17. sessio - Tuomitun Judasin tapaaminen

Ilta-auringon laskettua Amanda herää likellä Chorusta hänen syleilyssään.

Aukaisen silmäni, mutta pysyn hetken aloillani, kuin tunnustellen läheisyyttä.
"Olemmeko me katumapäällä siitä mitä tapahtui?" Kysyn häneltä, yhä maaten aloillani.

"Me emme ainakaan ole," sanoo Chorus taputtaen peiton kohdalta alavatsaansa.
"Toivottavasti et sinäkään. En tiedä, oliko se romantiikan huipentuma, mutta tyydyttävää. Ainakin minulle. En tiedä, ehkä se jotenkin, tuli minulle sopivasti. Ehkä nyt kun olemme jakaneet jotain intiimiä, meidän ei tarvitse muuten enää hävetä keskenämme?"

"Taas puhut outoja enkä ymmärrä sinua. Mitä sinä sitten olet hävennyt itsessäsi minun seurassani? Vai mitä oikein tarkoitat?" Kysyn kummissani.

"Tai, no, olen puhunut... tuota, näin kuten nytkin," hän nauraa.

"En vieläkään ymmärrä, mutta ei sillä ilmeisesti suurta väliä ole. Minä en ainakaan ole hävennyt mitään ja se mitä teimme, no, toisaalta kadun sitä mutta pidin siitä tietysti," sanon ja nousen istumaan.
"Suunnitelmia täksi illaksi?" Kysyn.

"Ei oikeastaan. Sinulla?" Amandan puhelin soi.
"Luulen, että saat suunnitelmia nyt."

Nyökkään ja vastaan puheluun.

"Amanda D'arc," kysyy mieshenkilö.

"Kyllä, puhelimessa," vastaan, vaikka en tiedä kuka soittaja oikein on.

"Olen kaupungin sheriffi, tietänetkin minut. Kuten tiedät, vastanimitty primogen Judas on tuomittu. Hänellä on kuitenkin oikeus vierailijoihin, ja hän pyysi tavata sinut."

"Hyvä on, minä tulen tapaamaan häntä. Elysiumissa?" Jännityn taas, enkä voi sille mitään. Nämä lähipäivät ovat olleet minulle syyllisenä hieman ahdistavat.

"Voit saapua Elysiumiin jos haluat. Vankiluolat ovat kuitenkin Nosferatujen luolastojen lähellä. Voin ilmoittaa primogenillesi, että menet tapaamaan vankia. Sinut johdatetaan siellä eteenpäin."

"Ilmoita hänelle, ei minulla ole mitään asiaa Elysiumiin."

"Kyllä ilmoitan. Varoitan nyt etukäteen, vaikka uskon sinun pitävän sitä itsestäänselvyytenä. Ei mitään temppuja."

"Ei tietenkään," sanon ja lopetan puhelun.
"Judas haluaa tavata minut. Ja minä hänet tietysti." sanon Chorusille ja nousen ylös, pukien vaatteet ylleni. "Minun on mentävä nyt, mutta jos haluat, en usko että Bachman pistää pahakseen seurasta. Ehkä voitte keskustella siitä mitä haluat palkaksi, tai jakaa mielipiteitänne Stephen Kingistä. Sinäkin varmasti huomasit hänen nimestään, miten paljon hän pitää kyseisestä kirjailijasta," sanon hymyillen ja heilautan kättäni, poistuen. Metromatka tuntuu hitaalta, mutta vihdoin se saapuu paikalle, josta jatkan kulkuani kävellen. Nosferatujen tunneliin.

Nosferatu primogen Scar istuu vanhalla kuluneella tuolilla, mitä on koristeltu ketjuilla ja eläinten luurangoilla. Hänellä on yllään musta kiiltävä liivi, jossa hopeinen kellonvitja. Alaosa muistuttaa teurastajan nahkaista essua. Kädessään hänellä on kävelysauva. Hän viittaa Amandaa lähestymään.
"Elderini childe ja suosikki."

Kumarran hänelle pienesti, mutta kohteliaasti ja lähestyn häntä. Hän on myös yksi niistä, joita arvostan suuresti vaikken häntä tunnekkaan.
"Sheriffi ilmoitti vangin haluavan tavata minut," sanon.

"Kyllä, tiedän siitä. Ventruet ovat yrittäneet saada itseään tännekin, tyrmiin.  On varmasti sanomattakin selvää, että meillä on parhaat säilöt niille, jotka halutaan sulkea pois. Ventruet tietävät sen itse. Vielä toistaiseksi olen pitänyt pintani." Scar irvistää inhoa tuntien.
"Prinssi Hunter Stone yritti saada Judasille Ventrue-vartijan. Voitko kuvitella? Ventrue täällä."

Ajatus Ventruesta Nosferatujen paikassa saa minutkin irvistämään inhosta ja pudistelen päätäni.
"En voi edes kuvitella sellaista," sanon.

Heidän luokseen kävelee Nosferatu, joka on pukeutunut farkkuihin ja huppariin. Huppu on vedetty syvälle päähän. Scar sanoo:
"Vie Amanda vangin luokse. Jos Amanda haluaa olla kahden, sinä suot sen." Nosferatu nyökkää.
"Tätä tietä, Amanda D'arc."

"Kiitos." Kiitän primogenia kumartamalla jälleen ja lähden seuraamaan tätä Nosferatua, joka on minulle vieras. Olemme tietysti nähneet, mutta en tunne häntä yhtään, enkä ole koskaan puhunut hänen kanssaan.

Amanda on tiennyt, että Nosferatujen luolastoissa sijaitsevat vankityrmät, mutta hän ei ole koskaan nähnyt niitä saati tiennyt, että ne ovat tätä ennen olleet käytössä hänen aikanaan. Raskaiden ovien, turvajärjestelyiden ja sokkeloiden jälkeen Amanda seisoo sellissä. Selli on yksinkertainen ilman mukavuuksia. Lattialla on veritahroja Judasille tarjotusta ateriasta. Seinällä on punkka. Vaikka ovi onkin viiden tuuman paksuista terästä ja ikkunoita ei ole, Judas on silti kahlittu seinään. Amandalle on tuotu tuoli, jossa hän voi halutessaan istua. "Saat puoli tuntia," sanoo vartija ja sulkee Amandan Judasin kanssa selliin.

Kun vartija on lähtenyt, astun Judasin eteen ja kysyn melko tuimasti:
"Mitä helvettiä tämä on Judas?"

"En todellakaan tiedä mitä helvettiä tämä on!"

"Saitko viestini jossa pyysin sinua muuttamaan tapojasi?"

"Sain. Mutta minua ei voi kahlehtia. Mitä järkeä on olla kuolematon, yön musta enkeli ellei voi tehdä mitään hauskaa?"

Pudistelen päätäni ja nostan kädet lanteilleni.
"Sitten et voi kuin syyttää itseäsi. Jos olisit ajatellut asiaa paremmin, olisit lähtenyt tästä kaupungista. Minä ihmettelin aluksi sitä, miten viihdytit itseäsi Camarillan alueella, mutta luulin kai sen olevan jotenkin viatonta hauskanpitoa hyvin satunnaisesti, mutta ilmeisesti se olikin muuta."

"Minustahan oli tulossa primogen hyvänen aika."

"Äänestyksen perusteella kyllä, mutta sinä et noudattanut käskyäni eivätkä meistä muut tienneet sitä."

"Jos minusta olisi tullut primogen, kuten paljon suunnittelitte, ja olisitte tunnustanut minut primogeniksi, miksi minun olisi pitänyt noudattaa sinun käskyä?" Judas vaikuttaa kiukuttelevan, mutta hänen ilmeensä kertoo epätoivosta ja pelosta.

Katson häntä hetken ja sanon pitäen tiukan katseeni hänen silmissään:
"Sinä joudut kohtaamaan pelkosi, mikä paistaa sinusta pitkälle, koska asenteesi on tuollainen. Olet näemmä sittenkin tyypillinen Toreador, yksi paskakasa muiden joukossa. Intohimosi kauniin yön huumaan ei ollut sinun hallinnassasi ja se on asia jolle en voi tehdä yhtään mitään. Judas, minä varoitin sinua, kielsin sinua tekemästä sitä mitä teet ja tässä sinä nyt kysyt, että miksi sinun olisi pitänyt primogenina noudattaa käskyjäni. Taidat tietää jo vastauksen."

"Vaikka käteni on kahlitut, sydämeni on vapaa. Vaikka Camarilla luulee johtavansa kaikkea, minun sieluani se ei voi vangita." Judasin silmästä vierähtää verinen kyynel poskelle.
"Olen kusessa."

"Aivan oikein Judas, olet osoittautunut melkein täydellisesti nimesi veroiseksi ja vielä Toreadorina. Olet vitunmoisessa kusessa ja vaikka sinulle on tiedossa oikeudenkäynti, sinä kuten me kaikki muutkin tiedämme, että se tarkoittaa vain yhtä asiaa. Lopullinen kuolema." Katsoessani Judasia tunnen vihaa ja inhoa, mutta jokin tuossa säälittävässä paskiaisessa, omahyväisessä olennossa herättää jotain säälin tapaista.
"Oikeudenkänytihän on jokaisen kaltaisen oikeus, kiitos Camarillan. Se tarkoittaa teoriassa sitä, että prinssi ei yksin päätä kohtaloasi. Minä, kuten kaikki muutkin tietävät jo kuitenkin sen, mikä on lopputulos. Jos kuitenkin se oikeudenkäynti toteutetaan Camarillan lakien ja säädösten mukaisesti, sinulla saattaa olla täysin olematon mahdollisuus jäädä henkiin. Minä sanon tämän vai nyt, ja vain tämän kerran. Jos pystyn vaikuttamaan mitenkään tähän asiaan ja selviät rangaistuksesta hengissä, minä pyyhin tuon vitun ärsyttävän asennevamman naamaltasi ja sinut karkoitetaan tästä kaupungista. Äläkä todellakaan herätä mitään toivoa, sillä sitä sinulla ei ole enää. Sinulla oli mahdollisuutesi, mutta mokasit sen. Sanon vain, koska ihmeiden aika ei ole ohi."

"Tiedätkö, minä epäilen, että muilla ei ole päätösvaltaa oikeudenkäyntiin. Kuulin huhuja, että minua jopa syytettäisiin tässä samassa osallisuudesta Toreadorien kuolemiin."

"Paskempi homma," sanon ja syyllisyys, se inhottava inhimillinen piirre herää minussa.
"Minä vihaan sinua, tiedätkö sen? Inhoan sinua joka ikisellä kuolleella solullani ja halveksin sinua. Sinä olet vain paskakasa, mutta minä jossain vitun mielentilahäiriössä vierailen prinssin luona ja puhun hänen kanssaan," sanon hampaitteni välistä, tarkoittaen sitä mitä sanoin, tuntien suurta vihaa ja inhoa häntä kohtaan.

"Mitä aiot sanoa? Luulen, että minä olen kohde, johon hän saa purkaa raivoaan ja turhautumistaan. Mutta toisaalta, jos kuolen marttyyrinä, ehkä muut näkevät minkälainen idiootti prinssi on käyttäen itse valtaansa ilman, että kunnioittaa muita klaaneja kuin omaansa. Tai siis itseään."

"Aivan sama minulle. Jos haluat kuolla marttyyrinä, sopii minulle helvetin hyvin. En jää itkemään perääsi. Minä en todellakaan ole täällä neuvottelemassa kanssasi, joten säästä tuo asioiden pohdiskelu tuonnemmaksi ja sano suoraan, oletko edes yrityksen arvoinen."

"Etkö ole samaa mieltä, että kuolemani voisi hyödyttää horjuttamaan kaupungin valta-asemaa? Älä anna minulle tuota vittumaista asennetta."

Puristan käteni nyrkkiin ja mieleni tekisi tunkea se Judasin silmään.
"Olen, olen todellakin. Se olisi vähän kuin aatteen puolesta kuoleminen, mutta sinä et tajua sitä, että sinä olet itse aiheuttanut sen itsellesi. Mutta okei, menetit juuri mahdollisuutesi siihen että puhuisin prinssille. En jaksa mitään vitun kädenväätöä ja ajatustenvaihtoa nyt. Sinä haluat kuolla todistaaksesi että prinssi on yksi vitun mulkku, sopii minulle," sanon pyöräyttäen silmiäni, siirtäen tiukan katseeni takaisin hänen silmiinsä.

"Mitä sanoisit prinssille?" Judasin mielenkiinto herää, kun hän on saanut säälitellä emoilla.

"En tiedä. Ehkä yrittäisin saada hänet luopumaan siitä ajatuksesta että olisit osallinen niiden kahden muun idiootin kuolemaan."

Judas miettii.
"Muuten, tämä kaikki, olenko jollain tavalla yhteydessä heidän kuolemaan? Minulla on aavistus, että minun primogen-juttu ja muut ovat osa jotain paljon suurempaa. Miksi ihmeessä Brujahia tai Nosferatua kiinnostaisi Toreadorit, he eivät kuitenkaan sen enempää vaikuta tässä kaupungissa kuin muutkaan klaanit."

"Tietysti olet. Osaat näemmä ajatella kuitenkin. Kaksi tärkeää henkilöä katoaa ja puf, sinä ilmestyt paikalle, ei mitään ihmeteltävää? Kaikki olisi mennyt ihan toisin jos olisit noudattanut ohjeita. Ei turhia epäilyjä. Mutta turha sitä on vatvoa enää, vaikka nautinkin suuresti siitä miten voin painaa sinua maahan yhä uudelleen ja uudelleen. Ja ei meitä kiinnostakaan Toreadorit. Siksi päätimmekin että annamme asian olla. Annamme sinun kuolla, selkokielellä siis."

"Tiedätkö, sinä pidät liian vähän hauskaa."

Naurahdan ja pudistelen päätäni.
"Tiedätkö mitä, Toreador. Ehkä tämä on mielestäni hauskaa. Mutta kai minun pitää kiittää sinua vinkistä ja harrastaa tätä useammin," sanon virnistäen.

Judas virnistää:
"En nyt aivan tuota tarkoittanut."

Virnistykseni muuttuu enemmänkin irvistykseksi ja sanon:
"Minä en jaksa tätä leikkiä enää. Minä annoin sinulle kahdesti mahdollisuuden, mutta sinä et tarttunut siihen. Kerro minulle, mitä vittua minä täällä enää teen?"

Judas kohauttaa olkapäitään.
"Muuten, olen miettinyt, että tämä alkaa muistuttaa jo natsien touhua, tai keskiaikaista inkvisitiota. En halua, että bändilleni tapahtuu mitään. Minusta tuntuu, että se vitun Hurtta on verenhimoinen, ja kun sen päästää irti, verenhimo ei tyydyty ihan äkkiä. Onko se epäilyttävää, jos bändini lähtee vaikka rundille? En todellakaan halua, että heille tapahtuu mitään. Sinä varmasti tiedät tilanteesta enemmän kuin minä, eli mitä ehdotat?"

"Kukaan ei syytä heitä mistään, joten heidät voi lähettää rundille. Jokainen, jopa prinssi varmasti ymmärtää syyn jos siitä saa kuulla, vaikka hän tosin varmasti tahtoisi ahdistella heitäkin. Minä voin välittää viestin, niin se menee suoraan perille ilman välikäsiä ja kukaan ei saa siitä tietää. He ovat kuitenkin meille kaikille niin tuntemattomia," sanon rauhallisempana.
"Tämä inkvisitio, se on kaikkea muutakuin sitä, miten nykyajan säännöt ja standardit sen ilmentävät. Siihen on syy ja sinä olet vain sattumalta omien tekojesi kautta joutunut niin sanotusti paineenpoisto kohteeksi. Syy tähän kaikkeen on paljon suurempi kuin vain ihmisten tappaminen ja toisten alueilla Masqueraden rikkominen. Olet päättänyt hyväksyä kohtalosi kuolla, vaikka se sinua pelottaakin. Kun kuolet, sinä tiedät että olet ollut osallisena jotenkin siihen isompaan syyhyn. Tavallaan siis kai et kuole turhaan. Ainakaan omiesi mielestä."

"Tai minun mielestäni. Toisaalta, jos kuolemalle olisi vaihtoehto, mutta hitto, en tässä kaupungissa halua elää jos prinssi Hunter Stone on vallassa."

"Hyväksy kohtalosi, tai niinhän sinä olet jo tehnytkin," sanon hiljaa, vihan alkaen jälleen kasvaa vaikkei hän sanallisesti minua ärsytäkkään enää.
"Toivon että olet jättänyt muille muita esimerkkejä kuin noudattaa vain omia halujaan, ajattelematta seurauksia."

"Olet vain katkera siitä, että sinäkin loppujen lopuksi olet vain shakkinappula."

"En ole katkera siitä. Tällä hetkellä se on pelastukseni olla jonkun liikuteltavana. Joten älä yritä saada minua tuntemaan oloani kurjaksi. Minä pidän siitä missä seison, koska tiedän sen muuttuvan pian. Mutta sinähän et ole täällä silloin ottamassa siitä selvää."

"Minun ei tarvitse saada oloasi tuntemaan kurjaksi. Sinä itse tiedät, että olet kurja. Ja ellet tiedä ja ajattelet asiaa, tutkiskelet itseäsi, huomaat olevasi kurja. Ja ellet sittenkään huomaa sitä, säälin todella sinua. Olet Nosferatu, koko klaaninne on vain Camarillan kätyri. Ja Brujahit, paljon melua, vähän tekoja."

En voi muutakuin nauraa paskaista naura, sillä on niin paljon mitä Judas ei tiedä ja nautin siitä.
"Minulla ei ole enää sinulle mitään muuta sanottavaa. Minä tulen nauttimaan siitä kun kuolet ja sinä saat luulla meistä mitä haluat," sanon.

"Paitsi... nyt kun olen kuolemaan tuomittu, kerro mikä on kaiken takana. Mitä te teette?"

"En halua kertoa sitä sinulle. Enkä aio. Sanon vain, että asiat eivät ole niinkuin sinä tyhjäpäisessä päässäsi olet kuvitellut."

"Kerro enemmän, pyydän. Voin sitten kertoa, mitä kieltä laulan."

"Sinä et ole missään asemassa saadaksesi tietää asioiden oikeaa laitaa ja vaikka tiedän että odotat täällä vain kuolemaasi, minä en siltikään luota sinuun. Jos kertoisin sinulle mitä tiedän, en voi luottaa sinuun että pidät tiedon itselläsi."

"En puhu mitään. Etkö ole huomannut, etten voi sietää Ventrue-hallintoa? Kerro, ehkä minusta voi olla hyötyä vielä jotenkin."

"Hyvä on," sanon ja vaistomaisesti vilkaisen taakseni sellin ulkopuolelle.
"Hunter Stone ei ole oikea Hunter Stone. Hän on elänyt satoja vuosia, eikä kukaan tiedä hänen todellista henkilöllisyyttään. Syy ottaa sinut vangiksi oli oikeutettua, mutta syyt juontavat varmasti myös pidemmälle. Ehkä hän epätietoisuudessaan haluaa jotain tekemistä ja mestaa sinut huvikseen. Tai yrittäen saada meidät muut varpailleen ja kertomaan jotain, mitä hän haluaa tietää."

"Whoa..." sanoo Judas ja istuutuu punkalleen.

"Kuulostaako siltä, mikä saa mielen hetkeksi pysähdyksiin? Niin minustakin," sanon ja istuudun myös hänen punkalleen. En tunne oloani enää niin vihaiseksi häntä kohtaan.
"Ventrue-hallinto on laaja ja sillä ei ole mitään merkitystä pitääkö siitä vai ei, mutta käsität varmasti että sen ylitse ei niin vain kävellä. Minä jaan tämän nyt luottamuksesta, jonka olet jo pettänyt. Puhut tästä eteenpäin ja minä joudun hankaluuksiin, ehkä jakamaan saman kohtalon kuin sinä, mutta ole varma että minä tulen syömään sinun sisälmyksesi ennenkuin armahtava sheriffin miekka katkaisee pääsi," sanon osoittaen häntä sormellani ja jatkan:
"Sinun kaltaisesi eivät tee paskakaan asian hyväksi, koska he ovat liian omissa maailmoissaan ymmärtääkseen mitä oikeasti on tekeillä. Me, joita sinä halveksit, olemme ainoita jotka tiedämme asiasta. Nosferatut ja Brujahit. Ja me olemme ainoita, jotka aiomme tehdä asialle jotain."

"Tuo todella avartaa hieman mieltä. Hitto. Sitä en ymmärrä, että miten tuo on voinut olla kokoajan kaikkien edessä, mutta kukaan ei ole sitä ennen huomannut?"

"Kukaan ei sitä olisikaan huomannut ellei eräs olisi päässyt pakoon nykyisen Hunter Stonen käsistä."

"Tämä alkaa olla jo melko absurdia. Liittyykö siis Hurttakin tähän kaikkeen? Tietysti liittyy, mutta luuletko, että prinssi epäilee mitään?"

"Hän epäilee jotain kyllä, mutta en usko että hän tietää mikä asian todellinen laita on. Ja mitä siihen rakkiin tulee, se kaiketi vain etsii vainua siitä, missä ne kaksi Toreadoria on. Tai niin prinssi feikki antoi ymmärtää, todellista laitaahan en voi tietää. Pian siis alkaa tapahtua jotain jännää."

"Tämähän on mennyt mielenkiintoiseksi. Sanoit, että on joku, joka on päässyt pakoon?"

"Sanoin."

"Kuulostaa siltä, kuin joku olisi tiennyt prinssistä entuudestaankin... Mitkä ovat mahdollisuutenne, tai suunnitelmanne edes?"

"Suunnitelmia en jaa kanssasi ja mahdollisuuksista en tiedä. Vastassa on muitakin kuin vain prinssi. Uskoni on kuitenkin oikeuden puolella ja jos sinä kuolet tietäen tehneesi sen hyvän asian puolesta, meistä löytyy jotain yhteistä. Jos minä kuolen, minä tiedän myös tehneeni sen hyvän ja oikean asian puolesta."

"Voisin vahingoittaa sheriffiä, ja ehkä jopa hurttaakin. Tappamisesta en tiedä, mutta vahingoittaa kyllä."

"Miten muka?"

"Nosferatut ovat tässä mukana..." Judas taputtaa vatsaansa.
"Pommin mentävä tila."

"Älä sinäkin aloita tuota," sanon katsoessani hänen vatsaansa, ja kuullessani sanan pommi.
"Hetkinen... tarkoitatko että sinä voisit?" Jätän lauseeni kesken, olettaen että hän kyllä ymmärtää mistä on kyse, jos hän puhuu samasta asiasta kuin minä.

"Kyllä." Judas nyökkää.

"Nyt sait minut melkein sanattomaksi," sanon.
"Mutta sen toteuttaminen ei olekkaan niin helppoa. Vaikka en kyllä kiellä että se olisi helvetin hyvä tapa lähteä, jättäen samalla viestinä terveiset."

"Toteuttamiseen ei tarvita mitään muuta kuin jonkun, joka osaa leikata lihaa, jonkun, joka saa pommin, ja Nosferatu primogenin, joka sen järjestelyyn suostuu."

"Judas, minä tunnen ne henkilöt jotka voivat toteuttaa sen," sanon virnistäen hieman.
"Ja sinä todella olet valmis siihen?"

"Olen siihen valmis. Ehkä siten myös sinunkin edessäsi puhdistan nimeni, ja muistat minut jonain muunakin kuin paskiaisena, kun olen kuollut."

Minun ei tarvitse miettiä kauaa kun tiedän jo vastauksen, suostunko tähän vai en.
"Hyvä on, Judas. Sinä sait juuri arvostusta silmissäni ja minä takaan sen, että niiden klaanien edessä joita sinä halveksit, sinä saat suuren tunnustuksen. Minä alan hoitaa asiaa heti." Nousen ylös ja jokin inhimillinen taas herää minussa, enkä pidä siitä yhtään.
"Judas, nimesi veroinen Toreador, sinun nimesi tullaan muistamaan vielä."

"Kiitän." Oven lukot aukeavat ja Nosferatu-vartija sanoo:
"Valitan, aika on loppu."

Mitään sanomatta poistun sellistä, kiittäen vartijaa ja pyydän saada tavata Scarin vielä.

Scar istuu istuimellaan ja ottaa Amandan vastaan.
"Toivottavasti vierailusta oli hyötyä sinulle."

"Enemmän kuin odotin," sanon ja katson häntä hetken, jatkaen sitten:
"Judas on valmis kuolemaan. Se on hyvä, mutta hän on myös valmis tekemään oman osuutensa tähän koko hemmetin sotkuun ja ehdotti jotain, mitä en todellakaan odottanut. Sinä olet varmasti kuullut kaiken sen mitä on tekeillä ja puheen siitä, miten päästä eroon sheriffistä ja Hurtasta. He molemmat ovat varmasti paikalla kun teloitus tapahtuu, joten miten olisi jos pommi räjähtäisi siinä samalla kun teloitus tapahtuu?"

Scar katsoo Amandaa.
"En tiedä mistä puhut."

Havahdun ja katson ällistyneenä Scaria. Hän ei siis tiedä mitä on tekeillä, vaikka sireni piti puhua hänelle. "Tuota, tarkoitin... en tiedä mitä tarkoitin. Kuvittelin omiani." Sanon ja suin hiuksiani ihmisajoilta jääneen tavan mukaan, katsoen toisaalle.
"Voinko vielä tavata Judasin ennen oikeudenkäyntiä?" Kysyn Scarilta katsomatta häneen ensin, lopuksi melkein pakosta kääntäen katseeni häneen.

Scar katsoo Amandaa.
"Liittyykö tämä nyt siihen, että Anthonyllä on ollut tärkeää asiaa? Minä vaadin tietää enemmän."

"Ole kiltti ja puhu siitä Anthonyn kanssa, pyydän," sanon kääntäen vaivautuneesti katseeni pois hänestä.

"Puhun, kyllä puhun. Anthony on muuten ehdottanut sinulle elderin arvoa."

"Niinkö?" Kysyn ja uskaltaudun nostamaan katseeni Scariin.
"En käsitä täysin miksi sellainen kunnia, enhän ole vielä tehnyt juurikaan mitään."

"Siresi on sitä mieltä. Kysy häneltä, tai puhu hänelle siitä. Ja lähetä terveisiä kun näet hänet, todennäköisesti piankin," hän katsoo kysyvästi:
"Että käyn hänen luonaan."

Nyökkään.
"Kiitos tästä kaikesta," sanon vielä ja kumarran, poistuen sitten ja vasta ihmisten ilmoille päästyäni, teen puhelun sirelleni:
"Sire, tapaaminen Judasin kanssa meni hyvin. Ja Scar tapaa sinut haluten kuulla missä oikein menemme. Minä luulin että olit jo kertonut ja puhuin jotain mistä hän ei ymmärtänyt mitään. Olen pahoillani siitä, mutta en tiennyt ettei hän tiennyt," sanon hänelle, enkä mainitse mitään elderin statuksesta.

"Ei se mitään." Anthony ei sano muuta. Hän ei turhia puhu, ellei hänellä ole asiaa. Ja jos hän jutustelee, hän kietoo sen varsinaisen asiansa ympärille.

Toisaalta häkellyn hänen niinsanotusta välinpitämättömyydestään, vaikka olenkin jo elinvuosieni aikana huomannut hänen reagoivan noin välillä.
"Tuota," Sanon vielä hämmennyksissäni ja jatkan:
"Yön jatkoja sitten. Pidä minut ajan tasalla." Jatkan kuitenkin ennen puhelun päättymistä:
"Minun pitää kertoa sinulle jotain. Tapaammeko jossain vai kerronko puhelimessa?"

"Minkälaatuinen asia on? Riippuu siitä."

"Vakava, liittyen osaltaan tähän koko sotkuun mitä yritämme selvittää," sanon.

"Tapaamme siis. Missä?"

"Minun luonani jos sopii," sanon ja alan jo kävellä kohti metrotunnelia.

"Saavun mitä pikimmin."

Saavun asunnolleni ja painan tietokoneeni kannen kiinni, joka on ollut jo ties kuinka monta päivää auki. Se on lämmin, melkein kuuma, mutta laitan sen silti laukkuun ja kuulen pihalle saapuvan auton äänen. Menen aukaisemaan ulko-oven ja pyydän sireni astumaan peremmälle.
"Sire," sanon näyttäessäni olohuoneen sohvaa ja jatkan:
"Judas haluaa tehdä jotain sankarillista ja kuolla jonkin hyvän asian puolesta. Yksinkertaisesti, hän haluaa asennuttaa pommin itseensä." Painan päätäni hieman alas ja sanon:
"Sire, olen pahoillani että puhun näin suoraan, kysymättä ensin sinulta asioista, mutta tämä oli mielestäni asia joka piti sanoa."

"Judas haluaa pommin itselleen, sisäänsä. Mitä hän aikoo, luuleeko, että hän voisi räjäyttää prinssin muka?"

"Ei, mutta vahinkoa varmasti tulisi sheriffille ja Hurtalle. Hän kuitenkin on hyvin lähellä seuraten koko tapahtumaa. En tiedä onko tuo hyvä tai huono idea, löydän kummankin puolen asiasta," sanon katsoen sireäni kuin alkuaikoina, ohjausta ja neuvoa etsien.

"Tuo on totta. Sheriffi ja hurtta voisivat siitä kärsiä. Ja sinä varmasti tiedät jo miten sen toteutat?" Anthony virnistää:
"En pyydä sinulta neuvoa, haluan kuulla sinulta, miten sinä sen tekisit." Ehkä Anthony tekee viime hetken tarkistuksia vielä hänen elderiksi nimittämiselle, Amandalle tulee mieleen.

"En ole varma siitä miten sen tekisin. Yksinkertaisesti asennuttaisin sen pommin Judasin sisään ja juuri ennen kohtalokasta miekaniskua laukaisisin pommin. Teloitus tullaan tekemään melko todennäköisesti julkisesti jotta muut saisivat nähdä sen ja ottaa opikseen siitä ja siinä voisi sivullisetkin kärsiä. Yksityinen telotus taas saattaisi toisaalta olla huono idea myös, sillä yleisen kaaoksen ja hälinän puutteesta prinssi voisi paremmin keskittyä kutsumaan apuvoimia. Rakas sire, en tiedä mitä puhun. Jos pommi räjähtäisi vahingoittaen sheriffiä ja Hurttaa, ei olisi mitään syytä jättää hyökkäystä myöhemmälle, vaan käyttää se hyväksi, sillä se on vain pienen ajan kysymys kun vahingoittunut parantaa itsensä. Yksityinen teloitus siis mielestäni olisi huonompi toisaalta, sillä se ei herättäisi yleistä kaaosta ja häirintää niille, jotka sitä eivät odottaneet, mutta joutuvat sen kohtaamaan," sanon ja pudistelen päätäni, sillä en todellakaan tiedä mitä pitäisi oikeaoppisesti tehdä ja se mitä sanoin, tuli vain suustani ilman minkäänlaista suunnittelua.

"Teloitus. Sodassa on aina sivullisia uhreja. Jos pommi vahingoittaisi sheriffiä ja hurttaa, ehkä Brujahit pitäisivät siitä huolen, etteivät he parantuisi. Sillä aikaa Bachman voisi hoidella muiden avustuksella prinssin. En tosin tiedä mitä muut Ventruet tai Tremeret siinä tilanteessa tekisivät. Tulipallo tai veren kiehuminen ei kuulosta kovinkaan mukavalta lopulta elämälle."

"Onko tämä asia kuitenkin sen arvoinen, että voi kuvitella kuolevansa sen puolesta? Tarkoitan, ettei tee sitä turhaan? Enkä tarkoita tuolla sitä että se on päälimmäinen asia mitä mietin." Olen hetken hiljaa ja kysyn: "Ovatko Tremeret todella Ventrueiden puolella jos kapina syntyy?"

"En tiedä Tremereistä. He ovat Camarillan puolella, mutta kuitenkin Camarillaa ylempänä on heidän klaaninsa. He ovat Camarillalle uskollisia, mutta en tiedä onko prinssi loppujen lopuksi heidän täyden uskollisuudensa arvoinen. Kun tapaan primogen Scarin tänään, voin ottaa asian puheeksi ja tutkia mahdollisuuksia selvitää, missä Tremeret seisovat viimeisenä."

Nyökkään.
"Tämä koko asia vaatii meiltä kaikilta jotain enemmän mihin olemme tähän asti pyrkineet. Toivon että hekin venyvät rajoissaan siihen pisteeseen, mikä on kaikkien parhaaksi."

"Toivon niin. En kyllä osaa sanoa, mikä tulee tilanne siinä olemaan. Otan todellakin asian puheeksi tänään primogenimme kanssa. Oliko sinulla jotain muuta vielä?"

"Ei, ei tällä kertaa," sanon pudistellen hieman päätäni.
"Ja se mikä tilanne tulee olemaan sen jälkeen kun olet puhunut asiasta Scarin ja mahdollisesti Tremereiden kanssa, se ei varmasti muuta tilanteen vakavuutta mitenkään ja minulla on täysi luottamus sinuun. Sinä tiedät mistä naruista vetää, toisin kuin moni muu."

"Entä kuka asettaisi pommin?"

"Poikaystäväni," sanon virnistäen.

"Poikaystäväsi? Tarkoitatko Chorusia? Voiko häneen luottaa? Hän on Tremere ja he ovat ennen kaikkea uskollisia klaanilleen. Ja miten hän osaa asettaa pommin vartaloon?"

"Luota minuun. Minä tiedän mitä teen," sanon päättäväisesti, yhä virnistäen toisesta suupielestäni.

"Hyvä on. Uskon sinuun. En sinua, vaan sinuun. Minun pitää mennä nyt, odotan primogenia."

"Tietysti, tarkoitukseni ei ollut viivyttää tapaamista," sanon ja ohjaan hänet ulos.
"Pidä minut ajan tasalla, pyydän," sanon vielä ennenkuin hän poistuu.

Mitään enää lisäämättä Anthony astuu autoonsa ja poistuu Amandan luota.

Otan laukun johon pakkasin tietokoneeni ja lähden itsekin pois, takaisin Chorusin luokse. Avaan laukun ja nostan tietokoneeni olohuoneen pöydälle ja kysyn:
"Miten iltasi meni?"

"Siinähän se. Stephen Kingistä keskustellen. Aika mielenkiintoista muuten, että kymmeniä, ehkä satoja vuosia vanha vampyyri joka on jopa elänyt joidenkin jo kuolleiden klassikkokirjailijoiden aikana pitää eniten Stephen Kingistä. Eikö se kerro sitä, että Stephen King on loistava?"

"Tietysti," sanon hymyillen.
"Ja hän on satoja vuosia vanha, ei vain kymmeniä. Hän varmasti kertoi miksi otti nimekseen Bachman?"

"Kyllä, keskustelimme siitä. Hän on ihmeen mukava. Vanhaksi."

"Mukava että pidät hänestä. Sitä minä toivoinkin että löytäisitte edes jotain yhteistä keskusteltavaa," sanon ja vaikka kuolleena en tunne väsymystä, menen makuuhuoneeseen kuin kesken kaiken alkavan keskustelun ja mielessäni tunnen oloni ehkä rasittuneeksi tai sen kaltaiseksi. Asetun pedille ja päässäni pyörii ajatuksia vaikken haluaisi.

Chorus antaa Amandan olla hetken rauhassa, ennen kuin seuraa häntä. Hän istuutuu sängyn laidalle.
"Mikä painaa mieltäsi? Olet melko vaisu."

"Tämä koko juttu mikä on tekeillä," sanon tuijottaen kattoon.
"Ole kiltti ja älä anna sen häiritä. Kun olen poissa täältä, kuulen asioita joita en haluaisi kuulla ja nyt kun saan olla täällä, en halua välttämättä kuulla niitä samoja juttuja enää." Käännän katseeni Chorusiin ja jatkan:
"Jos haluat puhua siitä, en tietenkään kieltäydy. En vain välttämättä jaksa mitään paskanjauhamista mikä ei johda mihinkään."

"Ei, ei puhuta. Muuten, mitä tietokoneellasi on? Huomasin, että sinulla on tietokoneen laukku. Itse en kovinkaan paljon niitä käytä tosin." Chorus hymyilee.
"Näytät ehkä huomenna, mitä sillä teet. Haluatko nyt vain olla ja katsoa elokuvan? Voin käydä vaikka nopeasti vuokraamossa. Se on kymmenen minuutin matkan päässä."

"Eiköhän sinulla ole tarpeeksi elokuvia joita katsoa, eikä sillä ole mitään merkitystä vaikka olisinkin nähnyt ne jo. Ja tietokoneeni, se ei ole mikään salaisuus. Saat käyttää sitä jos mielit ja tutkia kaikki kansiot mitä löydät. Ei varmasti mitään mikä sinua enää järkyttäisi. Mutta nyt, laita jokin elokuva. Ei Twilight, mutta mikä tahansa muu ja tule viereeni. Toisaalta haluaisin olla yksin, mutta ole kiltti ja tule viereeni," sanon ja noukin valmiiksi lattialta soittimen.

Chorus hakee elokuvan nimeltä Hot Rod.
"Tämä on... hauska. Aina ei tarvitse olla niin vakava tai verinen."