7. sessio - Viimeinen keikka

"Miksi siis tulit tänne? Tuskin halusit kylään tulla. Siresi ei ole täällä, joten puhu."

Katson villiä Gangrelia hermostuneena ja aloitan:
"Niin, nyt kun olen täällä, asiani tuntuu kovin typerältä. Enhän voi tietää miten pahana pidät koko asiaa , mutta parempi kai sanoa se nyt kun kerran olen vielä elossa," naurahdan nopeasti, mutta vielä nopeammin vakavoidun katsoessani hänen kylmää ja perin kuollutta olemusta.
"Niin, kuulin että te pystytte kommunikoimaan ihmissusien kanssa. Pitääkö se paikkansa?"

Gorem katsoo Amandaa.
"En pidä siitä, mihin tämä on menossa, mutta olet vasta pentu, joten en usko, että suunnitelmasi ovat kuten Ventrueilla minun suhteeni. Jatka vain."

Nyökkään nopeasti ja jatkan ennenkuin hän muuttaa mielensä:
"Tuota, ajatuksena oli, tai on edelleen, tuoda kaksi henkilöä vierailulle metsään ja jättää sinne, mutta se ei ole mahdollista ellei itsekin halua päätyä märäksi läntiksi sammaleille." En tiedä  yhtään mitä hän ajattelee tällaisesta suunnitelmasta, mutta minun on pakko yrittää saada sanotuksi asiani, ennenkuin hän suuttuu ja tekee minusta selvää.
"Sitten kuulin teistä ja halusin tavata jonkun joka voisi kertoa, olisiko se mitenkään edes mahdollista."

"Eli, ymmärränkö oikein. Haluat, että ihmissudet hoitelisivat jotkut pois tieltä?"

Vaivautuneena nyökkään.

"Ja minä tulen kuvioon missä? Eivät kai he tarvitse kädestä saattamista eksymiseen? Minun ongelmani ei ole mitenkään, miten he metsään joutuvat. Enkä minä joudu ihmissusille sanomaan, että raatelevat kaksi kaltaista jos he metsään eksyvät. Ja kuka on sanonut, että minä kaltaiseni pettäisin?"

"Niin, aivan," sanon vaisusti naurahtaen.
"Typerä ajatus tulla vaivaamaan sinua, mutta kiitos kuitenkin ajastasi. Ehkä on parempi yrittää hoitaa asia vaivaamatta muita," sanon vielä ja katson häntä kysyvästi, josko saisin jo luvan poistua. Tunnen itseni idiootiksi tullessani tänne kysymään jotain noin typerää, näin nuorena ja kokemattomana ja vielä täysin tuntemattomalta villiltä pedolta.


Gorem ei tee elettäkään, että keskustelu olisi loppu, tai asia loppuun käsitelty.
"Kenet haluat ruuaksi?"

"Toreadorin. Kaksi. Elderin ja primogenin," sanon.

Goremin luonnottoman ilmeettömät kasvot saavat ilmettä, kun hänen kulmansa kurtistuvat.
"Toreador elder ja primogen? Ja mitä he täällä tekisivät? Jokainen kaupunkilainen tietää, että kaupungin ulkopuolella ei ole enää sääntöjä tai turvaa. Heti kun neonvalot jäävät näkyvistä, saalistajasta tulee saalis."

"Niin, en ole vielä päässyt niin pitkälle. Sitäpaitsi, se pitäisi olla onnettomuus, ei mikään selvä juoni jonka joku on punonut. Taisin vain kiirehtiä turhan reippaasti asioiden edelle halutessani tavata Gangrelin." Jatkan.
"Mutta kyllä minä jotain vielä keksin, minä haluan heistä eroon."

"Eräs tapa voisi olla," sanoo Gorem. Amanda ei ole varma, pohtiiko villi, mutta arvelee niin.

Nojaan hieman eteenpäin uteliaisuudesta.
"Mitä tahansa sinulla on mielessä, kerro toki. Siis jos käsitin oikein että sinulla ei olisi mitään sitä vastaan että ne kaksi nukkea tuhkaantuisivat?"

"Toreadorit," Gangrel sylkäisee lattialle.

Hymähdän jo hieman rentoutuneemmin.
"Kerro mikä tapa voisi toimia."

"Ehkä voisin suostutella muutaman ihmissuden hyökkäämään kaupunkiin. Mutta sillä on hintansa, enkä voi taata sitä, ettei sivullisia kaltaisia kuole."

Silmäni suurenevat ällistyksestä ja nopeasti näen mielessäni niiden petojen juoksevan kaupungissa, tuhoten kaikki jotka tielleen sattuvat.
"Ehkä ei paras idea sittenkään," sanon ja olen pienen hetken hiljaa, jatkaen sitten:
"Entä jonnekin hieman syrjemmälle kaupungista? Jonnekin sellaiselle paikalle jonne me vielä uskaltaisimme mennä, mutta missä olisi mahdollisimman vähän sivullisia uhreja? En minä ainakaan halua uhrata muiden henkiä päästäkseni vain kahdesta eroon."

Gorem katsoo Amandaa poraavasti:
"Se ei ole minun ongelmani, mutta voin antaa ihmissusille vihjeen ilmaisesta saaliista."

"Mikä on hinta?"

"Hinta... Mitä sinulla on tarjota?" Hän haistelee ilmaa.
"Pentu."

"En tiedä. Ei rahaa ainakaan. Vanhanajan palvelus palveluksesta kyllä käy," sanon varovasti.

Gorem katsoo Amandaa.
"Piiloudun varjoihin niin, ettet minua näe. Juoksen yössä kuin tuuli. Kynteni leikkaavat lihaa polttaen sitä. Mitä sinulla on?"

"Ei mitään tuohon verrattuna," totean pettyneenä toinen kulma koholla.
"Mitä haluat? En voi tarjota varmasti vielä mitään mitä sinulla ei jo olisi, mutta aseta edes jonkinlainen ehdotus niin tiedän, onko minulla minkäänlaista saumaa," jatkan katsoen häntä, miten vain epävarmana ja pelokkaana voin vaativasti katsoa.

"Mietin asiaa. Hoida sinä ne Toreadorit pois kaupungista, loput hoituu itsestään."
 "Tarvitsen yhden esineen kummaltakin. Hajujälki ihmissusille."

"Hajujälki? Hyvä on, se järjestyy mitä pikimmin. Ja sen jälkeen järjestän ne kaksi pois kaupungista. Kiitos, kiitos todella paljon," sanon ja nousen ylös kumartaen hieman kohteliaasti ja poistun autolle. Istuudun takapenkille ja sanon:
"Kiitos Anthony, tämä oli juuri sitä mitä halusinkin."

Anthony katsoo Amandaa ja auto lähtee kiitämään takaisin kaupunkiin. "Haluatko jakaa kanssani?"

"En?" Sanon esittäen sen oikeastaan kysymyksen muodossa, sillä en tietenkään halua paljastaa hänelle suunnitelmaamme, tietämättä mitä mieltä hän siitä on.


"Toivottavasti et tee mitään... liian salaista. Siinä mielessä, että jos se paljastuu, ettei se paljastu liian kovin. Ettet vain kanna alasinta liian ylös etkä enää jaksa sitä kantaa, ja se tippuu portaat askelma kerrallaan murtaen ne."

Sireni on kyllä oikeassa. Jos tämä asia paljastuu joskus, alasin putoaa ja lujaa, mikäli se on prinssistä kiinni. Hän ei varmasti millään muotoa hyväksy tällaista toimintaa, ei vaikka kyseessä olisi kuinka vastenmielinen kaltainen. Camarillassa siis.
"Olen varovainen," sanon Anthonylle. Se saa riittää hänelle toistaiseksi. Kun tämä juoni toteutuu, hän varmasti saa silloin kysymättäkin vastauksen siihen, kuka sen takana oli.

Anthony nyökkää hyväksyen.
"Tuo riittää minulle nyt. Mutta tiedä, jos tietooni tulee jotain... enemmän kuin epäilyttävää, otan yhteyttä sinuun. Tällä hetkellä tiedän, että olet suunnittelemassa jotain."

"Tiedän, tiedän," tokaisen, vaikka saan olla kiitollinen siitä ettei hän vaadi minua kertomaan tarkemmin suunnitelmistani. Hän on juuri sopivan isällinen.


Anthony vie Amandan hänen kotipihalleen.
"Jos tarvitset jotain, keskustelemme siitä. Ehkä tämä tekee hyvää sinulle, kokeilla siipiä. Mutta jos lentosi muuttuu epävakaaksi, tulen puuttumaan siihen. Voin auttaa sinua, jos sitä tarvitset. En kysele, ellet itse halua kertoa." Hän pitää pienen tauon ja katsoo Amandaa vakavana:
"En kysele toistaiseksi."

"Kiitos. Tuo kaikki merkitsee minulle paljon," sanon hymyillen, katsoen hänen illuusion peittämiä komeita kasvoja ja nousen ulos autosta. Heilautan vielä kättäni ja menen sisälle. Oloni on huomattavasti helpottuneempi kun tiedän että sireni on valmis auttamaan jos sitä tarvitsen. Mutta kuten hän sanoi, tämä taitaa tehdä minulle hyvää kokeilla siipiäni ja nyt minun pitää miettiä seuraavaa siirtoani, joka tulee olemaan vierailu jälleen primogenin kartanossa ja myös elderin asunnossa. Tarvitsenhan heiltä jotain henkilökohtaista.


Seuraavana iltana herättyäni, ensimmäisenä teen puhelun Hellerille.
"Oletko edistynyt yhtään? Tai ei sen väliä, minä olen edistynyt jo tarpeeksi alkaakseni tehdä seuraavaa siirtoa. Ja se on hankkia niiltä kahdelta nukelta jotain tärkeää. Ja kun se on hoidettu, voi itse päätapaamista alkaa suunnitella."

Heller nauraa:
"Hienoa. En malta odottaa, että ne kaksi mulkkua kuolevat. Mikä on suunnitelma?"

"Älä hätäile, minä hankin käsiini niiltä jotain tärkeää ja sitten me järjestämme paikan kaupungin ulkopuolella, mutta turvallisten rajojen sisäpuolella, jonne houkuttelemme ne kaksi. Mutta asia kerrallaan, se tuskin tulee olemaan vaikein osa saada heidät sovitulle paikalle. Luulen että minä taisin hoitaa sen vaikeimman osuuden tavatessani sen... eläimen. Mutta nyt, minun on aika aloittaa työni. Pidän sinut ajan tasalla." Lopetan puhelun odottamatta vastausta vain sen takia, koska olen monesti nähnyt elokuvissa miten hahmot tekevät niin ollessaan etulyöntiasemassa. Varsinainen kovis minäkin yritän olla, naurahdan itsekseni, mutta halusin vain tehdä niin.
Tiedänkin jo reitin kartanoon, mutta jälleen minun tulee saada tietää ettei neiti itse ole paikanpäällä, joten turvaudun samaan keinoon kuin viimekerrallakin, eli teen puhelun Chorusille. En olekaan kuullut hänestä mitään pitkään aikaan.
"Hei, pitkästä aikaa. Tietysti minua kiinnostaa kuulla miten voit, mutta minulla ei ole aikaa siihen nyt. Voisitko tehdä minulle saman palveluksen kuin viimeksikin? Minä korvaan sen jotenkin, siitä voimme puhua myöhemmin, mutta minun pitää saada jälleen tietää koska neiti Toreador primogen on poissa kotoaan ja mielummin pitemmällä reissulla kuin iltapalaa etsiessä. Mitä luulet, voitko auttaa minua?"

Chorus vastaa hieman vastahakoisesti:
"Ilmoitan, kun hän ei ole paikalla. Mitä nyt? Eikö se ollutkaan siinä?"

"Ei, ei ollut. Mutta älä vieläkään huoli, sinä ja klaanisi pysytte ihan puhtaina tästä."

"Hyvä on. Ilmoitan, kun primogen on asioilla. Todennäköisesti Elysium?"

"Mielellään, sillä siellä hän viihtyy pitempiäkin aikoja. Äläkä unohda hänen ystäväänsä, elderiä. Minun pitää vierailla hänekin luonaan."

"Samana iltana? Mikä on varasuunnitelmasi, kaiken varalle? Ensimmäinen kerta sujui hyvin, mutta mitä useammin teet sen, sitä suurempi on kiinnijäämisen riski."

"Kuule, ei ole mitään varasuunnitelmia, sellaisille ei ole aikaa eikä sijaa nyt. Tämä pitää hoitaa ja sen on onnistuttava."

"Hyvä on. Pidän sinut ajan tasalla." Chorus pitää pienen tauon.
"Kerrotko minulle, mistä on kyse?"

"Riippuu ihan siitä, kuinka luotettava olet. Ja haluatko todella tietää?"

"En tiedä haluanko tietää. Tuo kysymyksesi sai sen kuulostamaan vakavalta."

"No sanotaan ettei se ole asia jota levittelen huvikseni. Olen nyt jo ehkä vihjaillut liikaa, sillä nyt tiedät minun suunnittelevan jotain."

"Hyvä on. Toivottavasti tämä ei todellakaan tule vaikuttamaan minuun."

"Ei tule, luota minuun. Ei ole mitään syytä miksi tulisi."

"Mistä tulikin mieleeni, voitko tehdä palveluksen?"

"Toki, sehän käy vastapalveuksesta. Kerro."

"On eräs esine, mikä pitäisi saada maan alle vähäksi aikaa."

"Hmm, kuulostaa mielenkiintoiselta. Eiköhän se onnistu. Voit toki kertoa vähän lisää jos haluat," sanon uteliaana.

"Esine on orb. Siihen on sidottu sielu, ja tällä hetkellä se on melko tulenarka, joten se pitää saada piiloon. Haluan pitää sen itselläni tutkimuksia varten, en luovuttaa yleiseen käyttöön sillä tietäisin, että silloin en itse saisi siitä irti enää mitään."

"Sielu? Mitä se tarkoittaa käytännössä?"

"Sielu. Ehkä kansankielellä sitä voisi sanoa aaveeksi, mutta se ei kummittele. Se on jäännösenergiaa. Muistoja. Ei persoona."

"Ai. No, minä voin piilottaa sen."

"Kiitän. Tapaammeko vielä?"

"Treffeillehän sinä et minua pyydä, mutta en näe mitään estettä miksemme voisi tavata muuten," sanon virnistäen vaikkei hän sitä näe.

"Hyvä. Kirjasto sopinee?" Hän lisää:
"Ei kaupungin vanha kirjasto, vaan pääkirjasto. Kauhuosasto."

"Niin dramaattista," sanon naurahtaen.
"Näemme siellä." Lopetan puhelun ja vedän hupun pääni ylle, lähtien ulos. Taaskaan matka ei kestä pitkään, metro menee täällä melkein minne vain, minun onnekseni. Siitä on ikuisuus aikaa kun olen viimeksi käynyt kirjastossa. Varmasti joskus kouluaikoina viimeksi, mutta ei ole vaikea löytää kauhuosastolle.


Amanda löytää Chorusin istumasta pöydän ääressä. Hänellä on Stephen Kingin Tarpeellista tavaraa, mitä hän lukee.

Istuudun häntä vastapäätä, nojaten käsilläni pöytään.
"Pidätkö siitä?" kysyn katsoen kirjaa hänen edessään.

"Pidän. Luin tämän joskus kun se ilmestyi. Sen jälkeen olen lukenut sen kerran vuodessa." Hän naurahtaa ja kääntää kirjan pöydälle.
"Tapa."

Pudistelen hieman päätäni hymyillen.
"Tapansa kullakin."

"Eikö sinulla sitten ole tapoja?" Hän nauraa:
"Tiedät mitä tarkoitan."

Mietin hetken, onko minulla jotain pinttyneitä tapoja, kuten Chorusilla yhden kirjan lukeminen useasti. "Ei oikeastaan. Saatan katsoa jotain tiettyjä elokuvia useasti aina uudelleen ja uudelleen, mutta sitä ei varmasti lasketa. Kaikkihan tekevät niin joskus."

"Voi olla, ainakin uusintojen kohdalla. Turhauttavaa... siksi pidän kirjoista." Amanda tuntee, miten joku työntyy hänen jalkaansa vasten.

Ensin olen katsoa Chorusia toinen kulma koholla, mutta sitten älyän että se on se esine, orb jossa on sielu. Hamuan sen jalkojeni väliin ja sanon:
"Ihmettelin aluksi miten jaksat lukea saman kirjan aina uudestaan, eihän se tarina siitä miksikään muutu, mutta ei sama elokuvakaan muuta juontaan sen seistyä vuosia hyllylläsi." Virnistän ja huppuni alta paljastuu hieman tikkejä, sanoen hiljaa:
"Ja täytyy myöntää, minä luulin aivan jonkun muun koskettavan jalkaani."

"Minkä sen sitten arvelit olevan?"

"Se, mikä olisi ollut kaikkein sopivin vastaus tähän, ei olisi ollut mahdollista, joten luulin sitä vain jalaksesi," sanon hymyillen toisesta suupielestäni.

"Ehkä jalkani hieman hipaisikin sinua, kun työnsin sitä sinua vasten."

"Niin, niin se taisi. Kun työnsit sitä minua vasten," sanon naurahtaen ja päätäni pudistellen.
"Kai ymmärsit että se oli vitsi?"

"Ymmärsin. Vaikka olenkin lukutoukka," hän naputtaa kirjan kantta,
"en ole huumorintajuton."

"Kumma juttu," tokaisen jälleen naurahtaen ja nojaan taaksepäin, pitäen pienen tauon.
"Käytkö täällä useinkin? Ja luoja, minä en tarkoita tätä niin klisheisenä iskulauseena kuin se kuulostaakin. Tarkoitin kai lähinnä sitä, että viihdytkö täällä paljon kirjojen parissa?"

"Käyn silloin tällöin. Kun kotona alkaa seinät ahdistaa, eikä jaksa hillua Tremereiden mestoilla, tämä on hyvä paikka. Sitä paitsi, kotiini ei koskaan mahtuisi näin monta kirjaa."

"Lukutoukka..." toistan hänen sanat päätäni pudistellen.
"No, makunsa kullakin, kuten myös tapansa. Ja mitä teet viihteellä? Vai onko se nimenomaa viihdettä viettää tuntikaupalla aikaa, öistä toiseen kirjojen parissa?"

"Mitä luulet minun tekevän viihteellä?" Hän kysyy ovelasti, mutta vakautuu.
"Hyvä kysymys..."

"Pidätkö musiikista?"

"Pidän. Sinä?"

"Pidän. Pidätkö vähän erikoisemmasta ambient tyylisestä musiikista?"

"Ehkä. Elend on suosikkini, mutta se taitaa mennä enemmän klassisen suuntaan."

"Ajattelin vain, jos kaipaat jotain vaihtelua kirjojen lukemiselle, olisi vielä yksi keikka tiedossa täällä, minne ajattelin mennä. Kyse on Toreadorien luomasta yhtyeestä ja en tiedä mitä ajattelet, mutta minä varmasti en näytä siltä että pitäisin niistä kukkahattupelleistä ja siltikin olen viihtynyt heidän keikoilla neljättä kertaa. Jos siis haluat kokeilla sitä vaihtoehtoa piristääksesi itseäsi edes vähän, voisin tulla kanssasi. Tai siis sinä minun."

"Kutsutko minua treffeille?

Katson Chorusia päätäni kallistaen sivulle ja suon hänelle hymyn.
"Minä en ota tuota vittuiluna, mutta eiköhän se ole minulle jo hyvin selvää miltä näytän, joten älä pelkää, minä en pyydä sinua treffeille. Minä pyydän että tulisit vain kanssani sinne. Se, miten vietät aikasi siellä ja kenen kanssa on yhdentekevää minulle, mutta ainakin haluan tarjota sinulle mahdollisuuden viettää illan jossain muualla kuin kirjastossa muiden toukkien kanssa. Joten mitä sanot?"

"Hyvä on hyvä on. Enkä vittuillut sinulle, jos sillä on mitään merkitystä."

"Hyvä. Saat edes jotain muuta ajateltavaa kuin nuo," sanon osoittaen kirjoja.
"Ja toki minä vilkaisen peiliin ennen sinne menoa, en sentään julkisesti esittäydy tällä naamalla. Ilmoitan sinulle ajasta paremmin myöhemmin."

Chorus katsoo Amandaa hetken.
"Haluaisin nähdä sinut ilman huppua."

Minäkin katson häntä hetken ja naurhdan sitten.
"En edes viitsi kysyä miksi, toisaalta kai ymmärrän sen miksi haluat nähdä kaltaiseni. Eikä minulla ole mitään syytä peitellä sitä, mutta ehkä tämä paikka ei ole oikea. Saata minut pysäkille," sanon ja nousen ylös, noukkien laukun jalkojeni välistä ja lähden kävelemään ulos. Vilkaisen ulkona Chorusia ja jatkan matkaani metrotunnelia kohti. Portaat johtavat maan alle ja astelen ne puoleen väliin, jossa on pieni tasanne. Pysähdyn ja käännyn katsomaan Chorusia.
"Aiotko sanoa minulle sitten suoraan jos et kasvoni nähtyäsi haluakaan lähteä kanssani sille keikalle?" Kysyn häneltä.

"Hyvä on. Sanon, ellen halua lähteä treffeille kanssasi."

Vilkaisen ympärilleni ja paikka näyttää olevan sopivan hiljainen. Alhaalla tunnelissa kuuluu ääniä ja ylhäällä kadulla, mutta portaikko on tyhjä. Katsoen Chorusia, vedän hupun pois päältäni ja pörrötän hieman vaalean, melkein hopean sinisiä hiuksiani jotka ovat olleet pitkään hupun alla.
"Kas tässä minä olen." Tiedän hyvin miltä näytän. Ihoni on kalpea, ohimoillani näkyy kuultavia merkkejä, kuin verrattavissa suomuihin tai kesivään ihoon. Silmänympärykseni ovat tummat ja silmäni melkein luonnottoman vaaleat. Samoja kuultavia merkkejä löytyy kehostani muualtakin, mutta niitä Chorus ei näe. Ihoni on kuitenkin verrattavan sileä, toisin kuin useimmilla, mutta kirous on tehnyt suupieliini ikävät haavat jotka eivät parane mitenkään. Ei edes vereni voimasta. Siksi ne on kurottu tikeillä umpeen. Ja siitähän se nimitys Smiley tuleekin.

Chorus laskee kätensä Amandan olkapäälle ja puristaa sitä hieman hymyillen.

"Tuo ei varmasti ollut mikään sääliä huokuva puristus, eihän?" Kysyn naurahtaen.

"Ei ollut. Kiitän luottamuksestasi."

Pudistelen päätäni, jälleen naurahtaen ja vedän hupun takaisin kasvojeni suojaksi.
"No, järkytyitkö niin pahasti että jätät keikan väliin, vai suostutko saapumaan paikalle kanssani?" Kysyn.

"En tarkoita pahalla, mutta Tremerenä olen nähnyt hiton outoa juttua."

"Eli minä en ole sieltä pahimmasta päästä?"

"Ehkä tämä kuulostaa jotenkin kliseeltä, mutta sisin on tärkeintä."

"Tuo on totta. Minä tiedän sen kokemuksesta. Mutta et vielä vastannut kysymykseeni, kiinnostaako se keikka vielä?"

"Kiinnostaa. Koska se on?"

"Huomenna." Kerron hänelle ajan ja paikan myös.
"En voi hakea sinua, en omista korttia tai autoa, mutta voimme tavata jossain."

"Kirjastossa?"

"No vaikka siellä," sanon ja naurahdan.
"Nyt minun on parasta mennä tämän," taputan laukkua ja jatkan:
"sielun kanssa jonnekin, missä se on turvassa."

Chorus nyökkää.
"Huomiseen."

Heilautan hänelle kättäni ja palaan havenilleni. Ainoa piilopaikka tällä hetkellä on oma kellarini, joten vien laukun sinne. Piilotan sen yhden nurkassa olevan hyllykön taakse. Ehkä se pysyy siellä piilossa ainakin huomiseen. Jos siltä tuntuu myöhemmin, niin vien sen parempaan piiloon, mutta tällä hetkellä se saa kelvata.
Seuraava ilta herättää minut ja alan valmistautua keikkaa varten. Se on viimeinen keikka näillä tietämin ja odotan sen olevan vähintään yhtä hyvä kuin edelliset, ellei jopa parempi. Aika lähestyy ja lähden sovitulle tapaamispaikalle, kirjastoon. Tällä kertaa kasvoni paljaana, illuusion peittäen pienet virheet.

Chorus odottaa kirjastossa, mutta tällä kertaa hänellä ei ole kirjaa mukanaan.
"En tiennyt oikein vaatteista," hän sanoo. Hänellä on mustat farkut, mustat saappaat ja pitkä musta nahkatakki, jonka selässä Ankh.

"Ei se mitään. Sillä ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä mitä ylläsi on. Oletko valmis?"

"Olen. Otammeko taksin? Vai ovatko metrot sinun juttusi?"

"Metrot ovat melkein ilmaisia taksiin verrattuna ja kyllä, ne ovat minun juttuni. Tule," sanon ja lähden ulos, samaiselle pysäkille jonne hän saattoi minut eilen. Ei ehkä niin yksityinen kuljetus kuin taksi, mutta melkein yhtä nopea ja pian saavummekin klubille.
"En tiedä onko heillä lähitulevaisuudessa uusia keikkoja tiedossa, mutta nämä missä olen jo käynyt ja tämä viimeinen varmasti riittää minulle pitkäksi aikaa. Olen pitänyt keikoista, mutta en nyt sentään hulluksi faniksi rupea," selitän matkalla sisälle.


"Hulluksi faniksi? Miksi muuten edes seuraat näitä? Vai pidätkö siitä musiikista niin paljon? Etkö juuri..." hän katsoo ympärilleen,
"Toreadoreja, tiedäthän."

"No yritin kertoa eilen, että tämä on näkemisen arvoinen juttu kuitenkin. Ja ehkä siksi varsinkin koska ovat juuri niitä pellejä, joista en pidä. Antoi hieman erilaista kuvaa, tiedätkö. Ja pian näet itsekin. En sano että tämä olisi jotain maata järisyttävää, mutta myönnän ihan avoimesti, yhtä avoimesti kuin näytin todelliset kasvoni, että pidän heidän esityksistään. Ja tämä on viimeinen keikka, olisin joka tapauksessa tullut katsomaan sen ja koska sinulla ei sitä kuuluisaa vapaa-ajan viettoa ole, halusin tarjota sitä samalla sinulle. Niiden klaanista huolimatta."
Ei mene kauaa, kun valoshow alkaa ja väkeä alkaa kerääntyä mahdollisimman lähelle lavaa, huutaen ja käsiään heiluttaen. Taas laulaja saapuu lavalle karismaattisesti ja yleisö on aivan hullaantunut. Aistin sen karisman itsekin, kuten joka kerta. Vilkaisen Chorusia ja näen hänestäkin, että alku on näyttävä. Biisit vaihtuvat ja tunnelma senkuin kohoaa, kuten omalla ja Chorusinkin kohdalla. Se on vain jotain mitä ei voi välttää. Ja kun on viimeisen biisin aika, yhtye on tiennyt mitä tehdä saadakseen yleisön hullaantumaan lopullisesti ja se vaikuttaa myös minuun. Käännyn katsomaan Chorusia ja tartun häntä käsivarresta, puristaen sitä hellästi ja huudan metelin lävitse:
"Voitko sanoa rehellisesti, ettei tämä näytä, kuulosta tai tunnu hyvältä viihteeltä?"

Chorus hymyilee ja puristaa Amandaa takaisin kädestä ja huutaa musiikin yli jotain, mitä Amanda ei kuule, sillä Judas alkaa juuri huutaa mikrofoniin kitaran vetäessä soolon.

Huomioni kiinnittyy Chorusista Judakseen ja hänen ääneensä. Bändi todellakin ylittää itsensä tällä viimeisellä keikalla. Viimeinen kappale tuntuu venyvän ja venyvän erillisien soolojen takia, mutta se ei yleisöä haittaa. Viimein tulee loppu ja koko yleisö kiittää kirkumalla ja huutamalla. Metelin seasta ei voi kuulla mitään, joten en edes yritä sanoa Chorusille mitään vielä. 'Encore, encore' vaatii yleisö, mutta sitä ei tule enää. Yhtyeen jäsenet poistuvat, mutta tulevat uudestaan lavalle tehden pienen kierroksen ja hyvästelevät yleisön, poistuen lavan taakse. Yleisö jatkaa villiä huutoa ja taputuksia satelee, vaikka lavalla näkyy enää pelkästään valoshow. Käännyn uudelleen Chorusia kohti ja kasvoillani on leveä hymy.
"Veti mukaansa, eikö?"

Chorus nyökkää.
"Kyllä. Epäilen kyllä, että osa bändin taianomaisuudesta on Precenseä." Amandan luokse kävelee se vartija, joka ensimmäisen kerran hänet johdatti takahuoneeseen.
"Sinulle on muuten vapaa vip-pääsy."

"Hienoa, kiitos," kiitän vartijaa ja sanon Chorusille:
"Haluatko sinä tulla? Voin kysyä Judasilta, saanko ottaa seuralaiseni mukaan."

Chorus nyökkää:
"Mikä ettei. Taidat itsekin olla jotain täällä."

Nyökkään myös vastaukseksi ja tartun häntä kädestä, alkaen johdattaa backstagelle.
"Odota tässä hetki," sanon ja astun sisään ovesta.
"Wau, olitte aivan suurenmoisia tänään," sanon.

"Kiitos kiitos," sanoo Judas peilinsä äärestä.
"Sinulla oli ystävä mukana tänään."

"Aivan, halusinkin kysyä että saako hän myös astua tuosta halutusta ovesta sisään, vielä halutumman yhtyeen seuraan?"

Judas heilauttaa hajamielisesti hyväksyen kättään.

Nyökkään ja pyydän Chorusin sisään.
"Chorus, tässä on Judas, yhtyeen ääni. Judas, tässä on ystäväni Chorus," esittelen heidät.


Chorus nyökkää heille, mutta Judas tai hänen yhtyeensä ei näytä juurikaan osoittavan mielenkiintoa.
"Kaapissa on viiniä," rumpali sanoo.
"Teidän makuunne."


Hymähdän, sillä en tiedä mitä rumpali tarkoittaa sanoessaan 'teidän makuunne', mutta harvoin minä kieltäydyn viinistä, oli se sitten makuuni tai ei. Kaadan kahteen lasiin, ojentaen toisen Chorusille ja nuuhkaisten omaani, maistaen sitä sitten. Pienen hiljaisuuden jälkeen sanon:
"Tämä oli viimeinen keikkanne täällä ja se tuntui vain nostattavan suosiotanne. Ja vaikka päättäisitkin pitää esiintymisestä pienen tauon, olet silti askeleen lähempänä suosiotasi." Tarkoitan sanani tietysti Judasille, vaikka muutkin kuulevat ne.

Viinipullossa on tuoretta verta, mihin rumpali viittasi. Judas virnistää:
"Kiitän sanoistasi, muuten, minulla onkin kysymys." Amandan viereltä sohvalta leiskahtaa salamavalo ja polaroid kamera pitää surinaa sen työntäen kuvan sisuksistaan. Löyhytellen yhtyeen nainen ojentaa sen Judasille, joka katsoo kuvaa.
"Meillä on tulossa uusi single. Extraordinarily fucked up bitch. Haluatko kanteen?"

Tuijotan hetken Judasia ja sanon kulmieni alta katsoen:
"Fucked up bitch tai en, minä en todellakaan halua minkään levynne kanteen."

Judas katsoo Amandaa kääntäen suupieliään tahallisen surullisesti ja pettyneesti alaspäin.
"Mutta, se on taidetta, ja..." rumpali jatkaa:
"Vitun hienoa."

"Olen pitänyt keikoistanne, mutta näytänkö siltä että minua ihan niin pitkälle kiinnostaa, vaikka se olisikin kuinka vitun hienoa tahansa? Ja jos kasvoiltani ei sitä juuri nyt näe, niin voin kertoa, että ei kiitos, minua ei vittuakaan kiinnosta nähdä naamaani minkään levyn kannessa. Kiitos kuitenkin," sanon ja nyt muistan miksi aloin pitää tuota Toreadoria outona.

Judas katsoo Amandaa.
"Olen pettynyt." Hän katsoo Chorusia.
"Hiljainen Amandan ystävä, mitä mieltä sinä olet?" Chorus on hieman hämillään tästä huomiosta.
"Jos Amandaa ei kiinnosta, sitten ei. Eikö tuo ole hyväksikäyttöä?"

"Hyväksikäyttöä? Ehkä tuo oli hieman liian raju ilmaisu asiasta. Minähän voisin näyttää keneltä tahansa ja kuinka kauniilta tahansa ja jos olisin joku muu, saattaisin jopa suostua, mutta kutsu sitä sisäiseksi luonnoksi tai miten tahansa, mutta minua ei todellakaan kiinnosta."

Judas nousee ylös tuoliltaan peilin edestä kävellen Amandan eteen. Hän katsoo häntä.
"Niin, te voitte näyttää keneltä haluatte, niin kauniilta kuin haluatte, mutta..." hän hipaisee ilmaa Amandan kasvojen edestä kuin koskematta sivelisi hänen poskeaan:
"Oikea kauneus on naamion takana." Chorus näyttää hieman vaivautuneelta.

Seison liikkumatta hänen edessään ja en värähdäkkään hänen koskemattomasta kosketuksesta, mutta pian sen jälkeen en voi olla naurahtamatta.
"Minä tiesin jo että olet outo, mutta se käsitys vain vahvistuu. Salli minun karistaa tämä meikkikerros kasvoiltani," sanon ja annan illuusion hälvetä kasvoiltani, kunnes omat kasvoni paljastuvat.
"Oikea kauneus, jos se vaikka voiskin näyttää tältä, tuskin miellyttää kovin monta. Voitko kertoa minulle miksi haluaisit kasvoni levyn kanteen ja keneltä oikein haluaisit minun näyttävän niissä? Enkä kysy siksi että aikoisin suostua, vaan uteliaisuus nostaa päätään," kysyn Judakselta.

Judas katsoo yhtyettään, joka naurahtaa hymähtäen.
"Keneltä haluaisin sinun näyttävän?" Hän istuutuu.
"Mitä luulisit?"

"Mitä, minulta itseltäni? Se peite kasvoillani, jotta näyttäisin siltä miltä näytin ennen tätä... kauneusleikkausta?"

Judas katsoo Amandaa suoraan silmiin seistessään hänen edessä.
"Ei, vaan sinulta, kuten nyt."

"Et voi olla tosissasi," sanon ja naurahdan.
"Sopisi kyllä loistavasti levyn nimen kanssa, sen myönnän. Mutta että haluaisin olla siinä, siitä en ole samaa mieltä."