maanantai 1. marraskuuta 2010

3. sessio - Paniikkihyppy

Chiasm ei ole aivan varma ovesta, mutta yksi on kauniisti koristeltu.

Se saattaisi olla oikea, joten kokeilen sitä.

Jemiman ylpeä ääni vastaa ovisummeriin:
"Niin."

"Minulla on yrttisi," sanon.

"Sinulla? Miten Sinulla ne voi olla, kun pyysin niitä Feala Sunseelta. Mistä tiedän, ettet ole myrkyttänyt niitä? Voithan olla kilpailevan kuppikunnan vakoojakin!" Jamima käyttää yleisesti toisista huoneista halventavaa nimitystä.

"Mitä? Sinähän pyysit minun tuomaan niitä sinulle ja minä hain purkin Fealalta. Avaa nyt ovi ja ota tämä. En ole mikään vakooja," sanon ihmetellen ja hieman jo kyllästyneenä tähän Jamimaan, vaikka olemme tunteneet vasta pienen hetken.

"Oletko aseistettu?"

"En ole," vastaan huokaisten.

Oven yläpuolelta kuuluu surinaa kun kamera kääntyy kuvaamaan Chiasmia.
"Sinulla on pistooli..."

Vilkaisen sitä ja päätäni pudistellen sanon:
"Niin, siinähän se on, mutta en ajatellut käyttää sitä sinuun. Onko parempi että jätän purkin tähän ja poistun? Saat ihan omassa rauhassa uskaltautua ovesta ulos ja ottaa sen."

"Aukaisen oven. Oven sisäpuolella oikealla on pieni pöytä. Laita purkki siihen, mutta älä astu sisään. Vaatteesi haisevat."

Kummissani nuuhkaisen asusteeni hihaa, mutten haista siinä mitään erikoista. Kun ovi aukeaa, etsin oikealta puolelta pöydän ja lasken purkin sille.
"Kas noin, ei ollut vaikeaa," sanon ja pitäen käteni näkyvillä, peruutan käytävälle ja käännyn jatkaen matkaani takaisin komentosillalle.

Sarwenia ei enää siellä näy, mutta pilotti Gar näyttää kiireiseltä.
"Tiedätkö sinä mitään avaruusaluksista?"

"Tiedän minä jotain. Tarvitsetko apua?"

"Kyllä, voisin arvostaa sitä. Osaatko käyttää ajatuskonetta? Se olisi arvokasta. Sarwen on ainoa, mutta hän on typerys."

"Ei, valitettavasti en."

"Mistä Sarwen löytää teitä turhuuksia. Naaman perusteella ei valita päteviä henkilöitä," Gar mumisee.

"Oli hieman liian kiire tehdä listaa siitä mitä osaan. Onko jotain muuta missä voisit tarvita apua?"

"Voit raaputtaa selkääni."

"Eh, ei kiitos. Sitäpaitsi, sinulla on kuusi raajaa. Eiköhän niistä joku ehdi välistä rapsuttamaan selkääsi," sanon pienestä inhosta virnistäen. Ajatus Voroxin selän rapsuttamisesta on jokseenkin kuvottavaa.
"Jos ei ole muuta, voin varmasti poistua?"

"Tarkistin vain, oletko joku pyrkyri, tai salamatkustaja joka pyrkii kyytiin osaamatta tehdä mitään oikeasti. Tai maksullinen nainen. Näet tuon tutkan? Tarkkaile sitä. Siinä on punainen sektori, yritä pyörittämällä moduulista pitää vihreä piste kaukana siitä. Se ei saa koskea punaiseen sektoriin."

Menen tutkan luo ja tutkailen sitä.
"Mitä sitten tapahtuu jos ne koskevat toisiaan?"

"Hazatin huoneen vahtialukset huomaavat meidät."

"Ai, hyvä on. Ne eivät sitten saa koskettaa toisiaan," sanon ja teen kuten hän pyytää.

Chiasm joutuu hetken tunnustelemaan mekaniikkaa, miten tuo toimii. Hän ei juurikaan ymmärrä, miten tämä kolikkopeliä muistuttava simulaatio voi vaikuttaa siihen, huomaavatko muut heidät, mutta se ei ole oleellista nyt. Hän sisäistää juonen nopeasti, ja pystyy välttelemään punaista aluetta.
"Hyvin menee, Chiasm," Gar kehuu.

Olen mielissäni saamasta kehusta.
"Miten kauan tätä pitää jatkaa?" Kysyn.

"Niin kauan, että olemme selvillä vesillä. Pidät vaan pääsi kylmänä. Sarwen! Minne sinä olet kadonnut, tänne sieltä. Pitää ruveta suunnittelemaan hyppyä. Pitäisi jonkun kauppa-aluksen kulkupassi ladata meille."

Nyökkään ja yritän pysyä keskittyneenä siihen mitä teen, seuraten kuitenkin samalla sivusta Garia ja mitä hän tekee.
"Miten te sellaisen lataatte?" Kysyn tietämättömänä.

"Kysy Ässältä, kun hän tänne tulee." Ovet aukeavat ja Sarwen saapuu komentosillalle.
"Minua kaivattiin?" Hän kävelee ajatuskoneen luokse.
"Ja minne me matkaamme seuraavaksi... kauas Hazatista, uskoisin."

"Kutsutaanko sinua Ässäksi?" Kysyn Sarwenilta.

"Kutsutaan, tiedätkö miksi?"

"Olet hemmetin hyvä jossain?"

"Aivan, kultaseni. Katsotaas, alan luotaamaan alusten hyppykortteja, ja yritän varastaa koodin jostain sopivasta lokaatiosta. Sitten merkkaan sinulle, Gar, aluksen ja koitat päästä sopivassa välissä siihen. Helppoa." Gar nauraa:
"Kun meillä on koodi, on aika pitää kiinni ja lujaa likka, me mennään vauhdilla läpi."

Naurahdan, mutta se muuttuu hieman epäröiväksi ja teennäiseksi miettiessäni aluksen kuntoa ja hyppyä. "Kaikki luottamukseni ei ole tämän aluksen varassa ja tahtomattani ajattelen mahtaakohan siitä jäädä puolet matkan varrelle," sanon vaisusti hymyillen, silmäillen kuitenkin jo jotain mistä pitää kiinni tilanteen tullen. Mieltäni hymyilyttää kuitenkin yksi yhteinen piirre aluksen jäsenten toiminnassa ja minussa. Varastaminen.


"No, toivottavasti ilmalukot toimivat, jos alus halkeaa," sanoo Gar virnistäen.
"Kyllä tämä peltilehmä kestää, mutta pelkään pahoin, että tästä romusta tulee hautani. Ässä, mikä tilanne?"

Käännän itsekin uteliaan katseeni Ässään, jättämättä huomioimatta kuitenkaan moduulin pyörittelyä.

"Taitaa löytyä. Lataan." Gar nyökkää:
"Chiasm, siinä on toinen samanlainen moduuli toiselle kädellesi. Osaatko taputtaa päälakeasi samalla kun pyörität lusikkaa kahvikupissa?"

"Tottakai osaan," sanon virnistäen ja laitan toisen käteni toiselle moduulille. Tietenkin pään taputtaminen ja lusikan pyörittäminen ovat eri asia kuin kahden moduulin pyörittäminen, mutta yritän parhaani.

Se ei ole ihan niin helppoa, mutta Chiasm saa pidettyä homman kasassa, niin kuin pitääkin.
"Okei, lataus valmis. Sitten rupea kaartamaan sinne hyppyportille, Gar." Gar tekee varovaista ohjausliikettä ja alkaa ohittaa jonoa:
"Varma tapa saada huomiota, on etuilu. Hyvät matkustajat, siirrymme pian hyppyporttiin, matkassa saattaa tulla töyssyjä. Valitukset voitte lähettää Sarwenille, joka luulee olevansa kapteeni, vaikka onkin vain tavallinen läjä."

"Saatko useinkin hyppyjen jälkeen fanipostia muilta? Jos niin, ehkä saat uuden ihailijan lisää," sanon virnistäen ja huomaan että minua alkaa jopa jännittämään lähestyvä hyppy. Sekä hyvässä että pahassa mielessä.

"Jamima on hankala, mutta papitar meditoi. Hypyn jälkeen tulee al-Malikilta valitusta, mutta sitä varten on meille muille kehittynyt valikoiva kuulo."

Nyökkään hymähtäen ja tarkkailen tutkaa.

"Ässä, ala luodata hyppyportin ympäristöä, haluan tietää mitä siellä on vastassa," sanoo Gar.
"Kun saat lukittua kohteen, otan sen visuaaliin."

En ymmärrä tarkkaan mitä he puhuvat tai mitä tapahtuu.
"Kohteen? Siis sen aluksen jolta varastatte kulkupassin koodin?" Kysyn.

"Ei, vaan mahdollinen vartioalus, mikä vartioi hyppyporttia."

"Ai. Te ilmeisesti teette tätä usein? Eli tiedätte mitä teette?"

"Tiedämme mitä teemme, mutta jokainen kerta on erilainen."

Nyökkään ja tarkkailen tilannetta sivusta uteliaana.

"Kohteet lukittu," julistaa Sarwen ja Chiasm huomaa, miten punainen alue alkaa liikkua nopeammin ja arvaamattomammin.

"Tämä alkaa olla jo vaikeaa pysyä erossa punaisesta alueesta," sanon joutuen keskittymään paremmin estääkseni vihreän ja punaisen alueen kohtaamsita.
"Paheneeko tämä vielä?"

"Todennäköisesti. Yksi tykkifregatti, yksi miehitysalus ja yksi nopea seuraaja."

"Huh, ei siis yhtään enempää paineita näin ensimmäisellä kerralla minulle. Oletteko epäonnistuneet koskaan tässä?"

"Jos olisimme, emme olisi tässä enää," sanoo Gar.
"Kerta se on ensimmäinenkin, ja viimeinen," jatkaa Sarwen.
"Pilotti, ota ruudulle, lataan tiedot sinulle." Ohjaamon edessä olevaan suureen kuvaruutuun aukeaa näkymä hyppyportista ja sen vierellä olevasta kaupungin kokoisesta aselaivasta. Hyppyportin toisella puolella on kevyempi miehitysalus ja hyppyporttia kiertää kevyt ja nopea seuraaja.

Katson valtavan kokoista aselaivaa hetken, pudistellen päätäni.
"En tiedä miten ihmeessä on mahdollista päästä noiden ohi," sanon ja keskityn jälleen tutkan tarkkailemiseen. En todellakaan halua epäonnistua nyt.

Gar murahtaa:
"Nopeus on avain." Yhtäkkiä toisen käden punainen alue alkaa liikkua villisti.

Ehdin jo pelästyä, mutta saan kuitenkin pidettyä vihreän alueen erossa punaisesta vaikka se hankalaa onkin. "Huh, kauanko vielä? Alan epäillä jo omia taitojani vaikken ole vielä epäonnistunut. Siis vielä," painotan.

"Vielä hetki," sanoo Sarwen.
"Gar, mikä tilanne?" Gar vastaa:
"Etsin sopivaa väliä, valmistautukaa kaasuttamiseen." Kuvaruudusta näkyy, miten seuraaja erkaantuu hyppyportilta ja alkaa lentää heitä kohti hitaasti.
"Meidät on huomattu," toteaa Sarwen.
"Chiasm, pidät nyt pään kylmänä ja tutkat irti meistä."

"Okei, pää kylmänä ja tutkat irti meistä. Helppo homma," sanon itsekseni, pitäen katseeni tiiviisti kiinni tutkassa.

"Toivottavasti se on helppo homma," Gar urahtaa:
"Tai teet meistä madonruokaa." Sarwen sanoo iskien silmäänsä Chiasmille:
"Noin söpö tyttö selviää mistä vain."

Hymyni muistuttaa enemmänkin irvistystä. Sarwenin sanat eivät juurikaan lohduta minua nyt kun paineet ovat näinkin suuret.
"Minä pystyn tähän. Tämä on kuin peliä. Miksi se huomasi meidät? Minähän pidin punaisen erossa vihreästä?" Kysyn nopeasti, jopa hieman hätääntyneenä.

Sarwen nyökkää pilottia:
"Tuon hurjastelua ei voi olla huomaamatta. Kohde lähestyy." Gar murisee:
"Tuuppaan sitä sivuun, valmistautukaa hyppyyn!"

"Tuuppaat sitä? Todellako?" Kysyn ja minun on pakko nostaa hätääntynyt katseeni tutkasta Gariin.
"Olet hullu!" Huudahdan vielä.

Gar huudahtaa:
"Ketä sinä hulluksi kutsut!" Chiasm näkee, miten aluksen kokka kääntyy rauhallisesti kohti lentävää seuraajaa kohti. Sarwen tarttuu tiukasti ajatuskoneensa reunoista kiinni ja huutaa mikrofoniinsa:
"Leidit, pian rytisee!"

En tiedä olisinko saanut irrottaa otteeni moduuleista, mutta teen kuitenkin niin ja tarraudun kiinni lähimmästä tukevasta osasta.
"Ei hitto, me kuolemme vielä kaikki tänne!" Huudahdan ja seuraan  näytöltä miten seuraaja ja alus lähestyvät toisiaan.

Chiasmin operoimat moduulit alkavat huutaa hälytysääntä ja ne alkavat vilkkua punaista valoa.
"Frell! Häirintä keskeytyi, meidät on lukittu!" Huutaa Gar.
"Kaasua, kaasua!" Huutaa Sarwen ja he törmäävät seuraajan siipeen.

Tunnen selvästi osuman, kuten varmasti kaikki muutkin.
"Voiko tämä onnistua vielä vai mokasinko pahemman kerran?" Kysyn nopeasti, yrittäen seurata tilannetta näytöltä.

"Toivottavasti onnistuu," sanoo Sarwen ja alkaa taas operoida ajatuskonetta.
"Ajan koordinaatit hyppyporttiin, yritän ohittaa sulkuportin. Jaan näytön kahteen." Näyttö jakautuu puoliksi. Toinen puoli näyttää aluksesta eteenpäin, toinen hyppyporttia, jonka iiris on sulkeutumassa. Gar sanoo: "Chiasm, yritä purkaa lukitus meihin!"

Nyökkään ja nopeasti alan pyöritellä moduuleja uudelleen, kokeilemalla eri keinoin saadakseni lukituksen purkautumaan. En tiedä mitä oikein tein, mutta punainen välke rauhoittuu.
"Olemmeko vielä lukittuina?"

Sarwen vastaa:
"Ihme kyllä, emme. Ne tietävät meistä, mutta hukkasivat tutkasta. Gar?" Gar rutistaa ohjausyksikköään: "Avaa iiris kokonaan auki, me kiihdytämme sitä kohti!" Sarwen hätääntyy:
"Olisit sanonut! Minun pitää yliajaa noiden kontrolli siihen! Chiasm, pidä tutkat poissa meistä!"

"Yritän!" Huudahdan ja jälleen keskityn tutkaan.

Iiris ei ollut ehtinyt edes puoliksi kiinni, mutta aukko olisi ollut liian pieni. Se alkaa aueta uudelleen. Gar karjuu: "Nyt tai ei koskaan!" Hyppyportti aktivoituu.

En uskalla paljoa nostaa katsettani tutkasta näyttöön, enkä ainakaan irrota otettani moduuleista ennenkuin olemme selvillä vesillä.

Gar sanoo:
"Nyt on totuuden hetki, mahdutaanko vai ei. Kymmenen sekuntia kontaktiin," Sarwen sanoo:
"Aukeaa, aukeaa, aukeaa..."

Alan laskea mielessäni sekunteja ja mieleni tekisi sulkea silmäni.
"Mahtuu, mahtuu, mahtuu..." Jatkan hiljaa Sarwenin hokemaa, jännittyneenä.

He läpäisevät hyppyportin ja imeytyvät sen sisään. Kuvaruutu alkaa vilkkua ja säristä, kunnes näyttö sammuu. "Frellin kamerat!" Gar kiroaa.

"Mitä nyt? Voivatko ne vielä seurata meitä?" Kysyn ja katson mitä tutka näyttää.

"Voivat seurata, ja varmasti seuraavatkin. Pidät vain tutkat irti meistä. Gar soluttautuu liikenteeseen. Pidämme matalaa profiilia ja olemme selvillä vesillä," selostaa Sarwen.

Nyökkään ja jatkan tutkan tarkkailua.

He ajavat hyppyportin läpi sen toiselle puolelle. Keskelle ei mitään. Ei näy aluksia, ei planeettaa. Sarwen siirtyy ajatuskoneelta ohjausmoduulille.
"Outoa, kartta ei tunnista tätä paikkaa. Gar, saatko kuvaa?" Gar pudistelee päätään:
"En, kamerat tuhoutuivat."

"Hienoa. Olemmeko eksyneet?" Kysyn ja yhä pidän silmällä tutkaa.

"Eksyneet? Luulen, että tämä on pahempaa," sanoo Sarwen.
"Minulla ei ole aavistustakaan, missä frellissä oikein olemme!" Ohjaamon ovi aukeaa ja papitar Feala ryntää sisälle.
"Mitä tapahtui? Koskaan ennen hyppy ei ole tuntunut tältä."

"Voinko jo irroittaa näistä?" Kysyn, ennen kuin teen oman pääni mukaan ja hankin meidät vielä isompiin hankaluuksiin.

Sarwen kävelee Chiasmin vierelle ja katsoo niitä.
"Pimeänä, ei tutkia kantaman sisällä. Täällä ei ole yhtään ketään."

Huokaisen hiljaa ja irrotan otteeni moduuleista.
"Niin, mitä oikein tapahtui? Johtuiko tämä jotenkin siitä mokastani?"

Gar sanoo:
"Ei." Hän siirtää katseensa syyttävästi Sarweniin:
"Ja mitä sinä mahdoit oikein ladata?"

Käännän itsekin kysyvän katseeni Sarweniin. En syyttävästi kuten Gar, vaan silkasta uteliaisuudesta saadakseni tietää, mitä oikein tapahtui.

"Latasin suojatun tiedoston. Ajattelin, että se vie pidemmälle kuin seuraavalle hyppyportille." Gar katsoo Sarwenia:
"Latasit jotain, mistä et edes tiedä mitä se on?" Feala kohottaa kätensä rauhan merkiksi ilmaan:
"Älkää riidelkö, siihen ei ole aihetta." Gar nousee ylös ja sanoo:
"Selvitä tämä sotku, Ässä."

"Miten tämän voi selvittää, jos kerran karttakaan ei tunnista paikkaa?"

Sarwen hieroo ohimoitaan.
"Hyvä kysymys. Siinä on oma ongelmansa. Ehkä Arpi tietää tästä jotain. Hän on muutenkin alien." Sarwen vilkaisee Fealaa:
"Ei millään pahalla." Feala hymyilee ja kumartaa hieman:
"En loukkaantunut." Sarwen jatkaa:
"Minulla taitaa olla hommia ajatuskoneeni kanssa."

Ei kommentteja: