Pelisessioissa kursiivissa kirjoitettu teksti on pelinjohtajalta, normaali fontti pelaajalta. Pelatessamme kirjoitamme peliä ylös. Alustana käytämme joko tekstinkäsittelyohjelmaa tai messenger-sovellusta riippuen tilanteesta. Vaikka pelaammekin samassa tilassa, olemme huomanneet tekstipohjaisen pelin käteväksi niin tarinan elävöittämisen, yksityiskohtien kuvailun, hahmojen välisten keskustelujen kuin itse sessionkin tallentamisen kannalta.
lauantai 1. lokakuuta 2011
Sessio 35 - Kuollut planeetta
Pitkän matkan kuluttua he alkavat saapua määränpäähänsä. Systeemin aurinko näkyy jo, mutta se on pahaenteisen tumman punainen, eikä se suo paljoakaan valoa. Planeetan pinta näyttää pimeältä, eivätkä sen kuutkaan loista kirkkaasti, kuten terveissä aurinkokunnissa.
"Näyttääpä karulta," totean katsoessani kuvaa ruudusta.
"Melkein kirjaimellisesti pimeät markkinat."
Gar nyökkää:
"Ymmärrän hyvin, ettei täällä viihdy kuin alamaailma. Tämä planeetta on kuollut jo aikoja sitten."
"Kuinka turvallinen tuo paikka oikein on?"
Sha-Tzuu sanoo:
"Riippuu kenelle. Teille, uskon, että osaatte liikkua miten haluatte. Tavallisille kansalaisille?" Sha-Tzuu pudistelee päätään.
Nyökkään kuultuani vastauksen joka miellyttää minua.
"Mielenkiintoista päästä katsomaan mitä kaikkea siellä on tarjolla."
Sarwen nyökkää:
"Todellakin. Sha-Tzuu, tuolta siis saa tavaraa, jos jostain?" Sha-Tzuu nyökkää:
"Kyllä. Tavaraa, kultaa... laittomia ne ovat, mutta teitä ei varmasti kiinnosta se?"
"Ei." Vastaan.
Gar sanoo:
"Jokainen on sitten varovainen. Me olemme menossa varkaiden ja salakuljettajien paratiisiin. En halua, että kukaan," hän katsoo Jamimaa,
"joutuu orjakauppaan. En myöskään halua mitään konttia, missä on ylimääräisiä matkustajia."
Vilkaisen itsekin Jamimaa ja toivon että hän osaa pitää itsestään huolen, sillä en aio lupautua vahdiksi. Nyökkään Garille myöntäväksi vastaukseksi, luvaten ainakin itse olla varovainen.
"Ja kukaan ei lähde hortoilemaan minnekään. Teemme kaksi ryhmää. Minä, Arpi sekä Jamima. Toinen ryhmä on Sarwen, Chiasm ja pikkukaveri."
"Feala ei siis ole tulossa mukaan?"
"Feala kokee parhaaksi jäädä tänne. Hän uskoo, ettei tällä paikalla ole mitään annettavaa hänelle. Ja on hyvä, jos joku jää vahtiin aluksellekin."
"Hyvä on," totean.
Sarwen kysyy:
"Kauanko laskeutumiseen?" Gar kysyy Sha-Tzuulta, tarvitaanko lupaa. Sha-Tzuu kertoo, että ilmoitus riittää, että osataan ohjata oikeaan hangaariin. Muuten ei tarvita paperisotaa. Gar nyökkää.
"Arviolta arn."
Ilmoitan meneväni valmistautumaan ja sen tehtyväni menen hangaariin odottelemaan laskeutumista.
Muutkin alkavat kerääntyä pikkuhiljaa paikalle, paitsi Arpi ja Gar jotka hoitavat itse laskeutumisen. Planeetta on tosiaan pimeä lukuunottamatta keinotekoista valaistusta. Sha-Tzuu sanoo:
"Siellä on muuten kylmä, koska aurinko ei enää lämmitä."
"Ja nyt vasta sanot sen," tokaisen ja kipitän hakemaan itselleni pitkän takin, palaten sitten takaisin.
"Täällä et sitten tee kuten siellä planeetalla josta saimme ne oplalan tulkit, kun lähdit vaan juoksemaan omin päin. Pysyt lähellämme, okei?" Varmistan Sha-Tzuulta.
Sha-Tzuu nyökkää ja tarttuu Chiasmia kädestä, kuin lapsi.
En tarkoittanut ihan tätä, mutta katson Sha-Tzuuta hymyillen ja pidän hänen kädestään kiinni.
Sarwen vilkaisee heitä ja pyörittelee silmiään. Hän ottaa yhteyttä ohjaamoon:
"Gar, voinko vaihtaa ryhmää?"
Jään itsekin odottamaan vastausta Garilta, sillä en pistäisi pahakseni vaikka Sarwen kulkisikin muiden mukana ja minä sekä Sha-Tzuu kahden.
Gar sanoo:
"Hyvä, minä ja sinä vaihdamme paikkaa. Onko täällä muita tyytymättömiä dren-päitä!"
"Olisin hyvin voinut kulkea yksinkin, tai siis kaksin Sha-Tzuun kanssa," sanon Garille hieman vaisusti, sillä tällainen vetkuttelu ja lapsellinen ryhmän vaihtaminen ei varmastikaan ole hänen mieleensä.
Gar vastaa:
"Tarvitsette mukaanne varmuuden vuoksi vähän lihasta."
"Hyvä on," vastaan.
Arven kuulutus kuuluu seuraavaksi:
"Laskeutuminen alkaa. Pitäkää kiinni." Hetken kuluttua kun laskeutuminen on alkanut, Feala saapuu hangaariin. Hänellä on papin kaapunsa ja käätynsä, ja kädessään hän heiluttaa ruukkua, josta kohoaa savua.
"Mitä tuo on?" Kysyn Fealalta.
Feala sanoo:
"Se on puhdistusriitti."
Hymähdän. En tiedä mitä hän tarkoittaa enkä aio sitä nyt kysellä.
Alus tärähtää jonkin verran ja Gar ilmoittaa, että laskeutuminen on suoritettu. Tärähdyksen hän perustelee rappeutuneella avaruusaseman laskeutumisalustalla. Hetken kuluttua hän ja Arpi saapuvat hangaariin ja Feala kohottaa toisen kätensä:
"Ennen kuin lähden, puhdistan teidät pahasta, ja teen suojelurukouksen."
En koe Fealan rukouksia tai puhdistuksia mitenkään välttämättöminä, mutta se on hänen juttunsa enkä kieltäydy siitä. Kuka tietää, ehkä niistä onkin jotain apua.
Feala aloittaa toimituksensa, ja Chiasm tietää, että aluksella oikeastaan kukaan ei välitä näistä Fealan uskonnollisista menoista. He kuitenkin kunnioittavat Fealaa, ja antavat hänen tehdä, mitä hän kokee tarpeelliseksi. Lopuksi Feala vielä laskee kätensä jokaisen otsalle ja sanoo:
"Kulje turvassa."
"Kiitos. Joko voimme lähteä?" Kysyn.
Feala nyökkää ja hymyilee kiittäen kaikkia. Gar lyö nyrkillään hangaarin ovea, ja se aukeaa. Hän sanoo Fealalle:
"Pidä koko ajan yhteys meihin, jos tulee ongelmia, epäilyksiä, pienintäkään, ilmoita minulle tai Arvelle välittömästi." Feala nyökkää:
"Kyllä, kapteeni," ja poistuu hangaarista. Gar virnistää:
"En koskaan tiedä, sanooko hän noin kunnioituksesta tai ironisesti. Okei, etsitään jotain, mistä voi tehdä diiliä. Kaupat tehdään täällä. Rahaa emme kanna mukana."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti