Sami kavahtaa Amandan kosketusta, muttei alkukummastuksen jälkeen juurikaan enää siitä välitä.
"Mutta, mikä on maksu? Haluaisin hieman etukäteen tietää. En edes tunne sinua. Voithan olla joku outo perverssi friikki, tai myydä minut sellaiselle."
Naurahdan hiljaa ja siirryn kauemmas hänestä sanoen:
"Vain minun sanani. Ja sanoin jo, olen hyvällä tuulella ja suostun tekemään tämän ilmaiseksi. Mutta jos tarvitset aikaa miettiä luotettavuuttani, ole hyvä ja tee niin. Älä kuitenkaan mieti liian kauan." Kävelen hotellihuoneen ovelle ja katson Samia huppuni alta, odottaen onko hänellä vielä jotain sanottavaa.
"En kuitenkaan voi odottaa liian kauan muutenkaan. Mieheni..." Sami kävelee Amandan luokse.
"Hänen on kuoltava. Joudun tosin tästä helvettiin enkä edes tiedä mille sieluni myyn," hän iskee Amandalle silmää,
"mutta se pitää tehdä."
"Hyvä on. Teen sen, kuten lupasin. En nyt, enkä välttämättä huomenna, mutta pian," sanon ja pidän pienen tauon, katsoen häntä ja jatkan:
"Minun pitää mennä nyt, mutta minä pidän sinuun yhteyttä. Ja sillä välin, pidä huoli itsestäsi. Illan jatkoja, Sami." Poistun huoneesta, jättäen hänet yksin ja kiirehdin ulos koko hotellista. Minunhan pitää mennä Chorusin luokse jatkamaan hyvin alkanutta treffiämme. Otan taksin ja käyn nopeasti kotini kautta hakemassa muutaman tavaran ja sama taksi vie minut Chorusin luokse. Soitan ovikelloa ja kun hän tulee aukaisemaan oven, sanon virnistäen:
"Hyvää iltaa tohtori Frankestein, minä olen hurmaava apulaisesi tänään."
Chorus hymyilee.
"Iltaa, näytät hyvältä tänään. Kuljetuksen pitäisi tulla tunnin sisällä." Chorusin asunnossa leijailee vielä viimeiset kahvin tuoksut, jotka hän on jo aikaisemmin keittänyt ja kaatanut pois.
"Mitä haluat tehdä ruumiilla? Aukaista sen?"
Riisun takkini, jättäen sen naulakkoon ja sanon:
"Aukaista kyllä ja tutkia mitä kaikkea se on syönyt. Ei siis kirjaimellisesti syönyt, mutta tiedäthän. Mutta toisaalta kyllä haluaisin tietää hänen viimeiset sanansakin ennen avaamista. Onko se mahdollista?"
"On, se on mahdollista. Olen jo valmistellut alakerran, kaikki on valmista. Nyt vain odotamme lähetyksen saapumista." Chorus istuutuu olohuoneeseen ja sanoo:
"Muuten, Ventrueista..."
"Vihdoinkin," sanon ja istuudun myös.
"Kerro."
"Olen hieman katsellut ympärilleni ja en nyt suoranaisesti kysellyt, mutta tarkkaillut. Ventruet yleisesti ovat tyytyväisiä prinssiin. Lähinnä siksi, että prinssin ansiosta tässä kaupungissa Ventrueilla on kaikki valta. Ei siis sisäistä kapinaa, tai jos sellaista on, se ei ole avointa enkä ole siihen päässyt tutustumaan. Päällisin puolin siis Ventruet pitävät yhtä."
"Mm, se olikin odotettavissa. Nyt jos vielä viitsisit tutkia asiaa tarkemmin ja pistää merkille jos joku niistä olisikin eri mieltä kuin valtaosa, olisin kiitollinen." Katson hetken Chorusia ja nyökkään häntä kohti jatkaen: "Sinä olet niin kiltti ja ystävällinen, tai ainakin annat sellaista kuvaa, että en usko sen olevan mikään mahdoton tehtävä suorittaa. Siis tunkeutua hieman syvemmälle niiden asioihin. Ja sinähän osaat lukea tunteita, eikö siitä voisi olla hyötyä ottaessa selville, voisiko heistä joku olla sittenkin prinssiä vastaan?"
"Ongelma on siinä, että minkäänlaista epäilystä ei tiedusteluistani pitäisi tulla. Tarkoitan, että jos eri klaanin jäsen on kiinnostunut siitä, vastustaako joku prinssiä se voisi olla hieman paljastavaa tai epäillyttävää. Toisaalta, jos joku prinssiä vastustaa, uskaltaisiko hän siitä puhua? Täällä on kuitenkin Ventrueiden valta enkä tiedä miten suosiollisia he ovat toisinajattelijoihin, varsinkaan oman klaaninsa sisällä."
"Niin, ymmärrän kyllä. Enkä halua sinulle mitään hankaluuksia, joten en vaadi mitään. Tiedät rajasi."
"Kyllä. Tarkoitin vain, etten halua tuottaa pettymystä sinulle, ellen tietoa saakaan. Tämä on melko riskialtista. Kontakti Ventrueista, sellainen olisi varmasti kova sana, vai mitä? Mutta mistä sellaisen saa, miten sellaisen hankkii, mistä tietää, että hän on luotettava? Olen kuullut huhuja, että korkeammilta statuksen omaavilta prinssi vaatii heidän nauttivan vertaan."
"Eli se on melkein mahdotonta saada täysin varmaa ja luotettavaa sisäpiiritietoa, ellei satu tuntemaan oikeaa henkilöä. Ja minä en voi valitettavasti auttaa asiassa," sanon mietteliäänä. Ehkä minun on syytä puhua asiasta paremmin Hellerin kanssa myöhemmin ja kuulla jos hänellä olisi jotain mielessä.
"Voisiko siresi tietää jotain, hänhän on prinssin ystävä? Siresi varmasti tietäisi, jos Ventrueilla on sisäisiä ongelmia, vai?"
"Valitan, en voi liiaksi puhua hänelle asiasta. Minua nimenomaa kiellettiin siitä. Muuten olisin jo tehnyt sen ja puhunut hänen kanssaan, ottanut selvää sen minkä irti saisin. Mutta olen hieman hankalassa asemassa nyt."
"Hyvä on. Ymmärrän kyllä." Ovikello soi ja Chorus nousee ylös mennen aukaisemaan sen. Hänen eteiseensä kannetaan ruumispussi. Chorus katsoo sitä ja hymyilee kiittäen ja sulkien oven perässään.
"Kas noin."
"Kuin tilaisi noutoruokaa," sanon hymähtäen ja tartun pussin toisesta päästä kiinni.
"Aloitammeko?"
"Aloitamme. Kannetaan ruumis alakertaan." Yhdessä he kantavat ruumiin alakerran kammioihin, ja siellä siihen, missä on ruumiinavauspöytä. Chorus aukaisee ruumispussin ja riisuu sen ruumiin päältä taitellen ja laittaen laatikkoon.
"Mistä haluat aloittaa, muistoista?"
Nyökkään.
"Niistä."
Chorus nyökkää ja alkaa valmistautua. Hän katsoo ruumista, kuin tutkien, mietiskellen, piirtäen sen mieleensä. Hän alkaa keskittyen tehdä hiljaista rituaaliaan.
Seison melko lähellä ruumista, antaen kuitenkin Chorusille tilaa rauhassa tehdä mitä tekee, tällä kertaa luottaen siihen että ruumis ei kanna kaunaa minua kohtaan ja hyökkää kimppuuni. Uskallan siis katsoa ja keskittyä tarkemmin koko tapahtumaan, ymmärtämättä kuitenkaan mitä tai miten Chorus oikein toimii saadessaan kuolleet heräämään henkiin.
Amanda näkee, miten hitaasti ruumiin keuhkot alkavat täyttyä ilmalla, joka vapautuessaan muodostuu kuiskaukseksi:
"Jos se hyödyttää perhettäni..."
Kumarrun lähemmäs uteliaana kuuntelemaan mitä hän kuiskaa. Vilkaisen Chorusia, kuin kysyen häneltä sanojen merkitystä.
Chorus kohauttaa olkapäitään.
"Hänen viimeisiä sanojaan... yritän saada lisää, jos haluat."
"Jos et koe sitä liian suurena vaivana," sanon kääntäen uteliaan katseeni takaisin ruumiiseen.
"Ei, en koe." Chorus alkaa keskittyä enemmän, hän laskee kätensä ruumiin otsalle, kuin se auttaisi häntä. "Eihän se satu?" Ruumis kysyy.
"Kyllä, olen valmis. Pidäthän nyt huolen perheestäni?"
Taas luon kysyvän katseen Chorusiin.
"Antoiko hän henkensä perheensä edestä?"
"Kyllä, siltä vaikuttaa. Mutta kenelle ja miten? Sitä en osaa sanoa. Se on niin syvällä se muisto, etten saa sitä esiin. Ehkä jos teen pitkiä rituaaleja, mutten ole varma."
Nyökkään ja katson ruumista, miettien hänen sanoja ja hänen viimeisiä hetkiään.
"Väkisinkin ajattelen, että häntä taidettiin kusettaa ja pahasti. Miksi joku ei voisi pitää huolta hänen perheestä hänen ollessa elossa? Tuossahan ei ole mitään järkeä. Tyttö parka..." pudistelen päätäni, katsoessani hänen kuolleita silmiään.
"Et siis tiedä miten hän kuoli?"
"Ei, en tiedä. Anonyymejä ruumiita. Hän ei välttämättä ole edes tästä kaupungista." Chorus kohottaa hänen sormiaan ja tutkii.
"Katso, sormenpäät on käsitelty hapolla. Ne ovat aivan sileät, ei sormenjälkiä." Hän aukaisee ruumiin suun. "Tekohampaat, ei siis hammaskuvakaan auta... Ainoa on DNA."
"Mitä? Missä vaiheessa hänen sormensa on käsitelty hapolla ja oikeat hampaat vaihdettu?"
"Heti kuoleman jälkeen, luulisin. Kuka tahansa hänet on tappanut, ei ole jostain syystä halunnut hänen henkilöllisyytensä selviävän helposti. Ruumiin siis. Ehkä tämä tyttö on varta vasten tapettu jonkun kokoelmaan? Hyvä kuntoinen, kuten näet. Ei arpia, kynnet hoidetut, hiukset siistit. Ei näytä narkomaanilta tai prostituoidulta."
"Jonkun kokoelmaan? Mitä tarkoitat?"
"Tätä, miten me hänet hankimme. Ehkä hänet varta vasten tapettiin tätä tarkoitusta varten. Hän oli kalliimpi, kuin yleensä. Kuten sanoin, usein anonyymit ruumiit eivät ole kauniita, vaan henkilöitä joita kukaan ei kaipaa, alemman kastin ihmisiä. Ehkä hänet on tapettu rahan takia."
En osaa sanoa mitään. En varsinaisesti tunne myötätuntoa tätä naista kohtaan, onhan hän minulle täysin tuntematon ja jo kuollut, mutta jotenkin ajatus siitä että joku tapetaan vain tätä tarkoitusta varten, että joku saa tutkia ja tutkia vähän tarkemmin lisää, tuntuu oudolta.
"Ja meitä kutsutaan saalistajiksi ja pedoiksi," tokaisen toinen kulma koholla.
"Ihminen on itsensä pahin vihollinen, sano minun sanoneen."
Nyökkään.
"Mitä nyt?"
"Mitä haluat tehdä? Voisimme leikata hänen päänsä irti aluksi säilöön. Voin yrittää tehdä myöhemmin suuremman rituaalin, jos vaikka saisimme jotain muuta irti hänen mielestään. Sinä varmaan osaat leikata pään irti?"
"Onnistuu. Mutta odota," sanon ja kaivan olkalaukustani esiin valkoisen hengityssuojan, jossa on punainen risti ja puen sen kasvoilleni, sekä vedän käsiini mustat kumiset hanskat.
"Nyt olen valmis." sanon virnistäen maskin takaa ja asetun ruumiin viereen sen pään kohdalle, ojentaen käteni ja sanon:
"Oikea väline, kiitos."
"Ensin," Chorus ottaa paksun neulan, josta lähtee muovinen putki pumppuun, josta lyhyempi letku, "poistamme hänestä veret. Sotkee vähemmän. Tämän neulan laitat valtimoon tai laskimoon. Sisäreisi on hyvä. Suuri suoni... sitten asetat letkun toisen pään tuohon kouruun ja alat pumpata verta ulos. Se valuu tuonne ämpäriin jalkopäässä."
"Ai, hyvä on." Otan neulan ja alan tutkia naisen sisäreittä, etsien siitä suonta. Se ei ole niin helppoa, mutta muutaman hutilyönnin jälkeen löydän oikean kohdan ja asetan letkun toisen pään Chorusin osoittamaan kouruun, alkaen pumpata verta ulos ruumiista.
"Kätevää, vaikka minua ei kyllä veri olisi haitannut yhtään," sanon katsoen miten ämpäri alkaa pikkuhiljaa täyttyä tummanpunaisesta, melkein mustasta verestä.
"Enemmän siivoamista, tämä on näin siistimpää. Sitäpaitsi, veri ei ole näköesteensä kun sen pumppaa pois."
"Ymmärrän," sanon ja jatkan pumppaamista.
Viimeinen pisara verta poistuu ruumiista.
"Voit toki maistaa verta, jos haluat. Itse en pidä sen mausta, se on kuin homeista leipää ihmiselle. Joillekin se tosin kelpaa noinkin. Makuja on monia."
"Ei kiitos, se ei näytä houkuttelevalta," totean irrottaessa neulaa ruumiista.
"Nytkö voin pyytää sitä oikeaa välinettä?"
"Kyllä, saha..." Chorus ojentaa Amandalle sahan.
"Tällä leikkaat selkärangan poikki, ja tällä," hän ojentaa veitsen "leikkaat ihon, jänteet ja lihakset selkärangan ympäriltä."
"Mitä? Niin monimutkaista," sanon ja katson hetken sahaa, jolla ainakin mielikuvassani voisin vain sahata pään irti, mutta lasken sen syrjään ja asetan veitsen naisen kaulalle.
"Tohtori sanoo sitten jos teen jotain väärin, en halua rangaistukseksi joutua koekaniiniksi,"
sanon ja viillän melko kevyesti veitsellä kaulan ihoa. En oikein tiedä miten kovin painaa, joten etenen varovasti tutkien, missä kohden jänteet ja lihakset tulevat vastaan. Veitsi leikkaa hyvin ja Chorus oli oikeassa sanoessaan, että näkyvyys on parempi ilman verta. Nyt näen kunnolla miten kaikki erottuvat ja vaivan jälkeen pää on vain nikamien varassa kiinni ruumiissa. Otan sahan ja asetan sen ruumiin kaulaa vasten, alkaen sahata sitä nikamien välistä. Sekin osoittautuu hyvin teräväksi ja se puree hyvin kiinni luuhun, irrottaen pään lopulta ruumiista. En ole aikaisemmin tehnyt näin, mutta katsoessani lopputulosta, olen melko tyytyväinen siihen. Jälki on melko siisti, ottaen huomioon etten tunne ihmisen anatomiaa tältä osin juuri lainkaan.
"Miltä näyttää?"
"Ihan hyvältä näyttää. Jäljen pitää olla sellainen, että pään saa liitettyä takaisin suhteellisen huomaamattomasti. Voisihan sen katkaista kirveelläkin, mutta me emme silvo ruumista, vaan tutkimme sitä, pilkomme, arvostamme sitä mitä meillä on. Voit laittaa pään tuohon ämpäriin."
Teen kuten hän pyytää ja lasken irtonaisen pään toiseen ämpäriin.
"Aiomme siis koota hänet takaisin kasaan ensin pilkottuamme hänet?" Kysyn.
"Emme välttämättä. Mutta tämä ei ole vain ruumiin pilkkomista, ja pidän tehdä asiat huolellisesti."
"Okei, teemme kuten tohtori Frankenstein sanoo. Ja mitä nyt?"
"Mitä haluat? Pään otin siksi säilöön, ettei vain muistot sekoitu tekemistämme... asioista. Voinet aukaista rintakehän? Oletko koskaan pidellyt sydäntä käsissäsi?"
"Ei, en ole," sanon innostuneena jo pelkästä ajatuksesta.
"Tosin, sykkivä sydän kädessä olisi niin hienoa... mutta en sano että tämä olisi yhtään huono ehdotus. Väline?"
"Tässä," Chorus antaa kirurgin veitsen.
"Leikkaa rintalastan keskeltä iho rikki luuhun asti. Kurkun alapuolelta puoleen väliin asti tänne. Sen jälkeen tällä," hän näyttää kuunsirpin mallisen terän.
"Rikot tällä painaen rintalastan ja näillä levittimillä avaat sen."
"Tämän olenkin nähnyt joissain sarjoissa," sanon alkaessani leikata todella terävällä veitsellä ihoa rikki. Se tapahtuu melkein täysin samalla tavalla kuin sarjoissa. Olen jo käsitellyt ruumista kolmella eri välineellä ja todennut, että Chorus todella on ottanut kaiken huomioon. Välineet ovat erittäin teräviä ja yllättävän helppoja minunkin käyttää pelkkien suullisten ohjeiden perusteella. Otan kuunsirpin mallisen terän käteeni ja asetan sen ihon alta paljastuneen rintalastan päälle, alkaen varovasti painaa. Rintakehä painuu alaspäin ensin, minun tietämättä miten lujaa voin sitä painaa, kunnes luut pitävät rasahtavan äänen ja terä uppoaa sen muodostamaan vakoon. Painan kovemmin, kääntäen terää ylhäältä alaspäin ja loppujen lopuksi, taas pienen vaivan ja kokeilemisen jälkeen koko rintalasta on halkaistu. Otan levittimen ja Chorusin näyttäessä miten se toimii, avaan ruumiin rintalastan. Se pitää melkoista meteliä, mutta kuulostaa paljon pahemmalta miltä näyttää. Itseasiassa lopputulos on hyvinkin siisti, lisänä se, ettei verta ole tiellä. Kurkistan avatun ruumiin sisälle ja kaikki näyttää yhdeltä sekamelskalta mielestäni ja se saa minut miettimään, miten ahtaaseen tilaan voikin mahtua elintoiminnoilta niin tärkeät elimet ilman, että ne häiritsevät toisiaan.
"Sydän, saat sen irti kirurginveitsellä auttamalla. Katkaise ensin suurimmat suonet, ei ihan tyvestä, vaan noin sentin-kahden päästä. Auta loput veitsellä, jos se panttaa jostain kiinni."
Nyökkään ja teen parhaani saamien ohjeiden mukaan. Joudun varmistamaan sydämen irrottamisen melkein kohta kohdalta, mutta taaskin suulliset ohjeet riittävät ja saan sen irti. Se kuitenkin osoittautui hieman hankalaksi, sillä suonet olivat sitkeitä terävistä veitsistä huolimatta. Upotan toisen käteni ruumiin avatun rintakehän sisään ja otan varovasti sydämen käteeni, vetäen sen ulos ja kohottaen kasvojeni tasalle. Tuijotan sitä tutkien katseellani, sekä kädelläni puristaen, tunnustellen miltä se oikein tuntuu ja se tuntuu hyvin sitkeältä ja kiinteältä lihakselta.
"Katso, elämän moottori," sanon hiljaa. Vaikka se ei ole verinen, katsoessani sitä houkutus iskeä hampaani siihen on suuri. Mieleni tekisi puraista sitä, maistaa sitä, mutta siirtäessä sitä lähemmäs kasvojani, tyydyn vain nuuhkaisemaan sitä.
"Kyllä, ajattele, miten pieni loppujen lopuksi sydän on, mahtuu kouraan, mutta silti se pumppaa elämän nektaria ihmisissä."
"Kaikki on vain niin pienestä kiinni, kuten myös meillä," sanon ja lasken sydämen syrjään, jääden kuitenkin katsomaan sitä hetkeksi.
"Muuten, tästä tulikin mieleeni, tarvitsen yhden reisiluun. Haluatko? Saat itse käyttää työvälineitä ja omaa päättelykykyäsi. Ei haittaa ellet heti onnistu, niitähän on kaksi. Alan tehdä ja tutkia rituaalia päälle, jos siitä saisi enemmän muistoja."
"Igor tekee mitä mestari käskee," sanon naurahtaen ja alan tutkailla reittä ensin katseellani ja sitten välineitä. Päädyn samaan tapan kuin pään irrottamisessa, eli ensin alan leikata ihoa kirurgisella veitsellä, siirtyen lihaksiin ja jänteisiin hieman järeämmällä veitsellä. Siinä onkin enemmän lihasta kuin kaulassa, joten työni kestää hieman pidempään ja kun luu näkyy päältäpäin, alan taas kirurgisella veitsellä siistiä loppujenkin lihaksien ja jänteiden rippeitä siitä irti kauttaaltaan. Kun luu on kokonaan lonkasta polveen asti esillä, joudun miettimään hetken miten saada se irti lumpioista ehjänä. Kokeilen ensin kädelläni tarttua lonkkanivelen kohdalta ja varovasti liikuttaa sitä ja se kyllä liikkuu, mutta tuntuu olevan kuitenkin tiukasti paikoillaan. Kokeilen samaa polven kohdalta ja sieltä se tuntuu olevan löysemmin kiinni. Vilkaisen Chorusia, mutta hän on kiinnittänyt huomionsa irtonaiseen päähän ja sen muistoihin. Rohkaisen itseni ajatellen, että kuten hän sanoi, on toinenkin jos epäonnistun tässä ja otan tukevan otteen luusta toisella kädelläni ja toisella painan polvea alustaan kiinni, vetäen napakasti reisiluusta. Se irtoaa kyllä, mutta sen mukana tulee jotain vaaleaa, kuin luuta mutta pehmeämpää. Taas vilkaisen Chorusia, mutta hän ei huomaa mitä teen, joten jatkan työtäni ja siirrän otteeni nyt lonkan puoleiseen päähän ja vedän siitäkin napakasti. Se pää ei irtoa aivan heti, vaan jää kiinni siihen samaiseen vaaleaan aineeseen, jonka miellän mielessäni rustoksi. Rykäisen voimakkaammin ja se katkeaa, jättäen käteeni kyllä kokonaisen reisiluun, mutta sen päissä on kiinni vaaleaa kiinteää ainetta, rustoa kenties. Kokeilen terävää veistä siihen ja se uppoaa hyvin. Varovasti alan veistää sitä irti luusta ja saan kuin saankin suurimmaksi osaksi sen kaiken irti. Luu kädessäni ei näytä kuin elokuvissa, enkä ole varma onko se täysin ehjä. Siitä roikkuu kummastakin päästä hieman vaaleita rihmoja, sekä sen varresta pieniä punertavia ja vaaleita jäänteitä sekä lihaksista, että jänteistä. Yritän vetää yhdestä rihmasta, mutta vaikka ruumis onkin vuodatettu kuiviin verestä, en saa kumihanskoillani kunnon otetta rihmasta ja se venyy kädessäni, liveten otteestani ja sen pää läiskähtää luuta vasten pitäen limaisen lätsähtävän äänen. Tunnen itseni aivan amatööriksi, mutta sitähän minä olenkin. En halua häiritä Chorusin keskittymistä, joten en sano mitään astuessani hänen vierustalle limainen reisiluu kädessäni.
Chorus kääntää katseensa Amandaan ja reisiluuhun.
"Hienoa, sait sen irti. Näyttää suhteellisen siistiltäkin vielä. Hyvä, laita se tuonne hyllylle. Tarvitsen sitä tosiaan myöhemmin. En saa tänään vielä rituaalia valmiiksi, minun pitää hieman lukea. Täällä on tarpeeksi viileää, joten ruumis säilyy pari päivää. Haluatko jatkaa kanssani huomenna, jos saisin tämän pään puhumaan?"
Tyytyväisenä Chorusin sanoihin vien luun hyllylle ja sanon:
"Tietysti haluan." Kävelen takaisin hänen luoksensa ja jatkan:
"Itseasiassa, ajattelinkin että tämä ei tule valmiiksi yhdessä illassa ja mietin, jos voisin viettää täällä päivän? Säästyy aikaa matkalta. Ja voin hyvin viettää päivän sohvalla niin saat nukkua huoneessasi miten tahdot. Ja todella haluan olla paikalla kun saat tuon pään puhumaan."
"Tietysti voit viettää päivän täällä. Eikä sinun tarvitse sohvalla olla ellet halua." Chorus lähtee tästä kammiosta pois viereiseen peseytymään.
"Voit peseytyä tässä, tai mennä yläkerrassa suihkuun tai kylpyynkin, jos mielit?"
"Kylpyyn," sanon miettien.
"En olekaan ollut kylvyssä sitten... kauan aikaa sitten. Mutta kiitos, suihku käy hyvin. Ja kiitos, että saan viettää täällä päivän," sanon vilkaisten vielä ruumista, noukkien sitten laukkuni ja lähden kapuamaan pitkiä portaita pitkin takaisin asuntoon ja menen suihkuun. Harvemmin välitän peseytyä, mutta kaiken sen jälkeen mitä juuri tein, suihku tuntuu hyvinkin mukavalta. Laskostan niin sanotusti likaiset vaatteet laukkuuni ja palan alakertaan olohuoneeseen, musta toppi ja nahkaiset housuni ylläni, istuutuen sohvalle.
Chorusilla on joku elokuva päällä taustalla hiljaisella, ja hän lukee vanhaa kirjaa, jonka reunoissa on selkeästi palovahinkoja. Amanda olettaa kirjan olevan Giovannien jäämistöä, joka on selviytynyt tulipalossa.
"Voit vaihtaa elokuvan, ellet pidä tästä..." sanoo Chorus hajamielisesti nenä kiinni kirjassa.
"Äh, sama se on minulle," sanon ja kuitenkin katsottuani hetken ruutua, vaihdan elokuvan toiseen, Evil Dead II: seen. Istuudun takaisin ja vaikka elokuva on mieleinen, en voi olla kiinnittämättä huomiota Chorusiin ja hänen kirjaansa.
"Mitä luet?" Kysyn.
"Rituaalia... miten saisin irti, ehkä jopa pystyisin tekemään kysymyksiä, mihin pää vastaisi. Eikö se olisikin siistiä?"
"Se olisi todella hienoa. Mielenkiintoista. Onko se siis mahdollista?"
"Pitäisi olla mahdollista, en ole ihan varma miten, mutta uskon, että saan sen selvitettyä. Toivottavasti vain kykenen siihen."
"En tiedä mitä se vaatii sinulta, mutta uskoni on täysin sinun puolellasi," sanon hymyillen.
"Mitä kaikkia ovia se voisikaan aukaista, kun onnistut siinä... se todella olisi jotain ihmeellistä."
"Kyllä. Niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Ajattele, vain mielikuvitus on silloin rajana, mihin sitä voisi käyttää. Itseasiassa, haluaisin todella tietää mikä on ollut tuon tytön kohtalo. Tuskin hänen ruumiiltaan kuitenkaan sitä tietoa saa, sillä luulen, ettei tyttö itsekään tiedä mitä loppujen lopuksi on tapahtunut ja miksi, kun hän on kuollut."
"Aivan, ja vaikka minua eivät kuolleet kiinnostakaan, minuakin mietityttää hänen kohtalo ja todella haluaisin tietää mitä on tapahtunut. En tiedä ruumiden mätämisen asteista mitään, mutta mielestäni hän ei edes ole ollut kuolleena kovin pitkään, joten on hyvin mahdollista että hänen tappajansa on elossa vielä," sanon ja katson hetken Chorusia, jatkaen:
"Sinä ehkä eri syistä haluat tietää hänen kohtalosta, mutta jos minä saan tietää kuka hänet tappoi, minä saan itselleni jotain mukavaa puuhaa."
"Mitä mukavaa puuhaa tarkoitat?"
"Älä leiki tyhmää," sanon naurahtaen.
"Tietysti tappaisin hänet leikkimällä ensin hänen kanssaan."
"Mutta miksi sinä niin tekisit?" Chorus näyttää aidosti hämmästyneeltä.
"Miten niin miksi tekisin niin? Miksi en tekisi? Olivat hänen syynsä mitkä tahansa, ne eivät ole olleet kovinkaan reilut. Miksi siis minä en voisi olla hänen kanssaan yhtä reilu ja leikkiä hieman?" Kysyn ihmetellen hänen kysymystään.
Chorus kohauttaa olkapäitä.
"Mutta, no, en tiedä. En tiedä tuohon vastausta."
Pudistelen päätäni ihmetellen, miksei Chorus ajattele tai ymmärrä samoin kuin minä.
"Sinulla on omat juttusi ja näemmä minulla omani. En ole mikään hemmetin pelastava enkeli tai koston janoaja, mutta jos joku luulee olevansa jotain ja voi tapattaa jonkun niinsanotusti ilman syytä, en minä näe mitään estettä sille, ettenkö voisi tiputtaa tekijää hieman lähemmäs maan pinnalle."
"Saattaa olla, minä yritän olla sotkeutumatta muiden asioihin. Sitäpaitsi kuka tahansa hän on, on antanut meillä tekemistä pariksi illaksi."
"Olisikin elämä niin helppoa, ettei tarvitsisi sotkeentua muiden asioihin," sanon hiljaa ja käännän katseeni takaisin elokuvaan.
"Joka tapauksessa, minä olen Igorisi niin pitkään kuin tämä kestää. Itseasiassa en tiedä koska se edes loppuu, mutta kuitenkin."
"Hyvä on. Minua itseäni lähinnä kiinnostaa kuka on tappaja, minkälainen hänen elämänsä on. Onko hän vain välikäsi vai tekee omaan laskuunsa töitä. Onko hän rahapulassa ja siksi tekee sitä, vai onko hän vain tylsistynyt joka hakee jännitystä elämäänsä... Tiedäthän, selvittää, kuka hän on. Mielestäni se on nyt mielenkiintoisempaa, kuin tuon tytön tarina."
"Sitähän minäkin yritin sanoa. Että mitkä tappajan motiivit olivat ja se, kuka hän on. Ne kiinnostavat. Lisäsin vain, että minä ihan mielelläni kyllä näytän hänelle elämän raadollisen puolen."
Chorus nyökkää.
"Paitsi, jos hänestä voisikin olla hyötyä? On hän kuka tahansa, hänen toimensa ovat jollain tavalla salaisuus, joten hänestä saattaa olla jotain hyötyä melko helpostikin."
"Millä tavalla hänestä voisi olla hyötyä melko helpostikin?" Kysyn ihmetellen.
"Mies, jolla on kykyä hankkia ruumiita siten, ettei lehdissä ainakaan tietääkseni ole tällaisesta juttua, saattaa olla arvokaskin. Ja hän voi olla suostuvainen, sillä hän varmasti ei haluaisi, että virkavalta hänen toimistaan kuulee."
Kuuntelen Chorusia ja ymmärrän kyllä mitä hän puhuu, mutta sanon:
"Voi vittu, minusta olisi vain hienoa leikkiä sen tyypin kanssa ja siinä se, mutta en osaa aina ajatella sitä miten pitkälle oikein osaat ajatella ja keksit tuollaisia juttuja. Edelleen olen sitä mieltä että voisin leikkiä hänen kanssaan, mutta okei, en tee niin vaan teemme kuten... kuten sinä sanot." Naurahdan perään, mutta tarkoitan kyllä mitä sanon.
Chorus katsoo Amandaa.
"Tiedätkö, olet melko... häiriintynyt," hän nauraa äänekkäästi.
"Hah!" Tuhahdan ja naurahdan perään päätäni pudistellen.
"Sittenhän meitä on täällä kaksi," lisään.
Chorus nyökkää.
"Niin taitaa ollakin, paitsi minä teen sitä, mitä vereni suo minulle, sinä olet vain häiriintynyt." Chorus tuuppaa Amandaa hieman kyynärpäällään virnistäen.
"Veri tai mieli, kuka välittää. Lopputulos on kuitenkin molemmilla näemmä sama: häiriintynyt. Ja siksi varmasti sovimmekin niin hyvin yhteen," sanon leikillisesti virnistäen, tuupaten häntä takaisin ja tarttuen häntä kädestä jotta hän ei voi tehdä sitä uudelleen minulle.
"Niin, en tiedä tosin, minkälainen työpari olisimme. Täydentäisimmekö toisiamme vai menisivätkö tavoitteemme ristiin pahasti?"
"En minäkään sitä tiedä, mutta voisin väittää molempien väitteiden olevan totta," sanon virnistäen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti