Amanda on mennyt Brujahien kapakkaan. Heller istuu siellä ja katsoo Amandaa virnistäen.
"Sam Mooren uskottavuus on horjunut, mutta hän ei ole kaatunut. Pitää tehdä jotain radikaalia. Haluan hänet pois pelistä. Toisaalta, en tiedä, pitäisikö primogen Lisa Rose Maria eliminoida, jolloin Sam Mooresta voisi tulla uusi primogen, ja hänet olisi helpompi tiputtaa pelistä, jolloin Toreadoreilla ei enää olisi voimaa tässä kaupungissa."
"Niin, en ole perehtynyt asiaan mitenkään, mutta jos Lisan saisi pois pelistä, uskoisin että Sam on myös helpommin syrjäytettävissä. Ja minä tiedänkin jo kenestä voisi tulla paljon parempi ja mielenkiintoisempi primogen niille hienohelmoille, jos sellainen on hyvä olla olemassa."
Hellerin mielenkiinto herää, ja hän kohottaa kulmakarvojaan.
"Kuka tämä on, ketä ajattelet?"
"Se Toreador jonka keikkoja kävin katsomassa. Kuten sanoin jo silloin, hän on kyllä hyvin erilainen kuin ne muut, eikä hän todellakaan vaikuttanut miltään poserilta, vaan ihan aidolta tavaralta. Ei henkilö minun makuuni, hieman liian outo, mutta sinun pitäisi tavata hänet ja muut yhtyeen jäsenet."
Heller nyökkää.
"Ehkä voisin tavata hänet, mutta uskotko, että hänestä on tunkemaan itsensä kaikkien jäljelle jäävien Toreadorien yli, kun primogen ja merkittävin elder ovat syrjäytetyt. Syrjäytetyt, mieluiten tuhkaksi." Muut Brujahit nyökkäävät hyväksyvästi.
"Uskoisin niin. Tällä hetkellä hän ei edes saa elderin statusta kun ne muut ovat vallassa. Mutta jos tie on vapaa, en näe estettä miksei hän tekisi itselleen tien joko elderiksi tai jopa primogeniksi," sanon.
Heller nyökkää.
"Jos sinä ajattelet niin, että se on mahdollista, pidämme sen vaihtoehdon avoinna." Hän jatkaa:
"järjestä tapaaminen."
"Ai ai, sir," totean nostaen käteni otsalleni ja poistun paikalta haveniini. Katson pienellä ilmoitustaulullani olevaa keikkamainosta, koska on seuraava keikka. Se on ainoa keino tällä hetkellä saada yhteys tähän Toreadoriin. Kun keikkailta saapuu, tapani mukaan olen ajoissa paikalla ja seuraan esityksen loppuun, pyytäen sen jälkeen päästä backstagelle.
Amanda pääsee backstagelle, ja näkee, miten bändi on juuri ruokailemassa bändäreistä. Laulaja ottaa hampaansa hetkeksi uhrinsa kaulalta sanoakseen Amandalle, että on kuin kotonaan.
Hymähdän ja istuudun sohvan käsinojalle, vilkuillen kun muut ruokailevat. Luonnollistahan se on, mutta saa olon hieman kiusaantuneeksi nyt.
"Tuota noin," aloitan vaikka syöminen on vielä kesken.
"On eräs henkilö jolle haluaisin esitellä sinut. Myöhemmin ehkä teidät kaikki, mutta sinut näin aluksi."
Laulaja ruokailee loppuun, jättäen uhrinsa eloon ja siirtäen hänet sohvalle makaamaan itse nousten ylös ja kävellen peilin eteen siistimään veristä suutaan.
"Kerro lisää."
"Eräs Brujah. Olemme puhuneet vähän asioista ja nyt kun olen nähnyt sinut, haluan jakaa... erikoisen persoonasi hänen kanssaan. Olen varma että sinä tulet pitämään siitä vierailusta, kunhan pääsette juttuun," sanon katsoen kun hän siistii itseään, luoden myös vilkaisun uhriin joka makaa sohvalla, elossa, mutta ei kovin elinvoimaisena.
"Kuulostaa, että olisin näyttelykalu? Onko siinä jotain muuta takana, kuin vain persoonani esitteleminen? Ja miksi minua pitäisi Brujah kiinnostaa?" Hän näyttää hieman epäilevältä, mutta hänen silmistään paistaa kiinnostus. Toreadorina hän ei voi mitään sille, että hänestä puhuminen ja se, että hän on keskipisteenä kiehtoo häntä.
"Paljon enemmän kuin pelkkä näyttelykalu, mutta näin aluksi vain persoonasi esitteleminen on tärkeää. Ja omien etujesi hyväksi, usko pois. Sinähän haluat olla jotain enemmän, eikö?"
Toreador on hetken hiljaa ja katsoo Amandaa pelin kautta.
"Niin..." hän vastaa, eikä Amanda ole varma, mihin tuo vastaus viittaa.
"Hyvä on, esittele minut Brujahillesi."
"Loistavaa. Oletko vapaa tämän jälkeen? Mitä pikimmin tutustutte, sitä parempi."
Toreador nyökkää.
"Olen vapaa. Tapaamme takapihalla pian."
Nyökkään vastauksesi ja poistun ulos, takapihalle. En tietystikään pysty etukäteen ilmoittamaan tulostamme ja Toreadorin on parasta suostua kulkemaan metrolla.
Hetken kuluttua Toreador astuu ulos takaovesta, mikä on palo-ovi. Hänellä on musta pitkä nahkatakki, mikä on maalattu vihreäksi spraymaalilla. Hihat siitä on revitty irti, eikä takin alla hänellä ole paitaa. Mustissa nahkahousuissa roikkuu ketjuja, ja pitkävartiset saappaat on vedetty niiden päälle. Hänellä roikkuu kaulassa koru, ankh.
"Selvä, vie minut sinne. Toivottavasti tämä ei ole mikään... ansa, tai miksi sitä sitten voi kutsuakaan. Tiedän hyvin Brujahien suhtautumisen klaaniini, vaikken minä ehkä ole... edustavin mahdollinen jäsen."
"Ei mikään ansa, luota minuun sen verran. En minä myöskään oman klaanini puolesta todellakaan vaivaisi päätäni tällä asialla, jos se ei kiinnostaisi minua yhtään," sanon ja lähden johdattamaan häntä metroasemalle. "Valitan, ei autoa." Matka on onneksi lyhyt ja ohjaan hänet kapakkaan sisälle, etsien katseellani Helleriä.
Heller istuu nurkkapöydässä, puhuen seinällä olevaan kolikkopuhelimeen. Muut Brujahit touhuavat omiaan, mutta kun Amanda ja Toreador astuvat sisään, kaikki pysähtyvät hetkeksi tuijottamaan heitä. Varsinkin Toreadoria.
Hymähdän nähdessäni miten naulittuina katseet ovat meidän suuntaan, mutta huokaisen tyytyväisenä mielessäni tietäen etteivät he katso minua samalla tavalla kuin Toreadoria. Lähden kävelemään nurkkapöytää kohti, jääden seisomaan sen eteen ja sanon vaikka Heller on yhä puhelimessa:
"Vieraasi saapui."
Heller mulkaisee Amandaa ja lopettaa puhelun. Hän taputtaa kämmenellään kolikkopuhelinta sanoen: "Korvaamattomia, mutta harva sen tajuaa. Nykyään kaikki keskittyvät jäljittämään kännyköitä ja muuta paskaa ja ovat unohtaneet nämä kokonaan. Turvallisia." Hän kääntyy katsomaan Toreadoria ja kävelee hänen eteensä.
"Sinä siis olet...?" Toreador naurahtaa:
"Judas." Heller kääntyy ja kävelee Amandan ohi, sanoen hänelle:
"Toivottavasti hän on nimensä veroinen." Heller istuutuu baarijakkaralle ja viittaa:
"Amanda, Judas, painakaa puuta."
Naurahdan hieman Hellerin kommentille Toreadorin nimestä ja istuudun alas jakkaralle.
Heller katsoo Judasia.
"Mitä olet valmis tekemään?" Judas vilkaisee Amandaa hieman kysyvästi, mutta siirtää katseensa Helleriin: "Teen mitä haluan." Heller nyökkää.
"Mitä sitten haluat?" Judas jatkaa.
"Aivan, minä en perehdyttänyt uutta sankariamme mitenkään tähän esittelyyn, joten hän ei tiedä mistä on kyse." sanon tähän väliin.
"Judas, kerro miten paljon haluat sitä elderin statusta, tai jopa primogenin virkaa," jatkan vielä.
Judas on hetken hiljaa.
"Mikä on juoni?" Heller iskee silmäänsä.
"Ei mikään. Toreador primogen vituttaa minua, korkein Toreador elder vituttaa minua. Jos sinä et vituta minua, voit päästä pitkälle."
"Esteenä sinun haluillesi ovat siis ne kaksi. Heistä kumpikaan ei varmasti hyväksyisi sinua, mutta jos heistä päästään, sinun tiesi on avoin," selvennän.
Judas miettii.
"Tarkoitatte siis, että jos Toreadorien kerma karsittaisiin pois, minusta voisi tulla primogen?" Hän naurahtaa. "Prinssi ei ikinä suostuisi siihen valintaan."
"Älä ole noin varma," sanon, sillä mieleeni tulee nopeasti prinssin ja sireni hyvä ystävyys. Ehkä hän voisi avittaa hieman.
"Kysymys taitaa pikemminkin kuulua, haluatko sinä primogenin virkaa tarpeeksi."
Judas sanoo:
"Ehkä." Hän katsoo molempia pilke silmäkulmassaan.
"Ehkä jotkin asiat ovat tavoittelemisen arvoisia. Koko maailma on edessämme, miksi emme siis ottaisi siitä kaikkea hyötyä?" Heller mulkaisee häntä:
"Vai niin, eli olet mukana tässä?" Judas nyökkää:
"Kyllä."
Nyökkään itsekin.
"Sitten vain seuraavaan askeleeseen. Joka on?" Luon kysyvän katseeni Helleriin.
Heller katsoo Judasia:
"Sinä astut taka-alalle. Et halua mitenkään sekaantua tähän, sillä jos se selviää, niin mahdollisuutesi primogenina laskevat. Pidät matalaa profiilia, etkä osallistu tähän." Judas katsoo Helleriä:
"Osallistu mihin, tarkkaan ottaen?" Heller nauraa:
"Tuhkaamiseen."
Raavin hieman hajamielisesti päätäni ja tokaisen:
"Se on kai välttämätöntä jotta hommat hoituisivat mahdollisimman kivuttomasti ja vaivatta." En tietenkään itsekään haluaisi osallistua siihen mitenkään ja toivon ettei Heller minua siihen pyydä. En haluaisi liata käsiäni Toreadorien vereen. Ainakaan yksin.
"Voiko hän nyt mennä?" Kysyn Helleriltä.
Heller nyökkää.
"Pidämme sinut ajan tasalla, mutta tällä hetkellä, me emme ole keskustelleet, eikä sinulla ole mitään suunnitelmia, ymmärrätkö?" Judas nyökkää ja lähtee pois. Kun Amanda jää kapakkaan Brujahien kanssa, Heller sanoo:
"Nyt sitten keksimään juoni, miten ne kaksi turhan tärkeää neitiä saa tuhkaksi ilman, että minun tai Brujahien perse joutuu tulelle siitä."
"Kerro toki ja toivottavasti se ei tarkoita että minun perseeni joutuu siitä tulelle," sanon katsoen häntä toinen kulma koholla.
"Minun pitää vielä miettiä sitä, mutta luulen, että tarvitsen jonkun, joka ei tiedä mitä tekee, ja joka joutuu kuseen meidän molempien sijasta."
"Tuo kuulostaa todella hyvältä," sanon jo innostuneempana asiasta, mutta mieleeni tulee eräs jota on jo käytetty mitä ilmeisimmin vastoin tahtoaan ja pieni epäilys herää, käytetäänkö häntä uudestaan. En tietenkään ole mikään ystävä tai edes kunnon tuttu tämän henkilön kanssa, mutta en ainakaan halua sotkea häntä tai hänen klaaniaan tähän mitenkään mukaan.
"Se ei varmasti ole kukaan Tremereistä?" Kysyn.
Heller katsoo Amandaa.
"Mitä väliä sillä on? Mutta jos viittaat pikku ystävääsi, hän ei ole vaihtoehto. Hän on liian kokematon, turhake, ja voimakkaamaat Tremeret ovat vaarallisia liittolaisia. Camarillaa päästä varpaisiin."
"Hyvä, sen halusin vain varmistaa. Sitten sillä ei ole väliä kuka sen paskahomman tekee. Pidä minut ajan tasalla. Haluan tietää kokoajan missä mennään," sanon ja kirjoitan pienelle palalle paperia kännykkäni numeron.
"Tuossa. Telepatia toimii niin huonosti."
Heller nyökkää.
"Jos löydät jonkun, joka tähän tehtävään sopisi, ilmoita siitä. Kolikkopuhelimen numeron löydät sen kyljestä."
Otan kolikkopuhelimen numeron ylös ja poistun paikalta miettien tuntemiani henkilöitä. Heistä yksikään ei olisi sovelias sellaiseen tuhkaukseen. Tai yksi, mutta en näe syytä miksi hän siihen suostuisi ja jos hän sen tekisi, siitä ei jäisi jälkeäkään tekijästä eikä syntipukkia saataisi. Sireni siis. Olisihan se hienoa löytää joku joka voisi tehtävän suorittaa, mutta kuka vihaisi niitä kahta neitiä niin paljon että olisi valmis omassa tyhmyydessään tuhoamaan ne? Pudistelen päätäni istuessani metrossa, matkalla haveniini. Miten paljon helpompaa olisikaan asentaa iso pommi heidän teekutsuille järjestettävään paikkaan ja nappia painamalla päästää ne poloiset tuskistaan, mutta se olisi tietysti aivan liian epäilyttävää. Vielä haveniin saavuttuani koitan miettiä keinoja, mutta mitään järkevää en saa aikaiseksi. Sekin olisi epäilyttävän huonoa tuuria jäädä junan alle. Ehkä Hellerin on parempi tehdä päätös siitä kuka sen tekee, minä vain pidän silmäni auki mahdollisten typerysten varalta.
Kuluu muutama päivä, kunnes Heller soittaa Amandalle:
"Onko sinulla jotain mielessä? Ajattelin, että jos sinä keksit jotain, niin vittu, pääsen vähemmällä aivomyrskyllä. On hankalaa tuhkata primogen."
Hieman pettyneenä vastaan:
"Ei, ei ole mitään mielessä. Ei kai sen tuhoaminen niin vaikeaa ole, mutta teettää se työ jollain joka siitä jää kiinni, on hankalampaa. Varsinkin kun en juurikaan tunne ketään."
Heller sanoo:
"Parasta olisi, että heidät saisi käännettyä toisiaan vastaan."
Mietin hetken Hellerin sanoja ja totean:
"Totta. Mutta edelleen se vaatisi jonkun joka istuttaisi niiden kahden päähän asioita."
"Niin... sepäs siinä." Hän pitää tauon, ja sanoo turhautuneena:
"Nyrkkejä osaan käyttää ja kuulustella, mutta tällainen juoniminen ei ole minun alaani. Yksi yö, haulikko ja pojat, ja vittu täällä ei olisi yhtään Toreadoria jäljellä!"
"Ota ihan rauhassa, tämä hoidetaan niinkuin pitää niin selviämme ilman oman nahkamme vaarantamista," sanon ja olen hetken hiljaa miettien.
"En tiedä ovatko he kuinka hyväuskoisia, mutta voisiko se olla mahdollisuus että he ovat eksyneet väärään paikkaan väärässä uskossa ja menehtyneet ikävästi onnettomuudessa, jonka on aiheuttanut joku tai jotkut, jotka eivät pidä Camarillan tontuista?"
"Uit syvällä. Minulle tuli mieleen Sabbat. Mutta, en oikein tiedä, olen tottunut taistelemaan niitä vastaan. Toinen on ihmissudet, mutta miten saada kaksi Toreadoria niiden alueelle, tai miten niiden kanssa saisi tehtyä diilin ennen kuin ne repivät kappaleiksi?"
"Whoa, ihmissudet?" Kysyn ällistyneenä. Pelkkä sana riittää nostamaan karvat pystyyn kuolleella kehollani.
"Ei niiden kanssa neuvotella. Tai vitustako minä tiedän, en ole niin tyhmä että olisin mennyt kokeilemaan. Mutta villi veikkaus, ne eivät kuuntele meitä. Se toisaalta olisi kyllä hyvin ikävä onnettomuus niille kahdelle... kuvittele nyt, ne kaksi tonttua ihailemassa metsän kauneutta ja pam, he eivät edes tietäisi mikä heihin iski. Mutta taas ongelman ytimeen, miten heidät muka saisi astumaan jalkansa metsään." Pidän pienen tauon ja jatkan:
"Mutta tuo olisi kyllä paras suunnitelma."
"Gangrel. Olen kuullut, että joillain heistä voi olla jotain juttua ihmissusien kanssa. En tosin tiedä tarkemmin."
"Hmm... tunnetko ketään sellaista joka voisi kertoa hieman tarkemmin luulojesi todenperää?"
"Kysy sireltäsi, ettekö te puhu rottien kanssa ja paskaa? Ja Gangrelit sekaantuvat eläimiin?"
"Äh, olisin toivonut että paras ystäväsi olisi Gangrel ja olisin voinut jättää sireni ulkopuolelle tästä. Mutta hyvä on, minä kysyn." Pidän taas pienen tauon ja kysyn hiljaa:
"Et kai tarkoita, että oikeasti he... ei, se oli vitsi, eikö?" Viittaan Gangreleihin ja heidän sekaantumista eläimiin.
Heller tekee hävyttömän merkin rengastaen toisen kätensä etusormen ja peukalon liikutellen toisen kätensä etusormea sen sisään edestakaisin.
"Tunnen yhden Gangrelin ja hänen jenginsä, mutta he ovat city-gangreleita."
"No eikö heistä joku tunne sitten jonkun maanläheisemmän version? Voin toki kysyä sireltäni jos luulet että hän jotain tietää, mutta älä laske sen varaan."
"Voin kysellä omalta taholtani Gangreleilta, joita tunnen, mutta käsittääkseni heillä on hieman sukset ristissä metsähiippareiden kanssa."
"No kysy sinä sieltä, minä sireltäni ja pidän sinut ajan tasalla. Tämä suunnitelma kuulostaa niin hyvältä ja mehukkaalta, että se toteutetaan jotenkin," sanon vielä ja lopetan puhelun. Heti perään teen puhelun sirelleni, jota harvoin teen. Hänkään ei juurikaan koskaan soita minulle, yleensä hän tapaa minut aina kasvotusten. "Pahoittelen että sanon asiani suoraan, kysymättä ensin kuulumisiasi, eli minun tekisi kovasti mieli tutustua eräänlaiseen henkilöön. Gangreliin jos tarkkoja ollaan. En tunne heitä yhtään ja nyt haluaisin tuntea. Sellainen metsäläinen vielä, jos vielä tarkempia ollaan. Sinä tunnet paljon väkeä, olisiko sinulla joku jonka voisit esitellä minulle?" Kysyn sireltäni, kun hän vastaa puheluuni.
Anthony D'arc on hetken hiljaa.
"Vai Gangreliin haluat tutustua..." Hän pitää tauon, joka venyy, sillä hän ei jatka lausettaan. Selvä merkki siitä, että hän haluaa kuulla Amandalta lisää.
En tiedä miten suora voin olla tässä asiassa hänelle, vaikka tiedän ettei hän pidä selkänsä takana juonittelusta, varsinkaan jos se jotenkin liittyy häneen. Siltikin epäröin kertoa suunnitelmaa hänelle suoraan, vielä, joten sanon:
"He ovat niin erilaisia kuin me muut ja minä haluan tietää, pitävätkö kaikki puheet paikkansa. Siinä kaikki. Mutta kuulin myös että näillä niinsanotuilla city-hemmoilla ja metsäläisillä on eroja, joten haluan kuulla näiltä metsäläisiltä heidän versionsa asiaan."
"Hyvä on. Järjestän tapaamisen. Mutta tulen mukaan. He ovat erilaisia, kuten sanoit, vaikket ole tavannutkaan heitä."
"Hienoa, kiitos," sanon hymyillen teennäisesti linjan toisessa päässä, sillä en tietenkään olisi halunnut häntä mukaan. Tällä hetkellä se kuitenkin saa kelvata.
"Koska olet itse kaavaillut tämän, tapaamisesi."
"No tuota, mahdollisimman pian tietysti. Aikaahan meillä on, mutta tiedäthän sinä, joskus haluaa jotain heti."
"Hyvä on. Valmistaudu huomenna auringonlaskun jälkeen."
"Loistavaa. Kiitos etukäteen." Kiitän sireäni ja lopetan puhelun, odottaen jännittyneenä huomista. Miten ihmeessä kysyn oikein asiani jos hän on paikalla? Ei se, että hän saa tietää mistä kysyn, mutta jos pian sen jälkeen käy ilmi että kaksi Toreadoria on joutunut ihmissuden suihin, ei ole vaikea arvata kuka on ollut asian takana.
Seuraavana iltana täsmällisesti auringonlaskun jälkeen Amandan oveen koputetaan.
Valmistautuneena avaan oven.
Anthonyn autokuski noutaa hänet vanhan luksus-Mersun kyytiin. Anthony katsoo Amandaa.
"Muista, tämä henkilö, hän ei ole kaupunkilainen. Se voisi olla oikea sana. Hän on... ei nyt primitiivinen eikä raakalainen eikä sivistymätön mutta..." Anthony virnistää.
Nyökkään hymyillen toisesta suupielestäni.
"Sen parempi." Mietin kuitenkin, onko sellaisen kanssa keskusteleminen sitten jotenkin hankalampaa kuin muiden ja käsitykseni tällä hetkellä on sitä mieltä, että on. En tohdi siitä kuitenkaan kysyä nyt mitään, haluan esittää vain haluavani tutustua kunnon Gangreliin.
Auto suuntaa kaupungin ulkopuolelle, ja noin tunnin ajomatkan jälkeen Amandan mielessä alkaa herätä kauhu. Hän ei ole ollut uudelleen syntymisensä jälkeen ollut näin kaukana kaupungista. Kaikki tietävät, että se on itsemurhaa.
Alan jo melkein katua ehdotustani ja olen varma että se näkyy olemuksestani, vaikka istunkin hiljaa aloillani autossa.
"Hän asuu näin kaukana kaupungista?" Kysyn hiljaa, vilkuillen maisemia hermostuneesti.
"Kyllä. Ajattelin, että haluat nähdä jotain... sanotaanko aitoa."
Vilkaisen sireäni ja kasvoillani on jotain epämääräistä, mitä ei voi kutsua hymyksi, vaikka sitä yritin.
Vihdoin auto pysähtyy metsän reunalle pihaan. Talo on ränsistynyt, kuin vanha metsästysmaja. Sen ikkunat on naulattu umpeen paksuilla lankuilla ja pihalla on kirveellä veistetty toteemin kaltainen, missä on kuivunutta verta. Anthony astuu ulos autosta ja katsoo ympärilleen.
"Raikas maalaisilma."
Epäröiden astun ulos autosta ja katson minäkin ympärilleni, mutta aivan toisessa mielentilassa kuin sireni. En todellakaan enää tiedä mitä odottaa näkeväni, enkä ole siitä niin innoissani enää, mutta nyt on turha perääntyä. "Tämä on metsän reunassa." Sanon katsoen metsään.
"Onko täällä turvallista käydä?"
"Toivon niin," Anthony sanoo ja virnistää leveästi.
Virnistän takaisin, kuin hymyillen ja kävelen oven taakse.
"Hoidetaan tämä pian pois alta, minä en pidä tästä paikasta," sanon nopeasti.
Anthony huudahtaa ja saa Amandan pysähtymään.
"Me odotamme. Olemme vieraalla maaperällä. Siksi tulimme heti auringon laskun jälkeen, sillä odotamme."
Palaan sireni vierelle ja nyökkään.
"Hyvä on, odotamme sitten," sanon ja pidän katseeni metsässä.
Kuluu miltei kaksi tuntia, ennen kuin talon takaa kävelee suurehko ruskea ja sottaisen näköinen susi. Se jää talon reunalle tarkkailemaan Amandaa ja Anthonyä hohtavilla silmillään, muristen matalasti.
"Okei, minä en enää pidä tästä!" Sanon nopeasti ja siirryn sireni taakse, tarttuen häntä käsivarsista ja kurkin hänen selkänsä takaa varovasti likaista sutta.
"Se ei selvästikään pidä siitä että sillä on vieraita, joten voimme varmasti poistua, eikö?" Urhea ja rohkea luontoni on kukkeimmillaan todellakin nähdessäni tuon suden...
"Tämä on nyt kriittinen hetki. Kolme vaihtoehtoa," Anthony puhuu kuiskaten tuijottaen sutta.
"Joko hän päästää meidät menemään. Tai sitten hän hyväksyy meidät vieraiksemme. Tai hän hyökkää."
"Hyökkää?" Kysyn katsoen sireäni, tai oikeastaan hänen takaraivoaan.
"Hyökkää?" kysyn uudestaan, kuin huutaen kuiskaten ja otteeni hänen käsivarsillaan puristuu. Katseeni siirtyy sirestäni suteen ja sen kiiluviin silmiin ja niin typerältä kuin se vaikuttaakin, tunnen olevani puoliksi piilossa kun näen suden vain toisella silmälläni.
"Sinähän halusit Gangrelin, joka ei ole kaupunkilainen. Sait sen. Pidä pääsi kylmänä, se haistaa pelkosi." Amanda huomaa, miten Anthony käyttää persoonapronominia "se" "hän" sijasta.
Vilkaisen taas nopeasti sireäni ja tiukka ote hänen käsivarsillaan pysyy. Mutta hän on oikeassa, tätähän minä halusin. En vain todellakaan tiennyt että törmäisin ihan tällaiseen. Yritän kasata itseäni ja hillitä pelkoani, mutta ainoa mihin pystyn, on jähmettyä paikoilleni, puristaen yhä tiukemmin Anthonyn käsivarsia. Se toivottavasti on kuitenkin parempi kuin pakoon juokseminen tai epäluuloisesti ympärilleen pälyileminen, sopivaa pakoreittiä etsien. Vältän tuijottamasta sitä silmiin, mutta yritän kuitenkin katsoa sitä.
Susi lähtee kävelemään heitä kohti, puoli välissä matkaa alkaen kävellä kahdella jalalla ja muuttuen ihmismuotoon. Miehellä on sekainen pitkä rastatukka, tuuhea takkuinen parta joka palmikoilla, eläinten turkiksista tehty takki, nahkahousut ja maihinnousukengät. Selässään hänellä on metsästyskivääri, jossa kiikaritähtäin, ja kupeellaan vyöllä roikkuu retkikirves.
"Anthony," mies murahtaa ja alkaa tuijottaa Amandaa.
Mieleni tekisi pyytää, ettei hän tuijottaisi minua niin... niin vihamielisesti, mutta pidän suuni kiinni. Otteeni hieman heltiää kuitenkin nähdessäni sen nyt muuttuneena muotoon, joka on minulle mieluisampi ja näin hän on saanut uuden nimityksen siitä häneksi. Hitaasti ja varovasti irroitan otteeni kokonaan Anthonyn käsistä ja astun hänen vierelleen, katsoen tuota metsien miestä, yhä varuillani.
Mies kävelee Amandan luokse ja alkaa nuuhkia häntä, kuin susi saalista.
Jähmetyn uudelleen enkä oikein löydä silmilläni kohdetta jossa katsettani pitää, vaan se vilkuilee tuota miestä joka nuuhkii minua. Tunnen oloni hyvin haavoittuvaiseksi ja hämmentyneeksi, mutta annan hänen tehdä työnsä.
"Kuka sinä olet? Haistan... asunnon. Myös kapakan lemun. Auton sisustan," hän nyökkää Anthonyn Mercedes Benziä.
"Odota... ehkä Brujahiakin? Vai olenko väärässä?"
"Miten sinä..." olen jo kysyä, mutta vastaan perään:
"Haistat oikein." Katson kummissani tätä Gangrelia ja ihmettelen sitä, miten hän pystyi haistamaan kaiken tuon minusta.
"Olen Amanda, Anthonyn childe. Smiley myös toiselta nimeltäni," lisään vielä vaivautuneena.
Mies kääntyy ja lähtee kävelemään kohti mökkiään. Oven aukaistuaan hän viittaa heitä seuraamaan perässä.
Vilkaisen Anthonya ja lähden seuraamaan Gangrelia. En vieläkään ole täysin vakuuttunut siitä, että tämä oli järkevä teko, mutta kummasti luottamustani herättää nähdessäni hänet kävelevän nyt kahdella jalalla ja puhuvan meidän kieltä, eikä murisevan.
Mökki on sisältä pimeä ja yksinkertainen. Vähät huonekalut on veistetty itse, mitään ei ole ostettu. Sähköjä ei ole ja Gangrel sytyttää muutaman öljylampun, jotka valaisevat hämärästi huoneen. Paljon tavaraa ei ole. Yhdellä hyllyllä on paljon esineitä, jotka muistuttavat alkuperältään intiaanien tekemiltä. Huoneen nurkasta johtaa portaat yläkertaan. Mökissä on myös lattiassa luukku, mikä johtanee maan alle kellariin tai jonnekin, mitä Amanda ei osaa edes kuvitella.
"Istuutukaa," sanoo mies äänellä, mikä muistuttaa enemmän komentamista. Sohva on rakennettu puusta, ja sen päällä on rääsyjä pehmikkeenä. Huoneessa on myös muutama puusta tehty karkea tuoli.
Huokaisen hiljaa ja tuntuu kuin olisin juuri saapunut jonkun kylähullun majaan, mutta hänen kehoitustaan noudattaen, istuudun alas puiselle sohvalle. Ja minulla pitäisi vielä olla rohkeutta kysyä ihmissusista tämän kaiken lisäksi, ajattelen. Ei mikään helppo nakki mielestäni.
Anthony rikkoo hiljaisuuden.
"Gorem Hardhill, haluan esitellä sinulle childeni, Amanda D'arcin."
Useaan otteeseen kasvoillani on ollut tänään ilme, jonka pitäisi muistuttaa hymyä ja se on jälleen kasvoillani pienen hetken.
"Tämä on... todella hienoa että suostuit tapaamaan meidät. Minut siis," aloitan.
"Suostuin?" Murahtaa Gorem ja katsoo Anthonyä.
"Niin... mikä kaivaa mieltäsi?" Gorem ottaa takkinsa piilosta raskaan puukon ja alkaa puhdistaa sillä kyntensä alusia. Anthony nousee ylös:
"Minä odotan autossa." Gorem mutisee:
"Ellei tyttö palaa tunnin kuluttua, voit lähteä."
Hienoa, ajattelen. Minut jätetään kahden tuon hullun eläimen kanssa ja on vielä mahdollisuus etten palaa elävänä takaisin. Mikä voisikaan olla parempaa. Kun Anthony on poistunut, katson hetken Goremia ja aloitan: "Minun asiani, se ei ole niin yksiselitteinen, enkä tiennyt aikaisemmin minkälaiselta sitä halusin kysyä." Kohotan käteni nopeasti eteeni rauhoittavana eleenä jatkaen:
"Älä käsitä väärin, tarkoitin, en ole koskaan tavannut Gangrelia enkä tiennyt mitä odottaa. Nyt en ole niin varma enää onko minulla mitään asiaa puhua sinulle siitä mitä haluan tietää. Siis ilman etten loukkaa sinua tai klaaniasi tietämättäni ja siten luo itselleni hankaluuksia." Katson häntä tutkien, näyttääkö hän siltä että aikoo seuraavaksi käyttää tuota puukkoaan minuun, vai antaako hän minulle mahdollisuuden kysyä ja sitten vasta suolestaa minut.
Gorem murahtaa:
"Paljon sanoja, mikä on asia?" Hän lopettaa sormenkynsiensä alusten puhdistamisen ja heittää puukon seinään pystyyn oven vierelle nojaten eteenpäin.
Hätkähdän hänen heittäessä puukon seinään, mutta yritän taas koota itseni ja aloitan kertomalla asiani:
"Minä aion sanoa asiani nyt mahdollisimman suoraan, eli olen kuullut että te kykenette kommunikoimaan ihmissusien kanssa. Pitääkö se paikkansa?"
Gangrel vain tuijottaa häntä. Ihan kuin hän olisi omissa maailmoissaan, vain silmät ovat tarkkaavaiset. Kaikki inhimillisyyden rippeet ovat hänestä karisseet. Hän ei liiku, ei vaihda asentoa, ei liikuta sormiaan. Sehän on aivan turhaa kuolleelle.
"Tuota..." jatkan ja en tiedä mitä katsoa.
"Ehkä tämä oli, tai siis tämä taisi olla todella huono idea, vai? Minä halusin vain kuulla, tai siis jotain muutakin, mutta aluksi halusin kuulla että onko se edes mahdollista olla yhteydessä niiden kanssa ja..." nousen ylös hitaasti, vielä hitaammin alkaen suunnitella siirtymistä ovea kohti, mutta jatkan puhumista:
"Ja jos se olisi mahdollista, voisiko niiden kanssa mahdollista päästä jonkinlaseen sopimukseen, tiedäthän, tarjota heille jotain ja säästyä itse kuitenkin hengissä... mutta tämä oli todella huono idea, minun mokani, minä ja typerät ajatukseni..." aloitan siirtymisen ovea kohti, pitäen katseeni Goremissa ja kadun syvästi sitä, että tulin tänne.
"Puhut liikaa, etkä lähde ennen kuin niin sanon. Istu."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti