Herään illan saapuessa Chorusin sängyltä. Käännyn katsomaan onko hän jo herännyt ja vaikka ilta on vasta alkanut, tarkistan onko puhelimessani viestejä tai soittoja.
Chorus on noussut jo ylös. Amanda haistaa kahvin tuoksun. Amanda ei ole saanut puheluita tai viestejä, kuka hänelle päivisin soittaisi.
Nousen ylös ja seuraan kahvin tuoksua, kysyen:
"Miksi minä haistan kahvin?"
"Koska minä keitin sitä," vastaa Chorus.
"Kahvin tuoksu. Yksi niitä harvoja juttuja, jotka ovat jääneet kummittelemaan." Hän kaataa kahvipannun tyhjäksi viemäriin ja huuntelee sen.
Katson hiljaa kun hän huuhtelee pannun ja kohautan sitten olkapäitäni kysyen:
"No, onko sinulla lapiota?"
"Lapiota?" Chorus laittaa kahvipannun takaisin keittimeen odottamaan seuraavaa iltaa.
"Mitä sinä lapiolla teet?"
"Etkö sinä haluakkaan käydä hautausmaalla?"
"Hautausmaalla?" Chorus hymähtää.
"Ah, sinä muistit. Luulin, että se on vitsailua. Ja kuten sanoin, en itse kaiva ruumitta, ostan ne. Tai ne toimitetaan minulle. Kuitenkaan en lapio kädessä huhki yöllä lyhdynvalossa säpsähtäen rasahduksia." Hän naurahtaa vaisusti.
"Ihan miten vain. Mitä ajattelit tehdä nyt, tai tänään? Olenko esteenä jollekin?"
"Hmm, ehkä käymme ostoksilla, jos siis haluat? Pidätkö ostoksilla käymisestä?"
"Harvemmin käyn ostoksilla, enkä tiedä pidänkö siitä. Mutta tulen mielelläni mukaasi, ehkä saan selville pidänkö siitä," vastaan hieman hymyillen ja vedän takkini hupun kasvojeni suojaksi.
"Muutenko vain vai onko mielessäsi jotain?"
"Hmm, sinä saat olla valitsijana, muuta en sano nyt." Chorus aukaisee Amandalle oven Lexukseen ja lähtee ajamaan kaupungille. Hän pysähtyy yliopistollisen sairaalan takapihalle henkilökunnan parkkiruudun viereen, jossa lukee "varattu". Chorus katsoo kylttiä:
"Olen ollut täällä joskus kauan sitten opiskelijana, ja edelleen minulla on tämä," hän laittaa parkkeeraamiseen oikeutetun kortin hansikaslokerosta tuulilasiin iskien silmäänsä Amandalle.
Naurahdan ja astun ulos autosta. Pihalla seisottuani hetken, kysyn:
"Tarkoitatko että olit juuri tulossa sellaisille ostoksille?"
"Minkälaisista ostoksista sinä puhut?" Chorus kävelee takaovelle ja koputtaa siihen. Sen aukaisee hetken kuluttua vahtimestari joka vilkaisee ympärilleen ja katsoo Amandaa.
"Kuka tuo on?"
"Ilmeisesti olen tuon toisen ystävä jos kerran kuljemme yhdessä," tokaisen vilkaistessa vahtimestaria.
Vahtimestari kääntyy katsomaan Chorusia.
"Sääntöihin kuului, ei vieraita." Chorus katsoo Amandaa:
"Ei hän ole vieras, en kai muuten olisi ottanut häntä mukaani?" Vahtimestari tuhahtaa.
"Tästä ei tule tapa." Hän päästää Chorusin astumaan sisään, mutta Amandan astuessa sisään siirtää kätensä hänen eteen pitäen kiinni ovenkarmista. Hän katsoo Amandaa silmiin ja sanoo,
"et koske mihinkään," ennen kuin nostaa kätensä.
"En en," sanon vahtimestarille ja päätäni pudistellen seuraan Chorusia.
"Niin, sellaisia ostoksia, kuten esimerkiksi uusi tyttöystävä, tai nukke tai miksi niitä nyt ikinä kutsutkaan?" Kysyn häneltä, kävellen hänen perässään ympärilleni vilkuillen.
"Sanotaanko, askartelukohde, kuten eilen oli puhetta. Mutta emmehän me kuluta montaa tuntia, että kaivamme kuuden jalan montun, nostamme ruumiin joka kuitenkin painaa kymmeniä kiloja, ja lapio kuusi jalkaa multaa takaisin monttuun?"
Huokaisen ja sanon:
"Hyvä on, tämä on sama asia mutta helpommin hoidettuna."
"Me olemme sivistyneitä, emmekö? Nyky-yhteiskunnassa muuten haudanryöstö ei edes liene helppoa, ellei siitä ole kokemusta. Uskoisin ainakin. Kaikki on niin tarkkaan valvottua, edes kuolleet eivät saa levätä rauhassa enää." Chorus tirskahtaa:
"oho, niinpä."
"Niinpä todellakin," sanon silmiäni pyöräyttäen.
He kävelevät käytävää pitkin. Käytävä näyttää olevan opetussairaalan opetustiloja, joissa on eri huoneita missä erilaisia esineitä. Joissain lääkärin tarvikkeita ja hoitotarvikkeita, joissain opetustarkoitukseen säilöttyjä elimiä ja niin edelleen. He kuitenkin lähtevät kellariin. Chorus sanoo:
"Täällä toimii muuten myös veripankki, jolla on yksityisasiakkaita tässä kaupungissa."
"Niinkö? Yksityisasiakkailla tarkoitat meitä?" Kysyn seuratessani Chorusia kellariin.
"Hmm, minä en käytä veripankin palveluita, juon tuoreena. Jotkut tosin käyttävät sitä. Tai, on minulla pakastimessa pari pussia verta hätätapauksen varalle."
"Tarkoitin lähinnä sitä että se palvelu on myös meidänkaltaisia varten? En minäkään mielelläni pussista juo, ellei se ole välttämätöntä."
"Kyllä, se palvelee kaltaisia. Mutta et voi vain marssia sinne tiskille ja tilata kaksi pussia O-verta jäillä."
"No jos tarvitsen hätä varaksi pari pussia, keneltä voin kysyä?"
"Minulta ensialkuun, ellei sinusta tule kanta-asiakasta." He saapuvat kellarikerrokseen, jossa heti portaiden jälkeen on ovi, jonka ovipuhelimen summeriin Chorus painaa jääden odottamaan. Ovessa on kyltti, "Sisäänkirjautuminen".
"Ei, ei kanta-asiakasta, mutta on ilmeisen hyvä omistaa edes muutama varoiksi," sanon ja seuraan mitä tapahtuu.
Hetken kuluttua summerista kuuluu monotoninen ääni:
"Olemme avoinna aamu kuudesta ilta kahdeksaan, kiireellisiä tapauksia ei käsitellä, sillä tämä on opetussairaala." Taustalta kuuluu joko radio, televisio tai tietokone. Chorus sanoo:
"Kaksi käkeä kukkuu kuolleella kukkulalla."
Naurahdan ja kysyn hiljaa:
"Salasana?"
Chorus nyökkää ja hymyilee. Ovi naksahtaa, kun elektroninen lukko aukeaa. Chorus aukaisee Amandalle oven lyhyeen käytävään, jonka päässä on raskas metalliovi, jossa avainkorttilukija. Käytävän puolessa välissä on seinässä pleksinen ikkuna, jossa luukku. Sen takana on pieni toimistokoppi, jossa pitkätukkainen nuori mies pelaa käsikonsolia jalat pöydällä. Lenkkarit ovat kuluneet ja vanhat. Hän laskee konsolin ja katsoo Amandaa sekä Chorusia.
"Mitäs äijä?" Nuorukainen kysyy ja Chorus hymyilee vastaukseksi.
"Kukas tämä beibe on," nuorukainen jatkaa mutta hiljenee luodessaan tarkemman silmäyksen Amandaan.
Virnistän pienesti nuorelle miehelle ja ihmettelen, miten tuollainen on päässyt tähän työhönsä. Ehkä parempi Chorusin kannalta että näin on, mutta huvittava ajatus silti että hänelle maksetaan palkkaa tuosta.
Nuorukainen katsoo Chorusia.
"Taas hiippailemassa täällä, vai?" Chorus vastaa lievästi hymyillen: "Kuten aina, kuten aina. Sinä oletkin kiireinen pelisi kanssa, eikö?" Nuorukainen iskee silmäänsä ja lyhyen käytävän päässä oleva ovi loksahtaa auki. Hän iskee Amandalle silmäänsä:
"Jedi mind trick!"
"Voima on näemmä kanssasi," tokaisen hymyillen toisesta suupielestäni ja uteliaana lähestyn avointa ovea. "Tietääkö hän mitä olemme?" Kysyn hiljaa Chorusilta.
Chorus kohauttaa olkapäitään.
"En usko, en edes usko, että häntä kiinnostaa ylipäätään ketä me olemme. Mitä mieltä olet marihuanasta?"
"Polttaisin sitä vieläkin jos hyötyisin siitä. Kuinka niin?"
"Sillä tuo jätkä saa Jedi mind powereita jotka aukaisevat ovet minulle." He astuvat kolkkoon huoneeseen, johon Chorus sytyttää tottuneesti valot. Huoneen seinät ovat koruttomat ja lattia kaakelia. Seinustalla on muutama pukukoppi ja suurempi hyllykkö, jossa kertakäyttöisiä suojavaatteita, kuten esiliinoja, hiusverkkoja ja käsineitä. Chorus pukee ylleen suojavaatteet.
Katson hetken Chorusia ja kysyn:
"Onko tuo välttämätöntä pukeutua noin?"
"Täällä käy myös oikeustieteelliset opiskelijat, ethän halua jättää sormenjälkiäsi tai hiuksiasi?"
"Minä luulin ettemme jätä sormenjälkiä enää," tokaisen ja puen vastentahtoisesti suojavarusteita ylleni.
Chorus katsoo Amandaa hieman kummissaan, kävelee peilille ja katsoo sitä.
"Hitto, minun piti näyttää sormenjälki, mutten voi huurustaa peiliä."
Menen itsekin peilin eteen, keskityn ja annan vereni kuohahtaa sisälläni ja kokeilen puhaltaa ilmaa keuhkoistani ikkunaan. Tuskin sillä mitään eroa on, mutta jos se saa kehoni inhimillisen lämpimäksi, samalla saan testattua toimiiko se myös hengitykseen.
Vain hieman peili huurustuu, mutta huurre alkaa nopeasti paeta pois. Chorus lättää sormensa siihen.
"No?" Kysyn.
"Jäikö jälki?"
Chorus ottaa sormensa pois sanoen:
"Tadaa," ja paljastaen sormenjäljen.
"Hah, hyvin epäkätevää tietää tuo vasta nyt kun olen jo jättänyt arvokkaita jälkiäni paikkoihin joissa niitä ei pitäisi olla," sanon virnistäen omalle typeryydelleni.
"Olen kai katsonut liikaa elokuvia."
Chorus naurahtaa ja hakee kertakäyttökasetista käsipaperin ja pyyhkii sormenjäljen pois.
"Nyt en tiedä mitä sanoa..." Hän kävelee ovelle joka on toisessa päässä pukuhuonetta ja aukaisee sen jälleen sytyttäen valot. Huoneessa on paljon erilaisia lääketieteellisiä instrumentteja seinällä ja laatikoissa. Niitä ei tosin ole tarkoitettu ihmisten hoitamiseen, vaan avaamiseen. Keskellä on paarit, joissa sivuilla kourut veren laskemiseen.
"Ruumiinavaushuone," sanoo Chorus levittäen kätensä. Huoneen toisella sivulla on kaksi lukittua ovea. Toinen elektronisella numeroyhdistelmälukolla. Sen ovessa lukee suurella, "Pääsy kielletty!"
"Sinun olisi melkein pitänyt taputtaa minua lohduttavasti olkapäälle ja sanoa, että tervetuloa 2000-luvulle, idiootti," sanon ja tutkin katseellani instrumentteja, yrittäen saada päässäni kuvaa miten niitä käytetään.
"Tämä, Chorus, tämä on mielenkiintoista," sanon osoittaen huonetta ja seinällä olevia instrumentteja.
"Ja tuolla on itse päämesta, mitä sinä haet?" Kysyn osoittaen ovea jossa on varoitusteksti.
"Juurikin tuolta oven takaa, jota osoitat. Sinne on harvalle pääsy. Olen itseasiassa ainoa, niin pitkälle kuin tietoni riittää. Ehkä on muitakin, mutta se on niin varjeltu, ettemme toisistamme tiedä." Chorus lähtee kävelemään ovelle.
"Olenkin näemmä liikkeellä sitten VIP- henkilön kanssa," sanon hymähtäen ja seuraan häntä ovelle.
"Vip-henkilö, minäkö? Mukavasti sanottu." Chorus alkaa näppäillä monimutkaista numeroyhdistelmää, mitä normaali ihminen ei voisi muistaa ulkoa ilman muistilappua. Ovi naksahtaa auki ja Chorus astuu sisään viittoen Amandaa seuraamaan. Hän sulkee oven heidän perässään ja sitten vasta sytyttää valot. Huoneessa on seinällä kaapisto, jossa viisi lokeroa ruumiille.
"Nämä, ovat erityisiä ruumiita. Ei kaivattuja, sellaisia, jotka voivat hävitä eikä kukaan niistä tiedä. Ehkä tyhjiä hautoja? Ilman sosiaaliturvatunnusta? Kadonneita persoonia jotka ovat löytyneet?"
"Täällä on kylmä," sanon, sillä kehoni tuntee sen nyt vereni ansiosta.
"Sanoit että minä saan valita, mutta mitkä ovat kriteerit ja tarkoitatko, että ketä vain näistä saa kadota?"
"Kuka tahansa näistä. Voit valita, lukea tietoja jotka löytyvät kansiosta luukun taskusta, katsoa heitä. Sinä valitset."
"Hyvä on," sanon ja aloitan tutkimisen kansioista.
"Suosimme naispuolista, koska molemmat pidämme niistä," sanon ja aukaisen yhden luukun, jossa on nainen. "Eikä mielellään mitään rääkätyn näköistä, vaan siisti ja niinsanotusti kaunis," jatkan ja jään seisomaan yhden avatun luukun viereen, jossa makaa nuorehko nainen.
"Tämä?"
Chorus vilkaisee ruumista.
"Käy minulle, sinä teet valinnan itse."
"Otamme siis tämän. Miten tämä toimii, miten saat hänet ulos täältä?"
Chorus työntää ruumiin takaisin säilöön ja ottaa selitevihon kirjoittaen sen yhteen sarakkeeseen numeron.
"Varattu. Ruumis toimitetaan kotiovelle," hän selventää.
"Kätevää. Koska se tapahtuu?"
"Huomenna illalla. Ennen kahtatoista. Riippuu toimitusten määrästä."
"Mitä näille tapahtuu?" Kysyn osoittaen kaikkia luukkuja.
"Ne menevät jonnekin, jollekin. Kuten sanoin, jos on muitakin asiakkaita kuin minä, en tiedä heistä. Tuskin ihan yksin minua varten tänne otetaan näitä esille, mitä luulet?"
"Nämä ovat siis varastoitu tänne vain niitä varten jotka keksivät näille jotain tekemistä? Mitä jos minä olisin kuollut ja kukaan ei saisi henkilöllisyyttäni selville, minäkin olisin täällä odottamassa vain sitä että joku tulee ja noukkii minut kokeitaan varten?"
"Ehkä olisit täällä, ehkä et. Noita selvittämättömiä kuolemia ja ruumiita, joita kukaan ei kaipaa on paljon. Tänne valitaan vain siistit ja mielenkiintoiset yksilöt. Ajattele pakkasilla kuinka monta laitapuolen kulkijaa kuolee jäätyen, mutta heitä täältä et löydä."
"No mikä on yleinen käytäntö ruumiille, jolle ei löydy tunnistusta?"
"Yksinkertaiset hautajaiset. Ei mitään erikoista. Kuoppaan vain, kukaan ei itke eikä jää kaipaamaan."
Hymähdän ja katson hetken hiljaa luukkuja.
"Oliko tämä nyt tässä ja odotamme huomista?"
"Tämä oli tässä. Täällä ei viitsi paljon tehdä, aamulla tulee taas opetusryhmä paikalle. Minulla, meillä, tosin on omat tilat ja välineet. Yksityinen ruumissali."
"En uskonut että sanon tätä, mutta en malta odottaa. Tai siis tarkoitan sitä pilkkomisosaa ja osien pullottamista," sanon hymyillen.
"Se on kiehtovaa, usko pois." He lähtevät ulos samaa kautta kuin tulivatkin hävitettyään suojavaatteensa. Lexuksessa Chorus katsoo Amandaa:
"Mitä haluaisit sitten tehdä?" Samaan aikaan Amandan puhelimeen saapuu tekstiviesti.
"Hetki pieni," sanon ja luen viestin.
"Amanda, kapakassa on joku, joka haluaa nähdä sinut." Viesti ei kerro muuta.
"Valitan, minun pitää mennä. Voisitko viedä minut Hellerin kapakalle? Pidän kuitenkin huomisesta kiinni, en jäisi siitä paitsi," sanon katsoen Chorusia.
Chorus nyökkää ja lähtee ajamaan.
"Pääsetkö huomenna meille, vai haenko sinut?"
"Pääsen pääsen, elleivät metrot ole lakossa. Ja jos vaikka olisivatkin, taksit kulkevat. Tulen heti kun herään."
Chorus pysäyttää Hellerin kapakan ulkopuolelle.
"Huomiseen," hän sanoo ja ajaa pois.
Astun sisään kapakkaan, hieman epäluuloisena siitä, kenet siellä oikein tapaan.
Kapakassa baaritiskillä istuu kookas lihaksikas mies nahkahousuissa, raskaissa motoristin saappaissa ja kireässä hihattomassa paidassa. Iho on rusehtavampi kuin muilla vampyreillä latino-perimästä. Hiukset ovat lyhyet siilit, mutta niskassa on pitkä palmikko vyötäisiin asti. Kasvot ovat kovat, kulmat ulkonevat ja silmät terävät. Nenä on hieman kookas ja kyömy useista murtumista. Kasvoissa ja käsivarsissa on useita arpia. Kaulassa hänellä on hopeinen paksu ketju, jossa on Jeesus ristillä, luoti ja pin-up tyttöä muistuttava koru. Kädessä on suttuisia tatuointeja, joita voisi kutsua "vankilatatuoinneiksi". Kyljellään hänellä on kainalokotelo, jossa suurimpia pistooleja mitä Amanda koskaan nähnyt. Sen kromikuori kiiltelee.
Olin itse suuntamassa kulkuani baaritiskille, mutta pysähdyn nähdessäni tuon kookkaan miehen ja hetken olen vain hiljaa tuijottaen häntä. Onko tuo se, joka haluaa tavata minut ja jos on, miksi ihmeessä, mietin. Hänen olemuksensa kielii kaikesta muusta kuin mukavasta juttutuokiosta. Rohkaisen itseni ja vältän tekemästä itsestäni täydellisen idiootin vain seistessä oven lähettyvillä, ja jatkan matkaani tiskille.
"Otan viskipaukun jos se on yhtään halvempi kuin viimekerralla," sanon baarimikolle ja vilkaisen huppuni lomasta kookasta miestä.
Baarimikko tuhahtaa:
"Elämme kovia aikoja pimu, 25 taalaa." Mies, joka on myös baaritiskillä ei katso Amandaa, mutta syvällä hieman viskinkarhealla äänellä sanoo:
"Hellerin kapakassa on hinnat kunnossa."
"Asiakasmäärä sen näemmä todistaa," sanon hyvin hiljaa, hämmästellen mielessäni todella näitä hintoja.
"No laita sitten, tämän kerran," sanon baarimikolle ja uskaltaudun vilkaisemaan miestä tarkemmin, sekä hänen ohitseen, onko Heller itse paikalla.
Heller kävelee kapakan puolelle takaovesta katsoen,
"Ah, ihana Amanda. Tulitkin nopeasti. Otitko pikavuoron?"
"Niinkin voi sanoa," vastaan hyvin tyytyväisenä siitä, että hän saapui paikalle. Oloni on huomattavasti huojentuneempi nyt ja se miten hän puhutteli minua, kuulostaa siltä kuin hän oikeasti jopa arvostaisi minua pienenä työläisenään, vaikkakin rumana sellaisena.
Heller katsoo kookasta latino- ja vankilataustaista miestä ja sanoo:
"Nämä esittelyt ovat niin kuivia. Amanda, Brujah primogen Fabio Chávez, Chávez, Amanda, Nosferatu-kätyri."
"En pidä sanasta kätyri, mutta sallittakoon se. Vai primogen. Kuulostaa varmasti imelältä, mutta minulle tämä on jonkinmoinen kunnia saada tavata näinkin henkilökohtaisesti," sanon ja kaivan savukkeen esille, sytyttäen sen.
"Mistä moinen kunnia?"
"Heller," Fabio nousee ylös ja läimäisee kouransa Hellerin olkapäähän vetäen hänet epämukavan näköisesti kainaloonsa,
"on kertonut, että sinussa on potentiaalia."
"Hän on kertonut oikein," sanon virnistäen hieman.
"Ilo tutustua, Nosferatu," Fabio sanoo ja istuutuu katsoen Amandan viskiä.
"Kuinka nautinkaan tuosta kuolevaisena, ja kuinka se saikaan minut pulaan."
"Voisin melkeimpä nostaa sille sitten maljan, mutta en tohdi kesken keskustelun poistua naisten huoneeseen tyhjentämään sisälmyksiäni," sanon kohottaen lasiani, mutta lasken sen takaisin tiskille.
Fabio naurahtaa.
"Niin, sitä se on. Jotain menettää, jotain saa. Mutta, kaupunki on menettänyt jotain ja ilmeisesti saa uutta?"
"Niin, aivan. Tietysti olet jo kuullut. Se toivottavasti saa uuden taiteilija primogenin. Tähän asti homma on hoidettu kuten piti, mutta edessä on vielä muutamia pyrkyreitä joiden ohi tämän uuden tulokkaan pitää päästä. Tuskin mikään mahdoton tehtävä, mutta ei helpoin."
Fabio pudistelee päätään.
"Olen tässä miettinyt. Tarkkaan. Toreadorit, mitä mieltä niistä olet? Ja ole rehellinen, en pidä paskapuheesta."
Olen hetken hiljaa, polttaen savukettani ja mietin.
"Rehellinen mielipiteeni on, että minua ei oikeasti vittuakaan kiinnosta ne paskahousut, mutta tämä henkilö joka on kyseessä, on aivan eri luokkaa. En voi hänen perusteella kumota käsitystäni niistä, mutta hän on poikkeuksena tehnyt vaikutuksen minuun. Positiivisessa mielessä siis. Ja tuo ei ollut suora vastaus kysymykseesi, mutta ainakin rehellinen."
"Tarvitaanko täällä siis Toreador primogenia? Ja ellei Toreador primogenia tarvita, tarvitaanko edes Toreador alaisia?" Fabio koputtaa baaritiskiä ja baarimikko ottaa tiskin alta sikarilaatikon, josta Fabio ottaa suuren kuubalaisen sytyttäen sitä hartaasti.
"Kun laitat asiat noin, niin eipä kai, mutta tämä uusi tulokas, hän on todella eri luokkaa kuin ne muut. Tosin, nyt kun ajattelen, hän olisi varmasti paljon hyödyllisempi ilman sitä primogenin virkaa. Hän ei aivan istu camarillan muottiin, noudattaen hartaasti masqueradea. Otan sanasi vihjauksena siitä, että ei ole välttämättä kannattavaa yrittää saada häntä primogeniksi. Olenko pahasti väärässä?" Kysyn.
"Camarillan muotti? Niin, siitä olikin myös puhetta. Ventruet, mitä mieltä olet heistä?"
"Pyh," tuhahdan melkein naurahtaen.
"Vaikka paras ystäväni olisi Ventrue, en epäröisi hetkeäkään suolestaa häntä tai sitoa puuhun odottamaan auringonnousua. Sitä mieltä minä olen heistä."
"Vallanvaihto, ylempää. Minua ei loppujen lopuksi vittuakaan kiinnosta kuka on Toreador primogen, tai onko sellaista ollenkaan. Mutta prinssi," Fabio naputtaa rystysillään kiivaasti baaritiskiä.
"Se minua kiinnostaa."
"Tämä keskustelu näemmä kääntyy siihen vallan vaihtoon. Minä olen jo sanonut kantani siihen ja minua pyydettiin miettimään puoltani sodassa. Minä en pidä Ventrueista, mutta kokemattomana minun on hyvin vaikea nähdä vallan vaihtuvan. Vaikkakin se kävisi sodan kautta. Enkä tarkoita tuolla että olisin niiden puolella, mutta minä tiedän niin kovin vähän mistään. Ketkä olisivat heitä vastaan ja miten suuret arsenaalit sillä pellellä oikeasti on meitä muita vastaan?"
"Me olisimme heitä vastassa," vastaa Heller.
"Ja mitä luulet, meidän arsenaalista kravatteja, shekkivihkoja, Mersuja ja salkkuja vastaan?" Hän virnistää leveästi.
"En epäile teitä, todellakaan. Mutta entä muut? Vai katatteko te kaikki muut?"
"Muut saavat valita puolensa miten haluavat. Tremeret tulevat olemaan lievä ongelma. Kuten teidänkin klaaninne uskoisin. Gangrelit kääntynevät mieluummin meidän kuin Ventrueiden puoleen. Loput, joko seuraavat tai eivät. Meidän arsenaali on sellainen, ettei sille ole vastusta."
"Miten niin meidän klaani tulee olemaan lievä ongelma? Se että sireni on hyvä ystävä prinssin kanssa ei varmasti puhu koko klaanin puolesta. Minä olen pitänyt meitä aina jotenkin... erilaisina kuin muut," sanon ja jatkan heti perään:
"Tämä alkaa todella kuulostaa siltä kuin sota olisi oikeasti suunnitteilla ja alkamassa ja minä, vaikka seuraankin omia mielipiteitäni, haluan tietää miten klaanini tähän suhtautuu. En todellakaan halua olla petturi, mutta en halua tehdä toisin kuin mieleni haluaa. Onko minun siis mahdollista puhua tästä omieni parissa, kysyä tai tiedustella missä he seisovat jos sota tulee, vai pitääkö minun olla hiljaa kaikesta?" Kysyn jo hieman hätääntyneenä ja turhautuneena.
"Tästä ei ole mahdollista puhua. Et ole varma mitä mieltä klaanisi on, eli se voi vastustaa, jolloin menee prinssille kielimään koko asiasta ja... tiedäthän, asiat menevät monimutkaisemmaksi."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti