perjantai 4. maaliskuuta 2011

13. Sessio - Kartta ja symbolit

Alus on saapunut takaisin lähelle kaatopaikkaplaneettaa ja Sha-Tzuu lähtenyt sen pinnalle laskeutumismoduulilla. Kahteen vuorokauteen hänestä ei ole kuulunut mitään, ja Gar on kutsunut kaikki koolle komentosillalle.
"Sha-Tzuu on kadonnut. Mahtoiko hän lähteä omille teilleen, ja jättää meidät tänne? Hän sanoi olevansa vakooja, mutta mielestäni hän oli pikkunilkki." Feala pudistelee päätään:
"Uskon, että Sha-Tzuulla on hyvä sielu."

"Minäkään en usko että hän olisi jättänyt meidät. Ehkä hänellä on jotain ongelmia."

Sarwen miettii:
"Pitäisikö mennä perään?" Gar pudistelee päätään:
"Ja miten löytäisimme hänet?" Arpi sanoo hiljaa:
"Minä voisin löytää hänet..." Sarwen pudistelee päätään:
"Olemme jo kerran päässeet pois, tyydytään siihen."

"Eihän sekään ole varmaa onko Sha-Tzuulla mahdollisuutta päästä sieltä pois. Tuskin hänelläkään on valuuttaa ihan niin paljoa kuin olisi tarvis. Taaskaan meillä ei ole montaa vaihtoehtoa, joten ehkä joku voisi harkita pinnalle palaamista? Minä esimerkiksi. Voisin pitää teidät kuitenkin kommunikaattorin avulla ajan tasalla."

"Sinä olet tehnyt kontaktin sinne," Gar miettii.
"Ja Sha-Tzuulle pitää antaa kommunikaattori." Gar katsoo Sarwenia. Sarwen nyökkää:
"Kyllä Chiasm. Voit mennä pinnalle."

Nyökkään.
"Onko aluksella toista kapselia?"

Gar läimäisee kourallaan otsaansa. "On, meidän. Joka on Sha-Tzuulla."

"Hankaloittaa hieman. Meidän pitäisi laskeutua pinnalle jos aiomme löytää Sha-Tzuun." Sanon ja katson kysyvästi Garia. Ehkä hän loppukädessä päättää suostuuko ohjaamaan aluksensa pinnalle vai ei.

Gar pudistelee päätään:
"Me pysymme täällä. Minä en tuonne enää laskeudu."

"Aiommeko jättää Sha-Tzuun tuonne ja mitä, ajelehtia tuntemattomaan toivoen että löydämme jotain?"

Sarwen katsoo Garia.
"Ehdotan, että odotamme vielä." Gar pudistelee päätään:
"Olemme jo odottaneet kaksi vuorokautta. Hän on häipynyt."

"En usko. Hänelle on sattunut jotain. Ja vaikka päätyisitkin jättämään hänet tuonne, mitä oikeasti ajattelit tehdä sen jälkeen? Se olisi ihan päätöntä lähteä etsimään jotain tietämättä yhtään missä olemme."

Tutkassa alkaa välkkyä valo ja Arpi kävelee sen luokse.
"Lähestyvä alus, kaksi alusta pyytää lupaa. Toinen on meidän laskeutumismoduuli, toinen tuntematon."

"Sanoinhan ettei hän ole jättänyt meitä."

"Toinen alus lähettää tekstikoodin, Imperiaalisen Vartion."

"He ovat tähän asti olleet ystävällisiä. Toivottavasti Sha-Tzuu ei ole tehnyt mitään mikä olisi muuttanut niiden mielen. Pian varmasti Imperiaalinen Vartio kuitenkin saattaa meidät lähimmälle hyppyportille vain halutessaan päästä meistä eroon," sanon ja lähden hangaariin ottamaan vastaan tulijoita.

Hangaarin kaksi ilmalukkoa aukeaa. Toisesta sisään astuu Sha-Tzuu, toisesta Hans Zimmer neljän vartijan kanssa. Hans katselee alusta ja sanoo:
"Viehättävää. Ette sitten poistuneetkaan." Hän ottaa taskustaan piirilevyn ja heittää sen Sarwenille. "Tähtikartta."

Olen yllättynyt nähdessäni Hans Zimmerin. Ehkä jopa mielissäni.
"Tuota, yritimme kyllä mutta tuli ongelmia vastaan. Ehkä Sha-Tzuu kertoikin jo."

Hans Zimmer nyökkää.
"Kuulin." Sarwen miettii hetken.
"Tiesittekö te, että tuolla kymmenen arnin matkan päässä on sota?" Hans kurtistaa kulmiaan.
"Sota?"

"Ainakin sata alusta taistelivat keskenään. Emme voineet mennä tarpeeksi lähelle varmistamaan keitä he olivat, sillä jo pitkän matkan päästä saimme tuntea harhalaukaukset."

Hans katsoo yhtä vartijaansa ja nyökkää. Vartija poistuu ilmalukolta alukseensa.
"Nyt me puhumme hinnasta." Gar mulkaisee Sha-Tzuuta, joka kohauttaa olkapäitään.
"Minä tein kontaktin!"

"Tietysti. Kerro mitä olet ajatellut," pyydän Hansilta.

Hans sanoo:
"Olen ajatellut paljonkin, mutta mitä teillä on tarjota?" Sarwen sanoo:
"Jos nyt rehellisiä olemme, ei paljon mitään. Kuten sanottu, olemme totaalisen eksyksissä. Meillä ei ole mitään muuta kuin seikkailunhalumme." Hans Zimmer kohottaa kulmakarvaansa.
"Seikkailunhalu? Se on hyvä piirre."

"Mutta valitettavasti epäkelpo maksuväline. Nyt kun tiedät että meillä on hyvin vähän tarjota, sano mitä olit ajatellut. Ehkä pääsemme jonkinlaiseen sopimukseen, sillä tarvitsemme todella tuota tähtikarttaa."

"On yksi asia, jonka voisitte hoitaa. Ette Imperiaaliselle Vartiolle, vaan minulle."

"Kerro".

"Eräs kauppias on velkaa. Itse en vaivaudu keräämään sitä, hän ei ole minun läsnäoloni arvoinen. Tuolla kaatopaikkaplaneetalla ei ole tarpeeksi päteviä henkilöitä, tai luottamukseni arvoisia ja Imperiaalista Vartiota en siihen sotke. Mutta te, te olette siihen sopivat." Gar katsoo Sarwenin kädessä olevaa piiriä.

"Kuulostaa siltä että tämän aluksen yksi jäsen ainakin on enemmän kuin halukas auttamaan velkan takaisinmaksussa. Mutta kerro toki lisää."

"Kauppias, hänellä on pieni avaruusasema. Tai hän kutsuu sitä kauppa-asemaksi. Huijari."

"Onko kyse isostakin summasta ja entä jos hänellä ei ole kykyä maksaa sitä, kelpaako sinulle tavara vai ehdottomasti raha?"

"Tavaraa en halua. Ehdottomasti rahaa. Saatte pitää 10%. Hän on velkaa 100.000 blutokia."

Katson muita kysyvästi.
"Miten on?"

Sarwen virnistää.
"10% on hyvä diili. Kelpaa." Gar katsoo Sarwenia:
"10.000 blutokia ei ole paljon. Meidän madot maksoivat puolet siitä. Sillä ei saa kuin kolme laserpistoolia." Sarwen nyökkää: "Mutta, se on parempi kuin ei mitään?"

"Tottakai on. Kolme pistoolia enemmän kuulostaa hyvältä. Joten komandantti Zimmer, me hankimme velan takaisin," sanon tyytyväisenä hymyillen.

Zimmer nyökkää:
"Koordinaatit ovat piirilevyllä. Kuten minun kommunikaatiotaajuuteni." Hän kääntyy ja lähtee pois. Gar katsoo hänen peräänsä irvistäen:
"Hän oli jo etukäteen päättänyt, että menemme sinne." Sarwen antaa piirilevyn Arvelle.
"Aja tuo tietokantaan."

"Tämähän on hyvä. Arpi saa jotain mielekästä tekemistä ja toivon mukaan se vähän löysää vannetta, joka kiristää hänen päätänsä."

Gar lähtee myös komentosillalle ja Sarwen alkaa tarkistaa heidän laskeutumismoduulia tehden siihen pieniä huoltotöitä. Feala lähtee Sha-Tzuun kanssa pois.

Jään hetkeksi katsomaan Sarwenin työskentelyä ja lähden itsekin komentosillalle.

Gar katsoo Chiasmia.
"Kolmen arnin matka. Aloitamme." Hän pudistelee päätään. Arpi virnistää:
"Tätähän me teemme, rahaa." Gar nyökkää.
"Haluan pois täältä, en leikkiä juoksupoikaa."

"Tämän jälkeen voimme vihdoin lähteä. Sitäpaitsi, pieni toiminta varmasti tekee terää. Jotain tekemistä eikä vain istumista täällä."

"Jos löydämme sen Hyppyportin. Siellähän oli sota." Gar jatkaa:
"Mistä Imperiaaliset sotapojat eivät tienneet mitään."

"Mutta saimmehan tähtikartan. Ei se portti voi olla ainoa tällä alueella. Vai voiko? Ja ehkä Hans lähetti ryhmän tarkastamaan tilanteen siellä."

Gar nyökkää.
"Arpi, mitä kartassa näkyy." Arpi käynnistää kartan kolmiulotteisena hologrammina.
"Planeettoja, järjestelmiä, Hyppyportteja. Normaalia. Tosin ei mitään, mitä minä tunnistaisin. Tässä on joitain outoja symboleja tuolla laidalla. En tiedä, mitä ne ovat. Eivät symbioottien."

"Oletko sinä se joka tunnistaa yleensä oudot symbolit?" Kysyn Arvelta.

Arpi sanoo:
"Feala." Hän lähettää samalla kutsun ja Feala saapuu paikalle.
"Tunnistatko näitä?" Feala alkaa tutkia symboleja.

Seuraan sivusta kun Feala tutkii symboleja, odottaen häneltä jotain vastausta niistä.

Feala sanoo:
"Uskomatonta, että valmistetussa tähtikartassa on Vau-symboleja." Chiasm tietää, että Vau on muinainen erittäin voimakas rotu, joka harvoin ottaa kontaktia ihmisiin tai alempiin rotuihin.

"Mitä ne tarkoittavat?"

Feala sanoo:
"En ole aivan varma. Minun pitää tutkia niitä kunnolla. Rutore e Mezer, saatko noista symboleista kopion minulle?" Arpi nyökkää.
"Anna minulle arn."

Ensimmäistä kertaa kuulen Arven oikean nimen.
"Onko jotain mitä minä voin tehdä vai pitääkö vain odottaa Fealan tulosta?"

Arpi sanoo:
"Voit oppia tätä. Seuraa minua, ole hiljaa. Jos näytän tai sanon jotain, teet niin." Hän katsoo Chiasmia kysyvästi.

"Hyvä on," sanon ja nyökkään.

Chiasm alkaa jo hieman ymmärtää jotain. Arpi on melko hiljainen ja rauhallinen, määrätietoinen. Chiasm uskoo, että Arpi on parempi opettaja, mitä toimeliaampi Sarwen. Kun tieto on siirretty pienelle levykkeelle, Arpi antaa sen Chiasmille.
"Voit viedä sen Fealalle nyt. Symbolit on siinä."

Nyökkään ja lähden viemään levykettä Fealalle.

Feala istuu sängyllä lukemassa kirjaa. Chiasm on nähnyt jo nyt oman ja Sarwenin huoneensa, ja Fealan huone on suurempi kuin ne yhteensä. Chiasm ei ole aikoihin nähnyt oikeaa kirjaa, ja Fealankin lukema näyttää pahoin kuluneelta.

Astelen lähemmäs sänkyä jossa Feala istuu ja kysyn:
"Mitä luet?"

"Vanhaa manuskriptiä aikaisista Vau-kontakteista. Silloin ennen, kauan sitten."

"Millaisia ne kontaktit ovat olleet ja mistä syistä?"

"Ihmiskunta kohotti kätensä tähtiin. Löysi planeetan, ajatteli valloittaa sen. Vähän he tiesivät. Planeetan asukkaat olivat rauhallisia viljelijöitä, mutta vähän ihmiset tiesivät. Heidän vartijansa olivat Vau. Ihmisten vallanhimo sai Vaun raivoihinsa ja silmänräpäyksessä Vau tuhosi ihmisten valloittajat. Vain yksi päästettiin hengissä kertomaan tarinaa. Ihmisen ahneudella ei ole rajaa, joten ihminen yritti kostaa. Vähän ihminen oppi, ja Vau tuhosi uudelleen ihmisen lähettämät joukot. Ihminen halusi sovinnon. Vau hyväksyi sen, mutta pitää ihmisen kaukana itsestään. Vaulle ihminen on arvoton, röyhkeä ja ahne elämänmuoto."

"En voi syyttää heitä. Sitä suuremmalla mielenkiinnolla haluat, kuten me muutkin, tietää mitä ne symbolit tarkoittavat. Tässä," sanon ja annan Fealalle levykkeen.

Feala ottaa levykkeen ja laittaa sen syrjään.
"Tutkin sitä myöhemmin." Hän sulkee kirjan ja katsoo Chiasmia.
"En oikein, pidä tekniikasta."

"Miksi? Sehän on erittäin hyödyllistä ja kätevää."

"Onko? Tekniikan takia auringot hiipuvat. Eikö juuri kuulemasi tarina ihmisen itsekkyydestä ja Vaun vihasta teitä kohtaan kertonut jotain? Ettekö te kohota kättänne tähtiin tavoitellen kaikkea?"

"Niin no," aloitan vaikeasti.
"Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat mutta en ajattele itse asiaa noin. Käytän tekniikkaa koska se on hyödyllistä ja mitä uudempaa, sen parempaa. En voi sille mitään että Vaut ajattelevat meistä noin, onhan heillä siihen hyvä syy. Mutta vain sen takia en aio olla käyttämättä tekniikka."

"Uudella ja vanhalla tekniikalla ei ole eroa. Sitäpaitsi, vanha tekniikka on kehittyneempää kuin uusi. Hyppyportit!" Fealan silmiin tulee outo fanaattinen kiilto.
"Vau ovat tehneet ne. Eivätkö ne ole ihmeellisemmät, kuin sinun ajatuskoneesi?"

"Ovat ovat, enhän minä osaa edes käyttää ajatuskoneita," sanon puolustellen ja kavahdan hieman Fealan katsetta.
"Minä en vain ole ehkä oikea henkilö jolle puhua tuollaisista asioista. En halua loukata sinua, mutta minä en näe tekniikassa mitään pahaa." Jatkan varovasti.

Feala kumartuu Chiasmin puoleen. Hän painaa toisen kätensä Chiasmin otsalle, toisen vasemmalle rinnalle. "Nämä ovat tärkeämmät kuin tekniikka. Edes tekniikka ei näitä voi korvata. Sydän, ja mieli."

Katson Fealaa, ensin hieman oudoksuen, mutta hänen rauhallinen olemuksensa saa minut rauhoittumaan.
"Olet oikeassa."

Ei kommentteja: