3. sessio osa 2 - Tunkeutuminen

"Sulkakynä on Toreador primogen Lisa Rose Maria ja Hännystelijästä en tiedä vielä, mutta se selvinnee," kerron Chorusille.
"Ja selventääkseni vielä lisää, tämä Hännystelijä havittelee primogenin paikkaa ja sen takia Sulkakynältä pitää saada haltuun musta kirja ja siirtää se Hännystelijän tavaroihin. Ymmärrätkö?"

Chorus miettii hetken.
"Luulen, että ymmärrän. Mutta eikö tuo ole vaarallista, ja petos? Eihän Brujahien ja Toreadorien eripuran pitäisi sinuun vaikuttaa."

"Vaarallista? Eikä sen pitäisikään vaikuttaa mutta kuten oletan sinun tietävän, Brujahit luulevat minun olevan hyväkin ystävä Ventrueiden kanssa ja tämä oli tehtävä jonka se Brujah minulle antoi. Jos sen avulla saan maineeni puhdistettua, mitä en ole edes kyllä vielä liannut, niin teen sen. En kyllä tiedä miten se todistaa asian mutta minulle riittää tieto siitä että se auttaa minua."

Chorus nyökkää.
"Toivottavasti ymmärrät pyyntöni. Missään tapauksessa, en halua, että minua tai klaaniani mainitaan tämän asian yhteydessä nyt tai koskaan."

"Se vähän riippuu. Katsos, minä en tiedä klaaniasi vielä, joten en voi luvata sellaista," sanon virnistäen.

Chorus pitää pienen tauon.
"Olen Tremere."

Katson Chorusia hiljaa.
"Tremere," toistan hänen sanat, hämmästyneenä.
"Vai niin. Et näytä Tremereltä. Tai en minä tiedä minkä näköisiä he ovat, olen vain kuvitellut heidät kulkevan kirjailtu kaapu päällä, taikasauva toisessa kädessä ja painava loitsukirja toisessa," sanon tarkastellen Chorusia toinen kulma koholla.

Chours naurahtaa. "Ehkä keskiajalla. Ei sinullakaan ole kaljua päälakea, kaapua ja kyräile nurkassa käsiäsi yhteen hieroen." Hän vakavoituu.
"Onko meillä sopimus?"

"Meillä on sellainen sopimus, että minä sinä autat minua saamaan sen kirjan ja siirtämään sen uudelle omistajalle ja sinua tai klaaniasi ei yhdistetä asiaan. Ja jos käy niin ikävästi että jään kiinni, minä otan ihan täyden vastuun kaikesta. Et voi siis hävitä mitään, ellet itse jää kiinni."

"Sopii. Mikä on suunnitelmasi?" Chorus katsoo pohjapiirroksia.
"Näyttää sinun heiniltäsi, tuo... hiippailu."

"En ole ehtinyt suunnitella mitään, vasta sain nämä tiedot. Mutta sinun tehtäväsi näin aluksi on selvittää Elysiumin ohjelmatiedoista, koska siellä on meneillään jotain mikä kiinnostaa Toreadoreja. Neiti primogenin on oltava pois havenistaan silloin. Muuten voisin tiedustella asiaa itse, mutta kaikki tietävät etten ole kovinkaan innokas kerhossa kävijä ja se saattaisi herättää epäilyksiä jos yhtäkkiä olisinkin kiinnostunut iltakerhon ohjelmista," sanon.

Chorus nyökkää. "Otan selvää asiasta. Muuta?"

"Kirjan käsiin saaminen ei varmasti ole niin vaikeaa, mutta sen eteenpäin vieminen onkin toinen juttu. Se pitää tapahtua niin että julkiseen tietoon tulee ilmi kirjan uudesta omistajasta. Sitä minä en tiedä miten se onnistuu, ellen itse sitä sano. Mutta minä en ole tässä yksin, sinä autat ja jos sinulla on jokin idea, kerrot sen, eikö?"

Chorus nyökkää. "Jos keksin keinon, miten kirja tulisi kaikkien tietoon..." Hän pitää tauon.
"Ehkä se voisi paljastua Elysiumissa?"

"Se olisi loistavaa," totean.

Chorus nyökkää. "Teen parhaani. Hanki sinä se kirja, sen varastamiseen en tahdo sekaantua."

"Hyvä," sanon ja nyökkään hymyillen tyytyväisenä.


Muutaman päivän päästä siitä, kun Amanda on saanut Chorukselta puhelun, että Elysiumissa on primogenien tapaaminen, on h-hetken aika. Toreador primogen, Lisa Rose Maria on Choruksen vahvistuksen mukaan Elysiumissa tällä hetkellä kiireisenä.

Seison taidenäyttelyn lähellä, katsoen sitä. Minun pitää löytää tieni sen sisäpuolelle jotain muuta kautta kuin pääovesta, vaikka se onkin avoinna. Takaovi luultavasti on hyvä vaihtoehto aloittaa.
Siirryn syrjempään lähimpään varjoon ja keskityn. Vereni kuohahtaa sisälläni ja Obfuscaten ansiosta pystyn piiloutumaan varjoihin. En siltikään ole täysin huomaamaton, joten varovaisesti suuntaan kulkuni näyttelyä ja sen takapihaa kohti.

Takapihaa kiertää hajamielisesti vartija. Vartijan asuinen, eli todennäköisesti vuokrattu, ei omia. Se ei kuitenkaan sulje pois vaihtoehtoa, että vartija olisi ghouli. Amanda miettii kuitenkin vaihtoehtoa Toreador ghouli vartijana, eikä ole varma, voiko se olla.
Takapihalla on ovi varastoon, mistä menee käytävä sisälle asti. Se on auki, sillä vartija on tullut sisältä tekemään kierroksen pihalle.

Ghouli tai ei, pidän häntä silmällä ja odotan että hän on mahdollisimman kaukana minusta ja suuntaan kulkuni varastoon avonaisesta ovesta. Hiivin sisälle ja varon kompuroimasta mihinkään. Vartija ei kiinnitä minuun huomiota ainakaan vielä. En jää tutkimaan varastoa, vaan jatkan kulkuani käytävää pitkin taloon sisälle. Kaivan taskustani pohjapiirroksen ja alan tutkia sitä nopeasti, luoden itselleni mielikuvaa siitä missä kohden olen ja missä pääsy viemäreihin on. Se on jossain alhaalla, siitä olen varma. Kellari tai vastaava.

Pohjapiirroksessa on merkitty tila, mistä viemärit lähtevät. Hän ei ole varma kuitenkaan, mikä huone on. Se ei sitä kerro. Amanda hahmottaa jotenkin huoneen sijainnin, mutte saa tehtyä mielessään reittiä sinne.

Ei auta muu kuin lähteä tutkimaan reittejä. Olen jännittynyt, sillä tämä on ensimmäinen kerta kun murtaudun mihinkään ja tiedän sen että siitä ei hyvää seuraisi jos jäisin kiinni. Mutta samalla tämä on myös hyvin mielenkiitoista. Siksi suoraan oikean reitin löytyminen ei huoleta minua pahasti, vaan lähden arvioinnin perusteella suunnistamaan kohti merkittyä tilaa.

Amanda vaeltelee hetken etsien kulkuväylää. Muutaman kerran hän kohtasi umpikujan, ja kerran hän joutui painautumaan seinää vasten, ettei ohi kulkeva Toreador olisi häntä hipaissut. Vihdoinkin hän kuitenkin löytää oikean oven, minkä portaat lähtevät alaspäin kellariin. Mitään ei näy, ketään ei kuulu.

Mielessäni huokaisen helpotuksesta ja ripeästi, mutta yhä varoen kävelen portaat alas ja tutkailen ympäristöä. Etsin lattialta viemäriluukkua.

Kellarin lattiassa on kuin onkin viemäriluukku, juuri ja juuri sen kokoinen, että siitä mahtuu itsensä työntämään alas niin, että kädet ovat likistetty vartaloa vasten. Se ei ole puhdasta toimintaa.

Avaan luukun ja kurkistan sinne. Edessä homman likaisin puoli, mutta tiedä johtuneeko se klaanistani vaiko mistä, mutta en kaihda viemärin likaisuutta merkittävästi. Vedän kuitenkin hupparini hupun syvemmälle päähäni ja vetoketjun aivan ylös asti kiinni. Sitten vain itsensä tunkeminen luukusta sisään. Hyvin vaivalloisesti suljen luukun perässäni, enhän halua jättää minkäänlaisia todisteita vierailusta.

Amanda laskeutuu viemäri pitkin sen pohjalle, missä tilaa on enemmän jopa ryömimiseen. Viemäri lähtee kahteen suuntaan ja siinä on useita haaroja, mutta Amandalla on kartta.

Kaivan kartan esille ja tutkin sitä, lähtien suunnistamaan sen mukaan kohti kartanoa.

Amanda tulee risteykseen. Hän näkee suuren leveän pääviemärin, mutta hänen kulkunsa ei sinne johda, vaan jatkaa ohutta sivuviemäriä. Hän ei osaa maan alla arvioida aikaa eikä matkaa, mutta pitkän tuntuisen ajan kuluttua viemäri kaartaa ylöspäin ja hän näkee valoa.

Vihdoinkin, ajattelen ja menen valoa kohti, yhä varjoihin piiloutuneena.

Kiipeäminen on hankalaa. Putki on ahdas ja liukas, mutta hän pääsee ritilälle.

Ennenkuin edes yritän aukaista ritilää, kuuntelen hetken hiljaa, kuuluuko jossain ääniä.

Mitään hälyyttävää ei tunnu kuuluvan.

Aukaisen ritilän ja kurkistan avonaisesta luukusta ympärilleni.

Amanda huomaa olevansa autotallissa. Se on tyhjä.

Kampean itseni luukusta ja suljen ritilän perässäni hiljaa. Nyt alan silmäillä tuuletusaukkoa. Mietin kyllä pitääkö sellaisessa ryömiminen liian kovaa meteliä, mutta silmäilen sellaista kuitenkin.

Tuuletusaukko on katon rajassa, mutta autotallissa on laatikoita, joita hyväksi käyttämällä sinne voi kavuta.

En halua jättää jälkiä vierailustani täälläkään, joten minun pitää palata samaa reittiä takaisin jotta voin siirtää laatikot takaisin omille paikoilleen, ajattelen alkaessani kasata niitä tuuletusaukon alle. Kapuan niiden päälle ja aukaisen luukun. Sekään ei näytä järin tilavalta ja siellä äänettömästi kulkeminen on varmasti käytännössä melkein mahdotonta kokemattomana, mutta kampean itseni kuitenkin siitä sisälle pienellä vaivalla. Vilkaisen vielä nopeasti pohjapiirrosta, mutta se ei kerro missä Toreador kirjaansa pitää. Oletan sen löytyvän makuuhuoneesta, joten määränpääni on se.

Amanda pystyy kulkemaan hitaasti ja pitämään yllä suhteellisen nopeuden. Tuuletusritilöiden välistä hän näkee kartanon käytävillä sekä valvontakameroita, että vartijoita. Hän pääsee vihdoin työhuoneen yläpuolelle.

Varovaisesti aukaisen ritilän ja kurkotan sen verran että näen koko huoneen, varmistaen ettei siellä ole ketään.

Huone vaikuttaa tyhjältä, mutta nurkassa surisee valvontakamera kääntyillen ja kuvaten koko huoneen. Viive tuntuu olevan 20 sekuntia, jolloin joku osa huoneesta on peitossa.

Katson mitä on suoraan allani. Minunhan pitää päästä takaisinkin jälkiä jättämättä.

Alla ei ole ainakaan mitään, mikä pudotusta estäisi, muttei myöskään mitään, minkä avulla pääsisi takaisin ylös. Ylös pääseminen tulee olemaan hankalaa, varsinkin 20 sekunnissa.

En siis suinpäin syöksy alas miettimättä mahdollisuuksiani. Mietin hetken ja toisenkin. Mietin sitä, missäköhän valvontakamerakeskus on ja jos se on tässä rakennuksessa, minulla voisi olla mahdollisuus päästä tietokoneelta sulkemaan kamerat. Ellei tietysti joku ole huoneessa tarkkailemassa monitoreja. Tietysti voisin yrittää päästä oven kautta ulos 20 sekunnissa mutta se ei ole lainkaan taattua.
Jos onnistun sulkemaan kamerat, sehän jättäisi jäljen siitä että täällä on käyty, joten sekään vaihtoehto ei välttämättä ole mieleeni. Kurkistan vielä huoneeseen ja katson näenkö siellä ikkunaa.

Huoneessa ei ole ikkunaa. Se on joko hyvin suunniteltu, tai sen sijainti on hyvin valittu. Työhuoneen ainoa oven lisäksi oleva kulkuväylä on ilmastointikanava, mitä ei ole otettu huomioon.

Hylkään mielestäni kokonaan kameroiden sulkemisen, se olisi liian paljastavaa. Ei ehkä suoraan minua kohtaan mutta ylipäätään varkautta kohtaan. Päätän ottaa riskin ja laskeutua huoneeseen ilmastointikanavan kautta. Kunhan kirja on minulla, voin alkaa miettiä uudemman kerran mitä tehdä. Mahdollisimman hiljaa ujutan jalkani aukosta, jääden roikkumaan aukon suulle ja suljen luukun, tiputtautuen itse lattialle. Jään lattialle kyykkyyn hetkeksi aloilleni, kuunnellen ja varmistaen herättikö pieni tömähdys jonkun mielenkiinnon.

Mitään ei näytä tapahtuvan. Kamera ei näe häntä Obfuscaten läpi, vaikka pyyhkiikin tasaisin väliajoin hänen yli.

Siirryn työpöydän luokse ja tutkin sen katseellani päällisin puolin, josko tuuri olisi niin hyvä että kirja olisi pöydällä.

Amanda näkee, että yksi työpöydän laatikoista on selkeästi vahvistettu muihin verrattuna. Työpöydän taus on kameralta peitossa.

Se sisältää varmasti tärkeitä tavaroita. Kokeilen laatikkoa vaikka oletan että se on lukossa.

Laatikko on lukossa.

En ole vielä päässyt ihan tarkoituksella tiirikkaani käyttämään, joten korkaan sen ja yritän saada sen avulla lukon auki, mahdollisimman hiljaa ja huomaamattomasti tietysti.

Amanda saa pienen vaivannäön jälkeen lukon auki, ja se näyttää koskemattomalta. Laatikon sisällä on musta kirja.

Hymähdän mielessäni ja kasvoilleni nousee hymy. Nappaan kirjan ja laitan sen hupparini sisään, sillä se ei mahdu taskuuni. Suljen laatikon ja tälläkertaa yritän tiirikoida lukon takaisin kiinni.
Saan lukon vaivattomammin kiinni kuin auki ja se jää koskemattoman näköiseksi. Nyt minulla on kirja, enää pitää päästä vain ulos. Katson katossa olevaa tuuletusritilää ja punnitsen mahdollisuuksiani päästä mitenkään sitä kautta takaisin ilman, että joutuisin siirtämään sen alle koroketta. Katson tarkkaan ylettyisinkö miltään korokkeelta edes kurottamaan siihen. Kannattelisiko ritilä edes painoani ja olisiko mitenkään mahdollista saada luukkua auki siinä samalla roikkuen.
Totean että se vaatii hieman enemmän ponnisteluja, mutta päätän kokeilla sitä keinoa.
Pääsen kuin pääsenkin roikkumaan ritilään ja vaivoin saan sen aukaistua, sekä kammettua itseni takaisin tuuletuskanavaan. En kuitenkaan ole laisinkaan varma, suoriuduinko siitä huomaamattomasti. Nyt olen kuitenkin takaisin kanavassa ja kirja on minulla, lähden siis samaa reittiä takaisin kuin tulinkin.
Päästyäni autotalliin, siirrän laatikot takaisin niiden omille paikoille ja suljen luukun. Joudun jälleen palaamaan ahtaaseen viemäriaukkoon, mutta enää minun ei tarvitse palata näyttelyyn, vaan löydän tieni ulos pimeältä kujalta. Haisen hieman tunkkaiselle, mutta se ei estä minua käyttämästä metroa ja menen sillä lähemmäs keskustaa. Soitan numeroon josta Chorus on minulle soittanut ja sanon:
"Minulla on kirja, nyt se pitää vain saada uudelle omistajalleen."

Chorus vastaa:
"Meidän pitää miettiä sitä. Tapaammeko teillä?"

"Meillä? En tiennytkään että meitä on enemmän kuin yksi. Mutta kyllä, se käy," sanon naurahtaen ja suljen puhelun, palaten haveniini. Vaikka epäsiisteys ei minua suuresti häiritse, sen verran inhimillisyyttä minustakin löytyy että vaihdan vaatteeni puhtaisiin. Olenhan juuri viettänyt paljon aikaa viemärissä. Kun Chorus saapuu, pyydän häntä peremmälle ja istuudun alas kuuntelemaan mitä hänellä on mielessä.

Chorus katsoo Amandaa.
"Parasta olisi, että kirja piilotettaisiin sille, kenelle se pitää. Disciplinejä ei saa käyttää Elysiumissa, mutta sen ulkopuolella ei ole kiellettyä. Ongelma on vain, että miten se kirja paljastuu Elysiumissa niin, ettei sen paljastuminen ole liian epäilyttävää."

"Aivan. Täytyy sanoa että minulla ei ole tällä hetkellä minkäänlaista ideaa siitä miten se voisi tapahtua. Ja koska kirja on isompaa kaliiperia kuin taskumalli, miten sen voi edes piilottaa uudelle omistajalleen? Mikään elokuvissa toimiva törmäys, kirjan tiputus maahan ja avuliaana sen noukkiminen sanoin: tämä taisi tippua teiltä, ei onnistu."

Chorus naurahtaa:
"Vaikka idea kuulostaa huvittavalta ja kliseiseltä, voisikohan sitä jalostaa modernimmaksi?" Hän katsoo Amandaa, eikä Amanda ole varma vitsaileeko hän, vai onko yksinkertainen idea sittenkin toimiva.

"Millainen se sitten olisi modernimpana versiona?" Kysyn ihan vain uteliaisuudesta, en nähdessäni sitä mahdollisena toimivana tapana.

Chorus kohauttaa olkapäitään.
"Sinähän osaat olla näkymättömissä, vaikka oletkin paikalla." Hän kuitenkin näyttää miettivän sitä.

"Kerro nyt tarkemmin mitä ajattelet," pyydän.

"En tiedä, jättävätkö Toreadorit päällystakkinsa eteisaulaan. Ajattelin, onko se niin paha Elysiumin rikkomus, jos sujautat kirjan sen Toreadorin takkiin niin, että se tipahtaa kun takin poimii?"

"Jos minulta kysytään, ei ole. Se itseasiassa kuulostaa todella hyvältä idealta ollakseen niin yksinkertaisen helppo," totean hymyillen toisesta suupielestäni.

"Ehkä yksinkertaiset ja helpot ideat voivat toimia? Ellei jää kiinni." Chorus naurahtaa.

"Aivan. Ehkä elämme hieman liian modernissa maailmassa jotta voisimme nähdä asiat yksinkertaisemmassa valossa. Tosin, minähän se olen joka siitä kärsii jos jään kiinni. Tiedä kuinka monesta rikkomuksesta oikein mahtaisin saada rangaistuksen. Mutta asia on sovittu, me teemme kuten sanoit. Olettaen että ne pellet jättävät takkinsa naulakkoon."

Chorus nyökkää.
"En ole varma, pidänkö ilmaisusta 'pellet', mutta uskoisin, että he tekevät niin." Hän katsoo Amandaa. "Näemme siis Elysiumissa."
Kuukauden ensimmäisen viikon sunnuntai on se, minä prinssi toivoo mahdollisimman usean osallistuvan. Epäilystä alkaa herättää, jos yksilö ei ole pitkään aikaan ollut paikalla. Silloin, on siis eniten osallistujia Elysiumissa. Jotkut käyvät, mutta suurempi osa viipyy kauemmin kuin hetken.

Minäkin aion ilmestyä tänään paikalle ja mukanani on se musta kirja. Astun ovista sisään normaalisti ja jään aulaan laittamaan takkiani naulakkoon. Samalla etsin naulakosta tapaamani Toreador elderin, Sam Mooren takkia.

Amanda on sen verran nähnyt ulkona "keskustellessaan" Choruksen kanssa, että tunnistaa Toreador elder Sam Mooren takin muiden joukosta.

Tarkkailen tilannetta ja kun kukaan ei näe, piiloudun varjoihin ja asetan kirjan Sam Mooren takin sisälle niin, että sen putoamista on mahdoton olla huomaamatta. Sen jälkeen tulen esiin varjoista jälleen kun kukaan ei näe ja menen tapani mukaan sohvalle istumaan, tällä kertaa teeskennellen olevani tylsistynyt, mutta oikeasti odotan innolla illan kulkua.

Chorus pysyttelee tarkoituksella kaukana Amandasta. Vaikkei heidän keskenään olossa mitään varsinaisesti väärää ole, niin silti hän parhaansa mukaan välttää kanssakäymistä Amandan kanssa nyt kriittisellä hetkellä. Aikaa kuluu, tunnit matelevat, mutta vuorokauden alkupuolella yöllä kuuluu meteliä aulasta.

Laiskan oloisesti käännän katseeni aulaan, vaikka mieleni tekisi rynnätä sinne virne naamallani.

Näyttää, kuin Toreador primogen ja elder riitelisivät, katsomassa on muitakin muista klaaneista. Ei kulu aikaakaan, kun sheriffi tulee paikalle, ja primogen sekä elder viedään taakse prinssin työhuoneeseen. Tilanne ei näytä rauhoittuvan, ennen kuin prinssin Ventrue kätyrit saapuvat tyhjentämään paikkaa.

Nousen ylös ja alan suunnata kulkuani ulos kuten muutkin, vilkuillen ympärilleni kuin ihmetellen mitä oikein tapahtuu. Yritän jopa kysyä ohimennen muilta, mistä oikein on kyse.

Hieman hämmentynyt Elysiumin väki ajetaan pihalle vähin äänin. Jotkut jäävät pihalle keskustelemaan, toiset suuntaavat samantien pois.

Pihalla vedän hupun päähäni ja lähden rauhallisesti kävelemään kohti metroasemaa. Olen nyt tehnyt oman osuuteni ja Chorus omansa, siitä kenenkään tietämättä. Vielä kuitenkaan en ole varma olenko selvillä vesillä, mutta ainakin olen työni tehnyt.

Chorus ei ota muutamaan päivään Amandaan yhteyttä. Hän antaa niin sanotusti savun hälvetä.