista, meneekin vaihtoon."
Kohotan käteni ilmaan eteeni ja sanon:
"Ehei, laske minut ulos siitä. Sellaiseen en ryhdy ilman kunnon suunnitelmaa, joka on mietitty aivan alusta aivan loppuun, sekä oikeasti otettu huomioon kaikki mahdolliset poikkeukset."
"Hyvinhän tuo on tähänkin asti toiminut. Laske sormillasi tässä kaupungissa olevat tyypit, jotka mielestäsi on jees. Minä ja siresi. Miksi muuten siresi on vain elder, eikä primogen? Teidän primogeninahan on joku ruma runkkari, ja siresihän enemmän on esillä kuin teidän oma hamehirviö. Mistä sekin johtuu? Ja miksi muuten se prinssi ei ole tehnyt sirestäsi primogenia, jos he kerran ovat parhaat ystävät?" Heller nousee ylös ja alkaa heittää tikkaa.
"Mitä vittua täällä kaupungissa oikein tapahtuu?"
"Ensinnäkin, primogenimme ei ole mikään ruma runkkari ja se miksi sireni ei ole hänen paikalla, ei ole oikeastaan kiinnostanut minua. Ehkä kutsun sinut joukkoomme keskustelemaan asiasta, ottamaan selvää miksi näin on," sanon ehkä hieman töykeästi, sillä en pidä siitä miten hän nimittelee kaltaisiani.
"Mitä sinä oikein haluat? Ventruen pois tornistaan ja jonkun muun tilalle, mutta kenet?"
"Kenet, kenet, kenet. Siinäpä kysymys. Mutta siitä sinä lienet samaa mieltä, että Ventrue voisi kruununsa menettää?"
Kohautan olkapäitäni hieman ja sanon:
"Olen samaa mieltä, mutta jonkun toisen saaminen hänen paikalle on... sanotaanko melkein mahdotonta? Ketkä eivät pidä hänestä, ketkä koko hänen alamaisistaan muka olisivat valmiita syöksemään hänet alas vallasta ja tosiaan, ketä prinssiksi prinssin paikalle."
"Mieti, mitkä klaanit täällä voisivat pitää valtaa? Kenellä on oikeasti jotain?" Heller istuutuu ja heittää viimeisen kerran tikan tauluun.
"Pitääkö meidän sietää urpoja, jos urpot muka saavat päättää ketä he sietävät? Brujahit, Nosferatut, Gangrelit. Mielestäni tuossa on ainakin ne järkevät. Ventruet ja Toreadorit voi polttaa tulella, Tremeret voi painua muuten vain vittuun roolipelaamaan keskenään."
"Olisi kyllä mielenkiintoista elää yhteiskunnassa jossa vallassa olisi Brujah, tai vielä parempaa, Nosferatu," tokaisen hymähtäen.
"Mutta entä sitten vaikka löytäisinkin kymmenen tyyppiä joilta voisin ottaa vastaan käskyjä? Mitä sitten? Se ei ole niin yksinkertaista yrittää tiputtaa Ventrueta vallasta."
"Ei olekaan. Ventruet, heillä on verkostonsa kuten meilläkin. Tiedän sen, että sodasta tulee rumaa."
"Sodasta? Niin, sitä se kai vaatisi, sodan, jos haluaa vallan vaihtuvan. Oletko puhunut asiasta muiden kanssa koskaan, mitä mieltä muut ovat? Ja puhut kuin sota olisi todella tulossa, eikä vain pelkkää puhetta."
"Olen vain yksi Brujah. Mutta olen samalla kannalla kuin klaanini tässä kaupungissa."
"Voisiko sellainen sota olla oikeasti mahdollista? Teidän ja Ventrueiden välillä?"
"Mahdollista? Kaikki on mahdollista. Mutta turhaan alkaa riskeerata, ennen kuin on varma siitä, että on mahdollisuus voittoon. Ventruet, heillä saattaa olla valtaa ja resursseja, mutta meillä on tulivoimaa ja... no, voimaa."
"Totta. Ihan mielenkiintoinen ajatus kuitenkin."
"Entä siresi? Hänhän on tunnetusti prinssin paras ystävä tässä kaupungissa. Onko siitä ongelmia? Onko hänen ystävyytensä niin suuri, että siresi voi olla ongelma?"
"Minä en tiedä. En todellakaan osaa sanoa."
Heller nyökkää. Amanda saa tekstiviestin samaan aikaan. Heller tuhahtaa ja kävelee jukeboksille laittamaan Misfitsiä soimaan.
Luen saamani viestin.
"Amanda, emme ole olleet vähään aikaan yhteydessä. Tiedän, että Toreadoreista on kaksi hävinnyt, halusin onnitella sinua. Voimmeko vielä tavata? ~Chorus~"
Hymähdän ja viesti saa minut hymyilemään.
"Oliko sinulla vielä jotain muuta?" Kysyn Helleriltä.
"Eiköhän se siinä ollut tällä kertaa. Mietit vain puolesi, ja sen, oletko toimettomana vai haluat vaikuttaa." Heller nauraa:
"Kuulostan joltain vitun nuorisokommarilta tai muulta paskalta."
Naurahdan ja nousen ylös, ottaen lasin käteeni.
"Hyvin kommaripaskasi ainakin uppoaa minuun. Pidän sinut taas ajan tasalla, nähdään." Heilautan kättäni ja kävelen tiskille, laskien juomani sille ja sanon baarimikolle:
"Siinä, älä juo kaikkea kerralla." Poistun kapakasta ja mieleeni jää pyörimään Hellerin sanat sodasta ja siitä, että minun tulisi miettiä puoleni. Oliko se vain puhetta, vai aikooko hän todella aloittaa sodan Ventrueita vastaan. Otan puhelimeni ja soitan Chorusille sanoen:
"Tietysti voimme tavata vielä. Olen vapaa nyt."
"Vielä vapaa? Et siis seurustele ja minun ei pidä pelätä mustasukkaista poikaystävää, joka ei suvaitse poikapuolisia ystäviä?"
Naurahdan ja pudistelen päätäni. Hän on tähän asti ollut ainoa, joka saa minut huvittuneeksi ja hyvälle tuulelle. "Niin, voi kai sen noinkin sanoa. Joten haluatko tavata nyt?"
"Mielelläni. Meille vai teille?"
"Vaikka viimetapaamisella annoin hieman toisenlaista kuvaa, tulen ihan mielläni luoksesi," sanon ja lähden suuntaamaan kulkuani metrolle, joka vie lähelle asuntoaluetta. Loppumatkan joudun kävelemään, mutta se ei haittaa, kävelen mielelläni ja perille päästyäni soitan ovikelloa.
HUOM! Ensimmäinen vierailu Chorusin luona tapahtui pelikertojen 8 ja 9 välillä, mutta alkuosa siitä on hävinnyt. Jäljelle tallentuneen kerronnan siitä voit lukea täältä Sessio 8,5 - Chorusin luona
Chorus aukaisee oven, taustalta kuuluu television äänet.
"Astu sisään. Valitettavasti tee on loppu. Olen katsonut tänään Perjantai 13th elokuvia, kolmas jo menossa."
"Kiireinen ilta, näemmä," tokaisen ja astun sisään. Istuudun olohuoneeseen ja katson hetken kuvaruudussa näkyvää elokuvaa.
"Niin, kuulit niiden kahden katoamisesta, kuten kaikki muutkin. Ei ollut kuitenkaan kaukana että olisin itse päätynyt myös tuhkakasaksi. Otan kuitenkin mielelläni onnitteluja vastaan onnistuneesta suorituksesta."
"Mitä tapahtui? Tai siis tiedän sen suunnitelman jotenkin. Nyt pitänee pitää matalaa profiilia jonkin aikaa, vai?"
"Ei tarvitse mitään matalaa profiilia pitää, kaiken pitää olla normaalia. Ja se mitä kävi, sanotaan vain että pääsin hyvin läheiseen kontaktiin ihmissusien, huom, ihmissusien, eikä vain yhden kanssa. Nyt pitää vain odotella ja juonitella vähän lisää."
Chorus nyökkää.
"Kuulostaa ainakin edistykselliseltä." Hän virnistää.
"Edistyksestä puheen ollen, häivytkö ulos jos puhun kuolleista?"
"Ei, en häivy. Ja siitä minun piti puhua kanssani, mutta tuli niin paljon muita kiireitä, etten ole ehtinyt. Se, miten reagoin silloin... en tiedä mikä minuun meni, tai tiedän sen että omistan vielä liikaa inhimillisiä tunteita ja siksi otin sen niin vahvasti. Mitä enemmän ajattelin asiaa, sitä paremmin ymmärsin että ei se mitä teet, ole niin rankkaa, vaan se, että juuri sinä teet niin. Tiedätkö, olet mukava, puhut minulle mukavia ja olet suloinen, joten jokin inhimillinen tunne heräsi minussa ja järkytyin siitä. Mutta älä huoli, en ole enää sellainen. En tunteile liiaksi enää, joten puhu jos haluat," sanon nyökäten lopuksi, suoden hänelle myös pienen hymyn.
Chorus katsoo Amandaa.
"Jos sanon, että kiitos ymmärryksestä, se saa minut kuulostamaan perverssimmältä, eikö? Kuin katuisin tai..."
"Ei, ei saa," sanon naurahtaen.
"Kuitenkin, olen edistynyt. Haluatko nähdä?"
Nyökkään hieman vaisusti, sillä en tiedä kuinka innoissani olen kuitenkaan kuolleista, joita herätetään henkiin.
Chorus nyökkää ja kävelee keittiöön viitaten Amandaa seuraamaan. Hän aukaisee pakastearkun, jossa on ruumis.
"Sinullahan on voimia, potencea? Voisitko kantaa tämän olohuoneen pöydälle, minä levitän pressun?"
Nyökkään ja yritän nostaa ruumiin pois arkusta. Chorus ei tiedä sitä että en ole oppinut käyttämään Potencea vielä, mutta ehkä hän arvaa sen nähdessään, miten vaivalloisesti kannan ruumiin pöydälle.
Chorus katsoo Amandaa ja Amanda huomaa hänen miettivän, menisikö apuun. Kuitenkaan hän ei mene, sillä antaa Amandan suoriutua yksin, ettei ole liiaksi tungetteleva ja hänen voimiaan aliarvioiva. Kun ruumis makaa olohuoneen pöydällä pressun päällä, Chorus asettelee sen mahdollisimman suoraksi.
"Kutsun tätä nimellä Doll."
"Mhmm. Mitä se tekee?"
"Odota," Chorus sammuttaa valot ja sytyttää kirjahyllyllä lampun. Ruumis muuttuu ihmisen muotoiseksi hahmoksi hämärässä valaistuksessa.
"Istuudu mukavasti," Chorus pyytää.
"Ota pyhä vetesi, ja suutele ristiäsi joka roikkuu kaulalla. Tänä yönä näet jotain saatanallista, epäpyhää."
Istuudun alas ja katson ruumista hiljaa, jännittyneenä ja hieman epävarmana. Toivon todella että Chorus tietää mitä tekee.
Chorus keskittyy ja tarttuu ruumista nilkasta, sitä puristaen ja siirtäen kättään reittä pitkin ylös kylkeä ja rintakehää kaulalle ja lopuksi otsalle. Ruumis kohottaa kätensä ilmaan ja taivuttelee sormiaan, kuin ne olisivat puutuneet. Se kipristelee myös varpaitaan.
Painaudun selkänojaa vasten, alkaen pelätä. En luota ollenkaan tuohon ruumiseen ja sen aikeisiin kunhan se tuosta vielä nousee. Mikä takaa sen ettei se käyttäydy yhtä mielipuolisesti kuin Herbertin luomukset, tai ylipäätään minkä elokuvan tahansa zombiet. Olen kuitenkin myös hyvin vaikuttunut, mutta tällä hetkellä suurin asia mitä ajattelen, on pelko.
Ruumis kääntää päätään Amandaa kohti, mutta Amanda ei ole varma kallistuuko sen pää lihasten tehdessä työtä. Kuitenkin varmuus tulee kun ruumiin silmät levähtävät auki paljastaen samean harmaat silmämunat, jotka tuijottavat Amandaa suoraan silmiin. Ruumiin suu aukeaa paljastaen mustuneet hampaat ja kädellään häntä osoittaen sen suusta kuuluu huokaus:
"Siii-näää-hhhhh...."
Nostan jalkani sohvalle ja selkäni nousee selkänojaa pitkin, kuin yrittäisin paeta sen lävitse.
"Whoa, käske sen lopettaa tuo!" Sanon järkyttyneenä.
Chorus lopettaa keskittymisensä ja ruumiin käsi lerpahtaa löysäksi. Rystyset kolahtavat lattiaan. Sen kasvot jäävät kuitenkin silmät ja suu ammollaan tuijottamaan Amandaa, ennen kuin Chorus sulkee sen suun painamalla leukaluuta ylös ja sulkien sen silmät sormillaan.
"Mitä helvettiä tuo juuri oli? Miksi se tuijotti minua, tai ainakin minusta näytti ihan selvästi siltä," kysyn yhä painautuneena selkänojaan kiinni.
Chorus katsoo Amandaa istuutuen hänen vierelleen. Ruumiin pää on yhä notkollaan Amandaa kohti, vaikka sen silmät ja suu on suljettu. Käsi lepää lattialla.
"No, mitä se oli? Miksi se katsoi minua niin? Minä en ole tehnyt sille mitään," jatkan vaatien vastausta.
"Muistatko sen, kun kerroin pystyväni samaan ruumiin sanomaan, tai no, silloin se oli enemmänkin huokaisu tai ilman pääseminen keuhkoista... mutta kuitenkin viimeisen muistonsa?"
"Muistan, mutta tuo... Doll, minä en ole tehnyt sille yhtään mitään. En edes tunne koko naamaa," puolustelen ja uskallan rentoutua vähän.
"Se oli muisto, viimeinen ajatus, hetki. Olen saanut lisättyä vain liikettä. Se ei katsonut sinua, se ei ajatellut. Ruumis vain... toisti sen viimeiset hetket. Katsoi murhaajaansa, joka ilmeisesti oli hänen tuttunsa, tai joku, kenet hän tunnisti. Sinä vain satuit istumaan oikeassa paikassa sattumalta niin, että ruumis toisti viimeisen hetkensä katsomalla siihen suuntaan, mihin kuollessaan. Ja sinä satuit olemaan siinä suunnassa." Chorus pitää pienen tauon.
"Myrkkyä."
Huokaisen helpotuksesta ja istuudun takaisin normaalisti sohvalle. Olen hetken hiljaa, miettien tapahtumaa ja kysyn sitten:
"Mitä sitten kun viimeiset sanat on sanottu ja ruumis jatkaa elämistä?"
"Elämistä? Pääsisinkin siihen asti. En tiedä... Jos ruumis jatkaa elämistä viimeisten sanojen jälkeen, uskon, että se kokee tuskaa. Henkistä tuskaa. Mutta tehdä ruumiista mielesi orja, zombie, jos sellaista sanaa käyttää..."
"Sinulla ei ole siis vielä kokemusta siitä, mutta tiedätkö onko se mahdollista ja jos on, miten... tai siis, ovatko ne vihamielisiä vai ovatko ne jotenkin uskollisia luojilleen?"
"Se on mahdollista. Ennen, kuin olen täysin pystyvä, en tee sitä. En halua, että se olisi vihamielinen."
"Ihan ymmärrettävää. Anteeksi typerät kysymykseni, mutta entä jos zombie puree ihmistä tai vampyyria?"
"Se saa ruokaa?" Chorus nauraa.
"Hah, hauskaa," sanon naurahtaen.
"Ei käy niinkuin elokuvissa?"
"Ei, en usko niin. Pitäisikö kokeilla?" Chorus iskee silmäänsä.
"Mm, ehkä ei. Tai toisaalta, mikä ettei," sanon virnistäen hieman, sillä kyllähän se mielenkiintoinen koe olisi. Turvallisesti järjestettynä tietenkin.
"Pitääkin tehdä se, heti kun pystyn siihen. Salaisessa laboratoriossani."
"Kerro minulle kun teet sen, minä haluan nähdä sen myös. Tai tallennat sen videolle ja jos selviät hengissä, lähetät sen minulle," sanon hymyillen.
"Sinä, Amanda, olet kunniavieraani. En tekisi sitä ilman sinua." Chorus katsoo Amandaa ja Amanda näkee hänen katseessaan jotain, jotain, mikä on mennyttä aikaa. Rakkautta. Välittämistä.
En saa katsettani hetkeen irti Chorusista, vaan se saa minut hetkeksi mietteisiini. hänkin omaa siis inhimillisiä tunteita vielä ja se miten hän katsoo minua, on hämmentävää ja samalla arvostan sitä. Hän ei näe minussa vain sitä rumaa ulkokuortani, vaan sisälleni.
"Kiitos, Chorus. Että jaat tämän kaiken kanssani," sanon hymyillen.
"Kiitos, että otat sen vastaan. Täällä olen ollut niin yksin jotenkin. Kuinka moni Camarillassa harrastaa kuolleita? Kuinka monelle Camarillassa voin siitä puhua? Sinä olet ainoa." Chorus ottaa Amandan käden käteensä.
"Kiitos."
"Ei kestä kiittää. Tämä kaikki mitä teet on mielestäni jännittävää, mutta myös hyvin pelottavaa. Ja outoa. Mutta hyvä jos tunnet voivasi olla enemmän oma itsesi kanssani kuin muiden. Olen otettu siitä," sanon hymyillen.
"Entä sinä? Mehän olemme vain puhuneet minusta."
"Vain sinusta? Mutta sinä olet mielenkiintoinen. Ja mitä minusta? Sinä tiedät jo minusta jotain, minä en ole läheskään yhtä mielenkiintoinen kuin sinä, tai kiltti, tai mukava tai muuta. Minä olen vasta löytämässä itseäni."
Chorus nyökkää ja hymyilee.
"Tiedätkö, mietin, olenko tylsä. Mitä me teemme? Voin kuvitella meidät katsomassa elokuvia, mutta eikö se ole aika tylsää? Mitä minä tarjoan? Istun kotona, katson elokuvia ja teen kokeitani, sinä olet menevämpää tyyppiä."
Naurahdan ja sanon:
"En minä niin menevä ole. En ehkä viihdy niin paljon kotona kuin sinä, mutta kyllä minäkin viihdyn elokuvia katsoen. Jos pitäisi valita kävely kaupungilla tai elokuva, saattaisin kyllä valita sen kävelyn tosin." Katson Chorusia hetken ja jatkan:
"Meidän pitää tehdä joskus jotain yhdessä. Jotain muuta kuin katsoa elokuvia. Ja jotain muuta kuin herätellä kuolleita. Tiedäthän, hengailla yhdessä ja oikeasti tehdä jotain."
"Niin. Tiedätkö mitä, en keksi mitään mistä sinä pitäisit tai mitä haluaisit tehdä. Taidan olla melko tylsä."
"Olemme sitten yhtä tylsiä, sillä minäkään en keksi mitään mistä pitäisit tai mitä haluaisit tehdä kanssani. Kun vietän aikaa yksin, en oikeastaan edes tiedä mitä teen. Silloin ainoastaan teen jotain kun minua pyydetään siihen. Minulla ei ole mitään mitä haluaisin jakaa kanssasi, kuten esimerkiksi Judasilla, joka vei minut rakennuksen katolle katsomaan kurjien ihmisten elämää. Se ei ollut mielenkiintoista, mutta ymmärrät varmasti mitä tarkoitan. Joillakin on se jokin oma juttunsa mitä tekevät, mutta minulla ei ole sitä. En silti tarkoita etteikö meidän pitäisi joskus tehdä jotain, pitää vain ensin keksiä mitä."
"Voisimme pilkkoa ruumiin yhdessä ja laittaa sen sisäelimet eri purkkeihin?"
Naurahdan ja sanon:
"No vaikka sitä, tosin minusta hauskinta olisi etsiä ensin elävä ihminen ja tehdä siitä ruumis ja sitten vasta pilkkoa ja purkittaa se."
"Tuore? Voi olla, paitsi, että siinä ei ole yllätystekijöitä."
"Vanhallako sitten on? Mitä eroa on aikansa eläneen ruumiin sisäelimillä ja tuoreen?"
"Tarkoitin, että jos me sen tapamme, tiedämme jo etukäteen sen viimeiset hetket. Eikö ole hienompaa saada käsiinsä jokin tuntematon ruumis, ja saada tietää, mitä se on ennen kuolemaansa kokenut tai nähnyt? Osa mysteeriä, salaperäisyyttä."
"No totta, olet oikeassa. Se voisi olla mielenkiintoisempaa. Mutta tarkoittaako se sitä että joudun kaivamaan sinulle haudasta jonkun random ruumiin? Tietenkin teen sen jos niin haluat, kunhan kysyin."
"Itseasiassa, tuossa voisi olla ideaa. En ole koskaan itse hankkinut omin käsin ruumiita, vaan ne on toimitettu minulle korvausta vastaan."
"Onko se sovittu sitten? Ensimmäisellä kunnon treffeillämme teemme retken hautausmaalle ja silvomme löydöksemme purkkeihin?" Kysyn virnistäen toisesta suupielestäni.
Chorus katsoo Amandaa silmät kirkastuen ja hymyillen.
"Kyllä."
"Loistavaa," sanon päätäni hieman pudistellen.
"Loistavaa, aivan. Amanda..." Chorus katsoo häntä kysyvästi.
"Niin Chorus?" Kysyn katsoen häntä hymyillen.
"Voisimmeko tehdä sen jo huomenna?" Hän kysyy miltei innostuneena, mutta katsoo sitten Amandaa hieman pidättyneemmin:
"Vai oletko kiireinen? Se Voi odottaa tiedätkö?"
"No... katsotaan olenko vapaa," vastaan. "Oikeasti, tarkoitan sitä, voimme tehdä sen huomenna jos vain olen vapaa. Tämä juttu vaatii vain vähän enemmän huomiotani kuin odotin, eikä se ole läheskään valmis vielä."
"Toinen kysymys. Tämä saattaa kuulostaa melko oudolta, mutta se ei ole sitä, takaan sen."
"Voiko sinulta enää oudompaa odotta kuin se mitä olen nähnyt ja kokenut, joten kysy pois, en usko että enää pahemmin voin järkyttyä."
"Haluatko yöpyä täällä? Ensin ajattelin, että sinä saat sängyn, koska se on vieraanvaraista, mutta onko outoa tarjota omaa sänkyään toiselle? Saat sohvankin. Kumman haluat."
"Minä odotin jotain todella outoa, siis Todella outoa, mutta tuo ei ollut lähelläkään sitä," sanon hymyillen. "Tämä on sinun kotisi, sinun turvapaikkasi, joten en vie sinulta sänkyäsi. Sohva käy hyvin, kiitos."
"Se on vuodesohva." Chorus nousee ylös ja alkaa aukaista sitä.
"Se oli tarjouksessa, halvempi kuin normaali sohva. Lexus ei ole halpa."
Katson kun hän alkaa aukaista sohvaa ja sanon:
"Ai, minä luulin että olet rikas, mutta valitsitkin normaalin sohvan sijasta mielummin Lexuksen. Hyvä valinta." Hymyillen autan Chorusia aukaisemaan sohvan pediksi.
"Oikeastaan, onko sillä väliä makaatko kuolleena päivän betonilattialla vai hanhensulkapatjalla?"
"Ei mitään väliä, siksi minä en olekaan sijoittanut suuria summia sekä sohvan että sängyn hankintaan. Tosin toivon olevani vielä sata vuotta tästä eteenpäin edes sen verran inhimillinen, että arvostan edes kaiken esteettisyyden nimissä sänkyä nukkumispaikkana."
"Sänky, vuodesohva. Tiedäthän vampyyri-myytit. Arkku. Eikö sellainen olisi hieno? Samettisisusta ja kaikki."
"Meinasin oikeasti lisätä juuri että taidan jossain vaiheessa siirtyä kyllä arkkuun. Se olisi oikeasti hienoa. Tyylikästä," sanon nyökäten.
"Saanko kysyä jotain typerää nukkumiseen liittyen?"
"Voit kysyä, mutta tuskin se on typerää." Chorus katsoo vuodesohvaa.
"Vuodevaatteet, ne taitavat olla vähissä..."
"Älä niistä murehdi, niillä ei ole merkitystä kuten tiedät," sanon ja asetun makuulle selälleni, nostaen käteni niskani taakse ja jatkan:
"Miten sinä nukut? Tarkoitan, nukutko vaatteet päällä, onko sinulla sitä varten oma asu, kuten yöasu vai pidätkö nukkua au naturelle?"
"Yöasu?" Chorus nauraa. "Yöasu, en olekaan tullut ajatelleeksi sitä. Viikkaan vaatteeni, mutta nukun alasti." Hän virnistää:
"Jäykkänä," ja nauraa.
Yhdyn nauruun hänen kanssaan.
"Niin turhaa, mutta sitä näemmä on kiintynyt joihinkin tapoihin."
"Voi olla. Mutta miten turhaa se tavallaan onkaan. Jos niin ajattelee, mitä me tarvitsemme? Perustarpeemme on saada suojapaikka auringonvalolta, ja saada verta."
"Aivan. Yksinkertaista, mutta minä en katso pahalla jos joku haluaa pitää kiinni joistain tavoista."
"En minäkään. Onhan minullekin jäänyt tapa. Vaikka vampyyrinä seksuaalisuuden korvaa veri, mutta silti."
"Niin... tiedän ainakin osittain mitä tarkoitat. Minäkin joskus, silloin alkuaikoina tein sitä vaikken nautintoa samalla tavalla saanut kuin ihmisenä. Kohteeni ovat kuitenkin eläviä ihmisiä ja kai sekin tapa, jos sitä siksi voi nimittää, oli sitä että pystyn tuottamaan jollekin toiselle nautintoa, ulkonäöstäni huolimatta."
"Ulkonäöstä huolimatta? Entä jos ei pidä välittää toisen mielenkiinnon kohteista, persoonallisuudesta, oudosta nauruta tai huonosta musiikkimausta?"
"Sitähän se juuri on, ainakin minun kohdallani. Ei minua ole yhdistänyt panojeni kanssa mikään muu kuin sukupuoli. Ja vielä keneltäkään en ole kuullut yhtään ikävää sanaa jälkeenpäin, mutta toisaalta, yksikään heistä ei ole halunnut sen jälkeen edes tietää musiikkimaustani. Mutta puhun vain ihmisistä ja siitä, minkälaisia kokemuksia minulla on heistä."
"Emme ole ihmisiä enää, ja ihmiset, voimme olla heidän kanssaan yhteydessä, mutta se ei ole minkään arvoista. Emme voita siinä mitään. Edes nuket eivät minua kiinnosta, kuten jotkut pitävät ihmisiä leikkikaluinaan."
"Mitä sitten tarkoitat tuolla kaikella? Että olen vain haaskannut aikaa tuottaakseni jollekin ihmiselle nautintoa, hänen sitä anoessa syleilyssäni? Tiedän että se on turhaa, mutta koska näytän siltä miltä nyt näytän, en voi odottaa saavani jotain takaisin. Eikä se tuotakaan sitä nautintoa mitä sisimpäni haluaa, mutta läheisyyden kaipuussa ollessani tällainen, olen ollut tyytyväinen saadessani antaa jollekin toiselle sitä mitä hän kaipaa, ja joskus olen saanut heiltä sitä, mitä minä haluan. Kumpikin voittaa, eikö?"
"Kumpikin voittaa? En tiedä, minusta kuulostaa siltä, että sinä häviät enemmän. Mutta, mitä minä tiedän. Tuo kuulostaa siltä, että haluat antaa saadaksesi jonkun tuntemaan jotain ja saavan jotain, jotta itse pysyisit kiinni siinä, mitä olet ollut ennen tätä kirousta."
"Älä yritä laittaa sanoja suuhuni tai syitä teoilleni. Sinä teet itse sitä ja sinulla on siihen omat syysi, minä tein sitä joskus ja nykyään hyvin harvoin ja minulla on siihen syyni. Kuka sinä olet määrittelemään sen, mitä minä siitä saan kun tunnen jonkun saavan orgasmin sormilleni? Ja tiedän että jossain vaiheessa se kaikki into ja halu siihen katoaa, kuolee. Siihen asti teen niin jos huvittaa."
Chorus kohauttaa olkapäitään.
"Se on totta." Hän hymyilee.
"Aurinko nousee pian. Haluatko, että menen makuuhuoneeseeni? Voin jäädä nojatuolillekin. Siitä on aikaa, kun olen ollut, kuollut toisen kanssa. En tarkoita mitään, mutta... joskus ehkä sen yksinäisyyden mitä hakee jostain muusta voi vain kaltainen korvata."
"Tiedätkö, jos olen ihan rehellinen, en halua kuolla täällä yksin," sanon ja nyökkään yhä pöydän päällä makaavaa liikkumatonta, kuollutta ruumista.
"Jos olisit mennyt makuuhuoneeseen, todennäköisesti olisin hiippaillut sinne pienen ajan kuluttua, mutta nyt minun ei tarvitse, joten jos ostamasi vuodesohva kelpaa, ole hyvä." taputan paikkaa vierelläni.
"Olen enemmän kuin mielissäni jos minun ei tarvitse kuolla yksin, tai kaksin tuon kanssa."
Chorus nyökkää.
"Voin tulla kanssasi vuodesohvalle." Hän katsoo ruumista.
"Kuolema on yksinäistä, ehkä ennen kuin vien hänet takaisin pakastimeen, hänkin voisi olla viimeisen kerran jonkun lähellä sängyssä?"
"Sängyssä? Tässä, kanssamme?" Kysyn nopeasti.
"Niin. Kuolema on surullista. Kaikki loppuu ja sinut haudataan maahan, kunnes mätänet pois ja kukaan ei muutaman sukupolven jälkeen edes tiedä kuka olet, ellet ole keksinyt painovoimaa tai filosofisia aatteita."
"Okei, ota ruumis tähän kanssasi, minä siirryn pois tieltä," sanon ja nousen ylös, alkaen nostaa vastenmielisesti ruumista pöydältä, siirtäen sen levitetylle pedille. Melkein jo aloin pitää Chorusia normaalina tavoistaan huolimatta, mutta että nukkua ruumiin kanssa koska se voi tuntea olonsa yksinäiseksi, se on taas hieman liikaa minulle.
Chorus katsoo Amandaa.
"Ehkä ruumis saa nukkua tämän yön rauhassa tässä ja me menemme makuuhuoneeseen?"
"Loistava ajatus," totean pudistellen käsiäni.
Chorus nyökkää ja johdattaa Amanda makuuhuoneeseensa, minkä sisustus on yksinkertainen.
"Tänä yönä taidan nukkua vaatteet päällä, sillä kuten jo kerroin, minulla ei ole yöasua."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti