5. sessio osa 2 - Dead Poets

Brujah ajaa auton parkkiin ja nousee pihalle. Hän kohottaa kasvonsa hetkeksi taivaaseen ja antaa sateen tippua otsalleen.
"Paska ilma," hän tokaisee mennen kerrostalon ovelle. Siinä on ovikoodi.

Kävelen hänen perässään ovelle ja kysyn:
"Tiedätkö koodin?"

Brujah pudistelee päätään. Sanomatta mitään hän lyö kyynärpäänsä ovilasin läpi ja aukaisee oven.
"Koodeja ei tarvita." Hän astuu rappukäytävään, muttei sytytä valoja, ettei heidän murtautumisensa kerrostalon sisälle näkyisi. Hän katsoo asukastaulua ja valikoi hissistä kerroksen. Hissi haisee vanhalle virtsalle ja sen seinät ja peili ovat töhrittyjä. Hissi pysähtyy ja Brujah astuu käytävälle osoittaen ovea.
"Tuo."

Nyökkään ja menen oven taakse, katsoen sitä ja luoden vielä vilkaisun Brujahiin, ennenkuin koputan siihen. Ladattu ase on toisessa kädessäni hieman selän takana.

Ovi aukeaa. Kalpeahko ihminen, jolla on rastat katsoo Amandaa. Amanda haistaa hänen suonissaan hiipuvan vampyyrin veren. Ghouli ei ole saanut annostaan isännältä aikoihin.
"Niin," ghouli kysyy.

Laitan jalkani oven väliin jottei hän saa vedettyä sitä kiinni edestäni ja sanon:
"Etsin kusipäätä joka ansaitsee opetuksen ja minulla on sellainen kutina että sinä olet se." Kohotan aseen häntä kohti ja astun sisään.
"Viimeinen tilaisuus puhua jos sinulla on jotain sanottavaa."

"Mitä vittua..." ghouli sanoo ja yrittää vaistomaisesti vetää ovea kiinni, mutta se jää raolleen Amandan jalan pysyessä oven välissä.
Amanda laukaisee aseensa ghoulin päähän. Ghouli kaatuu taaksepäin veren roiskuten taaksepäin. Hän jää makaamaan kasvavaan verilammikkoon, kituen ja tehden kuolemaa.

Astun sisään ja kävelen hänen ohitseen, tutkien asunnon muista mahdollisista vieraista.

Asunto on tyhjä. Pöydällä on pistooli ja panoksia. Asunto on vaatimaton, mutta siellä on jotain viihde-elektroniikkaa. Brujah astuu myös sisään ja vilkaisee kituvaa ghoulia.
"Antaa kitua, on ansainnut sen." Hän vilkaisee ympärilleen kaivaen kännykän taskustaan ja soittaen.
"Se ghoulin asunto, ota pari jätkää ja tule putsaamaan se... pistooli ja jotain elektroniikkaa, ei mitään isompaa."

"Minulle ei varmasti ollut luvassa mitään palkkiota tämän suorittamisesta?" Kysyn Brujahilta.

Brujah katsoo ympärilleen. "Ei täällä ole mitään palkkion arvoista." Hän katsoo ruumista, mikä makaa nyt elottomana ja raahaa sen vessaan heittäen kylpyammeeseen.
"Meidän homma on täällä valmis." Hän nyökkää ovelle ja lähtee ulos.

Lähden seuraamaan häntä ja sanon vielä:
"Mutta minä tiedän mikä olisi mieluisa palkka tästä. Ja siitä olisi tulevaisuudessakin hyötyä. Tämä," näytän asetta kädessäni.

Brujah nyökkää:
"Pidä se." Autossa hän sanoo Amandalle.
"Voisit muuten ruveta käymään kapakassa, ei kiinnosta hakea sinua aina kotoa."

Vilkaisen Brujahia hämmästyneenä hänen tarjouksestaan. Sehän selvästi tarkoittaa sitä että voisin tehdä enemmänkin pieniä paskahommia hänelle, hyötyen siitä, jos en rahallisesti tai tavaralla, niin ainakin puhdistamalla mainettani. Nyökkään ja sanon:
"Voisin tosiaan tehdä niin."

Brujah heittää Amandan kotiin.
"Toivottavasti en joudu noutamaan sinua täältä enää." Hän kaasuttaa pois jättäen Amandan yksin kadulle vesisateeseen.

Sade ei muutenkaan haittaa minua, mutta nyt tuskin edes huomaan sitä tyytväisyyden lomasta, kun palaan sisälle.
 Pari iltaa kuluu tekemättä mitään tärkeää. Olen ollut malttamaton päästäkseni vierailemaan kapakassa, mutta en ole halunnut olla liian innokas ja tunkeileva, joten odotin. Ja nyt on hyvä hetki vierailla siellä. Ase kulkee mukanani kapakkaan ja katselen ympärilleni, näenkö tuttuja kasvoja.

Kapakka on tyhjä lukuunottamatta kahta biljardia pelaavaa Brujahia ja baarimikkoa, joka vilkaisee Amandaa laiskan tylsistyneesti. Vaikuttaa siltä, että kapakka on vain kulissi Brujahien tapaamispaikalle.

Kävelen pelipöydän luokse ja sanon:
"Haluaisin tavata... pomonne." En vieläkään tiedä sen Brujahin nimeä, mutta oletan että hän on muiden niin sanottu johtaja.

Brujahit jatkavat peliään hetken, kunnes toinen sanoo:
"Hän taitaa tulla jossain vaiheessa käymään."

Hymähdän ja istuudun baarijakkaralle, katsoen peliä. Ei minulla ole mikään kiire, joten voin hyvin odotella.

Kuluu tunnin verran, kunnes Brujah, jota Amanda etsii kävelee sisään. Hän jättää märän takkinsa naulakkoon ja Amanda huomaa hänellä olevan takin alla kaksi kainalokoteloa, joissa raskaat pistoolit. Desert Eaglet, hän tunnistaa. Brujah kävelee baaritiskille ja istuutuu jakkaralle selkä päin baaritiskiä nojaten siihen kyynärpäillään.

Katseeni viipyy hetken hänen aseissaan, mutta selvästi täällä ollaan totuttu siihen että ne voivat olla noin vapaasti näkyvillä. Istuudun hänen vieressä olevalle jakkaralle ja kysyn:
"Millä nimellä sinut tunnetaan?"

Brujah katsoo Amandaa.
"Heller."

"Heller," toistan ja jatkan:
"Vieläkö asiat ovat samalla tolalla niiden Toreadorien kanssa, vai onko jotain uutta?"

"Uutta, kenties. Asiaan liittymättä. On eräs Toreador ryhmä, jonka voisit tsekata. Bändi. Kulkevat nimellä Dead Poets. Toreadorit ovat turhaa väkeä, mutta liittolaisista on aina hyötyä. Olen tosin hyvin valikoiva sen suhteen, ketä edes viitsin katsoa."

"Vai bändi. Minkälaiset ovat ne hyvät ominaisuudet joita toivoisit heissä olevan? Tarkoitan, minulle ne ovat kaikki samanlaisia, turhia hippejä, joten mistä tiedän mikä voisi sinua kiinnostaa?"

"Kai sinä sen huomaat." Tulostin alkaa raksuttaa tiskin takana ja baarimikko ojentaa Amandalle tulostetun mainoksen. "Dead Poets - From Grave" kertoo otsikko ja siinä on viisi keikkaa merkitty eri klubeille.
"Ei paljon vaadita, että Toreadorit voisivat olla mielenkiintoisia, mutta harva täyttää edes ne paskavaatimukset."

"Vau, pääsen Toreadorien keikalle." tokaisen katsoessani mainosta.
"Hyvä on, minä käyn tsekkaamassa ne." Katson milloin on seuraava keikka ja missä.
"Ehkä tuon jopa nimikirjoituksella varustetun lapun mukanani," sanon vielä naurahtaen.

Seuraava keikka näyttää olevan seuraavana yönä. Klubin nimi on The Tomb.

Poistun kapakasta haveniini ja odotan enemmän tai vähemmän innokkaasti seuraavaa iltaa. Ja kun se vihdoin saapuu, pukeudun hieman viehättävämpään asuun ja käytän veressäni olevaa voimaa peittämään kasvoiltani kauneusvirheet. Saavun ajoissa klubille ja katson paikalla olijoita, uteliaisuudesta tutkien minkälaisia ihmisiä ja vampyyrejä tämä yhtye oikein kiinnostaa.

Paikalla on gootteja suurimmaksi osaksi. Nuorta väkeä. Amanda aistii myös kaltaistaan verta, muttei pysty sanomaan väkijoukosta, kuka ei ole ihminen.

En oikein tiedä mitä pitää silmällä, mutta päätän vain pitää silmäni auki ja tarkkailla bändin jäseniä, kunhan keikka alkaa. Vapaaehtoisesti en olisi ikinä tullut paikalle, mutta nyt kun olen täällä, en ainakaan vielä koe tätä tylsäksi tai typeräksi. Jonkinlaista viihdykettä tämäkin kai on.

Keikka alkaa jonkin ajan kuluttua, ja lisää väkeä on tullut klubille. Se ei ole täynnä, mutta ihmisiä on kiitettävästi. Valot hämärtyvät ja kohdevalo kohdistuu hetken kuluttua lavalle. Lavalla istuu mies nahkahousuissa, ilman paitaa. Hänellä on ylävartalo tribaalitatuointien peitossa. Irokeesi on vihreä. Hän katsoo hetken yleisöä.
"Kuolema on alku, kuolema on loppu. Lopun alku olen minä." Taustalta alkaa kuulua ambient-musiikkia, kunnes lavan valot rävähtävät päälle ja ambient muuttuu raivokkaaksi metalliksi. Lavalla istunut tribaalitatuonti hyppää pystyyn ja alkaa heilua raivokkaasti musiikin tahtiin, laulaen vierasta, Amandalle tuntematonta kieltä. Yleisö on hurmiossa. Amanda tuntee itsessäkin musiikin kietovan häntä pauloihinsa. Presenceä tulvii lavalta yleisöön koko yhtyeestä.

En tiedä johtuuko se hänen yliluonnollisista voimistaan vai muusta, mutta yllätykseni on varsin positiivinen kuunnellessani ja katsoessani häntä. Ja mikä on kieli mitä hän laulaa? Musiikkilaji ainakin on hyvin yllättävä, sillä kuvittelin sen olevan jotain hyvin melankolista goottipoppia. Minun on melkein pakko päästä lähemmäs ja tungen tieni lähemmäs lavaa, seuraten mielenkiinnolla heidän esitystään. Yritän kiinnittää huomioni myös muihin yhyteen jäseniin, mutta laulaja varastaa sen itseensä takaisin helposti.

Laulaja pysähtyy hetkeksi tuijottamaan yleisöä, kun urkuri ja kitaristi kilpailevat psykedeelisen rankasta soolosta, mikä hakkaa säröä kuin teollinen kone. Laulaja virnistää paljastaen hampaansa ja osoittaa sormellaan Amandaa hetken, kunnes jatkaa aktiaan ottamalla terävän koristeellisen veitsen ja viiltämällä rintakehäänsä bändin logon, taiteelliset kirjaimet DP. Keikka jatkuu tunnin, kunnes bändi poistuu verisenä lavalta. Yleisö on myyty.

Olen itsekin myyty, en todellakaan osannut odottaa mitään tällaista. Tyytyväinen hymy kasvoillani poistun klubilta haveniini ja katson koska heillä on seuraava keikka. Menen sinne mielelläni tällä kertaa, mutta ensin uutiset Hellerille. Seuraavana iltana menen tapaamaan häntä kapakkaan ja sanon yhä yllättyneenä hymyillen: "Se oli hyvä show. Ei, siis se oli loistava show. Todella loistava. Se mies oli ystävineen jotain aivan muuta mitä olen ikinä Toreadoreissa nähnyt."

Heller miettii hetken.
"Musiikki siis rokkaa, koita päästä takahuoneeseen, että saa tietää ovatko tyypit vaan posereita."

Nyökkään ja lähden pois, odottaen seuraavaa keikkaa. Ja kun se ilta saapuu, tiedän jo mihin valmistautua. Saavun tälläkin kertaa paikalle ajoissa, tiedustellen eräältä fanilta, onko takahuoneeseen pääsyyn jotain vaatimuksia, vai palkitaanko pelkkä päättäväisyys ja kova yrittäminen.

Fani kertoo, että bändi itse valitsee ne, jotka takahuoneeseen pääsevät. Vip-passia ei voi ostaa, se pitää ansaita.

Minulla on vielä tämän keikan jälkeen kolme mahdollisuutta ansaita se passi, ajattelen ja asetun valmiiksi lavan etuosaan odottamaan bändin aloittamista.

Bändi soittaa hyvin kuten edellisenäkin iltana, mutta show on kuitenkin erilainen, vaikka sama keikka onkin kyseessä. Esityksen jälkeen Amandan luokse kävelee kookas mies, jolla on paljon lävistyksiä. Hänellä on bändin t-paita ja kaulassa roikkuu muovinen Vip-passi. Hän katsoo Amandaa.
"Bändi voi ottaa sinut vastaan, jos haluat."

"Kuin tilauksesta. Tietysti haluan," vastaan.

Mies johdattaa Amandan takahuoneeseen. Se on sekainen. Bändin jäsenet rentoutuvat. Kitaristi rämpyttää kitaraa. Nais-urkuri pitää sylissään miehen päätä, josta on juonut verta. Mies näyttää huumaantuneelta. Laulaja katsoo itseään hajamielisesti peilistä.

Hämmästelen huoneen sekaisuutta, sillä mielikuvassani kaikki Toreadorit ovat siistejä ja tarkkoja siitä. Katseeni käy jokaisen läpi ja viipyy heissä hetkisen, kunnes pysäytän kierroksen laulajaan.
"En ikinä voinut kuvitella löytäväni jotain tällaista. Minua melkein hämmentää se, miten mielelläni kuuntelin ja katsoin teitä lavalla," sanon yleisesti kaikille.

Laulaja nojaa selkänojaan pitkälle ja katsoo Amandaa pää alaspäin selkänsä yli.
"Niinkö?" Hän virnistää hieman.
"Piditkö? Ja kuinka paljon?"

"Pidin niin paljon että minun piti tulla toisenkin kerran esitystä katsomaan, enkä ajatellut jättää väliin kolmea muutakaan keikkaa," vastaan itsekin hieman virnistäen.

Laulaja nousee ylös tuolilta ja venyttelee. Hän nyökkää hyväksyvästi.
"Joskus kyllästyttää ihmisfanit. He ovat vain... he eivät ymmärrä mistään mitään, mutta silti fanittavat. Jotenkin niin turhaa." Hän hymyilee.
"Mutta sinä olet kaltainen."

"Keille musiikkisi on tarkoitettu ja mistä sanat kertovat? Se on minulle täysin vieras kieli jolla esiinnyt," kysyn.

"Niille, jotka kieltä ymmärtävät," vastaa urkuri. Hän työntää hajamielisesti selvästi kyllästyneenä ihmisen pois sylistään.

"Ei minulle siis," tokaisen, luoden jälleen silmäyksen jokaiseen jäseneen, tutkien heitä katseellani.
"Joten ette paljasta minulle musiikkinne sanomaa?"

Nainen miettii hetken:
"Ehkä joskus." Laulaja virnistää.

Hymähdän mietteliäästi, sillä en ymmärrä miksi se on niin iso salaisuus. En tiedä mitä minun tulisi saada heistä selville, tähän asti en ole ainkaan saanut mitään muuta heistä irti kuin sen, että he ovat täysin erilaisia kuin tuntemani Toreadorit.

Laulaja alkaa näyttää kärsimättömältä.
"Minulle alkaa riittää tämä paikallaan oleminen. Ilta on vasta nuori, ja kaupunki kutsuu. Amanda, liitytkö seuraan näkemään yön kauneuden sen niin, kuin muuten et näe?"

Kohautan olkapäitäni ja vastaan:
"Mikä ettei." Tästä tulee mielenkiintoista, ajattelen.

Toreador nousee ylös ja katsoo muita nyökäten.
"Huomisyöhön," hän kävelee käytävään ja takaovesta ulos. Hän alkaa heti kiivetä tikkaita ylös rakennuksen katolle.

Seuraan laulajaa ja kummissani katson kun hän alkaa kavuta tikkaita, mutta jatkan seuraamista.
"Odotin jotain aivan muuta," sanon.

Hän virnistää talon katolta ja istuutuu sen reunalle. Näkymä on hyvä kattaen muutaman kujan. Yhdellä juopunut oksentaa illan nauttimaa viihdykettään viemäriin, toisella kaksi miestä polttavat crack-piippua, kolmannella mies lähestyy liiankin väkivaltaisesti naista, joka ei ole sillä tuulella, ainakaan likaisella kadulla.

Seison hetken hänen vierellään, katsoen alas kujille.
"Yön kauneus niinkuin minä en ole sitä vielä nähnyt... todellakin odotin jotain muuta," sanon hymähtäen ja istuudun alas.

"Kauneus on suhteellista. Jollekin se on ruusut," hän sanoo ilmeisesti viitaten klaaninsa logoon ja sitä vallitsevaan stereotypiaan,
"toiselle valta päättää."

"Mm." Hymähdän.
"Näetkö sinä tässä todella jotain kaunista?"

"Tavallaan. Jokainen noista tekee mitä haluaa. Ehkä moraalisesti vahingollista, mutta heille se on oikein, ainakin tällä hetkellä. Mutta oletko valmis hauskaan osuuteen?"

"En ole tarkoituksella epäkohtelias, mutta siitä asti kun lähdin seuraamaan sinua tänne katolle, en ole ollut lainkaan varma oletko lintu vai kala. Ja istuessani tässä, katsoessani alas tuonne jota sinä kutsut kauniiksi, saa minut väkisinkin ajattelemaan että sinun käsityksesi hauskasta osuudesta on se, kun tönäiset minut tästä reunalta alas. Mutta olen utelias, näytä sitten se hauska osuus," sanon katsoen häntä.

Hän nauraa.
"En ole Malkavian, tai Brujah." Hän katsoo ihmisiä ja sanoo:
"Valitse joku, kenen elämän päätät. Kaikki kuitenkin itse ovat menossa kohti tuhoa tavalla tai toisella, elleivät he opi. Pidä itseäsi kuoleman enkelinä. Jotkut noista saavat mahdollisuuden jatkaa elämäänsä omillaan tietämättä, että heidän päällään on edes käynyt elämän ja kuoleman arpa. Joku joutuu sadonkorjuuseen. Mutta hän tulee kuolemaan tietoisena siitä, ettei hänen elämänsä ole tällä hetkellä ollut minkään arvoista meidän silmissämme. Meidän, jotka voimme päättää, sillä he eivät itse ole päätöstä osanneet tehdä."

Kuuntelen hänen sanojaan ja päätäni pudistellen sanon:
"Sinä olet oudoin tapaamani Toreador ikinä. Mutta valintani olisi tuo mies tuolla," osoitan sormellani miestä jolla on crack-piippu kädessään.

Toreador nyökkää.
"Levitä siipesi kuoleman enkeli. Jaa tuomiosi."

Katson Toreadoria hetken, sitten alhaalla kadulla olevaa miestä ja taas Toreadoria. Hän siis kehottaa minua tappamaan sen miehen.
"En minä voi vain..." sanon naurahtaen hämmästyksestä, mutta hymyni hyytyy tarkkaillessani Toreadorin kasvoja, onko hän tosissaan.

Toreador katsoo häntä virnistäen pienesti.
"Mikset?"

"Koska..." lauseeni jää pahasti kesken, sillä en osaa antaa perusteltua syytä.
"Siihen pitää olla jokin syy," jatkan.


"Eikö syy ole tarpeeksi hyvä, että yksi crack-käyttäjä kaupungissa on vähemmän? Tai se, että joka tapauksessa hän vahingoittaa itseään ja läheisiään ja todennäköisesti kuolee kuitenkin tuskallisesti? Tai että hän voi rahattomana crack-himoissaan tappaa viattoman sivullisen muutaman taalan tähden? Et ole syntinen, jos tapat syntisemmän kuin itse olet."

Kuuntelen häntä ja sanon:
"Toisaalta ymmärrän mitä tarkoitat, mutta siltikin... se on jotain mitä en ole tehnyt koskaan tuolla periaatteella ja minulle on aivan sama kuoleeko hän tuskallisesti tuhoten samalla muiden elämiä. Se ei kosketa minua. Ajatus tuomion langettajana on minulle kovin vieras."

Toreador hymyilee.
"Ihmiset ovat kiehtovia, mutta myös karjaa. Siinä, missä ihminen pitää itsellään kotieläimiä hän myös tappaa eläimiä omaksi hyödykseen. Me olemme ihmisistä yhtä lailla erilaisia, kuin ihmiset eläimistä. Ihminen ei kärsi moraalista rappiota eläimen tappaessaan."

"Joten minunkaan ei tulisi kärsiä moraalisesti langettaessani tuolle miehelle tuomioni?"

"Mielestäni ei. Vai pitäisikö sinun? Et ole tappamassa viatonta koulutyttöä, joka on palaamassa kotiin pianotunnilta."

"Teoriassa ei pitäisi, mutta kuten sanoin, tällainen on niin vierasta, joten käytännössä en tiedä miten se minuun vaikuttaisi. Ja se yhteisö johon ainakin näennäisesti kuulun, ei hyväksyisi tällaista lainkaan," sanon pitäen silmällä crack-piippua polttelevaa sekavaa miestä.

"Minä kuulun samaan yhteisöön kuin sinäkin. Kuka tekee säännöt? Eikö yhteisössä korkeimmalla pallilla istuva saa päättää kaltaistemme elämästä? Eikö se ole tekopyhyyttä? Jos kenelläkään ei ole oikeutta päättää toisten elämästä ja kuitenkin olet sellaisen alaisuudessa kenellä on itsensä langettama etuoikeutus siihen..." hän pudistelee päätään.

"Olet oikeassa," sanon ja pidän yhä katseeni kiinni miehessä kujalla. Pohdin mielessäni tätä mahdollisuutta leikkiä tuomion langettajaa ja kyllähän se houkuttelevalta vaikuttaa. Ehkä tarpeettomalta tällä hetkellä, mutta kuten Toreador sanoi, mies tulisi joka tapauksessa kohtaamaan loppunsa tuskallisesti, ellei tekisi muutosta elämäntapoihinsa. Käännän katseeni Toreadoriin ja sanon:
"Uteliaisuus tappoi kissan, katsotaan miten minun käy." Otan käsilläni tukea katon reunasta ja työnnän itseni alas. Pudotus ei ole onneksi pitkä, mutta se tekee silti kipeää jalkoihini. Ei kuitenkaan pahasti. Lähden kävelemään miestä kohti ja päästyäni hänen luokse, pysähdyn. Minulla ei ole nyt asetta mukanani, joten etsin katseellani jotain kovaa, kättä pidempää. Ellen löydä mitään, en huolestu, onhan minulla kaksi kättä.

Mies katsoo Amandaa. Hän näki, miten Amanda hyppäsi katolta neljännen kerroksen korkeudelta, muttei näytä kovinkaan yllättyneeltä. Hän on pöllyssä ja pahasti.

Löydän rautatangon ja noukin sen maasta.
"Sinä kuljet lyhyempää tietä kohti päämääräsi, mutta minä tulin näyttämään sinulle oikotien," sanon ja isken tangolla miestä päähän voimakkaasti.

Miehen jalat notkahtavat iskun voimasta ja hän kaatuu maahan menettäneenä tajuntansa. Muutaman iskun jälkeen päähän mies makaa kujalla elottomana.

Lasken tangon kädestäni ja katson hetken kuollutta miestä. Teko ei herätä minussa katumusta, mutta en suoranaisesti pidäkkään siitä mitä tein. Se oli mielestäni toisaalta täysin turhaa. Jätän ruumiin makaamaan kujalle, lähtien itse poispäin. En halua olla paikalla kun joku löytää ruumiin. Vilkaisen katolle, näenkö Toreadoria.

Toreador istuu katolla. Hän hyppää sieltä alas ja kävelee ruumiin luokse kumartuen sen puoleen. Hän sulkee kämmenellään miehen silmät.
"Kuoleman jälkeistä elämää tai ei, olet nyt paremmassa paikassa."

"Paremmassa? Toivottavasti ei. En minä sen takia tehnyt sitä että olisin halunnut päästää hänet parempaan paikkaan täältä," sanon hieman virnistäen.


Toreador kohauttaa olkapäitään.
"Niin ainakin sanotaan, itse en usko parempaan paikkaan. Jos sellainen on, hyvä niille, jotka sinne pääsevät."

Nyökkään myöntyvästi.
"En voi siltikään sanoa että tämä olisi ollut erityisen hauska osuus, mutta ainakin erilainen kokemus. Tätäkö sinä teet viihdyttääksesi itseäsi yön yksinäisinä tunteina, laulamisen lisäksi?"

Toreador naurahtaa.
"Etkö sinä koskaan pitkästy? Levyt kuunneltu, elokuvat eivät tarjoa mitään uutta, kaupungilla kiertely koettu?"

"En varsinaisesti ole vielä koskaan tuntenut itseäni pitkästyneeksi. En ole etsinyt mistään viihdykettä enkä ole sitä kaivannut. Mutta nyt kun elämäntilanteeni on hieman muuttunut, se jatkuva oleskelu ei luonnollisestikaan houkuta liiaksi. En siltikään näkisi tätä harrastuksenani."

"Ehkä minun vereni kaipaa viihdykettä, uutta?" Hän sanoo itsekseen tuumien. Hän lähtee kävelemään kujaa pitkin pois.
"Onko sinun vierailullesi syy, vai halusitko vain nähdä yhtyeemme? Emme pidä turhan korkeaa profiilia kaltaisten keskuudessa."

Lähden seuraamaan häntä, pysyen hieman taka-alalla ja sanon:
"Halusin nähdä millaisia olette. Musiikin lisäksi."

Toreador nyökkää heidän kävellessään ja saapuessaan kujalta kadulle. Sade on laantunut, mutta huonojen ilmojen takia kadut ovat edelleen melko tyhjät.
"No?"

"Erilaisia. Jos kysymys oli, millaisia olette mielestäni."

Toreador sanoo:
"Olen koittanut ajaa takaa jonkin aikaa elderin statusta, mutta primogen ei sitä minulle myönnä."

"Miksi ei?"

"En ehkä sovi konseptiin. Jotkut saavat määrätä itse kaikesta, ja jos on vääränlainen henkilö vallassa, niin silloin jotkut eivät koskaan saavuta mitään. Ellei..." hän pudistelee päätään.

"Ellei mitä?" Kysyn.

"Valta vaihdu." Hän sanoo:
"Kuitenkaan ei välttämättä riitä, että Toreador primogen vaihtuu, sillä prinssi taasen ei välttämättä hyväksy kaikkia primogeneiksi. Kaikki tiet vievät Roomaan, kaikki päätökset vievät prinssiin. Epäsuorasti prinssi on kaikkien klaanien eldereistä päättäjänä, sillä hän päättää kuka on primogen, joka päättää kuka on elder."

Kohautan olkapäitäni.
"Se on asia mihin minä en voi vaikuttaa."