"Hyvä on," sanon ja nyökkään.
Matka jatkuu suureen halliin, joka on huomattavasti kehittyneempi kuin muut maanalaisen yhdyskuntakaupungin rakennukset. Sen suuret kaksoisovet liukuvat seinän taa ja he ajavat sisään. He ovat suuressa hallissa, jossa on avaruussukkula jonka nokka on kohotettu hieman ylöspäin kohti pitkää tunnelia.
Katson hallia ja sukkulaa, kysyen:
"Nyt kun satama on suljettu ja kulku sisään sekä pois on estetty, luuletteko että tämän kanssa nousu on turvallista?"
Punaisen veljeskunnan pappi nyökkää.
"Sukkula kulkee kiskoja pitkin erämaalle. Kukaan muu kuin me ei tiedä sen lähtöpaikkaa."
Nyökkään luottaen papin sanaan.
"Sukkula on valmiina. Saanko koordinaatit, minne lennämme?" Arpi sanoo:
"Saat koordinaatit sitten, kun olemme turvallisesti ilmakehän ulkopuolella eikä tutkanne havaitse muita aluksia." Punaisen veljeskunnan pappi ei näytä kovinkaan tyytyväiseltä, mutta hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa.
"Se saa kelvata. Toistaiseksi."
"Se on vain varotoimenpide," sanon vielä papille ja hänen johdatuksella astun sukkulaan.
Sukkula on melko uudenaikainen, eikä ollenkaan sovi maanalaisen kaupungin yleisilmeeseen. Kuitenkin se lisää turvallisuudentunnetta. Arpi katselee ympärilleen kuin mittaillen sitä, jos tapahtuu jotain epämiellyttävää tai odottamatonta, miten hän toimii. Jamima näyttää melko kyllästyneeltä kuten useimmiten, sillä hänellä ei ole juurikaan tietoa tai taitoa tällaisiin tilanteisiin. Hän vain odottaa, että asiat hoituvat, tai joku aina hoitaa ne ja hän voi olla rauhassa.
Tutkailen itsekin sukkulaa katseellani sieltä täältä, en samoista syistä kuin Arpi mutta uteliaisuudesta.
Lähtölaskenta alkaa ja sukkula alkaa hitaasti liukua eteenpäin. Jamima kysyy, kuinka kauan kestää matka kiskoja pitkin lähtölaukaisupaikkaan. Vastaus on noin arn.
Onneksi ei sen pidempään, ajattelen ja tarkkailen aluksen liikkumista kuuntelemalla sen ääniä. Ehkä osa minusta ei vieläkään luota täysin tämän sukkulan toimivuuteen, vaikka pappi tai kukaan muukaan ei missään vaiheessa ole antanut edes aihetta sen epäilyyn.
Alus lähtee liukumaan tunnelia kiskoja pitkin, kuin jonkinlainen vaunu. Tunnelissa on tietyin välimatkoin katossa himmeät valaisimet, jotka eivät valaise kovinkaan suurelta alalta, mutta tarpeeksi, että ehditään tehdä huomio esimerkiksi romahtaneesta kohdasta. Kaikki ovat hiljaa.
Kuten muutkin, minäkin olen hiljaa ja seuraan etuikkunasta kulkuamme tunnelissa.
Arn on pitkä aika kulkea hämärää tunnelia, mutta vihdoin tunnelin päässä pilkottaa valoa. Auringonvaloa. Punaisen veljeskunnan pappi sekä hänen vartijansa asettavat tummennetut suojalasit päähänsä kirkkaalta päivänvalolta, mihin he eivät ole maanalla eläessään tottuneet. Avaruussukkula pysähtyy tunnelin suuaukolle, ja pappi sanoo:
"Käynnistäkää puskumoottorit, valmistautukaa lähtöön." Yksi vartija alkaa operoida kontrolleja ja sukkula alkaa täristä hieman, kun moottorit lämpenevät ja lataavat energiaa työntämään sen avaruuteen.
Jännityn hieman ja vilkaisen muita, vaikkei se mitään auta. Toivottavasti sukkula pysyy kasassa eikä meitä seurata.
Kun sukkula on kerännyt tarpeeksi energiaa työntömoottoreihin, yksi vartijoita sanoo:
"Lukitkaa istuinvyönne, valmiina laukaisuun 10 microtin kuluttua." Hän aloittaa lähtölaskennan.
Teen niinkuin hän pyytää ja jännittyneenä kuuntelen kun hän laskee microteja lähtöön.
Kun lähtölaskenta saavuttaa nollan, alus syöksyy lentoon. G-voimat ovat valtavat ja Chiasmista tuntuu, että hän menettää tajuntansa ellei taistele sitä vastaan. Kuin sementtisäkki olisi hänen rintakehällään.
En todellakaan halua menettää tajuntaani nyt, joten yritän taistella sitä vastaan ja hengittää rauhallisesti huolimatta painontunteesta rintakehälläni. En voi kuitenkaan olla vilkaisematta Jamimaa, miten hän pärjää. Arvella tuskin on mitään hätää. Jos hän ei olisi synnynnäinen taistelija ja aina varuillaan, voisin jopa väittää että hän ottaa torkkuja paraikaa.
Jamima näyttää erittäin pahoinvoivalta. Chiasm tietää, että harvoin G-voimat ovat hengenvaarallisia ja tajunnan menetys on suurin riski. Vaikkakin on epämiellyttävää. Arpi näyttää myös kamppailevan niitä voimia vastaan. Edes hänen koulutettu tappajan kehonsa ei voi luonnonlaeille mitään.
Yllätyn nähdessäni Arvenkin kärsivän G-voiman vaikutuksesta niinkin paljon. Yritän keskittyä omaan oloni, pitäen kuitenkin Jamimaa silmällä.
Vihdoin paine hellittää kun he läpäisevät ilmakehän ja jatkavat matkaa avaruudessa.
"Saanko nyt koordinaatit?" Pappi kysyy. Arpi pudistelee päätään:
"Vasta kun olen varma siitä, ettei tutkan kantaman päässä ole mitään." Pappi kysyy:
"Miksi tämä salailu?"
"Varotoimenpide, kuten sanoin. Kukaan tuntematon ei saa seurata meitä aluksellemme ja meidän eemat eivät ole ainoat jotka ovat kusessa jos niin käy. Teistähän ei myöskään pidetä," sanon papille virnistäen.
Pappi nyökkää jälleen hyväksyen. Arpi alkaa tarkkailla tutkaa.
"Asettakaa se kaukoluotaukselle heti, kun olette varmoja ettei mikään ole lähellä. Haluan kaksoisvarmistuksen."
Seuraan hetken sivusta tutkaa ja vartijoita jotka operoivat sukkulaa ja sen laitteistoa, kunnes kiinnitän huomioni Jamimaan, onko hän kunnossa.
Jamima näyttää olevan hieman heikkona. Chiasm ymmärtää, että hän pyörtyi nousukiihdytyksessä. Hänen kasvonsa myös vihertävät hieman pahoinvoinnista, muuten hän näyttää olevan kunnossa.
Menen hänen luokseen ja lasken käteni hänen olkapäälleen.
"Pian olemme perillä," sanon lohduttavasti, vaikkei se hänen pahaa oloaan poistakkaan.
"Miltä näyttää?" Kysyn muilta.
"Seuraako meitä joku?"
Arpi ei anna muiden vastata, sillä hän ei luota heidän sanaansa:
"Hyvältä näyttää. Ota yhteyttä Gariin."
Nyökkään ja ilmoitan Garille että kaikki näyttää hyvältä.
"Anna koordinaatit ja pyydä Feala hangaariin meitä vastaan."
Gar antaa koordinaatit ja yksi vartijoista syöttää ne koneelle. Hän katsoo pappia, joka nyökkää vastauksen.
"Lähdemme nyt aluksellenne."
"Hyvä," sanon tyytyväisenä ja jään Jamiman vierelle.
Jamima katsoo Chiasmia.
"Pärjään kyllä. Usein vain en ole tällaisella romulla sukkulalla lähtenyt planeetalta."
"Romulla? No olet ehkä oikeassa," sanon hymyillen ja nyökkään vielä, jättäen Jamiman rauhassa toipumaan olostaan ja kiinnitän huomioni muihin, seuraten sivusta matkaamme kohti alusta.
Matkan lopulla Chiasm näkee heidän aluksensa. Se on kamalemman näköinen kuin hän muisti, mutta silti heidän.
"Romu," sanon hiljaa ja hymähdän. Olen matkustanut paikasta toiseen tuntematta mitään paikkaa kodikseni, mutta tämän pienen romupurkin näkeminen herättää koti-ikävän tuntemuksia. Naurahdan hiljaa ajatuksilleni ja sanon Jamimalle, että aluksemme on näköpiirissä.
Jamima piristyy hieman. Arpi alkaa ohjata heitä hangaarin ilmalukoille ja sukkula alkaa telakoitua heidän alukseen. Jamima katsoo alusta ja hymyilee:
"Chiasm, tiedätkö muuten mikä tuon aluksen nimi on?"
"En tiedä. Siitä ei ole koskaan ollut mitään puhetta. Mikä se sitten on?"
"Lohikäärme." Jamima naurahtaa ääneen ja muut katsovat häntä.
"Miksi sen nimi on lohikäärme?" Kysyn kummissani, naurahtaen hieman.
"Kysy Garilta. Hänen alus. Ehkä se on joskus ollut ihan komea, ennen kuin siitä tuli lentävä roskis."
"Taidan tehdä niin. Ja vaikka se onkin tuon näköinen, se tuntuu kodilta tämän kaiken jälkeen," sanon hymyillen Jamimalle.
Sukkula tärähtää hieman ja yksi vartija sanoo:
"Telakoituminen valmis!" Sukkulan peräosasta kuuluu suhinaa, kun alus ilmaa ilmalukon välistä käytävää. Kaksi neljästä vartijasta ottaa laserpistoolit käteensä. Arpi katsoo niitä ja pudistelee päätään: "Aseet eivät kuuluneet sopimukseen."
"Te sanoitte ettei teillä ole aseita," sanon heille, katsoen myös heidän aseitaan.
Punaisen veljeskunnan pappi virnistää:
"Ne ovat varatoimenpide." Arpi virnistää:
"Varatoimenpide, joka voi maksaa vartijoidesi hengen."
Tämä keskustelu ei johda mihinkään ja tiedän että aluksella Gar ja Sarwen ovat vastassa myös aseiden kanssa, joten yritän rauhoitella Arpea ja vartijoita.
"Me emme pyytäneet teitä mukaan siksi että saisimme vahingoittaa teitä. Astutaan peremmälle ja puhutaan siitä miksi oikein tulitte, eikö?"
Pappi nyökkää ja viittaa kahta aseistettua vartijaansa ilmalukolle. He aukaisevat sen ja astuvat käytävään. Arpi ottaa kommunikaattorinsa:
"Gar, avaa ovi." Ilmalukko aukeaa ja vartijat astuvat heidän aluksensa hangaariin tähdäten laserpistooleillaan.
"Ketään ei näy," toinen sanoo kunnes punainen tähtäin asettuu hänen otsaansa ja Sarwen sanoo laatikon takaa:
"Jos ne aseet nyt tiputetaan. Gar ei pidä siitä, että hänen alukselleen tullaan noin."
"Meidän alus, meidän säännöt. Emme saaneet ottaa aseitamme mukaan teidän planeetalle, te ette saa pitää niitä täällä. Ette halua että Gar suuttuu," sanon vieraillemme.
Punaisen veljesseuran pappi katsoo Chiasmia ja Chiasm näkee verisuonen sykkivän hänen ohimollaan. "Laskekaa aseet," hän kuitenkin sanoo ja vartijat laskevat aseet hitaasti. Arpi kävelee heidän väliinsä ja noukkii aseet kääntyen ympäri ja lähtien peruuttamaan hangaariin tähdäten molemmilla aseilla kumpaakin vartijoista. Hän sanoo:
"Chiasm, Jamima, tulkaa sisään." Punaisen veljeskunnan pappi sanoo äreällä äänellä:
"Minusta tuntuu, että te yritätte huijata meitä! Sulkekaa sukkulan ilmalukko!"
En tiedä miten nopea Jamima on, mutta varuiksi tartun hänen kädestään ja yritän syöksyä ilmalukon läpi alukseemme hän mukanani.
Chiasm saa hypättyä ilmalukosta heidän aluksensa puolelle, mutta hänen otteensa kirpoaa Jamiman kädestä ja Jamima jää toiselle puolelle. Kun ilmalukko sulkeutuu, Chiasm kuulee Jamiman huutavan: "Ei! Auttakaa minua!"
"Ei!" Huudahdan.
"Mitä voimme tehdä? Saammeko yhteyden alukseen?"
Arpi laukaisee aseensa ja kaksi vartijaa kaatuu hangaarin lattialle savuavat reiät otsassaan. Sarwen tulee esiin laatikoiden takaa ja Gar hyppää niiden yli:
"Menen komentosillalle, lukitsen heidät ilmalukkoon. He eivät ainakaan pääse pois."
"Hienoa, ajattelin jotain hienotunteisempaa mutta tämäkin näköjään käy," sanon ja otan aseeni hangaarista, minne jätinkin sen ennenkuin astuimme ulos alukselta. En voi tällä hetkellä muutakuin odottaa. Katseeni käy kahdessa kuolleessa vartijassa ja pudistelen hiljaa päätäni, kumartuen heidän puoleensa ja suurpiirteittäin käyn heidän ruumiinsa läpi siltä varalta, että heiltä löytyisi jotain tärkeää tai mielenkiintoista.
He tuntevat pientä tärinää ja kuulevat ilmalukon läpi metallin kirskuntaa kun sukkula yrittää irrottautua, mutta Gar on lukinnut sen. Sarwen kysyy:
"Onko siellä enemmän aseita?"
"Emme tiedä. Aseita ei pitänyt olla lainkaan," sanon.
Sarwen nyökkää:
"Yritä saada yhteys Jamimaan. Arpi, auta voimatyökalujen kanssa! Ne on täällä jossain, en vain tiedä missä." Arpi katsoo Chiasmia:
"Tämän jälkeen sinä järjestelet hangaarin."
Kohautan olkapäitäni ja yritän saada yhteyden Jamimaan.
"Jamima, kuuletko sinä?"
Yhteys ei ole paras mahdollinen ja se pätkii hieman, mutta Chiasm kuulee Jamiman äänen:
"Kuulen! Pelastakaa minut!" Taustalta kuuluu Punaisen veljeskunnan papin vihainen ääni:
"Anna tänne se!" Jamima kirkuu:
"Irti perverssi!"
"Frell!" Karjaisen ja jatkan puhumista siinä toivossa että aluksella joku muukin kuin Jamima kuulee: "Sopimus rikottiin teidän puolestanne, mutta vielä ei ole liian myöhäistä tulla järkiin ja tehdä kuten me sanomme!"
"Meillä on prinsessanne!" Kuuluu papin ääni nyt selkeämmin. Jamiman kirkumista kuuluu taustalta.
"Prinsessa ei auta teitä saamaan sitä mitä tulitte hakemaan. Te jäätte ilman ohjuksenne osia jos ette jatka tapaamistamme kuten sovittiin," sanon.
"Te rikoitte sopimuksen!" Sarwen ja Arpi tulevat Chiasmin viereen. Heillä on polttopilli ja kaksi pulloa, joissa toisessa puhdasta happea ja toisessa protaania. Sarwen sanoo:
"Kaksi minuuttia ja olemme leikanneet heidän ilmalukkonsa läpi." Arpi nyökkää:
"Sen jälkeen tosin he eivät voi poistua alukselta ilman, että heidän sukkulansa ilmalukko korjataan. Meidän pitää siis teloittaa heidät."
"Haittaako se? Olemme sen jälkeen kaikki aluksella ja kukaan ei ainakaan vielä tiettävästi seuraa meitä. Kuvittelin että Feala olisi voinut hoitaa asian puhumalla mutta tämä käy, usko pois," sanon Arvelle ja jatkan kommunikaattoriin puhumista, kehoittaen käsimerkillä Sarwenia ja Arpea alkamaan työnsä leikatakseen aukon ilmalukkoon:
"Sopimus oli, että tuomme teidät aluksellemme ilman aseita ja te rikoitte sen, emme me. Sanon tämän vielä kerran, että vielä ei ole myöhäistä jatkaa sopimusta kuten se oli. Aseet pois, prinsessa meille ja te pääsette alukselle jatkamaan sitä mitä tulitte tekemään." Jätän tietysti mainitsematta ne kaksi vartijaa jotka makaavat lähellä minua, reikä otsassa.
Sarwen alkaa leikata ilmalukon ovea auki ja Arpi jää hänen taakseen seisomaan tähdäten kahdella uudella laserpistoolillaan. Hän kysyy:
"Entä sitten, kun meillä ei ole rahaa? Teloitamme heidät, sillä he eivät voi poistua tuhotulla ilmalukolla aluksestamme."
"Onhan meillä rahaa, kunhan vain saamme prinsessan pelastettua," sanon ja otan itsekin aseeni esiin.
Sarwen sanoo:
"Sano vielä, että nyt on viimeinen hetki aukaista se frellin ilmalukko!"
Nyökkään ja sanon kommunikaattorin välityksellä aluksella olevalle papille:
"Viimeinen tilaisuus aukaista ilmalukko ja jatkaa tätä kaupankäyntiä kuten oli sovittu. Mieti tarkkaan ja tee päätös nyt."
Hetken on hiljaista.
"Hyvä on," kuuluu papin vastaus. Hän aukaisee ilmalukon ja Sarwen väistyy syrjään polttimensa kanssa. Kaksi jäljellä olevaa vartijaa pitelevät kiinni Jamimasta ja Punaisen veljeskunnan pappi seisoo heidän takanaan.
"Sinun ei olisi pitänyt ruveta leikkimään aseilla, ja tuo panttivanki-draama on aivan turhaa." Arpi lisää kuiskaten Chiasmille:
"Ammun vartijat, huuda Jamimalle, että syöksyy eteenpäin ja ota hänet vastaan. Seuraavaksi tähtäimessä on pappi."
Nyökkään pienesti ja astun askeleen lähemmäs avoinna olevaa ilmalukkoa ja sanon Jamimalle, katsoen häntä tiukasti silmiin:
"Jamima," Pidän aivan pienen tauon ja jatkan:
"Syöksy tänne nyt!" Ojennan käteni valmiiksi ottamaan hänet vastaan.
Samalla kun Chiasm sanoo sanansa Jamimalle, Arpi laukaisee laserpistoolinsa kahden Jamimaa pitelevän vartijan otsaan. Vartijat irrottavat otteensa kuollessaan ja kaatuessaan taaksepäin ja Jamima syöksyy eteenpäin Chiasmin syliin. Arpi muuttaa tähtäyksensä Punaisen veljeskunnan pappiin, joka on tarttumassa Jamimaan, mutta jähmettyy paikoilleen ollessaan Arven seuraava kohde.
Kun Jamima on turvassa, tähtään itsekin pappia aseellani.
"Olisi kannattanut miettiä useammin petostanne. Kaikki olisi mennyt hyvin jos olisitte noudattaneet ohjeita, mutta nyt. Nyt emme pelaa enää säännöillä joita suunnittelimme," sanon papille ja vilkaisen Arpea.
"Emme tee hänellä mitään. Vaikka säästäisimmekin hänen henkensä, hän on jo osoittanut ettei ole luottamuksen arvoinen," sanon Arvelle.
Punaisen veljeskunnan pappi katsoo heitä:
"Tapoitte kylmäverisesti vartijani, rikoitte sopimuksemme vaikka minä toin teidät turvallisesti aluksellenne, ja nyt?"
"Sinä et taida nyt ymmärtää tätä. Ei ollut mitään puhetta aseista ja te kannoitte niitä silti mukananne. Te ette luottaneet meihin vaan kaappasitte prinsessan ja me teimme vain sen mitä kuka tahansa olisi tehnyt. Ja nyt kun paljastit todellisen luonteesi, en tiedä onko meillä mitään syytä päästää sinua elävänä takaisin kotiisi. Eli nyt mietimme pienen hetken kohtaloasi, pappi."
Sarwen ottaa yhteyttä Gariin:
"Oletko kuunnellut meitä? Hyvä. Mitä mieltä sinä olet?" Gar vastaa yksiselitteisesti:
"Ammutaan äijä avaruuteen ja häivytään frelliin täältä."
"Jostain kumman syystä olen samaa mieltä kuin Gar. Mitä te sanotte?" Kysyn Jamimalta, Sarwenilta ja Arvelta.
Sarwen sanoo:
"Garin päätös on yksinkertainen. Olemme takaisin täällä, miksi enää vaivata päätämme tällä asialla. Menkööt itse rakentamaan sen ohjuksensa loppuun. Se ei ole meidän ongelmamme, emmekä aio olla osallisena siinä, oli se profetia tai ei."
"Päästäisimme hänet menemään hengissä? Sitäkö tarkoitat? Hän tuhoaisi kokonaisen planeetan asukit profetiansa vuoksi. Se ei ole oikeasti tervettä," sanon ja tähtään aseellani papin kättä.
"Entä jos teemme hänestä ramman ja päästämme sitten menemään?"
Arpi sanoo:
"Rampa tai kuollut, onko sillä merkitystä? Rampa voi saada enemmän ikävää yhteiskunnalta, jolloin hänestä tulee sekopäisempi kuin hän jo on." Sarwen pudistelee päätään:
"Mitä, tuhota planeetan asukit? Mitä Feala tästä sanoisi?"
"Hän sanoisi paljonkin. Emme aio jäädä tänne siksi aikaa että Feala saisi puhuttua järkeä papille, emmehän?" Kysyn.
Sarwen sanoo:
"Eli, mitä teemme? Gar äänestää päästetään pois. Arpi on tappamisen kannalla. Feala varmasti äänestaisi pois päästämistä. Minä äänestän pois päästämistä. Jamima, Chiasm?" Jamima katsoo pappia:
"Ampukaa se!"
"Valitan pappi, enemmistö voittaa," sanon ja siirrän tähtäyksen hänen päähänsä, laukaisten aseeni.
Pappi kaatuu kuolleena alukseensa. Sarwen katsoo Chiasmia:
"Oliko tuo nyt ihan tarpeellista?"
"Olisiko ollut tarpeellista päästää häntä menemään? Hän tuskin olisi luopunut aikeistaan, varsinkin kun näki vartijoidensa makaavan kuolleena." Yritän puolustautua.
Arpi lohduttaa Chiasmia:
"Olisin tehnyt samoin, ellet olisi ehtinyt vetää liipasimesta ennen minua. Ja nyt sinulla on ruumiita siivottavana." Sarwen ottaa yhteyden Gariin:
"Tilanne on ohi. Pidä sukkula edelleen lukittuna. Seuraava järkevä avaruussatama, mikä ei ole planeetalla täynnä dren-päitä me myymme sen."
"Luulen että siivoaminen olisi jäänyt minulle vaikken olisikaan painanut liipaisinta," sanon ja huokaisen katsoessani hetken maassa makaavia ruumiita, kunnes päätäni pudistellen lähden aluksen olemattomalle siivousvälinevarastolle hakemaan välineitä, siivoten jäljet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti