Tutkijaryhmä kutsutaan koolle, myös oudosti ruokalassa käyttäytyvä Lisa Dempsey on paikalla. Hän on hermostuneen näköinen, silmien ympärillä on mustat renkaat, mutta hän ei vaikuta enää hullulta. Kaikki odottavan Xavieria ja tai Rita Greytä saapuvaksi. Rebecca ei voi olla huomaamatta, miten jokainen vilkuilee hieman ehkä jopa karttaen Lisaa.
Syyllistyn itsekin vilkuilemiseen, mutta en karta häntä. Itseasiassa mieleni tekisi mennä jututtamaan häntä mutten tietenkään voi tehdä sitä. Ainakaan nyt. Ehkä vähän myöhemmin kunhan olemme kuulleet syyn kokoontumiselle.
Hetken odottelun jälkeen vain Rita Grey saapuu paikalle.
"Hyvää päivää, arvoisat tutkijat."
Tyydyn vain nyökkäämään hänelle tervehdykseksi ja odotan innolla mitä asiaa hänellä mahtaa olla.
Rita Grey laskee salkun pöydälle ja aukaisee sen ottaen nahkakansiin sidotun päiväkirjan ja laskee sen äänekkäästi pöydälle. Lisa kavahtaa taaksepäin ja hänen kurkustaan kuuluu outo ääni.
"Tämä kirja, kuka lukee sen ja selvittää, mitä siinä on?"
Käännän nopeasti kysyvän katseeni Markiin ja kuiskaan:
"Nyt olisi tilaisuus, jos uskallat. Tai jos minä suostun, pidätkö sinä huolen ettei minulle käy kuten Lisalle?"
"Sinä olet meistä fiksumpi. Lue sinä, minä tutkin sammalta."
Nyökkään hymyillen ja nostan käteni ylös, unohtaen jo täysin epäilykseni ja epäluuloni tuota kirjaa ja kivitaulua kohtaan.
"Minä haluan yrittää," sanon katsoen Ritaa.
Kaikki kääntyvät kohti Rebeccaa, myös Lisa, joka pudistelee päätään. Günther rohkaistuu:
"Voisin lukea sen hänen jälkeensä, jos siinä on viittauksia UFO:ihin tai muuhun paranormaaliin." Rita Grey nyökkää.
"Hyvä, yhteistyötä. Rebecca, saat tämän palaverin jälkeen."
"Hienoa, kiitos," sanon tyytyväisenä ja varmana siitä, että saan siitä jotain selville välttäen Lisan kohtalon.
"Koska emme ilmeisesti edisty täällä enää," Rita Grey vilkaisee nopeasti ja merkitsevästi Rebeccaa ja Markia: "Alamme valmistella matkaamme. Eli, aloitamme normaalin järjestelyn, mitä varten teidät on tänne kutsuttu. Taustatutkimuksessa Xavier on pettynyt. Kukaan ei ole pystynyt antamaan minkäänlaista tietoa. Tässä on kaksi vaihtoehtoa. Joko pätevyytenne on yliarvostettua, tai sitten meillä on todellakin edessä läpimurto tieteen alalla."
Kohotan käteni uudelleen ja kysyn:
"Koska olisi tarkoitus lähteä?" Kysyn sitä saadakseni tietää miten pitkään meillä on aikaa vielä yrittää selvittää sen sammaleen salaisuutta, toivoen että päiväkirjasta tietysti löytyisi siihen jotain vinkkiä.
"Parin päivän päästä. Odotamme joukkoonne pientä täydennystä. Alkakaa motivoitua siihen."
"Täydennystä?"
"Kyllä. Täydennystä. Onko jollain vielä kysyttävää? Jatkakaa vielä omia tutkimuksianne tämä aika. Varusteenne hoidetaan puolestanne."
Vilkaisen muita, onko kenelläkään kysyttävää. Omat sormeni syyhyävät päästä sen päiväkirjan kimppuun.
Kenelläkään ei näytä olevan ainakaan julkista kysyttävää, ja kaikki alkavat poistua. Käytävällä Mark sanoo: "Käyn laboratoriossa. Tuletko mukaan vai," hän nyökkää vanhaa päiväkirjaa.
"Jos vain käyt siellä, en tule mukaan vaan käyn tämän kimppuun," sanon hymyillen, taputtaen päiväkirjan kantta ja lähden huoneeseemme. Yleensä opiskelen pöydän ääressä, mutta nyt otan mukavan asennon pedillä ja sanon aukaistessani kirjan kannen:
"No niin rakas päiväkirja, katsotaan mistä sinut on tehty."
Päiväkirja on kirjoitettu käsin, ja siellä on myös käsin piirrettyjä luonnoksia. Alussa käsiala näyttää olevan selkeää, mutta muuttuu haparoivammaksi ja vaikeaselkoisemmaksi loppua myöden. Edessä on pitkiä lukutunteja, jos Rebecca sekä Günther aikovat lukea sen ennen lähtöä.
Selaan sitä läpi ja katson piirrettyjä luonnoksia, mitä ne esittävät. Tietysti oletan ja odotan löytäväni sieltä ainakin kerran mainittavan sanan: kivitaulu.
Luonnoksissa on kartta, jäävuori jossa luola, kivitaulu jossa outoja riimuja sekä hyönteismäinen olento. Rebeccan käsittääkseen mies ei ollut edelleenkään koskaan käynyt paikan päällä, mutta silti vasta tämän päiväkirjan myötä paikka on tullut tietoisuuteen hänen poikansa kautta.
Kiinitän huomioni kivitauluun, sen riimuihin sekä hyönteismäiseen olentoon, yrittäen tutkia niitä tarkemmin ja selatessani kirjaa yritän etsiä, olisiko jossain kohtaa kerrottu niistä tarkemmin.
Päiväkirja on liian epäselkeä, että siitä voisi satunnaisella selailulla saada irrotettua asioita.
Ei auta muu kuin aloittaa alusta lukemaan sitä.
Amanda ehtii lukea ensimmäisen sivun, kun hänen kännykkänsä soi. Soittaja on Mark.
Vastaan puheluun.
"Hei Mark, mikä hätänä? Älä vain sano että sinulla on nälkä."
"Ei, ei todellakaan. Olen pihalla, ja täällä on helvetin kylmä!" Mark kuulostaa hätääntyneeltä.
"Mitä ihmettä sinä ulkona teet?" Kysyn ja lasken kirjan pedille.
"Kävin sisällä, mutta lähdin aika vikkelään pois!"
"Mitä sinä nyt oikein puhut?" Nousen ylös, valmiina jo lähtemään hänen peräänsä.
"Yksi ruumis, voi pyhä Maria ja hänen..."
"Hänen mitä? Mark, mitä on tapahtunut?"
"Yksi ruumis ei ole enää pöydällä. Vaan maassa. Pussissa, mutta maassa."
"Otetaan alusta. Sinä siis näit ruumispussin maassa. Siinäkö kaikki?"
"Jep, ruumispussi maassa."
"No oletko varma ettei kukaan ole tiputtanut sitä vahingossa. Jokuhan on voinut päästä huoneeseen, vilkaissut pussin sisään ja pelästyessään tönäissyt sitä ja tiputtanut lattialle. Tehdään niin, että mennään yhdessä katsomaan sitä tarkemmin. Nähdään laboratoriossa," sanon ja lopetan puhelun, lähtien laboratorioon ja mietin onko tämä sittenkin vain jokin Markin lapsellinen pila.
Rebeccan kulkiessa laboratorioon ulkoilmassa, hän kuulee huudon takaansa. Rita Grey pyytää häntä odottamaan ja he kulkevat loppumatkan yhdessä. Mark sanoo, ettei todellakaan aio mennä enää sisälle. Rita virnistää ja sanoo jotain tosimiehestä.
Astun siis Ritan kanssa huoneeseen ja etsin maassa olevaa ruumispussia.
Mark tulee heidän perässä. Maassa tosiaan makaa ruumispussi selällään. Mark sanoo:
"Tuosta minä sen löysin."
Vilkaisen Markia ja pudistelen päätäni. Minä en todellakaan näe tässä mitään niin ihmeellistä että olisi pitänyt ulos asti juosta. Kumarrun pussin viereen ja avaan sen vetoketjun jotta näen missä kunnossa ruumis on.
Ruumis näyttää ulkoisesti olevan samassa kunnossa, kunnes se aukaisee silmänsä.
Hätkähdän ja peräännyn pääsemättä kunnolla ylös.
"Se... se aukaisi silmänsä!" Sanon pelästyneenä, osoittaen sitä sormellani.
Rita Grey katsoo Rebeccaa ja kävelee sammalkasvuston peittämän ruumiin ylle katsomaan sitä.
"Silmät sillä on auki. Ehkä valon ja varjon leikki sai sen näyttämään siltä, kuin se olisi..."Ruumis aukaisee suunsa ja oksentaa vihreää limaa Ritan ylle. Lima on kuivahkoa ja siinä näyttää olevan sienen itiöitä. Rita kaatuu taaksepäin ja alkaa kirkua. Mark tarttuu mikroskooppiin ja heittää sillä ruumista.
Kirkaisen itsekin ja peräännyn edelleen, tarkkaillen tilannetta sen mitä järkytykseltäni pystyn.
"Mitä hittoa tuo on? Mitä hittoa?" Huudan.
Rita Grey lähtee maassa konttaamaan taaksepäin heittäen kännykkänsä Rebeccalle.
"Turvallisuus, soita, laboratorioon!"
Vapisevin käsin soitan turvallisuudesta vastaaville ja sanon hätääntyneenä:
"Laboratoriossa on hätätilanne, tulkaa nopeasti!" En tiedä miksi, mutta samalla yritän varovasti kurkistaa ruumista astumalla muutaman askeleen sitä lähemmäs.
Ruumiin pää kääntyilee ja sen vartalo nykii, kuin humalaisen marionette. Mark on ottanut tuolin, mitä heristää päänsä päällä. Rita Grey oksentaa lattialle.
"Oliko se aivan sataprosenttisen varma että hänellä ei ollut minkäänlaisia elintoimintoja tänne tullessa?" Kysyn hätääntyneeä, tarkkaillen sen nykivää ruumista turvallisen välimatkan päästä, mutta tarpeeksi läheltä nähdäkseni sen kasvot selvästi.
"Aivan varmasti, täällä on käynyt lääkärit toteamassa heidät kuolleeksi," Rita kähisee. Mark karjaisee: "Kuole!" Ja hypähtää ruumiin viereen alkaen hakata sitä tuolilla.
Kauhuissani ja järkyttyneenä katson kun Mark hakkaa ruumista, mutta pelko siitä että se voisi tartuttaa Markiin sen infektion, riennän hänen luokseen ja tartun häntä asun selkämyksestä, alkaen vetää häntä poispäin.
"Mark, älä koske siihen!" Huudan peloissani.
Mark joutuu käyttämään kaiken hillintänsä irrottautuakseen ruumiista. Ovi aukeaa ja sisään tulee kolme miestä valkoisissa suojapuvuissa. Heillä on MP5 konepistoolit.
"Siirtykää syrjään!" Huutaa yksi ja samantien he alkavat tulittaa kaikkia ruumispusseja.
Kyykistyneenä syrjään joudun peittämään korvani ja siristän silmiäni. Sydämeni hakkaa voimakkaasti ja nopeasti. Yhtäkkiä rauhallinen tilanne on muuttunut ahdistavaksi ja pelottavaksi.
Konetuliaseiden hakkaava ääni tuntuu kestävän ikuisuuden, kunnes se vihdoinkin loppuu. Yksi miehistä juoksee Ritan luokse ja on auttamassa häntä ylös, mutta Rita tönäisee hänet pois.
"Olen saastunut." Ruumiin hyökkäyksessä Ritan suojanaamio on tippunut.
Nyt vasta itsekin huomaan sen ja katson häntä hetken. Me emme ole saaneet selvitettyä tuon sammaleen käyttäytymistä vielä, joten jos Ritalla on nyt sen soluja itsessään, meillä ei ole mitään tietoa miten sitä tulisi hoitaa. Käännän katseeni kuitenkin takaisin ruumiseen, joka hetki sitten vielä sätki kuin nukke.
Ruumiit ovat tuhoutuneet pahasti oksettavaksi kudoksen, sammalen ja veren sekasotkuksi.
"Meidän pitää polttaa nuo," tokaisee yksi. Rita katsoo Rebeccaa ja Markia.
"Onko mitään... toivoa?"
Katseestani väistämättä paistaa epäusko.
"En tiedä. En todellakaan tiedä. Teemme kuitenkin kaikkemme saadaksemme selville, onko jokin keino," sanon Ritalle.
Rita nyökkää.
"Minulla on kolme päivää aikaa. Ja siihen mennessä olette jo tutkimusmatkalla."
"Siinä tapauksessa meidän on pidettävä kiirettä. Lääketiede ei tarjonnut mitään sopivaa ratkaisua tähän infektioon, mutta sitä ei varmasi kannata sulkea tässä tapauksessa pois. Sinusta on saatava näyte mitä pikimmin ja aloitamme siitä."
"Ottakaa näyte, tehkää mitä teette." Rita nousee ylös ja riisuu valkoisen suoja-asunsa.
"En koskaan pitänytkään tuosta." Aseistetut miehet jäävät vielä paikalle, mutta Rita heilauttaa heidät pois. "Polttakaa nuo raadot."
Nyökkään Ritalle ja alan etsiä sopivia näytteenottotarvikkeita. Otan verinäytteen, ihonäytteen sekä sylkinäytteen ja alan heti tutkia niitä mikroskoopilla.
Rita istuutuu tuolille ja aukaisee yhden laatikoston laatikon ottaen savukkeen.
"Voinen polttaa, teillä on kuitenkin filtterit naamareissa."
"En tiedä miten se vaikuttaa infektioon, mutta teet kuten parhaaksi näet," sanon ja jatkan näytteiden tutkimista, etsien niistä merkkejä vieraasta infektiosta.
Rebecca näkee, miten vieras aine leviää erittäin agressiivisesti Ritalta otetuissa näytteissä.
"No," Rita kysyy ja puhaltaa savua ilmaan suupielestään. Mark näyttää hermostuneelta edelleenkin.
"Nyt tarvitsemme nopeasti jotain millä testata sen käyttäytymistä johonkin tiettyyn aineeseen," sanon ja alan silmäillä huonetta, onko siellä mitään mitä voisin kokeilla. Senhän pitää olla turvallista, eli ei tulta tai happoa, kuten Mark sanoi. Ainoat testattavat aineet ovat kuitenkin vain kasviperäisiä, mutta testaan niitäkin.
"Niitä lääkkeitä ei todellakaan ole hyvä unohtaa. Mark, pyydä sinä lääkäri paikalle."
Rita Grey sanoo:
"Ei lääkäriä. En halua, että kukaan tietää, infektoitumisestani. Ja lääkäri on käynyt tuon jo läpi. Siksi teidät kutsuttiin tänne. Mitä muuta biologit täällä tekisivät?" Rita nousee ylös ja tumppaa savukkeensa petrimaljaan.
"No, ihan miten haluat. Ajattelin että täysin tuoreessa ja elävässä kudoksessa lääkeaineet olisivat voineet toimia toisin, ellette ole sitten jo testanneet sitä eläimillä," sanon ja hetken uteliaisuudesta otan petrimaljan johon hän tumppasi tupakkansa ja otan siitä pienen tuhkaan sekoittuneen näytepalan mikroskoopin alle.
Sammal näyttää kutistuvan, kuin se reagoisi kuumuuteen, tuhoutuen.
Käännyn katsomaan Markia ja kysyn:
"Miten kuumaa ihmisen verisuonet kestävät?"
"Hmmm. Luulen, että viisikymmentä astetta on jo sisäisesti erittäin ikävää." Hän nyökkää savukkeeseen:
"Tuo on useita satoja asteita. Mutta, voimme kokeilla eri lämpötiloja, mistä tuo tuhoutuu."
Alan heti kokeilemaan miten se reagoi pelkkään kuumaan veteen. Niin kuumaan mitä kraanasta saan.
Mitään ei tapahdu. Mark tekee vieressä testejä, lisäten kuumuutta pikkuhiljaa. Ennen, kuin organismi reagoi, lämpöä on jo yli 200 astetta.
"Ei siis ole mitenkään mahdollista että ihminen selviäisi tuollaisesta kuumuudesta," totean pettyneenä.
"Ei..." Mark pudistelee päätään. Rita sanoo:
"Yritys oli hyvä."
"Onko mitään keinoa?" Varmistan Markilta.
Mark sanoo:
"En tiedä. Ihminen ei kestä tuollaista kuumuutta ilman vakavia seurauksia. Toisaalta, ennen kuin se ehtii kiinnittyä ja levitä hermostoon. Siitä tosin seuraisi kolmannen asteen palovammoja. Emme myöskään tiedä leviääkö se paikallisesti, tai veren mukana. Koko kehon kalttaus kuumassa vedessä on varma kuolema. Iho palaa kokonaisuudessa, eikä hengitä enää. Ihminen tukehtuu hengiltä palovammoihinsa. Toisaalta, koska tämä on täällä Etelänmantereella, on loogista, ettei se kestä kuumaa."
Ymmärrän että tuo tarkoittaa mahdollisuuksien olevan erittäin heikkoja, käytännössä niitä ei siis ole lainkaan. Katson Ritaa pahoitteleva ilme kasvoillani. Mietin kuitenkin vielä hetken ja kysyn:
"Verensiirtokaan ei auta?"
Rita miettii.
"Minun pitää konsultoida lääkäriä, mitä tapahtuu jos minut paistaa 200 asteessa. Verensiirto voisi ehkä auttaa, mutta se vaatii ainakin 5 litraa verta, että koko oma vereni saadaan korvattua. Ehkä tietysti veren puhdistaminen kierrättämällä dialyysissä voisi auttaa, mutta täällä ei ole tarvikkeita siihen. Nyt kuitenkin tiedämme, ettei se tartu ilman... itiöitä."
"Kyllä, verensiirto tai dialyysi, tai ne yhdistettynä voisivat olla kokeilemisen arvoisia," sanon nyt saaden uutta toivoa.
"Kuten sanoin, täällä ei ole dialyysilaitetta."
"Onko sellaista mahdollista saada mistään lähimmästä sairaalasta? Tietysti matka mistä tahansa tänne kestää, emmekä tiedä miten nopeasti tuo leviää."
Rita miettii.
"Tuskin sellaista tänne ruvettaisiin lähettämään. Ne ovat arvokkaita laitteita ja pakkaaminen vie liikaa aikaa. Ja täältä laivalla Australiaan kestää viisi päivää. Olen kuollut kolmessa. Verensiirto on ainoa vaihtoehto nyt."
"Onko täällä niin paljon saman veriryhmän verta kuin sinun on?"
"Toivon niin. Saanko nyt puhelimeni takaisin, minulla on asioita hoidettavana. Ja toivon, että tämä on luottamuksellista."
"Tietysti," sanon nopeasti, antaen puhelimen Ritalle takaisin.
Rita soittaa sairasosastolle ja käskee valmistautua verensiirtoon. Hän tähdentää, että tästä ei puhuta edes Xavierille.
"Toivottavasti verensiirto auttaa," hän sanoo ennen kuin lähtee pois. Mark istuutuu tuolille ja riisuu naamarinsa. "Voi vittu mikä päivä. Reissu."
Itse en oikein tiedä mitä tehdä nyt, mutta en ainakaan halua jäädä tänne istumaan tuon kaiken vihreän mössön keskelle.
"Tästä tuli sittenkin sellainen kauhuelokuva kuten sanoit. Ja tiedätkö mitä? Se kissa on edelleen kateissa," sanon päätäni pudistellen ja riisun myös maskini, lähtien pois laboratoriosta huoneeseemme. En yleensä kajoa lupaa kysymättä edes Markin esillä oleviin tavaroihin, mutta nyt otan kulauksen hänen ostamastaan vodka pullosta ja istuudun alas.
Mark kysyy:
"Kuka se mies oli, kenellä on kissa? Emmekö edelleenkään saa puhua tästä kenellekään? Hitto, tämä on kuin jostain paranormaalit-blogista."
"Ei kenellekään, ei edes Xavierille ja hän sentään on isokenkäinen täällä. Ja se kissa-mies, en tiedä kuka hän on. En ollut nähnyt häntä aikaisemmin. En ymmärrä miksi tätä pitää salailla niin kovasti. Tai ehkä osaksi ymmärrän, mutta tällaisen hätätilanteen keskellä en käsitä. Ritan henki on vaarassa ja hän ei siltikään halua muiden tietävän siitä, eli hän on kaiketi valmis kuolemaankin, kunhan vain muut eivät saa tietää tästä ja syy hänen kuolemastaankin tultaisiin peittämään." Pudistelen päätäni ja otan toisenkin kulauksen, laittaen pullon sitten pois edestäni. Se vielä puuttuisi että humaltuisin kun olemme niin sanotusti kuitenkin valmiustilassa nyt.
"Mielestäni meidän pitää selvittää se kissa-miehen identiteetti. Ajattele, kun me lähdemme pois täältä, vain Rita tietää mikä on tilanne. Me lähdemme kahden päivän päästä ja kolmantena ei Ritaa enää välttämättä ole."
"Ehdotat siis että etsimme sen miehen käsiimme ja otamme hänestä kaiken irti mitä saamme? Miten se vaikuttaa Ritaan mitenkään?"
"Ei se Ritaan vaikutakaan, mutta luulen, että se mies suojelee kissaansa kaikin keinoin, ja siitä ei välttämättä hyvää seuraa."
"Miksi sitten sen kissa-miehen identiteetti pitäisi selvittää?"
"Ettei kissa tartuta miestä, ja mies muita."
Huokaisten syvään nousen ylös ja sanon:
"Hyvä on, etsimme hänet." Poistun huoneesta ja ensimmäisenä käyn ruokalan läpi, etsien häntä katseellani sieltä.
Mark on lähtenyt toiseen suuntaan. Rebecca ei löydä miestiä, kuten ei Markaan. Kuitenkin laitos on suurehko, ja laitoksella on myös ulkoilmassa töitä.
"Tämä on ihan älytöntä. Ei häntä näin vain löydä," totean Markille.
"Voin tietysti lähteä ulos etsimään häntä, mutta periaatteessa hänhän voi olla missä vain."
"Hitto," Mark kiroaa.
"Pitää kait vähän kysellä. Jotenkin vain tuntuu, että nämä konkarit katsovat meitä hieman kieroon."
"Katsokoot. Mene sinä taas toiseen suuntaan ja minä toiseen. Kysellään ja katsotaan tuottaako se tulosta," sanon Markille, lähtien itse jälleen kiertelemään laitosta ja alan kysellä vastaantulijoilta tästä miehestä.
Pian Rebecca saa tietää, että kissa-miehen nimi on Jacques ja häntä ei ole näkynyt päivään. On kuulemma kipeä. Hän saa tietää myös Jacquesin huoneen sijainnin, mutta Rebeccaa neuvotaan välttämään sitä, sillä kukaan ei halua täällä flunssaepidemiaa.
Kutsun Markin paikalle ja kerron hänelle mitä sain kuulla.
"Mistä vetoa että se katti on tartuttanut Jacquesin. Oli tai ei, minä ainakin haluan käydä varmistamassa asian. Ja varmasti Ritakin haluaa kuulla jos laitoksessa on joku muukin altistunut hänen lisäkseen. Ihan vain uutisen leviämisen takia."
"Tuota, menemmekö ensin Jacquesin luo, sitten Ritan luo, päinvastoin, vai jakaudummeko?"
"Tietysti ensin Jacquesin luo. Emmehän ole vielä edes varmoja mikä häntä vaivaa," sanon ja lähden hänen huoneelle, koputtaen oveen.
Mitään ei tapahdu. Mark kurtistaa kulmiaan ja yrittää kuunnella.
"Joku siellä on..."
"Tottakai on," sanon ärtyneenä ja kokeilen ovea.
Ovi on lukossa. Mark katsoo ympärilleen ja sanoo Rebeccalle:
"Vahdi, minulla on yksi temppu." Hän ottaa kaulasta avainkorttinsa ja liu'uttaa sen oven väliin lukon kielen kohtaan ja renklaa hetken, kunnes lukko aukeaa.
"En tiennytkään että osaat tuollaista," sanon toinen kulma koholla, hymyillen ja raotan ovea hitaasti.
"Jacques, oletko siellä? Kuulimme että olet kipeä ja halusimme tulla varmistamaan että olet kunnossa. Jacques?"
Mark ehtii kertoa, että lähtiessään baariin ei ota koskaan avaimia mukaan, koska kuitenkin hukkaa ne. Eli on opetellut murtautumaan omaan kämppäänsä. Huone on pimeä. Maassa makaa vihertävän sammaleenkaltaisen peittämä nykivä kissa. Työpöydän ääressä istuu mies. Hänen ääriviivansa vain erottuvat pimeydestä. Mies heijaa itseään edestakaisin.
En uskalla astua huoneeseen sisälle kissan takia, mutta tilanne on jälleen sen verran vakava, että jotain on tehtävä.
"Mark, tästä pitää jälleen ilmoittaa vartijoille. Ritan toivomuksen huomioon ottaen, mahdollisimman huomiota herättämättä," sanon hiljaa, melkein kuiskaten Markille.
Mark nyökkää.
"Kissa on varmasti jo tartuttamisvaiheessa. Eikä Jacqueskaan kovin hyvältä näytä. Koska Jacques on saanut tartunnan? Päivä sitten, korkeintaan kaksi päivää. Vaikka hänet veisikin hoitoon, hän olisi huomenna tai ylihuomenna tartuttaja."
Teen puhelun vartijoille ja sanon tällä kertaa rauhallisemmin:
"Samankaltainen tilanne Jacquesin huoneessa. Ei mitään punaista hälytystä, Rita haluaa pitää volyymin minimissä." Lopetettuani puhelun, katson ovenraosta itseään heijaavaa Jacquesia.
"Tämä alkaa näyttää ikävältä. Toivottavasti ei ole enempää tartunnan saajia."
"Hän on sitten mennyttä?" Kysyy Mark hieman surullisesti. Vaikka mies todennäköisesti muutenkin kuolisi, ja olisi vielä uhka kaikille, se ei ole mukava tapa kuolla ammuttuna infektoituneena oudosta viruksesta. Jos se edes on virus enää. Parasiitti paremminkin.
"Ikävä sanoa, mutta eikö se ole kaikkien kannalta tällä hetkellä parempi niin? Ei ole mitään takeita verensiirrosta edes Ritan kohdalla, saati että oikeaa verta olisi vielä toisellekin potilaalle. Ensiksi pitäisi tutkia Rita ja säilöä Jacques jonnekin siksi aikaa? Ei, se ei onnistu. Tuskin hän ehtii edes ajatella kuolemaansa ennen kuin se tapahtuu aseen kautta."
Mark nyökkää.
"Tiedätkö, tämä on todellakin sekopäistä."
"Niin on," totean itsekin surullisena, en niinkään Jacquesin kohtalosta, vaan koko tilanteesta.
Mark sanoo menevänsä huoneeseen. Samalla käytävällä näkyy muutama vartija lähestyvän. Heillä kaikilla on olkalaukku, ja Rebecca tietää, mitä olkalaukussa on.
Odotan että he saapuvat huoneelle ja palaan itsekin takaisin huoneeseemme, ilmoittaen matkalla kuitenkin Ritalle tapahtumasta.
Rita on tyytyväinen, että infektionlähteet on mitä ilmeisemmin tuhottu. Häntä lukuunottamatta. Hän myös muistuttaa, että tästä kaikesta huolimatta tutkijaryhmän matka alkaa normaalisti suunnitelman mukaan.
Huoneessa kerron taas Markille mitä Rita sanoi suunnitelmien pysyvän samoina tilanteesta huolimatta. Nyt kun tilanne on jokseenkin rauhoittunut, palaan petiini ja päiväkirjan pariin.
Mark kaataa juomamukiin vodkaa ja juo sen irvistäen.
"Otatko sinä? Ehkä tuo hullujen kirja kännissä on vähemmän... hullu?"
Nyökkään ja otan vastaan Markin ojentaman mukin, jossa on vodkaa. Juon siitä irvistäen ja jatkan lukemista. "Lupaa se, että jos alan osoittaa vähääkään merkkejä siitä että alan näyttää väsyneeltä tai hullulta, puutut siihen," sanon Markille.
"Se tästä vielä puuttuisi että minulle kävisi samoin kuten Lisalle."
"Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon kopsauttaa sinua kalloon, jos alat häröillä tuon nahkaläpyskän takia." Mark kaataa lisää vodkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti