Valitettavasti 19. session ensimmäinen osa on kadonnut.
"Otat siis sen vastaan?"
"Otan, niin kauan kuin sitä on tarjolla," sanon hymyillen.
Chorus kumartuu Amandaa kohti ja suutelee häntä suulle.
Hymähdän ja suljen silmäni, antaen itselleni luvan nauttia hänen läheisyydstään ja kylmien huulien kosketuksesta, hellästi puristaen hänen hiuksia nyrkkiini.
Chorus kietoo kätensä Amandan ympärille yhä häntä suudellen kietoen kätensä hänen ympäri hyväillen hänen selkäänsä.
Kuten yritin ilmaista hänelle jo hetki sitten, tunnen oloni jälleen hieman oudoksi. En vain voi käsittää sitä, mitä hän tekee tai miksi hän tuntee niin kuin tuntee. Miksi kukaan haluaisi suudella ihmisen irvikuvaa, joka jopa voittaa kuolleen ihmisen karmealla ja inhottavalla ulkonäöllään. Siltikin annan hänelle luvan tehdä niin kuin hän haluaa, minulla ei ole mitään syytä estellä, vaikka tämä kaikki ihmetyksen aihetta antaakin. Hyväilen hänen niskaansa hellästi, puristaen välillä otettani, satuttamatta kuitenkaan häntä mitenkään.
Chorus irrottautuu suutelemasta Amandaa ja katsoo häntä. Heidän kasvonsa miltei koskettavat.
"Mikä hätänä?"
"Mikään tässä ei ole hätänä. Tarkoitukseni ei ollut vaikuttaa siltä että jokin olisi," vastaan katsoen Chorusia, antaen hieman terävöityneen kynnenkärkeni kulkea hänen kaulansa iholla.
"Saan jatkaa siis suuteluasi? Pidän huulistasi."
"Tietysti saat. Kyllä sinä huomaat jos en pidä jostain," sanon ja vedän hänen kasvonsa takaisin lähelleni, suudellen häntä.
Chorus jatkaa Amandan suutelua painaen hänet itseään vasten liu'uttaen kätensä hänen selkäänsä pitkin pakaroita alas reidelle nostaen Amandan jalan kylkeään vasten.
Niin oudolta kuin tilanne minusta tuntuukin yhä, nautin siitä. Otteeni hänen niskassaan puristuu hieman kovemmaksi, painaen hänet lähemmäs itseäni vasten. Hetken kuluttua tartun häneen voimakkaammin ja käännän hänet alleni jatkaen yhä suutelua, sormenpääni viipyen hetken hänen kaulansa valtimolla jossa hänen vampyyrin verensä kiertää.
"Et varmasti halua juoda vertani?" Chorus sanoo ja nuolaisee Amandan kaulaa.
"Se on hyvin henkilökohtaista, mutta sinulle hyvin, hyvin huumaavaa."
"Miksi en muka haluaisi? Sehän olisi tämän kaiken huipentuma ja olenhan sinulle jo nyt uskollinen vaikken olekaan juonut vertasi," sanon ja hellästi, melkein huomaamattomasti näykkäisen hänen kaulansa ihoa leikilläni.
"En halua, että juot vertani. Se olisi jotenkin sopimatonta. En tiedä miksi, mutta yleensä verta juotetaan siksi, että halutaan jonkun uskollisuus. Haluan, että teet kaiken omasta vapaasta tahdosta, oman päätöksesi mukaan, oman halusi mukaan. Ei siksi, että sinä tuntisit vetoa, yliluonnollista vetoa minuun."
Hymähdän ja annan sormenpääni hyväillä yhä hänen kaulansa ihoa.
"Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta silti en. Vaikka verellä onkin oma voimansa, uskon että tiedät minun olevan puolellasi jo ilman sitäkin. Sinä et halua että juon vertasi ja minä kunnioitan tahtoasi, vaikka itse en näekkään siinä mitään väärää tai sopimatonta," sanon ja painan huuleni hänen kaulaansa vasten, irroittautuen nopeasti ennenkuin hän kokee sen epämiellyttäväksi.
Chorus katsoo Amandaa silittäen hänen reitensä takaosaa jalasta, jonka on vetänyt kylkeään vasten.
"Miksi edes haluat maistaa minua? Maistaaksesi, sen ymmärrän, mutta sen hinta on suuri." Amanda tuntee Chorusin sormet takareidellään melko lähellä haarojensa väliä.
"Miksi en?" Kysyn kummissani.
"Minä luotan sinuun. Jos näkisit minut haavoittuneena jossain, tiedän että tulisit luokseni. Jos olisin jossain muussa hädässä, tiedän että yrittäisit auttaa minua jos pystyisit siihen. Minä en ole vielä pystynyt varmastikkaan antamaan sinulle sitä samaa kuvaa, mutta jos minä näkisin sinut haavoittuneena, minä tulisin ja pelastaisin sinut ja lisäksi etsisin haavoittajasi käsiini ja silpoisin hänet palasiksi. Jos tapaisin sinut jossain muussa hädässä, tulisin avuksesi pyytämättä ja mikä ikinä ongelmasi olisikaan, hoitaisin sen. Enkä edes miettisi sitä, vaan tekisin sen kuin luonnostani. En siis näe mitään ihmeellistä eroa siinä nykyiseen, jos joisin vertasi."
"Oletko koskaan juonut kenenkään verta? Tietysti sireäsi ei lasketa. Minä olen, tietysti sireni, jota en koskaan tuntenut, mutta sen jälkeen Tremereiden. Sisälläni oli kamppailu. Sireni verta, muistoa, kaipuuta vastaan, vaikken häntä todellakaan edes koskaan muista nähneeni, ainakaan kunnolla. Sitä yritti syrjäyttää monen Tremeren huuto ja vaatimus sisälläni. Vapaaehtoisesti olisin voinut olla Tremereiden kasvatti, mutta vereni pakotti minut siihen. Se oli hirveää. Tuskaa."
Kierähdän Chorusin yltä, asettuen hänen vierelleen likelle.
"Chorus, en osannut ajatella että olet käynyt tuollaista läpi. Jos sain olosi epämukavaksi, se ei todellakaan ollut tarkoitukseni. En voi kuin kuvitella miltä tuo on mahtanut tuntua. Ja tiedän ettei se anna oikeaa kuvaa todellisuudesta. Tunnetko vieläkin olevasi kiinni jossain, vai oletko vapaa?"
"Olen vapaa. Se on vaatinut paljon. Mielenlujuutta, mutta myös unohtamista. Voin edelleen tuntea oikean sireni veren, kuten silloinkin tunsin. Minulle ei vain kerrottu, mitä se on. Se on ohi. Vai vaikutanko minä Tremereltä? Tai Tremeren klaanin nimeen vannovalta?"
"Et oikeastaan. Tai enhän minä tiedä sanoa varmaksi, sillä en tunne heitä. Mutta mielestäni et vaikuta Tremereltä."
"Tiedätkö, edelleenkin minussa palaa halu tuntea sireni. Ehkä rakkaus häntä kohtaan. Kauan sitten hänen verensä on palanut kehostani, mutta silti. Koska en koskaan tuntenut sireäni, niin se on vaikeaa. En osaa sitä selittää. Vereni kuuluu Giovanneille, sirelleni joka oli Giovanni. Mutta kuitenkin heidät on tuhottu ja minut riistetty heiltä. Se joskus riistää minua. Mitä enemmän sitä ajattelen, sitä pahemmin sydämeni kaipaa."
"Chorus, en voi sanoa tuohon mitään. Olen kuitenkin ajatellut sitä, miksi et lähtisi täältä pois ja etsisi omiasi, Giovanneja. Se ei tietenkään poistaisi sitä paloa verestäsi, mutta voisit olla onnellisempi ja olla oma itsesi niiden parissa, jotka ovat kaltaisiasi."
"En tiedä. Ehkä on kuitenkaan ole Giovanni, sopisi Giovanneihin. Enhän ole heidän parissaan kasvanut, vaikka vereni heitä onkin. Olen adoptoitu äpärä."
"Älä sano noin. Tai älä ajattele noin. Ethän sinä tiedä miten elämäsi voisi muuttua löytäessäsi muita kaltaisiasi. En tiedä mitä Giovannit ajattelevat, mutta minä en näe mitään syytä miksi mikään klaani katsoisi pahalla sitä, jos joku eksynyt haluaisi löytää paikkansa omiensa joukosta."
"En tiedä. Mutta minun on hyvä näin. Kirjastossani on klaanini oppeja."
"Sinä olet liian vaatimaton. Sinulla voisi olla niin paljon enemmänkin kuin vain joku vitun pölyinen kirjasto. Tiedät että puhun totta."
"Ehkä, mutta olen tyytyväinen."
"Tyytyväinen ei ole verrattavissa siihen, mitä on tuntea olevansa oikeassa paikassa. En tietenkään yritä ajaa sinua pois koska pidän sinusta, mutta tiedän omasta kokemuksesta mitä on tuntea olonsa kotoisaksi omiensa parissa ja tiedän, että se ei ole mahdotonta sinullekkaan. Se ei toteudu täällä, mutta jossain muualla kyllä."
"Tai sen ei pidä toteutua ollenkaan. Oikeasti, älä kanna huolta minusta."
"Tietysti olen kiinnostunut hyvinvoinnistasi ja haluan sinulle parasta, tietäen sen että sinä et löydä sitä täältä. Mutta jos se on tahtosi olla täällä, minä en ole mikään estämään sitä ja kannan sinusta huolta vaikka kuinka pyytäisit etten tekisi niin. Maailma odottaa tuolla," sanon osoittaen sormellani lähimpään ikkunaan ja jatkan: "Mutta sinä haluat jäädä tänne. En voi muuta kuin ihmetellä."
"Mitä tuolla sitten on," Chorus nyökkää ulos ikkunasta, mihin Amanda osoittaa.
"Samaa kuin täälläkin. Täällä on juureni, täällä on kirjastoni. Täällä on ennen niin salainen kammioni."
"Älä viitsi, kyllä sinä sen tiedät itsekkin mitä tuolla on. Sanon vielä, vaikkei sillä näytä olevan mitään merkitystä, mutta siellä ovat ne muut kaltaisesi, muut Giovannit jotka tekevät samoja asioita kuin sinä ja varmasti jokaisella on oma salainen kammionsa ja vertailevat niitä kuten muut peniksiään," sanon naurahtaen lopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti