12. sessio osa 2 - Perheväkivaltaa

Fabio katsoo Amandaa tiukasti. "Ymmärrätkö?"

"Ymmärrän kai," sanon vaisusti miettien.
"Onko mitään mitä minä voin tehdä?"

Salamannopeasti Fabio tarttuu Amandaa leuasta ja puristaa hieman, vetäytyen lähemmäs. Palava sikarin pää miltei koskettaa Amandan kasvoja.
"Ymmärrätkö?"

Hätkähdän, mutten pysty perääntymään.
"Ymmärrän!" Melkein huudahdan ärtyneenä.


Fabio irrottaa otteensa.
"Hyvä. Siresi on siis Ventrueiden kaveri... Onko sinulla minkäänlaista tietoa, ovatko kaikki Ventruet sinisilmäisesti lojaaleja heidän prinssilleen, vai voiko siellä olla..." hän ottaa sikarin suusta ja puhaltaa savurenkaita hetken poskestaan.
"Tyytymättömiä asiakkaita?"


"En tiedä, mutta on eräs jonka pitäisi tehdä parempaa tuttavuutta niiden kanssa. Otan selvää tietääkö hän asiasta mitään," sanon ja pyyhkäisen poskeani siitä kohtaa josta hän puristi ja pyörittelen savukkeeni palavaa päätä tuhkakupin reunalla.


"Kenestä sinä puhut, siitä Toreadoristako? Meinaatko, että se kukkoilija voisi ehkä saada nuorempia ja ei niin perinteisiä siniverisiä... pois prinssin pauloista?"

"Ei, en puhu hänestä. Eräs toinen, jolle varta vasten annettiin tehtäväksi nuoleskella niitä Ventrueita tiedon toivossa."

Fabio katsoo Amandaa.
"Hyvä on, hyvä on." Hän rauhoittuu hieman ja rusauttelee rystysiään.
"Taivas maalataan punaiseksi Ventrueiden verellä."

Katson Fabiota hetken, tutkien ja en oikein saa kiinni hänen innostuksestaan.
"Se on siis tulossa, sota? Eikä vain pelkkää paskapuhetta kapakassa?"

Fabio kääntyy baaritiskiä kohti ja kohottaa sormensa. Baarimikko laskee hänelle viskiä ja katsoo Amandaa. "Kaikki, jotka eivät ole Brujaheja, poistuvat nyt."

Tuhahdan ja pudistelen päätäni, jättäen juomani tiskille ja poistuessani sanon baarimikolle:
"Tiedätkin jo mitä tehdä tuolle juomalleni. Ei kaikkea kerralla." Poistun kapakasta ja ulkona pudistelen päätäni uudelleen. Lähden kävelemään keskustaa kohti, ilman kiirettä ja vailla varsinaista päämäärää, miettien. Tietysti soisin Ventrueiden kukistuvan, mutta äskeinen lyhyt keskustelu ei juurikaan valaissut minua asioista, paitsi siltä osin että en voi puhua asiasta omieni kanssa, saati muiden. Tällä hetkellä en pidä koko ajatuksesta, sodasta siis, mutta ilmeisen selvää on että isot pahat pojat sitä suunnittelevat, enkä minä voi sille mitään. Valitse puolesi, pyysi Heller, ajattelen ja naurahdan. Ei minun tarvitse valita puolta jos kyseessä on prinssin vaihto toiseen, mutta tällä hetkellä haluan olla uskollinen klaanilleni enemmän kuin mitään muuta. Ja tämä taas palaa siihen, että en voi puhua asiasta heidän kanssaan, eli en saa tietooni mitä mieltä ja kenen kannalla he seisovat, joten olen tämän asian kanssa yksin ja ajatukseni pyörivät ympyrää, törmäten toisiinsa pääsemättä minkäänlaiseen lopputulokseen. Pysähdyn keskustassa ja silmäilen ihmisiä. He menevät jonnekin, tulevat jostain ja ovat autuaan tietämättömiä siitä, mitä täällä suunnitellaan. Heidän suurimmat ongelmat pyörivät laskujen eräpäivissä, töihin ajoissa ehtimisessä ja muussa paskassa, mitkä ovat niin merkityksettömiä loppupeleissä. En sano että kaipaisin ihmisyyttä nyt, mutta heidän helppo ja huoleton elämä vaikuttaa jotenkin houkuttelevalta tässä hetkessä. Karistan typerät ajatukset ihmisistä mielestäni ja laskeudun metrotunneliin, ottaen sieltä kyydin haveniini.

Amandan kotikadulla hänen talonsa edessä on suuri harmaa Cadillac Escalade, minkä ikkunat ovat tummennetut. Se on tyhjäkäynnillä, mutta valot on sammutetut.

Pysähdyn katsomaan autoa. En tunnista sitä, enkä tiedä haluanko edes tietää kuka on ratin takana. Väistämättä näinä lähipäivinä olen alkanut aina pelätä pahinta kun joku soittaa tai kutsuu tapaamiselle. Kuten nytkin. Kävelen kuitenkin pihalleni auton lähelle ja jään huppu päässäni, kädet taskussa sitä tuijottamaan.

Amandan takana auton valot syttyvät ja moottori ottaa kierroksia. Hän kuulee korkokenkien kiirehtivää kopinaa.

Käännyn katsomaan taakseni.

Amanda näkee naisen kiirehtivän ja huutavan samalla:
"Anteeksi, että kesti, mutten löytänyt korvakorua!" Escaladen ovi aukeaa ja ulos kävelee mies. Hänellä on siisti puku, kravatti ja silmälasit. Hän läimäisee naista vauhdissa poskelle ja nainen kaatuu märkään ojaan. Samaan aikaan alkaa sataa lunta. Nainen huudahtaa parkuen:
"Miksi sinä löit minua? Mitä minä muka tein?" Mies kävelee ojaan eikä arkaile kastella nahkakenkiään. Hän kumartuu hieman ja osoittaa naista sormeaan heristäen:
"Taasko makasit sen kanssa?" Nainen koittaa nousta ylös, mutta mies potkaisee häntä otsaan. Verinoro alkaa valua.

Seuraan sivusta hämmästyneenä tapahtumaa ja kun huomaan, että he eivät olletkaan täällä tapaamassa minua, melkein huokaisen helpotuksesta. Normaalisti en puutu tuollaisten ihmisten asioihin, siitä ei koidu koskaan mitään merkittävää hyötyä ja siinä on aina omat säätämiset masqueraden säilyttämiseksi, mutta huudahdan miehelle:
"Hei, mitä pitäisit siitä jos joku kenkisi sinua päin näköä?"

Mies vilkaisee Amandaa.
"Mitä jos sinä pitäisit huolen omista asioistasi?" Hän sylkäisee vielä naisen päälle ja lähtee Escaladelleen. Nainen ojassa on potkusta päästään pyörällä.

En kiinnitä mieheen sen enempää huomiota, hänen kaltaisiaan on paljon ja minä en ole mikään tuomionjakaja. Nainen sen sijaan herättää jonkinlaista myötätuntoa ja menen hänen luokseen, auttaen hänet istuma-asentoon. "Hei, oletko ok?" Kysyn häneltä, vilkaisten haavaa otsassa.


Samaan aikaan kun nainen kohottautuu ylös katuojasta kasvot veressä itkien Cadillac kaahaa pois. Nainen katsoo Amandaa:
"En minä ole tehnyt mitään, hän pelehtii sihteerinsä kanssa, ja laittaa syyt minun niskoille, jolloin hän saa puhtaan omantunnon."

"Okei, ei tarvitse selitellä minulle, mutta jos asia on todella noin, minkä ihmeen takia hengailet vielä tuollaisen mulkuttoman miehen kanssa?" Kysyn pyyhkäisten kädelläni hieman verta pois hänen kasvoiltaan.


"Duh, koska rakastan häntä." Nainen nousee ylös hieman tukeutuen Amandaan ja alkaa kaivaa käsilaukustaan nenäliinaa, mutta koko paketti on vettynyt pilalle.

"No anteeksi, sehän onkin selvää että rakkaus teidän välillä kukoistaa ja on molemminpuolista," sanon ja tuen naista.
"Minulla ei ole mitään tarjota, mutta jos haluat, voit tulla sisälle lämpimään ja voin soittaa sinulle taksin ja kenties varata huoneen hotellista?"

"Olen jo märkä, kylmissäni ja... kai voin taksia samalla vaivalla odottaa ulkonakin. Sitäpaitsi, minne minä menisin enää, asunhan tuolla tien päässä," nainen osoittaa suunta josta juoksi.

"Voi sinua," sanon toisaalta inhoa, toisaalta myötätuntoa tuntien.
"No haluatko tulla silti sisälle hetkeksi, kokoaksesi ajatuksesi ja edelleen voin varata sinulle huoneen jostain missä se rakastamasi mies ei ole lyömässä tai potkimassa sinua."

Nainen miettii hetken.
"E-en tiedä?" Hän hymähtää.
"En todellakaan tiedä."


"Älä ole niin vaikea," sanon virnistäen teennäisen ystävällisesti toisesta suupielestäni, jota hän ei näe kunnolla hupun luoman varjon takia. Näenhän minä edessäni säälittävän tapauksen jonka pitää ehdottomasti tehdä muutos elämässään jos haluaa säästää nätin naamansa pysyviltä arvilta, mutta tietenkin näen hänet myös saaliina. En aio käyttää häntä hyväkseni, ehkä tällä kertaa todellakin vain haluan auttaa, vaikka katsonkin häntä himoiten. Himoiten hänen adrenaliinilla maustettua verta, sekä vartaloa.
"Tule," sanon ja hellästi ohjaan häntä seuraamaan minua. En pakota, hän saa itse valita tuleeko mukaani vai ei.


Nainen katsoo vielä laukkuunsa.
"Ehkä tästä saa vielä jotain," hän näyttää teepussia mistä tippuu vettä.
"Naisen käsilaukku, hih."

Niin ärsyttävä, mutta niin... mehukas, ajattelen hänestä, ohjaten hänet luokseni.
"Ole hyvä, istu alas. Minä tuon sinulle pyyhkeen," sanon näyttäen hänelle olohuonetta, tuoden hänelle pyyhkeen kuivaamista varten. Tiedän ettei minulla ole keittiössä mitään tarjottavaa, mutta muutama lasi ja kuppi löytyy, sekä pari pientä kattilaa. Jopa leivänpaahdin, mutta minulla ei ole hajuakaan mistä tai miksi olen ne hankkinut, tai ehkä ne ovat olleet täällä muuttaessani jo. Lämmitän naiselle vettä ja yritän saada hänen märästä teepussista aikaiseksi teetä. Se ainakin värjää veden tummemmaksi, mutta mausta en voi olla varma. Vien kupin naiselle ja istuudun sohvalle yhä kasvot hupun peitossa.
"Samalla kun juot sitä, mieti tarkkaan haluatko todella palata sen miehen luokse nyt, vai otatko tarjoukseni vastaan ja vietät yösi jossain, missä saat olla rauhassa," sanon tuijottaen häntä.

"Voi olla, että tarvitsen hetken omaa aikaa. Ainakin hänestä." Kuuluu hörppäisyn ääni, kun nainen ryystää teetä.
"Hmmmm, kuumaa. Lämmittää. Ei sinulla olisi jotain..." hän laskee kupin ja tekee kallistavaa liikettä siihen. "Tiedätkö..."

"Valitettavasti ei. Minä en juo," sanon ja mietin, pitäisikö minun varta vasten hankkia pullo tiukkaa tällaisten hetkien varalta.

"Ei se mitään," nainen hymyilee ja alkaa penkoa käsilaukkuaan, ja ottaa pienen konjakkipullon. Vain hieman suuremman kuin sormi.
"Jaetaanko?"

"Ei kiitos, sanoinhan juuri etten juo. Nauti sinä siis kaikki," sanon hymyillen hieman.
"Jos näen miehesi vielä joskus, haluatko että hän saa opetuksen?" Kysyn, vaikka tiedän että on typerää puuttua ihmisten asioihin.

"En..." Nainen kaataa konjakin teekuppiinsa ja siemaisee.
"Tiedätkö mistä saisin aseen?" Hän virnistää ja hänen katseessaan näkyy kylmyyttä, kostoa ja vihaa.

"Itseasiassa tiedän," sanon ja nojaan eteenpäin, katsoen naista paremmin vaikkei hän katsettani hupun alta näekkään.
"Minkälaista saisi olla?"

"En tiedä..." Nainen kurtistaa hieman kulmiaan ja tähtää ikkunaa päin sormellaan.
"Pum, tiedätkö?"

"Tiedän minä. Joku pieni ja kätevä laukkuun tai reiteen hameen alle piiloon. Tehdään niin, että sinä otat hotellin, vietät siellä muutaman päivän ja minä tuon sinulle pum pumin. Käykö?"

"Mutta, tappaako se yhdellä osumalla, tai siis... Olisiko helpompi palkata tappaja? Mitä sellainen maksaa?" Nainen siemaisee uudelleen teetä katsoen koko ajan Amandaa päättäväisenä.
"Tappaja kuulostaa paremmalta, eikö?"

"Se on kätevämpää. Ei tarvitse itse liata käsiään toisen vereen. Haluat miehesi kuolleena siis?" Kysyn.

Nainen nyökkää.
"Kyllä. Haluan hänet kuolleena. Rahasta en välitä, mutta haluan, että mies kuolee." Nainen katsoo Amandaa hieman silmiään ummistaen.
"Tapahtuuko sellaista, vai olenko katsonut liikaa televisiota?"

"Olet katsonut televisiota juuri sopivasti. Kuten aiemmin jo vihjailin, minä voin ja teen sen mielelläni, kunhan hinnasta sovitaan," sanon virnistäen.
"Tiedäthän, summa voi olla melko suuri."

"Sinä, sinä voit tehdä sen?" Nainen alkaa nauraa.
"En vitsaile, enkä todellakaan usko, että samalla kadullani sattuu sopivasti asumaan palkkatappajakin. Ja tämä ei ole leikin asia edes."

"Ei todellakaan ja minä aion myös pitää huolen siitä, että tämä säilyy meidänvälisenä asiana. Onko miehesi joku tärkeäkin henkilö?"

"Toimistohommia. Sihteeri hänellä on. Oma mainostoimisto, tai joku mikä ei minua kiinnosta. Paljon hänellä on ylitöitä kuitenkin, jos tiedät mitä tarkoitan. Ja varaa Escaladeen."

"10 000 dollaria ja hän kuolee jälkiä jättämättä. Kaksituhatta lisää ja hän kuolee tapaturmaisesti," sanon katsoen naista, tutkien hänen vartalonsa liikkeitä hänen hengittäessään ja liikahtaessaan.

"10 000 dollaria..." Naisen naama muuttuu totiseksi.
"Ei minulla ole sellaisia rahoja. Miehellä on kaikki. Hänellä on töissä kassakaappi, jossa pitää käteistä pahan päivän varalle. En tiedä yhtään paljonko siellä on, mutta minulla ei sinne ole asiaa."

Voisinhan minä itse tehdä keikan hänen kassakaapilleen, mutta en näe sitä vaivan arvoisena.
"Ei rahaa, ei murhaa. Yksinkertaista."

Nainen näyttää masentuvan.
"Unelmia saa olla, eikö?" Hän nojaa keittiön pöytään. "Tiedätkö, tänään oli surkein päivä koskaan. Tai, onhan näitä aina silloin tällöin, mutta nyt olen märkä, kylmissäni, todennäköisesti mieheni nai sihteeriä toimistossa tällä hetkellä, eikä minulla ole edes varaa tappaa häntä." Nainen naurahtaa ja katsoo Amandaa.
"Saanko kysyä," hän pyörittelee etusormeaan kasvojensa ympäri katsoen Amandaa.

"Kysy."

"Ai," hän hämmentyy.
"Ajattelin, ettei minun oikeastaan tarvitse kysyä, vaan kerrot..." Hän punastuu hieman.

"Kasvoni? Sanotaan niin että olen kokenut kovan elämän," sanon ja katson naista vakavana hupun alta. "Paljonko sinulla on rahaa?" kysyn.
"Kovan elämänkö takia juuri tapat uskottomia aviomiehiä?"

Naurahdan ja nyökkään.
"Ehkä juuri siksi. Ja koska olen pohjimmiltani hyvä, kuulen tarjouksesi ja mietin, voinko sovittaa miehesi virheet siihen hintaan."

"Minulla on käteistä, pankissa, kotona... ehkä 1500 dollaria..." Nainen yrittää virnistää hurmaavasti sotkeutuneesta meikistä ja päähän liimaantuneesta kampauksesta huolimatta.

"1500," toistan ja mietin.
"Sillä hinnalla et saisi edes kunnon asetta. Mutta kuten sanoin, olen pohjimmiltani hyvä ja olen tänään helpon elämän perässä, joten tuot minulle sen summan ja miehesi kuolee," sanon ja kurottaudun pyyhkäisemään naisen kasvoilta märkiä hiuksia.

"Onko kymppitonni viimeinen hinta? Tai voinko maksaa erissä? Olen tosi luotettava."

"Ei erissä ja tarjosinhan sinulle juuri reilusti halvemmalla, vain koska olen hyvällä tuulella. En tietenkään kieltäydy rahasta, mutta haluan rahat käteisenä."

"Hmmm..." Nainen kohauttaa olkapäitään.
"Kiitos teestä, tai siis lämpimästä vedestä. Taidan ottaa taksin ja mennä hotelliin nyt." Hän tutkii puhelinta. "Mäsänä, voinko soittaa?"

"Ei siis tullut kauppoja?" Kysyn ja kaivan puheliemeni esiin, ojentamatta sitä kuitenkaan naiselle.

"Kuten sanoin, minulla ei ole rahaa niin paljon."

Hymähdän ja soitan numeropalveluun, josta pyydän yhdistämään hotelliin. Nousen ylös ja kaivan eteisen laatikostosta kynän ja muistilapun, kirjoittaen siihen numeroni. Mietin samalla, miten typerä olenkaan, miksi ihmeessä sitoa minkäänlaista suhdetta kuolevaiseen, vaikka se olisikin hyvin väliaikaista. Mutta jokin minussa kaipaa tätä juuri nyt, sillä tämä kaikki tuntuu niin helpolta ja niin turvalliselta verrattuna siihen, mitä omiemme parissa on tekeillä. Palaan naisen luokse ja ojennan lappua, siitä vielä irrottamatta ja hotellin vastaanotto vastaa puheluun. Varaan naiselle huoneen ja suljen puhelimen sanoen:
"Kun sinulla on toimiva puhelin, ilmoita minulle. Ja sinulla on nyt huone varattuna. Soitanko sinulle taksin?"

"Voi kiitos, soita vain. Kiitos tästä kaikesta. Ehkä palaamme vielä asiaan. Ehkä saan rahaa kokoon. Ehkä muutenkin?"

Hymähdän ja tilaan naiselle taksin.
"Valitan ettei minulla ollut tarjota sinulle mitään. Ehkä seuraavalla kerralla," sanon nyökäten.

Seuraavana iltana auringonlaskun jälkeen Amanda huomaa hänen puhelimeensa tulleen päivän aikana usea soitto tuntemattomasta numerosta.

Unohdin tietysti mainita että olen tavoitettavissa vasta illan tullen. Soitan numeroon, olettaen tietysti että se on saman henkilön jota autoin eilen ja sanon:
"Anteeksi, en muistanut kertoa että olen tavoitettavissa vain iltaisin ja öisin. Kääntynyt vuorokausirytmi."

"Anteeksi neiti, tämä on hotellin vastaanotto. Puhelut ohjautuvat hotellin keskuksen kautta. Ketä yritittekään tavoitella, vai onko teillä suoraa numeroa?"

"Ah, en tiedä ketä tavoittelen. En siis tiedä hänen nimeään. Varasin hänelle eilen illalla huoneen teiltä," sanon.


"Rouva, moni on varannut eilen huoneen täältä. Minkä huoneen olette varanneet, niin kysyn huoneen haltijalta, odottaako hän yhteydenottoanne. En saanut vielä nimeänne."

Kerron vastaanottovirkailijalle huoneen numeron.
"Ja olen neiti," lisään.


"Pieni hetki." Amanda laitetaan odotuslinjalle kuuntelemaan meren kuohuntaa ja kitaran heleää soitantaa. Hetken päästä tutun naisen ääni vastaa.
"Amanda?"

"Minä täällä. En muistanut ilmoittaa että olen tavoitettavissa vain iltaisin ja öisin," toistan jo aiemmin sanomani sanat.
"Enkä saanut nimeäsi."

"Ai, nimeni, se taisi unohtua. Sami. Sukunimi, se pitää katsoa uusiksi. Pääsetkö käymään? Tiedätkin missä olen. Minulla on hyviä uutisia."

"Hyvä on, minä tulen." sanon ja lopetan puhelun, lähtien hotellille.

Hotellin ovet ovat vielä avoinna ja Amanda epäileekin, että tämä hotelli kuten monet muutkaan eivät nuku koskaan. Samin huone on mukava, vaikkakin hieman pieni ja kliininen. Hän on saanut jostain hupparin ja farkut. Eilisillan mekko näyttää olevan roskakorissa.
"Tervetuloa kotiini. Mitä pidät? Tai, sinähän olit kiinteistövälittäjä."

"Se varmasti kelpaa sen aikaa kun haluat olla pois kotoa. Ja nyt tietenkin haluan kuulla ne hyvät uutiset," sanon istuutuen sängyn reunalle.

Sami näyttää vasenta kättään.
"Huomaatko mitään?"

Katson hänen vasempaa kättään ja en näe siinä sormusta.
"Jätit hänet?" Kysyn.


"Jätin? Sitä en ajatellutkaan vielä ihan noin... Jätin. Kaipa niinkin." Hän kääntyy ja ottaa kukkaronsa, mistä ottaa timanttisormuksen heittäen sen sängylle.
"Jos se ei ollut vielä valehteleva paska kun tavattiin ja hän nai minut, tuo on 20 tuhannen dollarin arvoinen."

"Sami, sanoinhan että jos haluat hoitaa homman, minä haluan vastineeksi käteistä," sanon katsoen sormusta. En osaa mitenkään arvioida sen todellista arvoa ja vaikka se olisikin sen arvoinen mitä hän sanoo, en mielelläni tee kauppaa näin.

"Niin, panttilainaamot eivät anna kuin murto-osan oikeasta hinnasta niin ajattelin, tiedätkö sinä jotain paikkaa missä maksetaan oikea hinta? Mietin kultasepänliikettäkin, mutta mielestäni tämä sormus ei ole niin arvokkaan kohtalon arvoinen." Nainen katsoo sormusta hetken.
"Hänen isoäitinsä sormus, tiedät minkälaista tarinaa siihenkin liittyy kun morsian saa jonkun miehen suvusta haaskan vanhoja helyjä? Paitsi, tuo tietysti on arvokas."

"Sami, pidä sormus," sanon huokaisten.
"Minä en halua sitä ja minä en halua nähdä vaivaa muuttaa sitä rahaksi. Sinä haluat toteuttaa sen mistä puhuimme ja tämä alkaa mennä niin vaikeaksi, joten säästääkseni itseni tällaisilta tilanteilta, minä teen sen. Jos saat rahaa kasaan, toimitat minulle siitä osan. Jos et, en kanna kaunaa," sanon vakavana.
"Minä sanon ja teen tämän siksi, koska en jaksa kuunnella säälittäviä selityksiä jostain korusta ja sen arvosta, enkä tämän jälkeen halua kuulla sinun edes mainitsevan mitään tämän kaltaista, ellet ole todella varautunut siihen sillä, mitä se vaatii. Eli käteistä. Sopiiko?"

Sami on hieman loukkaantuneen oloinen.
"Mikä sinua tänään on purrut? Vaikken sinua siis tunnekaan, tämä on vasta toinen päivä, mutta silti."

"Puhumme nyt asiasta joka on hieman eri kuin viestin vieminen toiselle toisen puolesta, joten sanoin vain rehellisesti mitä ajattelen. Jos et pidä siitä, se ei ole ongelmani. Ymmärräthän, minä tarjoan tässä sinulle juuri mahdollisuutta ilmaiseen diiliin ja kerroin suoraan, etten halua kuulla mitään selityksiä mistään mukamas arvokkaista esineistä. Moniko televisiosarjoissa tai elokuvissa tekee kuten minä nyt?" Nousen ylös ja menen Samin viereen, koskettaen häntä hellästi poskesta, joka on nyt puhdas verestä ja kyyneleistä.
"Sami... pidän nimestäsi. Pidän kasvoistasi myös ja en halua että puet kasvoillesi tuollaista loukkaantunutta ilmettä," jatkan.


Sami värähtää taaksepäin.
"Kätesi, se on jääkylmä."

Hymähdän ja sanon:
"Mutta sydämeni on aika ajoin hyvinkin lämmin. Kerrohan nyt Sami, haluatko sinä todella sitä mitä eilen sanoit ja jos niin, suostutko siihen ehdotukseen jonka juuri sanoin? Et siis tarvitse rahaa siihen ja jos sinusta siltä tuntuu että haluat korvata sen, tiedät mistä minut löytää." Vaikka käteni kylmä onkin, en malta pitää sitä erossa hänestä aivan vielä, joten tartun hänen hiussuortuvaansa ja pyörittelen sitä hitaasti sormellani, laskien sen sitten hänen poskeaan vasten.