Viimein alkaa planeetta lähestyä. Avaruusliikenne on kasvanut huomattavasti. Chiasm huomaa, että jostain syystä miehistö on hieman varuillaan, vaikka heillä ei olekaan mitään salattavaa. Varmasti heidän hämärillä retkillä opittu varovaisuus ja vainoharhaisuus. Planeettakin näkyy jo kuvaruudun horisontissa. Sen geometria on erikoinen. Eteläisellä ja pohjoisella pallonpuoliskolla on vain vettä, ja planeetan keskellä kiertää vyömäinen maakaistale. Sen rannasta on irronnut muutamia satunnaisia jopa suuria saaria, mutta pääosin päiväntasaajasta pohjoiseen ja etelään on vain merta.
"Kuulostaa hyvältä," sanon tyytyväisenä. Planeetalla on varmasti paljon kaikkea mielenkiintoista.
Arpi sanoo:
"Mielenkintoista, tälle planeetalle ei laskeuduta, vaan pääkaupungeissa näyttää olevan avaruussatamat, joista menee putki avaruuteen avaruussasemaan. Eli, telakoidumme avaruusasemaan, ja laskemme hissillä planeetalle."
"Tarkoittaa sitä että jos tulee kiire lähteä, se ei onnistukaan niin nopeasti," tokaisen, vaikka ei meillä vieläkään pitäisi olla mitään syytä paeta tai varoa ketään.
"Se on siis iso planeetta?"
Sarwen sanoo:
"Planeetan kokonaispinta-ala on suuri, mutta siitä on maata ehkä 15-20%. Asutettuna ehkä 5%. En osaa arvioida asukasmäärää, mutta ehkä miljardi."
"Kuulostaa tarpeeksi isolta määrältä," sanon ja kuvittelen jo mielessäni mitä kaikkea pientä vietävää sieltä voisi löytyä.
Sarwen kysyy Garilta, kuinka kauan telakoitumiseen ja Gar ilmoittaa, että alle arn. Valmistautumiset voi aloittaa. Hän käskee Chiasmia varmistamaan, että Jamimalla on mukanaan kommunikaattori, ja hän ei todellakaan eksy yksin mihinkään. Samalla Chiasm voisi kysyä, aikooko Feala astua myös planeetan pinnalle.
Nyökkään ja poistun hyttiosastolle. Olisin voinut hoitaa asian kommunkaattorillakin, mutta koska olen menossa omaan hyttiini, Jamiman ja Fealan kanssa keskustelu hoituu samalla kasvotusten. Aloitan Jamimasta ja painan hänen oven summeria, pyytäen luvan tulla sisään.
Jamima antaa tahallaan Chiasmin odottaa hetken, ennen kuin pyytää hänet sisään. Hän on meikkaamassa koristellun meikkipöytänsä äärellä.
"Näyttäisit ehkä naiselta, jos laittautuisit," hän sanoo peilin kautta Chiasmia katsoen.
Kurtistan hieman kulmiani ja virnistän sitten, ehkä tuntien pientä ylemmyyden tunnetta vaikka Jamima Al-Malikin suvusta onkin. Nostan käteni lanteilleni ja kysyn:
"Luuletko että luomeni ovat vihertävät ja huuleni sinertävät luonnostaan?"
Jamima katsoo Chiasmia ylimielisesti:
"Luulin, että sinulla on joku tauti."
"Tauti jolla on nimi: en halua näyttää tralkilta," sanon ja tuijotan hetken Jamimaa silmiin, kunnes rauhoitun ja jatkan:
"Telakoidumme pian planeetalle ja sinä jäät tänne jos kommunkaattorisi ei ole mukana ja toiminnassa. Hankkiutuminen hankaluuksiin ei ole tällä kertaa toivomuslistalla, ymmärrätkö?"
Jamima heilauttaa kommunikaattoriaan.
"Tässä se on." Hän katsoo Chiasmia, ja on sanomassa jotain, muttei kuitenkaan sano.
"Oliko sinulla jotain lisättävää vai kysyttävää?" Kysyn huomatessani että hän oli sanomassa jotain.
Jamima näyttää käyvän sisäistä kamppailua.
"Olen pahoillani. Olet ihan nätti."
Hymähdän ja sanon:
"Sinun ei tarvitse sanoa minulle jotain jos et tarkoita sitä. Tulin vain sanomaan että emme halua sinun joutuvan hankaluuksiin, joten pidä huoli että kommunikaattori on mukanasi ja toimii."
Jamima sanoo:
"Olen ehkä joskus vähän hankalahko."
"Johtuuko se kenties asemastasi? No, mistä ikinä se johtuukaan, pieni rentoutuminen ei olisi pahitteeksi. Uskon että planeetalla on paljon mahdollisuuksia siihen, jopa sinulle. Tiedätkö, sanon tämän hetken mielijohteesta ja pienessä mielenvikaisuudessa, mutta voisin kuvitella jopa pitäväni sinusta ellet olisi niin frellin tiukkapipoinen." Hymyilen sanottuani tuon, sillä en halua suututtaa Jamimaa ja tarkoitan mitä sanon.
"Minä tiukkapipoinen?" Jamima nauraa.
"En todellakaan. Et ole nähnyt minua juhlimassa!"
"Tilaisuus todistaa kylmän kuoresi alta löytyvän jotain rennompaa, prinsessa. Menemme siis juhlimaan," sanon hymyillen ja poistun jättäen hänet jatkamaan valmistautumistaan. Ehkä hän nyt muistaa kommunkaattorinsa. Seuraavaksi Feala, joka on sanonut että hänen ovensa eivät ole lukitut. En siltikään tohdi vain astua sisään, joten painan summeria ensin ja vasta sitten astun sisään.
Feala on pukeutunut hieman hillitympään kaapuun ja riisunut kaulakäätynsä korvaten sen korulla, jossa on hänen uskonnollinen tunnuksensa.
"Sinä näemmä olet myös astumassa planeetalle?" Kysyn.
Feala nyökkää.
"Haluan nähdä tätä kulttuuria ja uskontoa."
"Hyvä on. Ilmoitan muille että olet tulossa mukaan," sanon hymyillen. Varmasti tekee Fealalle hyvää päästä planeetalle vaikkei se varmasti samanlainen paratiisi olekaan kuin edellinen, mitä Feala ei edes nähnyt.
Feala nyökkää.
"Ehkä opin jotain uutta, ehkä joku voi oppia minulta jotain."
"Sinulle ei varmasti tarvitse sanoa, mutta pidät huolen siitä että kommunkaattorisi on mukana ja että se toimii," sanon vielä.
Feala nyökkää. Kaijuttimet ilmoittavat, että telakointi alkaa.
Nyökkään Fealalle ja poistun omaan hyttiini. Vaihdan nopeasti vaatteeni ja otan mukaan aseeni. Kun olen valmis, menen hangaariin.
Kaikki ovat koolla, paitsi Gar joka ohjaa aluksen kiinni. Hetken kuluttua ilmalukko aukeaa ja heitä vastassa on käytävä. Käytävän päässä on toinen ilmalukko, jossa on selkeät symbolit, ei aseita.
"Ei aseita? Ei taas tätä," sanon pettyneenä huokaisten.
"Entä jos haluan pitää aseeni? Ihan kaiken varalta?"
Sarwen sanoo:
"Voit kai kokeilla." Hän riisuu oman asevyönsä ja laskee sen laatikolle ja lähtee kävelemään käytävää pitkin. Jamimalla ja Fealalla ei aseita olekaan, joten he seuraavat perässä. Arpi jää seisomaan Chiasmin kanssa kahden hangaariin kunnes Gar liittyy heihin. Hän näkee kyltin.
"Ja taas." Hän virnistää näyttäen hampaansa:
"Minulla on aina aseet mukana," lähtien muiden perään.
Käännän kysyvän katseeni Arpeen ja kysyn:
"Tarkoittaako hän jotain muuta kuin kaikkia käsiään?"
"Hampaat, kädet, kynnet..." Arpi katsoo Garia.
"Tiedä mitä kaikkea turkin alla on."
Katson itsekin Garin perään ja pudistelen päätäni kiroen, jättäen aseeni ja yhä kiroten lähden seuraamaan muita.
Arpi seuraa hieman Chiasmin perässä. Chiasm ei varsinaisesti nähnyt Arven luopuvan aseistaan.
"Sinä en tainnut noudattaa kylttiä, ethän?" Kysyn katsomatta häntä, kulkien eteenpäin.
Arpi vilkaisee Chiasmia, mutta hänen ilmeensä pysyy muuttumattomana. Sarwen seisoo toisella ilmalukolla.
"Joko kaikki on kasassa?" Hän lyö nyrkillään punaista nappia ja ilmalukko aukeaa. Sen jälkeen on metallinpaljastin ja heti suuri laaja pyöreä aula, jonka seinustalla on kymmeniä ilmalukkoja rivissä. Keskellä aulaa on hissejä alaspäin. Muutamia ihmisiä ja vieraan näköisiä olentoja on aulassa.
Jos Arvella on veitsiä tai muita aseita mukanaan, on mielenkiintoista nähdä miten hän pääsee paljastimien ohi, mietin astuessani itse niiden läpi tietäen etten kanna mukanani mitään metallista.
Sarwen nyökkää Arpea kohti.
"Me emme sitten tunne häntä, en halua vaikeuksiin."
Sarwen taisi ajatella samaa kuin minä.
"Ei, emme halua vaikeuksiin jokaisella planeetalla minne astumme." Sanon ja tutkailen aulaa katseellani.
Garin kohdalla metallinpaljastin alkaa huutaa. Sarwen läimäisee otsaansa kämmenellään.
Käännyn katsomaan Garia. Luulin ettei hänellä ole mitään aseita mukanaan.
Katosta aukeaa luukku ja kamerallinen ase alkaa tähdätä Garia:
"Poista aseesi, tai poistu." Gar katsoo kameraa kuin voisi repiä sen irti.
"Gar, tee niinkuin sanotaan ja poista aseesi," sanon hiljaa, melkein purren hampaitani yhteen.
Gar kävelee aivan kameran eteen ja väläyttää leveän virnistyksen. Hetken kamera raksuttaa sen zoomaillessa, kunnes kamerallinen ase katoaa sinne mistä oli tullutkin. Sarwen katsoo Garia:
"Mitä frelliä tuo oli?"
"Niinkuin hän kysyi, mitä frelliä tuo oikein oli?" Kysyn Garilta, katsoen häntä kummissani.
Gar vain vilkaisee Chiasmia ja jää odottamaan Arpea, joka pääsee metallinpaljastimen ohi. Kun kaikki astuvat aulaan, he näkevät hissien päällä kiertävän tervetulotekstin. Sarwen toteaa:
"Korkean teknologian planeetta. Erittäin korkean."
En tiedä miten Gar selvitti äskeisen ja miten Arpi pääsi paljastimien läpi vaikka olen varma siitä ettei hän jättänyt aseitaan alukselle ja siksi pyöräytän silmiäni.
"Päätehtävämme on siis asennuttaa Garin tykki alukseen ja hankkia parempaa syötävää alukselle. Voimme kai silti viettää täällä aikaa muutenkin? Kierrellen ja tutkien?"
Sarwen kääntyy hissien edessä kohottaen kätensä:
"Baariin!"
"Miten pitkään viivymme täällä, on parempi kysymys. Siihen aikaan voi sitten sisällyttää kaiken huvin mitä haluaa kokea."
Gar sanoo:
"Riippuu siitä, miten paljon tykin asennus maksaa, tehdäänkö se täällä ja miten saamme rahat siihen kasaan."
"Hyvä on. Meillä on kommunikaattorit, sinä kyselet ja kerrot kun tiedät jotain. Minä ainakin suunnittelin häipyväni omille teilleni."
Sarwen ottaa Chiasmin käsikynkkään.
"Hetkinen, emmekö me menekään yhdessä minnekään?" Jamima katsoo Sarwenia:
"Irrota tai potkaisen sinua sinne, mistä sinusta tulee joskus tulevaisuudessa mies. Minä ja Chiasm menemme baariin."
Irrottaudun Sarwenista ja sanon:
"Kuulit mitä prinsessa sanoi." Astun hissiin ja vinkkaan Jamimaa mukaani.
"Nähdään baarissa," sanon vielä Sarwenille, virnistäen.
Muut jäävät ulkopuolelle hissistä kun Jamima lyö sen ainoaa nappia. Valinnat on ylös tai alas, ja ylös on pimeänä.
"Vain yksi suunta." Hissimatka alkaa, ja hetken hiljaisuuden jälkeen Jamima toteaa:
"Kestääpä kauan. Varmaan muutama microt jo mennyt."
Vilkaisen Jamimaa ja sanon:
"Niin, yleensä hisseissä matkustaminen saattaa kestää useamman microtin."
Jamima sanoo:
"Muuten, meillä ei ole yhtään blutokeja mukana edes."
"Frell, ei olekkaan. Jaettiinko ne edes vai ovatko ne Garin hallussa?"
"En tiedä missä ne ovat. Ne olisi pitänyt antaa minulle, minä olen prinsessa, ja ellen matkustaisi sillä frellin romukasalla, olisin muutenkin rikkaampi kuin kukaan muu."
"Hei hei, älä aloita taas tuota. Jos tarvitsemme drinkkejä, eiköhän niitä saada ulkonäölläsi ja mitä rikkauteen tulee, sitä voimme pohtia sitten kun palaamme takaisin alukselle," sanon hymyillen.
Jamima sanoo:
"Hyvä suunnitelma." Hissi saapuu viimein planeetan pinnalle, ja he pääsevät avaruusasemaan.
"Jos tämä maksaa jotain, sano, että Sarwen Telec on kapteeni ja vastuussa kaikesta siitä." Avaruusasema on melko kolkko ja yksinkertainen. Vartijoita näkyy, mutta suurta aseistusta ei ole. Chiasm arvioi, että iso osa turvajärjestelyistä on automatisoituja, kuten heidät vastaanottanut katosta tullut asekin. Jamima katselee ympärilleen:
"Baari, ei matkustajabaaria, vaan paikallinen? Mistä saa parhaiten ilmaisia drinkkejä? Ja ehkä rahaa?"
"Etenet niin nopeasti," sanon ja katselen ympärilleni.
"Baarista kuin baarista on mahdollista saada ilmaisia drinkkejä, mutta rahan saanti käy helpoiten jostain tasokkaammasta. Ei liian tasokkaasta tosin, sillä siellä ihmiset eivät juo tarpeeksi."
Jamima nyökkää.
"Tuolla on jonkinlainen informaatio. Menemme kysymään sieltä. Kerro heille, mitä etsimme ja miten sinne pääsemme ja yritä saada sellainen ratkaisu, mikä ei vaadi rahaa."
"Prinsessa, tämä kaikki ei vain välttämättä sitten toimi kuten suunnittelemme," sanon ja lähden informaatiopisteelle.
"Baari. Me tarvitsemme baarin missä huvitella ja unohtaa arjen huolet," sanon hieman hymyillen.
Tiskin takana oleva nainen hymyilee ja sanoo:
"Tässä kaupungissa on useita baareja, mutta minkälaista etsitte? Voin tilata teille kiiturin, mikä vie teidät etsimään paikkaa?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti