torstai 30. syyskuuta 2010

3. sessio - Jään kutsu

Lounaan jälkeen yhteisessä ruokalassa Mark ja Rebecca alkavat lukea mapin sisältöä. Siinä kerrotaan pääpiirteittäin Antarkiksesta, mutta ei juurikaan mitään uutta, mitä he eivät jo tiedä. Sitäpaitsi heidän hyttitoverinaan on oikea vaikeiden ja kylmien olosuhteiden expertti, vaikkakin vodkaan menevä. Mappikaan ei kerro, miksi mukana on muunmuassa biologeja ja UFO-tutkija.
Mapista he kuitenkin saavat listan tutkimusryhmän jäsenistä.

Rebecca Violette - Biologi - USA
Mark Foller - Biologi - USA
Vladimir Popov - Kylmien olosuhteiden ekspertti - Venäjä
Günther Scmid - UFO-tutkija - Saksa
Kenta Minoru - Tietoyhteydet ja tekniikka - Japani
Ulle Söderström - Geologi - Ruotsi
Lisa Dempsey - Antropologi - Englanti

"Mielenkiintoista. Meitä on joka lähtöön täällä ja se vain herättää uteliaisuutta entisestään, mitä oikein mahdamme tutkia paikanpäällä," tokaisen tutkiessani mapin sisältöä.
Mark nyökkää.
"Monenlaista väkeä, mutta mielestäni tutkijat eivät sovi yhteen. Geologi, antropologi, UFO-tutkija, biologit..." Hän virnistää hieman, mutta virnistyksen takana on lievä epäluulo.
"En tiennytkään, että Antarktis on noin monipuolinen alusta tutkimuksille."

"Siellä on selvästi paikalla UFO, joka on tuonut mukanaan sekä tietokoneen ja rakkaimman huonekasvinsa, unohtamatta karttaa kotikaupungistaan," sanon hymyillen.

Mark naurahtaa.
"Kun katson tätä ryhmän kokoonpanoa, tuo on järkevin selitys tähän asti. Itse en keksi parempaa. Ajattelin lähinnä, että on löytynyt joku jääkautinen kivipahanen, missä on jotain vanhoja luolamaalauksia ja jossain uurnassa muumioituneita jyviä." Rebecca muistaa, miten hänelle ennustaessaan eukko kavahti sanoessaan, tai väittäessään nähneensä jotain.

"Tiedätkö, jos ennustajaeukkoihin on yhtään uskominen, väittämäsi voisi pitää paikkansa. Siis siitä kivipahasesta. Mutta oli se mitä tahansa mikä meitä siellä odottaa, se on takuulla jännittävää ja mielenkiintoista."

"Tuota, ennustajaeukko?" Mark kysyy.
"Mahtaako tämä muuten olla turvallista? Meillähän on työpaikan puolesta jo olemassa vakuutukset, mutta silti ennen tänne lähtöä ja sopimuksia kirjoittaessamme jouduimme allekirjoittamaan uudet vakuutuspaperit."

"No eihän se täysin turvallista ole, onhan pelkästään paikalla oleminen riskialtista, ellei noudata annettuja ohjeita. Kova pakkanen, lumipyryt ja niin edelleen. Ja se ennustajaeukko, sellainen tuli luokseni lentoasemalla ja tarjoutui lukemaan tulevaisuuteni. Kertoi että menen matkalle jonnekin kylmään ja hän sanoi näkevänsä kivitaulun, jonka jälkeen ampaisi matkaansa ja katosi ihmisjoukkoon. En tiedä mitä hän sillä tarkoitti."

"Uskotko ennustuksiin? Tarkoitan, että... no..."

"En usko. Uskon sattumiin."

Mark nyökkää. Vihdoin viisi päivää kestäneen matkan päästä he näkevät sataman. Tai ainakin maata. Jään alta pilkistää pieni maa-alue, johon on rakennettu kaupunki. Sen talot eivät ole sieviä, eikä asettelu ole idyllinen. Se on funktionaalinen ja ajaa sitä asiaa, mitä varten se on tehty. Taloja on muutama kymmentä käsittäen niin tutkimuskeskuksia, asuntoloita, asuntoja, ravintola-baarin, kaupan, sähkökeskuksen ja niin edelleen. Rebecca luulee, että ravintola-baarin yläkerrassa on sievät pitsiverhot, jotka kertoisivat sen jopa majoittavan ihmisiä.

"Tämähän näyttää ihan kuin pieneltä kylältä. Hyvin pieneltä kylältä, mutta kuitenkin," sanon katsoessani näkymää.

Mark nyökkää:
"Olen yllättynyt. Eihän se nyt mikään kovinkaan kaunis ole, mutta luulin tosiaan, että täällä on sellaisia pieniä tutkimuskeskuksia, joissa viitisen tutkijaa. Ja kaikki on lumimyrskyn keskellä. Tämähän vaikuttaa ihan... kodikkaalta omalla tavallaan."

Kaivan kameran esiin ja otan hieman videokuvaa siitä mitä näen ja nyökkään myöntävästi Markille, ollen samaa mieltä hänen kanssaan paikan kodikkuudesta.

Laiva rantautuu ja alkaa purkaa lastia. Tutkimusryhmä siirtyy nopeasti pois tieltä. Tutkimuksen johtaja katsoo kelloaan ja sanoo:
"Myöhässä. Tavataan ravintolassa, menen selvittämään, missä kyyti on." Mark katsoo hänen peräänsä ja lähtee seuraamaan perästä Rebeccan kanssa muuta seuruetta. Hän huomauttaa, miten ummikoilta ja märkäkorvilta he näyttävätkään muiden keskellä. Lisäksi hän teki huomion:
"Laske kuinka monta meidän edellä kävelee. Juuri saman verran kuin listassa tutkijoita. Kuka tuo pelle on?" Hän nyökkää tutkimuksen johtajan suuntaan.

Tökkään Markia kyynärpäälläni kevyesti, mutta napakasti ja hymyilen.
"Kyyti... tarkoittaako se sitä että emme jääkkään tänne vaan sittenkin pääsemme jonnekin keskelle ei mitään?"

"Ilmeisesti." Hän näyttää kylttiä, jossa lukee "Tervetuloa Maxwelliin".

Otan taas videokuvaa, aloittaen kyltistä.
"Vai Maxwell," tokaisen ja katson ympärilleni rakennuksia kameran linssin läpi lähestyessämme ravintolaa. Sen ovella sammutan kameran ja astumme sisään.

Ravintola on melko hiljainen tähän aikaan päivästä. Ainoat asiakkaat ovat heidän seurueensa ja nurkassa istuva vanhahko mies. Hän katsoo tulokkaita epäluuloisesti. Hänen päässään on ikivanha karvareuhka, joka varmasti haisee monelle seikkailulle.

"Pitäisiköhän nopeasti haastatella paikallista? Tohtori Smith varmasti pitäisi siitä jos saisi pelkän kuvan sijasta jotain tarinaakin," sanon Markille ja lähden jo miehen pöytää kohti, tervehtien häntä:
"Päivää. Olemme tutkijoita ja saavuimme juuri Maxwelliin. Oletteko paikallisia?" Kysyn häneltä.

Mies mulkaisee Rebeccaa. Mark tulee hetken päästä perässä ja laskee pöydälle tuopin. Miehen ilme kirkastuu hieman.
"Saanen tarjota tuon," Mark kysyy ovelasti ja lähtee takaisin heidän pöytäänsä.
"Istu vain, likka."

Nyökkään ja istuudun alas.
"Niin, oletteko paikallisia?" Kysyn uudestaan.
"Olisi hyvin mielenkiintoista kuulla tästä paikasta jotain."

"Olen pakallisia. Ollut täällä vuodesta -56. Olin silloin parikymppinen kloppi. Nyt jo 80 ikävuoden korvissa porskutan. Aika hyvässä kunnossa vielä."

"Liikenisikö sinulta jotain kerrottavaa lyhyesti tästä paikasta tai jostain tapahtumasta? Ja itseasiassa, olen tekemässä työnantajalleni niinsanottua videopäiväkirjaa. Matkamuistoja täältä hänelle, joten saanko luvan kuvata?"

"Kuvaa pois, eipä minua kukaan tunnista, eli ei haittaa vaikka pääsenkin telkkariin. Mitä haluat tietää? Täällä ei tapahdu juurikaan mitään, mutta silti jatkuvasti kaikkea."

"Kiitos," sanon ja alan kuvaamaan miestä.
"Sanoit ettei täällä tapahdu juurikaan mitään, mutta silti jatkuvasti kaikkea. Voisitko kertoa vaikka jotain mikä on jäänyt erityisesti mieleesi?"

"Mistä aloittaisin? Sinua ei varmasti kiinnosta eri sääolosuhteet ja niistä kamppailu, tai jään iän mittaaminen. Niistä on jo dokumentteja paljon. Eräs tapaus tosin on, mistä ei ole puhuttu."

"Kerro toki siitä tapauksesta."

"Tänne tuli tutkija. Melko nuori. Hänen isänsä oli joku keräilijä, sellainen joka käy pyramideissa. En tiedä, oliko hänen isänsä käynyt pyramideissa, mutta tiedät mitä tarkoitan. Pojan isä oli kuollut syöpään. Tai niin ainakin kuulin. Poika oli saanut perinnöksi isänsä omaisuuden ja tutkimuksen. Käydessään niitä läpi poika huomasi päiväkirjan. Viimeinen merkintä oli päivää ennen kuolemaa ja poika alkoi lukea sitä. Päiväkirja sitten johdatti pojan tänne. Isänsä jäljissä kulki, vaikkei isänsä koskaan tänne päässytkään."

"Mitä hän sitten täältä etsi ja mihin hän kuoli?"

"En tiedä, mitä hän täältä tuli hakemaan, mutta hän teki itsemurhan."

"Ai. Onko mitään tietoa miksi?"

"Ei, ei ole tietoa. Ei minkäänlaista. Juuri kun hänen piti olla lähdössä tutkimusmatkalle tukikohdasta X-123, hänet löydettiin omasta huoneestaan hirttäytyneenä lakanaan."

"Miten traagista," sanon ja vasta hetken kuluttua tajuan.
"Hetkinen, sanoitko X-123? Se on sama kohde jonne me olemme menossa," sanon yhä kuvaten miestä.

"Kyllä. Sama paikka minne te menette." Mies juo tuoppinsa tyhjäksi.

"Tietenkin on kurja penkoa tuollaisia asioita, mutta sääli ettei syytä itsemurhalle tiedetä. Varsinkin nyt se kiinnostaa kun olemme menossa samaan paikkaan. Se päiväkirja tai muut hänen varusteensa, ovatko ne tallella?"

"Itseasiassa, te menette sen päiväkirjan merkintöjen perässä."

"Niinkö? Mistä sinä tiedät sen?"

"Minä työskentelin X-123 asemalla. Siitä ei ole kuin vuosi kun jäin eläkkeelle. Vastustin tutkimuksia sitä päiväkirjaa vastaan, mutta suuremmat tahot, tutkimusasema X-123:lta antoivat minulle lopputilin. Niin sanotusti pistivät kapulan rattaisiin."

Juttu muuttuu kokoajan vain mielenkiintoisemmaksi.
"Mitä ihmeellistä siinä päiväkirjassa oikein voi olla, että siihen tarvitaan niin monta eri alan tutkijaa?"

"Minä en tiedä. En päässyt koskaan perehtymään siihen kunnolla. Mutta, ilmeisesti siinä ei ole tarpeeksi sitä, sillä teidät on kutsuttu tänne asti."

"Voi pojat, tämähän kuulostaa jo joltain vanhanajan mysteeriltä. Miksi sinä vastustit tutkimuksia?"

"Miksikö? Miksi täysin terve poika teki itsemurhan juuri ennen tutkimuksia?"

"Jos hän koki raskaasti isänsä menetyksen? Jos päiväkirjassa luki jotain mikä järkytti hänen mielensä? Syitähän voi olla monia."

"Syitä voi olla monia, mutta mielestäni itsemurha ei ole mitenkään järkevää. Hän matkusti tänne omilla rahoilla, halusi itse saattaa isänsä työn loppuun. Eikö ole aika outoa, että sellainen vaivannäkö loppuisi noin yhtäkkisesti?"

"No onhan se tietenkin, mutta minä en näe varsinaisesti päiväkirjassa ja pojan teossa mitään suoranaista yhteyttä. Tietysti se kiinnostaa ja toivon että saamme jotain selville."

"Voi olla, että vain höpisen. Ja ehkä minut pistettiin pihalle sieltä, koska olenhan jo iäkäs. Vaikkakin hyvässä kunnossa."

"No, en osaa ajatella että se päiväkirja olisi niin iso juttu ja että sen selvittämiseen on tarvittu niin monta tutkijaa, mutta toivottavasti me saamme jotain selville, tai paremminkin koko asian selville ja ehkä saat kuulla uutiset siitä ennenkuin lähdemme takaisin kotiin," sanon ja hymyilen hieman, sammuttaen kameran.

Ravintolan ovi aukeaa, ja heidän seurueensa opastaja huikkaa ovelta.
"Selvä, pikkubussi odottaa!" Heidän ryhmänsä jäsenet alkavat kulkea ulos, jossa on pikkubussi. Siinä ei ole minkäänlaisia houkuttelevia koristeteippauksia, kuten lomamatkoilla yleensä on.

Kiinnostus bussia kohtaan on vähäinen juuri kuulemani tarinan vuoksi ja sen edustalla sanon hiljaa Markille: "Minäpäs tiedänkin mitä olemme tekemässä täällä."

Bussi aloittaa nopean kymmenen minuutin matkansa pienelle lentokentälle.
"Säät ovat sallineet, joten pääsemme helikopterilla. Matka ei kestä kuin puoli tuntia." Mark sanoo Rebeccalle: "Kerro vasta pääkallopaikalla. Tätä en halua missata."

Nyökkään ja otan pieniä kuvapätkiä maisemista.

Helikopterimatka on mukavaa vaihtelua, ja puolen tunnin matka on aivan liian lyhyt maisemiin nähden. Kun he laskeutuvat, merta ei enää näy. Jokapuolella on pelkkää valkoista ja valkoisen keskellä tutkimusasema. Tutkimusaseman rakennukset on koottu helposti kuljetettavista ja kasattavista elementeistä. Rakennuksen välillä kulkee naruja, joista Rebecca kuulikin jo aikaisemmin. Aurinko alkaa laskea.

"No niin, tämä alkaa näyttää enemmän siltä mitä odotinkin," sanon ja kuvaan maisemia täälläkin.
"Täysin eristyksissä."

"Täysin eristyksissä," sanoo Mark hiljaa. Helikopteri laskeutuu ja heidän astuttua ulos nousee takaisin ilmaan. Ainoa keino päästä pois ilman helikopteria on teloilla kulkevat lumiautot. Tutkimuskeskuksessa on parakki, johon heidät johdetaan. Näyttää siltä, ettei se ole ollut vielä kauan pystyssä.
"Palaveri puolen tunnin kuluttua." Vladimir tuhahtaa:
"Kuin armeijassa olisi."

Hymähdän hänen sanoilleen ja tutkailen parakin sisältöä katseellani, etsien itselleni paikan johon istuutua ja odottaa palaverin alkamista.

Palaveri pidetään toisen rakennuksen kokoustiloissa. Huoneen edessä on kanvaasi, mihin on heijastettu heittimellä kannettavan tietokoneen näytönsäästäjä. Hetken kuluttua sisään kävelee mies, joka näyttää kuuluvan enemmänkin huvijahdin kannelle juomaan drinkkejä kuin tutkimuslaitokseen.
"Iltaa, hyvät naiset ja herrat. Minä olen teidän tutkimuksenne rahoittaja. Voitte kutsua minua herra Xavieriksi. Olette varmasti jo ihmetelleet moninaisia edustettuja alojanne täällä, mutta teitä kaikkia tullaan tarvitsemaan. Tämä ei ole tavallinen tutkimus. Tämä, tarkoittaa rahaa. Ja paljon. Toivon, että täällä on tarvitsemanne laitteet. Jos jotain puuttuu, voitte lähettää minulle sisäistä sähköpostia x@x-123.int. Tohtori Rita Gray jatkaa tästä."

"Ei tavallinen tutkimus todellakaan," kuiskaan Markille.

Tohtori Rita kiittää ja heilauttaa kannettavan tietokoneen hiirtä, ja ruudulta paljastuu Powerpoint-esitys. "Olemme tehneet merkittävän löydön, mitä ei vielä ole varsinaisesti löydetty. Meillä kuitenkin on johtolanka tuohon löytöön, jota seuraamme. Uskon, että siinä tarvitaan teidän jokaisen pätevyyttä. Löytö on hyvin merkittävä, ja vaikka herra Xavier ajatteleekin taloudellista hyötyä, siitä on myös mahdollisesti tieteellisesti ja kulttuurillisesti mullistavia asioita. Sitä emme vielä kuitenkaan tiedä, mutta teidän avullanne saamme sen tietoon. Yksi tutkimusryhmä on jo lähetetty, mutta he eivät siinä onnistuneet. Siitä enemmän myöhemmin."

En malta olla hiljaa, joten nostan käteni merkiksi siitä että minulla on asiaa ja kysyn:
"Kauanko tätä päiväkirjaa on etsitty ja montako epäonnistunutta suoritusta on takana? Ja mikä tärkeintä, mikä on syy epäonnistumisille? Vain sekö, että kyseistä kirjoitettua päiväkirjaa ei ole löydetty, vai onko takana jotain muutakin?"

Ei kommentteja: