Feala sanoo Chiasmille.
"On outoa, että olemme näinkin lähellä Vauta." Kaiutin särähtää päälle:
"Meillä on ongelma," Gar sanoo.
"Hyppyporttia ei ole."
"Miten se on mahdollista että ne häviävät? Ja mitä nyt kun porttia ei ole?"
Gar sanoo:
"En ole koskaan, en koskaan kuullutkaan, että Hyppyportti häviäisi." Feala vahvistaa tämän niin, että kaikki aluksella sen kuulevat. Sarwen kysyy jostain toisaalta aluksella:
"Onko mahdollista, että se olisi tuhoutunut siinä taistelussa?" Gar vastaa:
"Ehkä, en tiedä. Mutta outoa on, ettei Imperiaali Vartio tiennyt koko taistelusta, vaikka se tapahtui suhteellisen lyhyen matkan päässä heidän sota-aluksestaan."
"Tai sitten he tiesivät mutteivät tehneet asialle mitään."
Sarwen vastaa:
"Mutta he eivät kertoneet meille tietoaan, vaan väittivät, etteivät tiedä mitään." Chiasm kuulee Arven hieman naurahtavan äänen:
"Ja miksi he olisivat velvollisia kertomaan meille yhtään mitään?"
"Totta. Meidän on turha olettaa että he kertovat kaiken mitä tietävät. Mutta oliko tämä ainoa portti?"
Gar sanoo:
"Kartta näyttää planeetat, muttei Hyppyportteja. En osaa siis sanoa."
"Hoidetaan ensin tehtävä ja ihmetellään sitten porttia. Ehkä Hans osaa sanoa jotain."
Gar sanoo:
"Saapuminen koordinaateille kolmessa arnissa."
Onneksi matka ei ole pitkä, ajattelen ja lähden huoneeseeni odottamaan ajan kulua.
Chiasm ei ole vieläkään ehtinyt ihan kunnolla levätä, ja nyt hänellä on hyvää aikaa olla rauhassa ilman keskeytyksiä. Hän ei varsinaisesti nukahda, mutta rauhoittuu hetken, kunnes kaiuttimien koneääni sanoo: "Telakoituminen 30 microtin päästä." Ilmoituksen perään tulee Garin ääni:
"Valmistautukaa telakointiin. Kohde näkyvissä."
Nousen ylös ja otan aseeni, lähtien hangaariin odottamaan muita mukaantulijoita. Itse ainakin haluan mukaan mielummin kuin jäädä alukselle odottamaan.
Arpi on jo paikalla istuen varastolaatikon päällä. Hän katselee hangaarin ovea ja sanoo:
"Uskotko kohtaavasi vastarintaa?"
"Uskon. Edes jonkinlaista. Mutta mitä enemmän mietin asiaa, sitä enemmän alan epäillä ja uskoa kohtaavani vastarintaa enemmänkin. Välillä epäilen Hansia ja hänen luotettavuuttaan. Entä jos hän lähettikin meidät tänne kuolemaan?"
Arpi miettii.
"Mahdollista, mutta miksi hän niin olisi tehnyt? Käsitin, että nuo Imperiaalin henkilöt ovat melko kaikkivoipia."
"Kuka tietää. Ehkä hän ei luota meihin ja luulee pääsevänsä eroon meistä helpolla, eikä kukaan kyselisi meidän perään. Tai sitten mielikuvitukseni on liian vilkas."
"Kukaan ei ainakaan meidän perään kyselisi täällä," vastaa Arpi. Kun Sarwen saapuu myös hangaariin, Arpi hiljenee.
"Ketkä kaikki ovat tulossa mukaan?" Kysyn.
"Ja mitä sitten jos sillä henkilöllä ei olekkaan sitä summaa? Lainatkoon muilta, kunhan me saamme sen mitä hän on velkaa?"
Sarwen kohauttaa olkapäitään.
"Hänellä on parasta olla se summa. Heti." Hän vilkaisee Arpea joka nyökkää.
"Emmeköhän me kolme ole tarpeeksi?"
"Hyvä on, mennään sitten."
"10 microtia kontaktiin. Valmistautukaa telakointiin." Sarwen tuhahtaa:
"Joo, joo!"
Lasken mielessäni microteja telakoitumiseen.
Pienen ajan kuluttua kuuluu tärähdys ja ilmalukon sivuista tulee höyrypurkaukset.
"Kiinnitys valmis."
Lähden ensimmäisenä ulos aluksesta, katsoen ympärilleni avaruussatamaa.
Sarwen ja Arpi seuraavan Chiasmia. Heti ilmalukon jälkeen on lyhyt käytävä, mikä päättyy t-risteykseen. Kyltti toiseen suuntaan näyttää hangaarit A-F, hangaari josta he tulivat on G. Oikealle oleva kyltti näyttää "Aula". Aulan suunnasta tulee telaketjuilla kulkeva robotti, joka on polven korkuinen. Sillä on silmissä valot, joilla se pyyhkii liikkueessaan lattiaa, seiniä ja kattoa. Sillä on myös pienet tartuntasakset ja niskassa pienitehoinen laserpistin. Se pysähtyy Chiasmin eteen.
"Kas, onpa se näppärän näköinen. Miksei teidän aluksella ole tuollaisia?" Kysyn muilta, katsoen pientä robottia kummastellen ja hymyillen.
Sarwen sanoo:
"En tiedä, koska meillä on Arpi." Robotin toinen taskulamppusilmä vaihtaa väriä ja pyyhkäisee Chiasmin päästä varpaisiin. Se piippaa:
"Ase havaittu." Sen päästä nousee pieni radiolähetin ja käytävän katosta aukeaa luukku, josta tulee ase tähtäämään Chiasmia.
"Whoa, kukaan ei puhunut etukäteen tällaisesta varotoimesta." Sanon ja hitaasti laitan käden aseelleni, ottaen sen esille.
"Ja saan tämän takaisin kun lähdemme?"
Robotin otsassa vilkkuu valot. Sarwen sanoo:
"Todennäköisesti. On ihan loogista, että aseet on kiellettyjä. Arpi olisi tosin ehtinyt ampua tuon jo ennen, kuin se alkoi piippailla." Arpi nyökkää.
"Melko alkeellinen varatoimenpide."
Lasken aseeni maahan robotin eteen.
Robotti siirtyy Sarwenin ja Arven luokse, jotka myös luopuvat aseestaan. Pieni robotti piipittää ja nurkan takaa kävelee hetken kuluttua suurempi robotti. Se tosin näyttää enemmän jalalliselta arkulta, kuin robotilta. Robotti kävelee aseille ja työntää ne sisuksiinsa lähtien kolisten pois. Kun aseet on tuon kömpelön tynnyrimäisen robotin sisällä, pienemmän antenni laskee ja ase katoaa takaisin kattoon. Sarwen pudistelee päätään:
"Eikö täällä olisi voinut olla vaikka kylttiä, ei aseita?"
"No niin, miten lähdemme etsimään tätä henkilöä? Kysymällä aulasta?"
Miehet nyökkäävät ja he lähtevät eteenpäin käytävää. Pieni robotti seuraa heitä, ja hetken päästä kyllästyneenä surinaan Arpi kysyy,, voisiko hän potkaista sen seinään.
Kiellän ystävällisesti häntä tekemästä niin.
Aula ei ole kovinkaan suuri, sillä tämä avaruusasemakaan ei ihan vastannut heidän odotuksiaan "asemasta". Se on pikemminkin vanha avaruusalus, minkä moottori on kauan aikaa sitten sanonut itsensä irti tehtävästään, ja nyt sille on vain keksitty uusi funktio. Avaruusaluksen romusta on tehty tyhjyydessä kelluva kauppa. Aula on laajahko ja pyöreä. Sen keskellä on informaatio tiski, jonka takana istuu nainen. Hänen siniset hiuksensa ovat palmikoilla, ja otsassa on panta, jossa lukee "Targan Tavara Täällä Tähdissä." Aulassa on kolme hissiä, joiden yläpuolella välkkyvät neonkyltit: "Kaikkea, aivan kaikkea," "Pelejä, juomia, ruokia", "Lepää hyvin". Sarwen tuhahtaa ja kuiskaa Chiasmille:
"Kuka ikinä tämän paikan omistaakaan, luulee olevansa nokkela, tai on täysin sekopää." Nainen tiskin takana sanoo:
"Tervetuloa neljän T:n kauppa-asemalle, sitä mitä ei ole, et t-t-t-tarvitse." Nainen näyttää kyllästyneeltä.
"Minkä nimistä henkilöä me oikein etsimme?" Kysyn muilta.
Sarwen sanoo:
"Nimestä ei ollut puhetta, vain kauppias joka omistaa tämän paikan." Sarwen kävelee tiskille:
"Onkohan omistaja tavattavissa?" Nainen katsoo hieman kummissaan:
"Hän ei ole tavattavissa, mutta jokaisella osastolla on asiantuntijoita, jotka kyllä auttavat teitä."
"Kukaan asiantuntija ei auta meitä tässä asiassa. Koska hän on tavattavissa? Meillä on kyllä aikaa odottaa," sanon naiselle, kävellen myös tiskille.
Nainen sanoo:
"No, periaatteessa ei koskaan. Hän on manageri, ei osallistu kauppaan. Ellei tietysti teillä ole jotain hyvin, hyvin arvoakasta."
"Neiti, se mitä meillä on, kiinnostaa varmasti omistajaa. Sinun pitää vain luottaa meihin ja sopia tapaaminen."
"Voin yrittää, mutta tiedän, ettei se onnistu." Nainen ottaa pöytäkommunikaattorin:
"Sir, täällä on asiakkaita, joilla on varmasti jotain sinua kiinnostavaa. Kyllä, tiedän sir." Nainen laskee pöytäkommunikaattorinsa kuulokkeen.
"Voitte viedä sen arvioitavasi. Jos se on todella kiinnostavaa, siitä lähetetään tieto eteenpäin." Sarwen sanoo Chiasmille ja Arvelle.
"Mitä, jos menisimme drinkille, ja aloittaisimme siitä?"
"Jos niin haluat."
He menevät baarin puolelle, mikä on pieni. Siinä on pöytätilaa ehkä kymmenelle henkilölle, ja tiskillä muutamalle. Tila on hämärä ja katossa pyörii valo, minkä värit vaihtelevat. Taustalla soi vaimeaa musiikkia. Tiskin takaa leijailee lievä synteettisen ruuan tuoksu. Tiskin takana on aivan samannäköinen nainen, kuin informaatiossa. Sarwen istuutuu tuolille pöydän ääreen hieman syrjempään tiskistä ja katsoo naista: "Kaksoset."
"Kappas," tokaisen vähemmän kiinnostuneena.
"En saanut juoda sitä ensimmäistä tarjoamaasi drinkkiä loppuun, joten nyt voit tarjota toisen. Jotain väkevää, kiitos," sanon Sarwenille hymyillen.
Sarwen virnistää:
"Meillä ei ole rahaa."
"Sitten emme juo. Millä me saamme ajan varattua sille omistajalle?"
Sarwen virnistelee:
"Varmasti juomalla ja syömällä vatsamme täyteen."
"Jos olet varma, niin ole hyvä."
"En koskaan ole varma. Tarjoilija!" Arpi sanoo:
"Gar on tyytyväinen kun kuulee tästä. Me vain syömme." Arpi nousee ylös.
"Minne sinä olet matkalla?" Kysyy Sarwen. "Menen alukselle, Gar saa korvata minut. Sitäpaitsi, jos te joudutte ongelmiin, niin minä olen mieluummin pelastajana kuin kärsivänä osapuolena."
"Mitä teettekään, tehkää se nopeasti. En halua olla hankaluuksissa pitkään."
Nainen baarin takaa tuo jokaiselle menun. Edes tarkemmin tutkimatta sitä, Sarwen tilaa kolme kertaa kalleimman annoksen, jälkiruuan ja juoman. Hän miettii hetken.
"Gar on suuri, hän tarvitsee tupla-annokset." Tarjoilija lähtee takaisin ja alkaa valmistaa synteettistä tilausta. Gar saapuu ravintolaan ja haistaa ruuan.
"Ruokaa? Arpi kertoi, että sinulla on joku typerä suunnitelma, mutta jos se käsittää syömistä, olen mukana."
Työnnän oman menuni syrjään ja sanon:
"Emme päässeet omistajan puheille puhumalla, joten Sarwen ja sinä aiotte syödä tiemme hänen luokseen."
Annokset tuodaan pöytään ja Gar alkaa mässäillä:
"Tämä on suunnitelma, mistä pidän."
Huokaisen.
"Ei aseita," sanon.
"Miten saamme omistajan vakuuttuneeksi siitä, että hänen tulee maksaa summa jos emme voi edes uhata hänen henkeään?"
Gar sanoo suu täynnä ruokaa:
"En usko, että se tulee olemaan ongelma. Aseettomuus voi olla este, muttei ongelma. Kunhan vellihousu Sarwen pitää suunsa kiinni." Sarwen kurtistaa kulmiaan:
"Vellihousu? Mitä tuo nyt oli?"
"Minä luuli että sinä Sarwen olet aluksella se joka määrää ja silti sinä olet se josta kuulen eniten nimityksiä. Sinä et ainakaan saa minua ikinä treffeille," sanon virnistäen.
Gar nauraa:
"Mistä olet saanut päähäsi, että Sarwen määrää?" Syödessään kaksin käsin hän kolmannella ja neljännellä kädellään hakkaa rintakehäänsä kuin gorilla.
"Tässä näet hyvän esimerkin alfa-uroksesta. Sarwen on pikkuinen narttu."
"Juuri tuota tarkoitin," sanon ja hymähtäen jatkan muiden asiakkaiden katsomista, odottaessa että alfa-uros Gar ja pikkuinen narttu Sarwen saavat vatsansa täyteen.
Sarwen on syönyt myös vähän, mutta katsoo sitten hetken Garia. Gar katsoo takaisin Sarwenia:
"Syötkö tuon loppuun?" Sarwen pudistelee päätään ja Gar vetää lautasen itselleen jatkaen siitä.
"Tiedätkö, tarkoitus oli tilata ruokaa, kallista, eikä maksaa sitä. Ei sitä ole pakko syödä," Sarwen sanoo Garille. Gar kurtistaa kulmiaan:
"Onko se muka hyvä syy tuhlata täysin hyvää ruokaa varsinkin sen jälkeen, kun olen tiedä kuinka kauan selvinnyt meidän synteettisellä moskalla. Siitä tulikin mieleeni, heti kun meillä on rahaa, niin sinä Chiasm saat hommata kunnon pöperöt meidän avaruusalukseen. Garin nälkävuodet ovat ohi."
"Minä? En minä ole mikään kokki, sanoinhan sen jo ihan alussa. Sitäpaitsi, en ole aluksellanne enää pitkään, joten pistäkää Jamima töihin. En ole vielä nähnyt hänen tekevän juurikaan mitään hyödyllistä."
"Jamima töihin?" Sarwen nauraa.
"Kuule, voit yrittää tehdä niin ja sanon, että vähemmällä pääset kun annat hänen olla. Sitä huutoa ja kiukuttelua ei jaksa edes kovinkaan soturi." Gar nyökkää:
"Siinä Sarwen on oikeassa."
"Uskon sanaanne. Mutta ennenkuin saatte rahaa, voi olla mahdollista että minä olen jo poissa. Jos olen vielä aluksellanne, voin tehdä pieniä muutoksia ruokalistaanne, mutta turha valittaa jos ne eivät kelpaa. Minä en todellakaan aio tehdä mitään galluppia teidän mieltymyksistänne ja täyttää teidän toiveitanne."
Gar sanoo:
"Syön miltei kaikkea paitsi niitä kahta, mitä meillä on." Sarwen sanoo:
"Tulimme tänne perimään velkaa, emme keskustelemaan ruuasta." Hän kohottaa kätensä ja huudahtaa: "Lasku, kiitos!"
"Toivottavasti tämä toimii," sanon hiljaa.
Sarwen sanoo:
"Tietysti se toimii." Nainen tuo laskun ja Sarwen katsoo sitä teatraalisti:
"Blutokeja. Meillä ei ole rahaa," hän virnistää leveästi ja sydämellisesti. Nainen katsoo häntä kurtistaen kulmiaan.
"Mutta, ette voi syödä ilmaiseksi."
"Sitten on parasta päästä jonkun puheille. Meillä ei ole blutokeja mutta haluamme selvittää tämän asian jotenkin," sanon tarjoilijalle.
Tarjoilija kääntyy ja menee tiskin taakse. Hän kohottaa pöytäkommunikaattorin luurin. Sarwen sanoo:
"Näetkö, tämä toimii."
"Et voi olla varma vielä kenelle hän tästä ilmoittaa," sanon epäluuloisena edelleen.
Sarwen kohauttaa olkapäitään.
"En todellakaan ajatellut tuota, mutta ilmeisesti se velallinen omistaa tämän raadon, jolloin luulisin, että hänelle ilmoitetaan. Eihän täällä ollut vartijoita, ja ainoa elävä henkilökunta on nuo samannäköiset tytöt." Gar sanoo sivuhuomautuksena:
"Robotteja."
"Ne ovat robotteja?" Kysyn kummissani.
Gar nyökkää.
"Eivät haise ihmisille. Toinen voiteluöljylle ja molemmissa on muovinen tuoksu."
"Ai. Hyvä kun kerroit nyt, ennenkuin Sarwen ehti jutustella kummankaan kanssa lähemmin. Minäkin menin kyllä lankaan."
Sarwen sanoo:
"Hitto, ehdin jo kuvitella..." Gar sanoo:
"Sinä kuvittelet sitä vaikka jakoavaimen kanssa."
Naurahdan hiljaa.
"Älä lannistu Sarwen, ehkä seuraavalla planeetalla sinua onnistaa."
Gar sanoo:
"Tai aluksella." Hän vilkaisee Chiasmia.
Hymähän ensin ja nyökkään pienesti, kunnes tajuan.
"Hei, minä olen pois listalta."
Sarwen kurtistaa kulmia.
"Älä ole tuollainen, me tulemme ihan hyvin juttuun kuitenkin." Nainen palaa takaisin pöytään.
"Te ette saa poistua täältä. Koska ette maksa. Joudutte tapaamaan johtajan. Seuratkaa robottia, mikä tulee pian."
"Kas, suunnitelmasi toimi," sanon hiljaa Sarwenille.
Sarwen nyökkää:
"Tietysti se toimii." Ravintolan ovelle tulee pian robotti, mikä on miltei ihmisen kokoinen. Se rullaa telaketjuilla. Sen toinen käsi on tarttumakoura, toinen ase. Sarwen sanoo:
"Taitaa olla aika yksinäinen henkilö, tuo kauppias täällä. Pelkkiä robotteja."
"Mm." Hymähdän ja nousen ylös.
"Halpaa työvoimaa."
He lähtevät seuraamaan robottia hissillä takaisin aulaan, ja aulasta neljännelle hissille, mikä on saman värinen kuin seinä ja siksi he eivät sitä seuranneet ensimmäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti